tiistai 16. elokuuta 2016

VIIMEINEN SANA (Pärttyli Rinteen romaanista ja taas kerran Nietzschen vaarallisuudesta)

Tuon edellisen kirjoituksen kommentoinnin innoittamana kirjoitan tämän kehun. 

Lukekaa Pärttyli Rinteen pari vuotta sitten ilmestynyt romaani Viimeinen sana. Se on kertomus täydellisen idean umpikujasta. Siitä mitä voi pahimmillaan tapahtua, kun epätäydellinen todellisuus ja tietoisuus ei enää riitä; siitä, miten maailman satunnaisuuteen ja epätäydellisyyteen pettyneen "platonistin" ja hänen kanssaihmistensä käy; siitä miten yli-ihmisen idea alkaa palvelemaan uskomusta täydellisiin ja luonnollisiin ideoihin, tai oikeastaan yhteen sellaiseen: metafyysistä uskomusta maailmaan, jossa heikkous on toissijaista ja johon subjektiivisen tietoisuuden tympeä suhteellisuus ja ajatus ihmisen satunnaisuudesta ei voi kuulua; siitä, miten sanat eivät enää ole kommunikatiivisia vaan niiden tehtäväksi tulee kadota idean puhtauteen; siitä miten filosofia voi vedota ihmisen yksinäiseen sieluun ja korvata kokonaisen maailman. 


Kun Nietzscheä ja ideoiden maailmaa luetaan metafyysisesti, siis ideoiden ensisijaisuuteen vedoten ja maailman unohtaen, käy näin. Ajaudutaan semanttiseen sulkeumaan, jossa enää tekojen peruuttamattomuus voi palvella täydellisintä ideaa (yli-ihmisyydestä). Ja kyllähän Nietzscheä näin voi valitettavasti hyvinkin lukea: hänen ideansa hyväntahtoisuuden toissijaisuudesta on mielestäni läsnäolon metafysiikkaa ja huonoa filosofiaa ja kun sitä seuraa vastustamatta, lopun tietää jo alussa. (Ks. Ensisijaisuuden metafysiikasta.) 

Kuitenkin, jos ollaan johdonmukaisia, yhäkin tässä mailmassa sijaitseva yli-ihminen ei voi olla täydellisen idean kokemusta vaan différancea , disseminaation reaalinen paikka, jossa maailman puhdas mieltäminen tulee mahdottomaksi. Yli-ihminen ei havainnoi täydellisesti maailmaa vaan on osa sen epätydellisyyttä. Yli-ihmisyys on vahvuutta hyväksyä tämä totuus.

Tätä on minulle se nihilismin ylittäminen, johon jo Nietzschen itsensä ristiriitaisuus väkisikin johdattaa: epätäydellisen maailman armollisuuteen. 

40 kommenttia:

  1. Tämä on hyvä kuvaus siitä, miten nuori, epävarma kaveri ajautuu nietzscheläisyyteen säilyttääkseen ylpeytensä. Olen joskus kirjoittanut tästä. http://marjatankirjat.blogspot.fi/2015/08/parttyli-rinne-viimeinen-sana-tasokas_16.html

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kävin lukemassa kommenttisi kun sain tämän kirjan tutulta vasta nyt lahjaksi sen omasta kirjahyllystä. Itse en paneutunut tässä tekstissä dramaturgisiin juttuihin ollenkaan, näin tämän puolen liian kiinnostavana. En tiedä tehoaako näihin kavereihin enää mikään kun filosofia on nielty karvoineen päivineen patologisin maustein? Kauhajoen jälkipainissa heitän ajatuksen, olisiko koulufilosofi hyvä koulupsykologin rinnalla. Kun psykologia ja humaanius eivät vastaa näiden tyyppien autistiseen logiikkaan vaan syventävät vain sivullisuutta liian helposti. Tuossa kirjassa opettaja oli asialla mutta poika oli jo niin tavoittamaton, ettei vuorovaikutus mahdollistunut. Jos pakkohoito ei tule kyseeseen, tämä on kysymys, johon ei ole hyvää vastausta, ehkä vain välttäviä.

      Poista
    2. Mitä se koulufilosofi siellä sitten tekisi? Antaisi oikeat vastaukset oikeisiin kysymyksiin?
      Sivullisuuden kokemiseen ei tarvita filosofista päätepysäkkiä, jolta ei ole enää takaisin kääntymistä. Sivullisuutta syntyy valitettavasti koko ajan kun olemme tekemisissä toistemme kanssa. Itse olen kokenut että yhteisöllisyys, sen yritelmät, sen kahleet, synnyttävät sitä tietyissä ihmistyypeissä kaikkien tehokkaimmin.

      Silti samaan aikaan on yhtä totta, että ihmisen on hyvä kuulua joukkoon, jonka hän hyväksyy ja joka hyväksyy hänet ilman ihmeellisiä vaatimuksia.

      Maailman historian tuhoisin filosofinen umpikuja meidän kuviteltavissa olevan ajan aikana on ruumiiden määrällä laskemalla ollut sosialismi-kommunismi, eli marxilaislähtöinen ajattelu. Selkenä kakkosena eri fasismit, mm. natsismi.
      Näitä pitäisi sitten torjua myös.

      En tiedä voiko edes ketään opettaa lukemaan mitään oikein, esim. Niitseä kuten nyt (ajatusleikitellen) ehdotat.

      Mulla tarttui tänään autoradiosta korvaan virke: Moderni psykologia on työskennellyt kohta sata vuotta poistaakseen synnin ihmisten todellisuudesta.
      Olen miettinyt sitä.
      Siis sitä että on olemassa jokin pedagoginen missio, jolla suitsia sanastoa ( ! ) ja ajatella, että kun sanoja käytetään nyt toisin, o i k e i n , niin todellisuus seuraa perässä.

      Eikö vastalääkkeeksi Kauhajoelle, kommunismiin ja natsismiin pitäisikin riittää: Älä tapa.

      Älykkäille mielille (esim. juuri koulussa) pitää tietty antaa paljon pohdittavaa. Ehkä esim. joku ope joka heittäytyisi pohtimaan kiinnostuneen oppilaan kanssa Niitseä pohjamutia myöten, ilman ohjailevuutta, kaikessa hurjuudessa, voisi estää sivullisuuden fundamentalismia syntymästä. Jos sen sijaan oppilaille näytetään kiva YK:n traileri siitä kuinka kukat kukkivat kun kaikki ovat niin tasa-arvoisia ja imagine all the people, voisin hyvinkin kuvitella älykkäimmän tuollaisesta naivista (vaikkakin tarpeellisesta ja perustellusta) indoktrinaatiosta radikalisoituvan ja ajautuvan marginaaliin jo ihan pelkästä ällötyksestä.

      jope

      Poista
    3. "Älykkäille mielille (esim. juuri koulussa) pitää tietty antaa paljon pohdittavaa. Ehkä esim. joku ope joka heittäytyisi pohtimaan kiinnostuneen oppilaan kanssa Niitseä pohjamutia myöten, ilman ohjailevuutta, kaikessa hurjuudessa, voisi estää sivullisuuden fundamentalismia syntymästä."

      Just tota tarkootan.

      Poista
    4. Koulussa ei ole oikein aikaa pohtia pitkään yhden kanssa sellaista, mikä ei muita kiinnosta. Tilanteet ovat sellaisia, mukulat lyhytjännitteisiä jne. Opettajien olisi sitten vietettävä aikaa koulun ulkopuolella näiden erikoisten tyyppien kanssa.

      Jopen mainitsema "Älä tapa" on hyvä ja toinen voisi olla "Olkaa yhdessä, pitäkää toisistanne huolta".

      Poista
  2. Noin se varmaan on, Marjatta. Koululle ollaan sysäämässä kohta suurin piirtein kaikki. Siellä pitäisi hoitaa kaikki kuntoon ja onnelliseen alkuun. Realismia, tuskin.

    Mutta sitten näkökulma. Miksi radikalisoituminen pitäisi pyrkiä estämään? Olen varma että me kaikki kuitenkin arvostamme tietynlaista radikalismia. Kukin ehkä omien motiiviemme kautta erilaista, mutta kuitenkin. Radikalismi, äärimmäinen, on kuitenkin tehnyt niitä läpimurtojakin maailmassa hyväänkin. Mm. demokratia on ollut sellainen, aikansa äärimmäistä radikaalia. Kommunismi-sosialismi oli sen sijaan alun ideaalien realisoituessa esim. Venäjällä vuonna 1917 radikaali läpimurto pimeyden ytimeen, pahaan. Radikalismissa on aina vaaransa, mutta myös mahdollisuutensa.
    Laillinen väkivallaton radikalismi voi viedä meitä eteenkin päin. Tai oikeastaan mikään muu ei taida viedäkään. Kultainen keskitie ei suinkaan aina ole meille hyvästä.

    Mutta missä vaiheessa tinkimätön ajattelu, radikalismi, muuttuu irvikuvakseen? Luultavasti ideologisoituessaan.
    Muuttuessaan suureksi ideaksi, jonka mukaan kaikkein täytyy hengittää.
    Tällä kaikella tarkoitan kuitenkin, ettei oppilailta, kansalaisilta tms. pidä sentään kaikkia särmiä hioa pois.
    Jos jotakin tässä maailmassa pitää potkaista munille, niin sitten pitää potkaista eikä vain hautoa. Hyväksytyn toiminnan rajat tulee tietenkin tuntea, esim. fyysinen koskemattomuus. Siihen on olemassa vain se poikkeus kun yhteiskunta puolustaa olemassaoloaan, jäseniään.

    Jos haluatte nimetkääpä yksi äärimmäinen radikaali, yksi repivä ekstreemisti, jonka radikalismista ammennatte voimaa ja iloa päivittäin. Omani: Martin Luther. Ja mikä uskomattominta, Lutherista on tullut hyvin radikaali uudestaan. 1500-luvullahan hän oli Public Enemy number one, sitten establishment omi hänet ja kuohitsi hänen ajatuksensa, 1800-luvulla oli taas hieman säpinää, sitten taas lihava dogmi-ikoni ja nyt taas parasta vastamyrkkyä tämän ajan ja tämän maailman menolle ja mm. henkistetylle hengellisyydelle. Vapaustaistelija minun makuuni, hah ha.

    Mutta entä teidän?

    jope

    VastaaPoista
  3. No jos otetaan tuolta samalta suunnalta niin Dietrich Bonhoeffer - teologi, joka ei katsonut natsihallinnon ja kirkon liittoa hyvällä, vaan osallistui jopa Hitlerin salamurhayritykseen, mutta myös puolusti älyllisesti ja sanalla natsihallinnon sortamia.

    Häneltä useat ovat (kaiketi) kuulleet sävellyksenä (virtenä) runon Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja, jossa sanotaan mm. "Hyvyyden voiman uskollinen suoja / piirittää meitä, kuinka käyneekin." Tämä jos mikä oli radikaalia. Kaveri kirjoitti runon vankeudesta ja varmasti tiesi, ettei hänelle käy hyvin eli että natsit surmaavat hänet. Bonhoeffer kuvasi pelkäävänsä tulevia kidutuksia ja kuulusteluja. Silti hän pystyi uskomaan hyvään, joka suojaisi häntä kävi miten kävi. Tällainen valittu marttyyrius joka ei kavalla totuuttaan edes ääriolosuhteissa on tietenkin harvojen herkkua, mutta ainakin minussa herättää kunnioitusta - siksi D.B. on minulle suurempi ajattelija kuin esimerkiksi Nietzsche tai Heidegger.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kesällä taas (toinen kerta vähintään) Bonhoefferia ja sitä tilannetta missä hän oli mukana hienosti käsittelevän Paavo Rintalan Marian rakkaus-romaanin. Juuri noita asioita mitä toit esiin, se laittoi ajattelemaan. Ja kirjanakin Marian rakkaus on vaikuttava, runous esillä myös kuten Rintalalla usein, Rilke, Celan, Tsevetajeva mm.
      jope

      Poista
    2. Mietin mun suosikkeja... aika vaikee jope. Palaan asiaan.

      Poista

    3. Tyypit jotka kuvaavat laittomasti huonoa eläintenpitoa. Arvostan paljon.

      Poista
    4. Ja kyllä pussy riot aiheutti hyviä tuntemuksia kans venäjän ortodoksien poliittisen sidoksen kritiikissään.

      Ja noitahan kun miettii niin onhan niitä. Enkä tiedä mikä näissä mittaa niiden vaikuttavuutta... kai se paljonko ovat laittaneet peliin itseään (vahingoittamatta muita). Ja sekin on suhteellista. Riippuu maasta missä toimii. Nuo eläinten videoijat ovat uskaliaita täällä meillä.

      Poista
    5. No. Ehkä sittenkin eksistentialisteista suurin eli Nelson Mandela. Hänen pragmatisminsa on vaikuttanut minuun paljon.

      Poista
  4. No niin, Luhther, Bonhoeffer, Mandela, no näähän on kaikki protestantteja! Hyvää radikalismia!
    Tosin Martin ei kokenut olevansa sen enempää protestantti kuin luterilainenkaan, vaan katolinen, eli yleisen kirkon miehiä.

    Itse en ole enää ollut vähään aikaan protestantti. Erosin Suomen ev.lut. kirkosta eli olen toistaiseksi vapaa agentti.
    Tosin erosin sananmukaisesti PROTESTanttisista syistä, eli olen kai hengeltäni sitä siis vieläkin.

    Mutta on siis hyvää radikalismia ja paljon. On varmaan myös hyvää fundamentalismiakin. Eli ehkä meidän on vain luotettava nuorisoon lukevat he mitä tahansa, lukevat he mielestämme oikein tai lukevat he väärin, kyllä se Siperia sitten opettaa kuten meitäkin, terveisin ex-sosialisti.

    Eläinsuojelijoiden hyvästä radikalimista olen samaa mieltä. Paljon hyvää he ovat jo saaneetkin aikaiseksi! Onko sitten lihansyönnin lopettaminen mahdollista maailman mitassa, en tiedä. Liha tuntuu olevan arvossa maailman seitsemän miljardin joukossa oli maanosa tai kulttuuri mikä tahansa. Myös Intian suunnassa pata porisee, vaikka haluammekin pidellä pystyssä sitä kaunokuvaa kasvisyöntiä suosivista buddhalaisista ja hinduista.

    Meillä on viime aikoina herättänyt keskustelua rituaaliteurastus. Vaadimme karjataloustuottajiltamme aika paljon eläinetiikkaa ( niin kuin pitääkin) mutta eläinten puukottajat ovat turvassa myös eläinten asiaa ajavilta ihmisiltä. En tiedä mitä asiasta pitäisi ajatella, pistin tuon vain nyt piikiksi, sananmukaisesti, meidän lihaamme ja mietteisiimme.
    Näistä rituaaliteuraspaikoista on täällä jopa muotia ostella lihaa ja pitää sitä kehuttavana asiana. Kun se on niin...en tiedä mitä ne tavoittelevat. Ehkä vain kokemusta ja pintaraapaisua toiseudesta, ehkä se on eräänlaista lihaturismia.
    (Löysinkö mä nyt taas varjoisen ja ikävän näkökulman tähän asiaan? Jos löysin niin vilpittömästi olen monen kanssa tähän kiinnittänyt huomiota. Täällä niitä kauppoja on parikymmentö ainakin. Ehkä tiedätte paremmin onko se ongelma vai ei. Mutta ei se ainakaan eläinsuojelijoita näytä kiinnostavan. Ehkä meidän lihansyöjien pitäisi päästä katsomaan ihan vierestä miten se tapahtuu. Morrisey livenä siis. En nyt tässä syytä ketään, olen vain tarkka näissä kaksoiskoodi jutskissa. )

    jope

    VastaaPoista
  5. Tuli vaan mieleen, että Nietzsche itse kutsuu Zarathustran suulla yli-ihmisajatustaan nukeksi, joka on ripustettu pilviin ja sanoo, että valhe olkoon jokainen totuus jonka ohessa ei ole kuulunut nauru. Lisäksi N:lle yli-ihminen (ideaalitapauksessa) voisi toteutua vain sukupolvien ylitse kumuloituvana asiana: siis tietyn lihallisen geneologian seurauksena... Ja vaatisi paljon "onnensattumia", kuten filosofi muualla sanoo. Toisin sanoen N. tietää ajatuksensa utopistisuuden: se ei voi olla mitenkään yhden ihmisen toteutettavissa. Toisaalta juuri tässä utopia avautuu vaarallisesti siihen suuntaan, johon esimerkiksi saksalainen kansallissosialismi rotuoppeineen oli sitä viemässä. Mielestäni ei voi mitenkään olla N:n "vika", jos joku koulusurmaaja tekee tekonsa, suunnilleen yhtä vähän kuin on hevimusiikin vika, että joku jne. No, tätä ei kai kukaan väittänytkään, mutta jos vikaa jostakin etsitään, löytyy se niistä virhetunnistuksista ja -kytkennöistä, joita inhimilliseen tietoisuuteen väistämättä sisältyy ja syntyy tietyissä ikävissä ja tunnekylmissä olosuhteissa, kun niihin yhdistyy vielä kaikkea muutakin, mikä ei välttämättä ole yksiselitteisesti selitettävissä perheolosuhteilla tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta jokainen utooppinen ihmisenrakennusprojekti, täydellisen maailman(järjestyksen) rakentaminen, hyvyyden lopullinen ihmistekoinen voitto, sorry, mulla tulee taas mieleen imagine all the people, on myös yli-ihmisyyden kaipailua, eikö?
      Näemme silmissämme malkan (yli-ihmisyyden idean typerimmät ideat, jotka tunnistamme pahuudeksi), mutta emme hirttä (uuden uljaan täydellisen hyvän ikinuoren superrelativistisen digitalisoidun läpikorrektoidun globalisoidun ihmisidean yli-ihmisyyttä).
      En tiedä kirkastuiko tuosta sotkusta teille mun pointti, mutta mulle ajatus on ihan selkeä: pidetään ihminen kytköksissä ihmisyyteen, arkeen, reaaliseen, omaan ruumiseensa, omaan maisemaansa ja maahansa, arvoihin, historiaan.
      Mister, I don´t imagine that a l l the people...

      Äsken tv-uutisissa oli juttu nettipelaajakoulutuksesta oliko se Orivedellä. Ihan siis yhteiskunnan järjestämästä.
      Jutussa nuoria aikuisia miehiä ja yksi tyttö istui koulutuksessa harjoittelemassa "ammattipelaajaksi" kasvamista. Automaattikiväärit liikkuivat virtuaalikäytävillä, verta lensi seinille, uhreja kaatui lattialle. Kun juttu päättyi uutistenlukija hymyili hyväksyvästi niin kuin tuo olisi sitä kuuluisaa kaiken perustelevaa kato-se-nyt-on-vaan-tätä-päivää.
      Kouluampumiset eivät voineet tietenkään olla tulematta mieleen. Mutta sille hymistelijälle eivät tulleet.
      En kommentoi pelaamisen väkivaltaisuudesta tms. - en tiedä siitä oikeastaan mitään enkä väitä siitä mitään, mutta jotakin hyvin hyvin outoa tuo kaikki mun silmissä oli. Yhteiskunta kouluttaa ihmisiä pelaamaan tappamista ammatikseen?
      Onko tämä sitten oikeasti se uusi maailma, johon pitää vain suhtautua reippaasti kuin Tarvajärvi aamulähetykseen?

      jope

      Poista
    2. Siis kun mä käytän (sankarini) John Lennonin Imagine-biisiä usein mulle vastenmielisten asioiden ripustimena, en tee sitä siksi tietenkään että en pitäisi kappaleen esittämiä ideaaleja oikeina ja hyvinä ja asioina joita minäkin haluaisin (poislukuen Jumalan olemassolettomuuden toivomus), vaan siksi että en usko kollektiiviseen yhteiseen hyvään meidän saavutettavissamme olevana asiana.
      Uskon pieniin yksiköihin, ruohonjuuritasoon, pieniin metsiin en suureen piiriin, jossa kaikki otamme toisamme kädestä kiinni ja alamme olla (hampaat irvessä) yhtä. One. Ein. Ihminen ei ole sellainen. Onhan se jo nähty...

