"Kaikki on naurettavaa, kun ajattelee kuolemaa."
Kun arvostettu kirjailija sanoo noin, se ei tunnu lattealta kliseeltä vaan syvällisesltä huomiolta. Miksi naurettavaa? Mutta tuo Thomas Bernhardin palkintopuheen kommentti kumpuaa uskoakseni kirjailijan henkilökohtaisesta ahdistuksesta. Sillä tavoin se tietenkin on tosi.
Kirjallisuuden synkistelijät, joihin Bernhard kuuluu, ovat itse naurettavia ylimielisessä diivailussaan. He eivät näe omaa mielentilaansa pitemmälle, vaan luulevat että kaikki muukin on naurettavaa.
VastaaPoistaMinkä palkinnon Bernhard on saanut?
Juuri noin. Nihilistit tarvitsevat aatettaan kokeakseen olevansa olemassa. Nihilismin ainut mielekäs funktio on sen retorisessa välineellisyydessä. Muuta arvoa sillä ei ole. Vaikka luokin niin maukkaan efektin älykkyydestä. Se on tapa olla olemassa siinä kuin hauskanpito.
PoistaTuo oli kun sai Itävallan kirjallisuuden valtinpalkinnon 1968. On muitakin. Palkintopuhetta on sen yksi kirjakin.
Thomas Bernhard on kyllä tapaus. Silti olen sitä mieltä, että se lapsuus Salzburgissa ei ollut hirveän mieltäylentävä. Sukulaiset tahtoivat pitkin matkaa osoittaa että ovat kaikin puolin parempia.
VastaaPoistaKyllä Bernhard on viiltävimpiä ironikkoja ja kulttuurikriitikoita mitä on. Salzburgilaisesta lapsuudesta tuli mieleen Mozart ja kaiken tavaton keveys. Konserttisalit ovat kullattuja peilejä täynnä. Olen tainnut lukea suurimman osan Bernhardin suomennetuista kirjoista.
Vähän karvasta se on.
Bernhard on saanut lukuisia palkintoja saksankielisellä alueella 1960-luvulta saakka. Häneltä on julkaistu hauska kirja, Palkintopuhetta, joka sisältää Bernhardin puheita näissä tilaisuuksissa. Se avaa hyvin human interest -tasolla millaisesta miehestä oli kysymys.
VastaaPoistaKuten olen sanonutkin on TB yksi tärkeimmistä kirjailijoista minulle. Varsinkin muutamat pienoisromaanit mm. Kyllä ja Betoni vievät tuon Juhaa kohdanneen häiriön(hah) todella pitkälle.
Joululahjaksi sain vaimoltani Häiriön ja vietin sen kanssa muutaman lämpimän joulupäivän. Kukapa ei haluaisi olla se ruhtinas siellä vuorella?
Itse en koe Bernhardia lainkaan kylmänä, tai edes kovin ironisena. Totta kai hän on nihilisti ja kyynikko, mutta minä luen häntä samalla tavalla kuin Houellebecqiä; kuvattu tyhjyys huutaa ja kurottaa voimakkaasti nihilismin, kyynisyyden ja arvoliberalismin tuolle puolelle. Michael H ja Thomas B ovatkin minulle, kuten ovat mielestäni myös vahvasti omassa sisäisessä moraalissaan, merkityksen ja tarkoituksen apostoleja. Heidät torjumalla, me työnnämme ikään kuin peilin pois kasvojemme edestä.
Bernhardilta olen myös lukenut kaiken suomennetun ja tulen lukemaan sen myös uudestaan. Unelmiini kuuluu vierailla Itävallassa ns. Bernhad-talossa. Tiedän kyllä mitä hän ajattelisi pyhiinvaelluksestani mutta ei se mitään. Menen siltri. Bernhard, Handke ja Sebald. Siinä kolme saksanmaan tietäjää, kolme vahvaa moralistia, kolme eetikkoa, jotka lähestyvät elämää sillä vakavuudella kuin pitääkin.
Nihilismi on mielestäni noin millin päässä täyteydestä, aidosta etiikasta. Yleinen sievistely, relativismi, arvoliberalismi, kaikki käy, kaikki on kaunista... sen sijaan lähestyy nihilismiä huomaamattaan: jos kaikki on tasa-arvoista millään ei ole mitään arvoa.
