Työpaikkani on kolmannessa kerroksessa ja käytän hissiä.
Tulimme ennestään minulle tuntemattoman naisen kanssa samalla kyydillä ylös, hän neljänteen kerrokseen. Tervehdimme mutta emme sanoneet mitään muuta. Kun olin poistumassa hissistä kerrokseeni sanoin että "kovasti kyllä koko ajan yritin miettiä jotain sanottavaa mutta en keksinyt mitään". Nainen purskahti nauruun ja niin minäkin. Hiljaisuudesta puhuminen toimii aina.
Silti onneksi vain kolmanteen kerrokseen. Sen matkan selviää pelkällä tervehtimiselläkin vallan mainiosti.
(Haluan tässä arasti puolustaa meitä suomalaisia. Hiljaisuutemme on herkkää huomioonottamista. Toisen tiedostamista. Väitän että tiedostamme yhdessä hiljaisuutemme, jaamme sen keskenämme.)
Nyt mä teen poikkeuksellisen linkkauksen tässä hississä.
VastaaPoistaTässä kirjoituksessa kiteytyy oikeastaan kaikki se mitä mä arvostan ja mitä koen koko ajan muissakin aihepiireissä hakevani: luonnollisuuden ja ihmisjärjen ja ihmisbiologian katoaminen erilaisiin polittisuksiin ja mä-haluun-ideologiohin.
Tässä on kysymys lapsista mutta tämä Sinkkosen "maailmankuva" on mulle laajennettavissa niin moneen muuhunkin asiaan.
Juttu ei ole konservatiivinen vaan mielestäni arvobiologinen, ihmisen ominaislaatua tunnustava poliittisuude yli ja olen tänään todella onnellinen tälläisistä äänistä, koko ajan.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005112772.html
jope
Laitoin varmaan nyt ihan väärään paikkaan tämän ko. jutun, mutta yritän vähän selittää miksi. Hieman ennen kuin luin tuon hesarijutun, tuli telkusta hieno dokumentti kalapuroista ja vaelluskaloista ja niiden uhatuista ekosysteemistä, joita on mm. Helsingin ihan vaatimattomissakin pienissä pikkupuroissa. Vesistöihin istutettavat kalat eivät voi näitä aitoja luonnonkaloja korvata monistakaan eri syistä. Niistä puuttuu ominaisuuksia joita ei saa aikaan kasvattamoissa.
PoistaTämä Sinkkosen juttu ja tuo kaladokkari ( ?? ) saivat mut taas ajattelemaan mulle hyvin vahvaa teemaa ihmisen lajibiologisuudesta ja olemuksemme luonnollisuuden (en laita nyt lainausmerkkejä) muodostamista arvoista, ikään kuin alkuasetuksista.
Siis sitä ihmisen biodiversiteettiä jne. Tätä aikaa jossa orgaaninen elämämme digitalisoidaan niin teknisesti kuin muutenkin, sovellukset ja niiden joustavuus ja niiden vaatima joustava ihmisyys ja päivitykset tulevat malliksi lajityypillisten, ruumillisten/biologisten mallien tilalle. Kaikki mitä ihminen keksii haluta niin teknisesti kuin omien oikeuksiensa osalta, on ok, rajoittavuuksia ei uskalleta enää asettaa. Ihminen perustelee itse itsensä oman biologiansa ohi.
Menee vielä niinkin, että näitä lajityypillisiä arvoja nimitetään konservatiivisiksi eri syistä, esim. poliittisista, vaikka niitä voitaisiin ihmiskunnan historian mukaan nimittää myös orgaanisiksi, elämän järjestelmää ylläpitäviksi arvoiksi. Kuten esim. Sinkkosen esiin tuoma pienen lapsen biologinen tarve, joka ei muutu ajan mukana.
Uskon että meillä on samanlaisia biologisia pysyviä perustarpeita paljon muitakin ja että ei kannattaisi alkaa toimia ja leikkiä niin ettei niitä olisi, että ne olisivat suhteuttavissa kokonaan omaan aikaamme.
En tiedä kiinnostaako tää teitä lainkaan (pitäis kai perustaa oma blogi etten juuri täällä näitä kelaisi) mutta kai mulla on hieman tarvetta tässä selittää omaa ajatteluani kun sitä olen teille täällä hahmotellut.
Koen siis jotenkin että ekologisuus, klassinen humanismi, konservatiivisuus ja orgaanisuus kuuluvat yhteen. Näitä vaikutelmia vahvistaa mm. monentasoinen roska mitä telkusta tulee tuijotettua (oma vika) ja turhanpäiväinen kapea-alaisiin näkökulmiin rajoittunut (arvo)keskustelu jotka yhdessä hallitsevat ilmatilaa ja klikkauskulttuuria.
