Tärkeä näytelmä mutta välillä rasittavan ylityöstetty ja -näytelty. LEX FINLAND ja hallintarekisterin kulun kuvaaminen olivat havahduttavinta ja parasta näytelmässä ja Eerikan murhan tendenssimäinen yhdistäminen säästöihin taas huonointa.
Vielä hallintarekisteristä: Kun näytelmässä käytettiin rohkeasti ilmaisua Lex Finladin silppuroiminen, pitäisikö tätä silppuroimista nyt sitten tutkia virkarikoksena? Jättivätkö Hanska ja Kuparinen siis työnsä kesken kun eivät vaatineet tutkintaa vaan tyytyivät taiteen tekemiseen? Jos minä virkamiehenä hävitän keskeneräisiä virallisia papereita, käsittäkseni syyllistyn laittomuuteen... Eikö provokatiivinen taiteen kieli velvoita joissain tapauksissa myös käytännön toimiin?
Erkki Liikasesta pitäisi kirjoittaa ihan oma näytelmä. Hieno hahmo. Moderni Oidipus joka aistiensa pettämänä lopulta sokaisee itsensä.
Elämmekö maailmassa, jossa enää vain falsifiointi tai jopa nihilistiseksi jalostunut fallibilismi voi olla totta? Siinäkö näytelmän syvin ydin? Antaako se muuta? Vahvistaako vai lamauttaa? En tiedä. Just nyt en tiedä.
-
(Ks. kirjoitus Ihminen an sich.)
Oliko se Turkka joka sanoi että hän ei ollut teatterikoulussa opettamassa näyttelemistä vaan näyttelemättömyyttä?
VastaaPoistaIsot näyttelemisefektit telkun ruudulta voivat olla tosiaan kiusallista katsottavaa. Se taitaa vaivata useampia teatteriesitysten televisiointeja.
Tuosta Kuparisesta mulle tulee aina mieleen Voima-lehti jossa on paljon ja tiiviisti pienen pientä kirjoitusta. Onko uusi yhteiskunnallinen teatterikin sitä, että käsikirjoittaja/näytelmäkirjailija lukee valtavan määrän virallisia kansioita ja asiakirjoja ja hakee sitä kautta uskottavuutta sanomiselleen? Niinhän on annettu ymmärtää, että näihin eduskunta-näytelmiin on tehty massiivinen taustatyö. Silti mulle tulee mieleen, että tekijäjoukon johtopäätökset olisivat olleet ihan samat vaikkei olisi mitään taustatyötä tehtykään.
Kunpa olisikin niin, että jos sosiaalisektoriin laitetaan paljon rahaa ja resurssia niin paha poistuu tai edes vähenee. Erikan järkyttävä tapaus on varmasti niin moniulotteinen ettei se ole selitettävissä säästöillä. Ennen yllättävä irrationaalinen paha selitettiin
(pois) synnillä, nytkö säästöillä?
Juha, en minäkään tiedä. Toivottavasti emme unohda sitä tyttöä koskaan. Mutta vain yksi selitys ei kelpaa.
Kaikilla meillä on omat lempi-inhokkipolitiikkomme. Tyypit joita emme voi oikein kestää. Voiko teatteriesitys perustua niiden karikatyrisointiin? Viittaako sellainen esitys liikaa meistä itsestämme pois? Katsokaa, nuo tuolla tämän tekevät!
Täällä meillä on parikin kuuluisaa leipäjonoa, joista aina silloin tällöin välitetään kuvaa koko kansalle ja aina silloin tällöin joku facebookissa järkyttyy ja kiertämään lähtee amerikkalaisella älypuhelimella kuvattu klippi, joka saa 10 000 tykkäystä, yhteiskauhistelua.
Yhtä pitkä se jono on kuitenkin ollut tämän ja edellisen, ja sitäkin edellisen hallituksen aikana. Ja aina yhtä lohduton. Ihmisille todellisia töitä reilulla palkalla on paras ja ainoa kestävä satsaus sosiaalisektorillekin. En usko, että vaikka joka kolmas suomalainen olisi psykologi maa olisi yhtään tätä paremmin voiva. Kyllä se suurimmaksi osaksi on kaiketi meidän sisällämme.
