lauantai 28. marraskuuta 2015

IDEOLOGIAT, ARVOT JA VÄKIVALTA

"Kun tutkimuksen keskiössä on Kolmas valtakunta, on tavanomaista, että ideologian osuus väkivaltaisen maailmankuvan rakennusaineena joutuu suurennuslasin alle. Kirjan ehkä keskeisin tutkimuksellinen kontribuutio on ideologian ja sosiaalisten käytänteiden välisen jännitteen analysoiminen. Kuten Alon Confino, yksi Kolmannen valtakunnan kulttuuri- ja mentaliteettihistorian pioneereista, huomautti taannoin, viimeisten vuosikymmenien tutkimuksellinen fokusointi natsi-ideologiaan, rotuoppeihin ja juutalaisiin on saattanut johtaa tilanteeseen, jossa ”olemme natsifioineet natsit.” Toisin sanoen, historioitsijat ovat ottaneet natsien julistukset ”rodusta” ja ”verestä” liian ”tekstuaalisesti” kontekstin – erityisesti sosiaalipsykologisen kontekstin – kustannuksella. Viimevuosien aikana tutkimuksellinen suuntaus on ollut kuitenkin yhä selvemmin Kolmannen valtakunnan arjen rutiinikäytänteissä sekä tavoissa, joilla arki, ideologia ja ihmisen elinympäristö olivat vuorovaikutuksessa keskenään, sillä eihän Kolmannen valtakunnan arki ollut vain ja ainoastaan juutalais- tai Lebensraumfantasioiden täyttämä. Tässä tutkimuksellisessa suunnanmuutoksessa sekä Neitzelin että Welzerin rooli on ollut huomattava ja tämän teoksen myötä se korostuu entisestään."  - Antero Holmila, Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos; agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut

Kyseessä on Neitzelin ja Welzerin teos Sotilaat - taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta. Olin juuri aloittanut sen lukemisen ja huomasin, että siinä on nyt ajankohtaisuutta tuon kulttuurin ja yksilön välisen jännitteen osalta.

Yksilön käytäyttyminen ja asenteet, yhteisö ja ideologia sekä arvot. Niitä on mahdotota puhtaasti erottaa toisistaan. Se on tuon sitaatin ydin pähkinänkuoressa. Voidaan esimerkiksi kysyä, miksi suomalainen oikeuskäytäntö antaa seksuaalirikoksista asteikon lievemmän pään rangaistuksia vaikka laki antaa mahdolluisuuden ankarampiin ja taas talousrikoksista ankarammat rangaistukset.  Jokin arvo siellä on tuon eron taustalla. Ehkä se keräilijä-metsästäjän huoli hedelmävarastojen katoamisesta ja pääoman yhteisestä luonteesta jota yksittäisen uhrin kohdalla ei tarvitse kantaa. 

Arvomme ovat syvemmällä ja vaikuttavat tiedostamattomammin kuin haluaisimme uskoa. Kun usein kuulee erotettavan uskonnon, kulttuurin ja yksittäisen ihmisen käyttäytymisen toisistaan, tätä tiedostamattomuutta ei mielestäni huomata. Viimeksi ei huomannut perjantain 27.11. A-studiossa. (Nämä maahanmuuttoesimerkit nyt siksi kun niitä tuppaa joka tuutista ja niissä ihmiset pyrkivät todistelemaan niin ilmeisen kiihkeästi asioita suuntaan ja toiseen, argumentoimaan kulttuurin vaikuttavuudesta ja vaikuttamattomuudesta - ja sitähän mekin näissä keskusteluissamme teemme ja ei siinä mitään kunhan muistamme ankarimman mahdollisen läpinäkyvyytemme.)

Kun vaikkapa uskonnosta sanotaan että kaikki uskonnot pyrkivät pohjimmiltaan hyvään (kuten tuossa A-studiossakin sanottiin) unohdetaan se, että uskonto on aina historiallis-ideologinen yhteisöllinen aate, jonka pyrkimys hyvään oli myös oman meisyyden vahvistamista; hyvyys ikään kuin erottaa meidät heistä (ks. juttuni Derridan lahja). Tämä tarkoittaa sitä, että kun historialliset mannerlaatat kuljettavat yksilön eri kontekstiin, uskonnosta ja uskosta voi tulla spontaani voima toiseutta vastaan. 

Kun minulle väitetään, että Isis ei ole oikeata islamia tai naispappeutta tai tasa-arvoista avioiittolakia vastustava kristitty aito kristitty, koen väitteen metafysiikaksi jossa puhuja väittää tietävänsä transsendentin ja maallisen ideologian ja tapakulttuurin rajan. Koraani on täynnä oikeutettua puolustussotaa ja Raamatusta löytää oikeutuksen noille näkemyksille niin halutessaan ja myös vääräuskoisuuden tuomittavuudelle Vuorisaarnan Jeesuksen suusta. Siksi ymmärrän hyvin hurskaan islamistin halun puolustautua nykymaailmassa ja "vanhoillisen" kristityn huolen maailman menosta ja uskon meisyyttä rajaavan helvetin olemassaoloon. Kyse on uskonnon tulkintojen asteista. Uskonto on eksistentiaalinen elementti muiden ohella ja on metafyysiikkaa erottaa sitä yksilön teoista. Siinä kulkee se raja jossa olisi vaiettava siitä mistä on mahdotonta puhua. Sanoisin että uskontojen, ideologioiden, arvojen ja asenteiden erottaminen yksilön eksistenssistä on mielivaltainen ideologinen tapa asetteua diskurssin jäseneksi ja edustaa siellä maailmankuvaansa. 

Mielestäni ideologian ja yksilön suhteessa on kyse määrittelyn asteikosta: kaikki tekijät on ohjelmoitu historiamme ja evoluutiomme saatossa olemassaoloomme ja säätelemme asteikkoa tarpeemme ja arvojemme mukaan. Tuossa lainaamassani tekstissä säädetään asteikkoa lähemmäs yksilöä etäämmälle kansallisosialismin aatteesta. Mutta sitä, miten paljon kansallisosialismin aate vaikuttaa yksilön arvoihin ja siten alentaa kynnystä julmuuteen, on mahdotonta tarkasti sanoa. Näin on kaikkien arvojen ja ideologioiden laita. 


P.S. 

