Katsoin 21.11. TV Ykköseltä vaikuttavan ohjelman Rakkauden sanoma. Kirjailija Sissel-Jo Gazan keskusteli pappi Leif Björk Hansenin kanssa aiheena anteeksiannon tarpeellisuus ja jopa välttämättömyys. Tuhlaajapoika-vertausta käytettiin pohjana vaikuttavan ekistentiaalisesti. Pappi voi todellakin puhua havahduttavasti myös uskonnottomalle. Tällä hetkellä ohjelma ei ole Yle Areenassa mutta jos Watson on käytettävissä, siellä vielä näkyy.
...
Viha ja kauna ovat kuluttavia ja tuhoavia tunteita, se tiedetään, mutta voiko antaa anteeksi pahalle joka ei kadu eikä pyydä anteeksi ja jopa uusii tekonsa uhrien kärsimyksestä piittamatta? Mitä anteeksianto silloin tarkoittaa? Mikä silloin on anteeksiannon kohde? Kohottava ja vapauttava kokemus itsestä anteeksiantajanako? Riittääkö siis että vain uhri on "paikalla" anteeksiannon hetkellä? Vai tarvitaanko aina myös joku joka saa anteeksi ja ymmärtää ja tarvitsee uhrinsa anteksiantoa? Tai sitten, lopulta, jokin (välttämättä) transsendentti joka yhtäältä kantaa ja korvaa anteeksiannon kohdetta katumattoman puolesta ja toisaalta antaa mielekkyyden anteeksiantajan kohteettomalle eleelle? Sillä tavoin lunastaa katumattomankin joka ehkä joskus tämän ymmärtää ja havahtuu. Antaa luottoa hyvyydessä.
Näitä ajattelin ohjelmaa katsoessa.
(Terveisiä hilpeälle munkille täältä maailmasta : )
VastaaPoistaKoukkuuntuukohan näihin nykyaikaisiin tietovälineisiin. Olen muuten pahoillani, jos teen kirjoitusvirheitä. En ole aikoihin vuoristoluostarissamme puhunut suomea. Olen täällä ainoa suomalaistaustainen. - Vain Jumala kykenee lopullisesti anteeksiantoon. Me ihmiset voimme jälleen kerran antautua ylpeyden demonin valtaan kuvitellessamme, että olemme anteeksiannossamme täydellisiä. Ylpeys on demoneista ja himoista suurin. Sitä vastaan me luostarissakin kamppailemme. Munkin elämä on oman vajavuuden yhä syvällisempää oivallusta. Jos mahdollista on yritettävä vapautua vihasta ja katkeruudesta. Ja täytyy yksinkertaisesti keskittyä oman sielun pelastukseen lopultakin. Se voi kuulostaa itsekkyydeltä mutta perimmältään se ei ole sitä. Täytyy etsin rukouksin Jumalaa. Kaikessa hiljaisuudessa. Niin, kaikessa hiljaisuudessa. Ja tietenkin minä ja veljestö rukoilemme maailmassa elävien puolesta, että he ymmärtäisivät syntisyytensä ja alkaisivat elämällään pyhittää aikaa, joka itse kultakin kuluu nopeammin loppuun kuin käsittääkään.
VastaaPoistaJumalanäidin suojelusta.
hilpeä munkki
Mä olen ajatellut anteeksiantoa nimenomaan ihmisen sisäisenä prosessina, johon voi liittyä (muttei aina liity) jonkinlainen viestinnällinen konkreettinen ele. Ele ei tee anteeksiantoa. Kaikki tietävät tilanteen, jossa kaksi pikkupoikaa on nahistellut koulun pihalla, ja pojat pakotetaan pyytämään toisiltaan anteeksi, ja pojat tottelevat. Ulkoinen rituaali toteutetaan, mutta adrenaliinimyrskyn kiukustuttamat pojat eivät tosiasiassa sen enempää pyydä kuin annakaan anteeksi toisilleen.
