perjantai 11. syyskuuta 2015

KOHTAAMINEN SEINÄJOEN TORILLA

Kävellessäni lounastauon sikarilleni kahvila Palaverin terassille minulta tultiin pyytämään nimeä kansalaisaloitteeseen sukupuolineutraalin avioliittolain perumiseksi. Sanoin että uskonnottomana minulla ei ole perustetta allekirjoittaa tätä kansalaisaloitetta. Myöskään tieteellistä näyttöä vahingollisuudesta, joka lapselle seuraa adoptoimisesta samaa sukupuolta oleville vanhemmille, ei ainakaan vielä ole, ja tämän hetken perusteella teen päätökseni. Siihen tämä nimen kerääjä lausui, että uskonnottomatkin ovat nimensä keräykseen laittaneet koska adoptoinnissa lapsesta tulee väline (ilmeisesti periaatteeliselle oikeudelle toteuttaa vanhemmuutta, mutta en tätä alkanut tarkentamaan). Minä vastasin että miten tämä liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen? Lapsettomat heteroparitkin voivat adoptoida lapsia väärin motiivein, tehdä lapsia vaikkapa tunteakseen itsensä vanhemmiksi ja elämänsä tarkoitukselliseksi, siis eksistentiaalisista syistä eikä suinkaan lapsen elämän ja hänen rakastamisensa itseisarvon vuoksi. Miksi homoparin halu kokea vanhemmuus olisi epäilyttävämpää kuin heteroiden? Toisin sanoen: onko lapsen välineellisyys mahdotonta kummankaan kohdalla? Voimmeko olla todella varmoja kummankaan parin sisäisistä motiiveista? 

Seuraavassa kommentissa maistui jo metafysiikka (siteeraus ei ole tarkka): "Luonto on tarkoittanut avioliiton eri sukupuolten väliseksi suhteeksi ja se edeltää kaikkea lakia." Tähän vastasin että jos luonnon sanoo jotakin tarkoittavan, varsinkin ennen lakia, siihen täytyy olettaa jumala (tai muu metafyysinen tarkoittava entiteetti); luonto ei itsessään anna moraalisia ohjeita, se vain tapahtuu. Selvästikin hän liitti huomaamattaan luontoon tarkoittavan metafyysisen olion. 

Niin kuin aina, vasta tuon kohtaamisen jälkeen tuli mieleeni ajatus, joka olisi pitänyt sanoa heti: jos luonto olisi moraalinen imperatiivi, meidän täytyisi kerätä nimiä vaikkapa polkupyörien valmistamista vastaan, koska luonto selvästikin on tarkoittanut meille luomansa jalat kävelemistä varten. (Mitä ilmeisimmin tämä ei ole tullut kenenkään mieleen siksi, että kukaan ei tunne seksuaalista vastenmielisyyttä pyöräilyä kohtaan.)

Yritin selittää tälle ihmiselle, että jos hän sanoisi minulle suoraan, että toteuttaa nimiä kerätessään Jumalan tahtoa ja että kaikki perustelu palautuu siihen, se olisi minusta johdonmukaista ajattelua ja arvostaisin sitä. (Ymmärrän toki, että tuolloin hän ei saisi listaansa niiden uskonnottomien nimiä, jotka kykenee nyt harhauttamaan tällä uskonnollista diskurssia kiertävällä metafysiikallaan.) 

Oli selvää, että tämä ihminen yritti yhdistää uskonnottoman ja uskovan kielipelin yhteensopimattomuutta luontokäsitteen avulla. Ikään kuin luonnonlakien neutraalissa kategoriassa. Eli siis ajatus oli, että eikö sinulle uskonnottomana kelpaa tuo että luontokin niin on tarkoittanut? Jumalan lisäksi.

