keskiviikko 4. marraskuuta 2015

ASEFETISISMIÄ

En tiedä onko olemassa muita kuin suhteellisia pasifisteja. Väkivallttomuus loppuu loogisesti sosiaalisena ilmiönä, mikäli pasfismi on absoluuttista. Itsensä pasifisti voi uhrata, se ei ole eettisesti ongelmallinen eikä edes kovin kiinnostava kysymys, mutta jos hän jättää kanssaihmisensä väkivallan armoille, hän ei uhrin näkökulmasta eroa ideologialleen ihmisiä uhraavasta fundamentalistista. Ennemminkin uhri mittaa kahden äärimmäisen aatteen kestävyyttä ja tuhoutuu niiden välissä. Näin voi rauhankin aikana käydä. Absoluuttinen pasifisti kun ei voi hälyttää paikalle rakenteellista väkivaltaa edustavaa ja käyttävää (aseistettua) poliisia tilanteen niin vaatiessa.

Poliisin käyttäminen pasifismin mittarina nostaa armeijaa selvemmin näkyviin väkivallan, jonka kohdalla ei enää välttämättä puhuta valinnaisesta väkivallasta, joka loppuisi yhteiskunnallisin tai maailmankatsomuksellisin muutoksin. Tarkoitan esimerkiksi psykopatologioita tai hallitsemattomia viettejä, "halun kuiluja" joita ihminen kykenee vastustamaan enemmän, vähemmän tai ei ollenkaan. Ja tässä ilmenee selvästi myös se, ettei ase ole väkivallan perustavin merkitsijä ja muuttuja. Se on siis huono mittari väkivallattomuuden aatetta punnittaessa.


Tätä kaikkea vasten pasifismi on jotain, joka ei voi olla muuta kuin suhteellista. Se ei periaatteelisestikaan voi toteutua absoluuttisesti. Koko se ajatus, että maailma ilman institutionaalista väkivaltaa ja ilman aseita olisi väkivallaton, on väärin asetettu, koska ase ei ole julmuuden subjekti senenempää kuin instituutiokaan. Ajatus aseettomuudesta ja instituutioistahan olettaa ne väkivallan subjekteiksi (ja elävän yksilön hauttomaksi ja puolueettomaksi objektiksi). 

Mitä ase sitten merkitsee siitä kieltäytyjälle? Fetissiä. Pasifisti on asefetisisti symbolisessa ja käänteisessä merkityksessä: ase edustaa hänelle jonkin epämiellyttävän poissaoloa, konkretisoi sen. Ase on tärkeä symboli pasifistille. Se sitoo hahmotonta väkivallan olemusta kuin suola nestettä. Myös pasifisti uskoo liikaa aseisiin ja instituutioihin. Ehkä se on välttämätöntä, jotta hän voi uskoa väkivallattomuuteensa.

4 kommenttia:

  1. Tai sitten pasifisti vain näkee joukkoaseiden saavan niin paljon pahaa aikaan ja tahtoo, että niitä ei olisi.

    Pasifismi on varmaan lisääntynyt juuri joukkoaseiden vuoksi. Nyrkein ei saada niin paljon pahaa aikaan. Uudet aseet ovat saaneet aikaan pelon siviilien laajamittaisesta surmaamisesta, "vahingossa taphtuvasta napin painamisesta". Ajattele, joskus - ei kovin kauan sitten - sotajoukot pukeutuivat hienosti ja lähestyivät toisiaan ratsain keihäät ja miekat aseinaan johtaja etunenässä. Onko tätä enää edes lasten leikeissä?

    VastaaPoista
  2. Joo, onko tinasotilaatkin enää keräilijöiden harrastus...

    VastaaPoista
  3. Nämä nuoret upseerit ne hiirellä painelevat ruumiita. Ja niin tulee käymään että lentokoneista tulee miehittämättömiä. Ihmisiä kuolee mutta ei tiedetä enää mistä se kuolema tulee. Mekin konekiväärimiehet painumme unholaan. Mutta maailman pahuus ei painu unholaan. Jos unohtaa pahuuden niin voi olla aseistakieltäytyjä. Mutta että tappaminen epämiehistyy siitä minä olen huolissani. Konekiväärillä ampuminen nostaa hien pintaan ei hiirellä naputtelu. Tai jonkin miehittämättömän sotalennokin ohjailu viholliskohteen yllä. Basifismista minä en osaa oikein sanoa mitään. Se on jotakin hyväosaisten uskontoa hyväosaisuudessa. Jotkut nauttivat siitä kun voivat kuvitella olevansa parempia kuin ovatkaan. Jos sytytetään nuotio pasifistin perseen alla niin eiköhän se säikähdy vai antaako se lihansa kärventyä. No niin, minäkin olen pasifisti, mutta siitä huolimatta tarpeen tullessa ammun. Kuten jokainen rehellinen pasifisti, joka ei sivusta seuraa kun joku kuolaava limapää nussii hänen vaimoaan kuoliaaksi. Tai panee Suomi-neitoa räävittömästi. Aseet ovat mainioita. Ei ole aseiden vika jos niitä käytetään hyvyyden puolustamiseksi ja enentämiseksi.

    Konekiväärimies.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, lähtökohtaisesti sota on paha ja rauha on hyvä, m u t t a monella pommilla ja monella luodilla on tehty enemmän hyvää ja oikein kuin rauhanmerkillä ja ymmärryksellä ja hyvällä tahdolla. Voisin antaa rumiakin historiallisia esimerkkejä, ja annankin: Hiroshiman ja Nagasakin pommien uhrien yhteismäärän on laskettu olleen noin neljä kertaa pienempiä kuin mikä olisi ollut uhrien määrä, jos taistelut Japanin voittamiseksi olisi käyty sen maaperällä. Tämä ei ( ! ) tietenkään tarkoita että kannatan ydinaseiden käyttöä. Esimerkki kertoo vain sen että niin irrationaalin ja hulluuteen itsensä yllyttävän lajin ( katsokaa tilannetta Syyriassa) kuin ihminen hallitseminen ja hillitseminen ei voi onnistua missään pysyvästi ilman väkivallan käyttämisen mahdollisuutta. Samalla, samalla logiikalla, on tie auki tietysti helvettiin saakka. Aseet kuvaavat aika rehellisesti ja konstailematta ihmiskunnan perisynnillistä ( ei sarkasmia) kokonaistilaa. Kovat on hyvä siis pitää meidän hulluutemme varalta varmuuden vuoksi piipussa. Ja lue: pitää, jos suinkin mahdollista, ne piipussa, liipasinta painamatta!

    Tarvitsemme rauhanmarsseja (olisi pervoa jos niitä ihmisiä ei olisi ja realismi olisi yhtä kuin kyynisyys) ja tarvitsemme armeijan joka marssii tarvittaessa sinne missä puheet eivät enää pysäytä.

    jope

    VastaaPoista