VastaaPoistaMinusta olisi hirveää, jos anteeksianto vaatisi pahantekijän läsnäoloa (tai jotakin elettä pajantekijältä: katumusta, anteeksipyyntöä). Silloinhan esimerkiksi kuolleelle pahantekijälle olisi täysin mahdotonta antaa anteeksi. Kirjoitat: ”Viha ja kauna ovat kuluttavia ja tuhoavia tunteita”, totta, ja anteeksianto on pohjimmiltaan näistä tunteista luopumista. Se vasta helvetti olisi, jos pahantekijä tuomitsisi kuolemalla uhrinsa ikuiseen kaunaan ja vihaan.
Viha ja kauna sitovat ihmistä kohteeseensa siinä missä rakkaus, ehkä jopa voimakkaammin. Onneksi ihminen voi katkaista itse tuon siteen milloin tahtoo – tai näin itse asiaa ajattelen.
Läsnäolo tuossa mun tekstissä ei ole niin konkreettinen asia. Tarkoitan enemmän symbolista läsnäoloa jossa se jolle annetaan anteeksi on jotenkin edes hypoteettisesti oletettavissa vastaanottavaiseksi tai anteeksiannon merkitystä jakavaksi. Eli että hän on jonkinlainen mentaalisesti mielekäs fenomenaalinen kohde anteeksiantavalle osapuolelle. Voiko esimerkiksi antaa anteeksi seksuaalirikolliselle joka jatkaa harrastustaan nautintonsa maksimoiden? Onko anteeksiannon kohdetta tuolloin olemassa uskonnottomalle ihmiselle? Täytyykö silloin vain vapautua jollain muulla metodilla? Transsendentti välittäjä tietenkin muuttaa asiaa kuten tuossa tekstissäni tuumailen...
PoistaJaha, käyn näköjään vähän hitaalla näin maanantaisin...
PoistaTuossa mielessä asia on toki monimutkaisempi. Koska anteeksianto on siteen katkaisua, täytyy olla olemassa se jokin, johon side katkaistaan - tässä mielessä anteeksiannolla täytyy toki olla jonkinlainen kohde. Mutta jos ajatellaan että kyse on nimenomaan yksilön sisäisestä prosessista (kuten itse ajattelen), katumusta tai edes oletusta katumuksesta tai ylipäätään mitään oletuksia tuosta kohteesta se ei minun mielestäni edellytä. Eli mitä tulee heittämääsi kysymykseen seksuaalirikollisesta, vastaisin siihen kyllä. Osittain jo senkin takia, että teon samuutta voi olla vaikea määritellä. (Tarkoitan tällä esimerkiksi seuraavaa: A on tullut lapsena B:n raiskaamaksi. B on parantanut sittemmin tapansa siinä mielessä, ettei enää raiskaa lapsia (ja ehkä jopa katuu tekemiään lasten raiskauksia), mutta raiskaa nyt sen sijaan aikuisia naisia. Voiko A antaa B:lle anteeksi? Minun mielestäni voi. Sen, joka asettaa katumuksen tai teon päättämisen anteeksiannon ehdoksi, kohdalla kysymys on kimurantimpi.)
Mikä voisi olla vaihtoehto anteeksiannolle, tuo "jokin muu metodi", jolla vapautua? Olen nyt niin mielikuvitukseton etten oikein keksi mitään.
Anteeksiantoon ei saa tulla rikoksen suosimisen tai siihen jopa yllyttämisen makua. Vain päättynyt akti voidaan antaa anteeksi. Katumus ja anteeksianto muodostavat parin. Anteeksianto ei ole irrallinen käsite. Me luostarissa osallistumme synninkatumukseen ja pappi on läsnä sen todistajana. Me rukoilemme synninpäästöä, mutta emme käyttääksemme sitä välineenä jatkaaksemme paatuneesti niitä syntejä, joita juuri olemme katuneet. Paatunut rikollinen on demoniensa vanki ja niin hirvittävää se on, että demonit voivat ottaa ihmisen valtaansa. On tilanteita, joissa meidän on turha venytellä ymmärrystämme suhteessa syntiin. Se on eräänlaista älyllistä piehtarointia, jonka takana todellakin väikkyy demoneista suurin, joka on ylpeys, myös ylpeys omista voimavaroista ja ajattelukyvystä. Herra armahda ja anna blogisteille ja kommentoijille ymmärrystä! Herra armahda filosofeja ja anna heidän tulla lasten kaltaisiksi!
VastaaPoistahilpeä munkki
Myös anteeksianto voi demonisoitua. - Mutta nyt taas keskityn sisäiseen rukoukseen.
VastaaPoistahilpeä munkki
Lörpöttely on myös demoni. Minä en saisi joutua sen valtaan vaikka näissä nykyaikaisissa tietoyhteyksissä on houkuttelevaa hurmaavuutta. Miksi menin aikanaan luostariin ja lähdin Suomesta näin kauas? - Eräs syy siihen oli se, että nuoruudessani jouduin psykoosiin. Olin itseäni kohtaan väkivaltainen ja yritin itsemurhaa lääkkeillä, viiltelemällä ja lopulta hirttämällä. Kun seisoin jakkaralla ja pudottauduin köyden varaan niin ripustukseni pettivät ja mätkähdin lattialle ja siitä ajauduin taas toiseen tilanteeseen ja erään ystäväni ansiosta jäin henkiin. Minä olin siis väkivaltainen itseäni kohtaan ja se on väkivaltaa tietysti sekin. Koko luostarissa oloni ajan minä olen pyytänyt anteeksi minältä. Ja se joka pyytää anteeksi hikoilee verikyyneliä vavistuksessa. - Ei ole anteeksiantoa ilman anteeksipyytäjän vavistusta. Minun sieluni kamppailun tietävät rippi-isäni eivät muut. Se on kauheata ja nöyräksi tekevää kamppailua vaikka minussa asuu parhaina hetkinä hilpeyteni.
VastaaPoistaJos joku on uhka toiselle niin ei hänelle tietenkään voi antaa anteeksi siten että hän jatkaa uusin muodoin uhkaavuuttaan. Rikoksentekijästä pitää tehdä rikosilmoitus.
Sanon suoraan - anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen on jylhä tapahtuma. Siinä enkelitkin pidättävät kyyneleitään sitä seuratessaan.
Anteeksiantoa ei pitäisi kikkailuttaa kevyeksi ja älyilyksi.
Eräs väkivallan muoto on se, että pakotetaan antamaan anteeksi. - Herran rauhaa kaikille niille raiskatuille tai lapsena nitistetyille ja hakatuille, jotka tahtovat väistää koko anteeksiantamisen kysymyksen. Enkelit katsovat teitä lempeästi. Kirkkojen ikonit myhäilevät, tuohukset tuikkivat rakkauden lämpöä.
Siunauksin teidän -
hilpeä munkkinne
Anteeksiantaminen on tapahtuma, jota ei voi koskaan jouduttaa. Se tarvitsee oman aikansa kuten surukin. Turhaan puhutaan suruTYÖSTÄ ja anteeksiannosta ikäänkuin velvollisuutena. Anteeksiantaminen on ajan armahdusta ja ihmisen kypsymistä.
VastaaPoistaValtioiden viralliset anteeksipyynnöt on mielestäni hyvä juttu suhteiden ylläpitämiseksi. Sama koskee yksilöitäkin, niin että saadaan asiat rullaamaan ja voidaan jatkaa eteenpäin, mutta oikea anteeksianto on aina kuitenkin anteeksiantajan pään sisäinen tapahtuma, vapauttava tunne, josta kohteen ei tarvitse tietää mitään.
Minusta tässä osittain sekoitetaan asioita. Ennen anteeksiantamista on kolme elementtiä: 1) uhri, 2) väärä teko uhria kohtaan ja 3) tekijä. Anteeksiantaminen toiminta ja filosofia on mielekästä ainoastaan tekijän kannalta. Se mitä Marjatta Mentula yllä kuvaa ei ole anteeksiantamista vaan vapautumista. Uhri voi vapautua katkeruudesta ja vihasta aikaa myöden. Se on totta. Mutta anteeksiantamisessa on kysymys siitä, että tekijästä kasvaa - aikaa myöden tai hetikin - anteeksipyytäjä. Mitä teemme anteeksipyynnölle? Jätämmekö sen silleen - se on pääkysymys. Ihminen joka ei kasva tekijästä anteeksipyytäjäksi ei tietenkään tarvitse anteeksipyynnön käsitettä eikä ole edes tarpeen ajatella suhteessa häneen anteeksiantamista.
VastaaPoistaKatkeruudesta ja vihasta vapautuminen on näin ollen käsitteellisesti eri asia kuin anteeksiantaminen.
Antero Puranen, Jyväskylä
Jatkan vielä. Uhri ei aikanaan voinut hallita sitä tekoa joka vahingoitti häntä eikä hän voi myöskään hallita anteeksipyytämistä. Tekijän tehtävänä on pyytää anteeksi, oivaltaa tekonsa vääryys. Kun oivaltaa oman tekonsa vääryyden niin siihen liittyy tunnekokemuksensa aina katumusta ja ahdistusta. Eikä anteeksipyytäjä tietenkään tahdo millään muotoa toistaa tekonsa virheellisyyttä.
VastaaPoistaMielestäni oleellisella tavalla aikuisen naisen raiskaaminen ei ole jalostuneempaa kuin pikkutytön raiskaaminen. Jos tekijä katuu lapsen raiskaamista eikä kadu aikuisen raiskaamista - älkäämme sotkeko tähän anteeksiannon käsitettä.
Muuten toisen puolesta ei voi antaa anteeksi. Jos teko on murha ja tekijä katuu sitä niin voimme tuntea häntä kohtaan myötätuntoa, mutta hän ei voi saada tekoaan anteeksi koska murhattu ei pysty antamaan anteeksi. Murhatun sukulaiset voivat tuntea katuvaa murhaajaa kohtaan myötätuntoa, mutta he eivät voi vapauttaa häntä. Jos murhaaja on hengellinen ihminen niin hän tietenkin voi ja hänen pitää pyytää anteeksi Jumalalta.
Katuvaa murhaajaa kohtaan meidän pitää osoittaa läheisyyttä ja myötätuntoa. Älkäämme enää lisätkö hänen taakkaansa. Mutta me emme pysty sanoittamaan murhatun anteeksiantoa, jos hän tahtoisi antaa anteeksi.
Antero Puranen, Jyväskylä
Juuri jäin. Toisen puolesta anteeksi on mahdotonta antaa. Työssäni rikosseuraamusalalla tämä on tärkeää muistaa kun on vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa, joka ei oikein tunnut katuvan tekoaan tai ainakin jotenkin yrittää luonnollistaa sitä. Silloin vaikkapa rento elekieleni voi olla tuota luonnollistamista vahvistava tekijä ja samalla myös toisen puolesta tahtomattani "anteeksiantava".
PoistaPäivän uutisiin kommentti. Anteeksianto ja lapsen raiskaus. Kai se on edes mahdoton yhtälö?
VastaaPoistaMikä on sanomamme vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille, jotka tekivät juuri sen mitä haittamaahanmuutto-kriitikot ennustivat varmasti tapahtuvaksi, vaikka heidän väitettiin vain fobioivan. Niin vaikka tilastot eivät valehtele, tai valehtelevat harvoin, toisin kuin niiden väitetään tekevän.
Kolme sanaa, joita ei haluttu ja ei edelleenkään haluta yhdessä kuulla:
-vastaanottokeskus
-turvapaikanhakija
-raiskaus
Ai niin, on turvasana, jonka taakse voi aina paeta:
-yksittäistapaus.