      Mutta John Lennonia en loukkaa, vaan tuon kappaleen sanoja joissa mielestäni utopian tai minkä tahansa kollektiivisen ideologian koko ahdistavuus on kuvattu (vahingossa?) niin raatelevalla tavalla.

      Ja miten tämä kaikki littyy N:ään? Siten että tuossa kappaleessa maistuu yli-ihmisyyden henki, nyt vain valkoisena.
      jope

      Poista
  6. Vielä Nietzschestä: en usko, että yli-ihmisen idea oli N:lle itselleenkään läsnä läsnäolona, pikemminkin hän provosoi ja performoi sitä esille, se oli osa Scheinia (hohdetta, loistoa, valhetta), jota hän piti kuitenkin parempana kuin fiksattua ideaa ikuisesta hyvästä... N. itse siis nauroi yli-ihmisen idealle samalla kun hän toi sitä esille: tällaisena naurettavan epätodennäköisenä mahdollisuutena se oli hänelle olemassa, jonkinlaisena makuarvostelmana, mutta hän piti sitä silti parempana kuin sitä mitä näki muualla. Itse idea lienee olisi voitu täyttää mitä erilaisimmillä "sisällöillä", yli-ihminen oli nukke, joka oli ripustajastaan riippuvainen. Se oli arvoja luovan ja arvoille nauravan ihmisen ideaaliminä - eikä sellainen ole koskaan läsnä, todella.

    VastaaPoista

  7. Itse en oikein lopulta tiedä mitä N Ajatteli. Mutta juuri siksi yritän lukea häntä ristiriitojen ja heikkouksien läpi, voittaa Niitzeä... nähdä hänet tekstinä joka lohkeaa. Painivastustajana jonka heikkoudet ja vahvuudet tuntee vasta otellessa, ja sitten tuntee omansa vastaavat paikat. Voi olla että tulkitsen niitzeä vääri; että käytän sitä hyväkseni ja luen kuin varas yöllä...

    "Yli-ihminen ei havainnoi täydellisesti maailmaa vaan on osa sen epätydellisyyttä. Yli-ihmisyys on vahvuutta hyväksyä tämä totuus." Siinä todellakin se ranta, johon niitzelläni päädyn... nihilismin tuolle puolen.

    Pyrin jotenkin siihen, ettei minun tarvitsisi sanoa mitä N tarkoitti vaan että mihin minä lukijana hänen kanssaan ajaudun ja mistä itseni löydän ja mitä arvoja pidän niin tärkeänä että ne alkavat taittamaan niitzeäni siihen suuntaan minkä haluan kestää... Kyllä niitze on varmasti mieltä pakottavin kirjoittaja itselleni, niitze ON reaalinen joka haastaa ja jonka haasteeseen on vastattava.



    Helvetti kun tämä netti on huikea keksintö. Missä minä teihin muuten olisin voinut koskaan törmätä! Filosofian lukeminen vaatii siitä puhumista ELÄVIEN IHMISTEN EIKÄ KUOLLEITTEN FILOSOFIEN KANSSA! Vesan kommentit kirkastavat Niitzeäni ja jopen Lennonin yli-ihmisyys on oivallinen huomio. Kiitos.

    VastaaPoista
  8. (Tämä on välihuomautus eli ei mennä nyt tähän, mutta jos saan laittaa seuraavan ikään kuin jälkiliitteenä. Eli onko seuraavassa linkissä ikään kuin mun kesäisen keskustelun rehabilionti, kun olen ollut samoilla linjoilla sosiologian kuin dosentti Jari Ehrnrooth?)

    http://www.hs.fi/kulttuuri/a1471489561183?ref=a-suositeltu

    (Huom! Kohdat alkoholipolitiikka, perustuslaki, kehitysapu, turvapaikanhakijat.)

    Sitten vielä tämän Juhan blogin keskustelun kautta tajusin, että se mikä mussa aina herättää vastustusta on juuri se "valkoinen yli-ihmisyys. Siitäkin on maistiaisia tuossa Ehrnroothin ajattelussa, siis sen purkamista. Valkoisella yli-ihmisyydellä (oma termi, vielä hieman teoreettisesti hakusessa, hah...) tarkoitan yli-ihmisyyttä joka pinnalta näyttäytyy sen pahan kylmän kovan totaalisesti "vapautetun" yli-ihmisyyden vastakohdalta mutta kun sitä humanistikeitosta kauhoo syvemmältä paljastuu sieltä äärimmäisen ideologinen näkymä ihmisyyteen, joka on samalla tavalla irroitettu maan pinnalta ja ihmisen ja ihmiskunnan realiteeteista kuin jokin ääriajattelu, jossa ihminen on oma herransa.

    Sosialistisen ja fasistisen fasismin (yli-ihmisyyden vulgäärejä sovelluksia) jälkeen meillä oli kylmä sota, joka saattaa läntisestä näkökulmasta tarkasteluna näyttäytyä yllättävästi myöhemmin kauniilta ja onnelliselta epookilta, mutta nyt olemme kuin ajautuneet relativistisen yli-ihmisyyden, tai globalistisen yli-ihmisyyden marssijärjestykseen kuin huomaamatta.

    Aika isoja asioita tapailen, pahoillani olen, ehkä saatte kiinni siitä mitä tarkoitan. Jos olen hakoteillä, ampukaa alas.

    jope

    VastaaPoista
  9. Yli-ihminen siten kuin Jope sen kuvaa on nykyajan "hyvä ihminen", globaali toimija, jolla on ääridemokraattinen utopia, josta hän itse ei voi mitenkään olla vastuussa. Tämä ideaali ei koskaan tule todeksi, mutta tuhoaa paljon joko yleiseen suhteellisuuteen tai hyvää tarkoittavaan vastuuttomuuteen, joka raivaa tieltään niin paljon uudelle hyvyydelle epämiellyttävää kuin mahdollista, myös järjen äänen. Vain erilaiset kompromissiot/visiot voisivat tarjota jonkinlaista mahdollisuutta, ja myös oman hyvyyden suhteellistaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täsmälleen tuota tarkoitin. Kiitos jäsennyksestä.
      jope

      Poista
  10. "EHRNROOTH ESITTELI todisteita kansakunnan pahoinvoinnista: lisääntynyt alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet ja liikunnan puute, parisuhteiden katkeilu, lastensuojeluilmoitukset ja lasten huostaanotot, mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden kulutus."

