Millään en jaksasi enää palata tähän...
A-Talkissa 15.9. dogmatiikan dosentti Juha Ahvio perusteli miehen ja naisen välistä avioliittoa luonnonoikeudella. Ikään kuin luonto edellyttäisi hedelmöittymiseltä opillista kontekstia ja nimeämistä; ikään kuin luonto ilmaisisi itseään tuossa edellytyksessä; että käyttäytymisen nimi, opillinen määritelmä ja säännöstö olisivat luonnonoikeuden antamia, siis luonnollisia ominaisuuksia eikä nimiä ja sopimuksia. Ahvio argumentoi ikään kuin nimen ja kohteen yhteys olisi aistittavissa ja siksi nimi välittömästi tosi ja sen asettamiin sääntöihin velvoittava. Ikään kuin tuo yhteys olisi luontoa an sich. Ja tämä mies todella on dosentti!!!
Minusta sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajien pitäisi irtisanoutua tällaisista puhemiehistä. Siis sellaisista, jotka surutta sotkevat luonnontieteen ja kristillisen metafysiikan toisiinsa. Eli siis ihan yleensä sanat ja niiden kohteet. Niin kuin vaatisivat itselleen yksinoikeutta moraalin käsitteeseen ja vastustaisivat sen käyttämistä vaikkapa kädellisten tutkimuksen yhteydessä. Ja vain siksi, että ovat olettaneet hyvyyden alkuperältään jumalalliseksi ja alkaneet siitä puhua sellaisena. Uskomaton metafyysinen kuperkeikka kertakaikkiaan!
Kun nyt (taas) keskustellaan tästä aiheesta Raamattuun vedoten, luulisi jo opitun perusasiat. Pitäytykää visusti metafyysiikassa! Siis kummatkin osapuolet jos lähtökohtanne on Raamattu ja sen totuus. Keskustelkaa Raamatun opillisista tulkinnoista. Kiistelkää siitä. Viihdyttäkää meitä sillä. Se olisi johdonmukaista ja älyllisesti rehellistä. Arvostasin sitä. Ihan vilpittömästi. Ahviokin oli niin kauan kiinnostava kun pitäytyi opin metafyysisissä perusteluissa. Kyse on lopulta siitä, mihin kukin vetää fundamentaalin rajansa. Ellei siis hylkää koko oppia.
Vesa. Onnistuin sähläämään sun kommenttis pois kun poistin sitä ite poistamaas jämää. Ehdin lukea "näinhän se on". Kommentoi uudelleen. Haluan lukea...
VastaaPoistaJoo, ei mulla tähän muuta kuin että jokaisen pitäisi tajuta, että oma metafyysinen peruste voi olla oman ajattelun kannalta koherentti, mutta sitä ei voida esittää vaatimuksena kenellekään muulle, koska maailmaa avaavat saranalauseet ovat eri yhteisöille niin erilaisia. Sanoinpa muistaakseni vielä, että maailma on meille lahja: se antaa meidän kaikkien maailmoida. Toivoin, ettei kenenkään ajatukset lukitsisi liikaa ovia.
VastaaPoistaTämä ajattelu ja toive pätee toki lähinnä meillä länsimaissa ja jossakin päin itää, ei esimerkiksi totalitaarisissa valtioissa tai poliittisesti aktiivisen uskonnon hallitsemissa yhteiskunnissa edustivatpa ne sitten mitä hyvänsä ideologiaa tai uskontoa.
PoistaOlen tuota lahjan ideaa paljon ajatellut. (Derridan lahja -jutussani esim.)
PoistaOlen mieltänyt itselleni eräänlaisen meditaatiolauseen "elämä on lahja ei-keneltäkään". Lause on sisäisesti rustiriitainen koska lhjan käsitteeseen on ajateltava sen antaja, se transsendentti agentti, ja uskonnottomalle sellaista ei ole. Lahjan käsite siis täytyy hyväksyä sisäisesti ristiritäisena. Miksi tuollaista paradoksaalista ilmaisua sitten on käytetävä? Miksei vain luopua siitä? Koska elämäni sattumana TUNTUU lahjalta. Kokonaselta entiteetiltä joka ei vaadi tuekseen mitään enempää. Lahjoittajan katoaminen paradoksiinsa, sillä yritän ilmaista, miltä tämä kaikki tuntuu. Miten kaikki maailmoi.
Tuossa derridajutussani kirjoitan näin:
"Ehkä lahjan käsite olisikin hylättävä tutussa muodossaan ja kysyttävä, mitä tapahtuu kun saan lahjan? Kuka sen luuli antavansa ja kuka saavansa? Ehkä lahja on ajateltava uudelleen juuri puutteen ideaalina merkkinä, kohtaamisen tyhjänä paikkana. Eli kun katsot lahjaasi, katsot tyhjyyteen."
(Tossa siis tyhjyys on parhaimillaan olemisen iloa.)
PoistaJuha, ymmärrän hyvin tuollaisen kokemuksen ja elämäntunteen. Jos ajattelen itseäni elämäntunteiden skaalalla niin kaiketi sitä voisi kuvata (siis tunnetasolla) liukumolla "Juhan tunne tyhjyydestä olemisen ilona - Juhan tunne, mutta agnostisesti väritettynä - Juhan tunne, mutta paradoksaalis-kristillisesti koettuna". Ja ollaanpa kristittyjä tai uskonnottomia tai mitä tahansa, on hyvä muistaa: olemisen lahja on aina isompi kuin mitkään ajatuksemme siitä, maailma maailmoi ja me sen osina.
PoistaTuosta "itseä" ja käsitteellistämistä isommasta lahjasta tulee mieleen Sartren Inhon puun juuri jota se päähenkilö kattoo ja tuntee jotain liiallisuuden ja ylimäärän tunnetta. Mutta tässä meidän pohdinnassa sen voi nähdä ilon eikä ahdistuksen kokemuksena.
Poista