maanantai 7. maaliskuuta 2016

SAULIN POIKA/SAUL FIA (päivitetty 2. luvulla 12.3. ja tarkennuksella 18.10. Laajakuvassa olleen itseeni viittavan tekstin inspiroimana)


1

"Hitlerin sotaonni on kääntynyt ja vastarinta on alkamassa myös elokuvan tuhoamisleirillä. Son of Saulissa tämä dramatiikka jätetään kuitenkin sivujuonteeksi. Tarinaa sysää eteenpäin sen sijaan pieni poika, joka löytyy kaasukammiosta hengissä. Saul ryhtyy pelastamaan tätä poikaa, jota hän väittää omakseen."

Noin kirjoittaa Helsingin sanomien kriitikko Veli-Pekka Lehtonen. Olen ihan eri mieltä. Vastarinnan valmistelu ei ole sivujuonne. Kuolleen pojan uskonnollinen ritualisoiminen ja historian mahdollistama ja ajoittama pakosuunnitelma asettavat pyhän ja maallisen vastuun vastakkain. Ilman tätä eksistentiaalista ristiriitaa elokuva ei olisi samalla tavoin ajaton ja universaali. Pelkkä kauhujen näyttäminen uudella elokuvakerronnan tavalla olisi aika tyhjää taiteilua. Ilman tätä valintaa pyhän velvollisuuden ja aikaan ja paikkaan sidotun maallisen toivon välillä elokuva olisi ollut, anteeksi vain, aika tyhjä ja tylsä. Mitä pidemmälle Saulin poika*  etenee, sitä enemmän keskitysleiri tuntuu vaihtoehdottoman todellisuuden metaforalta, näyttämöltä, jossa hengellisen ja aineellisen vapautumisen mittaa, hintaa ja ristiriitaa punnitaan. Mielestäni Saulin poika on ennen kaikkea filosofinen essee.


Elokuvana Saulin poika olisi voinut kuitenkin olla tehokkaampi. Pääosan esittäjä olisi voitu ohjata dokumentaarisemmin, vähemmän näyttelevästi. Nyt hänen olemuksensa jotenkin etäännytti ainkin minua. Samoin jokin elokuvan yleisilmeessä häiritsi, ehkä ripaus dogmaa olisi vahvistanut vaikutelmaa. Elokuvaa katsoessani sainkin idean rohkeammasta, melkeinpä aiheeseen nähden julkeasta kokeellisuudesta, joka mielestäni toisi tähän elokuvaesseeseen kiinnostavan ja ajattoman esteettisen (meta)tason.


Ideani on tämä: Entä jos elokuva olisi kuvattu trendikkäästi pienellä videokameralla tai kännykän videolla 35 millisen sijaan? Olisiko siirtymä historialliseen holokaustiin ollut hämmentävää aistien sidonnaisuutta nykyisyyteen? Olisiko mielikuvitukseemme kirjailtu holokaustin jo etäinen ja turruttavan tuttu vaikkakin periaatteessa kauhistuttava aikakausi päivittynyt aisteihimme jollain uudella tuoreemmalla tavalla? Tullut ihollemme ajattomana joukkotuhona välineen preesenssissä? Tuollaisen elokuvan kuvittelin.


Paljastamatta enempää sanon, että lopun metafysiikka summaa kaiken. Kamerasilmä antautuu kirjaimellisesti Saulin transsendentille hengelle (ikään kuin hylkää muut pakenijat maailmaan, mikä hämmensi ainakin minua).


Kun tulimme ulos elokuvateatterista, minä olin 4 pinnan kannalla, kaveri 3 ja puolen. Sanotaanko niin että ymmärrän hyvin hänen pisteytyksensä.


2

Haluan lisätä kirjoitukseeni alla olevan Marjatta Mentulan kommentin elokuvan lopun tulkintaani (ks. keskustelu). Minusta Mentula avaa elokuvaa omaa tulkintaani paremmin ja universaalimpaan sekä metaisempaan suuntaan ja saa näkemään elokuvavälineen rajattomuuden paremmin. Mentulan tulkinnassa pojan ilmestymisessä ja Saulin ruumiista irtoavassa hengessä eli kamerasilmässä puhuu selkeästi esseisti-ohjaaja Nemes, joka voisi sanoa mielestäni juuri tuon, mitä Mentula (erityisesti lihavoimassani kappaleessa). 

Mentula jalostaa seuraavassa tulkintaani viemällä sitä pidemmälle:



"Loppu on todella kaunis. Se on kiinnostava ja hyvä juuri tällaisena moniselitteisenä.

Minäkin ajattelin ensin, että poika oviaukossa on riutuneen Saulin harha tilanteessa, jossa kuolema on lähellä. Saulin hymy ensimmäisen kerran, vaikka hän ehkä jo tiesi mitä tulee tapahtumaan, on myös tärkeä. Oliko siinä myös lähestyvää koirien haukkua, joka hiljeni pojan ilmestyttyä, kaikki ikään kuin pysähtyi hetkeksi tähän onnelliseen tuokioon.

Totta, kyllä se oli arjalaispoika, koska natsit eivät tappaneet häntä, vaan vain ohjasivat pois.

Ehkä tämä myös antoi Saulille sekä katsojalle merkin, että jotkut näkivät ja muistavat ja nousee parempi sukupolvi, joka oli viaton eikä osallistunut tapahtuneeseen. Saulkin ehti todeta pojan kauneuden ja viattomuuden, mikä nostatti hymyn. Näin Saul pääsi kuin pääsikin vapaaksi. 


Niin, tuo kameran silmä. Se siirtyi lopussa pois Saulin silmistä ja seurasi etääntyvää poikaa. Elokuvan alussa se katsoi hämärästä lähestyvää Saulia ja siirtyi sitten hänen päähänsä ja vasta aivan lopussa taas pois sieltä kaiken näkeväksi. Hieno alun ja lopun symmetria."

Joo. Kyllä minä pitäydyn siinä neljässä pinnassa ihan tuon mentulalaisen tulkinnan turvin.
-

*Käytän suomalaista nimeä kun suomalainen kerran on noin toimiva.


Ks. myös kirjoitukseni Väkivaltainen fiktio ja vaihtoehdoton todellisuus 


(Edellisen kirjoitukseni keskustelussa on jo hyviä kommentteja tästä aiheesta.)

42 kommenttia:

  1. Minusta pääosan esittäjä ei tuntunut näyttelevän. Hänen eleettömyytensä oli juuri vielä elossa olevalle ominaista säästöliekillä olemista.