    Tuon lainaamani suhteen seuraavaa: rikollisuus vähentynyt, alkoholinkulutus vähentynyt, liikalihavuus amerikkalaisten ongelma yhtä hyvin ja vähän enemmänkin eikä käsittääkseni johdu hyvinvointivaltiosta; parisuhteiden katkeilu johtuu juuri siitä eksistentiaalisesta vastuun ottamisesta, jota E odottaa ysilöiltä: kun ihminen ottaa vastuuta hyvinvoinnistaan ja irtautuu sosiaalisista sopimuksista ja instituutioista, ei se valitettavasti rajoitu vain niihin asioihin joita juuri E pitää tärkeinä.

    Kyllä E hyviä haasteita heittää, mutta en tiedä paljonko hän myös lipsahtaa amerikkalaisen yksinäisen ihmissankarin romantiikkaan. Kyllä lipsahtaa aika paljon. Totta on että systeemin vastuulle ongelmia sysätään helposti. Kyllä sen työssänikin huomaan. Mutta tuo vapaan tahdon uskonto on kiemurainen juttu. Siihenhän E myös ajattelussaan lipsahtaa. Olisiko hän valmis sanomaan asunnottomalle päihdeongelmaiselle omaisuusrikoksiin syyllistyvälle yksilölle, että kokoa ittes, tahtos on vapaa? Olisiko? Minä itse edustan tuota E:n sisimmässään halveksumaa asennetta ja hän saa vapaasti tulla tekemään työni. Sillä kun E:n korulauseet siivtaan hänen reaalisen ytimensä ympäriltä, tuota hän tarkoittaa. E on minusta sivistynyt versio Trumpista, (sorry mut en malttanut...). Älykkö vain osaa verhota möläytyksensä sivistyneeseen muotoon. Pikkusen retorinen provoktiokin tuosta E:n maailmankuvasta paistaa (ja provokatiivisen retoriikkan ja ironiaan voi sitten vedota jos joku kuten minä ottaa tosissaan).

    Mutta tuo hyvinvointitaiteen kohta oli oikein hyvä. Hyvinvointimatematiikka! Joo. Hyvä heitto.

    Kirjoitin postauksen siitä jari e:n hesarin aikaisemmasta haastattelusta. Koin että typin ytimessä piilee eränlainen metafyysinen agentti, johon se sittenkin nojaa jotta voi puhua noin nihilistisesti (yli-ihmisen teologiaa jossa yksittäinen subjekti on uhrattavissa uuden ihmisen idean hyväksi). Olen yhä samaa mieltä. Tässä lyhyt juttuni ettei tartte hakee muualta:

    MIKSI JARI EHRNROOTH EI ANNA MINULLE MITÄÄN

    "Koska hän haluaa palata metafysiikkaan. Puhuu korkeammasta olennosta johon hyvyyttä, totuutta ja kauneutta tavoitellessamme voimme vedota tai jonka varjoon langeta. Yhtäältä sanoo että se on olento josta ei oikeastaan voi sanoa mitään ja toisaalta kuitenkin jotakin sanoo vedotessaan metafyysiseen olioon joka jäsentäisi hyvyyttämme ja viisauttamme. Määrittelee sitä hyvinkin tarkkaan asettaessaan tarpeemme sitä vasten. Puhuisi vain ihan reilusti arvojamme ohjailevasta Jumalasta jolle tietenkin silloin pitäisi olettaa tietoinen ja arvioiva subjektius että tässä olisi mitään mieltä. Mutta tähän hänkin taitaa olla liiaksi valistuksen lapsi eikä halua tehdä itsestään epäuskottavaa itseään arvostavien silmissä. Ja kaitselmuksen puhdas lumekin taitaa olla mahdoton kun se kerran on suhteellistettu liian epämääräiseksi entiteetiksi, ja koska vain puhdas lume voi tuottaa ihmeen kaltaisia vaikutuksia, taitaa Jari E pelkästään romantisoida etiikkaa. Ehkä hän sitten saa voimaa jonkin täydellisen kaipuusta mutta minulle se ei riitä. Siihen etiikka on aivan liian konkreettinen ja käytännöllinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep pojat. Yli-ihminen on julma käsite aina kun sitä mitataan jotain puhtautta vasten. Siksi se ei katso käytäjänsä ideologiaa lainkaan. Eikö jotenkin noin?

      Poista
  11. Juha, itse olen pointeistasi samaa mieltä mitä toit ihmisen pärjäämisen vaatimukset, totta kai heikkona ja autettuna kannatan aina heikkojen auttamista, mutta mm. artikkelin kohdissa kehitysapu, turvapaikanhakijat ja alkoholi, perustuslaki oli suoraan juttuja jotka ilahduttivat minua:

    -Alkon totaalinen vapautus eurooppalaisuuden ikonina hävettää minua
    -kaiken vastiikkeettomuus perustuslaillisena subjektiivisena oikeutena maailman tappiin saakka ei ole mahdollista muuten kuin utopiassa, historiaan ja reaaliseen mahdolliseen se ei korreloi millään lailla, se oli ohimenevä aika (70,80,90, 00) milloin se oli mahdollista mutta globalismi on tuonut noin miljardi ihmistä työmarkkinoille jotka ovat valmiita tekemään parin euron tuntipalkalla mitä tahansa, sen jälkeen tulee toinen miljardi, se romahduttaa hyvinvointivaltion verotuottopohjan lopullisesti ja sehän on nyt jo alkamassa. Oma valintamme se oli. Ruksimme väärän vaihtoehdon.
    -nuo kaksi muuta kohtaa osoittavat että yhä useampi klassinen humanisti tajuaa missä kulkee raja ja jos rajantaju katoaa, katoaa sen mukana paljon muutakin ja vaarallisella tavalla. Ei siis ole enää natsia tunnustaa tosiasiat tosiasioiden painosta.
    Mielestäni tosiasioiden tunnustaminen näissä aihepiireissä alkoi Linkolasta ja nyt yhä useampi sivistyneistöönkin kuuluva ihminen ( en tosiaan tarkoita itseäni, voitte olla varmoja)haluaa jäädä kuplan ulkopuolelle.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät lisäykset jope. Esimerkiksi lapsilisät, päivähoitomaksut... kyl ne sais olla tulojen mukaiset. Enempi tarveharkinta olisi tarpeen. Päihdehoitohan velvoittaa jo motivoitumiseen ja jos tarpeeksi mokaa, ei kunta ehkä lähde heti uudelleen maksamaan. Eli toisissa paikoissa taas kyllä velvoitetaan. Jokin yleinen otanta tuossa E:ssä vain ärsyttää.

