tiistai 18. elokuuta 2015

TURHUUDEN MARKKINOILLA




Siellä missä puhutaan turhuudesta, kaupataan tälle pojalle tarkoitusta. Ja kuten me kaikki peruskoulumme käyneet tiedämme, Saarnaaja on näistä kauppamiehistä tunnetuin. Mutta hänkin oli väärässä. Kaikki ei ole turhaa. Oikeastaan mikään ei ole. Suhteellisinkin ilo voi olla turhuutta vain absoluuttisen valossa ja tätä absoluuttia Saarnaaja juuri yrittää meille myydä. Saarnaaja on enemmänkin turhuudella juoniva jumalan kauppamies kuin vilpitön totuuden puhuja. Usko "johonkin korkeampaan" kun juuri tekee maallisesta turhaa ja saa ihmisen vaatimaan olemassaololtaan aina vain enemmän. Se tekee meistä pieniä tai paremminkin mittakaavaamme sopimattomia. Sattuma taas on ihmisen mittakaavassa aina kyllin absoluuttista. Ja siksi juuri uskonnottoman on mahdotonta ajatella olemassaoloaan tarkoituksettomaksi ja siksi pettyä siihen.

Paradoksaalisesti eutanasia ja itsemurha paljastavat tylyn voimallisesti Saarnaajan huonon ajattelun. Niitä ei haluta tai tehdä siksi, että olemassaolo sinänsä olisi turhaa tai tarkoituksetonta vaan siksi, ettei ihminen enää koe pääsevänsä osalliseksi olemassaolon suomasta onnesta ja ilosta ja mikä tärkeintä, ettei hän kykene enää jakamaan sitä muiden kanssa.

Saarnaajaa on luettava kuin aikalaiskirjallisuutta, jota myydään jari tervojen ja sofi oksasten rinnalla jouluksi kotiin. Vapaana kulttuurihistoriansa tuottamasta ansiottomasta arvosta. Silloin hänen logiikkansa heikkous paljastuu. Tai tarkemmin: paljastumisen kehtaa huomata ja sanoa ääneen.

Iloitse siis, sinä ihminen.

-

Kuva: Hilkka Eklund  (1945-2013)    

31 kommenttia:

  1. Anna pojan kuvasi ja jätä se sitten silleen. Jotenkin koen, että yrität älyillä ja siten verhota lapsuuden kuvasi, joka nyt sattuu olemaan erinomainen. Äläpä sano mitään! Jätä kuvasi silleen. Ei se kaipaa sinun yli viisikymppisen sanojasi. Se nyt sattuu olemaan harvinaisen valovoimainen kuva ihmispojasta. Ikoninen kuva. Täydellisyys.

    Harmittaako sinua jotenkin se, että sinä kerran olit niin ylivertaisessa kunnossa että saatiin aikaiseksi lapsuuden kuva, joka on blogissasi?

    Jätä itsesi rauhaan, me varastelevat kuvankäsittelijät teemme parhaamme.

    Yhdistelemme sinut sinne minne meitä huvittaa!!!

    Minäkin olen jo karnevalisoinut lapsuuden kuvasi - mutta ollut myös vakava. Hui hai!!! Miksi olisin sinulle tilivelvollinen? En ole.

    Olen aika köyhä. Jos keksin miten kuvankäsittelyn myötä voisin rikastua kuvallasi niin teen sen. Mitäpä se sinulle kuuluu! Mutta tosiaan kiitos lapsuudenkuvastasi, eihän se heikko ole.

    Älä vain laita kuvaa blogiisi siitä miltä tänään näytät... sitä ei kestä vanha Erkkikään kuten sanotaan.

    VastaaPoista
  2. Joo. Tämän päivän ilmeeni rikkoisi illuusion! Nyt tuo kuva on ittellekki tavoittamaton. Poika ei kaipaa tarkoitusta - edes minulta itseltäni kuten taidat sanoa.