On selvää että ideologinen tendenssi tulee helposti mukaan tärkeäänkin kommentointiin. Tästä saatiin hyvä esimerkki viimeisimmässä A-talkissa 26.11. Aiheena oli, onko vierastaistelijaksi lähtö kriminalisoitava? Vieraina olivat terrorismin tutkija Juha Saarinen, Sadek Elwan sekä kansanedustajat Li Andersson (vas) ja Laura Huhtasaari (ps). Kun puhe, asian vierestäkin, kävi hetken naisten asemassa muslimikulttuurissa, aktiivinen keskustelija oli Huhtasaari. Tässä voi ajatella, että hän oli niin vahvasti äänessä maahanmuuttoon liittyvän kokonaisnäkemyksensä vuoksi ja kiinnitti naisasiaan siksikin huomiota. Kiinnostavampi tapaus oli kuitenkin Li Andersson. Minusta tuntui että hän sitten taas vaikeni oman kokonaisnäkemyksensä vuoksi: Sadek Elwanin näkemys että naiset valitsevat vapaasti osansa eivätkä kärsi syrjinnästä olisi suomalaisen miehen sanomana todennäköisesti kirvoittanut Anderssonilta edes pienen kommentin tai kummastelevan eleen. Nyt hän oli täysin vaiti ja eleetön. Olisinpa saanut lukea hänen ajatuksensa. En nimittäin millään usko, että hän nieli tuota käsitystä ihan pureksimatta. Elwanin kommentti olisi länsimaisen naisen osaa käsiteltäessä ollut vasta yksi patriarkaalisen diskurssin taso, jota vielä on avattava. Kortit ikään kuin jaetaan naisasiassakin uudelleen kun elementaariset kentät siirtyvät ja kuljettavat yksilöä mukanaan.


29 kommenttia:

  1. Kyllä, sopii hyvin tähän ajankohtaan, jolloin ihminen halutaan nähdä vain yhden attribuuttinsa kautta. Kuitenkin me olemme suurelta osin samanlaisia, sekä maahanmuuttajat että jo valmiiksi hetrogeeninen kantaväestö sekä maahanmuuttoon eri tavoin suhtautuvat ihmiset. Jos nähtäisiin samanlaisuus, niin demonisointi olisi vähäisempää ja asioita olisi helpompi hoitaa.

    VastaaPoista
  2. Et pidä tästä jankutuksestani Marjatta, mutta muistutan vielä kerran, että sitä samankaltaisuutta tulisi nähdä joka suuntaan.
    Edelleen hyvä esimerkki samuuden inhosta on se kuinka menestyvä ja valtaeliitin arvot omaava pääkaupunkilaiskirjailija ja korrektin äänitorvi nimesi 700 000 suomalaista rasisteiksi (eli todellakin demonisoi pelkän oman epäilynsä ja fobiansa peusteella) siksi ettei kyennyt mitään samuutta näkemään itsensä ja näiden eri tavalla ajattelevien, kokevien, eri kokemuspiirin omaavien, pääsääntöisesti elämässään heikoimmalla olevien kanssa.

    Tälle eliitille sanat ovat kaikki. Mitä ihminen sanoo on yhtä kuin ihminen. Ei se mitä hän tekee ja millä ehdoilla elää.

    Kaupungin vuokrataloissa asuu paljon juuri noita demonisoituja. Useat elävät ainakin täällä pk-seudulla nimenomaan maahanmuuttajien kanssa, ovat kriittisiä tai eivät ole, iso osa muuten ei ole, asuinpaikkaa kun ei voi valita, on usein hyväksyttävä se mitä on kun muuta ei ole.
    Mutta joka tapauksessa he elävät todellisuudessa sisällä siinä tilanteessa, mistä tämä kansaa kauhisteleva ylä/keskiluokka vain p u h u u tai somettaa.

    Eli kun vaadimme itseämme ja muita olemaan määrittelemättä yksioikoisesti yhdellä tai kahdellakaan määreellä muita, niin on muistettava että jätetään ne kauhiat "700 000" myös atribuoimatta ja luokittelematta ja kuunnellaan heitä.

    Raja on tietenkin viime kädessä muuta kuin teoreettinen: lain noudattaminen. Se koskee kaikkia. Niin radikaaleja leijonakaula-oikeistolaisia kuin turvapaikka-surffareita, ja kaikkia meitä muita sieltä väliltä, johon kuuluu myös valtaosa tavallisia pakolaisista ja noin 600 000 niistä paaria-luokitelluista suomalaisista.

    Minkäänlaiseen kuplalaisuuteen ei sitten voi vaikuttaa muu kuin oma ajattelu muiden ihmisten hyvien ajatusten innostamana.

    t. sivustaseuraaja

    VastaaPoista
  3. Tarkoitin juuri tuota. Me kaikki, natsitkin aikanaan, tunnemme samoja tunteita ja teemme samoja arkisia askareita. En puhunut minkään ryhmän edustajana enkä mistään poterosta, vaan ihan vain ihmisenä.

    Omassa taustaperheessäni esim. on monenlaista sosiaaliluokkaa, on kaupungin vuokratalossa ja tukiasunnossa asuvia. Itsekin asun vaatimattomasti vaikkakin omistusasunnossa.

    VastaaPoista
  4. Täällä meillä päin päinvastoin ylpeillään siitä ettei omaan piiriin kuulu tietyllä tapaa ajattelevia lainkaan, tähän tyyliin: en tunne ketään joka ois äänestäny persuja. Somessa viime keväästä lähtien erittäin usein kuultu tuollaista. Ilmiö alkoi täällä jo edellisissä pressanvaaleissa. Muistan aina suomalaisen Kalliossa kuplaavan tv-julkisen näyttelijän joka suorassa tv-lähetyksessä liputti Haavistoa sanomalla, ettei tunne henkilökohtaisesti ketään joka olisi äänestänyt Niinistöä. Ehkä se silloin oli ns. heikko signaali joka ennakoi tätä jakoa mikä nyt on valitettavan totta.
    Tuollainen statushan antaa täydet kuplapisteet, ihminen on omassa joukossa niin oikeinajatteleva niin oikeinajatteleva että jo sen verkosto sen todistaa. Sama varmaan koskee MV-lehden meillä-on-ihan-toinen-unelma -nationalisteja ja rasisteja.

