ANNISKELURAVINTOLOIDEN TÄRKEYDESTÄ
Kuinka paljon satunnaisuutta tarvitaan ihmisen välttämättömyyteen? Toisin sanoen: kuinka paljon sitä tarvitaan tarkoituksettomuutesi unohtamiseen?
Kysymys on hyvä, koska siihen on mahdollista vastata mielekkäästi. Ei kokonaiseen välttämättömyyteensä mitään korkeampaa tarvita. Ei mitään tarkoitusta.
Inspiroituminen toisistamme nimittäin riittää. Mutta ensin on tietenkin altistuttava toiselle ja mielellään ikään kuin itseltämme huomaamatta. Viipyiltävä toistemme satunnaisuudessa.
Erityisesti tähän viipyilyyn tarkoitettuja tiloja ovat anniskeluravintolat. Juuri tätä tarkoitusta varten ne muinoin ihmiskunnan historiassa keksittiin. Ja tupakkakopit sitten paljon myöhemmin.
Paljosta on siis meidän kiittäminen ravintoloitsijaa.
Täysin, täysin samaa mieltä. Yhden promillen lievääkin lievemmässä hutikassa, kapakassa, ei liian hienossa eikä liian juottolassa, yksin, tai kaksin, juuri mikään ei ole hienompaa.
VastaaPoistaParhaat hetket olleet siellä la- ja su-aamuina klo 9-11 (muutkin ajat ok paitsi pe-ja la-illat jayöt) kun paikalla vain alan miehiä, ei juppeja eikä nuorisoa, ei iskijöitä kumpaankaan suuntaan eikä sitä peliä, viisaita alkoholisteja, haaveilijoita, sanomalehtiä, edessä tuore uusi päivä, se tietty pinttynyt tuoksu tupakoinnin vuosilta.
En osaa tuota em. suositellakaan mutta kyllä on ollut pehmeän lohdullisen hyvää.
Jos on ollut vielä looshi, fine!
Jos vielä hämärä kellariravintola, mahtavaa.
Kirjoituksia kellarissa on tullut luettua myös.
Kymmeniä kirjoja ravintolassa, kyllä. Aina ei jaksa jutella eikä lukea Hesaria.
Matti Pulkkinen sanoi kapakoista että ne ovat maailman lämpimiä taskuja. Miten totta.
Toisaalta tuohon pehmeään taskuun voi hukkuakin, kuin ämpäriin. Tippaan toisensa jälkeen. Olkaa varovaisia siellä, hei!
Nykyään olen terveydellisistä syistä absolutisti jo neljättä vuotta. Elämää sekin on. Saari. Mikä on Seinäjoella kapakka joka täyttäisi em. anniskeluravintolan "laatu"kriteerit?
Viimeksi kun olen nauttinut alkoholia, se tapahtui Hospoda Korpelissa. Mukava olut-paikka aikuiseen makuun (itse maistoin työkaverien kanssa sitä voittajaginiä ja hyvää oli ja päähän meni). Minä kuitenkin vietän aikaani Palaverin pienessä tupakkakopissa ja poltan yhden sikarin jonka ostan tiskiltä. Juomia en yleensä juo kun niitä ei voi koppiin viedä. Kopista on ikkunanäkymä kadulle ja siksi se on mukava paikka meditoida sikarin kanssa ja vaihtaa satunnaisia ajatuksia tuttujen ja tuntemattomien kanssa, saman- ja erimielisten. Jos Seinäjoelle satut, minut tunnistat sammalenvihreästä lakista, ruskeasta pikkutakista ja harmaasta parrasta. Yleensä neljän ja viiden välillä, työpäivän jälkeen.
VastaaPoistaItsekin kävin usein työpäivien jälkeen yhdellä, kahdella, melkeinpä säännöllisesti, se oli myös oikein mukavaa. Nyt ei viitsi limua mennä lipittämään. Ei ole sama juttu, vaikka seurakin olisi hyvää. Kyllä minä olutta, viiniä join sen sisältämän alkoholin, en maun vuoksi -eli hittoon tekopyhyys. Nuo aamutunnelmat joita sitten kuvasin olivat luksusta. Silloin tunne että on hyvällä tavalla irti yhteiskunnasta. Harvan työkaverin sai houkuteltua kapakkiin lauantaiaamuna. Monille sellainen edustaa rappiota. Minulle se oli kuin aivojen raikas aamulenkki. Iltapäivät englantilaistunnelmissa, nuo aamut baarien tunnelmissa. Täysraittius on antanut jotakin tilalle, kyllä, mutta paljon sitä on myös menettänyt. Voittaneeni koen sosiaalisen eristäytyneisyyden. Nimenomaan niinpäin. Ja suoraan sanottuna en minä viitsi miehiä tavata kahvilassakaan. Väärä paikka. Ei mulle.