    VastaaPoista
  3. Saarnaajasta, siis tuon uskovan ja kyynikko-nihilistin (ehkä kuninkaan) sisäisten paradoksien puolesta sana sen verran, että hän päätyi mielestäni siihen, että meidän tulee iloita koska me emme saa selitettyä mitään miksikään, kaikki selitykset (myös tyhjyys ja sattuma) karkaavat ihmisen kieltä ja ajatuksia, ja ovat turhaa retoriikkaa, turhuuksien turhuutta välineinä, vaikkakaan me emme ilman niitä voi olla, koska on ihminen on selittävä ja sönköttävä olento ja tarvitsemme välineemme, käyttöliittymämme. Ihminen rimpuilee täällä aikansa, juo viininsä ilolla, ja nauttii vaimostaan (jos on saanut hyvän leidin) - mutta se ei johda alkuun eikä loppuun, kaikki on turhaa (vaikka onkin kivaa!) ja niin on ihan hyvä, koska JHV hoitaa loput loppujen lopuksi, eli tekee mitä haluaa, millä perusteella haluaa. Miksi? Koska hän on Jumala eikä hänen juttunsa ole meidän juttujamme. Kristitty ei kumartele kuitenkaan jumalkiviä missään ilman suunnassa, mutta luovuttaa totaalisen kvalitatiivisen eron edessä ja antaa Jumalan olla Jumala ja itsensä se mikä hän on, hetken elämästä nauttiva ja kärsivä ihminen.

    jope

    VastaaPoista
  4. Oikeastaan jumalan käsite ei enää tarkoita tuossa mitään. Jää nihilismin ylittävä oleminen ja ilo (tärkeintä tässä ajassa on turhan ironian, pakoa palvelevan kyynisyyden ja poseeraamiseen valjastetun kyynisyyden naurettavaksi tekeminen!). Jumala on tuossa kommentissasi jope ikään kuin tyhjä paikka. Tai paremminkin Derridan diff( )rance (helvetti kun unohdan aina miten sen merkin saa tabletissani een ylle niin kirjoitan sen näin) koska tyhjä paikkakin lataa jo liikaa metafysiikkaa... Tai no. Ehkä toivoa siitä tarkoituksesta sittenkin koska uskovalle jumala on kai kuitenkin läsnä? Jokin reaalinen? (Innostun tästä keskustelusta vilpittömästi. Olen aina pitänyt näitä uskonnollisia kielipelejä filosofisesti kaikkein kiinnostavimpina. Enkä jope ole nyt sarkastinen sua kohtaan vaikka käytän kielipelin käsitettä!)

    VastaaPoista
  5. Juuri niin. Jumala ei ole rakkaus, ei rauhanliike, ei mitään meidän kielellämme: Jumalan ja ihmisen välissä on ylitsepääsemätön kuilu. Tässä mielessä olen kai kalvinisti melkein. Googleta TULIP-käsite em. yhteydessä, vaikka wikistä. Raamatun Jumala on tuolla tavalla totaalinen. Ihmisten omat "minun jumalani" -jumalat saattavat olla inhimillisimpiä. On vain yksi tapa edes yrittää päästä lähemmäksi palavaa pensasta, Kristus.

    jope

    VastaaPoista
  6. "Unconditional election (ehdoton armonvalinta). Ennen maailman luomista, Jumala armossansa valitsi oman tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti jotkut ihmiset pelastukseen. Tämä valinta ei perustu mihinkään tekijään ihmisessä itsessään, ei mihinkään minkä Jumala olisi heissä ennalta nähnyt kuten uskoon, parannukseen, hyviin tekoihin, uskonratkaisuun tai yhteistyöhaluihinsa. Yksittäisen ihmisen pelastuksen syy on täysin Jumalassa eikä ihmisessä ollenkaan." - Wikipedia

    Jollain tylyllä tavalla kalvinismi antaa meille, uskonnottomalle ja uskovalle, sen yhteisimmän tyhjyyden jossa käydä luovaa vuoropuhelua! Olen Vartijaan kirjoittanut aikoinaan - kun kirkon homokeskustelu oli kuumimmillaan - jutun Homoseksuaalisuus ja armo - onko nietzscheläinen armo mahdollinen? (löytyy tästä blogista tunnisteella homoseksuaalisuus ja löytyy toinenkin juttu Opillisia kysymyksiä). Kalvinistinen armo stemmaa jotenkin näkemykseeni nietzscheläiseen armoon (joka on paradoksi): seksuaalisesti poikkeava seurakuntalainen voi oikeastaan vain heittäytyä suoraan jumalaansa vasten, vasten arvaamatonta armoa; hän voi sanoa jumalalleen päin tämän kasvoja että hyväksy minut tai ole hyväksymättä, senkin otan vastaan mutta rakastan puolisoni tai sisälläni olevaa toista sukupuolta sinusta huolimatta. Tässä on jokin nietzscheläinen tulokulma armoon... ja kalvinistinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tietenkin tuo luova vuoropuhelu vaatii kalvinismin ympärille tämän nykyisen sananvapaan todellisuutemme... kalvinistisessa valtiossa en varmaan puhuisi näin vaarantamatta itseäni...

