"RIITAAN TARVITAAN AINA KAKSI" - hankalan ihmisen tabusta

Johanna Korhosen Valkoista valoa on mainio radio-ohjelma. Erityisesti pidän hänen suloisesta sarkasmistaan. Tänään uusintana tullut kiusaamisjakso herätti kuitenkin kysymyksen, joka aina vaivaa mieltäni kun aiheesta puhutaan. Kysymys on hankalan ihmisen tabusta. Korhosen ohjelmassa hankalan ihmisen nimikettä kun lähestyttiin kovin tunnetuksi tulleella ja kuluneella tavalla, jossa hankalaa ihmistä ei ole olemassa sinänsä vaan hän on toisten sellaiseksi nimittämä uhri.

'Hankalan ihmisen' kiusallinen ongelma on helppoa ohittaa sanomalla, että kyse on vaikkapa ärsyttävästä kyseenalaistajasta tai pakenemalla hokemiin kuten että 'riitaan tarvitaan aina kaksi'. Tietenkin niinkin on että uudistajat ja kriitikot ovat usein hankalia yhteisölle. Mutta tiedetään, että on olemassa myös hankalia yksilöitä. Narsisteiksikin heitä joissain tapauksissa kutsutaan. Hankala ihminen voi hakea kriittisyyden syyn vaikka mistä ja kokee sen jälkeen tulleensa sivuutetuksi, kun reaktio voimaltaan ei ole hänen reaktioonsa verrattavissa tai muut eivät lainkaan näe tilanteessa ongelmaa. Voi jopa olla, että ongelmaa ei lainkaan ole, mutta yksilö tulkitsee asian sellaiseksi persoonansa suodattamana, korostaessaan tarkoitushakuisesti yksityiskohtia. Tällaista yksilöä on vaikeaa loputtomasti kuunnella aidosti kiinnostuneena ja siitä tietenkin seuraa ongelmia.

Ymmärrän eklektiivisen varovaisuuden tässä asiassa: hankalan ihmisen nimikettä on helppoa käyttää julman vallan välineenä. Mutta sanoa että kiusaaminen on (aina) yhteisöstä lähtevää ja hankala ihminen on yhteisön määritelmä ongelmia huomaavalle yksilölle, on eklektiivistä väittämää, jolla on suojeleva tai muu tendenssinen pyrkimys. Tämä on vähän sama kuin älykkyystutkimuksen tabuisuus. Kaikkea ei saa sanoa, koska sanat voivat joutua vääriin käsiin. Tämä todellinen riski sitten vääristää duskurssia. (Nytkin jo luen ajatuksenne: hakeeko tässä kiusaava kirjoittaja itselleen oikeutusta?) Kieli sotkeutuu ongelmallisesti todellisuuteen ja siitä tulee ideologista.

Mielestäni hankalan yksilön nimikettä käytetään useimmiten ikään kuin newtonilaisen lineaarisesti ja siksi kiusaamisen kysymystä ei kovin helposti avata niin rohkeasti kuin olisi tarvetta. Peräkkäisessä liikkeessä hiukkaset eivät koskaan ole kahdessa paikassa yhtä aikaa. Voipa olla jopa niinkin, että kun ongelmaa ratkaisemaan hankittu konsultti eklektoi diskurssista hankalan yksilön aina pelkäksi toisten määritelmäksi (koska ei ulkopuolisena tietenkään raukka muuta voi), hän ylläpitää ongelmaa: yhtäältä vahvistaa narsistin uhriuden tuntemusta ja toisaalta lisää yhteisön turhautumista.

