tiistai 28. heinäkuuta 2015

KUINKA PUHUA MAALLIKKONA CECIL TAYLORISTA OSA 2 (päivitetty Deweyllä 29.7.)

Kuuntelen Taylorin  neljän levyn boxia Seven classic albums.

Taylor ärsyttää. On kummallinen mutta kiehtova. Sitä on pakko kuunnella ja sen maisemaan jumittuu. Mietin aina, kokeeko se musiikin ihan eri tavalla kuin normaalilla hermostolla varustettu ihminen. Nykymusiikkia ja perinteistä modernismiakin "vääremmin"? (Esimerkiksi Magnus Lindbergiä tai Schönbergiä voin edes kuvitella tajuavani.) Eikä edes tiedä olevansa erilainen? Tai tietysti tietää mutta ei aisti poikkeavuuttaan? Vai tekeekö se kaiken ihan vain ärsyttääkseen? Ei sitten kiusallakaan soita nuottiakaan tonaalisesti tai rahvaan sävelasteikossa. Puhuu vain musiikillista monologiaan bändin pitäessä yllä perinteisyyden kulisseja? Mutta eihän tuollaista kukaan jaksaisi. Kiusantekoa elämäntyönä. En usko. Kyllä se varmaan KOKEE JA TUNTEE ihan vilpittömästi astekkonsa niin kuin me tavalliset ihmiset lattean tonaliteettimme asteikkojen puhtauden.

Aivan: näin ulkomusiikillisesti minun on Taylorista puhuttava ja kirjoitettava kun en musiikista ymmärrä mitään. Tai ainakaan hänen musiikistaan. Tonaalisuuden ihmisapinuuteni kyllä ymmärtää ja kokee  luontaisesti miellyttävänä. (Tätä on tutkittu kun yhdeltä neurologilta asiaa kysyin.) Mutta Cecil Taylor on toista maata. Mutaatio, evoluution oikku? Ehkä sillä on jokin "invaliditeetti" tonaalisuuden ja varsinkin sävelasteikon suhteen.

Niin kuin Taylor olisi sillä tavoin käsittämätön että luulemme vain jakavamme sen kanssa jotain vaikka oikeasti kuljemme eri kiertoradalla. Tavoittamattomissa? Tietämättä miten hän musiikinsa kokee ja mihin oikeastaan pyrkii. Kuin yrittäisi saada elämysta siitä, miten sokea näkee värit tai kuuro kuvittelee äänet ja siihen sitten luomme tyhjästä kielipelityksen kokeaksemme jotain mielekästä.

Taylorista saisi helposti hauskan parodian: bändi soittaa vaivaantuneena toisiinsa vilkuillen kun maestro pelittää rinnakkaisilla sävelasteikoilla ja eksyy sisäisiin rytmeihinsä.

Mutta ettei jokin tärkeä nyt unohtuisi tähän huumorin myrskyyn, on muistettava, että nämä taylorit ovat oudoiksikin koettuina tärkeitä. Pelkkä tutun kuvailu kun saa liian helposti unohtamaan sen "alun",  jossa mielikuvituksemme päivittyy. Lainaan John Deweyn teosta Taide kokemuksena sivulta 327. Hän kirjoittaa (pelkän tutun kuvaluun taipuvaisen) tavan estovaikutuksen ja aidon mielikuvituksekkuuden vastakkaisuudesta:

"Mieli juuri hakee ja vastaanottaa havaittuna uutta mutta luonnon mahdollisuuksien joukossa pysyvää. 'Ilmestys' taiteessa on kokemuksen elvytetty laajentuma. (---) Taide lähtee ymmärretystä ja päätyy ihmettelyyn. Tuossa päätepisteessä inhimillinen panos taiteessa on myös luonnon elvytettyä työtä ihmisessä." (lihavointi minun)

Tosin Taylorin kohdalla voisi puhua ehkä ennemminkin luonnon elvytetystä oikukkuudesta.

10 kommenttia:

  1. Ahaa, se Deweyn opus on suomennettu.

    En tiedä kuka on Cecil Taylor, mutta tiedän kyllä Lindbergin ja Schönbergin, itse asiassa Linbergiä kuuntelen tässä vähän väliä, mutta Schönbergiä en kestä. Siinä on kestämätön paikka. Syytä en ole uskaltanut ruveta analysoimaan, enkä pysty itse yhtään sanomaan miksi se ei millään, siis yhtään millään onnistu.