      Poista
  7. Pieni ote Henning Mankellin teoksesta Juoksuhiekka:
    "Kunnioitan ihmisiä, jotka uskovat tuonpuoleiseen elämään. Mutta en ymmärrä heitä. Tuntuu kuin uskonto olisi pelkkä puolustus sille, ettei hyväksy elämän ehtoja. Tässä ja nyt, ei muuta. Siinä piilee myös elämämme ainutlaatuisuus, ihmeellisyys."

    Tässä blogissa saa näemmä keskustella uskonnoistakin. Hienoa! Pidän muutoinkin blogistasi Juha Saari!

    Olen itse uskonnoton. Pari kertaa olen kirjoittanut mielipiteenäni, että uskonnon nimissä tehdään paljon pahaa, koska sen pahan voi saada anteeksi ja että jos oltaisiin tilivelvollisia vain kanssaihmisille, niin se johtaisi parempaan moraaliin. Minullehan on suututtu tulisesti.
    En ymmärrä miksei uskontoa tunnustava ihminen voi enää keskustella, on vain pelkkää uskoa. Onko se usko sitten niin hauras tai niin tabu, ettei voi kuulla kuin samanmielistä puhetta?

    VastaaPoista
  8. Klassisen kristinuskon mukaan uskonnottoman ja kiihkeimmän uskovan välillä ei Jumalan silmissä ole mitään eroa hänen perusteillaan: molemmat laadullisesti yhtä kaukana ja samassa savessa. Tässä mielessä Marjatta olet ihan oikeassa. Hassua että ateistit ovat aina uskisten kimpussa ja päinvastoin. Uskosta on muutenkin mielestäni lähes mahdotonta puhua millään yhteisellä kielellä. Kaksi uskovaa voi olla ja tuntea olevansa, paljon kauempana toisistaan kuin fundamentaali ateisti ja kristitty. Minulle käy usein juuri niin. Kristinuskon ydin, siis se aika pitkälle kadotettu historiallinen teologia lähteekin siitä, että ei ole ollenkaan kysymys siitä, mitä ihminen on mieltä, mitä hän kannattaa, mitä tuntee, kokee jne. vaan siitä, mitä Jumala tekee luotisuoraan ylhäältä (ihmisen näkökyvyn ulkopuolelta). Kristitylle se teko on tietenkin Kristus, mutta ei hänkään niin, että oma usko Kristukseen olisi jokin teko, saavutus tai yhtään mitään. Kristus on lahja jonka on saanut avata ja silti kaikki on epäselvää ja epäuskonkin sumentamaa. Mutta jokin on kuitenkin ehkä muuttunut.

    Uskonnon nimissä tehdään tietenkin paljon pahaa. Kaiken nimissä tehdään. Rauhan ja rakkaudenkin nimissä. Sehän ei tietenkään todista Jumalasta, tuosta ihmiselle absoluutista yhtään mitään. Jumala ei ole t ä ä l t ä . Me olemme. Siksi vastuu teoistamme täällä on tietenkin meillä joko uskonnolla tai ilman. Uskonnon nimissä vaikuttamisyritykset jatkuvat niin kauan kuin meitä riittää. Raamatussa sitä kutsutaan reippaammin epäjumalanpalvelukseksi. Ja ateisimin myös. Sekin on eräänlaista baalin palvontaa (tarkoitan ateismin hurmahenkiä) jossa uhrataan tuntemattomalle jumalalle, jota edustaa ei-jumala, olemattomuus-jumala.