    On oikein ja vastuullista olla huolissaan rasismista, mutta aivan yhtä paljon olen huolissani edellisessä kommenttissani kuvaamastani marginalisoimis-hurmasta, turvatun luokan heikoimmilleen esittämästä oikeaoppisuuden vaatimuksesta, jota voisi kutsua vaikkapa sosiaaliseksi rasismiksi.

    t.sivu

    (Käytinpä monta kertaa r-sanaa. Sehän on sanana kärsinyt nykyään sellaisen inflaation ettei se taida tarkoittaa mitään. Kaikki heittelevät, myös äärioikea laita, maahamuuttajat, anarkistit, porvarit sitä koko ajan. Teot, todellisuus kertovat mikä on totta)

    VastaaPoista
  5. Minusta tuossa Juhan lainaamassa tekstissä ei kielletä tai vähätellä natsien natsiominaisutta, vaan sanotaan vain , että heissä on muutakin, samaa ja tavallista mitä kaikissa ihmisissä. Sama koskee rasisteja. Ajatusmaailmaltaan rasistinen ihminen harvoin tekee mitään rasistisia tekoja, vaan lukee kirjoja, töllöttää televisiota, leipoo jne.
    Ihminen on rasistinen ajattelultaan, jos hänen mielestään valkoinen rotu on paras ja ei saa sekoittua muihin alempiarvoisiin. Ei sitä voi muuksi muuttaa. Tämän Tervon kommentoima tutkimus totesi, ei muuta.
    Niin kauan asia on ok, kun ajattelu ei muutu teoksi.
    Varmaan puolet meidän talon asukkaista esim. ovat rasistisia. Mustalaissiskokset vihasivat somalityttöä, joka asui vähän aikaa yläkerran asunnossa. Heitä taas eivät kaikki siedä, minkä he tulkitsevat rasistiseksi, mutta se saattaa olla pikemminkin heidän käyttäytymisensä aiheuttamaa karttelua. Somalitytölle me toimimme miehen kanssa tukihenkilöinä ja siskosten kanssa juttelemme leppoisasti. Pitää valita, mitä ja mistä kenenkin kanssa juttelee. Sen oppii kai jo lapsena, kun tapaa erilaisia ihmisiä. Sukulaisten kanssa puhutaan yleensä sukulaisasioista, poliittiset kannat ja suhde uskontoon ovat toisarvoisia; siskoni kanssa tosin väittelimme myös pakolaisista, mutta palasimme sitten taas kestopuheenaiheisiimme, lapsiin ja sairauksiin. Rakastan häntä siskouden vuoksi.

    En oikein ymmärrä, miksi nyt tehdään niin iso numero eri tavalla ajattelemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa nämä ihmiset, nämä 700 000, eivät ole olleet lainkaan kiinnostuneita rodusta tms. sellaisesta e n n e n kuin maahanmuutto on muuttunut maassamme elinolosuhteita muuttavaksi tekijäksi. He eivät ole liikkeellä rotuasiassa, eivät todellakaan, vaan yhteiskunnallisesta huolesta, sitähän on aina, 60-luvullakin, pidetty ihanteena: aktiivinen kriittinen kansalainen! Enää se ei ole ihanne, koska kansa ajattelee aika eri ttavalla kuin sen haluttaisiin ajattelevan.

      Rasismi on ideologia joka ei ole riippuvainen päiväkohtaisista tapahtumista tai ajasta.

      Ongelma Marjatta on se, että maahanmuuttokritiikkiä = ihmisten oikeutettua huolta omasta ja perheidensä elinolosuhteiden muuttumisesta on päätetty nimittää rasismiksi. Se likaa motiivit, ja on eräänlaista populismia sekin.

      Tämä sanasota on tietenkin kisaa sieluista ja mielistä. Kukaan ei halua olla rasisti paitsi rasisti, ja niitä on vähän, sekä maahanmuuttajissa (islamilainen uskonnollinen rasismi) että maahanmuuttokriittisissäkin. Maahanmuuton vaihtoehtojen pohdinta, parannusehdotukset jos ovat rasismia niin sitten ollaan kyllä hakoteillä.

      Mutta strategia on se että jos olet haitallista ja perusteetonta maahanmuuttoa vastaan tai ehdotat siihen korjaavia muutoksia niin kantaväestön että maahanmuuttajien eduksi, olet "rasisti."
      Tämä harhautus ei vaan mene enää läpi. Kansa on valveutuneempaa kuin vielä viime keväänä ja pitää kiinni ajatuksenvapaudestaan eri tavalla.

      Tuskin luet samoja lähteitä tai tapaat samoja ihmisiä kuin minä, mutta tietäisitpä miten monet maahanmuuttajaryhmät ja maahanmme muuttaneet yksityishenkilöt ovat aika pitkälle samoilla linjoilla kuin vaikkapa Halla-aho.
      (Ja puhun nyt Aasian ja Lähi-idän suunnasta tulleista ihmisistä).

      Maahanmuuttoon tulee suhtautua rationaalisesti ilman poliittisen ideologian (vapaan liikkuvuuden globaali "yksi maailma" -tavoite) tai sentimentalismin
      ( humanismi koko maailman pelastusveneenä) painolasteja.
      Vain niin voidaan säilyttää sekä pohjoismainen yhteiskuntamalli että auttaa todellisessa hengenhädässä liikkeellä olevia pakolaisia.

      t. sivusta

      Poista
  6. Onhan rasisti-sana ollut olemassa ennenkin. Asenne on ollut valmiina käyttöön, mutta kuten sivustaseuraaja sanoo, sitä ei ole tarvittu.

    Pohdin lähes päivittäin tuttujeni kanssa sitä, miten turvapaikanhakijoiden asiat pitäisi hoitaa, nykyisten lakien ja kansainvälisten sopimusten puitteissa. Olemme monesti todenneet, että kaikki ei ole mennyt hyvin ja että EU:ssa tarvitaan uusia sääntöjä. Olemme siis maahnmuuttokriittisiä, mutta emme ole rasisteja, koska emme pidä tulijoita itseämme huonompina. Kun pubin asiakas otti taksin ja ajoi hätämajoitusyksikön pihaan polttopullo mukanaan, hän oli rasisti ja osoitti sen oikein teollaan. Rasisti on myös se, joka mutisee, että ei me tänne niitä apinoita ja villi-ihmisiä tarvita, vaikka ei lähdekään liikkeelle asenteidensa pohjalta.

    Rasismi on asenne, jossa ollaan sillä kannalla, että jotkut ovat vähempiarvoisia kuin toiset ominaisuuksiensa, esim. ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella. Ne 700 000 vastasivat olevansa jyrkästi eri mieltä esim. väittämästä "Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ihonväristä tai etnisestä taustasta riippumatta". Tämä tutkimus näytti sen, mikä näkyy riehuntana ja someuhkailuna.
    Minulla on monistettuna tuo tutkimus. Se on Taloustutkimuksen tekemä, hyvin laadittu aj luotettava, 95 prosentin luottamustasolla.
    Mutta kuten aiemmin sanoin, eihän sillä ole väliä, mitä ollaan, kunhan ei vahingoiteta ketään. Helpompaa on sillä, joka suhtautuu lähtökohtaisesti hyväntahtoisesti ihmisiiin.
    Minusta tuntuu, että sivustaseuraaja nyt jankkaat turhaan omassa poterossasi. Tule jo pois sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis säilytän tuota tutkimusta tulostettuna, en nyt sentään monista sitä. ;) Olen niin vanhanaikainen, että tykkään paperipinoista enemmän kuin kiinnostavien asioiden säilyttämisestä netin uumenissa samoin kuin pidän valokuvakirjoista ja -albumeista enemmän kuin kuvien katselemisesta tietokoneen näytöltä.