Noin minä luen Bernhadia ja koen hänen kädestä pitäen opastaneen minut siihen.
jope
Lisäys, noilla kolmella moralistilla (fransmanni neljäntenä kuuluu joukkoon ehkä läpinäkyvimmin) on se moraali on siellä alla, puuttuvana kohtana. Bernhardilla se tuottaa eniten ivaa ja sanallista raivoa, Handke verhoaa sen henkilöihin ja tekstiin, Sebald kuvaa arvokkaita kohtia maailmassa sellaisen surun ja nostalgian läpi, jonka helposti tunnistan. Kun pinta ja pinnan alla oleva on muuttunut sisällöntuotannoksi ja kaikeksi kivaksi, maailmaa herättää hänessä kaipuun ja ikävän menneeseen Europpaan. Sama juttu Bernhadilla. Minä vaihtaisinkin siksi tuon Juhan huudahduksen näihin sanoihin: Kaikki on naurettavaa, kun ajattelee maailmaa n y t.
PoistaTämä ei ole mikään tahallinen vastarannan kiiskeys teille blogitoverit, mutta Bernhard (plus nuo muut mainitut) ovat pakottaneet minuakin etsimään juuri (vain?) nihilismin läpi nähtävää aitoutta sen suhteen miten maailman näen. Eli jos liioittelen, on Berhardkin ollut kouluttamassa minua tarinoillaan ihmisen surkeudesta ei-nihilistiä.
jope
En kiellä näiden kirjailijoiden arvoa.
VastaaPoistaSebald esim. on ollut toisena käsikirjoittajana elokuvassa Berliinin taivaan alla, joka on yksi kauneimpia elokuvia.
Houellebecqistä ajattelen, että on helppoa julistaa synkkyyttä. Paljon arvokkaampaa on nähdä valoa - kaikesta huolimatta.
Se ettei kieri synkkyydessä ei tarkoita, että sulkisi siltä silmänsä, vaan sitä, että menee eteenpäin. Mitä hyvää siinä on, että jankuttaa asioiden huonoa tolaa?
Ei kun siis Handke on ollut käsikirjoittamassa Wim Wendersin elokuvaa.
PoistaTämä juuri tekee kirjallisuuden lukemisesta mielenkiintoista, siis se kuinka erilailla me lukijat koemme. Itse en koe Bernhardissa (enkä fransmannissakaan) mitään huonoa tolaa jankuttavaa tai synkkyyttä. Romaani on romaani, oma maailmansa, ei mikään lausunto maailman tilasta, siis mulle ainakaan. Bernhardin taide on mulle päinvastoin mieltä ylentävää joka kerta ja johtaa elämään todellisuuden edessä ja jotenkin kohtaamaan oman elämänsä.
VastaaPoistaNiissä kirjoissa on sellaista yksinäisyyttä ja yksityisyyttä, että olen ollut ihan myyty. Voi olla että se on eräänlainen veriryhmä-juttu, hah, Thomas todellakin kirjoittaa ei-yhteisölliset ihmiset vapaiksi tuntemaan ja olemaan omia itsejään.
Mutta mä olen nyt varmaan ihan jäävi ottamaan kantaa Juhan tuohtumiseen (ymmärsitkö sen "käännökseni" teemalauseeseen?), koska olen ihan Bernhard-fani. Bernhardia lukiessa naurattaakin aika usein. Nihilismi ja eettinen elämänasenne ovat niin lähellä toisiaan, ympyrän vastakkaisissa päissä vain, että siitä syntyy koomisia lausahduksia.
Berliini-leffasta pidän itsekin, eniten ehkä juuri niistä Handken käsikirjoittamista kollaasimaisista kadulla kulkijoiden puheista. Handke on myös tehnyt niin ison tuotannon että olen oikeastaan salaa iloinen että nämä kolme saksankielistä mestaria eivät ole meillä juuri lainkaan esillä. Meillä dominoi angloamerikkalainen niin vahvasti että kirjallisuuden eräs kotimaa jää sivuun. Saksankielisistä menee meillä tietty mursuinen Grass, jota en itse ole lukenut juuri ollenkaan.