    Mutta näistä on oikeastaan turha tämän enempää. Itselleni on tärkeää ajatus, että on meistä ja meidän moraalistamme täysin riippumaton tekijä, Jumala joka ei niele meidän selityksiämme eikä ole velvollinen meidän kielellämme mihinkään. Jos saamme armon Kristuksessa ilman omaa ansiota uskoa tekoa ratkaisua pelkästä armovalinnasta, niin kyllä se minulle kelpaa ja otan sen vastaan. Minulla ei ole kuitenkaan "välit selvät" Jumalan kanssa niin kuin vanha kansa sanoo, ellei sellaiseksi lasketa rauhaa siitä että ihminen ei niitä välejä voi mitenkään selvittää millään mikä hänen tai hänessä on. Jeesus Kristus se on, jos se on...

    (tästä en jatka tämän enempää, mutta jos joku haluaa kommentoida näin kauas harhautunutta aihetta niin luen mielelläni)

    jope

    VastaaPoista
  9. En ymmärrä paljon mitään tuosta mitä kirjoitat, Jope, anteeksi.

    Moni sekoittaa uskonnottoman ja ateistin. Uskonnoton ei kiellä mitään, toteaa vain, ettei itse tunne tarvetta uskoa mihinkään yliluonnolliseen ja on kiinnostunut uskonnoista ilmiöinä, ei ohjenuorana itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitin, jopen jumala ei ikään kuin minun näkökulmastani ole yhtälössä vaikuttava muuttuja. Hänen jumalansa ikään kuin katsoo sivusta, ei tule väliin, on maiseman lausumaton raja-arvo jolla jopelle itselleen on jokin eksistentiaalinen merkitys. Reaalinen jota ei voi ilmaista. Näin jope sinut ymmärrän. Auttoiko Marjatta yhtään?

      Poista
    2. (lupasin olla jatkamatta, mutta olkoon nämä lisäselvennyksiä...)

      Marjatalle, totta, uskonnoton on tietty ihan eri asia kuin ateisti jolla on kuitenkin kiihkeä suhde näihin asioihin. Tietyssä mielessä kristittykin on uskonnoton. Uskonto on kehällistä tavaraa Kristuksen ulkopuolella. Itse uskon Jumalaan ja Kristukseen, mutta en koe olevani kovinkaan uskonnollinen sen enempää kuin uskontoon kuuluva, vaikka totta kai kristinusko on se kehys, minkä sisällä ollaan. Uskonnollisen rihkaman suhteen olen todella uskonnoton minäkin.

      Juhalle, olet oikeassa, raamatun Jumala on todellakin meille näkymätön ja meidän logiikkamme ulkopuolella oleva outsider, jotakin joka on ja josta on kaikki, mutta samalla jotain mitä ihminen ei voi tavoittaa. Kristus on ihmiselle, hänen luokseen voimme silti mennä. Silti hänkin on meidän hallitsemattomissamme, sekä uskomme että epäuskomme. Taivas taitaa olla ainoa "paikka" missä kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei.

      Nämä eivät ole muuten omia kantojani, vaan ihan klassista teologiaa, kristillistä eksistentialismia. Nykyäänhän pappiskunta voi puhua ihan muuta kuten tiedämme. Mutta se onkin kokonaan toinen juttu. Kalvinismin TULIP-kaava voi toimia tämän asian ymmärtämisen välineenä. En tietenkään sano, että kaikki menee niin kuin siinä sanotaan. Mutta ajatus tulee selväksi.
      jope

      Poista
  10. En koe jope kauas harhautuneeksi tätä keskustelua. Ja Marjatta: kaikki inhimillinen ja asiallisesti ilmaistu on tässä blogissa sallittua. Olen myös niin lapsekas että ilahdun suorasta mukavasta palautteesta. Kiitos siis Marjatta.

    Kyse on olemassaolostamme, jota lähestymme eri suunnista ja tuo minun päätekstini oikeastaan kerjää tätä aihetta jota jaamme. Teemassa olemme koko ajan pysyneet. Nautin tästä. Yhteisintä on lopulta tyhjän jakamattomuus. Kuten olette varmasti huomanneet, tuohon lauseeseeni yritän usein tiivistaa jotain mitä pidän luovan vuorovaikutuksen nimittäjänä aatteisiin katsomatta. Minulta on syvästi uskonnollinen ihminen joskus kysynyt keskustelun tuoksinassa, miten jaksan elää ilman jumalaa. Olen vastannut kysymyksellä että haluaisiko hän poistaa kokemuksestaan tämän innoittavan vuoropuhelun jos jumalaa ei olisikaan olemassa? Jos kohtaammekin vain kahden ilman suurempaa syytä? Vastaus on ollut kielteinen. Ihmiset haluavat nauttia ja iloita hyvistä ja inspiroituneista hetkistä. Ihmistä on vain lähestyttävä avoimin ja uteliain mielin. Silloin maailmankatsomukset ja tarkoitukset eivät yleensä muodostu ongelmiksi. Jos blogini voi olla foorumi tällaisille kohtaamisille, olen siitä iloinen. Pieni piirihän meitä on mutta minulle se riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juha!

