sunnuntai 26. helmikuuta 2017

TRUMP RULETTAA


Kaksi maailmaa. Toisessa Trump puhuu ja toimii ja toisessa hänestä puhutaan mutta ei kyetä toimimaan kun ei olla varmoja siitä, mitä siitä seuraisi. Mikään aiemmin hyväksi havaittu kun ei tässä toimi. Siksi pitää vain odottaa ne 4 tai 8 vuotta, minkä kummatkin maailmat kestävät.

Näin komentoin erään mainion blogin ketjussa.


Eli mikä Trumpin tappais? Ku Klux Klan joka pettyy jos se ei ole tarpeeks rasisti? Tai militantit liittovaltiota vihaavat asehullut jotka lopulta kokevat tulleensa petetyiksi? En tiedä... Miksi sitä kukaan saisi yhtään mistään häädettyä ulos? Äänestäjät ovat tyytyväisiä ja ne jotka ovat pettyneitä, nielevät kiukkunsa kun eivät demokratiassa muuta voi. Ja uskolliset kannattajat uskovat kuitenkin, että eliitti on syypää Trumpin lupausten mahdottomuuteen (jonka aika todellisuudessa vasta näyttää).

Hurjinta on, että Trump uskoo tähän kaikkeen vilpittömästi, siis siihen että hän presidenttinä saneeraa huonosti johdettua yritystä, luo uuden puolueettoman median ja että ihmiset vielä tulevat kiittämään häntä siitä. Sehän tässä todellakin hurjinta on. Ei syviä suunnitelmia vaan pelkkää lapsekasta innostusta ja vilpittömyyttä ja halua näyttää että kyse on pelkästä määrätietoisuudesta ja päättäväisyydestä tässä ja nyt sillä aikaa kun älymystö etsii vanhaan tapaansa syvyyttä ja monitasoisuutta Trumpista. Sitä siinä ei ole. Trump ei ole arvoitus. Se on todellakin vain innokas ja vilpitön kuin pikkupoika.

Entä tapahtuuko vielä joskus jotain josta tulemme sanomaan että miksi tämän sallittiin tapahtua? Aika näyttää, mutta jos tapahtuu niin siksi, että demokratia tällä kertaa tapahtui näin.

No. 4 vuotta kuluu nopeammin kuin arvaammekaan. Ja 8 vuoden päästä minäkin pääsen jo eläkkeelle. Ehkä yhdessä Trumpin kanssa.

78 kommenttia:

  1. "Entä tapahtuuko vielä joskus jotain josta tulemme sanomaan että miksi tämän sallittiin tapahtua? "

    Kaikki huolet Trumpista on aiheellisia varmasti, ja kaikki ajatukset koko tästä nyt meneillään olevasta, mutta mä olen myös ajattellut sitä mitä muuta tänä aikana sallitaan tapahtua, huomaamatta. Peittääkö länsimaiset tiedostavat ihmiset motivoinut Trump-kohu alleen jotakin vieläkin oleellisempaa? Ihmiskunnan kannalta jotakin vielä tärkeämpää, vaarallisempaa? Oma itseäni fiksumpien ihmisten arvioon perustamanai arvaus on maailman väestötilanne. Väestön määrän kumulatiivinen räjähtäminen ja sen todella monitahoiset seuraukset. Mutta siitä ei saa samanlaista ja yhtä kiehtovaa media- eikä somemyrskyä aikaiseksi. Ja asia on lisäksi muuttunut (relativisoitu) poliittiseksi arveluttavaksi, uudeksi tabuksi, josta voi kyllä puhua, mutta johon ei saa oikeasti puuttua.

    Eliitti on käytössä kulunut sana. Kukaan ei taida tietää kuka siihen kuuluu, sen enempää kuin kansaankaan. Aika moni haluaa olla sitten taas ulkopuolinen. Tms. Itse olen sortunut siihen. Mutta silloin pakenen merkityksiä jotka on kuitenkin synnytettävä yhdessä että voisimme selvitä paikassa nimeltä Maa, olemisessa nimeltä elämä. Juuri siksi tuota Juhalta peistaamaani kysymystä on kysyttävä uudelleen ja uudelleen ja aina uusista lähtökohdista, myös kovaäänisimmän huminan, kohinan vaikuttamattomissa.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä voimme tehdä, on täkeä jatkokysymys.

      Liikakansoituksen suhteen jättää lisääntymättä ja uneksimatta isovanhemmuudesta, oikeastaan pheksua sitä, ja pitää hyvinvointivaltiota kunnossa ettei lapsia tarvitse tehdä elättämään vanhempiaan. Tästähän olemme puhuneetkin ja paljon. Ympäristön suhteen voi tehdä syömällä lihaa vähän ja käyttämällä henkilöautoja minimaalisesti ja pysymällä kotona, eli jättää matkutelut sikseen.

      Kysykää itseltänne, miten vastaatte 30 vuoden päästä kysymykseen, mitä sinä teit asioiden hyväksi ja nuo ovat minusta ihan hyviä vasauksia.

      Trump on vaikeampi pala tuon kysymyksen suhteen koska ei mitään muuta ole tehtävissä kuin odottaa 4 tai 8 vuotta ja toivoa ettei vahinkoa ehdi tapahtua siihen mennessä. Siksi tuo kysymys on eksistentiaalisesti ahdistavampi.

      Poista
    2. Tästä on ennenkin, on siis toistoa, mutta koska asia elintärkeä sanon kuitenkin.

      Mikään ei faktisesti estä sinua uneksimasta jälkeläisistä ja jälkeläisten jälkeläisistä ja kaikesta siihen liittyvästä, koska elämme maassa ja maanosassa jossa väestön luonnollista lisääntymistä ja kasvua ei enää ole ollut, ei enää pitkään aikaan.
      Näissä ns. romahtavan syntyvyyden maissa olisi turhaa luopua tämän muutenkin hyvin matalan tason lapsiluvuista, koska tällä menolla luonnollisella väetönkasvulla syntyvä väestö puolittuu nopeasti, puolessa vuosisadassa.

      Eli se toivomasi urakka on tämän asian suhteen jo tehty, täällä. Ja voimakkaammin kuin kukaan osasi kuvitella. Seuraava, meitä koskeva olisi turhan kulutuksen vähentäminen, minimoiminen. Sitä voimme kyllä tehdä koska vain, jokainen yksi kerrallaan.

      Siellä missä syntyvyys on edelleen liian korkea tulee olla tietysti myös samat oikeudet saada lapsia (jos nyt lapsen saaminen koskaan voi olla sinänsä oikeus) kuin kaikilla muillakin. Mutta ei kai ilman mitään rajaa?
      Väestön kiihtyvä lisääntyminen tässä mitassa on saatava poikki, se on ihan selvää. Pelkästään millään naisten lukutaito-kampanjoilla (niin tärkeitä kuin ne ovatkin) se ei taitu merkittävästi.
      Syntyvyyden säännöstelyn perusjutut olisi kai tuotava takaisin ilman että minkäänlaiset uskonnolliset johtajat tai oman maansa hurjasti kasvavaa väestöä ylpeydenaiheena ja valtaresurssina pitävät politiikot siitä pääsevät määräämään.

      Samalla tapaa kuin sinulla tai kenellä tahansa on oikeus vaatia inhimillisyyttä, malttia ja järjen käyttöä toisen maan vaikutusvaltaiselta päättäjältä, eli esimerkiksi Trumpilta,
      jos on varmaa että ko. presidentti vaikuttaa meihin kaikkiin negatiivisesti,
      on jokaisella maapallon asukkaalla myös oikeus vaatia hurjan väestönkasvun taittamista missä osassa tahansa maapalloa. Se on yhteinen asia jos mikä.
      Mutta kuten sanoin, asia on relativisoitu ja häivytetty monista eri syistä (joista en ala nyt tässä paasaamaan :)
      Moni fiksu ihminen kuitenkin onneksi toivoo että tämä asia palaisi takaisin sinne minne se ilman muuta kuuluu jokaisen maailman tilaa tiedostavan ihmisen mielessä, eli tärkeimmäksi ykkösasiaksi. Rooman klubin viisaita on siis ikävä.

      jope

      Poista
  2. "Trump on vaikeampi pala tuon kysymyksen suhteen koska ei mitään muuta ole tehtävissä kuin odottaa 4 tai 8 vuotta ja toivoa ettei vahinkoa ehdi tapahtua siihen mennessä. Siksi tuo kysymys on eksistentiaalisesti ahdistavampi."

    Minulle henkilökohtaisesti Trump tai maailman väestöräjähdys on toistaiseksi lähinnä älyllisen spekuloinnin ja hyvän matkan päästä toteutuvan yleisen maailmantuskan ja paheksunnan esine. Varsinkaan puhuessani Trumpista en tunne minkäänlaista eksistentiaalista tuskaa, ainoastaan harmitusta, jota äijän öykkäröinti aiheuttaa monien tyydytykseksi, joidenkin harmiksi.

    Sen sijaan elävä perhe dynamiikkoineen haastaa minut joka päivä kysymään kuka olen ihmisenä, mitkä ovat resurssini ja voimavarani. Se on aktuaalinen todellisuuteni, joka paljastaa oman ihmisyyteni miljoona kertaa voimakkaammin kuin fiktiivinen ja täysin yksipuolinen suhteeni esimerkiksi Yhdysvaltain presidenttiin. No, kuluttamisenkin saa osaksi lapsiperheen elämää, joten se on ihan relevantti juttu. Komppaan jopea tässä: ei ole paljonkaan väliä sillä, olenko juuri minä täällä Pohjolassa edesauttanut yhden, kahden, kolmen vai kenties ei yhdenkään lapsen syntymän maailmaan. Toki tunnen pistoja sydämessäni siitä, että olen saattanut ihmisiä maailmaan kärsimään ja kaiken lisäksi vielä kuormittamaan planeettaamme. Tämä kuulostaa kuitenkin itsessään jo sen sortin nihilistiseltä vitsiltä, että kovin pitkäksi aikaa en sitä jaksa pysähtyä suremaan.

    Itse lähinnä odotan, mitä omassa lähipiirin elämässä on tapahtunut 4 tai 8 vuodessa. Vanhemmat ovat elämän lähtöviivoilla (pahin skenaario), kaksi vanhinta lasta aikuisia. Toivon hartaasti, että kaikki on yhä jokseenkin tolallaan ja että olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni eväät elämään ja että olen itse yhä selväjärkinen ja -hermoinen. Minusta tuntuu täysin relevantilta elää tämänkaltaisessa horisontissa. Vaikka esimerkiksi lihansyönti ja autolla ajelu ovat päivittäin mielessäni ja teen niihin liittyviä hyviä(kin) ratkaisuja, ovat ne tosi kaukana elämäni ytimestä.

    Tämä kommentti nyt vaan ihan siltä pohjalta, että elämme eri vaiheissa kukin. Itse en edes osaa ajatella vielä isovanhemmuutta, joskin olen melko varma, että sellainenkin sieltä tulee. En toivo sitä kuitenkaan ajoittuvaksi tähän 4-8 vuoden haarukkaan.

    Totta kai tajuan, että tämä on todella itseensä käpertynyt näkökulma ja että maailman ongelmat ovat paljon isommassa mittakaavassa. Samalla minusta tuntuu, että osoittaa tiettyä etuoikeutettua ylellisyyttä ajatella isoja yleismaailmallisia asioita ikään kuin ne olisivat maailman tärkeimpiä eksistentiaalisia kysymyksiä:)

    Elämä tietyssä vaiheessa (tässä ruuhkassa) ei sisällä varsinaisia eksistentiaalisia kysymyksiä, koska niihin ei ole yleisen selviytymisen vuoksi aikaa. Mutta toisaalta: niinpä vaan oli aikaa heittää tämäkin kommentti... Ja moni muukin aiemmin... Keskustelu on kuitenkin sen verran terapeuttista, että tällainen ylellisyys on helppo itselleen suoda.

    No joo, Juhan ja jopen keskustelu on relevantti ja tärkeä, totta kai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesa, en sano tätä nyt vain peesatakseni sinua, mutta ymmärrän ajatuksesi itseni (siis perheeni) kautta liiankin hyvin.
      Sulla on nimittäin ihmisen kokoinen ajatus nyt siinä että on ihan oikein ja tärkeää pitää omistaan ensinnä huolen. Ja taistella siitä.

      Jos sekään huolenpito ja selviytyminen ei ole itsestäänselvyys (kaikilla meillä taitaa olla taakkamme ja pimeytemme siinä) ja pelkoa mahdollisista lisäkatastrofeista on, on maailman kohina kyllä toisisijainen. Se menee siinä sivussa.

      Olen kokenut syyllisyyttä siitä, miten en pääse vain mukaan siihen trumpahdistukseen mitä kaikki fiksut ihmiset ja muut median kuluttajat näyttävät kokevan koko ajan voimakkaasti.
      Tuota väestökysymystäkin ajattelen myös kai itsekkäästi, lähetän nimittäin yhden ihmisen pitkälle ja todennäkäisesti vaikealle matkalle tuohon mahdolliseen väestökaaokseen.
      Tiedän ettei tuollaisia pitäisi murehtia, mutta menetysahdistujana (joka on myös minun säilyttäjä-konservatiivisuuteni taustaselittäjä) kaikkea nousee mieleen halusi tai ei.