Haen siis jotakin kokonaisempaa selitystä ihmiselle ja viime kädessä omallekin ajattelulle, joka on hajanaista ja sekavaa mutta jota intuitio +havainnot vievät koko ajan tiettyyn suuntaan. Mun kristillinen ihmiskäsitys on tämän kanssa mielestäni linjassa, koska siellä väärä suunta perustellaan suurin piirtein samalla tavalla ihmisen omalakisuudeksi ja kaiken muutettavuudeksi.
Mun mielestä hyvä kulttuuri säilyttää myös ihmisen primitiivisiä, biologisia ominaisuuksia arvoina sinänsä, ihminen ei ole ihmisen itsensä kokonaan uudelleen luotavissa. Muutosvastarinta on mielestäni juuri siksi aina hyvä ja terve merkki ainakin siellä missä puhutaan lillukanvarsia tärkeämmistä asioista.
jope
Biologia on tabu, vieläkin aika paljon. Ymmärrettävästi vaikea alue. Pelätään sillä perustelua. Älykkyystutukimus on hyvä esimerkki, ehkä räjähdysherkin ja vaikein (pelottavinkin) alue.
PoistaEdustamme aika pitkälle samaa näkemystä jope. Tuossa muutosvastarinnan eli ideoligisen kohdalla eroja tietenkin on.
KIva. Juha, häkkiin laitettava eläinkin harjoittaa muutosvastarintaa, kamppailee vastaan. Kaikki ei siis siinä ole siis ideologiaa.
PoistaArvostan tietenkin ihmisen luomaa kulttuuria ja "sanahelinää", en haluaisi elää kivikaudella, en edes 1800-luvulla, vaan juuri tätä monella tapaa suojattua hyvää elämää mikä meillä nyt on, mutta biologisemme yli mentäessä, pitää olla tarkkana.
On paljon luonnollisuuksia joihin ei pitäisi koskea tai tehdä niistä ainakaan valtavirtaa, uutta ihmistä.
Tämä mun kommentti ei nyt lainkaan käsittele sitä pitäisikö lapset kasvattaa kotona vai lastentarhassa, vaimoni on lto, arvostan sitä työtä paljon, vaan juuri sitä ideologista valintaa biologisen yli.
Sitä tuo juttu avasi hienosti ja sen saamat vasrareaktiot jotenkin alleviivasi osuman. Primitiivistä vaistoihmistä ei voi ohittaa ei lapsessa eikä aikuisessa. Ja kuten sanoin, tämä mun näkökulma on laajennattavissa melkein mihin tahansa. Töissä kävin keskustelua mm. kohtuullisesta reviiri-ajettelusta normaalina, ei aina automaattisesti tuomittavana, ihmisen ominaisuutena. Millään puolueohjelmalla sitä vaelluskalaa meissä ei saa kasvattamokalaksi jne. Jne.
Toki yhteiskuntaa tarvitaan ja tarvitaan paljon, mutta ei ihmisyyttä pois muokkaamaan. Tässä Juha, olen ideologismista samaa mieltä. Toki ymmärrän että on myös ihmisiä jotka katsovat että kaikki on vaihdettavissa, kaikki voidaan uudelleenrakentaa, niin aivoissa kuin arvoissa, mutta ihmisekologista se ei ole.
Hassua myös että tätä ihmisyyden ronkkimista puolustetaan usein eniten juuri sieltä missä myös luontoa arvostetaan paljon. Ihmisen ulkopuolinen luonto hyväksytään suojeltavaksi, mutta ihmisluontoa ei. Paradoksi.
jope
"Hassua myös että tätä ihmisyyden ronkkimista puolustetaan usein eniten juuri sieltä missä myös luontoa arvostetaan paljon. Ihmisen ulkopuolinen luonto hyväksytään suojeltavaksi, mutta ihmisluontoa ei. Paradoksi."
PoistaTuo on kinnostava kysymys. Ihmisluonnon ja luonnon suhde on kuin mustan aukon tapahtumahorisontti. Ja juuri sen rajalle ideoligiat muodostuvat. Ihmisluonto on paradoksi itsessään.
Kun puhumme luonnon ja ihmisen rajasta, puhumme otsikon tavoin hiljaisuudesta :0)
PoistaTuli mieleen Juhan tarinasta seuraava Petri Tammisen juttu "Hetket ruokalan ovissa" (Muistelmat, 2004):
VastaaPoistaKuljimme joka päivä ruokalan ovissa. Pomo avasi ensimmäisen oven ja minä nyökkäsin. Minä avasin toisen oven ja pomo nyökkäsi. En puhunut jokapäiväisestä kohtaamisesta kotona. En usko, että pomokaan puhui.
Pistin merin japanilaisten kohteliaisuutta käsittelevään juttuun tämän kommentin. Sopii tähänkin:
PoistaHaluan arasti puolustaa meitä suomalaisia. Hiljaisuutemme on herkkää huomioonottamista. Toisen tiedostamista. Väitän että tiedostamme yhdessä hiljaisuutemme, jaamme sen keskenämme.