Kun ajattelen mitä tahansa vioittunutta tai
huonosti toimivaa tai käyttäytyvää
käy minulle heti selväksi, että tyhjyyskin
on oikeastaan väline jonka puhtaudesta on
pidettävä huolta.
Rikkinäinen leivänpaahdin, katatoninen jäykkyystila,
depressio, julmuus tai vaikkapa huonoksi kuulemani
laulu estävät tyhjyyttä tulemasta välineeksi kun tyhjyys
niiden vuoksi ikään kuin menee sijoiltaan ja tulee itseeni
käyttämään minua.
Toisaalta: auttaako parhainkaan laadukkuus
edistämään tyhjyyden välinettä vai auttaako vain
unohtamaan sen?
Tässä on oltava tarkkana.
Kuinka tyhjyys voisi olla välineen muokattavissa
jos se itse on välineistä puhtain ja jakautumattomin?
Ja paitsi että tyhjyys on välineistä puhtain,
on se myös niistä yhteisin ja kuuluu kaikille meille,
jotka emme ennen sitä olleet mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti