"Moonlight jätti minut aika kylmäksi. Pohdin sitäkin että kun kaikki roolit olivat mustia, vaikuttiko se samastumisen volyymiin? Koin että jotenkin ehkä vaikutti. Kysymys alkoi kiehtoa (ja myös vaivata) minua ja elokuvaa katsoessani tulikin mieleeni kokeellinen elokuvaidea juuri tuon samastumisen suhteen."
Vapaasti itseäni lainaten näin kommentoin Marjatta Mentulan blogissa hänen kirjoittaessaan mainitusta elokuvasta.
Totta. En oikein päässyt elokuvan päähenkilön kokemuksiin sisään. Seurasin häntä ulkopuolisena. Kiusaaminen, vähän kliseinen kasvukertomus ja homoseksuaalisuus eivät enää oikein osuneet minuun synopsitasolla (samoin kävi Brokeback Mountainin kohdalla). Tai ehkä ne vain esitettiin minun odotusteni suhteen hieman yllätyksettömästi. Ehkä enemmänkin niin. Mikään aihe sinänsä ei tietenkään ole "väärä", kaikki on kiinni tavasta esittää se.
Tai sitten: ehkä se mieltäni vaivaava ajatus, jonka päästän tuossa kommentissani ihmisten ilmoille, tekee tehtävänsä. Ainakin siis osittain vaikuttaa kokemukseeni. En tiedä. Kysymys on joka tapauksessa elokuvakatsomisen otologiaa koskeva ja jo se, että sen itseltään kysyy, on tärkeää.
Entä sitten se kokeellisuus? Luis Buñuelin elokuvassa Tämä intohimon hämärä kohde kaksi naista näyttelee samaa roolia. Ensin se on hämmentävää ja sekavaa mutta sitten idea näyttää terävyytensä. Elokuva ei vain kerro vaan myös näyttää kokemuksen sisäiset ristiriidat ja tunteet tuolla tavoin. Eli: mitä olisi Moonlight näyteltynä mustaa ja valkoista roolitusta vaihdellen, vaikkapa kohtauksesta toiseen? Tai sitten jollain muulla tavalla jonka voitte ihan itse keksiä.
Kuunvalossa mustat pojat näyttävät sinisiltä.
Lainaus on muistinvarainen mutta jotenkin noin joku sanoo Moonlightissa. Sellaiseen kuvaan elokuva myös muistaakseni päättyy. Haluan ajatella tuon ajatuksen sinisestä pojasta oman pohdintani yhteyteen niin, että se viestii minulle jotain toiseuksiemme yli. Kokemus ei ole musta tai valkoinen. Se on sininen.
Totta. En oikein päässyt elokuvan päähenkilön kokemuksiin sisään. Seurasin häntä ulkopuolisena. Kiusaaminen, vähän kliseinen kasvukertomus ja homoseksuaalisuus eivät enää oikein osuneet minuun synopsitasolla (samoin kävi Brokeback Mountainin kohdalla). Tai ehkä ne vain esitettiin minun odotusteni suhteen hieman yllätyksettömästi. Ehkä enemmänkin niin. Mikään aihe sinänsä ei tietenkään ole "väärä", kaikki on kiinni tavasta esittää se.
Tai sitten: ehkä se mieltäni vaivaava ajatus, jonka päästän tuossa kommentissani ihmisten ilmoille, tekee tehtävänsä. Ainakin siis osittain vaikuttaa kokemukseeni. En tiedä. Kysymys on joka tapauksessa elokuvakatsomisen otologiaa koskeva ja jo se, että sen itseltään kysyy, on tärkeää.