Yritin tarkentaa, että huomaako hän, kuinka yhdistää puhuessaan luonnon tarkoituksista tahtovan olennon luontoon ja että silloin me emme enää puhu samaa kieltä. Edelleen yritin mahdollisimman ystävällisesti ilman sarkasmia ja ironiaa (koska en tuntenut siihen tarvetta) sanoa, että jos hän sanoo Jumalan ilmenevän luonnossa ja siksi viittaavansa luontoon moraalisena vaatimuksena, hyväksyn näkemyksen hänen maailmankuvansa johdonmukaisena ilmaisuna (vaikkakaan se ei minua nimeä tietenkään saisi listaan kirjoittamaan, koska en usko jumalaan).

Lopulta feissari myöntyi vakuutteluuni, että näkemyksemme eroavat koska hän uskoo jumalaan ja perustaa ajatuksensa, kaikista kiertoilmauksista huolimatta, siihen. Löysimme siis mielekkään vuorovaikutuksen tason. Hän toivoi minun tulevan vielä uskoon, että pääsisin kuolemani jälkeen taivaaseen ja minä kiitin. Kättelimme ja erosimme hyvässä hengessä.

8 kommenttia:

  1. Aivan hirveän hauska ja monipolvinen keskustelu. On kyllä joskus todellisia huippuhetkiä kun tapaa ennen tapaamattomia ja sattumalta.

    Täällä ei ollut tänään kuin kaksi somalityttöä yrittämässä myydä keksejä tarkoituksena päästä keväällä luokkaretkelle. Ihmettelin heille ääneeni että olettepas ahkeria kun jo syyskuussa myytte kevättä varten keksejä. Silmät muuttuivat tästä huomiostani vähän levottomiksi.

    Että onkohan se todella koulu antanut keksejä myytäväksi? Hyi, ei pidä ajatella heti pahinta, kun esiteinit tulevat sentään reippaasti suklaahippukeksien kanssa puhuttelemaan. Sen kyllä sanoin, että olisi ollut parempi jos olisivat itse tehneet keksejä, menisi paremmin kaupaksi.

    Juuri tullut hammaslääkäristä, niin ei semmoisia voi syödä.

    VastaaPoista
  2. Mainio kirjoitus J Saarelta. - Avioliitto on juridinen käsite, jonka ihminen on kehittänyt.

    Jos yleensä ottaen viitataan luontoon niin silloin täytyy todeta, että luonnossa monien eläinlajien keskuudessa esiintyy homoseksuaalisuutta.

    Itse olen kristitty, mutta minulla on ristiriita Raamatun ja Jumalan välillä. - Pyrin suhtautumaan todellisuuteen tieteellisesti ja silloin olen päätynyt ajatukseen, että Jumalan täytyy olla suurempi kuin Raamattu. Ja sitten se kristityn perikato: Jumalaa ei ole olemassa. - Ihmisen valtaisa lisääntyminen tänä päivänä on keskeisin fakta sen puolesta, että ihminen on pelkästään eläin joka lisääntyy suotuisissa oloissa mittaamattomiin kun laji romahtaa.

    Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajien soisi olla argumentaatiossaan tarkkoja. Heidän vastustamisensa lähtee Raamatun tulkinnasta ja nimiä kerätessään heidän pitäisi viitata siihen mikä on kansalaisaloitteen lähde ja se on pelkästään Raamattu. Silloin he ovat muuta kuin hämääjiä ja nimikaappareita. - Raamattuahan voidaan todella lukea niin, että vastustus saa siitä kirjasta hyväksynnän.

    Itse olen enemmän armo- ja rakkauskristitty kuin käskykristitty. Minua kymmenen käskyä kireyttävät, vaikka tietysti pyrin noudattamaan niitä. Niin, nuo dadakäskyt kaiketi antavat mahdollisuuden tarkastella käskyjen muotoa keveydellä vailla kireyttä.