Siis jos on pakko uutisoida lasten raiskauksista:
-vastaanottokeskus
-turvapaikanhakija
-raiskaus
-yksittäistapaus
Kas näin on hauskempaa kohdata todellisin todellisuus. Ei niinku pilaa tunnelmaa.
surullinen sivustaseuraaja
Se mistä pitäisi pystyä maahanmuuttajien itsensäkin kanssa puhumaan suoremmin, on kulttuurin vaikutus asenteisiin ja arvoihin varsinkin naisten suhteen. Tästähän on varmasti paljolti ollut kysymys niissä peloissa joita julkisuudessa on ilmennyt. Nyt hirveän helposti ihan asiallisten toimittajienkin taholta mennään miesten käyttäytymistä "luonnollistavaan" kulttuurirelativismiin, jolloin sen retoriikkaan hylätään niin suomalaiset kuin tuon vieraan relativoidun kulttuurin naiset. Se että nämä mieshäiriköt ovat vähemmistössä on varmasti totta. Mutta se miten analysoidaan kulttuurien välisiä jännitteitä asiallisesti mutta rehellisesti, on äärimmäisen tärkeää. Relativistinen retoriikka vain lisää vihaa.
Poista"Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi tiistaina Ylelle, että vastaanottokeskuksiin ja niiden läheisyyteen kohdistuvissa tehtävämäärissä on ollut havaittavissa selvää kasvua. Kolehmaisen mukaan poliisia työllistävät muun muassa tappelut ja varkaudet, mutta myös naisiin kohdistuva häirintä.
VastaaPoista– Vastaanottokeskuksissa ja niiden liepeillä on ollut häiriöitä, tappelunujakoita, varkauksia, mutta myös epäasiallista kohtelua naisia kohtaan kuten häirintää, huutelua ja jopa käsiksi käymistä, poliisiylijohtaja kertoi Ylelle."
-Yksittäistapaus
ja
-Yksittäistapaus
ja
-Yksittäistapaus
Olen vieläkin kai katkera nille todellisuudenkieltäjille jotka kielsivät sen olemassaolon jonka olemassaolosta tiedettiin. Nyt alkaa todellisuus punkea läpi raoista. Seuraan mieleenkiinnolla millaisella venkoilulla Meillä on unema -väki yrittää tästä selvitä. Toki harmittaa että juuri sitä tapahtuu mitä pelättiin. Mutta ei pelätty turhaan. Ihmisiä syyllistettiin siitä että pelkäävät "muukalaisia." On ollut aihetta pelätäkin.Emme tarvitse muureja rajoille muttemme tarvitse itsevalittua sokeuttakaan,
surullinen sivustaseuraaja, tuskin yksittäistapaus
Jatkan hieman tuota omaa kommenttiani:
VastaaPoistaKyse on sekä yksittäisistä ihmisistä jotka syyllistyvät häiriköintiin ja rikoksiin (ja ehkä missä kulttuurissa tahansa tekisivät sen) että kokonaiskulttuurin riskiyttävästä arvopohjasta, joka saattaa joidenkin yksilöiden kohdalla alentaa kynnystä rikoskäyttäytymiseen ja naisten "väärin tulkintaan" eli häiriköintiin.
Tottakai meissä kaikissa on naista alistavia ja vaikkapa mustasukkaisuusrikosiin syyllistyviä yksilöitä, mutta virallinen asenne on aina oltava tuollaisen arvomaailman suhteen kielteinen: minun on valtion edustajana haastettava kaikki rikoksiin altistavat arvot ihonväriin, sukupuoleen, ideologiaan ja uskontoon katsomatta; virallisesti minkäänlaista sovinismia ja alistussuhteita en saa hyväksyä enkä haluakaan niitä yksityishenkilönäkään hyväksyä. Tämä on yhtälö josta tuntuu olevan vaikea puhua tarkasti ja läpinäkyvästi, eli vihakäyttäytymistä (aiheellisestikin) pelkäämättä. Ja ehkä kaikkein vaikein kysymys on se, kuuluuko meidän sallia naista lähtökohtaisesti kontrolloiva arvomaailma yhteiskunnassamme? Kuinka pitkälle se on hyväksyttävä? Ranskan huntukielto on ongelmallinen ja luo väkivallan riskiä, se on selvää. Mutta se on kysymys, joka itselleen on asetettava, mikäli aidosti on sukupuolisen tasa-arvon kannalla kulttuuriin katsomatta. (On muuten ihan relevanttia kysyä, ovatko ainakin jotkut Ranskassa asuvat musliminaiset salaa tyytyväisiä huntukiellosta?)