    Keskitysleiri on vaihtoehdoton todellisuus, jonkalaisia on todellakin myös tänä päivänä ja esim. masentuneen ihmisen mielessä, vaikka kaikki olisi hänellä ulkoisesti hyvin.

    Tässä ote erään uutistoimittajan kuvauksesta bulgarialaiselta pakolaisleiriltä vuonna 2012: "Oli ensilumen päivä, ja yskivät ihmiset värjöttelivät ilman kenkiä itse kyhäämiensä tulien ympärillä, jossain vauvat itkivät. Hämärä tila oli jaettu lakanoilla osiin, ja minusta tuntui, että tällaista on täytynyt olla keskitysleireillä. Viranomaisten ylenkatseen saattoi aistia: pakolaisilta oli kerätty paperit pois eikä heillä ollut enää ihmisarvoa tai nimeä."
    Me naiset-lehteen aastateltu toimittaja on Lotta Nuotio, jolta on juuri ilmestynyt kirja "Yksi miljoonista - Modin pako syyriasta." Modi on kirurgiopiskelija, joka vangittiin ja kidutettiin ja pääsi rankan pakomatkan jälkeen Ruotsiin.
    En tiedä, näkeekö Modi koskaan enää vaihtoehtoja.
    Saman voisi todeta elokuvan Saulista, jos hän olisi jäänyt elämään.

    Kyllä minustakin sodan lopun aavistelu oli myös tärkeä elementti, jonka vuoksi tappotahti lisääntyi ja vahvempana säilyneissä vangeissa lisääntyi toivo.

    Saulille oli tärkeää pelastaa jotain omasta kulttuurista, edes yksi oikea hautaus, niin turhaa kuin se maallisen pelastumisen kannalta olikin, jopa riski.

    Ne pojat, sekä "Saulin poika" että lopun...

    Nimi olisi kyllä voitu suomentaa!

    Minulle tämä vanhanaikaisen kapea, koruton kuva riitti. Elokuvan vertauskuvallisuus tämän hetken "keskitysleireihin" tapahtuu katsojan mielessä ihan itsestään. Ehkä modernit välineet olisivat tuntuneet turhankin selittäviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hieno. Moniselitteinen. Saattoi olla Saulin harha tai osin totta, Saul näki pojan kauniimpana valonhohteessa. Toivoa, uutta tulossa vanhan ja ruman jälkeen. Sen ensimmäisen pojan vei virta ennen hautausta, mutta tulee uusia poikia.
      Alussa tuli kuvaruutuun Saul pimeästä, lopussa kuvasta juoksee pois poika valossa ja Saulin kasvoille nousee hitaasti hymy ja tunnistamisen ilme ensimmäisen kerran, muisto siitä, että normaalia elämää on siellä jossain.

      Tällaista kaikkea on liikkunut päässäni. Siinä voi olla muutakin, mitä en vielä tavoita. Miten sinä näit sen?

      Ilman lopun poikaa elokuva olisi jäänyt liian synkäksi, vaikka ei se ollut happy end -leffa nytkään, kuten Miekkailija - arasti sekin.

      Poista
    2. Lopun poika voisi olla myös juutalaisuuden, juutalaisen kulttuurin säilyminen, mitä Saul yritti siinä toisessa pojassa, jopa Israelin valtio, oma maa, Saulin henki, vaikka ruumis tuhottiin.

      Poista
    3. Itse koin että se oli pakko tulkita osin metafyysiseksi ja transsendentiksi se loppu. Se että kamera seuraa poikaa vaikka kuvassa näkyvät pojan pysäyttävät saksalaiset ja kun laukaus sitten kuuluu ja kamera pysähtyy ja poika jatkaa, otoksia on aika vaikea tulkita saulin kuvitelmaksi. Uskottavampaa on tulkita ne hengen liKkkeeksi. Kamerasilmä tietää aivan liikaa ollakseen saulin harhaa. Se mitä nähdään on samalla objektiivista ja samalla saulin ruumiista irtautuvaa henkeä joka näkee tosiasioita ja joka sitten kuolee laukaukseen pojan jatkaessa matkaa. En oikein tiedä mitä ajatella, mutta se on tosi kaunis se loppu. Jotenkin sauli kuolee autuaana ja transsendenttiin vapautuvana. Puhtaasti harhaksi se ei taivu. Yliluonnolliseen mennään, ikään kuin näytetään että saulin vapaus on aidompaa. Koen ohjaajan esittävän jonkinlaisen väitteen todellisuuden henkisestä laadusta. Jos poika ois juossu ilman että sakemanneja näytetään, voisi helpommin tulkita sen harhaksi joka sammuu laukaukseen.

      Poista
    4. On siis tärkeää huomata että poika ei ole juutalainen, koska saksalaiset suhtautuvat häneen kaltaisenaan...

      Poista
    5. On siis tärkeää huomata että poika ei ole juutalainen, koska saksalaiset suhtautuvat häneen kaltaisenaan...

      Poista
    6. Pidän tästä tulkinnastasi.

      Loppu on todella kaunis. Se on kiinnostava ja hyvä juuri tällaisena moniselitteisenä.

      Minäkin ajattelin ensin, että poika oviaukossa on riutuneen Saulin harha tilanteessa, jossa kuolema on lähellä. Saulin hymy ensimmäisen kerran, vaikka hän ehkä jo tiesi mitä tulee tapahtumaan, on myös tärkeä. Oliko siinä myös lähestyvää koirien haukkua, joka hiljeni pojan ilmestyttyä, kaikki ikään kuin pysähtyi hetkeksi tähän onnelliseen tuokioon.

      Totta, kyllä se oli arjalaispoika, koska natsit eivät tappaneet häntä, vaan vain ohjasivat pois.

      Ehkä tämä myös antoi Saulille sekä katsojalle merkin, että jotkut näkivät ja muistavat ja nousee parempi sukupolvi, joka oli viaton eikä osallistunut tapahtuneeseen. Saulkin ehti todeta pojan kauneuden ja viattomuuden, mikä nostatti hymyn. Näin Saul pääsi kuin pääsikin vapaaksi.

      Niin, tuo kameran silmä. Se siirtyi lopussa pois Saulin silmistä ja seurasi etääntyvää poikaa. Elokuvan alussa se katsoi hämärästä lähestyvää Saulia ja siirtyi sitten hänen päähänsä ja vasta aivan lopussa taas pois sieltä kaiken näkeväksi. Hieno alun ja lopun symmetria.