Voimia ja valoa teille ystävät. (Myös itsetutkiskeluun.)
jope
Revin naamaani kun heti Eerikan murhan jälkeen jotkut ammttiliiton ihmiset alkoivat puhua resurssipulasta. Kauheaa ekploitaatiota. Selitys ei vain ole resrssipulassa vaan yksittäisten työntekijöiden viitsimättönyydessä. Jos jo ennalta viranomaisille tutusta ja kerran huostassa olleesta ja heti sijoituksesta kotiutumisen jälkeen heti oireilevasta tytöstä tehdään ilmoituksia, joku on jossain kohtaa ihan helvetin välinpitämätön tai pelkää tehdä ratkaisuja. Mutta rahasta tämä ei ole kiinni eikä kiireestä. Kyllä eri yksikön pitää osata toimia eikä vain odottaa toisen yksikön lomalta palaajaa. Ongelma ei voi olla se, ettei vastaavalla työntekijällä ole lomatuuraajaa.
PoistaJos tämä Eerika olisi eksploitoitu näin jossain viihde-elokuvassa, kyllä olisi kritiikki säkenöinyt. Mutta taiteelle kaikki on sallittua. Hölmöt kriitikot kirjoittavat liikuttuneensa tuossa lopun Eerika-kohtauksessa. Minä nielin raivoa. Arvostan Kuparista paljon, mutta tässä hänen päättelynsä petti.
Juuri noinkin minä ajattelen. Onko se sitten eräänlainen rakenteellinen ongelma, ei yhteiskunnassa, vaan psykologiassamme että niin helposti maailman virheet projisoidaan politiikkaan, resursseihin tai yleensä johonkin mitä ei ole annettu hallinnon taholta? Mulle sopii tietenkin vaikka sosiaalisektorin budjetin kaksinkertaistaminen, mutta en minä kuvittele että ihmisen pahuus, välinpitämättömyys ja kriisit siitä samassa määrin vähenisivät. Toki ihmisiä täytyy tukea siellä missä se on mahdollista.
PoistaItsekin kaipaan taiteelta joskus yhteiskunnallisuutta mutta en noin, että se maali johon ammutaan on noin yksinkertaistavan itsestäänselvä ja kuten sanoit, yksilön toimimisen vastuun ohittava.
Silti on totta, että työ noissa ammateissa on kovaa. Todellisia tappouhkauksia jne. Niitä saa jo kunnan vuokra-asuntoihin asukkaita täällä valitsevat ihmiset varsinkin sen jälkeen kun mitään julkisia ja avoimia kriteereitä ei enää ole olemassa. On vain tarveharkinta. Virkamiehen päätös. Jonotus ei perustu enää esim. aikaan lainkaan. Ns. positiivinen diskriminaatio on käytössä. Kymmenen vuotta asunnottomana olleen ohi voi mennä ja menee jonossa yhden päivän olleita. Ja valittaa ei voi. Emme kai voi edes kuvitella sitä tunnetta.
Nuo sosiaalisektorin ja asunto- ja päihdeongelmien kanssa työtään tekevät ovat yhteiskuntamme etulinjan väkeä. Ja tietenkin myös rikosasiat kuten sulla Juha. Varsinkin kai ne. Kovia päätöksiä, vaikeita tilanteita. En tiedä miten kaikki jaksavat.
No, taiteilijat taiteilkoon ja kriitikot ja yleisöt liikuttokoon. Teatteri-illan jälkeen syömään sitten hyvin kuten aina. Punavuoressa on paljon kivoja uusia paikkoja.
(Ja nyt mä en ole siis ilkeä, minusta tämä on ihan normaalia aikalaiskritiikkiä pilkahdus silmäkulmassa; itseänikin kohtaan)
jope
Päihteet ja asunnottomuus ovat juuri minunkin työni ytimessä kun ne ovat usein erottamattomia tuhmuuksien tekemisen kassa. Ja lasten turvattomuus ja siihen puuttuminen. Resursseista on puhuttava, mutta kyllä kaiken ytimessä on päättäväisyys tarttua hetkiin kiireestä huolimatta. Julmuutta kohtaava lapsi on elementasrisinta mitä meilä on. Onneksi ovat pahimmissa tapauksissa usein jo viranomaisten huostassa.
PoistaPahempi kuin työntekijöiden puute on rakenteiden ja pääoman puute esimerkiksi asunnottomuuden tai päihdehoidon tilanteissa. Kyllä inspiraatio työntekijästä aina löytyy. Ja jos rakenteet ja raha ovat tarjolla, ei aikaa tarvita paljoakaan. Tämä on tärkeää: aika on suorassa suhteessa välineiden saatavuuteen! Aika loppuu jos rakenteet eivät kykene vastaamaan työntekijän ja asiakkaan yhdessä esittämään akuuttiin tarpeeseen. Ja he kummatkin turhautuvat yhdessä...