      Juha, lisäyksesi ovat hyviä. Noinhan se menee.

      Poista
  7. Marjatta, nyt pistä pahan, ei tarvitse vastata, jos et halua.
    Väite 1: Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ihonväristä tai etnisestä taustasta riippumatta.
    Oma vastaukseni on: Tietenkin. Kyllä. 100 prosenttisesti. Aina.

    Mutta väite 2: Kaikki kulttuurit maapallolla, niiden tottumukset, tavat ja elämäntavat ovat samanarvoisia.
    Oma vastaukseni: Eivät ole. Eivät aina.

    Mikä on sinun?

    Minun vastaukseni ei ole varmastikaan rasisistinen, se ei varmastikaan ole relativistinen, mutta se on varmastikin eettisesti globaali siinä mielessä että uskon että tietyt asiat ovat ihmisyhteisöissä tiettyjä asioita arvokkaampia ja sitovampia varsinkin ns. käyttöarvoltaan: ihmisyhteisöjen "arvoa" voidaan mielestäni mitata (tosin todella epätarkasti) sillä miten se pitää huolta omista jäsenistään.

    Tältä perustalta väitän, että ne 700 000, suurin osa niistä pelkää niiden nimenomaan ei-toivottujen kulttuuristen piirteiden ( !! ) siirtymistä meille, joita he eivät voi pitää yhdenvertaisena.
    Ihonvärillä, etnisellä taustalla, uskon, on todella harvalle typerälle leijonakaula-luupäällekään mitään merkitystä. Ei vaikka tätä ihonväriä se parempi väki nimenomaan tuputtaa tämän kulttuuriepäilyn motiiviksi.

    Törmäys syntyy kun tasoltaan erilaiset kulttuurit hiertävät rajulla ja konkreettisella tavalla toisiinsa (kuten nyt viime viikolla). Siitä puhuminen, sen pelkääminen, ei edes sitä vastaan laillisin keinoin toimiminen ole rasismia. Suomeksi, eivät ne joita pidetään rasisteina mustaa ihonväriä pelkää tai karta, he pelkäävät sitä että sellainen maailma jota pakolaiset ovat karussa siirtyy kullttuurien mukanakulkeutumisen mukana meille. Sehän se on se peruspelko.
    ( Ja pelko, fobia, ei ole muuten mikään ikävä asia, josta tulisi jossakin kulttuurienkohtaamis-koulussa oppia pois mikä tehtävä nyt kansalaisille on annettu. Heikomman on hyvin tervettä pelätä vahvempaansa. Koska valtiomme on nyt heikko, on ihmisten turvallisuuden tunnen matalalla ja oman elämän hallinnan menettämisen pelko suurta.)

    Kulttuuriltaan tuntematon ja toisenlainen porukka lisää sitä pelkoa luontaisesti, se on hyvin inhimilllistä. Itse ainakin puolustan ihmisten oikeutta heikkoudessaan kokea pelkoa vaikka vastaanottokeskuksen tulemisesta asuinalueelleen. Jokaisen vastaanotetun tehtävä on näyttää ettei mitään syytä mihinkään pelkoon ole ja jokaisen meistä on näytettävä sama heille. Lakia on kunnioitettava tai kaikki em. menetetään. On kohtuutonta vaatia kansalta pelottomuutta jos aihetta siihen päivittäin annetaan.

    Nyt kyllä annoin kaikkeni selittääkseni mitä tarkoitan. Väri, etnisyys - eivät relevantteja lainkaan tässä muukalaispelko-keskustelussa.
    Kulttuuri, eli jokapäiväiset teot - todella relevantteja.

    t. sivu

    (Patologisia rasistejakin tietysti on. He ovat kokonaan eri juttu. En ota heihin muuta kantaa kuin sen että mitään heidän tekojaan ja kantojaan ei tule hyväksyä. Näitä rasisteja löytyy poliittisen kentän kaikilta suunnilta, kaikilta mantereilta, kaikissa väreissä ja uskonnoissa. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on helppo. Kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia. Pohjoiskorealainen kulttuuri esim. on ala-arvoista.
      Mutta ihmiset, IHMISET, ovat samanarvoisia. Ei voi valita, minne syntyy. Jokainen ihminen on yhtä arvokas, vaikka joutuisikin elämään lannistavassa kulttuurissa.

      Siinä rasismikyselyssä ei kysytty kulttuureista vaan ihmisistä.

      Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Portaikko:täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, ei osaa sanoa, jokseenkin eri mieltä ja täysin eri mieltä.
      Ja esimerkkinä yksi väittämistä: Mustien afrikkalaisten henkiset kyvyt ovat heikommat kuin länsimaissa elävän valkoisen rodun.
      Tähän vastasi suurin osa olevansa täysin eri mieltä, mutta myös samaa mieltä olevia oli huolestuttavan paljon.
      Asiaa tarkasteltiin myös puoluekannoittain. Eroja oli.

      Oletko sivustaseuraaja sitä mieltä, että vastaajat ymmärsivät kysymykset väärin?

      Poista
    2. Henkiset kyvyt, äö jne. eivät vaikuta ihmisarvoon millin vertaa.
      Ja henkiset kyvyt, mitä niillä sitten tarkoitetaankin, tuskin ovat mitattavissa, äo ehkä on, mutta se on vain osa ihmisen kyvyistä.
      Eli sillä alueella kansoja ja niiden jäseniä ei kannata todellakaan laittaa mihinkään paremmuusjärjestyksiin.
      Ei ole toinen parempi toista....kuka se niin sanoikaan?
      Eli afrikkalainen tai germaani - ei ole ole ihmisen tasolla mitään väliä.
      Vain tekomme puhuvat.
      Henkisistä kyvyistä meillä on vajetta kaikilla kun maailmaa ja peiliä katsoo.