Entä sitten se kokeellisuus? Luis Buñuelin elokuvassa Tämä intohimon hämärä kohde kaksi naista näyttelee samaa roolia. Ensin se on hämmentävää ja sekavaa mutta sitten idea näyttää terävyytensä. Elokuva ei vain kerro vaan myös näyttää kokemuksen sisäiset ristiriidat ja tunteet tuolla tavoin. Eli: mitä olisi Moonlight näyteltynä mustaa ja valkoista roolitusta vaihdellen, vaikkapa kohtauksesta toiseen? Tai sitten jollain muulla tavalla jonka voitte ihan itse keksiä.
Kuunvalossa mustat pojat näyttävät sinisiltä.
Lainaus on muistinvarainen mutta jotenkin noin joku sanoo Moonlightissa. Sellaiseen kuvaan elokuva myös muistaakseni päättyy. Haluan ajatella tuon ajatuksen sinisestä pojasta oman pohdintani yhteyteen niin, että se viestii minulle jotain toiseuksiemme yli. Kokemus ei ole musta tai valkoinen. Se on sininen.
Minusta tähän elokuvaan kuuluvat mustat näyttelijät, koska tapahtumaympäristö on värillisten, afroamerikkalaisten ja latinojen asuttama lähiö, ihan kuin mafialeffaan New Yorkin pikku-Italiassa kuuluvat italiaanot tai Allenin leffoissa tietyillä alueilla Nykkiä juutalaiset.
VastaaPoistaEn kiinnittänyt tähän asiaan mitään huomiota. Hyvä onkin ettei siitä tehty numeroa ja taas kerran nostettu teemaksi roturistiriitoja. Mustien koulussa mustat lökäpöksyt kiusaavat sitä, jolla on vääränmalliset markettifarkut.
En lähtisi vaihtamaan tähän erivärisiä näyttelijöitä.
Kuunvalossa mustien poikien väri sihahtaa siniseen. Se on sellainen slummilapselle lohdutukseksi sanottu lausahdus, koska tottakai ihonvärin vaikutus elämässä menestymiseen on selvä. Tulee vähän mieleen Jani Toivolan kirjan nimi, Musta tulee isona valkoinen.
Homoseksuaalisuus oli tässä päähenkilöllä ensin toisten luoma leima (jengijätkän on oltava maskuliininen ja kova) ja sitten aavistelua. Minusta se oli herkästi kuvattu.
Brokeback Mountainissa on hurjempi juonikuvio ja meno on hurjempaa muutoinkin. Minä kyllä eläydyin siihenkin. Itkin. Mooonlightia katsoessa en itkenyt, vaan jotenkin voimaannuin.
en tarkoittanutkaan että se olisi elokuvan teema tai että kysymys olisi elokuvan itsensä onglema, kirjoitan omasta (meta)suhteestani teokseen; kysymys alkoi minua pohdituttamaan. tottakai (huomaakko, yhteen!) elokuvassa kuului olla vain mustia näyttelijöitä. kyse on minun ja aistitun yhteydestä. sitä haluan lukoideni itseltäänkin kysyvän jos elokuva jää etäiseksi; että miksi? kyse ei ole tahdonalaisesta suhteesta, ei älystä ollenkaan tai tekijöiden tarkoitteesta. se oli tämän jutun pointti.
Poistaeikä tuo tunne ole yleistettävissä, sinulla sitä ei ole ollenkaan mutta minulla voi olla. ja joillakin lukoijoillani.
en siis odota että näyttelijöitä vaihdetaan, se ei ole tesktini ydinkysymys vaan alitajuinen laumakaäyttäytymiusemme enneminkin, toiseuden atavistinen kokemus.
Joo, en minäkään tarkoittanut, että sinä olisit noin ymmärtänyt. Aloin vain pohtia, mitä värin tiedostaminen tai vaihtaminen tekisi elokuvalle. Se vieraannuttaisi ainakin minua.