Tiivistäen voisi sanoa, että ajan, aineen ja olemisen suhde konkretisoituu kirkkaasti siinä todellisuudessa, jossa sosiaali- ja rikosseuraamustyötä tehdään. Toimivat rakenteet luovat levollisen ja aktiivisen mielen. Eräs vuosia asunnottomana ollut asiakas vastasi kysyessäni että mitkäs fiilikset nyt kun asunto alla että ei hän ehkä onnellisempi ole mutta levollisempi. No. Saatte vapaasi tulkita, voiko levollisuuden tulkita onneksi. Eli kyllä se raha (siis rakenteet) sitä onnea vaan ihmiselle tuo sanokoot...
MUTTA: Eerikan tapauksessa kyse ei ollut resrsseista. Sijoituspaikka löytyy tuolaisissa tapauksissa. Jos kyse TODELLAKIN on nyt siitä, että toisella alueella ei HUOMATA(!) tarttua akuuttiin kriisiin, vika on ihmisen tahdossa toimia. Tiedän että on julmaa ja epäortodoksista sania näin mutta sanon silti.
Näytelmän olisi pitänyt tarkentaa ajatteluaan tuohon ajan ja rakenteden suhteeseen ja ihan yleisellä tasolla ja jättää Eerika rauhaan.
(Tuosta ylinäyttelemisestä vielä lopuksi: sen verran teatteria katson että uskallan sanoa että kyllä se näyttää lavallakin ihan yhtä lattealta, jos itseä tehdään liikaa tykö, yleisön reaktioita eli naurua odottaen kuten tässä erityisesti jutta urpilaisen hahmon kohdalla (yleisön kosiskelu on helmasynti teatterinäyttelemisessä, yleisö kun on liian lähellä; televisio on josks julma väline ja tässä se ei vääristä vaan paljastaa).
Satun olemaan just nyt Hesassa. Yksi ystävä näytti keran missä talossa se tapettu tyttö asui. Se on aivan tavallinen kaupungin vuokra-asunto. Semmoisessa minäkin asun, mutta en Hesassa. Vaasassa on aivan varmasti samanlaisia ihmisiä virastoissa ja samanlaisia lapsia vuokra-asunnoissa. Tai Seinäjoella tai Jyväskylässä tai jossain muualla.
VastaaPoistaKatsoin Eduskunta III ehkä vähän vajaa tunnin ja väsyin siihen näyttelijöiden temppuiluun. Uutisia olen lukenut ihan itsekseni ja kommentoinut niitä ystävien ja sukulaisten kesken. Muodostanut kuvan politiikasta.
Välinpitämättömyyttä työntekijöissä on, ne saavat aina tehdä sitä samaa työtä eikä mikään muutu. Mutta kaikkein heikoimmat varmaan kuolevat siihen välinpitämättömyyteen, vanhainkodeissa, mielisairaaloissa ja semmoisissa paikoissa, joissa ei ole valvontaa.
Viime aikoina on ollut vähän niin että minulla on alkanut vähentyä usko koulutukseen. En yhtään tiedä mikä on mielisairaanhoitajan tai sosiaaliviranomaisen koulutus, mutta ilmeisesti se ei ratkaise asennetta köyhimpiä ja heikoimpia kohtaan. Sen ratkaisee joku muu. Siinä ihmisessä tai sen lähiympäristössä, mites olis työilmapiiri?
Terve Ripsa.
PoistaKoulutus (ja työharjoittelu) on tärkeä osa ihmisten rajaamista sinne, mistä he ovat aidosti kiinnostuneita. Ja joshyvin käy, karkeimmat luonnehäiriöt karsitaan pois. Mutta eksistetntiaalnen kohtaaminen ja inspiroituminen ihmisestä ei tule koulutuksesta vaan eettisestä suhteesta maailmaan. Johdonmukaisuudesta suhteessa reaaliseen. Ja linspiroiva ja avoin JA KOLLEKTIIVSEN VASTUUN KANTAVA työyhteisö tukee tätä!!!
Se että löysin Sartren ontologisen varhaisfilosofian nuorena on tärkeämpää tässä kohtaamsen kysymyksessä kuin se koulutus, jonka olen saanut. Näin vain on.