      Voi olla että juuri persut olivat sitä mieltä että ihmisiä voi lajitella. Tyhmää, väärin.
      Mutta muistini riittää muistamaan ettei tarvitse mennä kauemmas kuin 70-luvulle kun suomalaiset sosialistit ja kommunistit olivat sitä mieltä että "etujoukkojen" on otettava se vastuu mitä kansa (henkiseltä kyvyiltään heikompana, tietämättömänä) ei kykene ottamaan.

      Eli ei pääse vasemmisto mielestäni vielä kokemaan moraalista paremmuutta, katumusaika ei ole ohi.

      Äo:ta on toki mitattu mutta se ei ole relevantti asia laisinkaan. Mitä tekoja kulttuuri x tekee omassa todellisuudessaan, miten se kantaa vastuuta omista kansalaisistaan, heikoimmistaan, se kertoo jo paljon. Ja silloin tulee esiin kyllä aika liuta muitakin maita kuin tuo aika helppo, kaikkien inhokki P-Korea. Se on aina helppo meidän nimetä, toiseuttaa siihen. Vastaavassa keskustelussa se tulee aina esiin, kuin vieteriukko. Miksi emme uskalla nimetä muita maita? Koska pelkäämme. R-leimaa ajatuksista joista sitä ei voi millään logiikalla antaa.
      Esimerkki. Olen ihan varma erään kuvittellun kokeen onnistumisesta: kertoisin Amnesty Internationalin ( ! ) vuosiraportin tietoja Afrikan ja Lähi-Idän ihmisoikeustilanteesta vapaasti omalla kielelläni lähdettäni mainitsematta, vaikkapa suomalaisia vasemmisto-opiskelijoita täynnä olevassa tilaisuudessa tai baarissa. Saan kuulla aivan varmasti tai ainakin 90 % todennäköisyydellä olevani rasisti, fasisti ja hommafoorumilainen, vaikken ole noista mitään, en sen enempää kuin kukaan muukaan meistä.

      (Poikkeus olisi tietysti Israel. Sen ongelmista puhumiselle hymisteltäisiin hyväksyvästi. Mutta piru olisi irti jos kertoisin palestiinalaishallinnon tekemistä kidutuksista, teloituksista, poliittisista vainoista...)

      On tää maailma mahroton paikka. Se on konstekstista aina kiiini jessus.
      :)

      Ethän M koe tätä haastamistani millään tavalla ilkeänä. Arvostan kantojasi suuresti. Parissa kohtaa olet osunut todella lähelle minun harmaata aluettani, kuin ajatustenlukija...Koen ehkä jossakin määrin syyllisyyttä siitä että kevään klassisesta humanistista on tullut tämän syksyn aikana radikaalimpi humanisti kun kieli on ikään kuin kulutettu mediassa, somessa, pöytäkeskusteluissa loppuun ja todellisuus on alkanut olla enää se mihin kannattaa kiinnittää huomiota, ei se mitä minä, sinä, hän tai he ajattelevat tai kirjoittavat. Nyt ratkaisee se mitä me teemme, suomalaiset, maahanmuuttajien auttajat (sinä), sivustaseuraajat (minä), välinpitämättömät ja turvapaikanhakijat itse.

      t. sivumies

      Poista
    3. En koe haastamista ilkeänä, vaan kiinnostavana. Jos olen vastannut jotenkin töksösti, niin se johtuu vain siitä, että minusta tämä rasismijuttu on niin selvä. Määrä ei yllätä minua mitenkään. Olen pettynyt siihen, että hyvätasoinen koulutus ja mahdollisuus nähdä maailmaa eivät ole avartaneet ihmsisiä tämän enempää. Olen monta kertaa tavannut ulkomailla suomalaisia turisteja, jotka ensimmäisestä lomapäivstä viimeiseen hokevat, miten kaikki on Suomessa paremmin.

      En ole sitä mieltä, että ihminen on sama kuin kulttuurinsa.

      Kaikissa kulttuureissa on monenlaisia ihmisiä ja yksittäisessä ihmisessä on myös monia puolia, kuten tuossa Juhan Antero Holmila -sitaatissakin korostetaan.

      Pohjois-Korea tuli ensimmäisenä - ja kliseisenä - mieleen. Suomalainen kulttuuri esim. näyttäytyy melko kalseana ja sisältää monia negatiivisia piirteitä, mutta yksittäisiä ihmisiä on laidasta laitaan kuten muuallakin.

      Poista
  8. Uskaltaako, haluaako Juha vastata yllä olevaan Marjatalle heittämääni haasteeseen?

    Jos tunnustatte kulttuurien eriarvoisuuden tietyiltä osin tietyissä ikkunoissa niin tervetuloa klubiin. Meitä on täällä aika monta. Täällä on ihan hyviä ihmisiä. Suurin osa haluaa hyvää kaikille. "Jäsenenyyden" ehtoihin ei vain kuulu teeskentely että tällä väkivallan, sorron, alistamisen ja vallanhalun riivaamalla planeetalla ei voisi olla toisisissa kylissä asiat perustaltaan paremmin kuin toisissa. Nyt vaivaa tunne, mikä on varmaan väärä, tietoa ei vielä ole, että hyvien kylien (vaikka pahaa ja pahuutta niissäkin on) elämä järkkyyy raiteiltaan kun suoraviivaisemmat elämisenmallit rantautuvat meillekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaa ja haluaa.

      Ensinnäkin: on surullista jos ne 700 000 ovat ymmärtäneet kysymyksen oikein ja vastanneet silti noin. Toiseksi: kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia edes kaikkien niitä edustavien yksilöiden mielestä (ks. juttuni Runous haastaa relativistin); yksilöiden kykyyn muuttua täytyy tietysti uskoa (kuten työssäni täytyy tehdä) mutta käytännössä on valittava hegemoniasta etua saavan ja alistetun välillä. Kolmanneksi: tuo kysymys älykkyydestä on kuuma ja vaikea, tabu. Yksittäisen afrikkalaisen kohdalla voi käydä niin että minun älyni jää lähtötelineisiin ja siksi emme koskaan voi suhtautua yksittäiseen afrikkalaiseen rasistisesti henkisten kykyjen perusteella. Mutta nyt tulee se vaikea paikka mikä tutkimuksessa on jouduttu myöntämään: todistustaakka tällä hetkellä on niiden puolella, jotka kiistävät älykkyyserot rotujen välillä (myös rodun käsite on ongelmallinen mutta käytän sitä nyt tässä). Aasialaiset ovat muuten meitä älykkäämpiä...

