Unohtakaa insestitabu ja isänmurha Oidipuksen keskeisinä aiheina.
Freud on vesittänyt meiltä tämän universaalin ja ajattoman kertomuksen aistien pettävydestä, jossa isän tappaminen ja insestitabu ovat vain vain sen pahimman efektoimista, mitä tarinaan on osattu keksiä aistien pettävyyden hinnaksi. Siis sitä tylyintä dramaturgiaa, mitä voi löytyä sisimmästämme.
Lönnrot tajusi tämän Kullervossa.
Minulle oidipaalinen tarkoittaa tästä edes episteemistä ja eettistä sokeutta, jota emme ajoissa huomaa.
Tällaisia episteemisiä oidipuksia ovat esimerkiksi Trierin Breaking the Wavesin Jan, joka ei näe ihmisen mysteeriä tai Haneken Funny Gamesin ylenmääräistä hyvinvointiaan viattomasti elävä perhe, jonka valkoiset demonit käyvät sokaisemassa.
Janin kohtalo on armollisempi. Hän saa anteeksi.
Entä kuka meidät sokaisee? Millainen demoni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti