Ja päivän mittaan hän saakin ihmetteleviä kommentteja: Mikä on muuttanut mielesi? Miksi kaikkien yhteinen pessimisti ei enää julista heille mitään? Miksi vain tätä hulvattomuutta?
Vastoin kaikkia periaatteitaan hän alkaa olla jopa toiveikas. Ei ehkä olekaan syytä heittäytyä pelkkään nihilistiseen karnevalismiin! On ehkä sittenkin mahdollista toivoa ihmisten haluavan jotain enemmän.Onko mahdollista, että tämä hulvattomuuden epäsuora viesti sittenkin toimii?
Mutta päivän painuessa iltaan herää epäilys. Toimiiko sittenkään? Ehkä on kuitenkin niin, että juhlaväen närkästys tästä vastuuttomasta ilonpidosta johtuu vain siitä, että juuri heidän käsitystään vakavuudesta on loukattu; että totuus ei ole heidän totuutensa kaltainen.
Viimeisessä kohtauksessa vain pessimistimme on lavalla ja hänen yksinäisyytensä on musertavaa. Kaikki hänen vieraansa ovat lähteneet koteihinsa ja ymmärtäneet ilonpitonsa väärin.
Entä sitten tämän näytelmän yleisö? Mihin tai keneen se samastuu? Pessimistin yksinäisyyteenkö? Taiteeseen? Jotta voisi taas unohtaa itsensä niin kuin näytelmän juhlaväki?
Mutta tätähän yleisö ei yleensä huomaa. Se kun uskoo taiteen olevan aina puolellaan.
Viimeisessä kohtauksessa vain pessimistimme on lavalla ja hänen yksinäisyytensä on musertavaa. Kaikki hänen vieraansa ovat lähteneet koteihinsa ja ymmärtäneet ilonpitonsa väärin.
Entä sitten tämän näytelmän yleisö? Mihin tai keneen se samastuu? Pessimistin yksinäisyyteenkö? Taiteeseen? Jotta voisi taas unohtaa itsensä niin kuin näytelmän juhlaväki?
Mutta tätähän yleisö ei yleensä huomaa. Se kun uskoo taiteen olevan aina puolellaan.
Monet näistä sun jutuista on kuin Turkan Aiheita. Sulla vaan filosofisella painolla.
VastaaPoistajope
Tuon pessimistin/nihilistin tilalle kun vaihtaa vielä aikamme eloonjäämiskoneen, relativistin, arvojaan sujuvasti vaihtelevan ja omaa rakennettaan aikaan jatkuvasti päivittävän yleisliberaalin, niin teksti saa hieman lisääkin merkityksiä.
VastaaPoistaKumpi tässä katsannossa on nyt sitten lopulta inhottavampi yleisölle, nihilisti (esim. schopenhauerilaisessa mielessä) vai relativistinen liberaali, eli yleisö itse?
Tällä en väitä että esim. mussakin, taantumuksen torvensoittajassa ja yleiskonservatiivissa, ei olisi relativistisia piirteitä, totta kai on. Olen myös, niin koen monissa asioissa liberaali ja kai hedonistikin. Kuten me kaikki. Muutenhan ei elämästä tulisi käytännössä mitään jos liha olisi yhtä nollatoleransssia.
Mutta jotenkin silti koen sen nihilistin sittenkin läheisemmäksi kuin ajassa surffaavan sopeutuja-relativistin, joka kyllä saa elämänsä aikana paljon kiltteyspisteitä positiivisuudesta, suvaitsevaisuudesta, uuden omaksumisesta ja "muutoksen" hyväksymisestä.
Jotenkin mulla on se käsitys etteivät pessimistit tätä maailmaa kaada tai ole siihen ainakaan yksin syyllisiä (jos tämä maailma nyt on edes mihinkään kaatumassa!).
Mites se meni se vanha sanonta, että maailmaan tuhoon ei tarvita kuin joukko hyvää tarkoittavia miehiä. Nykyään kyllä naisiakin.
Hyvää tarkoittavasta, relativistisesta (maailman kaadosta,) olen antanut niin paljon täällä esimerkkejä, että jätän tällä kertaa väliin.
Hienot ilmat!
jope
Näytelmässä on hyvä filosofinen idea.
VastaaPoistaJos tämä idea sovitettaisiin näytelmäksi, voisin sanoa, että siitä syntyisi kymmeniä erilaisia katsomiskokemuksia ja kun kysyisimme kouliintuneiltakin katsojilta näkemystä siitä, mikä on ollut näytelmän idea, he antaisivat aivan toisistaan poikkeavia vastauksia ja tuskin yksikään olisi se, mitä näytelmän kirjoittaja on tarkoittanut.
Niin, juuri tällaista on filosofisen idean kommunikointi: sitä ei ymmärretä ainoastaan kymmenellä eri tavalla, vaan se ymmärretään väärin.
Turkan Aiheita on hieno, se materialisoi sellaisia ajatuskulkuja, että niitä on liki mahdotonta pistää filosofisesti mihinkään yksiselitteisiin puihin.
Munkin olisi ollut yksi omanlaisensa katsomiskokemus kuten jo toisessa kommentissani kuvasin: kun Juha olisi laittanut lavalle pessimisti-nihilistin, näin minä tässä kuvitelmassa lavalla sen tilalla heti relativisti-liberaalin.
PoistaTulin just kaupasta hakemasta perheelle ruokaa. Toisessa ip-lehdessä iso otsikko, Yllättävä tutkimus: Naiset haluvat nykyään yhä enemmän toista naista.
Maailma tosiaan käsikirjoittaa näitä mun(kin) houreita kiihtyvällä tahdilla todellisuudeksi.
No, olisiko mun pitänyt nyt ottaa mallikansalaisen asento ja todeta oikein, että mitä se mulle kuuluu, mitä toiset ihmiset sängyissään haluavat keskenään tehdä. "Se on jokaisen oma juttu."
Tietenkin on. Mutta mulle tulee aina se silti.
Ei aloiteta sitä silti-keskustelua uudelleen, mutta itsekseni totesin, että tämä tutkimalla esiin tutkittu kasvava trendi ja neutraalina tiedeuutisena painotettu tutkimustulos on yksi niistä jutuista jotka saavat musta sen nihilisti-pessimistin esiin auringossakin tai ainakin melankolikon.
Aika haluaa omat oikeat vastauksensa ja saa ne ennemmin tai myöhemmin kovasti tutkimallakin esiin.
Mitenkähän paljon mallioppiminen pornosta on vaikuttanut näihin tuloksiin? Nykyiset tyttö- ja naisparat. Mikään ei riitä että saisi kokemuksen ns. täydestä elämästä ja rohkeasta heittäytymisestä.
-Mitä on (melan)kolikon kääntöpuolella ?
-Aurinkoa vai varjoa sielläkin?
-Ehkä aurinkovarjo.
jope
Olen iloinen palautteestanne. Itse pidän tätä yhtenä parhaista teksteistäni. Jotakin olen onnistunut pistämään mukavasti vinoon. (Ja Aiheita on hieno kirja.)
VastaaPoistaTään jutun vois lukea eräänlaisena Kävin taas teatterissa -jutun lisukkeena.
Jope. Hyvä huomio. Toi relativismi on ajatus, joka tavallaan kytee tossa taustalla. Minusta relativisti on usein sisimmässään tyly moralisti joka haastaa tottumuksiamme. Relativistin argumentoinnin heikko kohta on liian usein kuitekin se, että hän jättää selittämättä asioita saadakseen mallinsa näyttämään ristiriidattomalta. Jos tieteen perusta on kattavasti selittävien mallien etsiminen ja testaaminen, silloin pitää ensin uskaltaa kysyä kyllin kattavia ja aatettaan uhkaavia kysymyksiä.
Esim. jos väittää hyvän ja pahan olevan sopimuksenvaraista, relativistin pitää pystyä selittämään, miksi kostonhalua ilmenee myös muilla kädellisillä tai miksi varastaminen on rikos kaikissa kulttuureissa. Vaikka en usko moraalia määrittelevään transsendentiin agenttiin, en voi tehdä siitä sitä johtopäätöstä, että missä tahansa voidaan määritellä millainen tahansa säännöstö. Esimerkiksi rangaistusjärjestelmän olemassaolon määritteleminen hegemonian mielivallaksi ei ole kestävä. Sovituksen tarpeen tyydyttämistä vaatii ihmisyksilö eikä jokin institutionaalinen koneisto mielivallallaan. Se sitten on toinen kysymys, miten rangaistuskäytäntö toimii ja onko se oikeudenmukainen, mutta siitä ei voi tehdä johtopäätöksiä lähtökohtien relativistisuudesta. Moraali on tietenkin siinä määrin relativistinen kuin olemassaolo ilman transsendenttia itsessään on. Mutta siitä ei seuraa mielivaltaista määrittelyä. Itse pidän uskovaa ihmusta kysymyksissään johdonmukaisempana: häntä vaivaaavat universaalit yhdenmukaisuudet joita tiukka relativisti ei edes halua selittää.