      Oma ahdistuskerroin maailman tilan suhteen ei ole oikeasti korkea, mutta henkilötasolla selvittävää on.
      On siis vain annettava itselle anteeksi ettei Trump ja vastaavat hirveästi arjessa ahdista. Moni muu asia kyllä, ihan tässä lähellä, itsessä, monissa ehkä kiinni olevissa mahdollisuuksissa.

      Mäkin laitoin nyt vielä tän kun sun kommentti Vesa osui ja upposi.

      jope

      Poista
    2. Jos ihan tosissaan noita ksymyksiäni mietin, ne tietenkin ovat retorisia. Tunteeni Trumpin suhteen ovat enemmän sarkastisia kuin huolestuneita. Tuo kysymys "miksi tämän sallittiin tapahtua" on sarkastinen myös. Siis siinä merkityksessä, että eme me oikeastaan pysty asioita estämään kun ne tapahtuvat tasolla, joka ei ole hallitavissamme (hitler, tuhoamisleirit jne.), joihin voimme reagoida vasta jälkikäteen. Siksi ainut ajatus, jossa olen ihan tosissani, on tuo 4 ja 8. En ymmärrä miksi ihmiset ukovat mitään muuta? Juuri se on ahdistuksen nostamaa toivetta, että joku suojelusenkeli tulee ja hoitaa trumpin pois virastaan.

      Kun luen keskusteluamme, huoamaan että kysymys jonka esitän, saa teidätkin vastaamaan huoltanne vastaan. Vapautan teidät! Huomaatteko?! Jopekin, olit ensin huolissasi liikakansoituksesta mutta etkö itse antanut vastauksen, jolla vapauduit vastuusta? Tyypit hei! Lopetetaan huolehtiminenja pidetään hauskaa. Lihan syöntiä en tietenkään lisää ja yksityisautoilua pyrin hillitsemään ja ostan käytettyjä huonekaluja ja jne.jne. Huolemme on tiedostamisen VELVOLLIUSUUTTA, syyllisyyttä. Ei muuta.

      Poista
    3. Joo, ja kuten huomasit niin vapautin nimenomaan sinut, eurooppalaisena siitä huolesta. Vaikea faktapohjaisesti syyllistää väestönkasvusta sitä väestöä (väestöpoolia niin kuin hienosti sanotaan) joka ei lisäänny vaan vähenee.

      Sinä et verrannut mutten en ihan vielä lähtisi Trumpia myöskään hitlereihin vertamaan. Se on todella köyhää retorikkkaa joka nousee ymmärrettävästä tunnekuohusta mutta siitä puuttuu historian käsitys jos hakaristeillä heitetään ennen aikojaan. Vastustaa ja inhota saa ja olla eri mieltä sen kanssa ja pitää monella tapaa vaarallisena mutta suhteellisuudentaju kannattaa säilyttää. Tämäkin on oikeastaan jatke sille eräällä lailla älylliselle itsekunnioitus-teemalle, että kun minä, esimerkiksi minä, "tuomitsen" jotakin niin mun pitäisi pitää huolta siitä että se perustuu varmasti sanottuun ja tehtyyn ja hieman vähemmän omiin tulkintoihini.
      Trump tekee toki monia asioita meidä oikeustajulle ja ihmiskuvalle käsittämättömästi, mutta diktaattoriin on matkaa aika paljon. Itse vertaisin tekojen ja puheiden perusteella toistaisten tekojen perusteella esim. de Gaulleen presidenttinä vaikka siihenkin on vielä tosiasiallisesti matkaa.
      Mutta mitä tulee, sitä ei tiedä vielä kukaan.

      jope

      Poista
  3. Vesa koen kaiken mitä sanot hyvin tutuksi itselleni. Minä olen myös raskaasti vastuuta tunteva.

    Omassa elämässäni ei ole ollut aikaa aivan varhaislapsuutta lukuunottamatta, jolloin en olisi murehtinut läheisten asioita, lähinnä taustaperheen.
    Joskus olen toivonut, että fyysinen välimatka auttaisi ja paennut kauas; tämä oli yksi motiivi, miksi lähdin vuodeksi Amerikkaan. Nuorena olin vähän katkera, kun toiset menivät loma-aikoina rentoutumaan ja hemmoteltaviksi opiskelijaelämästä koteihinsa ja minä aina huolesta kippurassa ahdistumaan ja koettamaan parantaa toisten oloa. Ensin kaksi kuolemaa, äidin ja veljen, ja sitten siskojeni asiat luisuivat huonoon malliin enkä voinut estää sitä, mitä tapahtui. Isäni vanhuuden asiat painoivat myös, mutta loppujen lopuksi hänen viimeiset vuotensa olivat hyvät.
    Äskeisellä automatkallamme kävin katsomassa, miten sairas siskoni alkaa sopeutua uuteen ryhmäkotiinsa ja onko siellä kaikki hyvin. Vein hänelle vaatteita ja kävin vielä paikan päällä ostamassa lisää. Arvatkaa, mikä nyt murehduttaa: se kun huomasin, että hänellä on ylipitkät varpaankynnet, mutta unohdin leikata ne tai pyytää hoitajia leikkaamaan. Raukka oli niin orvon oloinen. Siellä pitäisi käydä enemmän, mutta kulkuyhteydet ovat yleisillä huonot ja automatka rasittava. Pääsen junalla puolentoista tunnin bussimatkan päähän, aina pitää olla jossain Omppu-hotellissa tms. yötä. En haluaisi kokea tätä surua ja syyllisyyttä. Parin päivän kuluttua helpottaa, kun alkaa tulla uusia asioita ja kun saan soitetuksi hoitajalle niistä kynsistä, ja muusta.

    Siis kyllä tässä joku Trumppi on ihan pelkkää viihdettä!

    Oscar-gaalan juontajalla oli muuten nokkelaa Trump-viihdettä. Olen nyt katsonut sitä koostetta puoleen väliin ja saanut nauraa makeasti. Ranskalaista Isabelle Huppertia onniteltiin, kun pääsi ylittämään rajan. Kaikkia Times-loppuisia medioita käskettiin häipymään 'no fake news here, only fake tan' jne. Kyllä USA:ssa on paljon sivistynyttä väkeä. Muutama vuosi ja tyyli muuttuu.

    Tätä tekniikkaa käytän noissa omissa huolissanikin. Kun on ahdistavia asioita edessä ajattelen lähdössä, että muutaman päivän päästä olen taas tässä kotona ja voin todeta, että ohi on ja asiat ovat sujuneet suht hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tään piti tulla tohon jopen alle...

      Hitler on vain hyvä esimerkki tuosta jälkiviisaudesta jota varmasti saa kuulla trumpinkin jälkeen. Ja siitä ettei tiedostaminen mitään muuta. Tapahtuminen tapahtuu ja me tiedostamme.

      Tuokin meidän yhessä vaiheessa ihan huvittava liikakansoitushuolemme (johon taas hiomasitteko menimme trumpin kautta) on pelkkää älyllistä retoriikkaa johon voi vastata vain... liioittelevalla retoriikalla. Tuo mun typerä isovanhemmuuskritiikkihän on sitä justiin. Ihan hölmö ajatus vaikka johdonmukainen toisaalta.

      Kirjoitit jope näin:

      "Kaikki huolet Trumpista on aiheellisia varmasti, ja kaikki ajatukset koko tästä nyt meneillään olevasta, mutta mä olen myös ajattellut sitä mitä muuta tänä aikana sallitaan tapahtua, huomaamatta. Peittääkö länsimaiset tiedostavat ihmiset motivoinut Trump-kohu alleen jotakin vieläkin oleellisempaa? Ihmiskunnan kannalta jotakin vielä tärkeämpää, vaarallisempaa? Oma itseäni fiksumpien ihmisten arvioon perustamanai arvaus on maailman väestötilanne. Väestön määrän kumulatiivinen räjähtäminen ja sen todella monitahoiset seuraukset."

      Onko tuo lopultakaan huoli lainkaan, jos emme asialle ykslöinä mitään voi? Minusta tuntui, että tähän
      lopputulemaan sinäkin ikään kuin palasit huolesijälkeen. Sinusa heräsi jokin realismin ääni kesken huolen. Tätä tarkoitan että vapautinko sinut huolestasi (kärjistävällä retoriikallani)? Ilmastonmuutokseen voin edes kuvitella vaikuttavani jättämättä matkustamisen ja minimoimalla lihan syönnin. Ja maidon juonnin...ja...no, antaa olla, lähtee taas käsistä.

      Hyvä esimerkki tiedostavasta ja täysin turhasta syyllistamisestä on vessan huuhteleminen. Ei ne säästetyt vedet kuivuusalueille Afrikkaan mene. Jotenkin menee tolkuttomuuksiin tuo hyvinvoivan ihmisen syyllistäminen. Aina kun joku alkaa puhua vessaveden säästämisestä, vaihdan kanavaa.

      Minusta tuntuu, että me kaikki puhumme näistä suurista jutuista, trumpia myöten, retorisesti, paljastaaksemme huolemme ja syyllistäjiemme tyhjyyden, sen poseeraavan funktion. Eikö vain? Tai sitten meitä puhuttaa hämnennys ja kiukku. Esimerkisi tuo usko, että trump joutuu pois virastaan, on minusta hämmentynyttä voimattomuutta (jota en ihan oikeasti tunne).

      Minä uskon että liikakansoittumisesta ei puhuta niin paljon, koska ongelman vaikeus ja mahdottomuus tiedostetaan liian hyvin. Ilmastonmuutoksesta taas puhutaan kun hyviä tekoja voi nimetä niin helposti (niitä poliittisia ja teknologisia innovaatioita odotellessa).

      Poista
    2. ei trump ole ainoa lajissaan, sillä politiikkaan hakeutuvat ihmiset ovat kaikki omilla persoonallisilla tavoillaan täysiä pellejä. kuitenkin me fiksut vastustamme kaikkea trumpiin liittyvää kiivaasti. tämä panee pohtimaan sitä, miten relevanttia hänen presidenttiytensä meille ylipäätään on. ja mikä voi niin paljon pelottaa siinä, että tällainen puolitaitoinen tyyppi pääsee max neljäksi vuodeksi valkoiseen taloon mokailemaan. ja tuleeko meidän suosikkipuolueista ja -poliitikoista jokaisesta nyt ihan kädettömiä? no ei tule, sillä eihän yksi urpo voi koko maata ryssiä. ei edes osittain.

      silti kannattaa pysähtyä nuotiolle yhteen ääneen toteamaan, miten päin vattua voi noinkin iso maa asiansa hoitaa. viimeaikaisia tapahtumia seuratessa tulee väkisin mieleen eräs englantilainen koomikko, joka sanoi, että hänen kaihista kärsivä kissansakin suoriutuisi pressan hommasta korkeammalla prosentilla. se, että hänellä ei ole kissaa, joka näin ollen ei kohta ole sokeakaan, ei pienennä onnistumisen mahdollisuuksia millään tavoilla.

      iltarukoukseni: sulkekaa kanavat usasta ja päästäkää meidät pahasta.

      ps.juha. tuo sun 8 vuotta täytyy olla vitsi. et voi kuvitella, että trump valitaan vielä uudestaankin?

      meri

      Poista
    3. jos ihan oikein sisimmässäni itseltäni kysyn, niin kummastun jos vielä valitaan tämän jälkeen. tuo on enintä mitä voin sanoa. toivotaan että piloillaan äänestäneitä jotka tulevat järkiinsä, on tarpeeksi. mutta sen aidot kannattajathan ovat ihan orgasmissa. en tietenkään usko että se saa Detroitia eläväksi ja ruostealuetta kiillotettua. tai jos olen rehellinen, toivon ettei saa koska jos saa, sitten taivas on hälle auki.

      sun rukous on hyvä!

      Poista
  4. Trumpilaisia on nyt joka puolella pyrkimässä valtaan, myös Euroopassa. Tämä on nyt niin tätä. Mutta väliaikaista kaikki on vaan...

    Minulle tämän ajan päällepäsmärit tuovat jotenkin mieleen 60-ja 70 -lukujen taistolaisopiskelijat. Heistä kiivaimmat olivat rikkaiden perheiden lapsia, jotka paasasivat köyhistä oloista tuleville, millainen jalo olento köyhä ihminen on. Tässä nykyisesssä sanojen vääntelyssä, pomottamisessa, sivistyksen ohittamisessa ja diktatuuriin pyrkimisessä on samaa.

    Kuten edellä mainitsin suosittelen Oscar-gaalaa Trump-terapiana. Paitsi karnevalisoimista siellä joissain kiitossanoissa tartuttiin vakavasti sitä vastaan, ettei maailmaa jaettaisi meihin ja muihin.