      Poista
    7. Tuon ruumiistairtautumisenhan voisi tulkita myös universaaliksi armoksi tässä sinun aivan LOISTAVASSA tulkinnassasi: "Ehkä tämä myös antoi Saulille sekä katsojalle merkin, että jotkut näkivät ja muistavat ja nousee parempi sukupolvi, joka oli viaton eikä osallistunut tapahtuneeseen. Saulkin ehti todeta pojan kauneuden ja viattomuuden, mikä nostatti hymyn. Näin Saul pääsi kuin pääsikin vapaaksi."

      Poista
    8. KYLLÄ! Yhdessä pohtien löytyy paras tulkinta. Sinä kehität teorian, hallitset nuo filosofian termit ja näet laajasti. Minä alan makustella sinun sanomaasi ja - vau! - hieno yhteenveto syntyy siitä hitaasta kehittelystä.

      Poista
  2. Minulle kävi nyt vähän kummallisesti tämän elokuvan suhteen. Tutkin siitä netissä kirjoitettua Suomessa ja muualla. Katsoin juutuupista pätkiä. Pääsin käsitykseen siitä mikä on tekemisen tapa. - Tähän tekemisen tapaan sekoittu ohjaajan kuva kun hän pitää Oscar-palkintoa käsissään. En näe ohjaajassa sitä henkistä säröä minkä heti tunnistan kaikissa olosuhteissa Mikko Niskasesta ja jonka vuoksi Niskanen nyt eri toten Poikien ja Surmanluotien ja takia on minulle tärkeä. - Tulee mieleen: Plääh, tämä kaikki on vain peliä.

    No - olenkohan naurettava. - Minusta keskitysleirielokuvan ohjaajan pitäisi näyttää jotenkin juuri oksentaneelta ja säikähtäneeltä, psykoosiin vaipumista pelkäävältä. Helvetin kuiluun putoamista odottavalta.

    Itse asiassa luvalla sanoen mitä olen tuosta poikateemasta lukenut niin se minusta vaikuttaa - kitsiltä. Se on melodraamaa ja tuo elokuva ei kai pyri melodraamaan. Mutta kai juuri poikateemalla iskettiin Oscar.

    Kävi sittenkin niin, että tämä elokuva ei vaikuta riittävän kiinnostavalta suhteessa etukäteistietoihin.

    Mielessäni siis leikkaan Surmanluotien kauheimmat ja avuttomimmat niskaskatseet mihin tahansa historiankirjoituksesta lukemiini keskitysleiritietoihin.

    Toistan (olen varmaankin yliarmoton) - mitä taiteen tekemiseen tulee niin minulle ihmisen on oltava kokonaan vavistunut ja minun on saatava siitä intuitiivinen oivallus että tekijä kiinnostaisi minua.

    Timo K. Mukka, Charles Bukowski, myös James Dickey...

    Että näin hullusti nupissani jälleen kerran kävi. Meni puhtoinen ohjaajamies Oscareineen sekaisin keskitysleirikuvaston kanssa...

    Mitä mieltä minä olen maailmanlopusta? Niin, kyllä se sieltä vauhdilla on tuleva ja uusia keskitysleirejä tullaan rakentamaan.

    J ----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa filmihullun surmanluotijutussani on kuva jossa (helevetin luontevasti) poliisia näyttelevä niskasen veli taluttaa pasia. Niskanen on oikeesti humalassa tuossa kuvassa, tuohon ilmeeseen ei pysty muuten (se joi siis oikeesti roolia varten). Niskasen kasvot tosiaan sopisivat Saulin poikaan. Elokuva on siitä hieno taidemuoto, että se näyttää ihmisen reaktion raakana ja suorana. Teatteri ei siihen pysty. Teatteri on aina poissaolevan esittämistä. Elokuva luo helpommin olemuksessaan tunteen läsnäolosta. Siihen Sauli ei ihan päässyt mun kohdalla. Tuostakin teattern ja elokuvan erosta mainitsen filmihullun jutussani.

      Poista
    2. Palaan vielä. Nyt pitää rientää kirjoituspiiriin. Siellä tehdään antologiaa meidän raapustuksista.

      Tulee vain ensiksi mieleen, että jos filmintekijä on itse kovin huonossa hapessa, niin elokuvia syntyy vaikeasti, esim. von Trier.
      Saulin pojan ohjaaja on nuori ja vasta eka pitkä elokuva.

      Poista
  3. Keskitysleireissä oli viimeisen päälle siististi pukeutuneita naisvartijoita, joista osa ulkoisesti mitaten oli kauniita. - Olisin siis ehkä valinnut itse lopultakin sellaisen näkökulman, että olisin antanut kameran seurata tiiviisti yhden kauniin naisvartijan matkaa todistamassa ja tekemässä niitä kauheuksia mitä keskitysleireillä tehtiin.

    Humanistisen naisen vastaparina on tällainen petonainen, joka ulkoisesti näyttää yhtä vähän pedolta kuin humanistinainen.

    Olisinpa tainnut valita rooliin oikein ulkoisen söpöliinin, koska se ei olisi ollut historiallinen virhe.

    Mutta tämä ajatus tässä muodossa on jotakin sellaista mikä väräyttää paniikkimittariani.

    J ----

    VastaaPoista
  4. Elokuvani olisi nimeltään IRMGARDIN SOTA. Sen alkukuvassa sirorakenteinen nuori naisvartija hakkaa kepillä kuoliaaksi juutalaistyttöä ja nähdään että se on työlästä. Tätä tulee mielenkiinnolla seuraamaan SS-upseeri. Kun juutalaistyttö on lopulta kuollut niin naisvartija - söpöliinimme - ojentautuu ja katsoo silmiin SS-upseeria ja sanoo hikisin kasvoin:

    "Olisipa minulla miehen voimat."

    J ----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo naisvartijan näkökulma olisi taide-elokuvaversio Ilsa-elokuvista. Siis niistä joissa 70-luvulla oli paljasta pintaa ja sadistisia naisvartijoita. Hämmentävä yhdistelmä.

      70-luvusta vielä: katsoin lauantaina kulttiklassikon Puhallettu 60-sekunnissa. Ohjaaja ajoi ite toosi lujaa autolla stuntteja myöten (kuoli jatko-osaa tehdessään). TYKKÄSIN IHAN PIRUSTI. Oikein poijamaista nautintoa koin. Sen jälkeen tulleesta Monte Helmanin Two-lane blacktopista, joka nuttii suurta arvotusta, niin siitä en innostu yhtään.