      Minä olen joskus ajatellut, että itseltäni kerta kaikkiaan puuttuu jokin uskontogeeni, mikä monilla muilla on, ihan samalla tavalla kuin etten pidä alkoholin mausta, vaikka jo sivistyksen takia pitäisi osata juoda viinejä.
      Ajattelen kuten Kari Enqvist ja Henning Mankell että tämä maanpäällinen elämä riittää itselleni hyvin ja ihmettelen, miten jotkut voivat uskoa mystisiin hahmoihin. Olen myös hyvin utelias kuuntelemaan eri tavalla ajattelevia. Minulla on uskonnonopettajaystävä, joka uskoo ihan lapsenuskoisesti Taivas-nimiseen paikkaan ja lupaa rukoilla minun puolestani ennen jännittäviä asioita.

      Poista
    2. Marjatta Mentulan koen raikkaana ihmisenä. - Mutta nyt ei kuitenkaan ole kysymys siitä mikä itselle riittää. Todellisuuden kanssa ihminen ei voi tehdä kauppoja. - On yksinkertaisesti olemassa sellainen kuin henkimaailma. Se tarkoittaa sitäkin, että on myös olemassa pahoja henkiä.- Me emme ole todellisuuden mittapuu, me emme voi valita sitä mikä kuuluu todellisuuteen. Erilaiset todellisuuden rusinapullateoriat ovat mahdottomia. Jotkut kokevat mielihyvää siinä eksistenssissä missä ovat lihallisuudessaan. Mutta lopultakin se ei ole totta. Meitä haastaa se mikä on lihan tuolla puolen. En tässä yhteydessä tahdo viitata kristinuskoon. Viittaan toistaen henkimaailmaan. Sinä, Marjatta Mentula, et voi sille mitään että on olemassa henkimaailma. Voit sen nollata tai olla nollaamatta. Se ei ole sinusta riippuvainen. Sinä kuulut henkimaailman vaikutusten piiriin - ja ehkä ymmärrät sen vasta sitten kun lihasi on kuollut.

      Poista
    3. Anonyymi, se voi olla hyvinkin niin.

      Yritän vain sanoa, että en tunne mitään henkimaailmaan liittyvää nyt eli minun todellisuudessani sitä ei näin ollen ole nollattavissa. Jotkut elävät tiedostaen arkitodellisuuden ohella henkiä, eli heillä on varmaankin sitten jotakin enemmän.
      Olen varmaan henkimaailman olemassaolon tiedostavien mielestä kuin Platonin luolavertauksen asukit, elelen luolassani tyytyväisenä varjoelämään.
      Olen kuitenkin niin hurmaantunut tästä elämästä, minkä tunnen, etten osaa kaivata muuta. Saanhan olla näin?

      Poista
  11. Toivon, että saat olla niin ja ymmärrän viestisi ytimen hyvin. - Itse yritän sanoa, että henkimaailma on todellinen ja aktiivinen. Se tekee omia päätöksiään ja lähestyy ihmistä, jos on lähestyäkseen. Joskus henkimaailman lähestyminen saattaa olla koko elämän rikkova. On silloin kysymys kiusanhengistä. Silloin ihminen helpostikin rukoilee päästäkseen eroon pahan henkimaailman vaikutuksesta. Allan Kardec tutki tarkoin henkimaailmaa ja julkaisi teoksen Henkien kirja. - Kukaan joka on ollut tekemisissä aidosti henkimaailman kanssa ei pysty ylentämään itseään. Kokemukset henkimaailmasta tekevät aina enemmänkin hämmentyneeksi ja tulee hyvin pieni ja nöyrä olo. Ne jotka sanovat ihan rehellisesti että heillä ei tänään ole yhteyksiä henkimaailmaan voivat joutua jo tänään tilanteeseen, jolloin henkimaailmayhteys avautuu. - Joka ylpeilee henkimaailmayhteydellä on vailla todellista henkimaailmayhteyttä. - Jos joutuu pahan henkimaailmayhteyden koettelemaksi kaipaa paluuta siihen mukavaan arjen elämän olemiseen mistä Sinä viestissäni perin rehellisenä ihmisenä kirjoitat.

