lauantai 11. heinäkuuta 2015

RAHASTA JA ONNESTA




Kun kuulen sanonnan "raha ei tee onnelliseksi", menen sanattomaksi mutta mieleni tekisi huutaa. Ikään kuin raha olisi se adsoluutti jolla onnea mitataan. Kuka missään ikinä on väittänyt, että raha itsessään tekee onnelliseksi? Sen mahdollistama vapaus kylläkin voi sen saada aikaan. "Vapaus ei tee onnelliseksi." Uskaltaako joku todella väittää näin? 

Se on selvää että jos rahasta tulee patologinen fetissi jota on kerättävä yli vapauden tarpeen, se ei tee onnelliseksi kuten eivät pakkotoiminnot yleensäkään. Mutta tuossa hokemassa ei käsittääkseni ole kyse siitä, vaan sen tarkoitus on korostaa hokijansa maailmankuvallista ja aatteellista jaloutta.

Tämä kirjoitus on kommentti Versoja-blogin tekstiin Arvovalinta:"Tehdään arvovalinta: puhutaan ainoastaan rahan arvosta."

Kyllä. Ymmärrän kirjoittajan ironian. Aina kun puhumme rahasta, puhumme heti kaikesta.

5 kommenttia:

  1. Ei ole ihan tarkka siteeraus, mutta Haavikko on sanonut että ilman taloudellista vapautta ei voi olla älyllisestikään vapaa. Pitänee paikkansa. Omalla kohdalla on näin. Työpaikan vuoksi (tavallinen kunnan virkamiesduuni) on välillä punnittava mitä sanoo tietyistä asioista. Aika sidottuja tuntuvat olevan myös monet taiteilijat, elleivät sitten todellakin ajattele niin tasaisesti ja ennalta-arvattavasti kuin mikä on maan tapa. Toisaalta ehkä Haavikon tarkoittaman vapauden pakkomielteinen tavoitteleminen, kadehtiminenkin, olisi ahneutta, kuolemansyntiä.

    Asuinpaikan vapaa valitseminen, ja itsensä ja perheensä elättäminen omin voimin, muista riippumattomana olisi kyllä ideaali mutta mahdollista vain hyvin harvoille. Se ei ole myöskään ihmisoikeus, millä perusteella monet vaativat itselleen nykyään milloin mitäkin, sitä mitä eivät ole saaneet. Onni, vapaus, riippumattomuus eivät valitettavasti ole demareiden takaamia subjektiivisia oikeuksia. Jos olisivat, hakisin heti niitä.

    Toisaalta voi yrittää, eikä tämä ole klisee, saavuttaa noita jotenkin sisäisesti, henkisesti. Mutta siihen tarvittaisiin niin paljon cooliutta ettei sekään ole kovin helppo tie.
    Mutta pääsääntöisesti, yes, ihminen tarvitsee sen verran rahaa ettei tarvi koirana elää. Aineettomien (rahan) korvikkeiden ylevymmyyden puolesta eivät ketkään puhu enemmän kuin ne joilla on aina massia riittävästi pahan ja jokapäivän varalle. Juuri tuossa asiassa sosialistit ovat eniten oikeassa olleet. Porvarit ovat tarjonneet köyhille henkistä pääomaa materiaalisen hyvitykseksi, mutta kuten jokainen työväenluokan kasvatti tietää kirjastolaitoskaan ei riitä täyttämään köyhän kapeaa elintilaa, vaikka tarjoaakin pakotien omasta todellisuudesta. (Viim. virke hyvin omakohtainen ja henkilöhistoriallinen).

    Kommentoin muistaakseni Verson tuohon keskusteluun pitkästi. Ja ei-coolisti. Kuten tapana.

    jope

    VastaaPoista
  2. Juhalla erittäin hyvä vastakysymys!

    Hmm. Määritelkääs mitä on coolius!

    Me kaksi kulttuurin puolella eläjää ollaan oltu köyhiä kuin ne kuuluisat kirkonrotat ja sitä myötä eläkkeet ovat minimaalisen pienet. Koettiin työnämme olevan se mihin oltiin koulutettu. Se taitaa olla kamalan väärin...

    VastaaPoista
  3. Totta, minä poistan aina varmistimen kun joku (yleensä hyvävarainen) alkaa paasata siitä ette raha on sivuseikka eikä kovin tärkeä. Maailmamme on sellainen, ja sellainen se on ollut aina ennenkin, valitettavasti, että köyhän elämässä ei ole muuta spontaniteettia, vapaasti valittavia iloja, kuin sienestys ja marjastus.
    Johan Jeesus sanoi että köyhät teillä on aina keskuudessanne. (Arvasi varmaan ettei sosialismeista tule koskaan mitään....)

    Coolius on sellainen asenne ettei ota arki päähän, pysyy poliittisella, filosofisella ja henkisellä keskitiellä, osaa sanoa poliittisesti korrektit turvalauseet hiljaa oikeissa paikoissa, tarkkailee tilanteita sivusta, tai niiden yläpuolelta. Ja kyllä joo, rahakkaana on helpompi ottaa sellainen tila norsuunluutornista. Taiteen kuluttajissa on perinteisesti paljon sellaista väkeä. Nahkainen laukku olalla kierretään kulttuuritapahtumasta toiseen, varsinkin näin kesällä, popula on mukavasti toisaalla, vaikka sen puolella koetaan että ollaan, ah taas uusi taidelämys kuvitellaan muuksi kuin hedonismiksi, visa vinkuu mutta mitä sillä on välii kun on mistä ottaa.....

    Hah ha, tuo ei ollut coolia...

    jope

    VastaaPoista
  4. Jope, ei ollut munkaan mielestäni coolia. Kai sitä näinä aikoina miettii varsinkin Kreikan eläkeläisiä ja muita vaivaisia.

    Mutta mafiosonsa silläkin maalla on. Kai niin on kaikilla. Hedonismia olen joskus ajatellut, kun teatterin ja kuvataiteen arvioissa usein puhutaan siitä, että taideteoksen voi aistia kaikilla aisteilla. JOS se on tärkeintä niin siinä sitten nonsaleerataan ajattelu.

    Ajattelu on vaivalloista ja sitä harjoittaessa tulee hiki ja ennestään harvat hiukset harvenevat, kun on revittävä hiuksia että tajuaisi jostakin edes jotain. Semmoiseen tilaan voi joutua aivan minkä tahansa taiteenlajin äärellä, jos taiteilija tai taiteilijat ovat päättäneet, että ei päästetä helpolla.

    Useimmiten sitä voi valita myös ohikävelemisen, mutta joskus semmoinen ei onnistu. Eikä varsinkaan jos päätyy miettimään jotain kysymystä kirjoittamalla siitä.

    Vapaus ottaa vastaan erilaisia ajatuksia? Mahanpuruja siitä seuraa. Ja kunnon ihminen (joskus ihan rikaskin) ei ilkeä kävellä vaihteeksi vaikka viihdetilaisuuteen. Voisi silti kunnon nauru tehdä hyvää aina välillä!

    VastaaPoista