Tuossa edellä on myös kommenttiani joka sopii tähän sun kommenttiis. Tuosta ajan ja rakenteiden suhteesta tulen lyhyesti kommentoimaan diakoniatyön (jota en lakkaa ylistämästä) johtajan kanssa syyskuussa asuntokysymykseen liittyvässä seminaarissa Seinäjoella. Se on jotenkin ontolginen peruskysymys... ("Wittgensteinin elementaarilauseet ja sosaalityötä kannattelevat rakenteet ja pääoma.. tuossa jotenkin tiivistys kaikki... Marx ja Wittgenstein... no, älkää pelätkö, kyllä pidän seminaarissa ihan jalat maassa;).
Hyvä Juha, olet mies oikealla paikalla. Tuntuu hyvältä tietää että ajattelet noin. Estät arjessasi maailmanloppuja. Viittaan siihen ajatukseen että maailma on aina vain yhden ihmisen kokoinen kerrallaan.
PoistaOnko teillä siellä Seinäjoella muuten valtuustopäätöksellä hvyäksytty toimintamalli positiivisesta diskriminaatiosta? Täällä on. Ja muissakin suurimmissa kaupungeissa.
Tyypillinen tilanne on että helsinkiläinen asunnoton/moniongelmainen asustelee yömajoissa vuosikymmenen ja samaan aikaan asuntoihin ohi sujahtaa toisia, jotka saavat vuokratakuun ja kahden ensimmäisen kuukauden vuokrankin kunnalta. Miten tuollaista voi muutenkin ahdistuksessa oleva ihmispää edes käsitellä?
Ja niin, tämä ei ole mikään urbaanihuhu, vaan toimintamalli josta viranomaiset ovat tiedottaneet ihan avoimesti ja josta oli juttua sekä telkussa että hesarissa.
Kaikkien ihmisten asunto- ja työasiat tulisi saada kuntoon ilman eriarvoistamista vaikka sillekin, kuten kaikelle on annettevissa aina perusteet, ja usein myös hyvältä kuulostavat. Silti pistää miettimään nämä ohituskaistat yhteiskunnassamme.
Ripsa kyseli noilla tärkeillä paikoilla työskentelevien ihmisten pätevyydestä. Olen miettinyt samaa mutta sitten myös niin, että ihmiset, me kaikki, jossakin kohtaa väsymme. Itselläni ei olisi voimia esim. vanhainkotityöhön tai päihdeongelmaisten kanssa painimiseen. En tiedä pitäisikö luoda sitten jokin urakierto systeemi. Että itsensä loppuun palaneiksi kokevat ihmiset voisivat kunnialla siirtyä muihin tehtäviin väliaikaisesti tai lopullisesti.
Jotenkin armoa että toimintakykyä tukevia rakenteita tarvittaisiin niin moniin asioihin.
Itse uskon että paras pelastusrengas on työ. Ei niin että jokaisen on itsensä elätettävä, vaan siksi että kun ihminen on töissä se on siellä myös turvassa, itseltään. Monet tutkimukset ovat samaa mieltä. Työ vie tekijääänsä jotakin kohti, ainakin parhaimmillaan. Omakin kokemus, joka ei nyt sinänsä ole mikään peruste, on että elämän ongelmia ei ole työajalla, niitä ei ehdi ajatella eikä niistä ahdistua. Toiminta vie eteenpäin ja työ on samalla kuin terapiaa. Parhaimmillaan kuin vapaa-aikaa! vaikka sitä tuleekin väsyneenä kotiin.
En tiedä kannatanko sittenkin edes jonkinlaista vastikkeellisuutta sosiaaliyhteiskunnassa, mutta tarkoituksettomuus taitaa olla kaiken taustalla. Niin siinä Juhan viittaamassa huonossa sosiaalityössäkin.
jope
Kyllähän se on niin että ongelman volyymi vaikuttaa ratkaisujen itensiteettiin. Turvapaikanhakijoiden voimallinen tulo pakotti viranomaiset tekemään ratkaisuja jotka varmasti katkeroittivat ja -vat yksittäisiä ihmisiä ongelmissaan. Turha tuota kieltää.
PoistaMutta seinäjoellä aikuissosiaalityön pomo teki vaikuttavia ratkaisuja auttaakseen tuota vuosia rimpuillutta asiakasta johon viittasin aiemmin. Kiitollinen olen hänelle ja diskoniajohtajalle.