    VastaaPoista
  12. Kun luin anonyymin henkimaailman juttuja, sanon kaikella rakkaudella, mutta tylyydellä että Viva la Christos, uskontunnustus ja jopa klassinen uskonoppi. Meidän kristittyjen ei tarvitse tunnustella tuulia eikä tunnelmia eikä varsinkaan omia sisäisiä liikahduksia. Raamattu varoittaa hyvin selvästi olemassa yhteydessä ns. henkinmaailmaan. Kaikki mikä on selvää on selvää. Kaikki mikä voidaan sanoa, on sanottu. Siitä mitä ei ole vielä sanottu, siitä on vaiettu. Raamattu ei kiellä anonyymin kuvaaman maailman todellisuutta, mutta henkinen ja hengellinen yhteys on avattu ihan muuta kautta. Ja kyllä, se on Kristus. Mitään yliluonnollista kristitty ei tarvitse. Tämä elämä, ensimmäinen ja täällä viimeinen riittää, ja toivo että loppuratkaisua ei ole vielä nähty.

    Anonyymille ihmisenä kaikkea hyvää maan päällä.


    jope

    VastaaPoista
  13. Nyt ei ole kysymys tarvitsevuudesta. Ihminen ei laita ehtoja henkimaailmalle. - Henkimaailma on se joka asettaa ehdot. Elävä ihminen on pieni, henkimaailma on suuri. Henkimaailma toimii kaiken aikaa ja se tekee valintoja. Sellainen kuin omiin valintoihin perustuva turvallisuudentunne on harhaa. Jos ihmiset tämän käsittäisivät niin ymmärrämme että seuraukset olisivat valtaisia. Useimmat ihmiset ovat ajattelunsa rajoittuneisuuden rauhaannuttamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon vapaaseen tahtoon (jota sitäkään ei voi koetella todeksi tai epätodeksi), anonyymi henkien tekevän valintoja puolestamme. Tänne me onneksi sovimme kummatkin. Kunhan valinnoista, olivat ne sitten kenen tai minkä tahansa tekemiä, vain seuraisia rakentavia sseurauksia.

      Poista
  14. JS - tuo sana ONNEKSI on häiritsevä. Mutta juuri niinhän ihmiset ovat olemassaoloonsa pääsääntöisesti asettautuneita. Mutta ONNEKSI ei ole perimmäistä. Ehkäpä sitten on arjen jatkuvuuden kannalta sopivaa että ONNEKSI ihmiset eivät sitä - ihmisten enemmistö - käsitä. Yksittäisen ihmisen tahto ei ole vapaa. Tietysti siinä mielessä se on vapaa että tänään voin katsoa tuon tai tämän elokuvan tai lukea tuon tai tämän kirjan. Mutta eksistentiaalisessa syvyydessä arvioiden tahto ei ole vapaa. Tänään ihmiskunnallisesti yksittäiset ihmiset tekevät tekoja, jotka johtavat juurikin planetaariseen tuhoon. On olemassa sosiologinen voimakenttä, josta ihmiset eivät ole vapaita. Mutta elääksemme me toki tarvitsemme vapauden harhan. On kiva kun voin sentään valita juoksureittini suunnan.

    VastaaPoista
  15. Ei tuon kirjan lukemisenkaan tasolla vapaasta tahdosta ole näyttöä. Mutta kun kerran juuri nyt lukemani kirja tuntuu nastalta, se riittää. Myönnän että ilmaisussa ONNEKSI lankesin käytännöliseen retoriikkaan. Mitä seuraa siitä, jos elämme ilman onnekkuuden käsitettä? Meidän kummankin elämässä? Nythän käytämme sitä kummatkin vain retorisesti. Jotenkin todentaaksemme todellisuusKÄSITYSTÄMME. Miten sinun elämäsi etenee toisinkuin sellaisen joka käyttää kieltä huolimattomasti? (Kysyn aidosti kIinnostuneena, en sarkastisesti.) Halua tietää, miten elät, en sitä, miten käytät käsitteitä.