    Lastensuojelulaki koskee kaikkia paikkoja missä lapsi on. Jos samaa sukupuolta oleva pari kaltoinkohtelisi lasta niin lapsi otettaisiin huostaan. Mutta minä en voi lähteä kaltoinkohtelun olettamasta. On kaikki syy ajatella, että samaa sukupuolta oleva pari ei kaltoinkohtelisi lasta vaan rakastaisi lasta ja olisi lapselle eri tavoin armollinen. On myös syy olettaa, että samaa sukupuolta olevalla parilla on itsetajunta. Siksi he eri tavoin järjestäisivät lapselleen mahdollisuuksia elää ja olla myös lähellä toista sukupuolta edustavaa aikuisuutta.

    Se että on ihmisiä, jotka rakastavat sitä sukupuolta edustavaa ihmistä mitä he itse ovat kuuluu ihmisyyden monimuotoisuuteen, jonka kaventajaksi en pysty ryhtymään.

    VastaaPoista
  3. Pieni korjaus: ei kun vaan kunnes laji romahtaa.

    VastaaPoista
  4. Mu on pak sano about kaks sana näi KERSAN. Jos mul olis himas joku pusipusijätkäpar eik ne ikinä pakottas mua koulu ni mä olis SUVAITSEVAINE. Ei hom luultavast tartu. Mä e hom. Ku mä runk mä aatel tytöi.

    VastaaPoista
  5. Niin. Voi ajatella juttua kielipelien kautta. Niitä saa sekä SETA:lta että uskovaisilta kaikilla mausteilla. Sitten on olemassa myös valinta, vapaa valinta. Jonka voi perustaa siihen minkä katsoo, tietää tai uskoo oikeaksi. Perustelu tai ulkoinen perustelemattomuus on sisäinen oikeuteni. Itse asiassa en ole perusteluvelvollinen kenellekään. Ihmisellä on oikeus katsomukseen jota ei ole tarkoitettu ulkopuolisten revittäväksi. Omani on, että en hyväksy uutta avioliittolakia, homoadoptiosta puhumattakaan. Tunne hyvin perusteet puolesta ja vastaan. Tutkimustuloksia on olemassa loputtomasti kaikkiin mahdollisiin kantoihin. En siis nouse mitään vastaan enkä erityisesti minkään puolesta, koska konsensusta ei ole. Oma kantani on kuitenkin tuo, ja hyvin selvästi. En kuvittele että koko maailman pitäisi muokkautua minun kantani perusteella minun ajatusteni kaltaiseksi. Se ei sitä tee kuitenkaan. Maailman seksualisoituminen (tämä ei ole perusteluni) ei ole hyvä asia, kenellekään. En haluaisi että lapseni kasvavat maailmaan joka on vapautunut seksuaalisista "tabuista." Nyt se on jo sellainen liikaakin.
    Primitiivikulttuureissa tabut ovat kulttuureja suojelevia rajoja. Homoseksuaalisuus on yksi tabu. Sitä en haluaisilopullisesti murrettavaksi. Tässä maassa ei tosiasiallisesti ketään syrjitä, ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla, ihmisenä homoseksualismin vuoksi. Avioliitto sen enempää kuin omat lapset eivät tietenkään ole kenenkään subjektiivisia oikeuksia, jotka pitää kirjata oikeuksina lainsäädäntöön.
    Jos ja kun niistä tehdään sellaisia ihan ymmärrettävin tasavertaisuus perustein, on toisessa vaakakupissa tuo seksuaalinen vapautuminen, tabuttomuus. Hinta on maksettavaksi mielestäni liian suuri: sukupuolielimien valta. Sitä ultrakaupallisuus odottaa kieli pitkällä. Rahan valta ja sukupuolielimien liitto. Money, money & sex.