      (Marjatta. Aina kun unohdun pojittelemaan tyyppejä kuten tuossa niitzekeskustelussa, oleta itsesi yhdeksi pojaksi mukaan :o)

      Poista
    2. Poju ilmoittautuu! :D

      Tässä on nyt niin paljon kaikkea hyvää keskustelua, että en vaikea valita, mihin tarttua.

      Minulle parhaita sankareita ja vapaustaistelijoita ovat arjen ihmiset, jotka vievät teoillaan isompaa asiaa eteenpäin. Tästä esimerkkinä amerikkalainen musta nainen Rosa Parks, joka istui bussissa eikä antanut paikkaansa valkoiselle miehelle. Tämä tapahtui 1955 ja johti laajaan bussiboikottiin ja nosti rotujen epätasa-arvoa esiin. Samoin se pieni tyttö, joka meni valkoisten kouluun erottelun loputtua laissa mutta ei käytännössä, vaikka valkoiset hurjistuneet rasistit ja jopa osavaltion poliisit seisoivat kahta puolen kulkureittiä huutamassa :"Lynch her!"
      Samoin se lapsi tai nuori, joka sanoo kiusaajille koulussa: "Ootte ihan tyhmiä. Lopettakaa."

      Sain kirjastosta Vesan uuden romaanin Karhunkivi. Juhan kirja on tulossa lähikirjastoon minulle kaukolainana, eivät suostuneet ostamaan sitä kirjastoon.
      Oletko sinä Jope kirjoittanut kirjaa?
      Minä en ole. Jotain raapaleita elämästäni voisin lapsille kirjoittaa, tuskia ja iloja.

      Se on totta, että hyvät asiat lähtevät yleensä protestista ja radikalismista. Siinä pitää olla järki mukana ja hurjasti kärsivällisyyttä.
      Voi sanoa, että "Rosa sat so that Barack could run". (run for president). Tuloksien aikaansaamiseksi tarvitaan monesti epäonnistumisia ja hidasta eteenpäin menoa.
      Tuhoisassa radikalismissa halutaan tulokset heti - ja tietysti usein ne päämäärätkin ovat tuhoisia.

      Poista
    3. Olen Marjatta joskus kirjoittanut jossakin kommenttissani, muistaakseni antiaikalaisessa, että todella isolla osalla kirjallisuuden ystävistä, on ollut tai on edelleen enemmän tai vähemmän
      kirjoittamissuunnitelmia, mutta he eivät sitä yleensä tunnusta.
      Siitä asetelmasta muuten nousee myös tavaton määrä typerää katkeruutta kirjailijoita kohtaan kun toiset julkaisevat ja toiset vain kuvittelevat julkaisevansa.
      Voin häpeämättä tunnustaa, että kyllä minä kirjoitin pirun tosissani kolmekymppisenä ja myöhemminkin. Itse asiassa vielä puolikin vuosikymmentä sitten. Jotkut kehitelmät etenivät pitkällekin. Sitten tajusin todella kirkkaasti, että kirjallisuuden alueella minä en ole tekijä ja hukkaan vain aikaani kirjoittaessani juttuja, jotka koskaan eivät pääse maaliin saakka, vaan kompastelevat matkalla jalkoihinsa ja banaaneihin: osaamattomuuteen, keskinkertaiseen ilmaisuun. Tajusin etten ole riittävän hyvä. Aiheita oli, niistä ei ollut koskaan pulaa, mutta osaamista istua vuodeksi alas ja tehdä juttu riittävän hyvällä kielellisellä tasolla loppuun, ei ollut. En tarkoita peruskirjoittamisen osaamattomuutta, vaan sitä että jotakin tekstistä puuttui. Runoutta ehkä.
      Olikin todella vapauttavaa ryhtyä lukijaksi. Ei tarvinnut lukea enää yhtään kirjaa sillä silmällä, että kyllä minäkin. Monet kirjailijatuotannot tulivat elämääni uudella voimalla ja koin saavani nauttia teoksista täysin vapaasti tai olla niistä pitämättä.
      Kieltämättä jotkut parhaat kehitelmät vielä kummittelevat silloin tällöin mielessä, loppuun kirjoittamattomat hahmot kävelevät tämän tästä kadulla vastaan ja monissa tutuissa paikoissa olen kuin vieraana omassa hylätyssä mielikuvituksessani.
      Mutta summa summarum, ei ollut liian kipeää sittenkään ryhtyä siksi mikä olen. Kirjailija en ollut. En missään tapauksessa. Miten sitä kuvittelemaan koskaan ryhdyinkään, on sitten sellaista intiimipsykologiaa, että sitä en kerro tässä.

      Innostuinpa vastaamaan kysymykseesi Marjatta pitkästi.

      Karhunkivi on tärkeä kirja. Uskon että näet sen.

      jope, lukija, absolutely

      Poista
    4. Joo, nuo suosikkisi ovat rautaa.

      Jos kirjoitat kirjastani, tylyn suoraa tekstiä sitten vaan. Tarkoitan sitä. Itse fiksaisin muutamaa kohtaa jos nyt tekisin... mutta yleistuntu yhä ok. Se on vähän semmonen hajanainen pläjäys kaikkea mitä on tullut mieleen, ikään ku tään blogin taikinajuuri... Todellisuuskäsitykseni ja arvomaailmani pähkinänkuoressa... Jo kirjoittaessani tiesin etten tule muuta kirjan muodossa koskaan kijoittamaan niin en ehkä ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti, ajatuksia vaan piti saada dokumentoitua hajanaisesti. On siellä muutama runo ja mietelmä josta olen ylpeä ja jotka jo elävät uutta elämää toisessa yhteydessä. Mutta sitten myös keskeneräisiä ajatuksia joita olisi pitänyt laajentaa (ja täällä olen sen tehnytkin).

      Vesan kirjan ajattelin ostaa ku tulee aleen tai divariin (anteeks vesa!), kun musta on tullu niin hidas ja haahuileva lukija että kirjaston kirjat stressaa. Nyt aloitin Taisteluni kuutosta (sain lahjaksi kaverilta, sitäkään en olisi ostanut kovakantisena ja kalliina eli olet vesa hyvässä seurassa). Taidankin kirjoittaa lyhyen havainnon siitä , siis knausista yleensä, kun vasta aloitin tään kutosen.

      Poista
    5. (Ja tuo pojitelun laajentaminen Marjattaan koskee siis muitakin naislukijoitani:)

      Poista
  12. Marjatta, juuri hitaus asioissa voisi olla nykyajan radikalismia, mutta kun kvartaalit eivät anna armoa. Kesällä aina huomaa, miten tyydyttävää on hitaus, jonkinlainen maan ja valon rytmi ja kaikkea kuitenkin tapahtuu, iloisia juttuja mutta myös niitä tärkeitä välietappeja, epäonnistumisia.