    VastaaPoista
  16. Minä elän vastoin aatteitani. Kuin todellisuuden syövässä. Teen sitä mitä en tahdo tekeväni. Minun elämäni ratkaisuja sävyttää perimmäinen inho niitä kohtaan.

    VastaaPoista
  17. Erottaako meitä vain syyllidyyden ja ahdistuksen mitta? Minä en voi olla nauttimatta tästä kaikesta.

    VastaaPoista
  18. Niin. Minä en voi olla kauhistumatta tästä kaikesta. Olen ihminen, joka syyllistyy esimerkiksi eläinten sukupuuttoihin. Ihminenhän ne aiheuttaa. Minä olen ihminen! Valitettavasti.

    VastaaPoista
  19. Täähän on peruskysymys just. Minä yritän ilman kauhun tunnetta, pelkästä velvollisuudesta ja ollakseni edes hieman maailman suhteen tosi, laskea vuosittaista lihansyöntiäni, pyöräillä, käyttää joukkoliikennettä, olla tyytyväinen siitä ettei ole vara tehdä ulkomaanmatkoja (olen lentänyt neljä matkaa elämäni aikana, yhden ulkomaille ja kolme kotimaassa lapsena ja se vähentää ahdistustani jonkin verran) ja vaihdoin vielä tuuliisähköön. Retkahtelen kyllä kuin juoppo tähän mukavaan elämäntapaan. Matematiikka on totuus (ja tässä hengetkään eivät voi meitä auttaa): hiilijalanjälkeni on noin 5 ja puol tuhatta tai 6. Se on liikaa mutta keskivertoa paljon vähemmän. Eikä edes Oras Tynkkynen pääse kuin puoleen siitä mihin pitäisi etteivät jäätiköt sulaisi. Ja se on vegaani ja autoton. Onneksi kiinalaiset ovat innostuneet aurinkovoimasta. Fyysikot ja insinöörit meidät voivat pelastaa. Ei filosofinen retoriikka eikä syyllisyys. Syyllisyys ja velvollisuus ei auta kuin määrättyyn pisteeseen, sitten se on eettistä poseeraamista. Tämä on semmosta velvollisuuden ja dionyysisen ilon hämäryydessä taiteilemista tämä elämä. Ja sori vaan anonyymi. Sinäkin voit herättää minussa vain inspiroitunutta iloa, et ahdistusta.

    VastaaPoista
  20. Kun kerron kauhustani niin kerron perimmäisyydestäni. Minuun on toki mahdollista suhtautua valehtelijana. Ihmisen väestönkasvu suhteessa planeetan voimavaroihin nielaisee ihmiskunnan kolmanteen maailmansotaan. Se ei enää ole estettävissä ja se alkaa 20 vuoden kuluttua. - Jos haluamme elää ikään kuin pitkää kesää 1939 niin voimme sen tehdä. Voimme vapaasti tahtoa elää semmoista pitkää kesää. Mutta sitten ihmiskunta rysähtää päin realiteetteja, koska alkaa öljykriisi, jota ennen insinöörit ja fyysikot eivät keksi sellaista energiamuotoa, joka korvaisi öljyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole valehtelusta sillä vain se joka tietää totuuden voi nimittää toista valehtelijaksi. Kyse on siitä, onko totuudellakaan enää merkitystä. Onko?