    Minä uskon humanismiin ja ihmisen järkeen. Tieteessä on ennenkin löydetty ratkaisuja isoihin ongelmiin. Tämä siis noista liikakansoituksista ja muusta, mistä edellä puhuitte.
    Keskitytään me vain siihen, mihin voimme vaikuttaa.

    Optimistina luulen myös, että Trump ei ole tätä ensimmäistä kauttaankaan loppuun. Sanokaa minun sanoneen.

    VastaaPoista
  5. Tämä ei ole nyt moite, vaan havainto: mutta kun lukee kommentteja niin kyllä teillä siellä se Trump päänne sisällä on. Mua se ei vaivaa ihan noin, onneksi. Tai jos vaivaa, totta kai tämä outo presidentti hämmentää, niin olisi ihan hyvin voinut vaivata se toinenkin ehdokas, jos se olisi valittu.
    USA olisi sen kanssa ollut monen ison moraalisen loikan kynnyksellä, joista en olisi voinut sanoa ilahtuvani tai pitäväni niitä edistyksenä. Venäjä-suhteet olisi olleet entistä huonommat, koska HC oli ihan pistoksissa Venäjän suhteen, kannatti kaikkia mahdollisia laajentumisia ja "keväitä." Mulle sopii rauha, aina, vaikka takana olisi minkälainen sopimus.

    No, aika hurjaa menoa on tämäkin. Tämä menee kuin Runousopissa. Persoona paljastaa itsensä ja juonensa tekojensa kautta. Tuleeko siitä kaikesta sitten tragedia, farssi vai pannukakku on edelleen auki.
    Itsekään en usko 8 vuoteen. Soros hoitaa miljardeineen ka miljarikavereineen jo asiaa. Ja ei ole muuten mikään valeuutinen, itse on asian sanonut. Pidetäänkö peukkuja? Kyllähän rahalla perinteisesti saa ja pääsee.

    Mitä tulee Hollywoodin porukkaan niin en osaa heitäkään pitää minään mallikansalaisina, joita mun pitäisi erityisesti kunnioittaa. Oma luksustalo Losin kukkuloilla eristetään maailmasta ja ihmisistä aseistetuilla vartijoilla, puomeilla ja aidoilla, sähköisillä valvontavälineillä, muureilla (sic) ja sitten vastustetaan julkisuuden valokeilassa... muuria. Nuori ihminen sanoisi Ai Dount Ihan Get It.

    Mutta poseerauustahan tämä on, totta. Tuolla maailmalla, trumpeilla eikä hollywoodilla eikä soroksella taida olla mun elämän kanssa kanssa mitään tekemistä, yhtä vaikeaa on kuin syksyllä tiettyjen juttujen kanssa mutta ei yhtään vaikeampaa myöskään. Miksi hemmetissä kannan huolta maailmasta kun en kunnolla kykene kantamaan huolta perheestänikään niin kuin haluaisin?
    Liian helppoa on myös mennä sivuille x tai y, valhe-tai valtamediaan, ja etsiä sieltä jotain puuduketta/uutispuuroa sen tilalle minkä oikeasti joutuu kohtamaan.
    jope

    VastaaPoista
  6. marjatta. katsoin gaalaa tunnin verran, ja jo siinä ajassa kuulin monta hauskaa heittoa jimmy kimmeliltä. hän piruili trumpille, mutta rivien väliin oli ujutettu myös etiikkaa ja ihmisoikeudellisia kannaottoja. ne olivat oli komeaa kuultavaa.

    hiukan silti nikottelin matt damoniin suuntautuvan heiton kohdalla. ko. roast vaikutti vähän koulukiusaamisen tuotteistamiselta. entä jos käyttäisimme yhden päivän siihen, että vain kiittäisimme toisiamme? miten se muuttaisi maailmaa?

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ymmärsin, että ne Kimmel ja Damon ovat kavereita ja tämä kiusoittelu on vuosia yllä pidetty yhteinen vitsi.

      Alan nyt katsoa sitä loppupuolta gaalakoosteesta.
      Jopelle semmmoinen, etteivät läheskään kaikki palkitut näyttelijät, puvustajat, muusikot ym. ole mitään miljonäärejä eivätkä asu Hollywoodissa.

      Poista
    2. Totta Marjatta, suurin osa elokuvaduunareista ei kuulu tuohon eristäytyneiden ja itsensä ja oman mini-USA:nsa itselleen muurittaneiden joukkoon lainkaan.

      jope

      Poista
  7. marjatta, olet ihan oikeassa. kun katsoin oscareita pitemmälle, tajusin tuon jekun. tästä näkee, ettei mun koskaan pitäisi muodostaa mielipidettä liian vähäisten faktojen pohjalta.

    meri

    VastaaPoista
  8. marjatta. se unohtui tuosta kommentista, että kun saa osakseen hyvyyden osoituksia, se tekee ihmiselle jotain. on aina jokseenkin vaikeaa olla ihminen, mutta siitä tulee salakavalasti vähän helpompaa, kun on hyvän ihmisen hyvyyden kohteena. niillä asioilla joita meille tapahtuu ja miten meitä elämässämme kohdellaan on suuri vaikutus siihen millaisia uskallamme ja osaamme olla.

    katsoin norjalaisen nuortensarjan nimeltä skam*). siinä yhden päähenkilön huoneen seinällä oli pieni lappu, jossa luki: everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. be kind. always. onhan se vähän cheesy ja naiivi, mutta saa ollakin.

    *) jos et tunne kuuluvasi sarjan kohderyhmään, katso ainakin kolmas kausi. se on niin huisa, ettei mittaa eikä määrää.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut tutustua tuohon sarjaan. Minusta on kiinnostavaa lukea ja katsoa nuorten elämästä, ja sarjan norjalaisuuskin kiinnostaa.

      Tuo on totta, mitä sanot. Monilla ihmisillä on paljon vaikeampaa kuin mitä ymmärrämme. Sitä vain monesti luullaan, ettei jollakin toisella, varsinkaan hyvinvoivan oloisella, voi olla mitään ongelmia.
      Viimekesäisen luokkakokouksen jälkeen me Pomarkun yhteiskoulun luokkakaverit 50 vuoden takaa olemme kirjoitelleet keskenämme, millaista elämämme oli silloin, ja sieltähän on paljastunut paljon jännityksiä, huolia ja häpeitä. Kaikki muistavat omia mokiaan, mutta ei toisten. Tämä lempeä muistelu on ollut hyvin vapauttavaa.

      Be kind. Always. Just niin.

      Poista
  9. Vesan kommentti jokaisen omista murheista on niin hyvä, että tuli vielä mieleeni, että paljon käytetty syyllistävä termi "tiedostava" voitaisiin melkein poistaa käytöstä. Itsensä syyllistämisen ja tiedostamisen vaatimusten tilalle lempeyttä ja hyväksyntää itseä ja toisia kohtaan. Eiks niin?

    VastaaPoista
  10. Marjatta, kyllä se näin on että elämä alkaa itsensä ja tosiasioiden hyväksymisestä. Siinä on samalla usein kova paikka: tässä olen, tämä on tilanne. Mutta kun hyväksymisellä ymmärretään myös rehellisyyttä, armeliaisuutta ja halua korjata asioita, on tilanne paljon helpompi. Ne tärkeät asiat, joita ajattelen ja joiden puolesta toimin ja rukoilen, ovat hyvin pienten mutta tärkeiden ihmisten asioita. Koskaan ei tiedä, mitä nämä pienet ovat. Marjatta, kävelin tänään töihin ja huokaisin useaan otteeseen rukouksen sinunkin puolestasi. Emmehän oikein tiedä mitä rukous tarkoittaa, mutta kuitenkin se näyttää asiat toisessa valossa: ne on jaettu, kannettu eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vesa. Arvostan tätä.
      Melkein luulen, että olen yleisissä asioissa niin optimistinen ja suurpiirteinen jaksaakseni kaikkia lähielämän alueita. Pitää vain tehdä asiat yksitellen, puhelinsoitot ja muut ja sitten hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa.
      Minäkin lähden nyt kävelylle ja mietiskelemään, voisi kai sitä rukoukseksikin kutsua.

      Poista
  11. Vesalta ja Marjatalta hieno keskustelu, johon voi varmaan jokainen täysin yhtyä. Elämä on todella suurin piirtein noin, haurasta ja herkkää.

    Tässä kuitenkin tuon syvän keskustelun ohi meidän "lempiteemoistamme" lukuvinkki (mun luonteeni? mukaan). Asialla tunnettu eurooppalainen filosofi ja lähde Yle.

    http://yle.fi/uutiset/3-9463094


    Koko ajan näitä ääniä tulee lisää. Ei tarvitse tuntea olevansa ihan yksin, sittenkään.
    Nää sivistyneistön (puuh) puheenvuorot on tosin ihan tuttuja jos seuraa keskustelua Euroopassa.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen päättänyt että uusia kirjoja hankin vain tarkasti harkiten. (En halua lasteni tuskailevan ylimääräisten kirjojeni kanssa kuoltuani.) Tämän ostan.

      Tosin tämä kohta jo turhauttaa koska se vettää heti kehään:

      "– Ensinnäkin tarvitaan tietyt kaikkia sitovat vähimmäisohjeet, joiden etnosentrisyyttä ei pidä pelätä: uskonnonvapaus, yksilönvapauden suoja ryhmän painostusta vastaan, naisten oikeudet ja niin edelleen.

      – Toiseksi tarvitaan ehdotonta suvaitsevaisuutta erilaisia elämäntapoja kohtaan. Jos ohjeet ja keskustelu eivät auta, on turvauduttava lain voimaan sen kaikissa muodoissa."


      Siitäkään en ole ihan varma että ilman globaalia kapitalismia asiat olisivat välttämättä paremmin ihmisoikeuksien suhteen noissa maissa. Hegemoniat vain toimisivat länneltä huomaamattomammin. Ja nyt ajatukseni etenevät luovan kritiikittömästi: ehkä juuri kapitalismin globaali voima tuo ongelmat tykömme ja rohkaisee universaalilla näkyvyydellään joukkoja kapinaan. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä arabikevään mielenosoittaja sanoisi zizekille tai muille globalismin kriitikoille kun nämä vakuuttelisivat, että täällä ois kuule kaikki ollu hyvin ilman meitä ja "ameriikkaa". Globaali kapitalismi on kaksoissidos.

      Mutta kyl tuo kirja kiinnostaa,

      Poista
    2. juha. suomen kuvalehdessä oli kuukausi sitten napakka kirjoitus tästä žižekin trump-optimismista, jota muka tarvittaisiin, jotta maailma heräisi ja rikkaan eliitin valta murtuisi. kirjoittajan, eli pertti jarlan mielestä tällainen ajattelu on vaarallista laiskaa paskaa. jarla sanoi vihavansa syvästi tuhon kautta onnelaan -tyyppistä -vallankumousromantiikkaa.

      pertti kirjoitti, että suurin osa meistä elää niin perin juurin suojattua elämää, että olemme unohtaneet mitä katastrofi tarkoittaa. katastrofi ei välttämättä johda lopulta mihinkään hyvään. eli siis kuka tahansa, joka väittää tietävänsä mitä positiivista trumpin valinnasta seuraa, puhuu paskaa.

      pertti ei usko että nykyihmiset ovat yleisesti ottaen laiskoja, mutta hirveästi on päivittäisiä valintoja ja stressiä. mikä tahansa tekosyy olla puuttumatta pitkän tähtäimen ongelmiin otetaan erittäin iloisesti vastaan. se on helvetin vaarallista

      näin siis pertti, ja on kirosanoja myöten ihan oikeassa minun mielestäni. ehkä meille läheiset esimerkit samasta asiasta ovat ajallisesti liian kaukana, toisaalta tarvitsee vain mennä ärrälle ja heti löytää lehtiä toisesta maailmansodasta, niissä kerrotaan lisää.

      kannattaakin kysyä, mistä tämä nykyinen väkivaltainen urpous ja yhteiskunnanvastaisuus sikiää, ja olisiko vielä mahdollisuus estää entisten sivistysvaltioiden luisuminen fasismiin.

      meri

      Poista
    3. Minä en oikein luota tuon Zizekin teorioihin, niistä kuuluu liikaa itäeurooppalaisuus. Armeija hoitamassa pakolaiskeskuksia ei kuulosta hyvältä. Olen nähnyt hänen narsistisen ja diivailevan tyylinsä elokuvadokumentissa The Pervert's Guide to Ideology.