PoistaKapakkakeskustelut kyllä haihtuvat tuuleen. Niistä ei seuraa oikeastaan mitään. Siinä hetkessä tärkeitä mutta tuskin muuta. Satunnaisuutta mutta välttämätöntä.
Seinäjoelle en ole tulossa. Mutta kuvaus sinusta toi mieleen Ryhmäteatterin näyttelijäveteraanit, hah ha. Tämä siis ihan ystävyydellä sanottu.
Joo. Ja pikkutakki on vielä kapeaa vakosamettia. Rauhanpinssiä mulla ei ole. Muuten sotkettais Erkki Tuomiojaan.
PoistaTähän sopii oikeastaan juttuni Alentuvasta päihdepuheesta, jonka kirjoitin Ilkan yleisönosastoon muinoin erään tv-ohjelman kommentiksi. Tunnisteessa raittius...
VastaaPoista"Kapakkakeskustelut kyllä haihtuvat tuuleen. Niistä ei seuraa oikeastaan mitään. Siinä hetkessä tärkeitä mutta tuskin muuta. Satunnaisuutta mutta välttämätöntä."
Tuossa on oleellinen pointtini! Ja sopii olemassaolon kiteytykseksi sinänsä. Ja minkä tahansa inspiroivan mutta satunnaisen kohtaamisen määrittelyksi. Tietysti nyt täytyy korostaa sitä, että jos inspiroituminen tapahtuu anniskeluravintolassa, inspiroituvien ei tarvitse olla humalassa (itse en pääsääntöisesti ole). Paikka ei määritä henkistä kuntoa. Yhtä lailla katoavaa voi tietenkin olla kahvilassa, kirjastossa tai kaverin kotona tai työpaikalla inspiroituminen.
Oikeastaan olisikin oman tekstinsä paikka pohtia sitä, miten ravintola tilana määrittää sitä, minkälaisen ihmisen ikään kuin automaattisesti näemme sitä käsittelevissä lauseissa.
Olikohan se viimeisimmässä Perjantaissa kun aiheena oli alkoholi. Siinä oli alkoholismistaan kirjan kirjoittanut en nyt muista kuka ja Päivi Räsänen päävieraina. Yleensä tuossa ohjelnassa on asetettu kiinnostavia vastakkainasetteluja mutta nyt kun kyse oli alkoholista, diskurssi oli rakennettu samanmielisyydelle, tekijät lipsuivat mukaan kollektiiviseen (aiheelliseenkin) huoleen. Siellä oli katsomossa se joku olutmies joka piipitti humalan mukavuudesta. Se olisi pitänyt olla toinen päävieras...
PoistaSitten tietenkin piti saada mukaan tämä ikuusuushokema että humalaisia ei jaksa kuunnella. Riippuu humalan määrästä ja siitä kuka puhuu.
Alkoholi on aihe josta radikaaleinakin itseään pitävät tojmittajat puhuvat varovasti ja tekevät varovaisia ohjelmia.
...oikeastaan siis tuo tupakointitila on se paikka jossa satunnaisuus tiivistyy; salin puolella ihmiset helposti jäävät lehtiensä ääreen.
PoistaSatunnaisuuden ykkönen on mulle ollut junien ravintolavaunut. Siellä tapaa, sattuu ja tapahtuu ihmisiä jotka kiertävät eri kiertoradoilla. Tosin ne ovat muuttuneet aika kliinisiksi viime aikoina ja jo pitkään. 80-luvulla vielä oli hauskaa.
Poistaniin. Ennen oli paree.
PoistaMe ihmiset olemme erilaisia. Minulle kapakkaan meno on aina oikein huutomerkkinä korostanut eroa itseni ja muiden välillä.
VastaaPoistaYmmärrän bukowskilaisen ryyppäämisen, jossa ollaan yksin kotona ja kuunnellaan klassista musiikkia.