      Nyt tietysti olisi kiinnostavaa tietää, ovatko ne myönteisesti vastanneet pohtineet asiaa tältä kannalta vai perustuuko vastaus rasistiseen asenteeseen jolloin herää Marjatan mainitsema huoli. He taas jotka vastasivat kielteisesti, eivät joko tiedä tutkimuksen nykytilanteesta tai eivät ideologisesti hyväksy sitä. Ja mikä tärkeintä, kysymys kysytään sellaisessa yhteydessä, että myönteinen vastaus saa ihmisen tuntemaan itsensä rasistiksi.

      Itse kieltäytyisin tässä kontekstissa vastaamasta kysymykseen.

      Poista
    2. Aasiassa on hyvä koulutus, Afrikassa surkea. Ovatko ne kyvyt lähtökohtaisesti heikommat vai olosuhteiden vuoksi heikommat? Voidaanko tutkia ottamatta huomioon tätä?

      Poista
    3. Tuosta sitten voi taas vetää kehäpäätelmän miksi sitten Aasiassa on parempi koulutus (tosin se koskee vain rajattuja maita)?
      Älykkyystutkimuksien tulokset tiedämme kaikki.
      Samoin kuin väkivaltatilastot.
      Ja naisen, ja lasten aseman.
      Globaali huono-osaisuus näyttää kasaantuneen ennen ja kasaantuvan nykyäänkin. Näin oli muuten jo paljon ennen kolonialismi-selittäjää jonka taakse me aina hyväntahtoisina ihmisinä olemme tottuneet menemään. Mutta kun ei Afrikan tilanteesta selitä kuin murto-osan. Se on ihan historian perustotuuksia, uuden historian tutkimuksen ainakin.
      Mutta näistä maantieeteellisistä eroavaisuuksista ei voi vetää mitään johtopäätöksiä yksittäisten ihmisten suhteen. Kulttuurien voi.

      Koko jutun avain ja pointtini tänään onkin ollut: juuri tätä näiden tiettyjen paikkojen huono-osaisuuden, ei-toivottujen kulttuuristen piirteiden siirtymistä tänne ne maahanmuutto-tuomakset pääasiassa pelkäävät.

      Ihonvärillä tai muulla rasismilla on vähän asian kanssa tekemistä.
      Jos joku haluaa jättää lapsilleen pohjoismaisen yhteiskunnan ei siinä ole mitään tuomittavaa ja pahaa. Pariisin laitojen ja monien muiden no go zonejen esimerkit kertovat että muutoksia, kulttuurisia on luvassa.

      Nythän Kuopiossa oli ohjeistettu jo että suomalaisten tyttöjen ei pitäisi viettää iltojaan vastaanottokeskusten läheisyydessä iltojaan. Ensimmäinen suomalainen älä mene-alue? Voi myös kysyä miksi juuri suomalaisten on alistuttava ulkonaliikkumiiskieltoon, miksei toisinpäin, tai myös toisin päin.
      Juuri t u o s t a on kysymys. Ehkä tuo selventää. Kulttuurimme menetystä tässä surraan. Toiv, turhaan.

      t. sivusta

      Poista
    4. (Vastasin jope sun pedofiiliyttä koskevaan tarkennuspyyntöön tuolla edellisen kirjoituksen ketjussa.)

      Poista
    5. Tai siis tarkoitin 'sivustaseuraajaa'... miks tuliki jopeksi nimitettyä...

      Poista
    6. Kiitos vastauksesta. Jotain tuollaista uumoilin itsekin. Tuon p-sanan käytössä tulee olla varovainen vaikkei sillä määreellä seksuaalisen väärinkäytöksen objektiksi joutuneen lapsen kannalta ole merkitystä.
      Mutta edelleen siitä pohjoismaisesta elämäntavasta ja kulttuurista sen verran, että onpa hyvä että nämä suojaikärajat(kin) ovat meillä olemassa.
      Ja joo, sivustaseuraaja-nimimerkki on tietty jope, mä. Kunhan vähän aikaan himmailin kun täällä alkoi niitä muitakin sivupersoonia olla ruuhkaksi asti.

      Vaikeita kysymyksiä nää ylipäätään on. Ja kai se on tietoisesti eräänlainen velvollisuus mullakin valita ennemmin se toiveikkaampi näkökulma kuin ne-tulee-ja-jyrää-meitin -näkökulma. Porukka on saatava töihin ja kiinni elämään - ehkä se siitä. Ilman töitä mahdollisuuksia ei juuri ole kotouttamisessa onnistua hyvin.

      Silti. Ilmastokysymyksissä sitten taas rypeminen maailmanlopun-fiiliksissä on hyvinkin sallittua ja jopa korrektia, ja fiksunakin pidettynä.

      Euroopan perustavaa laatua muutosta jos suret, olet sitten foobikko ja piilonationalisti, vaikka samasta asiasta esim. eurooppalainen Nobel-kirjailija on varoittanut todella radikaalein ja illuusiottomin äänenpainoin.

      jope

      Poista
  9. Jopeksi minäkin sivustaseuraajan ymmärsin ja jo välillä jouduin korjaamaan kommenttiini ennen kilikkausta. Käsialaansa ei voi muuttaa, varsinkaan, jos se on niin selvä kuin meillä tässä.

    Ymmärrän kyllä kaikki näkökannat.

    Mutta silti, eivätkö he tulekin tähän meidän kulttuuriimme eikä me heidän. He ovat kovin innokkkaita pääsemään kouluihin ja oppimaan uutta. Eiväthän täällä jo pitkään asuneet somalitkaan ole kulttuuria huonontaneet. Suomalaiset itse näyttävät sen tekevän.
    Ne irakilaiset, joilla on erinomainen englannin taito ja joiden kanssa olen päässyt keskustelemaan, ovat olleet enemmän minun kaltaisiani kuin moni suomalainen.

    Ja älykkyyden mittaamisen vaikeudesta kansojen välillä. Kun mittarit ovat valkoisten länsimaisten suunnittelemia, niin mittavatko ne oikein?
    Siis eiväthän aivot ole millään kansalla pienemmät ja vähemmän mutkikkaat kuin toisilla? Joissain sairauksissa kuten skitsofrenia aivojen mutkat siliävät ja äo laskee.
    Onko kyse siis kuitenkin samasta kuin naisilla, joita on kaikkialla pidetty miehiä tyhmempinä. Kun ei päässyt opiskelemaan, niin tyhmistyi. Näkyyhän tämä osin meillä vieläkin, ainakin minun sukupolvessani. Naiset kokkaaavat ja touhuavat pieniä kodin askareita ja jättävät "isommat asiat" miehille. Uudet maahantulijat ovat innokkaita oppimaan ja into tuottaa hedelmää nopeammin kuin päämäärättömillä. Olen todennut tämän jo aiemmin maahanmuuttajissa. Kielitaidottomana yläasteelle tuleva kirii nopeasti toiset kiinni ja ohikin, koska on sisukas. Ovatkohan suomalaiset muuten enää kovinkaan sisukkaita? Minulle suomalaiset näyttäytyvät tällä haavaa hyvin voimattomina.