PoistaMinä olen kova eläytymään. Tässä eläydyin siihen, onko mahdollista päästä pois sieltä mudasta ja miten oppii rakastamaan ja uskaltaa luottaa, kun ympäristö ei anna siihen mallia. Brokeback Mountainissa oli myös helppo eläytyä niihin poikiin tai nuoriin miehiin, jotka eivät saaneet rakastaa kuten halusivat. En koe helposti eläytymisen esteitä. Saattaisin olla helposti hypnotisoitavissa. :)
Itse katsoin juuri viimeistä jaksoa vaille Netflixistä Greenleaf-sarjan ekan kauden: pääosa näyttelijöistä mustia, koska sarja sijoittuu memphisiläiseen mustien seurakuntaan - aika vetävä sarja, vaikkei ehkä ihan parasta. Ihmisolemuksen läpivalaisua uskonnollisessa megaseurakunnan kehyksessä kuitenkin.
VastaaPoistaJuhan tapaan ihan aluksi käväisi mielessä, että ovatko kaikki tässä sarjassa mustia, mutta ihonväri unohtui saman tien, kun sarjaa alkoi katsoa - imaisi tehokkaasti mukaansa.
Sehän se munki ongelma oli että onko kyse dramaturgiasta vai atavistisista systeemeistä. Sitä tossa pohdin.
PoistaVaikea vastata Juhan kysymykseen. Väittäisin kuitenkin että me tiedostamme kyllä ihmisen ihonvärin halusimme sitä tai emme. En tarkoita että me arvotamme, vaan tiedostamme, havaitsemme. Aivomme eivät voi olla havaitsematta. Vittaan tällä myös tuolla aiemman ketjun biologiseen minäämme, josta kommentoin. Silti Marjatan kokemus on varmasti myös ihan totta.
VastaaPoistaVaikuttaako tämä ihan normaali havaitsemisen ja havaitun käsittelemisen reaktio sitten esim. samaistumiseen jonkin teoksen suhteen? No, Juhalla vaikutti. Oli rohkeaa sulta sanoa että ihonväri tässä tuli nyt sulle samaistumisen eteen.
Itse vaikka kuulun jollakin tapaa ainakin joiltakin irrallisin osin joukkoon, koen samoja ongelmia kirjallisuudessa tai leffoissa joissa keski-ikäinen ja keskiluokkainen ihminen kokee jotakin "eksistentiaalista tyhjyyttä." En tarkoita nyt mitään camuslaisia kysymyksenasetteluja, en niin syviä, vaan sellaisia en tiedä mitä mä elämälläni tekisin kun mikään ei oikein enää tunnu miltään -juttuja. Parin nykyisen suomalaisohjaajan filmit on aika pitkälle sitä. Pääosissa sitä helsinkiläisnäyttelijistön kermaa, tiedätte kyllä.
Silti samaan aikaan kun Bernhardin henkilöt on mitä on, olen taas niistä ihan messissä. Joku pimeä piste mussa ja niissä on sama. Miten voin muka samaistua siihen ruhtinaaseen vuorella, hah ha, en tiedä.
Mustien ihmisten jutuissa, tai jutuissa joita heille kirjoitetaan, on mielestäni edelleen liikaa sitä uhrikuvastoa, liikaa sanottavaa, liikaa opetettavaa, vaikka toki aiheellista.
Telkusta tuli taas tuhannen kerran Lost in Translation, katsoin vasta nyt sen ensimmäistä kertaa kokonaan. Voisiko siinä olla musta mies ja musta nuori nainen? Miksei. Tai en tiedä, koska niiden henkilöiden elämä ei ole ollut mulle muutenkaan samaistuttavaa, en ole elänyt heidän elämäänsä, en sinne päinkään, vaikka kyllä tajuan mitä se leffa niistä henkilöistä ja niistä kuvista haki.
jope
Toi on hyvä tuo lost in trnslationin veto tähän! Sehän on jotenkin vahvasti valkoinen elokuva, voisin kuvitella (rakastan sitä, sen ois pitäny voittaa parhaan elokuvan tai ohjauksen palkinto, onneks sai alkuperäuskässäristä).