    Elämän kiihdyttäminen siihen pisteeseen kuin nyt länsimaissa (ja samaa globalisaation kolonisointikaavaa käyttäen liki kaikissa muissakin teollisissa ja jälkiteollisissa maissa) on sitä tuhoisaa "tulokset heti" -radikalismia: no tulokset on saatu melkein heti, reilussa kolmessa sadassa vuodessa... Oikeastaan on jäänyt vain kysymys: onko meillä enää aikaa, vaikka hidastaisimme. Tosiasiassa hidastamisen logiikkaa ei saada oikein edes käyntiin. Tavallaan jää enää se olennaisin kysymys, miten osaisin olla itse niin radikaali, että hidastaisin enkä hyppäisi jatkuvasti vapaaehtoisesti turhan oravanpyörään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyetäkseen hidastamaan on oltava julma ja nopea. Näin radikalismin koetaan olevan tehokasta. Linkolan ajatus oli tämä vaikka ei itse siihen kyennyt. Uskon että me ns. tavikset vaikutamme kyllä juuri hitaudellamme. Minä en tee iskuja teurastamoihin vaan vastustan tehotaloutta syömällä lihaa vain sen 35 kiloo vuodessa ja ajattelemalla että jos kaikki söis näin vähän, se vaikuttais. Ajattelen myös että nämä niukkuden vuodet taloudessa ovat hyvä asia ympäristön kannalta. Työssäni koen usein turhautumista. Tuloksia haluisi nähdä nopeammin. Mutta täytyy vain yrittää ajatella kokonaisuksia, omaa merkitystään siinä. Mahdollistan ehkä jotain hyvää ja se siitä. Ja kyllä ne eläinten salakuvaajat varmasti saivat ripauksen jotain nopeaakin aikaan. Mutta se hitaus kai siis vaatii taloutemme niukistumista jatkossakin... kapitalismin jatkuva kriisi tai fyysikkojen oivaltavuus on ainut toivomme, niin uskon. Muu on kosmetiikkaa.

      Poista
  13. Ilkka Taipale on myös yksi ruohonjuuritason vaikuttaja. Hän kulki yhteen aikaan auttamassa työttömiksi kirjattuja, mutta oikeasti työkyvyttömiä ihmisiä irti paperisodasta.

    Oikeutettua radikalismia ei usein aikanaan todeta muuksi kuin rettelöinniksi. Vasta historia antaa sankarin arvon, kun tilanteet nähdään selkeämpinä mitä ne silloin olivat.

    Näillä pikkuniitseläisillä koulupojilla, joista keskustelu lähti liikkeelle, ei ole mielestäni mitään tekemistä radikalismin kanssa. Heillä ohut filosofian tietämys on itsetehostusta, muoti-ilmiökin ja liittyy eristäytymiseen, jossa ei välttämättä ole kiusaamista kenenkään taholta. Eriskummallisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksen takana nuorella on usein erityisen heikko itsetunto, jota olisi pitänyt vahvistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin myös muuten, että ilmaisemme aika vahvasti sitä mitä olemme nuo "sankarit" nimeämällä ja myös näkökulman valinnallamme.
      Esimerkki: Historian tutkimus = tulkinta on tuonut esiin viime vuosina vahvasti, että enemmän tai vähemmän toisistaan riippumaton mutta monilla sidoksilla toisiinsa samansuuntaisesti vaikuttanut puolitusina Ronald Reagan, Lech Walesa, Margaret Thatcher, Aleksander Solzenitsyn ja Johannen Paavali II oli se ydinryhmä, joka laukaustakaan ampumatta kaatoi yhteisvaikutuksellaan Neuvostoliiton ja Varsovan liiton. Varsinkin Reaganin Tähtien sota-hämäys oli mestariteos.
      Aikamoinen saavutus. Siinä mielessä historian sankareita siis, monelle ja mullekin. Itä-Euroopassa nuo kaikki hyvin kunnioitettuja, humaanisuudestaan.

      Toisaalta mikrotasolta radikaalin esimerkin nimeäminen on hedelmällisempää. Kuten tuo Marjatan mainitsema pieni tyttö. Sellaisia tarvitaan arkeen. m

      Hidastamisesta olen samaa mieltä. Globalismi vaatii kiihkeää mukana olemista kaikessa, digitystä ja kuluttamista, osallistumista ja itsen jatkuvaa päivittämistä muttuuvan maailmaan.
      Siitä pois jättäytytyminen on vahvasti radikaalia.
      Kun voisikin olla ulkopuolella, ukko mökissään kalapulliensa kanssa luonnon keskellä silloin tällöin jotain lukien. Ilman tarvetta vaikuttaa mihinkään ja samalla kaikkien vaikuttumisyritysten saavuttamattomissa.
      Mutta toisaalta. Olisiko se sittenkään lähimmäisen rakastamista teoissa? Olisiko se vain oman ruumiin suojelua ja sen vaalimista ja palvelua? Tietyssä mielessä meidän pitäisi kuitenkin kai(?) haluta uhrata toisillemme jotain itsestämme. Tässä on ristiriita.

      jope

      Poista
    2. Joo, egoistiselta nuo korpeen vetäytymiset kuulostavat, ihan samalla tavalla kuin eläkeläisten aurinkorannikolle muutto. Minä en voisi koskaan irrottautua tuolla tavalla, koska olen saattanut lapsia maailmaan. Pienikin oma loma, viikonloppu ystävän luona, tuotti syyllisyyttä silloin, kun lapset olivat pieniä. Ja nyt on lapsenlapsia, heidän syntymäpäiviään ja muuta, missä haluaa olla mukana. Erakkous ja monet muut erikoiset valinnat (kiertolaiseksi ryhtyminen, täysipäiväinen johonkin isoon asiaan uppoaminen) ovat todellisia vaihtoehtoja vain lapsettomille.

      Poista
    3. Ristiriita on olemassa. Jo sekin että pidän taloudellista niukkuutta yhteiskunnallisena ilmiönä hyvänä ympäristön kannalta on IDEA, jonka mentaaliselle eheydelle uhraan tuon taloudellisen niukkuuden uhrit. Tämähän on ristiriidassa työnikin kanssa. Marisen rakenteiden heikkoudesta ja toivon niukkuutta ekologissta syistä. Ihan järjetöntä paskaa. Kestämätöntä itsepetosta. Elämä on mahdoton yhtälö.