Sattui kuin sattumalta lisää Saksasta. Juha, leffamies. Telkussa menee juuri nyt Heimat, Kotiseutu, tuon maailman suurimman ja vaikemmin luokiteltavan elokuvan eräs rönsy. Tunnetko tapausta? Ohjaajan ja auteurin mukaan kysymyksessä on nimenomaan elokuva, ei tv-sarja. Tuntuu kuin olisin katsonut sitä nyt koko kesän Teemalta, pian loppuu. Uskomaton taideteos. Ja taas todiste, että anglo meitä vie. Tämä eurooppalaisen leffan tunnustettu jättiläinen ei ole täällä herättänyt juurikaan keskustelua. Tai no, missä sitä käytäisiin...? Tosin tämä on vähintään toinen uusinta, ensimmäisellä kerralla siitä taidettiin puhuakin.
Hyv yötä...
jope
Siitä puhutaan kultturipiireissä kyllä joo... itse olen joitain osia katsonut ja hyvältä näyttää. Handkea luin paljon joskus mutta sitten se jäi, yritin uudelleen mutta ei napannut enää, ei ehkä ole sattumaa että Heidegger alkoi tympäistä mua samaan aikaan...
PoistaSe mitä jope puhuu bernhardista että sen ytimessä on elämän ääni tai jotain, toteutuu minulle Nietzschessä. Se on se filosofi, joka kykenee jotenkin kummallisesti toteuttamaan valon ja hulluuden kaksoiskirjoitusta. Se pystyy puhumaan ilosta HAASTAVANA totuutena olematta lattea. Mutta niitze pitää ensin voittaa, jotta sen lukeminen johtaisi satoriin (kun siihenhän se johtaa lopulta jos piää melensä avoimena; sen oma ristiriitaisuus johtaa siihen).
Mutta toki niitze saa aikaan myös kauheuksia. Varsinkin jos Nietzschen yhdistää platonilaiseen ideauskoon, siis että jokin täydellinen voi olla mahdollista ja siksi vajavuus ja heikkous epätotuutta ja valheellisuutta. Viha puutteellisuutta ja hyvyyttä kohtaan kumpuaa juuri tästä puhtaiden ideoiden uskosta. Ja lopulta siis myös hyvyys on vihattavaa, koska se on pelkkää heikkouden efektiä. Ja lopulta ihmisellä on idea täydellisestä luonnosta ja epätäydellisestä ihmisestä. Ja koska täydellisessä luonnossa ei hyvyyttä ja (tahdon) epätäydellisyyttä esiinny, epätäydellinen ja heikko edustaa epätotuutta. Ja tähän täydellisen idean ansaan niitze itekki sortui...
Ehkä juuri noista syistä julmuus ja ahdistus niin helposti koetaan hyvyyttä ja helppoutta todemmiksi entiteeteiksi... ja että hyvä kotasn jotenkin helpoksi ja valheelliseksi ja julmuus taas helppouttamme haastavaksi. Ehkä...
Pärttyli Rinteen Viimeinen sana on mainio kirja tästä täydellisen idean umpikujasta. Siinä muuten koulumurhaajan opettaja puhuu juuri tästä ideoiden hämäävyydestä kun kritisoi pojan sekoittavan keskenään (niitzen lailla) sen mitä on ja sen mitä pitäisi olla. Tuossa kirjassa idean ja reaalisen sekoittuminen tapahtuu kohtalokkain seurauksin. Niin kuin on todelisuudesakin tapahtunut.
Jep jope, hoksasin muunnelmasi lauseesta. Se sun on parempi!
Tuota täydellisen idean ja siita seuraavan täydellisen tahdon kehää voisi kutsua episteemiseksi sulkeumaksi.
PoistaJa tämä kaikki siis koskee myös tätä ideaan uskovaa itseään. Hänen johdonmukaisuutensa on myös noudatettava tuota ideaoppia. Näin ajattelusta tulee fundamentalismia ilman transsendenttia agenttia.
