Mutta juuri tuosta kliseestä voimme oppia paljon. Psykopaatti (tai käsikirjoittaja) nimittäin syyllistyy siinä helppoon virheeseen: hän yleistää tunteettomuutensa kokiessaan ja uskoessaan todellisuuden kaltaisekseen. Hän siis kuvittelee hyvän ja pahan puhtaiksi järjen kategorioiksi ja vain siksi, koska ei muuhun pysty. Näin hän etenee relativismiinsa. Toisin sanoen: se joka kykenee tunteettomaan julmuuteen, ei voi perustella itsellään relativismia. (Mutta: ei myöskään hän, jos sallitte kärjistyksen, joka harrastaisi julmuutta vastoin myötätuntoaan vain todistaakseen relativismin todeksi - ja tulisi lopulta ehkä hulluksi. Paremminkin hän vain vahvistaisi relativismin mahdottomuutta.)
Sarjamurhaajan virhe on siis sama kuin se, minkä usein itsekin huolimattomuuttamme teemme. Tuskastellessamme arvojen perustelemattomuutta ja relativistisuutta unohdamme, että julmuus ennen kaikkea tuntuu pahalta. Dostojevskin kysymys että jos jumalaa ei ole, onko kaikki sallittua, kuuluu juuri tuohon samaan tunteet unohtavaan järjen kategoriaan (enkä siksi ole jaksanut pitää sitä kovin kiinnostavana huomiona). Siinä Jumala taas kerran valjastetaan hyvän ja pahan kysymyksessä palvelemaan järjen vaadetta.
-
*Sain inspiksen tämän kirjoittamiseen katsoessani Netflixin hienoa brittisarjaa The Fall. Siinä tätä klisettä muuten käsitellään aika raikkaasti.
juha. pahuudesta tehtiin 70-luvulla testi, jossa lehti-ilmoituksella rekrytoidut vapaaehtoiset jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin. tämän jälkeen heidät vietiin kellariin, josta oli tehty mahdollisimman vankilamainen, ja vankilaelämää pyrittiin jäljittelemään mahdollisimman realistisesti.
VastaaPoistapariviikkoiseksi aiottu vankilakoe oli pakko keskeyttää kuuden päivän kuluttua. tapahtui nimittäin abughraibit, kun osa vartijoista löysi yhteyden sisäiseen julmuriinsa. homma näytti sen, että kun ihmiselle annetaan rajaton valta, hänen todellinen petomaisuutensa pääsee esiin.
aika vähän siis tarvitaan siihen, että pahuus pääsee valloilleen ja ihmiset alkavat teurastaa toisiaan, joko siksi, että ulkopuolelta käsketään tai siksi, että oikeasti vakuuttuvat toisen olevan vailla ihmisarvoa.
sitä päästää itsensä aika helpolla, jos kuvittelee että sadistisia, hulluja tai pahoja ovat vain ne muut. ei minun tarvitse kahlata omaa sukuhistoriaani kovinkaan pitkälle kun löydän yhden murhaajan, yhden psykopaatin, alkoholisoituneita ison kasan, perheväkivaltaa ja itsemurhaa. näiden lisäksi tietenkin neuroottisuutta, paranoidisuutta, fobioita varsinkin on joka lähtöön, ja sitten tietysti näitä masentuneita, perusperfektionisteja ja itsensä näännyttäjiä.
nastaa muuten, että tuossa the fall -sarjassa stella gibsonin annetaan olla juuri niin kylmä, kova ja itsevarma kuin miltä hän vaikuttaakin, eikä hahmoon ole rakennettu pehmeää sisintä vain siksi, että hahmo on nainen.
meri
Jäin falliin täysin koukkuun. Britit osaa nämä arkiset sävyt loistavasti. Tappaja on tavallisuudessaan hyytävä.
Poista...
Tuossa kokeessa kuitenkin selkeä vähemmistö syyllistyi julmuuksiin. Pahisten määrää on vähän liioiteltu. Ja erottava tekijä liittyi (mustaakseni!) Ihmisyyden vahvoihin arvoihin ja juuri niillä hyviksillä. Arvoilla on merkitystä. Mutta tosi on että tilanteet näyttävät sen mihin olemme lopulta valmiita, hyvässä ja pahassa. En minä esimerkiksi tiedä, mihin olisin ollut keskityseirillä valmis selviytyäkseni. Ja raivoa kyllä olen sisimmössäni tuntenut että helppo on kuvitella, mihin se voi johtaa. Mutta tuossa tekstissä siis teoretisoin sitä, ettei sadistinen psykopaatti voi perustella maailmaa kaltasekseen, koska häneltä puuttuu tunteellinen kyky vertailla pahan olemsuta itsensä ja muiden välillä. Selkeät psykopaatit (eivät siis sosiopaatit vaan ihan psykopaatit) kyllä erottuvat joukosta tunteettomuudessaan. Oleellinen ero taviksiin on, onko olemassa tekoihin pakottava tarve ja nauttiiko niistä vailla inhoa ja syyllisyyttä. Siihen on valmis vain muutama prosentti väestöstä.
Joo. Voin ehkä olla paha pakon edessä, mutta en nauti esimerkiksi kissan kiusaamisesta vapaaehtousesti. Muuten: toinen sarjamurhaajaelokuvien perusjuttu on se kun pahis pakottaa uhrinsa tekemään jotain kauheaa ja nauttii ihmisen moraalisesta alennustilasta (ja tetenkin tämän inhon tunteesta). Mutta tässäkään ei moraali ole vertailtavissa. Toinen nauttii ja toimii omasta aloitteestaan, toinen toimii pakosta ja inhon vallassa.
Olen muuten ihan tossani muettinyt paljon sitä, miten voi oikeutetusti käyttää pahan käsitettä syyllistymättä metafysiikkaan. Vai onko käsite jo liian mystinen ja uskonnollinen kuvatakseen kyllin tarkasti kohdettaan. Mitä jää jäljelle kun kaikki liika sulkeistetaan sitä pois? Itse yritän näin: ihminen joka nauttii syyllisyyttä ja inhoa tuntematta aheuttamastaan tuskasta. Ja vielä paree jos ihan vain synnynnäisten ominaisuuksien motivoimana, siis ei julman isän tai äitipuolen lapsuudessa piiskamana. Yleensähän psykopatian laatuun vaikuttaa itse kotettu väkivalta. Ne jotka eivät ole sitä kokeneet,ovat tod.näköisemmin hyviä liikemiehiä tai asianajajia (joiden kohdalla psykopatia kuulemma korostuu tilastolisesti). Miten pahan määritelette jos mystiikkaa eikä uskontoa saa sekoittaa tehtävään?