      Tuossa muuten on syy, miksi anarkistit, kuten jo jutuistani tiedätte, saavat minut raapimaan naamaani. Tai yleensä ihmiset, jotka eivät edes yritä avata umpikujiaan itselle ja muille ja näe paskamaisuuttaan ja kataluuttaan. Mitenhän anarkstit järjestäis esimerkiksi rangaistusseuraamuksen ilman keskitettyä valtaa ajautumatta epäyhteneväsyyksiin seuraamuksissa? Tai kuka yhtäältä valvoisi rangaistusten inhimillisyyttä yksittäisiltä anarkisteilta ja toisalta suojelisi heitä vankien arvaamattomuudelta. Eikä minulle kelpaa vastaukseksi yli-inhimillinen (jope!) idea yhteiskunnasta, jossa rikoksia ei enää tehdä. Lapselliset ideat esitettynä vakavalla naamalla ovat TURHAUTTAVIA. Terveydenhoudon uudistusta vastustava amerikkalaiskonservatiivi ja vasemmistoanarksti ovat ytimeltään yhtä nihilistisiä ja heikkoutta halveksivia aatteissaan. Anarkistit ovat ehkä siinä vielä ärsyttävämpiä etteivät he edes tajua tätä itse. Anarkismi on hyvä esimerkki juuri siitä jopen muistuttamasta hyvyyteen naamioidusta yli-ihmisyydestä. Todellakin! Historallisesta ja filosofisesta paineesta johtuen yli-ihmisyys mielletään automaattisesti natsistiseksi ja fasistiseksi ideaksi. Mutta vaarallisimmillaan se on juuri anarkistisissa vasemmistolaisissa aatteissa, koska niitä kukaan ei ymmärrä samassa määrin kavahtaa. Ihmisen jäätävä hylkääminen katoaa vapauden idean sumeuteen.

      Aaaaargh. Kuulkaas kun minua puristaa vitutuksesta nyt niin rinnasta, että jätän anarkistit rauhaan oman itseni vuoksi.

      Kuten tuossa jutussani "julistan", mikäli yli-ihmisyys on maailmassa eksistoiva, ja onhan se, se on loogisesti epätydellisyytensä kestämistä ja maailman näkemistä ja hyväksymistä ja kokemista suhteellisuuksina.

      P.S. Dewey on hyvää vastamyrkkyä maailman idealisoimiselle.

      Poista
    4. Juha, juuri epätäydellisyyksiensä sietäminen ilman hirveän suurta itsepetosta on varmasti suurinta ihmisyyttä mitä voi olla ja tietenkin se että voi antaa vapaasti jotain toisille ajattelematta vastapalvelusta.

      Poista
  14. Totta, Marjatta! Vanhemmuus on velvoittavaa - jatkuu myös lapsenlapsiin. Sitä odotellessa... Laskeskelin juuri tässä eräänä päivänä vapaudenkaipuussani, että asuntolainat ja muut on maksettu vajaassa kymmenessä vuodessa. Silloin nuorin on päättänyt peruskoulun. Ajattelin ruveta silloin kirjailijaksi. Mutta kaksi vanhinta on silloin jo 26 ja 23. Ehdin olla vapaa agentti korpimökissäni ehkä korkeintaan muutaman vuoden, jos sitäkään. Sitten tulevat lastenlapset. No mutta, varmasti mukavaa! Olen kyllä sitä mieltä, että perheellisyys on vaativampi kutsumus kuin erakkous - molemmissa tietenkin puolensa.

    Ja hei, jos ei muuta aurinkorannalle voi kuitenkin esimerkiksi kävellä jonkin reitin Eurooppaan, vaikka jonkin pyhiinvaellusmatkan Espanjaan ja lentää / tulla junalla takaisin. Se on ollut yksi haaveeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen että kirjoitan lyhyesti knaugårdista. Siinähän tää vanhemmuuden "verestävyys" jotenkin väreilee mukana. Itsekin sitä lukiessa tunnistan välillä kiivauteni ja kärsimättömyyteni vanhempana. Kun knaus ikään kuin omassa rehellisydessään vaatii lukijaakin siihen. Muuten knausia tuntee lukevansa valheellisesti. Mutta kirjoitan siitä lyhyesti kun aloitin tuon kutosen...

      Poista
  15. Umpikuja on sekin, että luonnon puolella voi olla oikeastaan vain ostamalla ja kuluttamalla mahdollisimman vähän. Luonto ei tarvitse tunteitamme tai sääliämme tai tiedostavauuttamme. Vain resurssien kulutus on ratkaisevaa.

    Mutta jos taas kaikki vaikka puolitamme kulutuksemme aiheutamme rajua työttömyyttä, kumuloituvaa köyhyyttä, syrjäytymistä, tien päässä rikollisuutta ja perheiden hajoamista näihin ongelmiin.

    Kaupungistunut yhteiskunta on tuossa kehässä pääsemättömissä. Kulutuksen selkeä vähentäminen onnistuu vain jos meistä iso osa työskentelisi ruoan tuotannossa agraariyhteiskunnissa vrt. vaikka vain jo Suomen 1950-luku.

    Mähän sanoin jo, hah, että me otimme siitä Valintojen Korista väärän arvan. Rakastuimme kollektiivisesti kaupunkilaisliberalismiin. Siitä tehtiin massatuote ja nyt kun kaikki haluavat elää herroiksi sinä joko aiheutat kieltäymiselläsi köyhyyttä ja ihmistuhoa tai työllistävällä kulutuksellasi luonnon tuhoa. Tällä arvalla ei siis voita.

    No, isolla osalla ihmisistä kaikki raha menee jo ihan peruselämiseen, eli ei ole edes kulutusta mitä vähentää.
    Tämä on siis ongelma vain keskiluokasta ylöspäin.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko jossain ollut se kohta jossa kohtalomme arvottiin. Se lähti tulen ja kivikirveen keksimisestä varmaan. Kun ihminen tajuaa tai kokee hallitsevansa materiaa ja alkaa tuntea sisäistä vapautta suhteesa ulkoiseen välttämättömyyteen. Hokema että subjektiivinen yksilönvapaus olisi länsimainen idea, on minusta väärä analyysi. Viimeistään silloin kun meille kaukaisissa kulttuureissa tapahtuu valankumouksia, tämän hokeman toistajatkin unohtavat väittämänsä ja puolustavat kumouksellisia. Olemme olleet pitkään kyllä etuoikeutettuja tähän sisäiseen vapauteemme ja teknologia ja hyvinvointi sitä on mahdollistanut kyllä. Eikä vapaaehtoista paluuta taida olla. Mutta ei me olla sitä keksitty. Tuo mahdoton tilanne ulkoisen luonnon ja sisäisen vapauden ja hyvinvoinnin välillä on ihmislajin ongelma.

      Mutta joo. En usko muun kuin tieteen ratkaisevan tätä ongelmaa. Sen saman millä olemme tähän astikin edenneet.

      Poista