Tähän johdonmukaisuuden vaatimukseen voisi ehkä sitten vedota kun tuollaista ihmistä yrittää parantaa filsofisesta sairaudestaan. Tosin jokin patologinen siinä tulisi varmasti vastaan. Mutta psykologialla ja humanismilla lähestyminen vain vahvistaisi sulkeumaa koska ne edusavat heikkoutta ja epätäydellisyyttä, älyllistä rahvautta täydellisessä maailmassa.
Pitäisikö muuten kouluissa olla semanttiseen sulkeumaan erikoistuneita "koulufilosofeja" -kuraattorien ja -psykologien tapaan?
Psykologismin ja humanismin virhe on mielestäni se, että ne ohittavat ihmisen itsen virheen lähteenä. Virhe, korjattava virhe maailmassa, idean mukaan korjattava virhe, on aina muka ympäristön tuotos johon itse vain reagoi, virheellisesti.
VastaaPoistaTotta kai ympäristön ja rakenteiden ongelmat tuottavat lisää ongelmia. Mutta ihmisessä oleva ilon tai tuhon elementti, tai miksei tyhjyyden elementti, on mukana koko ajan myös.
Ehkä nihilisti tuhoutuu tai yhtä hyvin loistaa nihilismissään koska hän on s e l l a i n e n. Ja niin edelleen.
Palatakseni Bernhardiin niin todellakin koin vapauttavana hänen vähäuskoisuuteensa ihmisen kollektiivisuuden tavoitelatavuuteen.
Suomeksi vielä, että totta kai meidän on pidettävä kiinni siitä, että turha ilkeily ja toisten satuttaminen on väärin ja vielä kerran väärin (kuten Marjatta on hyvin todennut monta kertaa), käytöstavat tulee olla, mutta siitä ei voi johtaa sitä, miten asiat ovat tai niiden tulisi olla.
Asioiden negatiivinen jankuttaminen ja maailman ikävän korostaminen ei ole hyväksi meille, mutta asioiden positiiviseksi jankuttaminen ja maailman ihanuuden korostaminen ei ole yhtään sen kummempaa. Tässä mielessä bernhardeja tarvitaan, vaikken esim. itse haluakaan sellainen olla. Enkä sinne päinkään. Mutta nautin hänestä silti. Täysin siemauksin.
jope
..."mutta siitä ei voi johtaa sitä, miten asiat ovat tai niiden tulisi olla"... = siitä miten me puhumme, miten me näemme asiat, joko plus, miinus tms. ei voi vetää suoraan totuutta miten asiat oikeasti ovat.
VastaaPoistaMaailma muuttuu toki meidän itsemme mukana, mutta vain jossakin määrin. Ihan triviaalisti sanon vielä niin, että totta kai positiivinen ja meitä kaikkia rakentava on se tavoiteltava asia ja tola, ja myös se mitä kohti meidän tulisi olla matkalla, mutta pahaa ei voi poistaa pelkästään asenteella tai oikealla sanastolla. Siksi silloin tällöin todellakin on vapauttavan iloinen asia, kun joku toteaa vasaansanomattomalla voimalla, että asiat ovat päin seiniä ja pahemmaksi vielä menossa ja huutaa sen maailman kauheimman/kauneimman rukouksen, että tulis saatana sota ja tappais kaikki! Sellainen, toisinaan, ikään kuin vapauttaa ja voimaannuttaa pyrkimään hyvään, juuri päinvastaiseen suuntaan. Että sellainenki psykoloohkinen paratoksi voi olla.
jope
Arvon kanssakulkijat,
VastaaPoistamukavaa alkanutta syksyä (siltä se alkaa tuntua jo täällä pääkaupunkiseudullakin)!
Tuli mieleen paikka, josta löytää todellista kotimaista keskustelua nihilismistä. Paikka on twitter-tili nimeltään Nihilismin Hesburger (https://twitter.com/HesburgerN). Viimeksi siellä käydessäni tulin tosin surulliseksi. Projekti oli kuopattu ilmeisesti Heikki Salmelan poliisille tekemän tutkintapyynnön vuoksi tms. Sellaisena rasvaisena välipalana vaan näihin syvällisempiin mietteisiin!