      Tuo merin kommentin viimeinen kappale on juuri se tärkein kysymys. Kyllä tämä aika muistuttaa 30-lukua, vaihdetaan vain juutalaisten tilalle maahanmuuttajat ja jopa ulkomaalaiset yleensä, niin tunnelmat ovat samoja.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. marjatta. minulla on erittäin ristiriitainen suhde zizekiin - en nyt jaksa etsiä hattuja hänen nimensä päälle. kun joku zizekin tyyppinen filosofinen taho arvostelee tai väheksyy jotain sellaista, mistä minä pidän tai mitä teen, syntyy iso kitka. kaksi ristiriitaista asiaa on sovitettava mielessä yhteen. se tekee tukalan olon ja pakottaa etsimään konfliktille ratkaisua.

      zizek on persoonana siinä mielessä huvittava että hän on aina niin innoissaan ja puhuu hirveällä vauhdilla kaikkea. samalla hän ehtii useaan kertaan hiplailla nenäänsä ja heilutella käsiään. lisäksi hänen englannin kielen puhumistapansa on hyvin, hyvin omalaatuinen. kieltä solkataan itä-eurooppalaisen paksulla aksentilla.

      en niin kamalasti etsiydy zizekin tekstien pariin, mutta tunnustan silti, että hänen analyysejään on stimuloivaa lukea. parhaimmillaan niissä on oivaltavuutta ja letkeyttä, josta pidän.

      siitä jaksan huvittua, että mies valitsee niin usein rinnalleen tyttärensä ikäisen kauniin naisen. tämä jugoslavian puolueintellektuellikaan ei tee tässä poikkeusta itseään puolta nuoremman alusvaatemallinsa kanssa. no, pari lienee jo eronnut.

      meri

      Poista
  12. Mutta kenellä on tuossa analogiassa Marjatta mielestäsi nyt se valta? Ei niillä (Euroopassa ainakaan) jotka tuota zizekiläisyyttä tms. edustavat.

    Kyllä poliittinen, kulttuurinen ja taloudellinen valta on edelleen hyvin tukevasti niillä jotka zizekin ja muiden kaltaisten näkökulmaa lujasti vastustavat. Eli tässä(kään) ei nyt natsivertaus taas toimi. Toivottavasti, toivon sitä minäkin tietty, ei tule toimimaankaan.

    Itsekään en pidä käsityksestä että jossakin on jokin valtaeliitti todellisuuspakoisine käsityksineen, mutta kuten olen todennut siellä sen tapaisessa se valta ja voima on jokatapauksessa niin vahvasti etteivät nämä äänet tule voittamaan debattia eivätkä käytännön toimissa.
    Jotkut yksittäiset vaalit jne. ehkä kyllä, mutta tämä linja mikä nyt meillä Euroopassa on, on se päälinja joka tulee jatkumaan vie se meidät minne se sitten viekin. Lopputuloksesta ollaan erimielisiä, mikä on ihan oikein, koska kukaan ei voi tietää varmasti.

    Todellisen fasismin kanssa, taas penään vertailun suhteellisuutta todelliseen historiaan, tällä ajalla ja näillä äänenpainoilla ei ole juuri mitään tekemistä. 30-luku oli ihan toista aikaa.
    Zizekiin persoonana on turha hukata liikaa paukkuja, koska vastaavia kulttuurin sisäistä todellisuutta arvottavia ajatuksia eurooppalaisen sivistyneistön piirissä on esitetty jo vuosikausia. Nuo eivät ole sinänsä siis mikään uutinen, vaikka täällä ei niistä pääse kärryille ellei itse näe vähän vaivaa. Ranskassahan (siis muuallakin kuin Itä-Euroopassa) keskustelu on ollut todella avointa. Ja osittain myös ilman leimaavia ja heti poissulkevia syytöksiä.

    jope

    VastaaPoista
  13. "kannattaakin kysyä, mistä tämä nykyinen väkivaltainen urpous ja yhteiskunnanvastaisuus sikiää, ja olisiko vielä mahdollisuus estää entisten sivistysvaltioiden luisuminen fasismiin.

    meri"

    Tärkeä kysymys tosiaan. Mutta näen sen m y ö s toisin. Minusta ihmiset eivät ole v a i n yhteiskunnan vastaisia, päinvastoin, he toivovat että yhteiskunta nimenomaan ottaisi sen roolin mitä he siltä pohjimmiltaan eniten odottavat. Eli sama syy kuin miksi kaupunkeja alettiin aikanaan perustaa Mesopotamiassa.

    Yhtä hyvin pitää kysyä onko olemassa keinoja estää "entisten sivitysvaltioiden luisumista" globalistiseen markkina- ja kulutusvaltaan, jossa ainoa arvoperuste on jokin hatarasti perustelu "vapaus". Vapaus ostaa ja olla ostettavana, vapaus liikkua juurettomina tavarasta ja paikasta toiseen.
    Ei ole ehkä sattumaa että tätä nykyistä hegemoniaa pelkäävät tai kritisoivat ihmiset nimittävät ja kokevat tätä myös fasimiksi.
    Itse voisin nimittää sitä helposti globaalifasismiksi, arvottoman kapitalismin merkityksistä tyhjennetyksi fasimiksi, länsimaaat saavutuksiineen hautavaaksi kulutus-internationalismiksi mutta turha käyttää noin vahvoja sanoja, ainakaan vielä.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "siitä jaksan huvittua, että mies valitsee niin usein rinnalleen tyttärensä ikäisen kauniin naisen."

      onko varma että mies valitsi?

      Poista
    2. Enpä tiedä muutenkaan mitä tekemistä kenenkään naiskaverilla tai muulla henkilökohtaisella ruumiillisilla ominaisuudella, ulkonäöllä, tehdyllä tulkinnalla psyskopatologiasta (narsisti) tai kielen aksentilla on tässä tai ylipätääm missään esitettyjen ajatusten kanssa.
      Eivät kai ne voi niitä vähentää.

      Eikös me tultu jo tulokseen että rastat tai keinorusketus....
      Paras argumentti voittakoon on reilua peliä.
      Tietenkin argumentti tulee esittää maltillisella tavalla, hyökkäämättä.

      Jäin myös miettimään termiä itäeuroooppalaisuus.

      Onko siinä oikeasti jokin huono konnotaatio, voiko sanoa että sellainen yleistettävä ihmisryhmä on olemassa ja siltä ryhmältä voi odottaa jotakin erityistä itäeurooppalaista ajattelutapaa jonka perusteella itäeurooppalaista voi arvioida ja lähestyä nimenomaan itäeurooppalaisena.
      Kommentti on kyllä ymmärrettävä Puolan ja Unkarin politiikan kautta, mutta tuskin niiden perusteella voi laittaa miinusmerkkiä minkään etnisen ryhmän eteen. Omaan nuoreen kotimaahamme verrattuna monet itäeuroopan kansat ovat todellisia klassisia kulttuurivaltioita, ja ovat sitä mielestäni edelleen. (Tämä oli multa taas aika epäisänmaallinen kommentti varsinkin kun ihan äsken oli mahtava tunnelma Lahessa, tuli kultaa ja voittaja ryki kyyneleet silmissä. Kaunista. )

      Mun ei kai pitäisi tätäkään viestiä laittaa em. huomioista (Vesa, en ole yhtä kypsä kuin sä vaikka haluaisin), mutta koska me olemme aikuisia ihmisiä niin tilanne jossa itse paljastuu myös sellaiseksi, mitä toisessa yhteydessä pitää negatiivisena on liian houkutteleva huomiotta jätettäväksi.
      Meissä kaikissa on tuollaista oman itsen piirteiden ohittamista, omia mustia aukkoja, ja siinähän pitäisi kehittyä; me tästä käytiin keskustelua jo siinä edellisissä pitkässä keskustelussa.
      Olen ottanut monet Marjatan ja merin aiheelliset huomautukset tietyistä asenteistani tosissani ja miettinyt niitä paljonkin.

      Eli älkää kukaan vaan loukkaatuko tästä kommentista, mun mielestä näinkin voi ystävyydellä ja ystävyydessä sanoa.

      jope




      jope

      Poista
  14. juha. oletko varma ettei valinut?

    oletan että zizek on ollut mukana tässä valintaprosessissa, koska en oikein osaa nähdä häntä tahdottomana toimijana. mutta voi tietysti olla niin, että zizek on muodostunut psyykkisen transferenssin kohteeksi jollekin maailmantuskaa ja huolta potevalle naiselle. tai sitten nainen on tajunnut, että zizekin kautta voi saada prestiisiä uralle. tai ehkä zizekillä on fyysisiä kompensoivia rersursseja, jotka tekevät vaihdosta tasapuolisen. sekin on mahdollista, että nainen on todella rakastunut partasuiseen sloveeniin.

    zizekillä itsellään saattaa olla joku teoria miespuolisesta puumailmiöstä eli siitä, että vanhemman miehen seksuaalisuus on edelleen vapauttamatta, ja hän haluaa nyt hoitaa oman osansa siitä.

    evoluutiopsykologisesti tämä on tietenkin ihan selkeä juttu.mies etsii nuorempaa kumppania, jolla hedelmällistä ikää riittää - ja nainen vastaavasti miestä, jolle on jo ehtinyt kertyä sosiaalista statusta ja muita resursseja. tämä kaava kumpuaa ihmisluonnosta.

    silti olen surullinen tämänkaltaisesta sosiaalisesta tilauksesta. olis komeaa, jos zizek kulkisi jonkun germaine greerin tai susan sontagin tai jertta roosin tyyppisen vahvan ja eksentrisen naisen kanssa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä miehenäkin ajattelee että älyllinen ja taloudellinen kompensoi ikää. Ja tosiaan evoluutiopsykologiakin tätä tukee. Eikä mies voi vain valita, kyllä jokin potentiaali on oltava jotta nainen haluaa tulla valituksi. Nainen ei ole passiivinen objekti. Rahaa ja julkista ja älyllistä statusta vain pitää vain olla paljon. Kaveri sanoi että tuon huvittaasti zizekin mieleen elehtiessäni puhuessani kun oikein innostun jostain. Jos ois sinkku voiskin testata elehtimistään nuorten naisten kanssa... no, ehkä en vielä ole kirjoittanut itseäni kylliksi maailmankartalle että suostuis valituiksi.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Yleinen suhtautuminen maahanmuuttajiin ja kaikkiin erilaisiin on Itä-Euroopassa julmaa. Erilaisuuden ja vapauden kunnioittaminen eivät ole korkeassa arvossa, ei nyt eikä aiemmin.
    Kaikki me tiedämme tämän.
    Olen todennut syrjinnän keskusteluissa venäläisten kanssa, esim. vähänkään vinot silmät viittaavat huonompaan rotuun. He saattavat viitata tähän itsestäänselvyytenä.
    Unkarissa olen havainnut saman arkipäivän rasismin.
    Eivät siis kaikki, ei tietenkään koskaan, mutta yleinen ilmapiiri on juuri tätä.

    Tuo pohdintanne epäsuhtaisista pareista nostaa mieleeni joitain karmeita pareja, joita näin Tunisiassa. Pieni papparainen oli "ostanut" itselleen pitkän, muokatun barbinuken. Kieli jolla hän määräili tyhjäkatseista pitkäsääristä tyttöä, oli jotain venäjän sukulaiskieltä. Meillä ei ole onneksi tätä ilmiötä Suomessa. Naiset ovat olleet kauan vahvoja, ja meillä elää myös se perinne, että nainen ja mies ovat kumppaneita toisilleen, agraariyhteiskunnassa he ovat tehneet työtä yhdessä pelloilla.

    Kyllä meidän valintamme, olkoon kyseessä vaatteet tai puoliso, kertovat paljonkin meistä. Tottakai. Ne kertovat taustasta, arvostuksista, itsekunnioituksesta ym.

    VastaaPoista
  17. "Kyllä meidän valintamme, olkoon kyseessä vaatteet tai puoliso, kertovat paljonkin meistä. Tottakai. Ne kertovat taustasta, arvostuksista, itsekunnioituksesta ym."

    Totta Marjatta. Mutta ihmiset viestivät myös ristiin. Tai kapinoivat vaikka pukeutumalla toisin kuin esim. sosiaali-ekonominen luokka antaa ymmärtää.
    Puolison valinnasta voi tietenkin vapaassa pohjoismaassa vain syyttää tai kiittää itseään, mutta onko se aina mikään tietoinen valinta, jolla edustaa itseään, en tiedä.

    Joskus vain kaksi ihmistä hukkuu tai pelastuu yhdessä olivat he mitä olivat.

    Jännästi keskustelu nyt Z:n ajatuksista harhatui? sen yksityisasioihin. Oikeastaan se onkin myös mielenkiintoinen ajatus:
    Kuinka paljon meidän yksityisasiamme edustavat sitä mitä me itse koemme ja sanomme edustavamme? Onko oman henkilökohtaisen esimerkiksi elämänhallinnan jutut verrannollisia suoraan ihmisen arvoihin ja kykyyn järkevään ajatteluun myös muissa asioissa. Trumpin kohdallahan tätä on juuri mietitty paljon.
    Ymmärrän jos ajattelemme että ovat ja kyllä jossakin määrin ajattelen niin itsekin, mutta toisaalta aika armoton ajattelutapa se saattaisi olla myös? Monenlainen epäonnistuminen kuuluu elämään useimmilla. Niin tekojen ja sanomisienkin kanssa. Niiden jälkeen jää vain oleminen.