    Olen katsellut Korsholman juhlien ohjelmistoa, sieltä löytyisi Schumannia nyt ainakin. Sitten olisi kallis matka Björköbyhyn, John Cage (4:33), Frank Zappa ja Chick Corea jonkun porukan esittämänä Suolaamossa. Lauantaina. Retki maailmanperintökohteeseen? En oikein tiedä mitä se olisi. En pysty erityisen hyvin hyppimään rantakivillä.

    Ootko tulossa Juha?

    VastaaPoista
  2. En nyt ole mutta olin korsholmassa muinoin schnittkeä kuuntelemassa jase oli silloin itekki paikalla vielä ilmielävänä. Kävitkö ton mun jutun cagesta lukeen? Lindbergin 80- ja 90-luvun jutuista pidän. Marea, Joy, Kinetics ja jumalainen Kraft. Upeaa! Boulezin jotkut jutut saavat mut kans hurmioon. Schönberg on kuin ahdistavaa satumetsää. Jotekin kolkkoa joo. Ei aistillista romantiikkaa kuten lindberg ja vaikka toi boulez. Sillä yltiöpäisiä romantikkojahan ne on kumpiki sanokoon kuka mitä tahasa. Lutoslawskin 2. sinfonia on kans jotain huikeaa... googleta cecil taylor ja kato youtubesta niin tiedät mitä tarkoitan. Se on jotenkin vielä harppauksen kummallisempi kuin noi säveltäjät joilla säilyy atonaalisuudesta huolimatta sonnullinen koherenssi. Taylor menee ihan omia polkujaan muista piittaamatta.

    VastaaPoista
  3. Juha, kivaa on että nää festarit on täällä. En tiedä menenkö muualle, tämä on testi sen suhteen, että mitä polvi nyt sietää kolmisen viikkoa leikkauksen jälkeen. Suostuivat antaan mulle pressi-alennuksen, vaikka en ole mistään lehdestä.

    Huomenna siis Kuntsille klo 13, kahdella pianolla soitetaan Whittallia ja Barberia. Yhtä tärkeä on katsoa tuo Out of the Box-näyttely, jota en oo vielä nähnyt. Sitten lauantaina yötä vasten klo 21 kävely Ritziin ja takas, siellon Tanguedia Quintet ja Artende-kvartetti ynnä sopraano Angelica Klas, aiheena New World ja South America. Soitetaan Piazzollaa, Gardeliaa, Moresia, Kotajaa, Ikosta ja Kärkeä. Ritzin istuimet on kamalia, joten nyt on jumpattava hirmuisesti tänään että en linkuta takas.

    Olen myöhäisherännäinen konserttimusiikin suhteen, joten nyt jää nähtäväksi miten tämänkertainen menee. Jazzista olen musiikin kuuntelun aloittanut n. 12-vuotiaana, piti veivata putkiradion asemia että löysi sitä. Sen sijaan kanssaihminen on soittanut sekä viulua että alttoviulua, niin että sillä on ollut urakkaa sivistää minua.

    Mainitsemistas olen kuullut Lutoslawskia, Lindbergiä ja Schnittkeä, jota viimeimainittua olen kuullut näillä juhlilla aikaa sitten. Onko se Kraft se, jossa Lindberg soittaa sitä laivaa? Sen oon kuullut.

    Mutta meidän Leo kiusaa mua että oon niin herkkähipiäinen etten kestä Schönbergiä. Hyvähän sen on, kun on musiikkia opiskellut! Nyt se on mökillä, niin että joudun miettimään ittekseni. Ehkä äidyn kirjoittamaan jotain näistä, riippuu ihan siitä mitä korvat ja sen seurauksena pää sanovat.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa nastalta reissulta! Kunhan se jalka vaan kestää. Me on oltu varmaan samoilla lauteilla sitä snitkee kuuntelemassa. Mulle nykymusiikki aukes kun kuuntelin vahingossa lindbergin mareaa teeveestä. Piti heti ostaa levy. Kraft on sävellys jossa on käytetty metallivanteita sun muuta. Netissä on kun ne esittää sen muisrtaakseni volkkarin tehtailla amerikassa. Kantsii tutustua. Se oli joskus 80-luvun puolesta loppupuolelta. Suvisoitossa ois mahtava joskus käydä.

    VastaaPoista
  5. Juha, korjauksena edelliseen ilmoitukseen: pianoja oli yksi kappale, mutta soittajia kaksi, ja yksi kerrallaan soittivat. Whittallin pitkän teoksen nimi on Leave of Grass. Siitä innostuneena menin selaamaan Leon kirjahyllyä ja löysin meidän Walt Whitmanin, se on Complete Poetry and Selected Prose (Houghton Mifflin Company, Boston, The Riverside Press Cambridge, 1959) ja olen lukenut opuksen viimeksi vuonna 1970.

