tiistai 25. elokuuta 2015

SUOMI TÄYTTÄÄ 100 VUOTTA 2017: Ehdotus uudeksi Tuntemattomaksi

Edellisessä kirjoituksessani loin tylyä sketsihuumoria. Pakolaisten keskellä turisti etsii rantapaikkaa pyyhe mukanaan...

Kirjoitus aiheutti rajuakin keskustelua, jossa anonyymi (ei 'jope' vaan se toinen) kommentoija haastoi minut hätkähdyttävässä määrin maistelemaan omaa humanismiani ja sai minut myös ymmärtämään kirjaimellisesti, ettei humanisti voi ryhtyä Münchhauseniksi ja koetella humanismiaan itse omalla humanismillaan. En sen enempää referoi keskustelua. Käykää itse lukemassa kirjoituksesta Maailmojen kohtaaminen.

Tämä keskustelu on vienyt minut siihen yhteisimpään tyhjyyteen, josta aina puhun. Siinä omia arvojaan on koeteltava hyökkäämättä toisen arvojen kimppuun. Todellisuus on vain ajateltava äärimmäisimpään yhteiseen nimittäjään jossa lopulta on uskallettava kuvitella vain sitä, kuinka oletetussa todellisuudessa toimisi, ei vain ajattelisi. Yhteisimmässä nimittäjässä (siis jossain reaalisessa tilassa, jota on mahdotonta lausua ja oikeastaan edes kuvitella) on kysyttävä, kuinka käyttämämme sanat tuottavat todellisuutta. Mihin ne johtavat? Mitä niistä seuraa jos emme käytä niitä vain retorisesti (niin kuin tietenkin teemme, siis käytämme retorisesti, aina kun käytämme sanojamme yhteistä tulevaisuuttamme arvioiden niin kuin nyt tässä pakolaiskysymyksessäkin teemme).

Mikä sitten olisi anonyymin konekiväärimiehen kanssa jaettava äärimmäisin yhteinen nimittäjä, se synteettinen maisema jossa voisimme kohdata toisemme ilman retorista pölyä?  Se olisi tämä:

Minä ja anonyymi kiväärien kanssa tuolla samalla rannalla. Ehkä saman, siis Suomen, armeijan asusteissa. Jossain määrittelemättömässä dystopisessa tulevaisuudessa. Ainakin minä neuvottomuuteni hämmentämänä. Syntyy tilanne, jossa on valittava, puolustanko pakolaisia sitä omaa armeijaani vastaan johon anonyymi konekiväärimieskin kuuluu. Otanko vastaan ja noudatanko esimiehiltäni saamiani käskyjä? Nyt, näillä arvoillani jonka tässä koen omaavani, olisimme konekiväärianonyymin kanssa vastakkaisilla puolilla. Avaisin tulen häntä vastaan.

Ehdotankin nyt edellisen perusteella seuraavaa:
Kun taas tehdään uutta Tuntematonta sotilasta, eikö tässä olisi siihen kiinnostava uusi sisältö? Dystopia, joka voitaisiin rahoittaa Suomen 100-vuotispäiville 2017? Kansaa havahduttamaan? Nimikin minulla olisi jo valmiina: Tuntematon sotilas rannalla. Eikö se kuulostaisi englanniksikin hyvältä? Unknown soldier on the beach.

Lopuksi täytyy tietenkin kysyä, saako näin äärimmäistä kärjistystä ajatella? Saako sotaa ainoana toimivana ja diskursseja yhdistävänä "kolmantena" kielipelinä ajatella vai luoko se liian vaarallisen reaktiivisuuden eräänlaisena neljäntenä tasona? En tiedä. Mutta ainakin sitä voi ajatella.



11 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi on erinomainen! Luulen että tuo uusin Tuntematon sulkeistuu ajankohtaansa. Se ei tule haastamaan meitä. Katsomme tätä uutta elokuvaa kuin kaukoputkella. Se ei tule järkyttämään meitä. Se on taideobjekti samalla järkyttämättömyyden tavalla kuin enimmistö taideobjekteista on. Mehän emme halua että taideobjekteissä olisi arvaamatonta voimaa.

    Mutta tuohon ampumiseen. Tämä blogisti on liian humanisti ja filosofian syömä, ettei hän huomaisi miten häntä ennakolta tarkkailisin. Minä siis ampuisin hänet siekailematta rintamatilanteessa, tajuaisin hänen epäluotettavuutensa, tarkkailisin häntä ja jossain vaiheessa painaisin liipaisinta. - Minä kun en luota pohdiskelijoihin.

    Eikä kukaan kaltaiseni.

    Voi olla että joskus sitä ampuu aika kivoja ihmisiä, mutta sitä sattuu, mitäpä sitä on syytä jäädä miettimään.

    Julius Saarelle sanoisin että kiva blogi. Mutta en minä sinua ampumatta jättäisi jos käsky kävisi. Olet mulle kiva myös kuolleena. Sellaisena verisenä myttynä. Toisaalta sääli. Vai eiku miten. No olkoon.

    VastaaPoista
  2. On muuten kumma, että Juha, humanistiystäväsi eivät ala kirkumaan. Miettivätkö he omaa hyvinvointiaan suhteessa sinuun eivätkä nouse puolestasi barríkadeille? Säikähtävätkö he omaan onnellisuuteensa kun sinua pitäisí puolustaa? Sinä olet ilmoittautunut humanismin maalitauluksi ja tahdot kuolla humanismin puolesta kuten olet kirjoittanut. Missä ovat nyt sinun puolustajasi? Kanssakuolijasi?

    VastaaPoista
  3. Tahdon sanoa erään asian painokkaasti. Se on se että arvostan sinua Juha kun haluat kuolla humanismin puolesta. Arvostan sitä että olet noussut barrikadeille ensimmäiseksi maalitauluksi. Olet enemmän kuin Tuntematon sotilas. Kun sinun ammutaan aatteesi vuoksi niin teen kunniaa. Olit tosi mies! Kiitos (Nyt liikutun kyyneliin saakka kun ajattelen että olen sinun hyvän puolesta kaatuneen ruumiisi äärellä elävän ihmisenä.) Kiitos, Juha, kun kuolit marttyyrinä paremman huomisen puolesta. Itse en olisi siihen pystynyt. Kiitos, että olit minua niin suurempi ihminen, Juha.

    VastaaPoista
  4. Munki mielest on mahtavaa ko toi Juha S on valmis uhrautumaan niinko koko maailman puolest. Tälläsii paappoi tarvittas enemmänkii. Se ei piiittaa sen perheest mitään se vaan uhrautuu kiitos Juha S. Toi on tyrmistyttävää, mä en vois, mut kiitos ku sä voit! Ku sä kai polttoitsemurhaat ittes niin mä annan aploodeit. Sä oot aika tyrmistyttävä Juha S. Mut thänks. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä lienevätkö nuo muut lukijani säikähtäneet tätä menoa ja meininkiä. Minä yritän ottaa selvää, missä kulkee sarkasmisi, ironiasi, hulluutesi, trolliutesi ja vakavuutesi raja. Itsekin kyllä olen tyytyväinen tuohon kirjoitukseeni jota ilman sinua ei olisi syntynyt. Ensimmäinen kommenttisi tuossa ylhäällä on hauska. Pakko myöntää.

      Itse haluaisin nähdä suomalaisessa kirjallisuudessa jotain repivää, jotain minkä lukeminen saisi tuntemaan häpeää tai syyllisyyttä. Jotain jossa et tiedä kenen joukoissa seisot. Jotain jossa kirjoittaja ei tyynnyttele meitä ja vakuuta olevansa sittenkin vaaraton ja edustavansa taidetta turvasanana. Jotain sellaista jota tässä kummallisessa vuoropuhelussamme koen olevan. Olit sinä anonyymi sitten täysi hullu tai julma ironikko, olen nauttinut tästä ja inspiroitunut tuohon kirjoitukseeni.

      Poista
  5. Pistä poikki. Muista että sinulla on blogi-isäntänä ns. päätoimittajan vastuu julkaisemastasi materiaalista. Väkivallasta fantasiointi, vaikka olisikin älyllistä ja fiktiivistä, ei ole mielestäni sopivaa.

    Anolle sen verran, että taide, kirjallisuus jne. ei ole yhtä kuin humanismi, nössöhumanismin hötöstä puhumattakaan. Sieltäkin löytyy aika monia "kk-miehiä." Juuri siksi minä luenkin.
    Tästä keskustelusta tulee mieleen mm. Don de Lillo ainakin. Ja Mishima.
    Ja Saramagon Kertomus sokeudesta. Siinä voisi olla sinulle teos humanismin ja suoran toiminnan välisestä suhteesta. Joskus ne ovat todellakin sama asia. Mutta vain silloin kun ihmisyys on ajettu rajan yli. Lopuksi, usko tai älä, minun isäni oli oikea kookoomies oikealla rintamalla vuosina 1941-1944. Jälkikäteen hän ei elänyt suurena "sodan kauhuista oppineena" humanistina sen enempää kuin kovapintaisena pimeyden ytimen tuntevana veteraanina. Hän eli ihmisenä.

    Kunnioittakaa toisianne. Ja vaihtakaa aihetta.

    t. jope

    VastaaPoista
  6. Hyvät lukijani.