    Eräs suomalainen ajattelija käänsikin meille tutun tekoja alleviivavan ajatuskuvion ympäri ja sanoi että loppujen lopuksi Sinä et ole yhtä kuin tekosi, Sinä olet se kuka Sinä o l e t. En tiedä mitä se kertoi minusta ja minun onnistumisistani/epäonnistumisistani, mutta otin nuo sanat kyllä kiitollisena vastaan ja yritän muistaa että niinkin voi ajatella. Tai ehkä pitäisi ajatella niin yhä enemmän.

    jope

    VastaaPoista
  18. "Mutta ihmiset viestivät myös ristiin. Tai kapinoivat vaikka pukeutumalla toisin kuin esim. sosiaali-ekonominen luokka antaa ymmärtää." Jope, tämä vasta paljon kertookin ihmisestä.

    Ja kyllä, ihminen on menneisyytensä ja tekonsa enemmän kuin puheensa. Uskon, että olet se mitä toistuvasti teet. Tämän oivaltaminen ei ole armotonta vaan realistista ja vapauttavaa.

    VastaaPoista
  19. Kiitos jopella ja Marjatalle tuolla ylempänä esitetyistä lämpimistä sanoista! ja kaikille taas mielenkiintoisesta ja hienosta keskustelusta.

    Itse en ole tosiaan jaksanut lähteä tähän Trump-keskusteluun millään foorumilla mukaan (sain siihen rokotteen eräässä lähipiirikeskustelussa, joka muistutti miltei välirikkoon johtanutta George W. Bush -keskustelua vajaat kymmenen vuotta sitten).

    Katselin eilen kuitenkin telkkarista ykkösen dokuohjelman Trumpin tie Valkoiseen taloon. No, siitä välittyi ennen kaikkea kuva valtataistelusta ja häikäilemättömyydestä jolla Trump raivasi tiensä presidentiksi. Kyllähän mies osaa likaisen pelin - tässä tosin auttoi myös Clinton ja kansa, joka on kyllästynyt eliitin temppuihin ja pitää lupauksista ja ennen kaikkea viihteestä.

    Itselleni jäi tästä dokumentista (?) päällimmäiseksi kuva siitä, että kampanjoinnissa saatiin kammettua sivuun asiakysymykset, siitä tuli kovakouraista ja häikäilemätöntä viihdettä ja tositeeveetä, jolla kuitenkin onnistuttiin sorkkimaan USA:n sisä- ja osin ulkopoliittisiinkin kipukohtiin.

    Trump on hahmona kuin kirjallisuudesta: häikäilemätön, pirullinen, täysin tietoinen keinoistaan, yksinkertaisessa tehokkuudessaan kuin kanadalainen jääkiekkojoukkue - jos peliä ei saada muuten käännettyä, järjestetään tappelu. Ainoa huolestuttava juttu on se, että Trumpilla ei ole kanadalaisen jääkiekkojoukkueen taitotasoa ja se, että presidenttiys näyttää enemmän yhden miehen projektilta kuin joukkuepeliltä. Mutta hän on nopea oppimaan ja hoksaa äkkiä, kuinka toimia tehokkaasti uusissa haasteissa ja kuinka kääntää olosuhteet itselleen edullisiksi. Tässä hän on erinomainen.

    Hankala puoli vain on se, että mitkä hänen motiivinsa ovat ja tietääkö hän itsekään päämääriään tai sitä millaisin keinoin ne on mahdollista saavuttaa. Varmasti näitä löytyy, mutta millaisia hyökkäyksiä Trump on valmis tekemään saavuttaakseen mahdolliset päämääränsä on kyllä mielenkiintoista (ja vähän huolestuttavaakin) seurata. Toki kyse on siitäkin, mitä hänen annetaan tehdä.

    Sikäli vähän huolestuttaa, että tämä presidenttiys perustui kampanjaa ajatellen paljon enemmän toisen syyttämiseen ja loanheittoon kuin todellisiin omiin vaihtoehtoihin ja visioihin. Tässä mielessä kaudesta voi tulla pikemminkin sarja iskuja ja vastaiskuja (destruktiota) kuin hyvässä mielessä uutta luovaa ja hyvinvointia tuottavaa.

    Zizek on jännä hahmo myös. En usko, että hänellä on leijonakunkkuteoriaa vanhempien miesten vapauttamisesta (tuossa asemassa olevia miehiä ei tarvitse enää vapauttaa mistään). Kun vanhemmalla, jonkinlaisessa hegemonisessa asemassa olevalla miehellä on varaa valita erilaisia naisia, niin seurustelukumppaniksi valikoituu todennäköisesti 90 prosentin todennäköisyydellä nuori, hyvännäköinen alusvaatemalli (vaikka se saattaakin näyttää juuri siltä mitä se on, näyttämiseltä ja näyttäytymiseltä).

    Tarkoitan vaan, että Zizek varmaan löytää halutessaan älykästä keskusteluseuraa ja sielunkumppaneita ja aiheita maailmasta muutenkin - tätä varten ei tarvitse erikseen seurustella älykön kanssa. No, en tiedä, ehkä tässä ei nyt syntynyt edes mitään analyysia, kun asia vaikuttaa niin itsestäänselvältä... Näin tietyn tyyppiset miehet käyttäytyvät, vaistojensa ajamana...

    VastaaPoista
  20. vesa. tuosta nuori nainen - vanhempi mies -asetelmasta tulee mieleen yhteen aikaan niin kovasti pinnalla ollut markkina-arvoteoria. se on minusta kaikenkaikkiaan aika koominen juttu, ja saa murphyn lain tuntumaan suorastaan optimistiselta. kyseisellä termillä yritetään kuvata parisuhteiden muotoutumista. teorian alkuoletus on se, että ihmissuhteet ovat kaupankäyntiä ihmisten ominaisuuksien välillä.

    en ihan tarkasti muista miten tuon teoria kulki, mutta luultavasti niin, että kuka tahansa meistä on potentiaalinen alemman tason luuseri ja kuka tahansa voi päästä korkeammalle tasolle löytäessään kumppanin. alfauroksella on tietysti parhaimmat mahikset, koska hän pystyy poimimaan sekä rusinat että pullat.

    zizek tuntuisi kuuluvan juuri noihin alfoihin, jotka perustavat elämänsä aikana mahdollisesti perheen useampaan kertaan ikäistensä tai kerta kerralta nuorempien naisten kanssa. syy-seurausketju on vääjäämätön: naiset antavat vain alfauroksille, ja kunnon miehet jäävät ilman naista, syrjäytyvät, pahimmillaan ryhtyvät breivikeiksi tai kirjoittavat kirjan kunnon miehistä, jotka on jätetty pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle.

    meri

    VastaaPoista
  21. meri, eikös jotkut mieskirjailijat ja nimimerkit sosiaalisessa mediassa väitä näin käyneenkin? oli miten oli (ja näinkin maailmassa monille käy), mutta ennen kaikkea osaat kuvata hauskasti tämän surullisen mahdollisuuksien logiikan, jossa kaikki asetumme jollekin skaalalle.

    luuseri-parempi-logiikka kuvaa kyllä hyvin ihmisen osaa markkina-arvolle perustuvassa yhteiskunnassa. siitä pääsee kuitenkin pois ainakin omien mielikuvien tasolla - kieltäytymällä ajattelemasta itseään ja ihmistä noin. ja kas, kun tekee riittävästi mielikuvaharjoitteita, niin ehkä onnistuukin pomppaamaan ulos, ainakin joiltakin osin. (tämä ei tietenkään torju sitä, miten muut ajattelevat asemaasi, mutta vapaus sijaitseekin ennen kaikkea omassa kokemuksessamme, maailman kannalta rajatussa ja epämääräisessä tilassa, mutta kuitenkin edes siellä, jos emme anna aivan tyystin itseämme pilata).

    VastaaPoista
  22. Vielä hiukan, meri: löydän itseni aina silloin tällöin tilanteesta, jossa ajattelen: no, ainakin vielä minulla on jotain markkina-arvoa, antaa siis mennä, tahkotaan nyt kun vielä olen jotain.

    Tajuan kyllä, miten valheellista tämä ajattelu on ja miten nopeasti se johtaa siihen, että väsytän itseni asioilla, joiden tuoma hyöty ei ole välttämätöntä.

    Tällainen on varmaan ihmisen ikuinen dilemma: mihin olla tyytyväinen ja miten olla siinä missä on.

    Tahtoisin saavuttaa sisäisen tilan, jossa olisin tyytyväisesti se mikä olen, vaikka minulle ei olisi minkäänlaista yhteiskunnallista käyttöarvoa. Tällainen ajatus lienee utopiaa.

    Ehkä suurin utopiani on se, että saisin olla muista riippumaton ja vain olla ja tehdä mitä mieleen juolahtaa (kuulostaa eläkesuunnitelmalta). Sitten kun mietin, mitä nyt teen, tajuan, että vastuu on hyvä asia, sitoumukset ja velvoitteet samoin. Ja lisäksi saan hyvin pitkälle tehdä juuri sitä mitä osaan ja haluan.

    Silti tuo ensimmäisen kappaleen ajatus kummittelee ihmisen demonina ja on viemässä kaikenlaisiin houkutuksiin. Totta kai se johtuu myös toimintaympäristöstä, joka uskottelee, että ellet jatkuvasti ylitä itseäsi, muutu ja tee muutakin kuin pidä yllä saavutettua asemaa, olet pian förbi, ohi, nolla, et mitään, koska et kykene enää vastaamaan uuden tilanteen vaatimuksiin. Tällainen jatkuvan (kilpa)varustelun tila on saatu ajettua ihmisiin, siltä minusta tuntuu. Se on yksi aikamme demoneista, jotka johtavat ihmisen pimeälle tielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkina-arvotoria on oikein uskottava eikä sillä ole mielestäni mitään tekemitä kapitalismin kanssa, kapitalismi ennemminkin on olemassa tuon atavistisen dynamiikan vyoksi. Siis jos valittava on niin sanon noin päin. Vai valitaanko jossain "vasemmistoälykköpiireissä" itseä älyllisesti surkeampi puoliso ihan periaattessa? (Sori, en millään malttanut olla muotoilematta tätä näin.) Jotakin älyllistä tai tyylillistä pääomaa toisella on ainakin oltava. Itseä surkeammalla ei halua itseään alentaa... Sitten on näitä äitihahmoja tietenkin jotka uskovat parantavansa syrjäytyviä miehiä, mutta se on sitten toinen juttu. (Niin, ja kyllä älyllisellä alfanaaraallakin voi joskus olla hyvät mahikset valita halujensa mukaan itseään nuorempi ilman sitoutumisia. Joskus seikkailevassa ja vapaassa nuoruudessani olen senkin kokenut. Ja tulin kyllä ihan mielelläni valituksi vaikka myös myöhemmin jätetyksi. Mutta sekään ei yhtään haitannut koska kaikki oli sen arvoista.)

      Poista
    2. Juha, tunnistanpa tuon alfanaaraskokemuksesi! Siinä on aina se hauska puoli, että asiaintila tiedostetaan, usein ehdotkin, ulkopuolisista se näyttää huvittavalta, mutta ei välttämättä kokijasta itsestään, koska hän tajuaa, että tämä nyt on vaan tällainen case.

      Olet ihan oikeassa: emmeköhän valitse kumppania halumme tai meille opetetun (x-pääoman) halun pohjalta, emme minään laupeudentekona.

      Poista
  23. Marjatta, muut, totta kai ajattelen minäkin niin että ihminen on sitä mitä tekee, hedelmistään puu tunnetaan... mutta haluan ajatella että ihminen on MYÖS jotain muuta, ehkä jopa salaisuus jollakin tasolla.