Mukavaa "nähdä" sinuakin taas. Kävin lukemassa noita hesejuttuja. Pidin Dadahampurilaisista.
PoistaJoo, samoin, kiitos! Irtaudun aina kesän ajaksi sähköisestä todellisuudesta niin paljon kuin mahdollista, jotta ehdin tuntea jotain ruumiillisesta olemassaolostakin. No, tuli taas koettua kaikenlaista, ja taas jaksaa notkua verkossa ja toivottavasti jutella täälläkin. Näyttää olevan tuttu eli hyvä meininki jälleen!
VastaaPoistaPalautteesi kannustaa jatkamaan!
Poista...
"Psykologismin ja humanismin virhe on mielestäni se, että ne ohittavat ihmisen itsen virheen lähteenä. Totta kai ympäristön ja rakenteiden ongelmat tuottavat lisää ongelmia. Mutta ihmisessä oleva ilon tai tuhon elementti, tai miksei tyhjyyden elementti, on mukana koko ajan myös."
Hyvä kommentti jope.
Kriminologia on yritys saada kuva syistä ja seurauksista monia tieteenaloja hyödyntämällä. Rohkealla ristivalotuksella. Se jos mikä käy uskaliaasti reaalista päin. Tuo tyhjyys jope on hyvä huomio. Vapaa tahto? Mutta kuten olen aiemmin kijoittanut, mielestäni arvot ovat käytännössä vapaata tahtoa perustavampia. Työssäni vapaa tahto on tietenkin oletusarvona koska koko systeemi siihen perustuu, mutta työni pragmaattisessa ytimessä operoin arvoilla. En sis voi olla relativisti jos työssäni aion jatkaa. Mutta siis: tyhjyys tässä kummittelee jälkikuvana...
Pistin erään ystävän lukemaan Haaskion. Kirja tuli tuohtumuksen saattelemana takaisin. Minuutteja kestänyt tulinen palaute oli tiivistettävissä seuraavaan: "Ymmärrän, että luet näitä lauseenhallinnan mestareita, mutta vittu mitä lapsellista vinkumista koko kirja. Kuka perkeleen idiootti luovuttaa ja alkaa näprätä toistaitoisesti jotain mitä ei osaa lainkaan, kun huomaa olevansa leipälajissaan vain toiseksi tai kolmanneksi paras? [Viitaten romaanin kahteen keskushenkilöön.]"
VastaaPoistaJo kirjan lähtöajatus oli hänelle kirjaimellisesti käsittämätön. Ja hänen purkauksensa oli rehellinen ja ironisesti samaa tyyliä kuin kirja.
Palaute pisti miettimään, että miksi pidän näistä kirjoista niin paljon. Koska asia on niin kuin ystäväni virkistävästi ja ylianalysoimatta sanoi. Kuinka pelle täytyy olla, että jättää pianon soittamisen sikseen, koska Glenn Gould oli hiukan parempi? Ja sama toistuu opuksesta toiseen. Silti nautin Bernhardin teoksista, ja ne tuottavat minulle suurta iloa ja lukemisen nautintoa.
Tietenkin tyytyminen osaansa olisi "järkevä" teko, mutta Bernhardin kirjojen luonteet eivät usko "järkeviin" tekoihin, osin koska ovat aidosti mielenterveysongelmaisia ja osin koska asioiden turhuus on asetelmien takia paljastunut heille liian selvästi. "Järkevyys" ei ole Bernhardin maailmassa todellinen valinta vaan perustila, jonka järkkyminen ajaa ihmiset todellisiin valintoihin. Ystäväni saattoi ajatella olevansa järkevä inhotessaan Haaskion henkilöitä, mutta hänen valintansa oli tunteellinen. Jos hän kuitenkin olisi kiistänyt oman järkevyytensä valintansa tehdessään, olisi se saattanut johtaa kriisiin. Järkeä tarvittiin peittämään tunteen kaoottisuus. Bernhard kirjoittaa aina tunteesta. Inho on syljettävä ulos, koska selvänäköisyys on hänen henkilöilleen ymmärrys siitä, että on valittava mistä pitää ja mistä ei pidä, epärationaalisesti.
