Minun on nyt ihan pakko käyttää sananvapauttani arassa aiheessa. Ärsyttää niin kauheasti.
Kuulin nimittäin televisiosta taas väitteen, että nainen ei voi valittaa äitiytensä uuvuttavuutta.
Mutta minusta kun voi - ja vieläpä helpommin kuin mies ikinä isyyttään. Jo tuo hokema naisen mahdottomuudesta valittaa kuuluu siihen diskurssiin, että naisen kuuluukin valittaa rohkeasti ja se sitten sallitaan traagisen uhrin ja orjan itsensä ilmaisuna. Huono äiti on uhrin kuva.
Mutta kuvitelkaapa mielessänne, oikein tarkkaan ja avoimin mielin, että mies julkisessa keskustelussa valittaisi lapsistaan.
Ettekö kuulekin ylimielisen ja välinpitämättömän herran puhuvan?
Kyllä se nykyään on juuri näin päin kuten sanot. Syy löytyy siitä, että naiselle oikeus väsyä ja valittaa lapsistaan on uutta. Nuoren isän pitää jaksaa ja olla ritari, vaikka vaimo kuinka kiukuttelisi lapsen/lapsia synnytettyään. Nainen on moderni ja rohkea, kun sanoo, ettei jaksa lapsiaan. On tietysti terapeuttista käsitellä tätäkin puolta äitiydestä, mutta mielestäni vain yksityisesti ja pienessä piirissä.
VastaaPoistaEnnen oli toisin. TIlanne oli niin paljon toisin, ettei miesten tarvinnut edes valittaa. Heidän ei usein oletettukaan hoitavan lapsia, ainakaan pieniä.
On kauheaa, jos lapsi kuulee kumman tahansa vanhemman toivovan, ettei häntä olisi. Sydäntäsärkevämpä on, jos sanoja on äiti. Jostain syytä, minun mielestäni.
Jos tämän yhdistää aiemmin esiin nostamaasi kiitollisuus-teemaan, on myös hassua vaatia lasta olemaan kiitollinen vanhemmilleen. Eikö jokainen hanki lapsia ilokseen, elämänsä täydennykseksi! Vanhemman pitäsi sanoa joka päivä lapselleen:"Kiitos, että olet olemassa.
Juuri tuo modernius ja rohkeus on se pointti. Nainen on kulttuurihistoriallisessa dialektiikassa vapautumisen vaiheessa ja silloin huono äiti voi tarkoittaa enemmänkin jotain vapautuvaa. Huono isä on edelleen sitä samaa herran asennetta kuin ennenkin.
PoistaKirjoitin jutun Ilkkaan naisen ulkomuodon kehumisesta ja sen efektoitumisesta hänen älynsä väheksymisenä. Käänsin kysymyksen ympäri herran ja orjan dialektiikalla ja olen saanut kiitoksia juuri naisilta. (Juttu on blogissani laajemmassa muodossa nimellä Hengen fenomenologiaa väärin kehutusta kauneudesta.) Ajatukseni oli se, että naisten olisi vaaditava aina vain enemmän kauneutensa kehumista tai muuten he jumittuvat alistuvasti odottamaan miehen eli herran muuttumista, antavat taas aloitteen herralleen. Orja on dialektiikassa uudistava puoli, mutta näkemykseni mukaan tässä tapauksessa tarvitaan paradoksia, siis ei miesten muuttumista ja väärin kehumisen lopettamista vaan sitä, että naiset vaativat aina vain kehumaan itseään lisää ja vaativat sitä röyhkästi, ylpeästi ja älyynsä luottaen. Tässä on vähän sama juttu. Tuo hokema ettei nainen voi valittaa äitiydestään on vielä orjalle viritettyä uhrin diskurssia jonka puitteissa juri nainen siis voi valittaa menettämättä kasvojaan. Pitäisikö perustaa isien ja äitien yhteinen yhdistys jossa kummatkin voivat valittaa kilpaa...