    Ihminen on myös sitä mitä hän on olemassaolossaan eikä kaikkien olemassaolo aina pääse toteutumaan niinä tekoina mitä hän ehkä on silti jollakin tavalla. Itsekin koen epäonnistuneeni monilla tekemisen
    ( ja sanomisen) alueilla. Koen myös että että se on ollut kyllä minä, mutta ei koko minuuteni. Oli loistavaa jos kykenisin lukemaan muita myös yhtä...armollisesti. Tai uskoen heihin siinä että pinta on pintaa joskus eikä täysi totuus ihmisestä. Olet varmasti tästä samaa mieltä, olen sen huomannut, ehkä vain eri sanoilla.

    jope

    VastaaPoista
  24. vesa, juha. aihe on himskatin mielenkiintoinen. ihan hetki sitten mietin game of thronesissa esiintyvää tyrion lannisteria, joka on minusta ihan älyttömän karismaattinen ja monitahoinen hahmo, ja peittoaa vetovoimassaan lähes kaikki muut sarjan superhurmurit. tyrionia näyttelevän peter dinklateria tuskin löytyy mistään muotikatalogista, mutta vetovoimaa piisaa silti rekkalasteittain. eli karisma ei todellakaan riipu pärstäkertoimesta.

    on ihana mysteeri huomata, että emme pysty aina selvittämään itsellemme, mistä kiinnostus nousee tai mitä se meissä palvelee. suuri osa ihmissuhteisiin liittyvistä sisäisistä motiiveista liittyy menneisyyteemme ja siellä tapahtuneisiin keskenjääneisiin asioihin. haluamme ikään kuin saattaa asiat loppuun, ratkaista arvoituksen tai salaisuuden. se ei tarkoita kuitenkaan että kulkisimme sokeasti toisiamme päin ymmärtämättä syitä käyttäytymisellemme.

    omassa elämässäni ihastuksen, ilon ja tunnistamisen tunteet ovat tarkoittaneet yleensä sitä, että olen saanut yhteyden omaan sisäiseen maailmaani ja tämä toinen ihminen on siinä oppaanani tai herättäjänäni.

    tässä iässä ( täytän toukokuun alussa 61 ) nainen alkaa muuttua vähän näkymättömäksi, ja minulle se sopii hienosti. tämä ikä tarjoaa mahdollisuuden kokea sen maailman, jossa naisen ei tarvitse enää todistaa mitään. ei tarvitse esimerkiksi vakuuttaa miestä hauskuudesta tai älykkyydestä. tässä iässä vetovoima on premissi, ei mikään ankea käänteinen todistustaakka. suhde toimii, vaikka kello on viisi aamulla ja toinen on juuri syönyt juuri vesisateessa valkosipuli-vihiksen.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kymmenkunta vuotta nuorempi sua meri, ja mulla ihan sama ajatus: mahtavaa kun ei tarvi pelata mitään naisten kanssa, voi ottaa heidät huomioon ihmisinä muttei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta tms. Voi pitää esim. omat (sekavat) mielipiteet ominaan eikä tarvitse niitä duunata mahdolliselle naiselle käyväksi arvovaluutaksi, ylipäätään ei tarvi myydä itseään. Tosin siinä saattaa käydä niin että juuri sellaisen piittaamattomuuden ja yrittämättömyyden naiset vasta huomaavatkin. Niin betastakin voi tulla alfa, jos on vähän asennetta. Siis tyylillä "I don´t need you or your organisation."
      Tosin asia, uskollisuus, on muutenkin avioliitossa selvä, toki kuitenkin toisinaan alitajunta toimii omasta päätöksestä huolimatta ja sitä ottaa sohvalla vähän parempia asentoja, verevän naisen lähistöllä, mikä kyllä sitten itseään aina naurattaa. Mutta vapauttavaa toki tälläinen eroottinen vapaus julkisesta erottisuudesta.

      Tähän kirjoittamaasi en kuitenkaan kokonaan usko: "naiset antavat vain alfauroksille, ja kunnon miehet jäävät ilman naista, syrjäytyvät, pahimmillaan ryhtyvät breivikeiksi tai kirjoittavat kirjan kunnon miehistä, jotka on jätetty pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle."

      Mun tuttavapiirissä jonkin verran eronneita tai erotettuja miehiä ja kyllä niillä ulkonäöstä, iästä, pukeutumisesta, asemasta, puhekyvystä...riippumatta on käynyt hyvin flaksi.
      Tumma tai vaalee, rikas tai köyhä, kelpaa.
      No, tämä on kai ilouutinen ainakin vapaalla jalalla kulkeville miehille.
      Tämä on Suomi, täällä saa jokainen joka älyää vihjata, voisi jopa sanoa. Ja aina ei tarvi edes vihjata. Naisten tarjoamiset saattavat tulla suoraan iholle niin alfoille kuin meille betoillekin. Pyydetään asumaan, pyydetään matkalle, jos rahaa ei ole, ollaan valmiita maksamaan. Ja nämä naiset siinä neljän-viidenkympin ikäisiä ja keskiluokkaisia vähintään. Aikuisen miehen nälkä tuntuu edelleen olevan kova.

      jope

      Poista
  25. jope. se kaikkien ylieisn kaava menee kai niin, että tavataan joku ja rakastutaan (tai paremmin sanottuna: todetaan kumppanin muodollinen sopivuus sekä pohjustetaan tulevaa yhteiselämää valehtelemalla ja tekemällä helvetisti kompromisseja). muutaman kuukauden kuluttua on ajankohtaista muuttaa yhteen, sillä yhdessä asuminen tuo paljon etuja. saa suhteellisesti halvemman asunnon, henkilökohtaisen terapeutin joka illaksi kuuntelemaan murheita ja säännöllisen sukupuolielämän.

    en ole koskaan tuntenut ko. kaavaa omakseni. olen aina halunnut rakkaudesta väpättävän epävarman sydämen, arat tapaamiset hiljaisissa kahviloissa ja tunteiden to-o-o-si hitaan kehityksen.

    kuuntelin aamulla kuunnelman, jossa mies rakastuu naapurinsa vaimoon ja pakenee mahdotonta rakkauttaan. naiset vaihtuvat, mutta huvitukset pysyvät, sillä hän haluaa pitää elämänsä kevyenä. kertaalleen sydämensä silpunnut kaveri tyytyy mieluummin rakkauden rippeisiin, kuin ottaa riskin saada uudelleen turpiinsa. hän on ktkerä siitä, että kaikki hänen muistonsa ovat kyynelten jättämiä.

    tunnistan omassa elämässäni paljon johdatuksen sivumakua. muistelimme usein k:n kanssa sitä helmikuun päivää, jolloin tapasimme yllättäen kirjakaupassa, hyvänpäiväntuttuina vasta. sinä päivänä maailmankaikkeus lähetti selviä merkkejä lempeästä johdatuksestaan.

    meri

    VastaaPoista
  26. Tämä keskustelu on ollut hauskaa luettavaa. Minä olen ollut aika tosikko, mutta heittäydyn nyt keveämmäksi.

    Tuo merin viimeisimmän puheenvuoron pohdinta niistä tekijöistä, mitkä vaikuttavat ihastumisiimme on niin kiinnostava. Minä olen aina ihastunut älykkäisiin, laihoihin, kärsivän näköisiin miehiin, eli Knausgård olisi just ulkonäöltään sopivan rouhea, mutta se ulkokuorihan on vasta ensimmäinen askel. Nyt on kouluajan muisteluissa juolahtanut mieleeni, että olin koko esipuberteettisen tytön sydämelläni rakastunut parin vuoden ajan äidinkielenopettajaani, joka oli kuin laihempi versio Marcello Mastroiannista, älykäs, jotenkin kultivoitunut ilme ja hieman kumara lukutoukkamainen olemus. Tämä malli on ehkä seurannut minua. Olen torjunut komearaamisia ja söpöjä, jotka olisivat tunteneet vetoa minuun. Itsensäkehuminen on minusta miehessä paha rike, miehen on oltava vaatimaton ja vakaa taustatuki minulle. Hänen on osoitettava olevansa minusta ylpeä ja kiitollinen siitä, että saa olla minunkaltaiseni ihmeolennon kanssa.

    Miten tosiaan nämä mallit syntyvät?

    Kuuntelin kerran kauan sitten, kun mieheni (hontelo älykkö)jutteli kaverinsa kanssa iltamyöhällä tärkeistä asioista miesten kesken, luulivat minun nukkuvan. Kaveri kysyi, miksi Unto on minun kanssani naimisissa. Vastaus:"Miä himoitten sitä naista." Kuulin vielä, miten toinen paasasi yhteisistä solidaarisuusarvoista yms, mutta enää ei kiinnostanut eikä tarvinnut kuunnella, vaan nukahdin tyytyväisenä.
    Olen edelleenkin tyytyväinen tuohon vastaukseen.

    Jope, meillä on Helsingissä tuttavamies, joka erosi kuusikymppisenä. Hän on sanonut, että naisia olisi vaikka kuinka paljon, mutta kaikki rumia ja lihavia. Hänellä väikkyy mielessä ne tytöt, joiden kanssa hän seurusteli nuorena, ei ymmärrä, että pitäisi asennoitua uudella tavalla, nuoren kanssa ei ole puhumista ja omanikäinen on liian vanha.

    Jope, selitän vielä tuota toista esiinnostamaasi puheenaihetta. Minusta ihan oikeasti ihmisellä on koko ajan taustansa vaikuttamassa siihen, minkälainen hän on nyt, ja se on hyväksyttävä. Ajattelen myös, että me todennumme parhaiten teoissamme ja käyttäytymisessämme, ja olemme kulloinkin juuri ja vain sitä, mitä silloin itsestämme näytämme.
    Koulussa tämä tuli esiin, kun riehuvan oppilaan vanhemmat selittivät, että ei se oikeasti ole tuollainen, vaan kiltti. Piti vain yrittää sanoa, että ei varmaan ollut ala-asteella eikä ehkä ole ensi vuonna, mutta nyt on näin ja meidän on puututtava tähän tilanteeseen.
    Sitten on niitä muutaman kilon ylipainoisia, joiden sisällä muka asuu hoikka ihminen ja joille tämä hetki ja nykyinen olemus on valeolemista.
    Ajattelen, että olen tämä, joka nyt tässä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  27. marjatta. kiva lukea sinun ihastumismaustasi. minun mies- ja naismakuni on ollut aikalailla sama koko ajan: pitää olla puolet intellektuellia ja puolet englantilaistyyppistä lammasfarmaria. vaatteiden ja muun ulkonäön ympärillä pyslaajat ovat no-no.

    luonnonvalinta on siinä mielessä ankaraa, että se ei jätä kauheasti tilaa järjelle tässä parinvalintasysteemissä. jos tekee pelkästään järjen avulla päätöksen, niin yleensä se ei johda kauhean onnelliseen lopputulokseen.

    omat elämänaikaiset ihastumiseni voisin jakaa valoisiin ja surkeisiin. ensimmäisistä olen saanut voimaa, jälkimmäiset ovat olleet helvettiä. koska näitä surkeitakin on ollut, niin otaksun, että ihastumisessa on kysymys aistien kahmimasta informaatiosta, joka ei yllä tietoisuuteen saakka.

    olen hyvilläni siitä, että ne hulluimmat rakastumiset ovat takanapäin, sillä en kyllä enää jaksaisi sitä, miten se muuttaisi elämäni vakiintunutta järjestystä. aikoinaan saatoin nähdä alaskaan liftaamisen mielekkäämpänä kuin matematiikan kokeeseen opiskelun. sitä sai rohkeutta tehdä niin, sen sijaan että olisi jäänyt täyttymättömän kaipuunsa kidutettavaksi.

    nuorena ihminen ei kai voi olla rakastunut ja vastuullinen samaan aikaan, sillä rakkaus yllyttää tekemään lannistumattomia ja kapinallisia asioita.

    meri

    VastaaPoista
  28. Kyllä M. Kyllä me todennumme, tulemme lihaksi teoillamme, ja tausta ja olemuksemme on osa meitä myös. Mun ajatus oli se että sen lisäksi on olemassa mahdollisuus että olemme myös jotain muuta, vielä meissä todentumattomia tekoja. Ehkä ajattelen näin koska en ole kovin ehdoton itseni suhteen ja annan itselleni luvan (täys)kääntää takkiani heti silloin kun koen sen rehelliseksi.
    Mun paino oli ehkä sitten siinä että ihminen ei ole aiempien tekojen summa, vaan ihminen on uudestaan, melkein joka hetki sitä mitä hän on siinä hetkessä. Taakat pitää menneisyydestä mielestäni pudottaa ja jokainen ansaitsee uuden tilaisuuden. Jopa Trump. Tai hänhän ei tilaisuutta keneltäkään ansaitse, hän ottaa sen, juuri sillä logiikalla millä Vesa tuolla aiemmin kirjoitti.

    meri, analysoit nuo naisten koteihin (pakko)rekrytoivat miehet ihan oikein. Se mies halutaan sinne usein noista syistä. Ja nimenomaan aikuinen mies, ei poikanen. Itse tunnistan kyllä alfauroksen jos sellaisen kanssa satun johonkin. Miehen näkökulmasta joskus kyllä rasittavia tyyppejä. Mutta ehkä naisen halua on nykyään niin paljon että betauroksillakaan ei näyttäisi olevan huolen häivää. Ehkä esim. koulussa, riparilla jne. pitäisi tästä arkoja nuoria miehiä tiedottaa jonkun rohkeasti. Että on erittäin pieni todennäköisyys tässä maassa että jäät ilman (jos peset hampaasi ja vaihdat alusasusi riittävän usein). Mutta ehkä uuden korrektin säännöt eivät sellaista salli?

    Yksi poliittinen myytti on mielestäni se että joku jossakin pelkää että "maahanmuuttajat vievät meidän naiset."
    Eivät tässä maassa vie ja maahanmuuttajat, tässä uudessa aallossa ainakin, joutuvat usein (valitettavasti) tyytymään sosio-ekonomisesti heikompiin naiskumppaneihin, joille rasistit (tms.) ovat muuten antaneet aika törkeän termin, "siiderivalaat." Totta kai on poikkeuksiakin ja maahanmuuttaja saa upean suomalaisnaisen, mutta en ole kenenkään kuullut koskaan käyttävän tuota naisryöstö-argumenttia missään. Lieneekö siis keksitty arvattaviin tarkoituksiin? Tosin en kyllä tunne henkilökohtaisesti sitä väkeäkään jonka oletetaan tuollaista sanontaa käyttävän ja olevan naistilanteesta huolissaan.