Asta Scheibin haastattelussa Bernhard, viitaten samalla kuolleeseen lähiomaiseensa: "One feels happiness each day, you're happy to be alive and not dead already. That's a great capital. From the person who died, I know that you love life to the very last moment. Basically, everyone loves to live. Life cannot be so terrible that you don't keep on with it after all. The motivation is curiosity. You want to know: what will come next? It is more interesting to know what will come tomorrow then what is here today. When the body is ill the brain develops astonishingly well."
Mielestäni tämä ei ole ainakaan kovin puhdasta nihilismiä. Tämä eetos on läsnä jokaisessa Bernhardin onnistuneessa kirjassa, koska hän kuvaa elämänhalua käänteisesti eli sen menettämisen rajalla olevien ihmisten kautta, ja esimerkiksi toverini ei löytänyt tätä Haaskiosta. Se ei käynyt hänellä mielessäkään, koska kirjailijan tyyli on niin ankara. Siksi Bernhardia voidaan mielestäni lukea radikaalisti eri tavoin ja hänen teoksensa ovat tavattoman monimutkaisia. Vanhat mestarit on selvin esimerkki tästä Bernhardin käänteisestä elämänilosta, ja vaikka siinäkin on lopussa mustaa ironiaa, Bernhard pitää keskushenkilöidensä tekoja ymmärrettävinä ja sympaattisina.
Tämä eetos on läsnä jokaisessa Bernhardin onnistuneessa kirjassa, koska hän kuvaa elämänhalua käänteisesti eli sen menettämisen rajalla olevien ihmisten kautta (...)."
PoistaTuotahan se jopekin minulle opetti. Tuo on ihan totta. Ja ajattelen myös niinkin että kaikki vakavalla mielellä tehty synkinkin taide lähte tuosta. Elämän merkitys on kaiken ytimessä. Evoluution lataamana. Julminkin Haneke, Paso.lini tai kyllä populaarikin eksploitaatioelokuva ylistää elämää ja tylyin nihilistikin (pettyessään johonkin jota ei saanutkaan). Niitze on minulle tuollainen käänteisyyden "runoilija" ennen muita. Tosin niitzen uniikkimaisuus on siinä, että se kykenee ylistämään elämää myös "suoraan" olematta banaali. Sen näkemys nihilismistä mahdollistaa ja lopulta pakottaakin siihen... nihilismin ylittymiseen jotenkin väistämättä päätyy niitzen sokkeloissa. Mutta joo, bernhardia lukiessa tulee periaatteessa samaan tilanteeseen. Noinhan se on niin ku sanotte. Mutta tuo lainaamani palkintopuheen lause kyllä pistää miettimään sitten sitä persoonana. Jos joku sanoo minulle noin, koen lauseen vain epätotena ja löysänä provokaationa johon ei oikein tarvitse edes ottaa kantaa... vaikka siis otin... Palkitopuhetta lukiessa tuli väkisinkin välillä tuo sama olo.
Tuo tunteen kaoottisuus... Itse ajattelisin sen taiteessa romantiikan yhdeksi muodoksi. Voisin ajatella Bernhardin klassiseksi germaaniksi romantikoksi joka seisoo vuoren laella synkin mielin. Minulle tunne ei ole sen todempaa tai epätodempaa kuin järki. Myös tunne perustuu väärin tai oikeisiin johtopäätöksiin. Sen on kokenut niin monta kertaa... faktat muuttavat mekaanisesti tunteen, sammuttavat vääriin lähtökohtiin perustuneen vihan esimerkiksi. Tunteisiin ei voi vedota teoissaan. Tunne on logiikan musta aukko, ehkäpä tiivityneintä ajattelua, mutta ei erillään siitä. Siksi järkevyyttään ei millään perusteella tarvitse kieltää sen enempää kuin tunteitaan koska ne eivät ole leikattavissa irti toisistaan. En tiedä. Ehkä tämä näkemykseni haittaa bernhardin kokemista...
Mutta sitten taas: pitää hankkia tuo Haaskio! Kiinnostavaa!!! Ja tuo lainaamasi teksti ei tosiaankaan ole nihilistinen. Bernhardista ei pääse eroon.