Ainakaan kulttuurirelativismilla asiaa ei voi ratkaista ajautumatta eettiseen paradoksiin (ks. tunniste 'relativismi').
Erään kokopäivä-relativistin kommentti, naisen, eräässä rasisminvastaisessa ryhmässä hänen kommentoidessaan Kempeleen tapausta: Näitä pikkulutkia on aina ollut.
VastaaPoistaNaisten sota naisia vastaaan? Raiskaukset siis ovat naisten mielestä naisten, tässä tapauksessa, lapsen, omaa syytä?
Eräässä monikulttuurisuus-keskustelussa Tampereella eräs nainen kertoi huolestaan ja peloistaan maahanmuuttajien käytöksestä naisia kohtaan. Siihen vastasi tiedostava nainen, että kyllä suomalainen nainen osaa itsestään huolta pitää ja pärjää aina näitä muuttajia vastaan. Kommentti sai isot aplodit, naisilta.
Eli naisen onkin vastattava omasta käytöksestään, ettei raiskauksia tapahdu, hän on kykenevä estämään mahdolliset raiskausyritykset omalla reippaudellaan, hän ei saa olla heikko ja kykenemätön itsepuolustukseen - jos on, altistaa itse itsensä raiskauksille! Ei ne meille, siskot, pärjää! Ongelma ei siis olekaan itse asia, seksuaalinen väkivalta, seksuaalinen rasismi. Täytyy vain olla voimakas pohjoismainen amatsoni ja ei ne hennot Bagdadin helmet meille mitään voi.
Feminismi ja tasa-arvo liittoutuessaan ideologisen ja poliittisen pro-maahanmuutto -väen kanssa on siis ottanut takapakkia noin 50 vuotta?
(Kommentit ulkomuistista siteeraten. )
surullinen sivustaseuraaja
Täsmennän edellistäni: En siis väitä edellisessä kommentissani mitään minkään ryhmän syyllistymisistä raiskauksiin. Ne asiat tietää vain oikeuslaitos ja tilastokeskus. Mediasta löytää myös näitä em. tietoja jos haluaa.
VastaaPoistaKuvasin mitä ihmiset ovat viime aikoina aihepiiristä ajatelleet.
Tässä tapauksessa kuvaukseni koski suomalaisia tiedostaviksi itsensä kokevia naisia heidän omiin kommenteihinsa perustuen.
surullinen sivustaseuraaja
Ihmeitä tapahtuu, YLE:kin alkaa kertoa todellisuudesta.
VastaaPoistaHetki sitten A-studio kertoi että Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan maahanmuuttaja raiskaa 8-kertaa todennäköisemmin kuin kantasuomalainen.
Miksi kirjoitan raiskaus-asiasta? Siksi että se viimeistään pakottaa alas abstraktioista kohtamaan todellisia asioita sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat.
Ja siksi että todellisista asioista tulee keskustella aina enemmän kuin käsityksistämme, toiveistamme, peloistamme, mielipiteistämme. Maahanmuutto voidaan kohdata, ratkaista, hoitaa (kaikkien osapuolien parhaaksi) vain puhumalla totta. "Meillä on unelma" on unelma. Tosiasioden pelko on Suomessa nyt suurta oli kupla oikealla tai vasemmalla laidalla.
Meillä on unelman "se on vain yksittäistapaus" - retoriikka taitaa olla nyt ohi Pariisista Suomeen. Nyt tarvitaan anteeksiantoa todellisuudelta meille. Se on: on tehtävä ei-ideologisia ratkaisuja inhimillisestä näkökulmasta. Mutta ratkaisujen perustan tulee olla tosiasiat unelmien, idealismin ja poliittisen ideologian (mikä se sitten onkin) sijasta.
surullinen sivusta
Katsoin myös ja tuntui hyvältä myös noiden naisten suoraselkäisyys. Ei kierrelty asiassa. Naiskuvan kulttuurien välinen ero ja tarve puuttua asiaan puhuttiin ilmi. Olin juuri kirjoittamassa uutta juttua kun ohjelma alkoi.
Poista