    Mutta kyllä se siis haavikkolaisesti ilmaistuna ja lainattuna taitaa olla niin että maailma on selittävissä vain sen kautta miten hahmo on järjestänyt toimeentulonsa ja millaisen perheen hän on itselleen hankkinut.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassutellaan nyt vähän, kun meri ja M kertoivat auki miesmakunsa niin jäin minäkin miettimään omaani, siis -nais.

      Jos laitan kaikki yhteen niin Hän olisi juutalaispiirteinen verevä ja tärkeilemätön intellektuelli, jonka kanssa voisimme paistaa sianlihakastiketta (avarakatseinen siis) kylmänä talvi-iltana ja syödä sen smetanan, perunamuusin ja parin kirkkaan ja kylmän liettualaisvodka-ryypyn kanssa pienessä hämärässä keittiössä kadotetussa paratiisissa. Kuvahausta löytyy esimerkiksi ruotsalaisnäyttelijär Amanda Ooms, voi herran jumala!

      Tosielämässä kaunein ja ihanin on tietysti vaimoni. Sellaisena kuin on.

      jope

      Poista
    2. ...erityisesti Ringissä! Sen puvustus, värimaailma ja tyyli, vau

      Poista
    3. (Loistavassa) Mulholland Drivessä näin sen eka kerran ja tärähti heti.

      Poista
    4. Hih, onpas erilaiset naiset, jopen on kohtalokkaan kaunis ja Juhan suloinen.

      Jope, kyllä minustakin s a a tai saisi aloittaa alusta ja olla ilman vanhoja taakkoja, mutta kukaan ei voi tehdä niin. Ja jos sellaiseen pystyisi, niin siinä häviäisi kaikki mennyt hyväkin.

      Näin juuri Tom of Finlandin, parhaita kotimaisia aikoihin. Hyvä henkilökuva, ja valotti samalla homojen synkkää historiaa. Hauskakin. Napakka käsikirjoitus ja ohjaus, uskottavat näyttelijät.

      Poista
    5. Älkääkä väittäkö ettei tämä keskustelumme muka kuulu yhä pääaiheeseen. Minä ainakin olen miettinyt, ketä tai mitä (omaisuuttako?)trumpin vaimo ajattelee rakastellessaan sen kanssa ja ainakin siinä vaiheessa kun se tukka valahtaa kiihkeässä vaiheessa silmille. Jotenkin on liian helppoa ajatella heitä alastomina valtavassa 100 000 dollarin tyylittömässä parisängyssä. Kyse on trumpin olemuksen herättämästä epäeroottisesta mielikuvasta. Muuttaisiko mielikuvitukseni automaatiota jos Trump olisi mukava demokraatti? En tiedä, mutta kiinnostavan kysymyksen itsellesi juha asetit. Ehkä kysymys on kuitenkin enemmän fyysisen olemuksen luoman efektin automatiikasta. Źiźek ja Danny virittävät kyllä nuorikkojensa kanssa ihan samoja mielikuvia ja ainakaan jälkimmäisen poliittisista mieltymyksistä minulla ei ole tietoa. Epäsuhtaiset parit - sukupuoliin katsomatta - herättävät hallitsemattomia mielikuvia. Onhan tästä inhon ja halun dynamiikasta puhuttu täälläkin... Teoriani on että fantasia pyrkii esteettiseen ideaaliin ja jotkut vain sitten pystyvät sitä käytännössäkin henkisen tai taloudellisen pääoman vaikutuksesta toteuttamaan. Eikä tämä muistaakseni ole vain minun teoriani vaan jotain tämmööstä evoluutiopsykologiassakin ainakin on tutkittu...


      Miehenäkin voi ymmärtää miksi joihinkin mehiin nainen on heikkona. Tuon Marjatan Knasu esimerkiksi. Olen kateellinen knasun upeudesta. Just tommosen kuivan hauraan ja jotenkin vetäytyvän olemuksen haluasin ja tommoset hiukset. Seinäjoella näin samanlaisen ja ahattelin että vau, tuossapa täydellinen mallikappale meile miehille. Onneksi isässä oli jotain tauno paloa ja george clooneyta niin vähän lohduttaa.

      (Älkää nyt vain vaihtako takaisin politiikkaan vaikka trumpiin asiattomasti viittaan. Ja kyllä heidän rakkautensakin voi olla todellista. Kyllä, ilman sarkasmia. Näin asiaton ja spontaani mielikuvitukseni vain toimii. Ongelma on minun.)

      Poista
    6. No tähän Jopen huomautukseen lyhyesti:
      "Yksi poliittinen myytti on mielestäni se että joku jossakin pelkää että "maahanmuuttajat vievät meidän naiset."

      Mun mies sanoo aina, kun joku tahtoo välttämättä tietää missä me on tavattu jne. osoittamalla mua että "olkaa kiitollisia että tän vein", ja niitä on joskus tullut että "sä olet mennyt suomalaisen kans naimisiin kun halusit päästä tänne", niin jos ei ois viisumin takia ollut pakko niin ei kumpikaan meistä ois mennyt naimisiin toistensa kans, siis 47 vuotta sitten. Siis kysymys on vain instituutiosta nimeltä avioliitto: mitä varten se kuuluu kellekään kenen kanssa minä ja mun mies asutaan? Toistemme tottakai, mutta miks siitä pitää olla paperi?

      Ei kai noista perhemalleista muuta voi kuin sanoa että omasta lapsuudenperheestä tai lähisuvusta ne ovat peräisin.

      Tää on hieno keskustelu.

      Poista
  29. Ulkoisesti minun naisihanteeni on muodokas brunette, vaalea iho, mahdollisesti siniset silmät. Tuntuu todella typerältä kirjoittaa tämä, koska niin monenlaiset naiset ovat kauniita, mutta näin se vain menee. No, näyttää ihan vaimoltani.

    Pidän kauniista naisista, se on myönnettävä. Jos naisiin voisi ihastua pelkän ulkonäön vuoksi, ihastuisin usein. Mutta millaisen naisen kanssa jaksan olla - suhteellisen viileän, järkevään ajatteluun taipuvaisen, joskin tuntevan, vähän sellaisen kuin itse kuvittelen olevani. En kestä liian tunteellista, kiihkeästi tilasta toiseen heittelevää, juonittelevaa naista, joka purskahtaa itkuun, kun haluaa jotain (ja usein haluaa jotain materiaalista).

    Luonteeltaan minun ihannenaiseni on siis puoliksi mies tai väliolento. Aivan selvästi tahdon jotain samaa, jotain jota jo tiedän olevaksi. Hullu rakkaus ei ole minua varten, kauniin ja eroottisen naisen rakkaus kylläkin. Rakkaudelta odotan yhä enemmän ystävyyttä ja ymmärrystä.

    Tulipa vähän hassu avautuminen:) mutta kun kaikki muutkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, olipa nyt sukupuolittuneita stereotypioita täynnä tuo luonnehdintani: näyttää siltä kuin yhdistäisin miehen, maltin ja järjen ja naisen, tunteen ja vaihtuvuuden... No, ei se tietenkään noin mene paitsi omissa vahvoissa mielikuvissa ja tunnemuistikuvissa, jotka ovat täynnä kaikenlaisia transferenssejä.

      Poista
  30. Muuten, ehkä yksi olennaisimmista seikoista jäi mainitsematta: naisen tuoksu. Samaan sarjaan kuuluvat eleet ja ilmeet, joilla ihminen syttyy tai sammuu, niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

    VastaaPoista
  31. Meillä kotona nuo mainitut roolit ja stereoptypiat on olleet kautta aikojen hieman päinvastoin. Vihittyni on rauhallinen ihminen, ei välittömien tunteiden vietävissä eikä verbalisoi elämäänsä miljoonin sanoin. Usein hän on pitkää hiljaa kuin "suomalainen mies." Minun pitäisi arvostaa sitä enemmän.
    Minä taas aina en ole em. kaltainen hiljaisessa syvyydessä kulkija. Tai joskus olen, mutta ne jaksot ei pitkään kestä:)
    En minäkään nyt heittele tunteiden vallassa, mutta olen ärsykkeille kuitenkin ulkoisesti selvästi herkempi, negatiivinen ja positiivinen on mulle enemmän. Joskus liikaakin. Sellaista anttirokkamaista kiihtyvyyttä mussa kuulemma on. Tosin sosiaalisissa tilanteissa osaan kyllä klraarata ja olla se odotettu pylväs, mutta jos vähänkin tutustutaan niin olen nopeasti avoin. Kuten nyt täällä teidän kanssanne.

    (Amanda Ooms joka sai toimia fantasianaiseni ikonina on aika rosoinen nainen, ehkä hän edustaa mulle sellaista kaipuuta täysillä elettyyn elemään niin suuri klisee kuin tuollainen ajatus onkin. )

    jope

    VastaaPoista
  32. jostakin syystä naismaustani ei löydy naomi wattsille referenssiä. amanda oomsissa taas on paljonkin ihanaa. nuo erot joita ihmisillä on miesten ja naisten ihastuttavuuden suhteen ovat kyllä tutkimisen arvoinen asia. vaikka tuskin ne tutkimalla selviävät, kun harva pystyy niitä itselleenkään selvittämään. ehkä kysymys on epämääräisistä muistoista; joihinkin ulkonäkö- tai käyttäytymispiirteisiin on joskus liittynyt tai leimautunut joitakin miellyttäviä muistoja.

    mieleeni jäävät ihmiset eivät välttämättä kuulu kauneuskategoriaan (mitä tuokin muuten merkitsee?) , mutta heidän eleissään ja ulkonäössään on jotakin merkillisesti kiehtovaa. jos lumous pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, valitsisin hitauden. ihmiseen on maltettava kiinnittää huomiota riittävästi, ettei se oleellinen jää huomaamatta.

    ulkonäkö pettää aina ja erityisesti nykyaikana. rusketusta saa ruiskusta, kasvot piirretään tyhjään pintaan ja kuvaa täydentämään hankitaan omakotitaloon sopivan näköinen perhe. tämä kaikki saa kimalteen karisemaan kiiltokuvasta kuin kiiltokuvasta.

    parhaiten kauniin ihmisen mielikuvaa töhrii ihminen itse. usein kun hän saa suunvuoron, selviää, millaisen tyhjäpään kanssa on tekemisissä. edes viittaukset omiin pimeisiin kohtiin eivät pelasta kaunista ihmistä.

    ulkonäköihanteet on sidottu kulttuuriin. pyydä japanilaista miestä kuvailemaan, millainen hänen ihannenaisensa on, niin saat kuvauksen suklaamainoksesta tutusta hahmosta. kliseeltä kuin se kuulostaakin, valkeaksi puuteroitu, viehkeäliikkeinen geisha kummittelee yhä japanilaismiehen unelmissa: ihannenainen on tyttömäinen, keinotekoinen ja täysin miehen estetisoima.

    rakenteellista ulkonäkö-fasismia tulee vastaan joka puolelta. rakenteiden murtamisen tekee vaikeaksi se, että ulkonäkö on mielettömän iso bisnes. sen kannalta on tosi tärkeää, että naiset ovat tyytymättömiä peilikuvaansa. lopputulema on silti se, että vaikka söisi tiettyä jugurttia joka päivä, ei koskaan näytä sitä mainostavalta naiselta. eli ei kyllä riitä, että doven kampanjassa on joskus pari tavallista naista, kun kaikki muu mediatodellisuus on jotain muuta.

    jos pitäisi valita yksi minuun vetoava kauneusominaisuus, niin se olisi puheääni. minusta ihmisen sielu heijastuu äänestä. muodostan käsityksiä tuntemattomista ihmisistä mm. pelkän puhelinkeskustelunkin pohjalta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan minäkin merille, että totta tuossa joka sana, asiat on tässä asiassa just noin. Kauniita ihmisiä taitaa sitä paitsi olla loppujen lopuksi aika paljon, mielenkiintoisia persoonallsia ihmisiä todennäköisesti huomattavasti vähemmän (siis jos ei nyt haluta ajatella että jokainen on....)
      jope

      Poista
  33. meri, puheääni on olennainen! ilman muuta, tosi hyvä huomio, sekin on mielen ja sielun peili - millä sävyillä ja mitä suusta tulee.

    VastaaPoista
  34. Kokonaisuus on tärkeä: puheääni, liikkeet, ilmeet, eleet, tuoksut, katse. Viehätys koostuu niin monista asioista.

    Minusta tämä on kiva keskustelu. Vesa siinä käsi poskella ja Juha terhakkana (noissa profiilikuvissa). Minkä näköinen sinä jope olet?
    Muistan, että olisit joskus kuvannut itseäsi leikillisesti kuivaksi ajokoiraksi. meri, sinut osaan kuvitella, kuvittelen siihen yhteen mekkokuvaan pään, olet persoonallinen ja kaunis.

    Minä olen ollut brunette, nyt pari vuotta harmaa. Miehellä oli siihen vähän totuttelemista. Hänen ihanteensa on ollut sama kuin Vesan.

    Minusta oli ihanaa olla pienten poikien äiti, koska heille olin maailman kaunein nainen. Kerrankin yksi heistä oli löytänyt naistenlehdestä Claudia Cardinalen kuvan, osoitti sitä pikku sormellaan ja sanoi "ihan kuin äiti". Olen paljon pienimuotoisempi, mutta hiukset olivat silloin samanlaiset.