    Ja kuten jopekin tuolla sivustaseurrajana totesi, niin onkohan se älykkyys niin tärkeää. Minusta ihmisessä tärkeää on mm. sisukkuus, ahkeruus (tätä sanaa ei nykyään käytetä) hyväntahtoisuus, uteliaisuus ja joustavuus.

    Oli hyvä, että puolueiden puheenjohtajat vetosivat yhdessä suomalaisiin kriisin hoitamisessa.
    Onhan se ollut suuri yllätys, ainakin minulle, että meiltä on löytynyt niin paljon ihmisiä, jotka pyrkivät sabotoimaan kriisin hoitamista. Toivottavasti he väsyvät kiihkossaan, koska tämä on monen vuoden työ. Mielekäs työ, joka rakentaa hyvää Suomea. (Minähän puhun kuin politiikkaan pyrkivä, heh heh!)

    Optimisti, positiivinen Marjatta lähtee tästä hammaslääkärin. Hampaani raunioituvat. Kiristelen niitä varmaan öisin. Minun pitäisi ehkä lakata keskustelemasta tästä raisismiaiheesta, koska kuten jopekin jo huomasi, niin alkoi kyllästyttää tuo Taloustutkimuksen asennekartoituksesta keskustelu.

    VastaaPoista
  10. Marjatta, nämä ovat olleet kuin ne vanhat kolmikanta-neuvottelut, asiakysymyksissä on näkökulmaeroja, isojakin. Mutta neuvottelutulos syntyy. Kuten mun päässä. Äskeisestä kommentistasi olen joka kohdassa vilpittömän samanmielinen. Onneksi integroijien (sitä me olemme kaikki) asteikkoa löytyy. Tarvitaan lämpöä ja ymmärtämystä ja hyväksyntää, mutta tarvitaan myös niitä jotka sanovat: kuuleha sie Ali, sie oot tullu Suomeen, ja nyt sie elät tääl ihmisiks meiä mallii, usot sie! Hyvä täst tulloo. Mie luulen.
    jope

    VastaaPoista
  11. Vielä kerran aloittamaani todellisuus puhuu - tyyliin: päivän raiskausuutinen, Helsinki. Teot, joiden tuomaan toiveikkuuden vilkahdukseen viittasin, eivät vain näytä puhuvan mahdollisuuksien puolesta. Yksilö, yksilö, yksilö, yksilö, yksilö...
    Ei vakuuta aivan tämä mätäyksilö-selityksen taakse meneminen.
    Hitto, kun ne ei anna edes tilaisuutta alkaa ajatella toisin.
    jope

    VastaaPoista
  12. Tuosta älykkyyden mittaamisesta oli Perttu Häkkisen ohjelmassa Puheella keskustelua tosin jo jonkin aikaa sitten. Juuri noista muuttujista puhuivat ja länsimaisesta tavasta tutkia. Mutta johtopäätös oli, että todistustaakka on nyt mittauksen vastustajilla. Samaa sanoi toisaalla j.p.roos, joka aiemmin kuului vastustajiin.

    Mutta eikö tämä ole niin vaikea paikka siksi, että pelkäämme rasistisen tulkinnan todennäköisyyttä näistä tuloksista? Ja pelko on myös aiheellinen. Rasistinen diskurssi puhuu meissä jos ei muuta niin pelkona että tuemme sitä. Mutta siinä että älykkyydessä voisi olla tilastollisia eroja "rotujen" välillä siinä kuin lihassäikeiden pituudessa, ei minusta ole mitään kummallista. Luonto on ihmeellisempi kuin uskommekaan.

    Kempeleen mielenosoitusta katsoin netistä. Voi hyvä isä siunaamaan... Jos näistä lapualaistyyppisistä sotahuudoista jotain positiivista yrittää repiä niin sen, että kansan äänekkyys pitää myös viranomaiset tarkkana viestinnällisen rehellisyyden suhteen. Kaikenlainen kaunistelu ja ideologinen arkuus vain lisää tätä vihaa ja kaunaa ja epä-älyllisyyttä. Älyä ja ihmisyyttä puolustetaan nyt parhaiten läpinäkyvällä ja ankaran rehellisellä tiedotuksella. Humanismin paradokseista olisi puhuttava tarkasti ja kaunistelematta, ei suojellen ja ideologisoiden. Mikään ei aiheuta vihaa ja katkeruutta niin kuin vähättely ja kaunistelu. Se on ihmisen hylkäämistä hegemonioihin. Ja se suututtaa myös minua. Tosin jos olen realistinen, ehkei mikään auta: nuo huudot "Suomi suomalaisille" ovat merkki täydellisestä erosta puhetapojen ja ymmärryksien välillä.

    Vertaan tuota kansan mielipeet pakottavaa olemassaoloa oman alani asetelmaan: kun vaikkapa seksuaalirikoksista vaaditaan kansan piirissä kovempia rangaistuksia, se on tärkeä osa virallisen ammattikunnan etiikkaa ja sen reflektointia. Kadunmies pitää yllä rangaistuksen sovitusmäkökulmaa kun me ammattilaiset taas annamme jo työmme käytännöstä johtuen enemmän tilaa rangaistusten kuntouttaville ja "pahuudesta parantaville" tehtäville. Dialektiikan kumpikin puoli on välttämätön osa kollektiivista oikeudentuntoamme. Samoin on ajateltava pakolaiskysymyksessä. Mutta nuo militantit huudot olivat vastenmielisiä ja typeriä.

    VastaaPoista
  13. Kempeleen porukka oli mielestäni aika samalla tavalla oman farssimaisen liikutuksen vallassa kuin kesän Sumuvuori-McCarthy torikokous. Sieltä tulen aina muistamaan sotahuudot:
    -Nollaatoleranssii!!!!
    -Me-ee olemm-mee eee-nemmistöööö!!!
    Ja farssin huipentuman kun todella hyväosainen iholtaan hieman tummempi Suomessa vuosikymmeniä asunut tv-julkkis yrittää käydä maahanmuuttajasta (joka ei ole kenenkään mielestä) ja kysyy Turkkilalta - Mitä pahaa mä olen sulle tehnyt?
    Ja aplodit, ne aplodit, ja kollektiotunne: siitä se saasta sai!