    Mutta siis nuo em. jutut olivat vain yleistä ajattelua aiheesta. Se perusteeni on sitten jotain muuta. Ja pitääkö taas tehdä loppuvarmistus: kyllä, tunnen homoseksuaaleja, käsitykseni ei kumpua siis mistään "fobiasta." Se kumpuaa valinnastani ajatella niin kuin ajattelen, hyvin yksityisesti, pyrkimättä vaikuttamaan kehenkään toiseen. Niin en voi loukata tosiasiallisesti myöskään ketään. Onhan ihmisellä itsensä sisällä ajatuksenvapaus, eikö olekin?

    jope

    VastaaPoista
  6. Sukupuolineutraali avioliittolaki on voittanut. - Sitä vastaan toki voi olla henkilökohtaisia mielipiteitä. - Homoseksuaalisuus ei ole yliseksualisoitumista vaan eräs seksuaalisuuden muunnelma ihmispopulaatiossa. - Homoseksuaalisuus nyt vain yksinkertaisesti on ihmisyyteen kuuluva fakta. - Homoseksuaalisen ihmisen tunteita tai ajattelukykyä ei voi pelkistää seksuaalisuudeksi. Homoillakin seksuaalisuus on vain yksi eksistenssin ulottuvuus. - On turha dramatisoida homoutta tai lesboutta.

    Ihmisen ajatuksenvapauden ei pitäisi johtaa tekoihin jotka kaventavat toisen ihmisen vapautta ja itsensä toteuttamista.

    VastaaPoista
  7. Ihmisten seksuaalisuus pitäisi jättää rauhaan ja antaa kunkin olla hetero - homo -akselilla sitä, mitä kukin tuntee olevansa. Jotkut ovat ehdottoman heteroja, jotkut kaikenlaista siltä väliltä ja jotkut taas selkeästi homoseksuaaleja.

    Vanhemmuus on hyvää aina silloin, kun lasta halutaan. On uskottavaa, että ne kenellä sen halun, vietin, toteuttaminen on ollut vaikeaa, ovat todella hyviä vanhemmuudessa, koska ovat joutuneet odottamaan.

    Jopen mainitsemasta yliseksualisoitumisesta en pidä, paljastavista mainoksista, rivosta taiteesta yms. Se ei liity seksuaalisiin vähemmistöihin mitenkään, pikemminkin juuri heteroseksuaalisuuteen.

    Näyttää siltä, että sekä kristityissä että uskonnottomissa on sekä suvaitsevaisia että suvaitsemattomia. Jos olisin kristitty minua harmittaisi se, että jotkut käyttävät uskontoa härskisti omiin tarkoitusperiinsä (samoin kuin islamistit islamia). Uskonnottomana minua on harmittanut mm. vapaa-ajattelijoiden loukkaavat tempaukset, joissa he muka puhuvat kaikkien uskonnottomien puolesta. Muistattehan bussien kylkiin laitetut tekstit, joissa oli sellainen ajatus, että koska Jumalaa ei ole, niin ryhdy pitämään hauskaa.

    Mieheni kertoi, että heitä oli ryhmä lukiolaispoikia, jotka kyselivät paljon uskonnon tunneilla ja opettaja oli myös halukas keskusteluun. He olivat tiedustelleet mm. onko sama teko yhtä hyvä, jos sen tekee uskova ja ei-uskovainen. Silloin ei vielä käytetty sanaa uskonnoton. Opettaja oli sanonut, että hyvä teko ilman Jumalaa ja uskoa ei ole hyvä teko. Näistä keskusteluista pojilla olli lähtenyt ajatus erota kirkosta heti, kun tulevat täysi-ikäisiksi.

    Taisin jo ohjautua kauas alkuperäisestä aiheesta. Juha, sinulla kiinnostav kohtaaminen ja taas hyvä kirjoitus!

    Minulla on oikein lapsenuskoinen ystävä, joka rukoilee aina puolestani vaikeissa tilanteissa, mikä on tuntunut minusta hyvältä. Koen sen niin, että hän ajattelee silloin minua. En pysty uskomaan rukoukseen liittyvään yliluonnolliseen puoleen.

    VastaaPoista
  8. Yliseksuaalisuudesta ravinteensa imevää kaupallisuutta ja sen tuottajia on kritisoitava mutta sitä ei pidä käyttää välineenä ketään muita vastaan. Sillä logiikalla voimme määritellä arveluttavaksi mitä vain.

    Oikeudesta ajatteluun ja sanomiseen kirjoitan uuden tekstin.

    VastaaPoista