MISSÄ MÄÄRIN VOIN KOKEA VALKOISEN HETEROUTENI OMAKSENI? (ja kommentoinnissa kiinnostavaa pohdintaa siitä, kuuluisiko Kirkon ottaa kantaa turvapaikkapäätöksiin sekä siitä, miten vittaaminen toisten teksteihin mahdollisesti ilmaisee omia motiivejamme)

Tämä kirjoitus oli ensin kommentti Sininen poika -juttuni virittämään keskusteluun, mutta halusin tehdä tästä erillsen postauksen, kun niin tärkeäksi tämän koen.

                                                                    

1
Valkoinen hetero(mies) on arvollisesti latautuva termi. Se ilmaisee normaaliutta määrittelevää hegemoniaa ja halusin tai en, heteromiehenä minäkin joudun edustamaan sitä ja varmasti olen myös hyötynyt huomaamattani siitä. Valkoinen heteromieheyteni on ideologisesti kierrätetty ominaisuus täynnään jälkiä, viivettä ja mutkikkaita viittausuhteita.
                                                                 
2
Valkoisen heteromiehen - jätän sulkeet pois - on arvelutavaa sanoa ja ajatella, että hän on syntynyt sukupuoleensa ja suuntautumiseensa. Ettei hän epäile sitä. Että yhtäältä haluaa ja toisaalta ei selkeästi halua jotain tai kokee jotain vastenmielisenä. Tuntuu kuin heteromiehen ei olisi korrektia kokea sukupuoltaan, haluaan ja reaktiivisuuttaan oikeaksi samalla tavoin kuin vaikkapa transseksuaalin, joka saa tai voi käyttää ilmaisuja oikea tai väärä sukupuoli ilman ideologisen perustelun odotetta: "Synnyin väärään sukupuoleen." Oikealta tuntuvaan siis voidaan sittenkin syntyä, mutta vain transseksuaali saa tai voi näin sanoa (en todellakaan tiedä ihan tarkkaan, kumpi olisi oikea sana).

Kuka puhuu eli missä puhutaan ja miksi on tietenkin tärkeä kysymys valkoisen heterouden kohdalla. Siis myös hänelle itselleen, kun hän yrittää tunnistaa aitoa olemustaan ja historiaansa . "Yksityisen" puhunnan ja "yleisen" kielen ero konkretisoituu radikaalisti valkoisen heterouden kokemuksessani. Tätä ontologista eroa on vaikea tunteen tasolla pitää erillään. Ärsyyntyminen on usein väistämåtöntä. (Setan kielikylpyjutussa Ruben Stiller kiertää ongelman huumorilla; http://yle.fi/uutiset/3-7067140. )

3                                                            
Miesheteroutensa on helppoa tunnistaa päivittäin, mutta valkoisuutensa havaitseminen pääsee yllättämään. Siitä enemmän jutussa Sininen poika.
                                                               
4
Valkoinen miesheterous on kautta ihmiskunnan historian ollut ihmisyyttä arvottavaa ja normittavaa ja silloin sitä kuuluukin haastaa. Valkoinen heterous ei ole vain yksilön ominaisuus, se on myös todellisuuden mittatikku, josta valkoinen heteromies on huomaamattaan hyötynyt. Se meidän heteromiesten on hyväksyttävä. (Valkoiset heteronaiset kirjoittakoot oman juttunsa toisaalle.)

5
Nyt sanon jotain mistä kaltaiseni heteromies ei välttämättä pidä: heteromies kokee olevansa tässä ajassa vähemmän tosi kuin vaikkapa sitten tuo transseksuaali, joka on kokenut aitoutensa puutteena. Juuri puute, jolla hän tunnistaa itsensä, tekee hänestä meitä todemman.  Tuntuu kun minun olisi perusteltava itseäni häntä enemmän; kuin joku sitä koko ajan minulta odottaisi.

 6                                                              
Näin kirjoitin jutussa Kaikille vaikea sukupuoli:

"11.3. Perjantaissa sipsikaljavegaani Jari-Pekka Kanniaisen kommentti jotakuinkin oli, että 'jos tästä ohjelmasta jotain pitää jäädä mieleen niin se, ettei sukupuoleen synnytä vaan se on sosiaalinen prosessi'.

Minusta kommentti oli ehdottomuudessaan häiritsevä. Se kun oli retorinen ja ideologinen, koska se oli selvästi osoitettu niille, jotka väittävät sukupuolia olevan tasan kaksi mutta ei vaikkapa niille, jotka ovat kokeneet syntyneensä väärään sukupuoleen ja menevät korjausleikkaukseen."

Joillekin todellisuuden yksinkertaistaminen vain on mahdollisempaa kuin toisille. Hegemoniset puhetavat syntyvät huomaamatta ja ne sallitaan yhtä vaivattomasti.