    Whittallin teos oli upea, siinä oli dramaturginen kaari, joka päättyi hiljaisuuteen, jota edelsi kuiskauksenomainen kauneus. Eikä siis tippaakaan sentimentaalisuutta! Pahus sentään! Nyt on etsittävä teosta sitten vaikka mistä, mutta haluan kuunnella sitä ja oppia sen ulkoa.

    Seuraava tapaus, Barber, oli pätevä ja hyvä, mutta ei niin mahtava kuin Whittall. Se oli kevyt, enkä tarkoita että viihdettä, vaan, hmm, lapsellisen iloinen, enkä siis tarkoita hölmöyttä.

    Arto Melleri -vainaan kanssa oli puhetta Walt Whitmanista, kun tavattiin se viimeisen kerran täällä Vaasassa. Paikallinen yo-teatteri esitti Arton runoja, minusta ainakin ihan hyvin, vaikka ei ehkä loistavasti, niin silti selvästi innostuneen mielialan vallassa. Päädyttiin johonkin ravintolaan, jossa Arto naulitsi silmänsä Leoon ja vaati saada tietää kuka on USAn paras runoilija. No. Tietenkin Walt Whitman. Arton mielestä Arvo Turtiaisen suomennos on hyvä. En ole koskaan lukenut, joten en tiedä.

    Lidia- kissa istuu tuossa vieressä ja hyrrää. En tiedä mitä oikein kestäis tehdä näin hyvässä vireessä. Loppuillan ja yön, ehkä keskustelu vanhahkon kissarouvan kanssa on tarpeen ja hyvä. Kissa on todennäköisesti hyvän matkaa yli 10-vuotias (löytökissan ikää kun ei tiedä), kesyin kissa joka meillä on ikinä ollut. Ellen olisi sitä mieltä, että ilmiöistä pitää olla jonkinmoinen tieteellinen näyttö ennen kuin sanoo jotain, sanoisin että keskustelu toimii sanoitta ja sisältää käytännöllisesti katsoen kaiken. Reagoimme toisiimme viivästyksettä koko ajan.

    One's-self I sing, a simple separate person,
    Yet utter the word Democratic, the word En-Masse.

    Siitä kirja alkaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ettiä whittallia käsiin. Whitman on hieno joo! Tunnisteesta runous löytyy pieni juttu siitä. Ja kuten jossain mainitsin, rerrence malick on eräänlainen whitman. Whitmanis on jotenkin naiivi poikanen ja intomilinen esteetikko samassa kropassa. Sitten kirjoitan jutussani myös että se on niitze ilman sairautta. Rakastava yli-ihminen.

      Toi meidän Hertta-kissa on huvittava kun se käy vsanpöntöllä lirittämässä ja sitten tulee rauhallisesti vessan ovesta, istuu alas ja niin ku miettis että mitäs seuraavaksi...

      Poista
  6. Toi whitmanjuttu on nimeltään Walt Whitmanin äänestä ja valosta.

    VastaaPoista
  7. Ja tosiaan walt whitman-tunnisteellaki löytyy.

    VastaaPoista
  8. No mutta kiitos! Siellä Kuntsilla ei ollut sitä isompaa ohjelmaa, jossa ovat myös säveltäjien esittelyt.

    Lidia tunkee itteään tietsikan päälle. Se ei ole ikinä ymmärtänyt tätä näpyttelyä, vaikka se ei enää yritä kynsiä näpytteleviä sormiani niin kuin silloin kun se tuli taloon. Siis kissa on löytökissa, harhaili täällä pihalla.

    Tänään yhdeksältä illalla takas kuuntelemaan musiikkia, vaikka pää meinas eilen räjähtää. Kun osaisi sanallistaa sen miten musiikki vaikuttaa. Vaikka tottakai jos se olis sanallistettavissa se tuskin ois musiikkia.

    Kissa puraisi äsken peukaloa. Kesykissat säilyvät vähän pentuina. En kyllä käsitä miten te opetitte Hertta-rouvaa/neitiä käyttämään ihmisvessaa! Olen kyllä nähnyt videoita moisesta. Tai ehkä katti oppi sen ihan itte?

    VastaaPoista
  9. Se on kanssa löytökissa. Eläinsuojelusta. Jotkut kissat käy ilman opettamista. Tästä en tietenkään tiedä ku ollu meillä vuoden verran. Kai ne kokee sitte että tähän merkataan ku joku käny aiemmin tässä.

    VastaaPoista