      Poista
  5. En lähtisi koskaan, en millään motiivilla rinnastamaan edes retorisesti natsien tuhoamisleirejä tämän ajan pakolaisleireihin.
    Juutalaisten joukkotuhossa, shoahissa, oli kysymys teollisestti organisoidusta rasistisesta koko mantereen kattavasta kansanmurhasta. Historia ei tunne mitään vastaavaa.
    Kansanmurhia on ollut, valitettavasti, muttei teknologis-poliittista-rasismia jonka tavoitteena oli kokonaisen etnisen populaation täydellinen hävittäminen maailmasta, lopullisesti, kokonaan ja ikiajoiksi.

    Tavoite nousee välillä edelleen esiin.

    Kairossa myydään edelleen bestseller-osastoilla Mein Kampfia. Kirja on siellä päin edelleen arvostettu, paljon myyty ja paljon luettu.

    VastaaPoista
  6. Naisnatsien asun siis uusina ompeleina saa ostaa netistä mihin hintaan? - Hinta on 120 puntaa.

    Löytyy myös nykyishetken poseerailukuvia kyseisessä asussa.

    Tästä asusta saadaan siis kiksejä.

    J ----

    VastaaPoista
  7. Vielä - keskitysleirien naisvartijat olivat ehdottoman korrekteja, ehdottoman siistejä, ehdottoman puhtaita, ehdottomasti leimallista seksuaalisuutta viestimättömiä. He olivat ilmiasussaan tiukan siveellisiä. - Heitä haastaa mielikuvitus, joka vie tietysti B-luokan filmeihin.

    Minun elokuvani IRMGARDIN SOTA olisi A-luokan elokuva. Se olisi behavioristinen elokuva vailla mielikuvitusta suuntaan tai toiseen.

    Mainitsin jo että pidän sitä mitä tiedän Son of Saulin poikatematiikasta lässytyksenä, kitsinä, epätodennäköisyytenä.

    Löysin netistä kuvan, jossa alaston äiti pitää hiekkahaudassa sylissään alastonta tytärtä hyväilevästi, lapsi lienee jo kuollut. Kaikkialla on alastomia perseitä, alastonta lihaa. Ja tätä alastonta äitiä joka sylissään hyväilee alastonta lastaan tähtää SS-mies kiväärillä. Ollaan sekunnin päässä ikuisuudesta. Tällaisen konkretian kyllä hyväksyn eikä se edes kysy hyväksyntääni koska se on kuvaan ikuistettu.

    J ----

    VastaaPoista
  8. Laszlo Nemesin vahvuus on siinä, että hän ei kuvannut keskitysleiriä historiallisena asiana, vaan niin kuin se olisi tässä ja nyt. Siksi siihen meni sisään.
    Se on J---- todella raaka. Ohjaaja itse on sanonut Schindlerin listasta yms, että ne ovat vain imeliä sankaritarinoita, mikä on täysin totta.

    Kyllä esim. Quantanamo on ollut siellä kidutetuille sama kuin keskitysleiri sinne joutuneille, olkoot he sitten juutalaisia, mustalaisia, seksuaalisesti poikkeavia, vastarintaliikkeen jäseniä jne. Aivan yhtä julmaa jälkeä kuin natsist ovat tehneet mm. punakhmerit ja Stalin. Jotkut meille Suomeen paenneet ovat nähneet Isisin teloittamia päitä kadunvarsien lyhtypylväissä varoituksena.
    Entä usalaisten sotilaiden My Lain kylässä Vietnamissa järjestämä verilöyly. Saksalaiset organisoivat homman paremmin, pahuudessa ja tavoitteissa ei eroa.

    Mitenkähän unkarilaiset suhtautuvat Saulin pojan menestykseen? Heillä ei ole antisemitismi natsien kukistamisen jälkeen hävinnyt minnekään, ja nyt se on taas erityisen voimakasta.

    Tuosta vaatimuksesta ohjaajalle tai taiteen tekijälle yleensäkin, että hänen pitäisi kokea ja kärsiä sama, mitä hän kuvaa, niin siitä en ole samaa mieltä. Taiteilijalla on eläytymiskyky ja luovuus kuvata se kärsimys mitä näkee. Kärsijällä taas ei välttämättä ole näitä kykyjä. Käsite "kärsivä taiteilija" on hieman yliromanttinmen mielestäni. Olen kirjamessuuilla kuunnellut muutamia kirjailijoita, jotka romantisoivat omia kurjuuden kokemuksiaan. Se tuntuu kauhean teennäiseltä. Oikea ammattilainen ei tee työtään humalassa eikä siitä ainakaan työn jälki parane.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei taiteilijan tartte kokea itte taidettaan, mutta tuosta humalasta olen vähän eri mieltä. Surmanluodeissa oli niin paljon naapurinmiehiä näyttelijöinä että humalaisen näytteleminen ei olisi ollut uskottavaa. Ammattilaisten käyttäminen taas olisi ollut teoksen vaikutusvoiman kannalta tuhoisaa. Tarsala oli loistava mutta Pentikäisessä oli jo ihan liikaa teatteria. Humalan näyttäminen on Surmanluodeissa erottamaton osa tätä elokuvaa, sen olemusta. Niskanen siis joi itselleen sen olotilan joka hänellä elokuvassa oli.

      Poista
    2. Jos vertaa Guantanamoa tai Vietnamin sotaa, pakolaisleirejä tms. natsien juutalaisten tuhoamisleireihin niin ei ole kyllä ihan ymmärtänyt vieläkään mitä, miksi ja miten asioita tapahtui toisen maailmansodan aikana noissa leireissä.

      Tapa suhteellistaa noiden leirien tapahtumat maailman muihin hirmutekoihin (joita maailmassa valitettavasti riittää) ja kansanmurhiin ei auta pyrkimyksessä muistamaan shoahia sellaisena kuin se tapahtui.

      Juuri tämä rinnastus, että onhan sitä muitakin tapettu.... on muuten militantin antisionismin perustaktiikkoja. (Niin, kyllähän mitä tahansa voi verrata omien tunteidensa ja motiiviensa innostamana, olemmehan me kuulleet senkin kuinka Gazaa on verrattu Auschwitziin. Juuri niin se menee, sellainen on ihminen.)

      Kuten kuitenkin sanoin, vastaavaa teollis-rasistista joukkotuhoamista lopullisen ja täydellisen etnisen ihmispopulaation hävittämisen motivoimana ei kuitenkaan historia toista tunne. Ihmisten tuhomamistehtaita.... Mm. Peter Englund on kirjoittanut tästä ja monet muut historioitsijat.