Ja pistetäänpä toinenkin kysymys: Mitä mieltä ollette Hannah Arendtin käsitteestä 'pahan arkipäiväisyys'? Minua siinä sitkeästi vaivaa jokin. Osittain siis. Onko nimittäin joku todella ajatellut että paha näkyy päälle? Ja voiko siitä, että joku ulkoiselta olemkseltaan kaltaisemme tekee kamalan ja sadistisen teon päätellä, että siihen pystyy kuka vain? Että olemme sisäisesti samankaltaisia? Että paha on banaalia, arkipäiväistä? Onko pahan sisäinen kokemus lainkaan arkipäiväistä? No, jos puhutaan massojen menemisestä mukaan hirveyksiin kuin huomaamatta mitä Arendt myös tarkoitti, sitä voi kutsua pahan huomaamattomaksi arkipäiväistymiseksi. Sitä voi ajatella varoitavana ja valppauttavana käsitteenä kyllä joo... Mutta siis yksilön kohdalla? Arendt kuitenkin sai ideansa seuratessaan yksilön käyttäytymistä eli Eichmania.
Yksi pahuuskeskustelujen meemi on muuten se että niissä päädytään ensin aina natseihin ja sitten tuohon tärkeään havaintoon arkipäivän pahuudesta ja meissä olevasta valmiudesta pahaan.
PoistaTämän vuoksi juuri tuon usein natseille vaihtoehtoisia pahan ideologisteja esim. kommunismin suunnasta, läntiselle kolonialismille muidenkin kulttuurien imperialismista ja orjakaupasta jne.
Kapitalisminkin pimeille puolillekin voi välillä etsiä vaihtoehdon monien vaihtoehtoyhteisöjen alistavista hierarkioista ja alistavuudesta.
On siis pakko ajatella muitakin kuin natseja ettei kuvamme pahasta totemoidu. Siitä mm. Arendt varoitti.
Yksi totemi on nyt Breivik. Jos haluamme pois tyyppiajattelusta, on Breivik korvattava mahdollisimman usein myös muilla breivikeillä, myös eri ideologioista taustoista motivoituneilla.
Meissä on kuin sisäinen syyttäjä, jonka on osoitettava, että katsokaa, tuolla se on! Se tekee pahuuden käsittelyn helpoksi ja yksinkertaiseksi: tällä kertaa meillä ei ole niitä mieliuhrejamme jotka saavat kaiken sympatiamme, vaan lempivihollisemme, jotka ovat meille vihollisia muiden saadessa armollisen unohduksen.
Natsien,stalinismin, Breivikin... pahan motiiveista ei kukaan terve ihminen voi olla toista mieltä, mutta sinä aikana kun luemme taas tuhannetta kirjaa, artikkelia tai katsomme dokkaria niihin liittyen, maailmassa tapahtuu ihan samoja asioita, pahuutta eri laidoilla, eri kulttuureissa, jopa siellä missä viimeksi sitä ajatelemme olevan.
jope
The Fallin viimeinen jakso kuvaa hyytävästi psykopaatin ratkaisua. Siitä näkyy (kenties kliseinen kuva siitä) miten psykopaatin äly, manipulointikyky, suunnitelmallisuus ja lopulta kyky toimia oman mielihyväperiaatteen ja suvereenisuuden ohjaamana sairas mutta autonominen mieli toimii - muista piittaamatta. Juuri tällaisen tyypin kohdalla mikään humaani hyvyys ei auta.
VastaaPoistaEn ole katsonut tuota sarjaa, joten en voi sanoa mitään siihen pohjautuen.
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, että me emme ole pahuudessa sisäisesti samankaltaisia. Tuollainen puhe lon omituista hymistelyä. Emme ole kaikki valmiita pahuuteen, mutta emme ole myöskään alunalkaen hyviä ja kasvatuksen seurauksena pahoja. Yksinkertaisesti synnymme erilaisina.
Pikkulapsista yhtä huvittaa kiusata muuurahaisia ja toinen kavahtaa kaikkea satuttamista. Omantunnonherkkinä syntyneitä ei tarvitse kuin suojella ja vahvistaa, mutta pahuuteen taipuvaisia on kasvatettava empatiaan kaikin mahdollisin keinoin.
Jos psyyken rakenne on tarpeeksi sairas, niin mikään ei auta.
Kun asian ajttelee näin, niin vanhempien syyllistäminen lasten "kieroonkasvamisesta" vähenee, surua ja huolta se ei poista.
Massojen menemisessä mukaan hirveyksiin, on usein kysymys myös oman nahkansa säilyttämisestä. Ellei pysty piileksimään tai pakenemaan, niin on mukauduttava. Syyrialaiset poliisit ovat esim. joutuneet tilanteeseen, jossa Isis haluaa rekrytoida heidät riveihinsä suorittamaan julmuuksia. Siinä on kolme vaihtoehtoa, pako, suostuminen tai joutuminen teloitetuksi.
Saksalaiset siviilit saattoivat asua keskitysleirin aidan takana, mutta eivät mahtaneet mitään sille mitä tapahtui. Sanottiin, että koko kansa oli hengessä mukana, mutta oliko?
Jos lähtee vapaaehtoisesti aktiivisesti mukaan pahuuteen, niin siihen on varmaan monta syytä: saa toteuttaa luontaista pahuuttaan, on altis aivopesulle, tyhmempi kuin se, joka näkee, että kyseessä on aivopesu. Tuossa Merin kuvaamassa vankilakokeessa, jota on monesti tulkittu väärin korostaen juuri tätä, että näinhän me kaikki, olisi kannattanut tutkia millaisia ovat ne, joiden heti puhjenneen julmuuden takia koe piti keskeyttää.
Pahus kun en muista sitä kommenttia tuosta kokeesta, mutta juuri noin se meni että arvoilla ja älykkyydellä oli merkitystä...
PoistaMarjatta. Hieno kommentti. Miten saisin oman filosofoivan jargonini tuollaiseksi?
Tämä oli jossain vaiheessa tuola ylempänä mutta siirrän tähän kun piti lukuelvoton kiroitusvirhe kuiteski korjata:
PoistaOlen blogissani aina ollut vasuriudestani huolimatta nyrpeä anarkistien utopioille. Sosiaali- ja rikosseuraamustyön kokemuksesta johtuen ehkä (ks. jutut Tietääkö joku oman parhaani? Ja Hyvää itsenäisyyspäivää 2014, joita tuunasin ihan parin huonon lauseen suhteen teitä varten jos siellä nyt käytte).
Mietin nyt tätä kommenttia tarkkaan että sanonko vai ei, mutta sanon: näen hyytävän heitteillejätön tapahtuvan anarkistisen utopian todellisuudessa; ei polttouuneja mutta neuvottomuus ihmisyyden suhteen ja sitten sen pragmaattinen rajaaminen ja hiljaisuuteen unohtaminen; vammaisiin, mielisairaisiin, addikteihin, pedofiileihin, peheväkivaltaan ja insestiin kohdistuva neuvottomuus ja kollektiivinen itsepetos; kärsimättömyys ja väsyminen heikkoihin ja hulluihin; eli käytännöllinen pahuus ja toiseuden vähittäinen ulkoistaminen ideaalin piiristä; tämä kaikki toteutuu huomaamatta ja kenenkään sitä paheksumatta kunnes on myöhäistä ja sisäinen kapina ja vastavallankumous (onneksi) taas alkaa.
Anarkstisen ideaalin tuhoava reaalinen on julma, heikko, sairas ja vääriä asioita haluava ihminen. Siinä alunperin hyvyyteen pyrkivän aatteen pahuuden resepti. Ei tähän natsismia tarvita.