      Poista
  21. Postmoderni teki kaikesta kielipelejä. - Kukin voi kielipelata mitä tahtoo ja konstruoida siten oman totuutensa tai valheensa. - Minä olen vanhanaikainen ihminen. Minulle esimerkiksi ihmiskunnan räjähdysmäinen kasvu on kiistämätön fakta vaikka kasvu ei tapahdu kaikkialla maailmassa samalla tavoin. Kasvun kärki on Afrikka missä väestö nelinkertaistuu vuosisadan loppuun mennessä. Silti kehittyneissä maissa tapahtuu ylikuluttaminen primaaristi. Öljyn loppuminen on enemmänkin arvioitsijoista kiinni. Olen lukenut arvioita, että helposti käyttöön otettavissa oleva öljy loppuisi 38 tai 55 vuoden kuluttua. Kaikkialle leviävä kulttuurin muoto on se mitä itsekin edustamme. Väestöräjähdys ja öljyn väheneminen ovat sellaisessa tosiasiallisessa ristiriidassa, että tänään tulisi kirkonkellojen soida hälytyssoittoa (vai mitä Jope?) Totuuteen ei pidä suhtautua filosofisen saivartelevasti silloin kun tarkasteltavana ovat mainitsemani asiat. - Uskallan väittää rivieni perusteella tietäväni jotakin totuudesta ja siksi minusta ihmiskunta elää tällä hetkellä valheessa jossa unohtuvat kaikkein giganttisimmat totuudet. Ihmettelen uskovaisia, jotka ovat omiin lauseisiinsa jämähtäneitä. En näe uskovaisissa ihmisissä rohkeuden nousua. Istutaan ikään kuin mukavilla nahkasohvilla ja katsotaan kun Kristus pari rikollista kundia ympärillään rimpuilee ristillä ikuista elämää nahkasohvilla löhöävälle porukalle. - Tästä kuvankäsittelijänä saan mieleen yhtä rivon valokuva-asetelman kuin arvoisan blogistin viimeisimmästä ajatuksesta blogissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta postmodernista samaa mieltä. Semantiikka ei pelasta meitä. Totuus vaikuttaa meihin ajattelimme siitä mitä hyvänsä. Mutta tarkoitan jotain sellaista kuin että onko mitään enää tehtävissä vai tarkoittavatko valintamme tai moraalinen suuttumuksemme enää pelkkää hyvää omaatuntoa tai erottautumista muista, eräänlaista ontologista statusta? Siinä merkityksessä kysyin totuuden merkitystä.

      Poista
  22. Ymmärrän. - Niin. Jokin ymmärryksen valtava spurtti siihen liittyvine tekoineen saattaisi kenties johtaa ihmiskunnan kurssin muutokseen... Mutta öljy vähenee romahdusmaisesti ja ihmismäärä paisuu valtaisasti. - Ihmiskunta kerääntyy katsomaan Usain Boltin sadan metrin juoksua ja se on paljon kiinnostavampaa kuin ihmiskunnallinen totuus. Minusta ihmisen mittaista on pyrkiä etsimään totuutta. Minulle oman totuuden etsintäni on johtanut levottomuuteen ja pahaan mieleen. Katson ällistellen tämän päivän nuoria, jotka vaikuttavat hyvinvointiin jämähtäneiltä enemmän kuin totuuden etsijöiltä. - No, loppuun saakka minussa vallitsee muutoksesta unelmoiva romantikko. Siksi kirjoitan näitä rivejä blogiisi.
    Mitä muutos on? Se on elonkehän eheyttä mikäli se ihmisestä riippuu. Niin sen pitäisi olla. Väestöräjähdyksen ihminen on niin sanoakseni ylittänyt valtuutensa. Koko ajan ihmisen aiheuttama planetaarinen paine kasvaa. - En halua erottautua muista, vaan haluaisin liittyä johonkin järkevään meisyyteen. - Jos tiedostaminen ei aja meitä niin suureen ahdistukseen, että se vie itsemurhaan niin kai arjessa täytyy tehdä sellaisia oikeansuuntaisia ratkaisuja mitä Sinäkin olet tehnyt. - Mutta ainakin minun tietoinen elämäni on kärvistelyn sävyttämä - sellaista aiheuttaa se totuus, joka on minulle totuutta. Minun ajatteluni on johtanut minut orjamaiseen oloon, olen ahmivan tyhmyyden orja. Voin nähdä oikein, mutta oikein näkemistäni ei noteerata. Tänään ihmiset eivät pohdi eksistentiaalisia kysymyksiä. Minun mielestäni kun tämän päivän ihminen tunnistaa itsessään ahdistusta niin hän ajattelee, että ahdistuksen aiheuttaja on jollain tavoin valheellista. Totta on se mikä aiheuttaa iloa. Kristinuskostakin on tullut enemmistölle tyynnyttävä onnellisuuspilleri - ja niin koko Raamatussa kuvattu Kristuksen tie ristille on irvikuvaistettu. Kristus on kristittyjen riksakuski, joka veri päässä vetää vaunuja, joissa hymypoika istuu hymyillen.

    VastaaPoista