      Pieni vinkki jos juutalaisten asema kiinnostaa myös reaalimaailmassa vuonna 2016. Googlettamalla löytyy eurooppalaisia kaupunkeja joista juutalaiset varoittavat omien verkostojensa kautta jo toisiaan. Kyllä se, on tulossa jossakin määrin takaisin.
      Kaikkialle ei kannata mennä. Eräs kaupunki josta varoitetaan on muuten aika lähellä, lounaaseen, alkaa M-kirjaimella.

      jope

      (Mie tylsä tulin tänne synkistelmään ilman huumoria. Mutta aihe on vakava. En halua loukata kuitenkaan ketään. Kehotan vain miettimään loppuun saakka kenen puolella sitä seisookaan, joskus huomaamattaan.)

      Poista
    3. En tarkoita, että nuo muut verilöylyt olisivat ilmiönä sama kuin juutalaisten hävittäminen, vaan että yksilön kokemuksena väkivalta on sama riippumatta siitä, missä ja kenen toimesta se tapahtuu, ja siksi esim. tämä unkarilaiselokuva voidaan nähdä myös nykyjulmuuden kokemuksena, kuten ohjaaja on sen tarkoittanut.
      Hän ei tehnyt tässä elokuvassa shoahin historiaa, vaan tutkielman väkivallasta. Keskitysleiri on ikäänkuin esimerkkiympäristö, näyttämö pahuuden tarkastelulle.

      Ei Gazaa voi verrata Auschwitziin, en tullut edes ajatelleeksi sellaista. En myöskään ole tässä millään puolella. Halusin vain sanoa, että on ollut ja on muitakin kansanmurhia ja yksilön kokemus kidutuksesta on sama riippumatta kiduttajasta.

      Antisemitismi on outo asia, koska se vain pysyy. Ei tulisi mieleenkään vähätellä sitä. Siinä olet jope ymmärtänyt minut väärin. Miten minusta tuntuu, että sinä usein änkeät minua johonkin yksinkertaiseen lokeroon. Miten sen nyt sanoisin, että varmasti uskoisit. En ensinnäkään koe olevani poliittisesti suuntautunut ihminen, vain humanisti. Minäkö juutalaisvastainen! Jos olisin sitä, en olisi ollut avoliitossa amerikanjuutalaisen miehen kanssa, tuntenut hänet kuutisen vuotta - ja hyvä, että erosin, mutta se ei ollut hänen juutalaisuutensa syy. Se puoli kiinnosti minua kovasti. Olen nähnyt hänen vanhoja itäeuroopplaisia sukulaisiaan, joilla oli numerosarja käsivarressa ja kuunnellut heitä, vaikka eivät kyllä paljon halunneet asiasta puhua.

      Unkarista sellainen muisto, että kymmenisen vuotta sitten Budapestissa ostin Imre Kerteszin kirjan, joka tyrkättiin minulle silmiin katsomatta. Olin käynyt juutalaisen kulttuurin kierroksella oppaan kanssa, joka varoitti, että näin käy. En olisi osannut tulkita tuota töykeyttä, ellei hän olisi varoittanut. Toisille muita kirjoja ostaville ihmisille kirjat pakattiin pussiin ja ojennettiin kohteliaasti.

      Poista
    4. No, nyt sinä ymmärsit minut täysin väärin. Voi meitä. Usein sama juttu. Puhuin yleisesti noista asioista, en sinun sanomiisi viitaten tai jotain päähäsi kuvitellen. Tunnet nämä esille ottamani asiat varmasti minua paremmin, ja omakohtaisesti!
      Kiitos että kerroit taustoistasi.

      Sanon sen näin. Me olemme monessa asiassa, joissakin ainakin, sillä tavalla eri puolilla että se on samalla jo lähellä olemista noissa asioissa. Ja ehkä ihmisinäkin. Olen varma että ymmärrät.

      Juutalaisasiassa olemme siis samoilla linjoilla. Ja niinhän se tosiaan on että meidän tulee tuntea empatiaa ja surua kaikesta maailman kärsimyksestä. Jättiläismäisiä hirveyksiä tapahtuu, ei ole mitään kauheuden kisaa siitä kuka kärsii eniten. Juutalaisen viisauden mukaan yhdenkin ihmisen kuolema on maailmanloppu: kokonainen maailmankaikkeus häviää.
      Puhumattakaan Syyriasta ja sadoista muista kansanmurhista, joissa ihminen kärsii samalla tavalla kuin Daavidin jälkeläiset vähän aikaa sitten.

      Ja samalla kuitenkin shoah tulee muistaa ja tiedostaa täysin ainutlaatuisena rasistisena tuhontehtaana Euroopan (!) tuolloin koulutetuimman (!) maan alkuunpanemana. Toki tunnen, kuten sinäkin, jo sitä ennen melkein kaikissa maissa tapahtuneet vainot joissa kuoli vuosisatojen aikana satojatuhansia juutalaisia.

      Voi hyvin, ajattelen sinusta, ajatuksistasi ja läheisistäsi vain hyvää, "silmälääkärin" vaimo.

      Poista
    5. OK, ei yksinkertaisteta siis toisen näkemyksiä tai muutakaan.

      Kyllä sinä jope vähän viittasit. Sanoit myös, ettei koskaan millään motiiveilla saisi edes rinnastaa natsien tuhoamisleirejä muihin. Mutta niistä on ihan oikeasti otettu mallia muualla ja laitettu ihmiset kokemaan samaa, natsien hyväksi kehittämää alistamista ja on tehty esim. samoja kaltevuuksia kouruihin, joissa teloitettujen veri virtaa hyvin kasautumatta lammikoiksi. Sillä lailla.

      Monilla sekä palestiinalaisilla että israelilaisilla on vaikeaa. Inhimillisyyden ja empatian kokemuksessa ei tarvitse valita puolia.

      Muistan, miten keskimmäinen poikamme sanoi pienenä isolle veljelleen uutislähetystä sivusta kuullessaan:"Seppo, kumpaa sinä kannustat Irania vai Irakia?" Noin monet aikuisetkin näkevät monimutkaiset tilanteet, aina puolen valintaa tiukaten ja mielipiteitä lokeroissa tarkastellen, vaikka on paljon mielenkiinoisempaa, kun uskotaan Huovisen Konstan Pylkkerön tavoin, että "ajatus on hiirihaukka" eikä sitä tarvitse aina liittää johonkin asetelmaan, jonkin puolueen tai tahon ajatteluun tai ääripäähän.