Mielikuvitelkaapa Arendt asumassa anarkstiyhteisössä ja tarkkailemassa sitä sisäpuolelta. Voisi tulla kiinnostavaa tekstiä pahan arkipäiväistymisestä siksi ettei jotain heti edes tajuta pahuudeksi.
Poista"Saksalaiset siviilit saattoivat asua keskitysleirin aidan takana, mutta eivät mahtaneet mitään sille mitä tapahtui. Sanottiin, että koko kansa oli hengessä mukana, mutta oliko?"
PoistaVielä tuon laitan Marjatalta; jotenkin tuossa proosallisessa ajatuksessa tiivistyy paljolti se mitä haen.
On myös tärkeää huomata, että julma teko helposti luonnollistetaan tekemällä kaikesta samaa (nuo sarjamurhaajat elokuvissa esimerkiksi). Viitataan teon horisonttiin eikä sen yksittäiseen seuraukseen. (Esim. ryöstöön syyllistynyt viittaa pankkien toimintaan riistona.)
marjatta. katson parhaillaan bbc iplayerilta sellaista sarjaa kuin modus. siinä rikospyskologi inger johanne vikiltä kysytään mikä tekee ihmisestä murhaajan. hän vastaa että kyse on aina valinnasta.
VastaaPoista"two people feel wronged or traumatised by life. one channels his feelings into hatred, vengefullness adrenaline rushes. the other may try to return to normality and live this new experience." eli jos kaksi ihmistä kokee tulleensa kohdelluksi väärin tai elämä on heidät jollakin tavalla traumatisoinut, niin toinen voi keskittyä kostoon ja adrenaliinipurkaukseen, kun taas toinen voi yrittää palata jonkinlaiseen arkeen yhtä elämänkokemusta rikkaampana.
tietoinen valinta siis erottaa jyvät akanoista ja ja nostaa esiin tavalla tai toisella poikkeukselliset yksilöt. siksi kaikista ei todellakaan tule hannibal lectereitä tai the fall -sarjan paul spectoreita.
meri
vesa. "Juuri tällaisen tyypin kohdalla mikään humaani hyvyys ei auta." mietin lähes päivittäin mitä on pahuus, miksi joillain ihmisillä ei ole kykyä tuntea empatiaa, eikä käsitystä siitä, miksi yhteiskunnan lakeja kannattaa noudattaa. millainen on psykopaatin sielunmaisema ja onko kuolemanrangaistus mielekäs, vai pelkkä kosto, joka ei loppujen lopuksi muuta mitään.
VastaaPoistajos ihmisiltä kysytään, niin useimmat kai pitävät itseään hyvinä. heidän arvonsa ja valintansa ovat siis heidän omasta mielestään hyviä ja se pahuus on jossain muualla. minulla on aina ollut riipivän raastava tietoisuus omasta pahuudestani. ehkäpä juuri sen takia en osaa niin kamalasti ihailla ns. virallisesti hyviä ihmisiä, esim. äiti teresaa tai gandhia. en myöskään jaksa tarinoita ihmisistä, jotka säilyttävät poikkeuksellisen hyvyytensä kärsimysten keskellä.
silti yritän parhaani, ettei kyynisyys pääsisi työntämään kynsiään kovin syvälle minuun. sen ei pitäisi olla edes kovi vaikeaa, sillä ympärilläni on vilpittömiä sydämiä, joilla on puhtaita jauhoja pussissaan.
meri
juha. arendtin kuuluisan ajatuksen mukaan natsismin nousun mahdollisti ajattelemattomuuden laji, jota hän kutsui banaaliksi pahaksi. joukkotuhon toimeenpanijat keskittyivät sisäistämään ja noudattamaan käskyjä niin kuuliaisesti, että dialogi heidän sisällään sammui. pahuudesta tuli petollisen helppoa ja huomaamatonta.
VastaaPoistaolen dekreiden ja rikossarjojen suurkuluttaja ja tiedän, millaisia muotoja julmuus voi saada. dekkareissa sosiaalityöntekijä käyttää seksuaalisesti hyväksi alaikäistä poikaa, elokuvassa vankilanjohtaja käyttää valtaansa häkeissä viruviin rikoksentekijöihin ja tv-sarjassa murhaaja tappaa nukkumassa olleen lapsiperheen.
kun yhteiskuntaa järkyttää poikkeuksellisen raaka murha tai koulusurma, yhteisö alkaa pohtia, mikä yksilön kehityksessä on mennyt vinoon. on vaikea ajatella, että mieleltään terve ihminen pystyisi hirmutekoihin.
en tiedä muistatko enää sellaista tapausta, jossa helsinkiläinen nainen surmasi ampumakerholla kolme miestä. mielentilatutkimuksessa todettiin, että surmaaja sairastaa paranoidista skitsofreniaa. tulos oli yhteisön kannalta helpottava: järjettömälle pahuudelle löytyi sittenkin järjellinen syy.
meri
Mustan. Kyllähän se tervejärkisyys hirveen suhteelista on. Onko joukkomurhaaja terve vaikka niin lääkäri väittäis? En tiedä. Juuri tuota kykyä valita esimerkiksi seksuaalirikollisten STOP-ohjelma yrittää vahvistaa, että osais tehdä oikeita valintoja vietistä huolimatta.
PoistaJa tosian tuo tapaus Vimeinen tango parisissa. Brandon ja Bertoluccin pahuus... tai kun Mäki tappaa kissan?
Poistajope. "sinä aikana kun luemme taas tuhannetta kirjaa, artikkelia tai katsomme dokkaria niihin liittyen, maailmassa tapahtuu ihan samoja asioita, pahuutta eri laidoilla, eri kulttuureissa, jopa siellä missä viimeksi sitä ajatelemme olevan. "
Poistakekseliäisyydellä ei tunnu olevan mitään rajaa, kun ihminen paneutuu tekemään toiselle pahaa. olen tämän aleppon takia lueskellut artikkeleita sotarikoksista ja ne ylittävät kaiken käsityskykyni. kaikkein karmeimpia kidutuksia, silpomisia ja raiskauksia ei voi selittää kuin silkalla pahuudella.
psykologien vakiovastauksen mukaan ihmisen pahat teot selittää huono lapsuus. suhde äitiin oli kylmä ja etäinen. isä löi ja joi. koulussa kiusattiin. leluja oli vähän. edes jojoa ei saanut, vaikka kaikilla muilla oli. sellaisestahan ei voi seurata mitään hyvää.
niin sanottu huono lapsuus ei minusta vapauta ihmistä vastuusta. vain harva sarjamurhaaja on niin harhainen, ettei hän ymmärrä tekojaan. suurin osa ymmärtää. he pystyvät valitsemaan, miten he käyttäytyvät muita ihmisiä kohtaan. he ovat päättäneet tehdä pahaa.
meri
Joo, näet mitä tarkoitan. Kaikille meille voisi tehdä todella hyvää unohtaa natsihistoriikkit, natsidokkarit ja natsimetaforat vuodeksi, uudistaa näkökykyämme ja katsoa ympärillemme, lähelle ja kauas. Ja sinnekin minne emme yleensä kriittistä katsettamme ulota. (Tosin juuri tänään olen lukenut tuota aikakautta käsittelevää teosta itsekin).
PoistaTuli mieleen että juuri noin kun huohahdamme helpotuksesta kun murhaaja paljastuukin mieleltään sairaaksi niin eikö myös taikasana "yksittäistapaus" toimi samalla tavalla?
Näin:
Jossakin tapahtuu jotakin todella pahaa, joka saa meidät tuntemaan olomme taas epämukavaksi. Mutta kun Matti Rönkkö lausuu iltauutisissa: "asiantuntijoiden mukaan kysymyksessä on yksittäistapaus" niin koemme taas (valheellista?) helpotusta. Se ei siis uhkaakaan meitä. Keitetääs kahvit.
Pahuuden lokeroimisessa jonnekin pois olemme todella taitavia.
Olen tänään lukenut Per Olof Enqvuistin elókuvaromaania Hamsunista ja siinä taitavasti tulee esiin kuinka äärimmäisen sivistynytkin ihminen on yhtä kaltevalla pinnalla kuin kaikki muutkin joutua erilaisten taikahuilujen viettelemäksi. Lukeneisuus, sivistyneisyys eikä luovuuskaan ole mikään vastarokote.
Itse kysyn mielelläni missä se fasismi nyt on?
Onko se todella vaarallisimmillaan juuri siellä missä fasisteiksi nimetyt ovat? Onko siellä todella meidän syvin ja suurin pimeytemme? Onko se niin helppo tunnistaa?
Olen ajattellut myös että aiempina aikakausina ihmiset ovat olleet enemmän sinuja sen kanssa mikä ihminen on ja että pahuutta on olemassa kaikkialla.
Koska me taas olemme idealististen projektien lapsia ja lastenlapsia olemme kertoneet ihmisestä itsellemme väärän kuvan, ideaalin, utopistisenkin. Ja kun se menee rikki kysymme aina kuin ällikälle lyötyinä, että miten ihmeessä ihminen tähän pystyy? Totta kai se pystyy, mihin vaan, valitettavasti, se on ihminen.
jope
Välihuomautus.
Poista( -Kysymykset on mulle monta kertaa mielenkiintoisempia ja tärkeämpiä kuin valmiit vastaukset.
-Hhmm. Ehkä tuo on vain
sinun valmis mieliv a s t a u k s e s i...
Tuo tuli mieleen tuosta yllä olevasta kysymyspatteristani. Jos kirjoittais kaiken perään kysymysmerkin, niin sillä saattaisi saada lavastettua vaikka viisaan ja älykkään miehen kuvan itsestään... :)
jope
Poistajope. kysymykset ovat tärkeitä, paitsi että äidinkielen opettajani sanoi, että ainekirjoituksen otsikkoon ei parane laittaa kysymystä, ellei ole varma että pystyy vastaamaan siihen....!
meri
ET:ssä on parhaita yo-kokeen ja muiden kokeiden esseevastauksia sellaiset, joissa esitetään kysymyksiä. :)
PoistaOnhan se kuitenkin hyvä, että on yksittäistapauksia, koska liikkellä on myös ismejä, joissa vaaditaan suhtautumaan eri tavalla ajatteleviin vihamielisesti. Niin kauan kuin väkivallanteot ovat yksittäistapauksia olemme enemmän turvassa kuin jos niitä tehdään laajasti jonkin aatteen nimissä. Eikö vain?
Ilmoitan myös, että minä en ole paha. Tiedän ja tunnen olevani hyvä ihminen.
Pitäisköhän tuota loppupäättelyäni selittää. :)
PoistaEn siis tarkoittanut virheettömyyttä, vaan sitä, että kärsin kauheasti, jos olen loukannut vaikka tahtomattani jotakuta. Alan hyvitellä ja selittää ja pyöriä loukkaantuneen ympärillä, kunnes välit on taas hyvät. En ikinä jaksaisi mitään mykkäkoulua enkä nauttisi toisen varuillaan pitämisestä.
Kärsin nuorempana kauheasti siitä, että en pystynyt auttamaan kotiväkeäni enemmän, tunsin oelvani paha ja huono ihminen, kun lähdin elämään omaa elämääni. Nyt kun katson asiaa etäämpää, niin huomaan tehneeni paljon, ja olen armahtanut itseni siitäkin syyllisyydestä.
Eikö hyvään pyrkivä olekin hyvä? Mitäpä olette mieltä?
Tällä välin tuli Ripsan kommentti. Ja Ripsa sinäkin sanot, että et voi sanoa olevasi hyvä ihminen. Miksi ihmeessä?
PoistaMitä yleensä tarkoitetaan, kun sanotaan noin?
Kuuluuko niin sanoa?
Minun kyllä kuuluisi, kun olen Satakunnasta. Enhän mää ny mitään, syntisäkki.
Hienoja nuo kaksi viimeistä virkettä, Marjatta! Tosiasiallisesti on vamasti noin. Hyvä että tunnustat tekosi hyviksi, mitä ne epäilemättä ovat. Niin paljon sellaista näennäisesti tunnustettua omaa pahuutta on puheessa liikkeellä, että kuuluukin ajatella juuri noin.
PoistaSuurin osa meistä tekee varmasti suurimmaksi osaksi hyviä tekoja toisillemme, ja aktiivisimmat myös itselleen vieraille ihmisille esim. hyväntekeväisyyden kautta. Tavallinen ihminen joka pitää huolta perheestään on konkreettisten tekojen tasolla kohtuullisesti arvioituna - hyvä ihminen.
Mutta valmiutta pahuuteen tuo ei kai meistä sentään poista. Ihminen voi olla paha niin monella tavalla. Me emme ehkä tapa, hakkaa, syrji, jätä huolehtimatta läheisistämme, mutta luulen että poissulkemisen-mekanismit me osaamme kaikki. Emme koskaan tiedä mihin hylkäämisemme johtavat. Otamme toisen, toisen jätämme. Rakkautemme ja hyvyytemme on hyvin, hyvin valikoivaa, eikö. Kysymysmerkki.
Yksittäistapauksista sen verran, että niitä myös nimetään sellaisiksi eri syistä, vaikka taustalla on muuta, esim. ryhmäilmiö tai jokin kulttuurinen tuhoava motiivi.
Ja eivätkö melkein kaikki poliittiset ismit ole enemmän tai vähemmän poissulkevia muiden kuin sisarryhmien suhteen? Se vihollinen täytyy määrittää aina. Toiset pitää saada muuttumaan saman suuntaisesti kuin itse. Toisaalta sekin on inhimillistä. Jos tietää olevansa varmasti oikeassa, miksei.
Mä olenkin niin ihastunut siihen muotoilemaani ajatukseen, että optimistit saavat koko ajan hyvän uskonsa lisäksi toivoa olevansa oikeassa, kun taas (me vähän) pessimistit olemme tuomittuja toivomaan sitä että olisimme kokonaan väärässä.
jope
(ps. En mä käytännön toimissa ole pessimisti, mutta ajatellassani juttuja toiminnan lepoaikoina, saatan pessismiin olla taipuvainenkin.)
Juha & al. Olin tänään hautajaisissa. Siunauskappeli oli uutta betonibrutalismia, joka pahantahtoisen valonsa lisäksi ei toistanut puhetta juuri ollenkaan. Siinä sitten kontrastina viimeinen laulu: Maa on niin kaunis.
VastaaPoistaUlkona sataa tihuutti. Tekee mieli sanoa että hautaan meni hyvä ihminen. Tunsin hänet monen vuoskymmenen ajalta. Lisäksi olimme suht. varmoja sukulaisuudesta, koska kummankin suku on asunut Pohjanmaalla vuossatoja. Minun sukuni ehkä 400 vuotta suunnilleen.
Mutta en voi sitten vetää tuohon yhtäläisyysmerkkiä ja sanoa että kyllä minäkin olen hyvä ihminen. En mitenkään. Paikalla oli muutama kaupungin byrokraatti ja nekin itkivät, niin että ehkä hyvyys oli koskettanut joitakin kovapintaisiakin tyyppejä (byrokraatit ovat kovia sitä varten, että edes vallankumoukset eivät onnistu hukuttamaan heitä!), eli jotain totta oli siinä hyvyys-olettamassani.
Hannah Arendtin sitä paksua totalitarismi-kirjaa ehdin aloittaa ja sitten tuli jotain muuta väliin. Muistan että niitä ajatuksia oli kyllä teksteissä Vietnamin sodan aikaan, Amerikassa. Kai siinä on tärkeintä tuo vastuuntunne. Jokaisen pitäisi tehdä kaikkensa että paha ei leviä. Jos se leviää, se ei ole enää yksittäistapaus.
Minulla on aina ollut houkutus katsoa lähisukulaisia, siis eläin-lähisukulaisia, kun puhutaan väkivallasta. Ja sitten kun seuraa jotakin apinayhdyskuntaa, niin aivan ensimmäiseksi näkee hierarkiat. Jollakin on valta. Ja valtaa voi käyttää myös yhteisöä vastaan. Siinä ei kyllä ole mitään järkeä, mutta johonkin se kai viittaa.
En tiedä mihin asti. Tämä(kin) kommenttiketju oli hieno ja sai minut vähän heräämään sumuisen ja harmaan päivän hämärästä!
Marjatta, tarkoitin että en ollut niin helkkarin kolossaalisen hyvä kuin se kuollut tapaus. Olen oikeasti sitä mieltä että siinä oli ihailtava ihminen. Eikä maailma ole hänen kuoltuaan enää niin hyvä kuin se oli ennen.
VastaaPoistaSiis maailmassa on hänen kokoisensa aukko, josta pääse joku paha luikahtamaan sisälle. Jos nyt semmoisia metaforia kannattaa viljellä.
Kai on niin että ei ole absoluuttista pahaa eikä hyvää. Ne psykopaatit ovat jotenkin sairaita. Ei kai muu ole mahdollista?
Ei sairaita mutta rakenteellisesti poikkeavia. Ympäristö sitten muokkaa mihin suuntaan myötätunnon puute muotoutuu, väkivaltaan vai muuhun.
Poista"Ja eivätkö melkein kaikki poliittiset ismit ole enemmän tai vähemmän poissulkevia muiden kuin sisarryhmien suhteen? Se vihollinen täytyy määrittää aina. Toiset pitää saada muuttumaan saman suuntaisesti kuin itse. Toisaalta sekin on inhimillistä. Jos tietää olevansa varmasti oikeassa, miksei."
Noin lausui jope. Just. Tuo tuossa muutama komentti aikasemmin pistämäni anarkistikommentti yritti jotenkin hakea pahan arkipäiväisyyttä niin, että yritetään hyvää mutta edetään pahaan. Ideologian sokaiseman mielen pahuus...
Mä vastaan nyt tähän sillä keskustelua ei eteenpäin vievällä tavallani, että sanot anarkisteista tosiasioita, hyvä, mutta on myös niin että anarkistit on enemmän tai vähemmän älykkäiksi itsensä laskevien ihmisten ja liian usein myös median lempilapsia. Niitä jotenkin kuuluu olla toisin kuin niiden vastapooleja.
PoistaEn tiedä ymmärrättekö hämärää vertailuani, mutta tämä kuvio on juuri sitä, että meidät hipsterit ja muu toimitteleva brändiväki haluaa "Berliini-tännekin-haaveissaan" vain sen toisen puolen, jonka itse hyväksyy. Pitäähän anarkisteja olla, ihan niin kuin graffiti-töhryjä seinissä. Se on sitten ihan niin kuin elokuvissa joita olemme katsoneet. Kyllä. Me ollaan tasan noin tyhmiä ja pinnallisia.
Itse luen aika usein Takku.net-sivustoa ja kyllä sieltä hehkuu raju yksisilmäisyys ja hyvin vahvat viholliskuvat juuri niin kuin Juha tuot esiin. Ja onhan jo paljon poliittista väkivaltaa sieltä suunnasta tullutkin. Tukholmassahan on jo sekä fasistien että anarkistien puolella sellaisia elämäntapa/puoliammattilais-mellakoitsijoita, että kunhan sama kulttuuri rantautuu (opettavat jo ruotsiveljet suomiveljiään kovasti) tänne niin saataneen taas kauhistella lisää. Pessimisti tosin toivoo aina olevansa väärässä.
Yksi mua mietityttänyt ideologinen klisee on muuten myös se, että anarkistisuus menee meillä aina vasemmiston lokeroihin, kun moni klassinen konservatiivi tuntee olevansa suorastaan anarkisti yhteiskunnan hylkäämien ja nollaamien vanhojen arvojensa kanssa.
Anarkistia ei siis tunnista tukasta, korva/nenärenkaasta eikä nahkatakista.
Jos ajattelemme että Hännikäinen on traditionalistinen anarkisti ja Suvi Auvinen perinteinen vasemmistolainen anarkisti niin kuka tässä on anarkisti de facto tässä ajassa ja kuka ei? Ja tämä ei nyt taaskaan mikään th:n puolustuspuhe, en kuulu siihenkään joukkoon, en tietenkään, toin vain retorisesti nimet esiin ja koska pieni maa, esimerkiksi kelpaavia vähän.
jope
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn ole katsonut The Fallia mutta osallistun hiukan: Yksi parhaista sarjamurhaajaelokuvista on eteläkorealainen Memories of Murder, tämän kliseen mutatoinnin takia. Samanlaisuus poliisin ja murhaajan välillä ei teoksessa löydy julmuudesta ja rikollisen yli-ihmismäisestä halusta todistaa jotain "ihmisen perusluonteesta" poliiseille, vaan kummankin osapuolen houkutuksessa taivuttaa erityisoikeudella lakia, kun tarve niin vaatii.
VastaaPoistaKonteksti on diktatuurin aikainen Etelä-Korea ennen suurta talousnousua ja aasialaista ultrakapitalismia. Nuoria naisia maaseutukaupungissa alkaa löytyä kuolleena. Virkavallalta vaaditaan ratkaisuja. Kaksi tunaroivaa maalaispoliisia haluaa vain saada jonkun käpälälautaan ja etsii haaviinsa ketä tahansa syylliseksi sopivaa, ei oikeaa syyllistä.
Kolmas poliisi, kaupunkilainen, määrätään paikalle ja alkaa selvittää rikosta ammattilaisen ottein. Epäilty löytyykin pian, mutta mitään järjestelmällisesti mitään todella todistavaa hänen syyllisyydestään ei löydy. Epäilty kiistää täsmällisesti ja johdonmukaisesti kaikki syytökset.
Tilanteen jatkuessa asiallinen kaupunkilaispoliisi, joka on elokuvan alkupuolen ajan hakannut maalaistovereitaan lakikirjalla päähän, alkaa kokea houkutusta jättää säännöt sikseen ja puristaa tunnustus ulos syylliseksi _tuntemastaan_ yksilöstä vaikka väkisin.
Halu heittää säännöt eli laki itse roskiin yleisen oikeudentajun ja henkilökohtaisen moraalin vuoksi kasvaa julkisen ja yhteisön paineen alla suureksi. Merkittävä elokuva, sanoisin, koska sen tarkoituksena ei ole sanoa oikeastaan, että kaupunkilaispoliisi on yksi yhteen rikollisen kanssa vaan että hän on yksi yhteen avoimemmin lakia taivuttavien maalaispoliisien kanssa; että nimenomaan virkavalta on pohjimmiltaan yhtä ja samaa, ikään kuin vallan mandaatin ja siten mahdollisuuden vallan korruptointiin saanutta joukkoa, vaikka yhdet osaavat paremmin peittää lain ja vallan todellisen luonteen kuin toiset ja kestävät paineitakin paremmin. Jokuhan on aina syyllinen, johonkin, kafkalaisesti.
Minä katsoin eilen Yle Areena elokuvatarjonnasta leffan Merry Xmas Mr Lawrence, jossa on paljon tämän postauksen ja keskustelun aiheisin liittyvää. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiselle japanilaiselle vankileirille. Japanin ja lännen moraalikäsitykset kalskahtavat, ovat osin aivan päinvastaisia: joukko vastaan yksilö, kunnia, rohkeus, väkivallan käyttö. Elokuva on vielä muutaman päivän Areenan valikoimassa. Katsokaa, jos ehditte.
VastaaPoistaOlen josks ensi-illan aikoihin katsonut. Ja Marjatta, tarjosit nastan aasinsillan Kitanoon. Sen esikoinen, Violent cop josta täälläkin olen kurjoittanut (Vaarallisen miehen muotokuva), on mielestäni hieno elokuva poikkeavan persoonallusuuden ja juuri japanilaisen tapakulttuurin risteymästä. Poliisi on paha koska hän ON psykopaatti, mutta toisaalta hän on eräänlainen malli, jossa tapakulttuuri, kunniakäsitykset ja suhde naisiin tiivistyy. Mutta siis kuitenkin hän on johdonmukaisesti poikkeava, koska muut ihmiset ympärillä ovat ns. tavallisempia. Tuntuu että kitano on tutkinut psykopaatin luonneta tosissaan ja pirullisesti yhdistää hahmon japanilaiseen kunniakäsitykseen. Hieno elokuva, esikoisten aatelia, minusta jotenkin itseään pienempänä luettu elokuva, vaikeasti enää saatavilla. On ilmestynyt kyllä dvd: llä suomessa.
PoistaMuistan kun Violent Copia mainostettiin Likaisen Harryn ja Bressonin kohtaamisena. Vertaus osui vain osittain. Harry on neuvoton moralisti ja ylitti lain rajoja siksi (kuten varmaan on poliisi myös tuossa kangasvalon esimerkissä). Kitanon poliisi on poikkeusyksilö; jos hän ei jostain syystä olisi poliisi, hän olisi sarjamurhaaja. Mutta elokuva sarjamurhaajasta ei ehkä säväyttäisi julmana parodiana japanilaisesta kunniasta. Poliisina hahmo toimii paremmin ansana japanilaiselle yleisölle. Minusta (tätä kaikkea en siis perusta prempaan tietoon vaan ihan omaan mutufiilikseen) Kitano tekee tuossa elokuvassa tarkan ja koherentin muotokuvan psykopaatista sekä hieroo kunniakasityksen varsinkin maaMIESTENSÄ naamaan. Elokuvanhan mustaakseni piti ohjata joku muu ensin ja se oli tarkoitettu ihan tavalliseksi polisijutuksi, mutta epäilemättä Kitanon osuus sävytyksessä korostui hänen ohjatessaan lopulta elokuvan. Olen nähnyt sen kolme kertaa elokuvissa ja useita kertoja dvdltä ja sen voima ei tunnu katoavan sitten millään. Sen tarkkuus vain vakuuttaa enemmän. Malickin Julma maa ja tämä kitano. En parempia muotokuvia psykopaattisesta mielestä nyt äkkiä keksi, ehkä Bennyn video vielä kolmanneksi joo. (Ks. juttu Psykopaatin hahmosta Terrence Malickin Julmassa maassa; tuo violent cop ja julma maa muuten löytyvät kummatkin takeshi kitano -tunnisteella.)
Jos kommentoitte noihin juttuihin, vihjatkaa täällä niin käyn kattoon.
Poistakangasvalo
VastaaPoistamemories of murder kuuluu ehdottomasti mun rikoselokuvamieltymysten kärkiviisikkoon jo pelkästään sen finaalin takia. eokuvan juonta on imitoitu hienosti mm. true detective -sarjassa ja la isla mínima -elokuvassa, joissa kummassakin on tällainen polaarinen poliisikaksikko remmissä.
tämä mua on aina innostanut kovasti: pistetään kaksi poliisia tutkimaan murhaa ja laitetaan niille näennäisesti vastakkaiset luonteet. jos toinen on idealisti, niin toisen täytyy olla vanhan koulukunnan opportunisti. jos toinen haluaa tehdä töitä käsikirjan mukaan, niin toinen on sitten se sääntöjä venyttävä kaveri, joka tahraa kätensä korruptioon.
tutkimusten edetessä molemmat päätyvät sitten kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan, menetelmiään ja periaatteitaan.
meri
Havainto.
VastaaPoistaKun itämainen ajatussekunda alkoi muuttua teoiksi jonkin aikaa sitten Kööpenhaminassa, sitten Pariisissa useita kertoja, sitten Nizzassa, sitten Brysselissä vielä, ja nyt Berliinissä, niin huomaan tilanteen ihmisissä muuttuneen radikaalisti.
Rasistisesta terrorismista on tullut (se kuuluisa uusi) normaali.
Ei enää samalla tavalla järkyttyneitä ihmisiä, ei facebook-itkutulviakaan, ei kommentointiryöppyjä.
Normaalit "päivitykset" somessa jatkuvat, mutta tätä Berliiniä nyt ei oikein hei enää jaksa.
Työpaikallakaan siitä ei enää ole kuin parin minuutin keskustelunaiheeksi. Vaikenemista. Ei enää itse asian vuoksi, vaan kosketuspinnan puutteen vuoksi. Ei tunnukaan enää niin pahalta.
Tunnustelkaapa itseänne. Eikö olekin niin että tämä ei enää järkyttänyt samalla tavalla?
Ja jos ei järkyttänyt, pitäisikö sen järkyttää?
Viitaten yllä olevaan keskusteluumme edellisen havainnon pohjalta ja tätä ilmiötä nyt seuranneena, ymmärrän oikein hyvin miten ihmiset liukenivat vaikkapa 30-luvulla uuteen varjomaiseen todellisuuskäsitykseen. Normalisoitumisen kautta. Juuri näin.
Ihmisjoukkoihin ajavista rekoista, sisäelimet esiin kaivavista uskonsotureista jne. on tullut kuvastoa joka ei enää pysäytä meitä. Kysymysmerkki. Huutomerkki.
Joulutunnelmasta huolimatta kysyn, että mitä helvettiä täällä/meissä oikein tapahtuu?
jope
kun kysymme, mitä meissä tapahtuu, isis on lyönyt lopullisesti läpi. syyllisyyskin on jo meidän puolellamme. olet oikeassa jope, ei enää tee vaikutusta. sitten varmaan kun Helsingissä tapahtuu. johtuu myös siitä, ettei tuohon voi vaikuttaa mitenkään. en minä ainakaan tiedä miten.
PoistaMinä kuitenkin luulen, että eurooppalaiset turvallisuuspalvelut tekevät paljonkin arvokasta taustatyötä, jota emme näe. Nämä arvottomat paskiaiset olisivat voineet saada paljon pahempaakin aikaan, ellei Eurooppa olisi ollut varuillaan. Varmasti joidenkin mielestä ei olla oltu tarpeeksi varuillaan ja on ollut liikaa mahdollisuuksia kyseenalaiselle aktivismille.
VastaaPoistaNoin varmaan. Ehkä hyvä ettei tiedetä kaikkea sitä mitä viranomaiset.
PoistaEn epäile viranomaistoimintaa. Näitähän estetään koko ajan.
VastaaPoistaEpäilen meitä muita. Juuri noilla perusteilla mitä kerroin.
Sivuusin aiemmin asiaa viitaessani rönkkömäiseen iltasatu-unilauluun: "asiantuntijatahojen mukaan kysymyksessä on yksittäistapaus."
Itse hätkähdin hieman oman ihmisotantani huolettomuutta. No siitä ei voi vetää mitään laajaa varmaa johtopäätöstä, mutta ei tunnu enää samalta. Ja tässä on paljon muitakin liikkeelle kuin Isis. Ruosissa paloi viime vuonna viranomaisilmoituksen mukaan yli 2000 autoa. Miettikää sitä roihua. Kuvana ja viestinä. Viestinä monista asioista mistä tulisi olla huolissamme. Kristalliyöt palaavatko vain eri muodoissa nyt?
Mä en osaa olla näkemättä asiaa myös niin. Natseja kauhistellaan, siis näitä omia rikollisia idiootteja, mutta 30-luvun toimintavavat on jo toisaalla kuin arkipäivää, normaalia, unohdettavaa, ohitettavaa, natsijengi on vain nyt eri. Berliini osoitti minusta jo sen suunnan. Siis se ettei enää reaktiota. Me totumme tähän ja niihin!
jope
jope
Mulla ehkä liikaa huutomerkkejä tuossa noin, mutta tähän reagoimattomuus, tai siis se että reaktio näihin on lyhyessä ajassa puolittanut, sai mut hetken miettimään synkkiä. Joskus tulee sellainen naurettava olo että on ainoita jotka välittää. Siis isosta kehityssuunnasta. Niinhän ei ole.
PoistaMulle positiivinen ajattelu on reagoimista. Ei höpötystä "!pelolle ei saa antaa valtaa" tms. Ei pyhää huolettomuuttakaan. Tai siis ei ainakaan tälläisten suhteen.
Emotivismi, omiin tai muiden tunnereaktioissa möyhiminen, on eri asia. Liikuttuminen omasta liikuttumisesta. Se ei johda mihinkään kuin joukkopanikointiin.
Mun pänniminen liittyi asian, tai siis koko tämän inhottavan asiakokonaisuuden rationaalisten seikkojen, tuntomerkkien, ohittamiseen. Ja tietty myös siihen alkavaan normalisoitumisen noidankehään.
jope
On ollut pakko jättää Ylen uutiset omaan rauhaansa kun se yhtiö nyt otti ja sukelsi. En ois uskonut että se tekee sen noin näkyvästi ja yhtäkkiä.
PoistaMutta tänään katsoin uutiset ja siellä oli se natsipoika, joka tappoi sen toisen pojan, joka ei pitänyt natseista. Olen nähnyt sennäköistä uhmaa viimeksi lapsella, joka oli hiekkalaatikolla eikä suostunut tulemaan kotiin vaikka määräsin. Sama ilme.
Sehän siis on vain nuori poika, se näkyi. Ja tapahtui päivä sen Berliinin jälkeen. Edelleen olen sitä mieltä, että maailma ei antanut Valistuksen hengelle sitä mahdollisuutta jonka se olisi ansainnut. Tuskin sitä enää uudelleenlämmitetään, siitä on niin kauan.
Ripsa, siis tuo potkutappaminenhan tapahtui jo syyskuun alussa, nyt määrätään rangaistusta.
PoistaMinusta tämä uusnatsi vaikutti ihan Breivikiltä. Tikkusuora ryhti ja kova ilme naamalla, joka lihas jännittyneenä vihaan. Hänellä on takanaan useita pahoinpitelyitä.
Jope, en ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että me totutaan. En näe, että olisi totuttu.
Koko ajan tehdään lisää turvallisuuden hyväksi, suunnitellaan esteitä aukioille, poliisit ovat netissä yms. Monta iskua on estetty, eihän niitä ryhdytä yksityiskohtaisesti selvittämään, joskus näkee pikku-uutisen, miten terroritekojen suunnittelijoita on napattu. On realismia nähdä tämä eikä vain "ummistaa silmiään" (lainaan sinun käyttämääsi termiä) ja päivitellä, ettei mitään tehdä.
Marjatta, onhan se paradoksaalista ja outoa, että Euroopan kaupungeissa pystytetään mainitsemisia katusulkuja, sotilaat kävelevät Pariissa ja Brysselissä rynnäkkökiväärien kanssa, turvatoimiin upotetaan miljardeja ja miljardeja, tiedustelutoiminnassa on mukana tuhansia ihmisiä ja samalla hoetaan että pelolle ei saa antaa valtaa ja idealismi kansainvaelluksen suhteen jatkuu säröttömänä tyyliin "sota on rauhaa."
PoistaMinäkin monien muiden lailla koen tämän eräänlaisena unena (siis jos nyt vähän liioittelen) ja sillä lailla epätodellisena ja todellisuudelle (eli tapahtumille) vieraana että näen tuon juuri yllä perustelemallani tavalla normalisoitumisen kehänä. Me totumme tähän, siitä tulee normaalia. Nämä iskut eivät pysäytä enää mitään.
Luimme vastaavista sadoista iskuista Irakissa koko 2000-luvun. Ihmisiä kuoli toreilla. Nyt se Irak on Euroopassa. Yhteenlaskutoimitusta ei ole vaikea tehdä, vaikka samalla yhtälön ratkaisu on mahdottoman vaikeaa ja sille ei ole olemassa ratkaisua näköpiiissä.
Totta kai elämän pitää jatkua niin kuin ennenkin, mutta emme voi mielestäni ajatella, että kaikki on niin kuin enennenkin.
Maanosassamme on väkivaltaisia uskonnollisesti rasistisia tappajia ja kuten taas on nähty heitä todella tulee tänne myös turvapaikanhakijoina.
Tämä ei tarkoita ettei meidän pitäisi tarjota todellisilla avuntarvitsijoille apua ja tarvittaessa uusia koteja, mutta emme voi asioita yksinkertaistaakaan ja alkaa ajatella että aseet kadulla ja betoniesteet kuuluvat asiaan. Rajat kaikille auki-idealismi tässä vaiheessa on tuhovaa, itsetuhoista jopa. Olen täysin varma että tämä "uni" on tulevaisuuden historian kirjoittajien ja psykohistorioitsijoiden, tutkijoiden keskeinen aihe parinvuosikymmenen kuluttua.
jope
Marjatta, Jope
PoistaMinusta tämä kehitys on ollut hirveän nopeaa. Eivät kai nämä väkivaltaa uhkuvat nuoret miehet ole tyhjästä tulleet?
Jollain tavalla kuvittelen ymmärtäväni islamilaista vihaa sillä tavalla, että Amerikka ja sen liittoumat ovat käyneet sotaa Afganistanissa ja Irakissa hirveän kauan aikaa. Ja voin siis ymmärtää sen että vihasta syntyy vihaa. Enkä tiedä miten semmoinen ketju katkaistaan.
Mutta se että joku tämmöinen Breivikin kaltainen on Suomessakin jo. En rupea silti sulkeutumaan mihinkään kuplaan. Olen onnellinen siitä, että voin asua maahanmuuttajien (joka on tottavie outo sana) kansoittamassa suuressa korttelissa, josta on kävelyetäisyys kaikkialle kaupungin keskustaan.
Tunnen oloni turvalliseksi. Mutta: en tunne näitä ihmisiä. Nyt kun koulut loppuivat jouluksi, ymmärrän miksi en tunne. Minulla ei ole kouluikäisiä lapsia tai lapsenlapsia, jotka tuntisivat näitä muualta tulleita. Lasten kautta aikuiset voivat sitten tutustua toisiinsa.
Tuli hankituksi pesukone (ystävänkauppaa: 50 euroa ja suht. uusi kone), joten pesutupakaan ei ole enää mahdollinen kohtauspaikka. Sitten tulee vielä se hankalin juttu: ei ole yhteistä kieltä.
En kyllä usko että olisi yhteistä kieltä suomalaisenkaan tappajan kanssa. En ole ikinä tuntenut oloani tässä omassa maassani niin vieraaksi kuin nyt parin viime vuoden aikana.
Terrorismi, nykyisin yhä enemmän tämä "islamilainen" terrori on pirullinen asia. Uskonnolla edes heiveröisesti perusteltu toiminta löytää aina kannattajansa. Tämä terrori ja globalisaation nimellä kulkeva kapitalismin muunnos ovat kaksi todellista uhkaa - loppua ei näy kummallakaan ja vieläpä ruokkivat toisiaan.
VastaaPoistaNiin. Globalisaatio ajaa ovet kaikelle hyvälle, hyvä, mutta samalla on ovet appoauki myös irrationaalille pahalle, ja tietenkin myös työtätekevien aseman kiristämiselle.
PoistaOnko tämä nyt se että kaikkea ei voi saada. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää. Globalismi on ensisijaisesti rikkaiden ja vallan etu, en tajua miten taitavasti se on saanut suurimman osan tavallisista ihmisistä mukaan kuin taikahuilun lurittelemana uskomaan että tämä on iso yhteinen hyvä. Ehkä siksi että asiaa toistetaan tuhansia ja tuhansia kertoja. Tutkitusti se vaikuttaa suurimpaan osaan.
Luen suhteellisen paljon 1900-luvun aiempien vuosikymmenten juttuja. Vaikka maailma, Eurooppa oli kansallisvaltioiden ja monella tapaa syvän protektionistinen, eli kaukana nykyglobalismista, njin ei se ihmisten kansainvälisyyttä ja kulkemista estänyt lainkaan. Vapaasti liikuttiin akselilla Moskova Pariisi, Lontoo Ateena jo 1800-luvulla. Tosin se koski vain yläluokkaa, mutta yllättävän usein myös rutiköyhiä taitelijoitakin. Eli ihan ei pidä niellä globalismin ideaa uudesta vapaasta liikkuvuudesta, jonka nimissä nyt kaikki muukin pitää hyväksyä.
Vapautta liikkua, matkustaa on ollut aina, paitsi rautaesiripun taakse. Ja rajoilla kyllä katsottiin kuka tulee. Mikä ihmeen lisäarvo nyt siinä muka saadaan että rajoilla ei ole mitään tsekkausta.
Siinä meni noin minuutti, jos sitäkään, ennen Schengeniä. Onko tämä aukinainen ovi nyt niin paljon parempi?
Nyt me myös nautimme tästä uudesta tilanteesta niin että Turkissa on Erdoganin kiristysaseena kolme miljoonaa turvapaikanhakijaa ja pakolaista ja lisäksi "turvapaikanhakijoita" ja "pakolaisia" isisleireiltä ja muilta rasistikeitailta.
Kyllä meidän Europe on nyt niin oudossa hapessa että se ei taida oikein tietää mikä se on ja miten sen pitäisi toimia.
En ole lainkaan salaliitto-tyyppejä, mutta ihan varmaa on, että joku, hemmetin älykäs joukko, tästä kaikesta hyötyy ja korjaa potin, kun me ihmettelemme mitä tää on.
( Kinkku nyt kaasu-uunissa. Ensimmäistä kertaa. En tiedä osaanko sen sellaisessa paistaa, mutta jos menee palasiksi, onneksi on aina suurempaa herkkua, kalaa. Meidän joulupöydässä istuu tasan kolme henkeä, oma pieni porukka, niin ettei kyllä mitään joulupaineita ole. Joulukirjaksi tekisi mieli hankkia jostain vielä joku ihan peruskertova, ei rakenteita rikkova kirja. Luin kirjastossa alkuviikosta Juha Ruusuvuoren Koston enkelin. Oli hemmetin hyvä. Jotenkin liittyi sekin tähän kaikkeen mitä on käyty, vaikka olikin samalla myös avioliittokuvaus. )
jope
Nämä kuvat Turusta, http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005020547.html
Poistakertovat juuri tuosta mistä puhuin.
Tottakai/totta kai on hienoa että viranomaiset varautuu, mutta onks tämä nyt okei ja juttu johon pitäisi alkaa tottua?
Missä esim. suuri torikokous, nollatoleranssi-marssi aiheella, että yksikään eurooppalainen ei hyväksy tämänkään rasismin kapeuttavaa vaikutusta? Eturivissä julkkiset, tervot sun muut?
Eli kyllä tässä jotain voisi tehdä tavallinenkin kansalainen.
Itse pidän hyvin tärkeänä että näitä uskonnollisia joukkotappajia nimitetään rasisteiksi myös, sillä suvaitsemattomuudellaan, halullaan muuttaa kaikki kaltaisekseen, he itsekin perustelevat toimintaansa.
jope