    Vain tällaiset arvojamme haastavat yhteiskunnalliset tilanteet voivat tehdä taiteesta yllättävää ja arvaamatonta. Ei taide sinänsä voi koskaan, niin taidan uskoa, olla arvaamatonta. Vain sen suhde siihen todellisuuteen jossa se ilmenee. Se voi pelottaa meitä. Saada minut säikähtämään itseäni kun joudun käyttämään kieltä josta ei ole paluuta ja joka ehkä saa lukijani hylkämään minut. Taidetta kokiessani en joudu tekemän sosiaalisesti tosia ja paljastavia valintoja. Tekijä kyllä joutuu, ei siinä mitään. Kissan on kuoltava taiteilijan, ei koskaan yleisön vuoksi. Tässä keskustelussa jouduin joko pelaamaan ehkä itseänikin vastaan anonyymin säännöillä tai pelastamaan itseni määrittelemällä hänet trolliksi. Valitsin edellisen vaihtoehdon. En halunnut loukata ketään. En anonyymiäkään.

    (Jatkosodassa oli omakin isäni ja onneksi kerkesin häntä jututtaa. Sama tunne tuli hänestä kuin jopella.)

    VastaaPoista
  7. On aika kumma että te alatte muistelemaan menneitä kun minä yritän muistella tulevaisuutta. En ole mikään kk-mies sitaateissa kuten jope merkitsee loukkaavasti kirjoitukseensa. Olen kk-mies jonka on noudatettava käskyä käskettäessä. Tulevaisuuden sodat saattavat olla hyvin tuskallisia - kuten tietysti sodat aina. Olen jo nyt ajatusteni saartama. Kun ajattelen mitä tehtävässäni voisin joutua tekemään.

    Kirjoittajana tehtäväni on edistää sellaista ilmaisua, joka ei historioita ihmistä vaan vie hänet pois mukavuusalueelta. - Voin toki pyytää Juhalta anteeksi ja pyydänkin. Ennen kaikkea sitä että tulin ravistelemaan tänne hänen blogiinsa, jonka ilmapiiri on toinen kuin se missä itse reaalimaailmassa elän. Minä olen hirmustunut ja kiihtynyt oikein todella. Enkä näe lähimmäisissäni sitä vastaavaa.

    Nyt lähetän tänne blogiin hymiön ja rauhanmerkin ja kahlitsen sormeni ja torun itseäni ja teen kaikkeni etten enää lähettäisi kommentteja.

    Tein väärin kun lähetin Juhan blogiin kommentteja. Pidän toisaalla omaa blogia ja minun on pysyttäydyttävä sen piirissä - outona, kummana, hirmuisana.

    Minä elän jotenkin omalla tavallani tätä aikaa. Ja olen hullu. Kiistämättä.

    Juha tunnistanee kommenttini blogissaan juuri niiden hulluuden perusteella ja esitän sellaisen mahdollisuuden, että poistat ne.

    VastaaPoista
  8. Vielä jälkikirjoitus minulta jopelle - kuule jope kun olet vakaumuksellinen kristitty niin voisitko lähettää Jumalalle sellaisen viestin, että hän varjelisi kaikki tuntemattomat konekiväärimiehet lähettämästä tyhmiä blogikommentteja ja toisekseen ettei meidän tarvitsisi joutua tappohommiin isänmaamme käskeminä. Jos jo lähetit Jumalalle tämän viestin niin suuret kiitokset siitä!

    Nyt lopetan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kk-mies. Viisautta pitää aina toivoa ja pyytää, koska sitä ei oikein meistä kellään ole riittävästi. Sitaattimerkit kyllä tarkoittivat kirjallisuuden kk-miehiä, kovia jätkiä. Sinun kykyäsi käyttää aseita en siis epäile. Itsekin olen armeijan suorittunut, tietenkin, ja valmis toimimaan isänmaan puolesta, jos sellainen käsky kävisi.
      jope

      Poista
  9. Joo, tota mäki lopetan niinku. Et toi anonyymi paljastuki katuvaks provoks. Toi Juhaki säily ehjäks. Mun äitiki kiukustu ko se luki mitä mä tänne olin lipsauttanu. Et tota sori vaan munki puolest. Onneks toi jope ei oo ketään anonyymeit ko se on jope. Mut se on hyvä ketä on anonyymeit niin saa hävetä ittekseen. Mä en ainaskaan kirjota pitkään aikaan mitää. Sellase opetuksen mä sain. Pysykää viisaampina!!! Ny mä meen!!!!!!!!!!!! No mul olis kyl yks kiva kirja. Se on toi Salikerin Sieppar ruispellosa. Se kundi on kans hullu ku toi anonyymeit se kans sano kyl suoraan. Ei se ees reksiään säästäny. Mä ymmärrän sitä ko mäki oon ollu lataamos. No mikä mua ny estää. Mähän jo sanoin et ny mä meen!

    VastaaPoista