      Juutalaisille tapahtuneiden julmuuksien rinnastus muihin saattaa joskus olla tarkoituksellista antisionismia, mutta usein ei. Tässä elokuvassa se ei ole sitä. Ohjaaja on itse haastattelussa korostanut, miten haluaa tällä puolentoista päivän keskitysleirielämän kuvaamisella yhden miehen kokemusten kautta näyttää väkivallan olemusta yleensä ja oli juuri kuvausten aikana kiinnittänyt huomiota sellaisiin tapahtumiin maailmassa, joissa oli samaa alistamista.
      Härö on muuten maininnut saman Miekkailijasta. Se ei ole vain virolaisten kärsimyksen kuvausta yhden miehen kokemusten kautta, vaan yleisempää. Silloin oli kuvausten aikana tapahtunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
      Vain dokumenteissa symbolismi on poissa, taiteessa se on tavallista, eikö vain?

      Israelin sotaisuuteen valtiona olen kriittinen, monet maan omat kansalaiset, puhumattakaan diasporassa elävistä juutalaisista ovat myös. Ei tuo diaspora ole kyllä edes oikea termi niitä kohtaan, jotka ovat etnisesti tai uskonnoltaan juutalaisia, mutta kansallisuudeltaan ranskalaisia, suomalaisia jne.

      Jaa, taas pitää lähteä... johan tämä paasaus taas riitti. No hard feelings jope! :)

      Irmgardin sotaan en ole lainkaan vielä ehtinyt kommentoida. Hyvä leffaidea! On sellainen kirjakin, tietoteos, joka kertoo natsien vaimoista, miten he huvittelivat ampumalla vankeja omalta parvekkeeltaan hulppeasta asunnosta leirin vierestä ja olivat opettaneet lapsilleenkin metsästystä tällä tavalla, mukavasti. Löytyi - Wendy Lower, Hitlerin raivottaret. Siitä voisi saada myös ainesta käsikirjoitukseen.

      Poista
    6. Oli viisasta puhetta, en aidosti ole nyt (hah) eri mieltä mistään.

      Israel, joo. Joskus toimii intuitio. Olen pienestä pojasta, 70-luvulta saakka ollut intuitiivisesti Israelin "puolella." I am proud supporter of Israel jne.
      Vasta myöhemmin sain asiaan poliittisen motiivin, sitten paljon myöhemmin myös intiimimmän, hengellisen.
      (Huom! En voi aina sietää lainkaan kaikkia maamme kristittyjä Israel-tukijoita. Usein he näkevät Israelin vain tulevan kääntymyksen objekteina, heidän tukensa on ikään kuin ehdollista.)

      Ja niin, totta kai olen tietoinen Israelin rikoksista, rikkomuksista, väkivallastam siirtokunnista ja kaikesta siitä paskasta. Mutta ollakseni realisti: se on Lähi-Itä. Osoittaakaa yksi valtio sillä suunnalla joka voi olla olemassa ilman väkivaltaa. Eli kuka heittää ensimmäisen kiven... polttopullon koulubussiin, raketin...

      Mitenkähän siellä tulisi toimeen, pysyisi elosssa edes populaatio jonka kokonaisesta tuhoamisesta edelleen haaveillaan siellä päin. Ruotsalaisella tms. politiikalla tuskin olisi juutalaisvaltio tai yhtään juutalaista siellä elossa. Tästä olemme kaikki samaa mieltä. Joka perjantai maailmassa julistetaan edelleen täystuhoa Israelille ja holocaust kakkosen tulemista.

      Jos on Israelin "puolella" em. raaka todellisuus pitää kestää. Sitä ei pidä puolustaa, sitä pidä selittää pois, sitä ei pidä hyväksyä ! mutta tuo maankolkka on tragedia.
      Huomaan että minulla on taipumus yrittää puolustaa edes hieman maailmanyhteisön hyljeksimiä "ongelmanuoria", Israelia, Venäjää mm. En lähde mukaan niiden poisulkevaan demonisoitiin vaikka mitään esikuvia noista maista on turha etsiä hyvälle ihmiselämälle.

      Poista
    7. Nyt kun luin uudestaan koko tämän ansiokkaan ketjun, näen, että et varmaan viitannutkaan minuun. Kävin kuumana, kun halusin niin saada teidät ymmärtämään tämän elokuvan arvon ja myös vertauskuvallisuuden.
      Kaikki keskustelu vei kuitenkin asiaa eteenpäin ja sinun kommenttisi nykäisivät erityisesti, koska olet hyvä kyseenalaistamaan, minkä olen ennenkin todennut.

      Poista
  9. Jos sallitaan niin tässä tulee toisen elokuvan käsikirjoitusta.
    On ihmisiä, joille nudismi edustaa vapautta. Nähkää siis mielessänne tuollainen nudistiranta. Siellä kävelee muiden mukana hyvin muodostuneita nuoria naisia ja miehiä. Katsomme heidän alastonta lihallisuuttaan. Ja sen katsominen on tietenkin melkeinpä mahdotonta ilman seksuaalista virittymistä. Että voimme suhtautua arvokkaalla tavalla heidän demonstroimaansa alastomuuden vapauden filosofiaan niin meidän täytyy häveten tyrkkiä pois esiin nousevaa seksuaalisuutta ikään kuin pinnistellen pysyäksemme heidän riisuutuneeseen kahlettomuuteensa.
    Siinä he menevät ja tulevat. On tosi kaunis päivä uimarannalla ja vesi suorastaan kimaltelee. Etäällä vedessä polskuttelee nudisteja.
    Sitten kamera näyttää äkisti kuivuneen ja hintelän naisvanhuksen, jonka valkoisia hiuksia hienoinen tuuli koskettelee. Vanhus kulkee hatarasti eteenpäin.
    Nuoret tuskin huomaavat häntä. Äkisti vain havaintoja tekevä mieli toteaa riippuvat rinnat.
    Mutta vanhuksella on kädessään tatuointi. On selvää, ettei suurin osa nuorista käsitä, että se merkitsee sitä, että vanhus on ollut Auschwitzissa ja selvinnyt siitä hengissä.
    Sitten me näemme yhden alastoman nuoren miehen pysähtyvän ja huomaamme hänessä tatuoinnin merkityksen oivalluksen. Hänen olemuksensa kiristyy. Hän ottaa askeleita. Hänessä näkyy epätietoisuus. Sitten nuori mies kävelee nopeasti pukukopille ja pukee vaatteet päälleen ja poistuu nudistirannalta.