Ehkä vain silloin kun puhutaan esimiehistä, hankalan ihmisen tulokulma ei ole tabu. Esimiehet ovat vapaata riistaa koska ovat neutraalia aluetta (ja siksikin palkkansa ansainneet). Esimies voi olla (julkisessa) puheessaamme hankala yksilö, mutta hankalinkin rivimies vain totuudenpuhuja. Jokin lausumaton reaalinen tässä järkähtämättömässä lineaarisuudessa nyt jää huomaamatta.*


Ehdotankin että Johanna Korhonen tekisi hankalasta ihmisestä vielä oman uuden ohjelman. Jatko-osan tuohon kommentoimaani.**

-

*Kirjoitukseni ensimmäinen kommentoija sai minut miettimään vallan merkitystä lineaarisen rakenteen elementtinä hankaluuden yhteydessä. Onko tulkintamme vallasta se todellisuuden muoto, joka mahdollistaa tuon esimiehestä puhumisen hankalana ilman tabuisuutta? Epäilemättä valta, sen lisäksi että se voi olla todellista ja tuhoavaa, on myös jotain sellaista, mihin on luontevaa projisoida oma käyttäytymisensä. Siis tarkoitan, että hankaluus on jotenkin helpompaa ja loogiselta tuntuvaa kokea jonkin vallan taholta tulevana määrittelynä kuin ajatuksena omasta persoonasta. (Ajattelisin että jos kokee hankalaksi määrittelyä usein ja eri ihmisten seurassa, on syytä ainakin epäillä itseään mahdollisena hankalana valtaa käyttävänä toimijana, johon muut ovat reagoineet.) Voisihan nimittäin ajatella, että hankala ei hankaluudessaan koe omaavansa valtaa vaan projisoi valtansa vallan edustajiin. Hankala kokee olevansa objekti, ei subjekti, enemmän uhri kuin uhriuttaja, ja siksi hankalaksi määrittely ilmenee aina määritellyn näkökulmasta toisen valtana. Minusta tätä ei rohjeta tuoda esiin "newtonilaisessa mekaniikassa". Valta olisikin pistettävä ikään kuin hankaluuden semanttiseen hiukkaskiihdyttimeen ja katsottava miten se käyttäytyy. ("Kvanttinen" vallankumous olisi tehtävä myös sosiaalisissa ja humanistisissa määrittelyissämme. Ne tuntuvat aina vain toimivan "newtonilaisen mekaniikan" mukaan. Fysiikan käyttäminen metaforana voisi vapauttaa meidät tässäkin liiasta inhimillisyydestämme.)

Ehkä de Mellon nihilismi on tässä hyvä lähestymistapa. 

Kun nimitämme asioita ja olioita, nimet jo johdattavat meidät ennakoituun suuntaan. Olette varmasti kuulleet sarkastiseen sävyyn kysytyn kysymyksen "mitä se oikein tarkoittaa se hankala ihminen". Korhosen ohjelman sävy oli juuri tämä. Kysymykseen on rakennettu sisään oletus hankalan yksilön uhriudesta. 

Koko hankaluuden käsite pitäisi mielestäni heittää hetkeksi sivuun ja KATSOA, mitä ryhmän dynamiikka ja yksilöiden käyttäytyminen keroo meille. Tämä on tietenkin joskus ja aika useinkin mahdotonta, koska katsominen ei riitä. Tarvitaan kuulemista, ja jos ihan tarkkoja ollaan sekään ei välttämättä riitä koska meillä ei ole henkikökohtaista lintuperspektiiviä tilanteisiin. Olemme kertomusten armoilla. Meidän on paljolti vain uskottava toisiimme ja sitten yritettävä tehdä vastuullisia valintoja. No. Ollaanko sitä taas sitten jo samassa kehässä? Ehkä. Oikeastaan hankalasta ihmisestä on hirveän vaikea puhua millään yleisellä tasolla lipsahtamatta jonkinlaiseen läsnäolon metafysiikkaan.

Tämän kaiken takia minun on oikeastaan mahdotonta uskoa työnohjaukseen ja konsultteihin "hankalissa" tilanteissa. Ainut ratkaisu on, että joku lähtee, hankala tai sitten se toinen. Minua on muutaman kerran usutettu lähtemään työnohjauskoulutukseen, mutta kokisin sen eettisesti täysin mahdottomaksi asemaksi joten en ole ottanut muiden innostuksesta onkeeni. 
**Kirjoitus ja tämä toive lähetetty Korhoselle henkilökohtaisesti.