Toinen hyvä esimerkki on naisten oikeudet länsimaiden ulkopuolella. Kovin herkästi sanotaan että vaikkapa rakkausvioliitto on kulttuurinen kysymys ja länsimainen instituutio. Sanoa että rakkaus, halu ja kiintymys toiseen ihmiseen on jotenkin länsimainen keksintö, tarkoittaa sitä, että puolustaa tuon toisen kulttuurin hegemoniaa ja tuomitsee tuon kulttuurin naiset relativismin "totuuteen".
Eikö olekin kumma, miten nämä relativistit kuin taikaiskusta osaavat valita puolensa heti, kun tuossa kyseisessä vielä asken määrittelyille liian vieraassa kulttuurissa rapahtuu vallankumous! Äkkiä ollaan puolustamadsa yksilöä yhtenä miehenä(!). Jotenkin odotamme touseuden tulevan samuudeksi jotta uskallamme puolustaa sen entisen toiseuden syrjittyjä. Tuntuu että heikoimmat häviävät aina. (Ks. kirjoitus Runous haastaa relativistin)
Tämä relativisin joustava mieli olisi sekin hyvä näytelmän aihe. Kuten jope ehdotti. Ja aivan mainio juoni huudattaa yleisön tekopyhyyttä.
Relativistissa ärsyttää se, ettei hän tajua relativisminsa subteellisuutta. Realitivismikin ikään kuin tulee jossain kohtaa todellisuutta pysyvästi jäsentäväksi katsannoksi.
"Realitivismikin ikään kuin tulee jossain kohtaa todellisuutta pysyvästi jäsentäväksi katsannoksi."
VastaaPoistaJuuri noinhan se menee. Relativisti poukkoilee puolelta toiselle, puolesta ja vastaan, vastaan ja puolesta relativististen konstuktioidensa kanssa tai yrittää välillä olla neutraali, muka.
No, sellaisia ei tyylipuhtaina ole onneksi paljon. Yleensä töissä universtaalla. Ei paljon harmia siis.
(En siis tarkoita nyt ketään kirjallisuuden tutkijaa Vantaalta...)
Sen sijaan yleisliberaalia ajanhenkistä ihmistä voisi nimittää sitten esimerkiksi arkipäivän relativistiksi. En nyt tässä demonisoi ketään enkä projisoi mitään "toisiin", totean vain lonkalta että heitä on jo enemmän, miljoona suomalaista vähintään. Se on se porukka joka määrittää todellisuutemme ominaisuuksia jo enemmän ja ovat oikeastaan hegemonisessa asemassa tässä maassa. On eniten kulutusvaltaa, eniten asemaa, eniten ääntä ja sukupolven vaihdoskin näyttää sujuvan kivuttomasti isien punalipuista (sosialismi edusti pohjimmiltaan kaiken vaihdettavuutta, vaikka päälle näytti hyvinkin arvoladatulta; eikö marxismin lopullinen tavoite ollut eräänlainen utopia, kommunismi, joka on samalla kuin alkutilainen arvotyhjiö?) poikien ja tyttärien cityliberaaliuteen, cityrelativismiin.
Sehän se on se sun yleisösi tuossa filosofisessa teatterissa. Käyvätkö muut edes teatterissa?
jope
Minusta Marxia ei voi arvotyhjiöstä syyttää. Oikeudenmukaisuuden idea siinä oli ytimessä mutta kun äijä kuvitteli ihmisten tyytyvän kohtuullisuuteen. Siinä on se sama ongelma kuin utopiassa niin hyvästä todellisuudesta, ettei rikoksia enää tehdä: joku haluaa aina enemmän tai vääriä asioita.