    J ----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno lyhytelokuvan aihe. Oman ruumiinsa historiallinen tiedostaminen. Historiallisen mielenmaiseman tuominen tähän päivään. Jotenkin mun ideani videokuvaamisesta haki samaa. Kuvittelen miten tuo nuori kokee ja näkee nykyhetken ja vapautensa nudistina äkkiä toisin.

      Poista
  10. Voisiko se ollakin tämä jonka Volterkin katsoi ettei sitä Alastalon saliin ilkeä jättää että kun sinne tunkeutui sellainen nuori miehen hutjake joka heti säntäsi keskelle salin laattiaa ja alkoi siinä itseään ilkosille ilmentää riisuen vallan vauhtimella niitä kamppeittaan joita yllään kantoi ja katseli siinä tuimasti muita että mitä moinen ehkä muiden mielissä herätti eikä nyt siitä itsensä rehentelyssä innostuneen nuoren miehen tavoin hätkähtänyt että olkaa hyvä vain koko talollinen väki minun näkyäni kun tässä on viimeinenkin sukka heitetty ilmaan ja sitten se laskeutuu ilman ammuksen ääntä laattian pintaan ja on se nuorukainen puvutonna kuten kerran syntyi äitinsä tissin imuun vaan nyt on kyrpä kasvanut ja karvoituksen hetteiköstä se julistautuu punastuttaen läsnäolevia neitokaisia Alastalon salissa ja kauhistuksen tirskutuksen saa aikaiseksi lapsekkaisissa akoissa jotka juuri tuommoisen kynnön ovat aikaa päiviä sitten sisällään kokeneet ja sen siemenen maana olleet uudelle sukupolvelle että jotakin ylen koristeellista on heidän huudahduksissaan näkemän vuoksi joka ei ollut heille suinkaan ensinäkemä kuten impyeille siinä salissa missä miehinen voima nostaa näyn vuoksi puhuria ja vastarintaa ja soosottelu purkautuu ja piippu suusta putoaa ja mikä lie ärripurri nuoren miehen kummastuttavaa osoittelua vastaan ja kun nuorukainen alavarttaan alkaa suorastaan jäykistellä kummallinen ilme naamavärkissään niin kukapa enää näkisi alastomuudessa taikaa edes Alastalon salissa vaan alkaa miehinen ryntäys joka kumoaa vaatteettoman vasten juuri hiljattain tuoksuvan puhtaaksi pestyä laattiaa ja siinä kähistään ja reutumus on suuri ja näin pitkän ajan perästä heitetään joukolla alaston jekuttelija ulos Alastalon salista minne hän ei kuulu ikinä tärkeimmän suomalaisen romaanin ainekseksi eikähän hänestä jää jälkeäkään mikä oikein onkin ja mistäpä sitä tuolloin voisi tietää niitä alastomuuden uusmerkkejä jotka liittyvät keskitysleireihin jolloin kuoppiin ja kammioihin kuljetettiin tilanteessaan käpristelevää ihmisluomaa joka loppuun saakka toiveilee jostain paremmasta eikä käsitä ennen kuin alastoman on viime hetkessä käsitettävä toisen ihmisen tarkoitus joka on pukimillaan ja tärkeä ja kokee alastomuuteen pakottamansa juurikin tämän alastomuuden viimeisenä todistuksena siitä että on ero säilytettävän ja säilyttämättömyyden välillä että miksi ne kuolevat ovat itsensä riisuneet itsensä alasti vaikka minä sen itse käskin ja määrisin että tässä on jotakin kuoleman ansainneen vapaaehtoista tekoa ja näin sekoittuneessa mielessä pyssy haukahtaa tai kaasupurkki putoaa kammion saliin koska ei kukaan normaali ihminen niissä oloissa olisi niillä tiedoin riisunut itseään alasti edes käskystä joten siksi ne ovat viallisia ja vähäisiä vaikka kirkuvat ennen hiljaisuuttaan ja kynsivät mutta tekevät senkin vain kuin teuraseläimet joiden pitäisi syntyä mykkinä.

    VastaaPoista
  11. J---, nudistirantaideasi on hyvä. Voin nähdä sen mielessäni paljon kertovana lyhytelokuvana.
    Olen joskus nähnyt aurinkorannalla toisten kuljettaman vanhan naisen, joka pisti silmään siellä öljyttyjen bodattujen ja silikonilla ym. täytteillä paranneltujen kroppien joukossa. Hänellä ei ehkä ollut numerosarjaa, eikä ollut aivan alasti vaan pienissä bikineissä, mutta muutoin muistutti tuolla J---:n edellä kuvaamaa hahmoa. Ajattelin silloin, että minä voisin ennen kuolemaa toivoa, että minun vanhat, viluiset luuni vietäisiin viimeisen kerran auringon hellimäksi.

    Tuo viimeisin tuokio Alastalon salissakin on huikea. Kyllä sinulla liikkuu noita kuvia päässä paljon, ja yhdistät myös näitä tyylejä ja asioita erikoisella luovalla tavalla.

    VastaaPoista
  12. On mahtavaa ja oleellista Marjatta että näin blogiyhteydessä hipaisemme toisiamme. Sinun syvähenkisyytesi on ällistyttävää.

    J ----

    VastaaPoista
  13. Haluaisin tässä yhteydessä vielä kertoa eräästä kuvasta, jonka löysin netistä ja se tarrautui minuun.

    Se on mustavalkoinen kuva. Siinä on lapsia, jotka istuvat uimahallin altaan laidalla ja lapset ovat noin viisivuotiaita. Heidän jalkansa ylettyvät polskuttelemaan vettä ja siinä he sitten polskuttelevatkin. Lasten kasvoilla ei ole tuskan ilmettä.

    Kaikki lapset ovat Hitlerin Saksan ihmiskokeiden kohteita. Jokaiselta lapselta on leikattu kädet pois niin että vain pienet tyngät ovat kehon molemmin puolin. Kädettömät pikkulapset polskuttelevat vettä. Valokuva on tietenkin ihmiskokeiden tekijän ottama.

    Nyt fantasiani:

    Tahtoisin tulla tähän paikalle Adolf Hitlerin kanssa. Jos minulla olisi ihmeellisen taikurin voima niin taikoisin Hitlerin jaloista pois kengät ja sukat ja istuttaisin hänetkin uima-altaan reunalle ja sen jälkeen ihmeellinen voimani typistäisi Hitlerin kädet pois.

    Mutta ihmeellinen voimani kasvattaisi kädet takaisin lapsille ja samalla se pyytäisi uimahallin pihaan pilven ja minä ja lapset matkustaisimme sillä pilvellä kauas, kauas pois.

    Ja uimahallissa altaan reunalla kädetön Hitler polskutteli paljailla jaloillaan altaan vettä ikuisesti, ikuisesti, ikuisesti…

    J ----

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh!
      Entä jos ne lapset olisivatkin vahingossa arjalaisia. Hitlerin koneisto oli kerran julkaissut mainoskuvan terveyttä uhkuvista sisaruksista, tyttö ja poika reippaina ja hymyilevinä, ja kävi ilmi, että he olivat juutalaisia.

      Kädetön Hitler tuomittuna ikuiseen polskimiseen, tämä elokuva olisi balsamia haavoihin kaikille natsien takia kärsineille.

      Minäkin olen tyytyväinen näistä hipaisuista.

      Googlailin ja löysin tietoa kirjallisesta tuotannostasi, ja blogiasi olenkin lukenut jonkin verran.
      Näitä ideoita kannattaisi ehdottomasti tarjota lyhytelokuvan tekijöille.

      Poista
  14. Olen ollut ennen kaikkea sanomalehtien mielipidekirjoittaja. Pursuilevasti. Viimeksi tänään. - Sanomalehtien mielipidekirjoittajia ei pidetä kirjailijoina, heitä ei nosteta kansakunnan kaapin päälle ja siksi tilanne on kutkuttava, juuri mielipidekirjoittaja saa aikaan reaktioita. Tosin itsensä hinnalla, sanoistaan eri tavalla maksaen. Ja pienin hinta on se, että aktiivinen rohkea sanoja eristetään yksinäisyyteen.

    Mikään sanallinen akrobatia ja sirkustemppu ei kiinnosta minua. Volter Kilven Alastalon salissa on nimenomaan sirkustemppu ja siksi olen satirisoinut J Saaren luvalla teosta tässä blogissa. Häpeilemättä. Nauttien.

    Minua kiinnostaa sana joka saattaa sanojan kiipeliin eikä Finlandia-palkinnon saajaksi.

    Pitkä hyvän romaanin merkit täyttävä ainekirjoitus on vain ainekirjoitus.

    En ole koskaan oikein saanut selvää Aleksis Kivestä. Pyrkikö hän seppelöidyksi ainekirjoittajaksi vai nousiko hän kaikkea uhmaten barrikadeille?

    Kaiken kaikkiaan raapustus - muutama sana - keskitysleirin seinässä on minulle jotakin suurenmoisempaa kuin 1000 sivuinen kirjallinen pullataikina, joka maistuu muhkeaksi pullaksi uunissa kohonneena sivistyneistön syödä.

    Muuten kun keskitysleireissä uuneja lämmitettiin laiheliinijuutalaisilla niin käytettiinkö tätä lämpöä hyödyksi. Oliko seinän takana juurikin pullaleipomo?

    J ----

    VastaaPoista
  15. En ole varma viitsinkö tai haluanko enää kirjoittaa mitään pitkiä kirjoituksia vai pidänkö niitä turhuutena. - Mutta jos joskus kirjoitan niin tulen aina kirjoittamaan miettien ylitänkö Marjatta Mentulan riman. Kas, Marjatta on siis minun muusani. Se tuntuu hyvältä! Hän tietenkin kiehnaa oman miehensä kyljessä, ei tässä ole siitä kysymys.

    Mutta on jostakin kutkuttavasta kysymys, johon tämä J Saaren blogiyhteys avasi mahdollisuuden ja olen siitä syvästi kiitollinen.

    Rima on nostettu ja se on korkealla!

    Mutta siis yksi sumeilematon sana vaatimattomalla mielipidesivulla jossain mielipidesivulla lehdessä on minulle tärkeämpi kuin pullottavakylkisen romaaniakrobatian suoritus...

    Niin - Tampereen museossahan on lautaseinä jossa on teloitustaan vartoilevien viimeisiä raapustuksia...

    J ----

    VastaaPoista
  16. Toiseksi viimeiseen kappaleeseen tuli kirjoitusvirheen jäynä. Olkoon!

    J ----

    VastaaPoista
  17. Kirjoitan nyt vielä yhden tekstin tähän yhteyteen.

    Synnyin luterilaisena ja tein pitkän matkan ortodoksisuuteen - jonka kanssa kamppailen. Olen joskus hyvin etäällä kirkosta kuten parhaillaan.

    Ortodoksisuuteen kuitenkin kuuluu hesykasmi - siis kilvoittelu hiljaisuudessa.

    Ihmiset jotka kirjoittavat moniäänisiä ja äänekkäitä kirjoja eivät voi käsittää, että joku kilvoittelee hiljaisuudessa.

    Hiljaisuus voidaan nähdä tuottamattomuutena, luuseriutena - näin ei ole kuitenkaan minun uskonnossani.

    J ----

    VastaaPoista
  18. J----, jos hiljaisuutta arvostettaisiin enemmän, maailma olisi parempi. Se liittyy nöyryyteen, jota ei nykyään arvosteta yhtään.
    Et malta kuitenkaan olla tuikkimatta mielipiteitäsi lehtiin. Osallistut siis sillä tavalla hiljaisuudesta käsin yhteisiin asioihin.
    Minä luen aina mielipidesivut ja arvostan niitä.
    Itse en ole kirjoittanut kuin muutaman kerran jostain kouluun liittyvästä, kun on tarpeeksi ärsyttänyt mm. valinnaisaineiden vähentäminen opetusuunnitelmissa ja elämänkatsomustiedon huono toteutus useimmissa kouluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivitin Marjatta kommenttisi ansiosta sauljuttuani. Kiitti.

      Poista
    2. Voi että, arvostan sitä. Englanninkieliset hokevat koko ajan "I appreciate it" ja "It's a great honor to me" - juuri niin tunnen siitä, että osasin muotoilla asian lopuksi niin hyvin, että sinä nostit kommenttini tuonne. Kiitos!

      Poista
    3. Joskus jutun todella ymmärtää uudella tavalla kun sen kuulee toisen näkemänä. Suuntaan tai toiseen. Unelmien sielunmessun hylkäsin yhden mielestäni osuvan mielipiteen vuoksi. Täystyrmäys. En muista kenen enkä oikein tarkkaan mikä se oli. En vain ymmärrä miksi oma mielipide välttämättä olisi paras. Ja mitä iloa mistään keskustelusta on jos huomaa aina vain pitävänä päänsä?

      Poista