    Kulttuurisidonnaisuudesta tulee mieleen nykyinen urheilullisuuden korostaminen. En pidä kuntosalilla aikaansaaduista vartaloista, en miehillä enkä naisilla. Vielä 70-luvulla naiset olivat paljon sirompia kuin nykyään. Vartalon kaaret olivat tärkeitä, ei pystyt pyllyt ja treenatut pallomaiset reisilihakset.

    Pysähdyin jopen mainitsemaan sanaan "siiderivalaat". Tiedän, mitä tarkoitat. Olen nähnyt näitä pareja aina Helsingin reissuillani mm. Itäkeskuksessa. Gambiasta esim. tulee kauniita poikia, jotka joutuvat usein tyytymään vähempään - tulee mieleen surullinen ajatus, alkuunko tyytyvät ja sitten saatuaan jalansijaa vaihtavat kauniimpaan. Ehkä siinä silti molemmet hyötyvät, lähiötyttökin saa elää vähän aikaa unelmaansa. Jotkut selittävät, että afrikkalainen kauneusihanne on juuri tämä. Ei ole, missit ja mallit ovat siellä samaa mallia kuin Euroopassa, usein vielä kauniimpia vartaloltaan.

    Juha mainitsi epäsuhtaisia pareja. Minusta Danny ja Eerika sopivat hyvin yhteen, samoin kuin Katri-Helena ja Tommi, saman alan ihmisiä ja kumpikaan ei varmaan alista toista.
    Itsekin voisin kuvitella rinnalleni charmikkaan vähän (ei noin suuria ikäeroja kuin noilla) vanhemman miehen. Aiemmin minua luultiinkin miestäni nuoremmaksi, kun hän on ollut aina sellainen huolestuneen näköinen ja minä pitempään hehkeä, hän järkevä ja minä lapsellinen. Nuorempi mies tuntuu minusta kumppanina omituiselta ajatukselta, kun on nuo omat aikuiset pojat.

    Kysymys! Miehistä sanotaan aina, että he etsivät äitinsä oloista vaimoa? Kuinka on pojat? Entä meri, isän oloinen kumppani?
    Minun isäni oli Peter Franzenin näköinen, mutta luonteeltaan niin pidättyväinen, että se on toiminut mallina, ei ainakaan tuota.

    VastaaPoista
  35. Nuori vaimoni ja nuori äitini muistuttivat ulkomuodoltaan paljon toisiaan: hoikka mutta muodokas, tumma, sinertävänharmaat silmät. Luonteiltaan he poikkeavat toisistaan: äitini on herkkä tunneihminen, kaiken itsestään toisille antava, vaimoni toki herkkä muttei ihan vähästä hätkähdä ja taivu, sanavalmis ja järkevä.

    Kyllä minä tunnistan naisihanteessa äitini vaikutuksen monessakin. En ole esimerkiksi ikinä hirveästi ihastunut blondeihin, vaikka pidänkin luonnollista blondia todella kauniina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, teoriassa on siis perää.

      Minäkään en ole ikinä hastunut vaaleisiin miehiin. He ovat usein vauvamaisia.

      Poista
  36. vesa, marjatta. vuosia sitten selaillessani kirjoja kirjakaupassa, kuulin miten eräs k jutteli ystävälleen. keskustelun aiheena oli raymond chandlerin helmistä on vain harmia -essee. en nähnyt puhujaa, enkä niin ollen voinut muodostaa hänestä mielikuvaa muutoin kuin äänen kautta.

    k:n ääni oli kohtelias ja lempeän oloinen, sellainen tasainen ja miellyttävä. aloin kuunnella sitä, enkä enää pohtinut putkiremppaa tai maksamatonta laskua. sieluunporautuva ääni loi mantramaisen tunnelman, johon tahdoin jäädä. jos tämä ei kuulostaisi niin kornilta, niin sanoisin, että käsitykseni omasta osastani tällä planeetalla selkeni sillä hetkellä. pari kuukautta myöhemmin menimme yhteen.

    meri

    VastaaPoista
  37. marjatta. minä olen pieni ja kevyt, alunperin tummanruskeatukkainen, mutta olen harmaantunut äitini lailla melko aikaisin, siinä viidenkympin hujakoilla. se on niin tärkeä osa minua, etten kuvittelekaan häivyttäväni sitä mitenkään. olen saanut perinnöksi vahvan ja taipuisan tukan, ja harmaa pukee sitä.

    kauniisti harmaantunut kuvismaikkani sanoi minulle, että hän ei värjää tukkaansa, koska haluaa tietää, missä mennään. pihistin tuon moton välittömästi itselleni.

    elämäni miehet eivät ole muistuttaneet isääni oikeastaan mitenkään. no, jos jossakin, niin ehkä sitten rauhallisuudessa - sellaisessa kivellä onkijan olomuodossa. isäni suku tulee alajärveltä, äitini kuokkalasta, ja olen perinyt enemmän karjalaisuutta kuin pohjalaisuutta. on helppo itkeä ja nauraa ja iloita ja surra.

    sen olen huomannut, että ihmiset toistavat ihmissuhteissaan usein samaa kaavaa, joka ei toimi. yksi päätyy uhriksi, toinen taas jatkuvasti hurmioituu uudesta intohimosta, kolmas ei kestä sitoutumista. kaiketi lähtökohtana pitäisi olla se, että ihminen tulee ensin itsensä kanssa toimeen eikä tarvitse ketään vain mörön karkottajaksi. ei onnellisuus ratkea sillä, että hankkii miehen tai vaihtaa naista. toinen ihminen ei täytä kaikkia tarpeitani. niitä kannattaa täyttää itse.

    meri

    VastaaPoista
  38. Mikä ihana tarina sulla meri! Siis rakastuit ensin ääneen.
    Minun mieheni, ritarini, pelasti minut masennuksesta elämälle. Minä rakastuin hänen huomaavaisuuteensa ja fyysisistä asioista mm. pitkiin, hoikkiin sormiin. Me molemmat tarvitsimme toisiamme paljon.

    Tuli vielä yksi asia mieleen, mikä minusta on ihmisessä viehättävää. Se, ettei hän ole kauhean tietoinen omasta viehätysvoimastaan, siis vaatimattomuus.

    Kävin juuri äsken katsomassa, mitä mieheni katsoo televisiosta, Jälkiviisaita. Siellä oli keskustelemassa Claes Andersson. Hän kävi aina Kuhmon Kamarimusiikissa ja soitteli pianolla Elävien Runoilijoiden Klubin runoilloissa. Vasemmistoliiton rantailta järjestettiin sopivasti, niin että Klasu pääsi sinne. Hän oli silloin komea, zorbas, mutta ei tiennyt sitä. Kaikki naiset (minäkin vähän) rakastuivat Klasuun. Koulun kanslisti huokaili "se mies", kun ei voinut edes sanoa nimeä ääneen. Ja nyt - nyt Andersson oli tosi kumara ja kärsivän oloinen, ei enää zorbas. Tuli haikea olo, sitä se ikä tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, toinen kommenttisi tuli tuossa samaan aikaan, kun minä lähettelin omaani.
      Olen samaa mieltä, toinen ei saa missä nimessä olla kaikki kaikessa. Pitää olla omia ystäviä ja omia menoja.

      Just noin sinut kuvittelin.
      Minustakin on kiinnostavaa seurata, miten vanhenen.

      Poista
  39. Hauska tunnustelukerho meillä nyt. Minun äitini on aika selvästi erilainen kuin naiset elämässäni, rakas vaimoni ja myös ne joihin olen kaukoihastunut leikilläni.
    Johtuneeko siitä että meillä sattuu olemaan varsin erilainen perhe useimpiin verratuna. En nyt toista niitä juttuja. Mutta kertooko freudilaisuuden tms. poissaolosta äitisuhteessani se että huolimatta rakkaudesta sinne päin en ole kotoa poismuuttamiseni jälkeen, noin 20v. eli kolmekymmentä vuotta sitten, esimerkiksi nukkunut yhtään yötä entisissä kotioloissani. Muutaman tunnin piipahdukset riittivät. Eli siteiden katkaiseminen oli selkeä. Äitiriippuvuutta mulla ei ole ollut. Äiti oli Kannakselta ja riippumaton itsekin jo lapsesta saakka. Sitten heitteli sota ja sen jälkeinen Suomi sinne tänne, meidän pikkusuvun hauskana legendana karkotus Helsingistä (!) poliisin toimesta irtolaisuus-pykälän nojalla. Hotelleja siivoavilla tytöillä näet ei ollut vakiasuntoja. Ja paljon muutakin vieläkin hauskempaa tapahtui. Jos duunissa kertoo, eivät usko.

    Itse en ehkä katso samalla tavalla ihmisen värejä kuten moni ihan luonnollisesti katsoo, geenien vetovoima on edelleen villi, mutta sanoisin että halukas nainen on minusta kaunis, useimmiten.
    En tarkoita nyt seksuaalista halukkuutta, tai onhan sekin osa, mutta sellainen perusnälkä elämälle kaunistaa minusta ihmisen kuin ihmisen.
    Siksi heitin tuon kuvan keittiöstä, lämpimästä lihakastikkeesta ja vodkasta. Minun naiseni ei voi olla kovin nirppanokkainen, ehdoton ja täynnä periaatteita, kieltäymyksiä ja vaatimuksia. No, itse olen täysraitis ja vaimoni on sitä myös solidaarisuudesta, eli tuo on oikeastaan vain kuva. Jotenkin (mun) naisen täytyy olla sananmukaisesti lihaa ja verta ollakseen jotakin täydellisen upeaa. Muutamat liikakilot ei tosiaan minua haittaa varsinkaan jos ne on oikeissa paikoissa. Samoin kuin äly, ja tieto, vapaus muotioikuista, statuspäivityksistä.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta mainitusta vaaleudesta sen verran, että jos mietitte amerikkalaisia b-leffoja ja tilannetta jossa niissä esiiyntyy joku collegen jalkapallojoukkueen seksipeto, niin miksi se on lähes poikkeuksetta aina vaalea? Sellainen vähän alle kaksimetriä pitkä blondi lihaskimppu.
      Sama monessa muussakin populaari- ja leffakliseessä.
      Onko siis miesten suhteen niin, että sitä hauskaa halutaan harjoittaa ja kokea lyhytaikaisesti vaaleaveriköiden kanssa mutta perhe perustetaan ruskeaverikön kanssa?


      jope

      Poista
    2. "Onko siis miesten suhteen niin, että sitä hauskaa halutaan harjoittaa ja kokea lyhytaikaisesti vaaleaveriköiden kanssa mutta perhe perustetaan ruskeaverikön kanssa?" Tarkoitin siis että onko tämä naisista sanottu klisee on noissa leffoissa myös sama ko. miesten suhteen?

      Marjatta tuolla aiemmin kyseli minun ulkoista olemustani ja olit muistavinasi jotain kuivasta ajokoirasta...
      Jos harrastaisin juoksua niin voisin ajokoira ollakin, mutta kun en juokse, en omista edes lenkkitossuja, niin voit hyvin kuvitella minut koirana: hiekkatienvärinen turkki, pitkäkuonoinen ja karvaa yleensä silmiä pistelemässä, ja ehdottomasti sekarotua.
      Tässä muuten esimerkki siitä miten vähän me uroot voimme miettiä ulkonäkömme tiettyjä piirteitä. Olin kirjeenvaihdossa 17-vuotiaana tytön kanssa. Tämä kysyi silmienväristä. En tiennyt, en ollut koskaan miettynyt tai katsonut silmiäni ihan sillä tavalla. Kävin katsomassa vessan peilistä: kappas, ne ovat vihreät.

      jope

      Poista
    3. Tyhmä bodattu California boy auringonvaalentamine kutreineen ja kaita tumma älykkö Jewish boy siellä seisoskelemassa eri puolilla high schoolin pihaa, ja tiedämme kyllä kumpi kuuluu kastiin popular guy. Tunnistan tuon kliseen.
      Vaaleat ovat myös usein elokuvissa kilttejä perheihmisiä. Ja eikös sinne idylliin tunkeudu sotkemaan tummaverikkö.

      Et sitten jope ollutkaan kuvannut itseäsi noin, se oli joku muu, ehkä joku romaanihenkilö. Ai sekarotuinen. :) Minä olen aina kokenut olevani maatiaisrotua.

      Poista
  40. Jos nyt summaan jotain, niin kyllä se kuulkaa niin taitaa olla että se miksi joku on panettava ja toinen inhottava, on sitä reaalisen orgaanista ydintä kertakaikkiaan (meinasin kirjoittaa mysteeri mutta onneksi oikasin soralta ajoissa). Kokemuksen jakamista näkymättömiin. Itsessäni kiihkein halu on ilmennyt kuvotuksena, kun halu on niin valtava, ettei se enää tunnu eikä jäsenny muuna ja valuu yli. Kuvotus ja inho ovat siis tässä eri asia, vastakohtia.

    VastaaPoista