PoistaMinusta tuo kuvaamasi porukka on enemmän välinpitämättömiä kuin relativisteja.
"Minusta Marxia ei voi arvotyhjiöstä syyttää. Oikeudenmukaisuuden idea siinä oli ytimessä mutta kun äijä kuvitteli ihmisten tyytyvän kohtuullisuuteen."
VastaaPoistaKyllä tietysti joo, oikeudenmukaisuus marxilaisittain oli se arvo. Oikeudenmukaisuuden diktatuuri. Tai diktatuurin oikeudenmukaisuus. Käsitän vain totalitarismin ja muut onnellisuuden ja yhteiskunnallisen täystyydytyksen utopiat eräänlaisiksi tyhjiöiksi, koska niistä puuttuu arvojen taistelu, on vain yksi alkutilamainen ihanne johon pyritään.
Musta se on tyhjiön tavoittelua jotenkin.
Välinpitämättömän nykyhedonistin/cityliberaalin kyllä katsoisin myös relativistiksi sillä hän suhteuttaa kaiken mahdollisen "omaan" aikaansa ja sen väliaikaisiin sopimusvaraisiin arvostuksiin ja on aina valmis muutoksiin ja muutokseen.
Tuo porukka on sinänsä tärkeäkin yhteiskunnalle sillä juuri se pitää pyörät pyörimässä. Kuljetaan edes johonkin suuntaan. Jos et sä liiku, sä jäädyt. Syntyy ehkä innovaatioita, uutta yhteisöllisyyttä, monikulttuurisuutta, vapautuneempaa seksuaalisuutta ja uusia yhdessäolemisen muotoja, ja mitäs näitä vielä on, ai niin tää: "otetaan kaupunkitila rohkeammin haltuun." (Olenks mä nyt kyyninen?)
Mutta kyllä noi just relativisteja on, ei ehkä filosofisessa, mutta kyllä arkisessa käytännöllisessä mielessä.
(No, tämä on taas tälläisen vapautuneesti taantumuksellisen hörinää. Mä olen niin out, niin kekkosslovakki, vaikkakin vielä suhteellisen nuori mies. Jos mä arvioin itseäni kriittisesti niin ei kai tälläisestä museaanisesta elämänasenteesta pitäisi johtaa kenellekään yleispätevää toimintamallia. Pitäisi siksi olla tästä kai enemmin hiljaa. Mutta kyllä tää ihan omassa päässä on kiva ja hauska asenne todellisuuteen ja jota voin suositella kiinnostuneille. Antaa jopa 65 prosenttia enemmän vapautta olla oma itsensä.)
jope
Voisiko ajatella näin: aito relativisti yrittää perustella suhteellisuutensa siinä onnistuen tai onnistumatta. Jotenkin koen ehkä itsekin relativisti olevani mutta ahdistun siitä. Tyhjyys on eettisyyteni perusta. Olen siis klassinen eksitentialisti. Haukkukaa sitten vaikka vanhanaikaiseksi. Mutta ylitetyn nihilismin kauneutta en lakkaa ylistämästä!
PoistaKyllä kai, ja kuten sanoin kaikissa meissä on relativistia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.
PoistaArkipäivän relativistit ovat noita joita kutsuit välinpitämättömiksi, kaltaisesi filosofinen kamppailija on sitä sitten, kuten ilmaisit, klassinen eksistentialisti tms. Nehän ovat vain nimityksiä, määritelmiä meistä itsestämme, joihin usein itse olemme ihastuneita. Esimerkiksi jos sanon itselleni olevani arvokonservatiivi tunnen suunnatonta riemua, se vastaa kypsymättömään provokaation tarpeeseeni (kun tuo termi on nykyään kuin saatanasta, vaikka itse tietää miten ihania klassisia ja myönteisiä juttuja se kantaa sisällään) mutta myös määritelee minut suhteessa maailmaan.
Ja tietyllä tavalla antiaikalaisuuteen.
Kukaan ei koskaan ole tietenkään mitään sataprosenttisesti. Mustakin löytyy varmasti cityliberaalin ja relativistin piirteitä, mutta toivoakseni ei liikaa.
Konservatiivi is something to be. Samalla tietenkin (mun taustalla aina ja iloisesti) myös working class.
jope