Bukowski lienee tapellut kapakoissa... mutta se mistä syntyi maailmanlyriikkaa oli tuo tilanne missä mies peittää eksistentiaalista, kosmista kipua ja oivallusta viinan hupulla.
Minä juoksen pakoon satunnaisia kohtaamisia, inhoan ja säikyn niitä. Koko elämäni minun on ollut vaikea tehdä aloitteita keskusteluksi, mutta kaiketi se on osa mielenterveysongelmiani.
Suomen kirjallisuudessa Olavi Paavolaisen ystävä Matti Kurjensaari oli ilmeisesti tällainen ihmisyyden kärkkyjä ja toisiin tarrautuja - ja kirjoitti kyllä erittäin oivaltavasti parhaimmillaan.
Minulle väestötsunami merkitsee sitä, että kaikkialla niin kapakoissa kuin niiden ulkopuolellakin tungeksii ihmisiä jotka jotakin höpöttelevät ja tämä nostaa minussa esiin kuvotuksen ja hien otsalle.
Kun tässä vanhenen vaimotta lapsitta lapsenlaisitta niin näen olennaisen itsessäni ja joskus sille täytyy vain hymyillä. Näin olen rakentunut.
J ----
Kuten olen kirjoittanut täälläkin, bukowskin Naisia on askeesia ilman kieltäymystä; vastakohtaa buddhalaisen kieltäymyksen puistattavuudelle eli niitzeläistä nihilismin ylittämistä ja kyllän sanomista elämälle.
PoistaJa pitäähän se minunkin taas kantaa korteni kekoon - hieman naisnäkökulmaa, kröhöm!
VastaaPoistaTuollainen satunnaisen kohtaamisen paikka kuulostaa ihanalta. Tiedän kuitenkin, että jos tällaisia olisi naisille, niin minä saattaisin olla siellä kärsimätön. Olen muutoinkin enemmän introvertti. En jaksa ihmisiä pitkään ilman omaa aikaa. Työni oli niin sosiaalista, että en sen lisäksi halunnut tavata ihmisiä, vaan pidin omaa aikaani tärkeämpänä ja nykyään suunnittelen tapaamiset niin, että ne eivät ole lähekkäin.
Käykö Juha siellä kantapaikassasi ihan oikeasti ihmisiä, joiden seurassa viihdyt?
Näkisitpä meidän kylän, siis Mylsän, pubit - tai kuulisit. Ne kuulee kauas. Räksy meni jo kiinni, mutta vielä on Maija's pub ja Vanha Viiala. Niistä huudellaan aina minulle kohteliaisuuksia, kun pyöräilen ohi. Voi olla, että Kouvolan keskustassa on jotain muunkinlaista.
Minua huvittaa tuo keskustelu Juhan ulkonäöstä. Sammalenvihreää, ruskeaa ja piippu... eikö myös ruutua? Minulle tulee mieleen englantilaiset herrasmiehet takan ääressä, Sherlock Holmes!
Laita Juha joskus ajantasainen kuva, please!
Sikari, mut sehän on vähän sama efekti ku piippu.
PoistaKyllä viihdyn ja aika tietysti paljon jo tuttua väkeä jo muodostunut.
Kun noin kauniisti pyydät, harkitsen kuvaa vaikkapa jonkun kirjoituksen yhteydessä. Pidän sua jännityksessä.
Ai niin, sinähän olet puhunut koko ajan sikarista - ja minä olen nähnyt sen piippuna. :)
PoistaTällainen jännitys on hauskaa.
Ei kuulu nyt tähän aihepiiriin, mutta tänään tulee Tarantinon Kunniattomat paskiaiset, TV5 klo 21. Se on kolmituntinen, mutta ei pitkästytä.
Uutta Tarantiinoo en oo vielä kattonu. Katon reeveereeltä sitte.
PoistaTytär ottaa kuvan tässä kohta ja sitten mietin mihin laitan sen ettei tule narsistista efektiä.. mut kyllä se johonkin tulee sopimaan...
Marjatta: lisäsin vasta nyt tuonne sauljuttuun sen tulkintani lopusta...
PoistaHyvä! Luin. Kiinnostava lisä. Kirjoitin vielä itsekin jotain kommentiksi sinne väliin. Tästä leffasta riittää pohtimista.
PoistaTarantinolta on tullut vissiin pari tämän jälkeen. Django Unchained jäi multa näkemättä ja tämä viimeisin myös, joka kuulostaa kiinnostavalta, The Hateful Eight.