    Eli tämä mauttomuuksien aika taisi alkaa kesällä, kun militanttius, kukkahattu-sedät ja leijonakaula-irmelit huutelevat molemmilta oikeassolemisen laidoilta varmana omaa nollaaa-tolee-ranssi-aaaan!
    Mutta anyway anhyhow, sanat sanoina, tuulen huminana, mutta no rape, no crime, behave, be good, wait in peace, stay calm, remember your mother and father, respect yourself and all the others.... voisivat olla ihan tosi sanoja noudatettavaksi, ettei tarvittaisi sumuvuoria eikä syntyisi kempeleitä. Ehkä tämä koko kuvio älyllistetään ja ylikeskustelutetaan?
    Miten ois.
    -turvapaikka heti niille joiden maa on hengelle vaarallinen ja pulinat pois
    -muut heti ulos maasta ja pulinat pois
    Eli sekä rasisistisille asenteille että hyysäykselle loppu, se kuuluisa nollatoleranssi kerrankin niin että silläon todellinen tavoite reealimaailmassa.


    jope

    VastaaPoista
  14. Ja Stubbin naamalle on Tampereella kahvilassa heitetty kokista ja yliopistolla buuattu. Toisaalta on hyvä, että rohkaistaan ilmaisemaan mielipiteensä, mutta jos se ilmaisu on tuota laatua, niin olisi ehkä parempi, että ihmisiä ohjattaisiin takaisin siihen aikaan, jolloin kaikki ei ollut ihan näin "demokraattista". Kohta järkevä sivistynyt puhe ja pieraisu tai röyhtäsiy ovat samanarvoista ns. keskustelua. Isoäitini kertoi, että kun vanhankansan naiset olivat jollekin vihoissaan he nostivat hameensa ja pyllistivät. Se oli vielä aikaa ennen alushousuja. Se oli myös aikaa, jolloin hyvin moni ei osannnut lukea.
    Joillakin paikkakunnilla ovat nyt sitten pahimmat räyhääjät muodostaneet "kodinturvajoukkoja". Varsinaisia rauhan ylläpitäjiä.

    Jope, kyllä se varmaan noin halutaan hoitaa, mutta ne asiat eivät ole helppoja. Moniportaiset haastattelut ym., kaikki pitää tarkistaa.

    VastaaPoista
  15. Marjatta, tiedän kiertäväni kehää mutta kyllä niitä itse hommaan ilmoittautuneita "turvajoukkoja" on myös vasemmisto(anarkismi)n puolella. Liimaillaan lappuja ihmisten oviin jotka nimetään omalakisesti fasisteiksi ja valmistaudutaan häiriköimään mm. erästä itsenäisyyskulkuetta. Jos oikeistoradikalismi turvaa meitä vaikkei me niiltä turvaa haluta niin turvaa meitä samalla kutsumattomuus-periaatteella myös vasemmistoradikalismin luupäät. En pidä niitä sen kummempina. Yhtä mustavalkoinen maailmankuva.

    Varmaan tuhannen kerran totean, että Suomelle tapahtui jotakin ikävää viime kesän lopussa: Immonen ja torien mielipiteen lynkkauskokoukset; sitten alkoi pakolaistulva Tornionjoen yli, sitten tulivat säästöt, lakkopäivä, viha hallitusta kohtaan, sitten em. radikaaliporukoiden riehuntaa ja kuin mätäkruurunuksi kaiken päälle nämä vastaanottokeskusten miesten tekemät raiskaustapaukset, joista tänään viimeinen. Keskustelu eduskunnassa on käynyt poikkeuksellisella tavalla agrressiiviseksi, somesta puhumattakaan. MV-lehti saa miljoona lukijaa viikossa, polttopulloja lentää, eri kuplat vahvistavat seiniään ja sisäistä kollektiivisuttaan, leimoja ja nimittelyä lentelee joka suuntaan...

    Ei tämän näin pidä mennä. Toivottavasti tämä ei tästä enää pahemmaksi mene. Mutta jotain on kuin menetetty. En pidä tästä. Irvileuka voisi sanoa: tervetuloa lopulta Eurooppaan. Tälläistähän se on ollut mm. Ranskassa jo yli vuosikymmenen. Ja ei tarvi mennä kuin Selkämeren yli, Ruotsissahan on vasemmiston ja oikeiston elämäntapa-mellakoijien ja tappelijoiden alakulttuuri ollut myös pitkään. Kodinturvajoukkoina ne siellä itseään varmasti pitävät molemmilla laidoilla. Niin se menee historiassa aina: heikko valtio, vähän ideoita, tulevaisuuden näköalat alkavat kadota, arvottomuutta = 20-vuotiaat kiihkoilijat luulevat olevansa kuninkaita.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri niin, eikös ne Stubbia häväisseet olleetkin äärivasemmistoa. En halunnut erotella huonosti käyttäytyviä minkään suuntauksen mukaan.
      On se kyllä outoa, että ei osata enää ollenkaan käyttäytyä. Yliopiston luentosalissa räyhääminen paljastaa ainakin sen, että sivistys ei ole sivistänyt.

      Tämä käytöksen rapautuminen näkyisi, vaikka ei olisi mitään pakolaisasiaakaan. Kouluelämässä törkeä käytös ja kunnioituksen puute on näkynyt jo pitkään. Viimeisinä työvuosinani piti järjestyssääntöihin lisätä pukeutumissääntöjä tyttöjen epäasiallisen vaatetuksen takia. Rehtori lähetti jonkun kotiinkin hakemaan puseron päälleen. Tytöt matkivat musiikkivideoiden naisia kouluarjessa. Ei ihme, että pojat olivat kompastua säkkimäisiin housuihinsa. Voi olla, että tämä pukeutumisjuttu on korjautunut, mutta julkea käytös ei. Kuuntelin jokin aika sitten tyttöryhmän puheita Ikean lounasravintolassa. Huh huh! Turusta kuuluu, että nuoret tytöt riekkuvat Hansa-keskuksessa laumana ulkomaalaisten miesten ympärillä. Luulisi, että paikalla on vähintään Cheek faneineen. Naisena minua tämä pännii hurjasti.
      Pojista monet ovat velttoja, ryhdikkyys kun on noloa.
      Kotikasvatus on ilmeisesti Suomessa vaarallisen vähäistä ja huonoa, jolloin malli saadaan huonosta mediasta ja joukossahan tyhmyys vielä tiivistyy.

      Pakolaisasia kärjistää nyt ja näyttää paljaana, mihin on käyttäytymisessä tultu.

      Jos Eurooppaan meno tarkoittaa tätä, niin minähän haluan pois EU:sta!

      Poista