PoistaOis kiintoisaa tietää, miten mustat katsoo valkoista elokuvaa... tai kuuntelee valkoista musiikkia (musiikissahan tämä kysymys ei minussa herää).
Jope. Lostista enemmän juttua kirjoituksessa Maailman parasta haahuilua (luku 2).
Ei Moonlight ole millään tavalla opettavainen. Leffat ovat olleet perinteisesti valkoisten elämästä ja siellä joukossa sitten joku musta palvelijana. Tässä on luontevasti ihmiset sen värisiä kuin ne siinä ympäristössä ovat.
PoistaMinä luulen, että mustat katsovat valkoista elokuvaa ihan kuten naiset lukevat miesten kirjoittamia romaaneja ja päinvastoin ja valkoiset kuuntelevat ja katselevat mustien esittämää jazzia. Luontevasti.
Olin tänään elokuvissa katsomassa newyorkilaisen Ballet Hispanicon Carmenin, modernia tanssia taltiointina. (Meillä on yksi elokuvatetaeeri, jossa voi katsoa sekä suoria että taltioituja esityksiä oopperoista, väliajat ja kaikki!) Carmen on minusta hienoa latinoitten esittämänä ja samuraileffat aasialaisten.
Tuli vain mieleen, että toivottavasti eteläamaerikkalaisia emigrantteja ei ajeta pois USA:sta, niin paljon he ovat antaneet kulttuurille.
Lost in Translation, no miksei myös mustilla tai ruskeilla näyttelijöillä. Kyllähän keskiluokkaisia ihmisiä on USA:ssa monenvärisiä. En usko, että kokisin sitä outona.
Naisten ja miesten ero ei herätä minussa virittyneisyyttä tämän kysymyksen suhteen yhtään.
PoistaTää koko kysymys ei varmaan ole järjellä vaan jollain atavistisella tasolla ajateltavissa,
Kun mietin että miten mustat (edustakoot he nyt kaikkia ei-kaltaisiani valkoisia) kokevat valkoisen musiikin, vaikkapa klassisen tai modernin tai countryn tai franksinatrat ja elviscostellot tai sexpistolsit, mietin kun en tiedä. Onkohan kukaan koskaan tutkinut? Ja kulkeeko virta luontevammin niin, että valkonnen väestö omaksuu mstaa musiikkia, eli vaikkapa jazzia ja hiphoppia (eläköön jumalainen "väärinsoittava" cecil taylor!). Minusta tuntuu että virta käy helpommin noin päin. Miten historia vaikuttaa tähän? Virittyykö vaikkapa musiikkiin tässä "plackpoweria"? Minusta tämä olsi kiinnostava kulttuuritutkimuksen aihe. Ja kääntäen: onko valkoeurooppalainen vapaampi eläytymään mihin tahansa? En nyt odota keneltäkään kyllä tai ei-vastauksia, koska meillä ei niitä taida kenelläkään olla, enemmänkin vain halua nopeasti kieltää kaikki tällainen asetelma. Mutta silti tätä ajattelen nyt.
En kiellä, enkä tiedä tietenkään, hyvä kysymys mietittäväksi.
PoistaVoin kertoa nähneeni afroamerikkalaisen kapellimestarin. Olen myös nähnyt ei-valkoisia soittajia erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa.
USA:ssa on klassisen musiikin esittäjissä värikirjoa, varmaan Euroopassakin mutta vähemmän.
kyllä mutta nuo ovat yksittäistapauksia niin kuin musta jääkiekkoilija.
Poista70-luvulla oli pinnalla mustan identiteetin tiedostaminen. Silloin korostettiin afrikkalaista taustaa. Mutulla mennään, mutta edelleen sanon (eikä tämä ole toive vaan käsitys), että keskiluokassa ei monikulttuurisissa porukoissa USA:ssa ja Euroopassa (esim. Belgiassa ja Hollannissa) korostu omat kulttuuriperinteet, vaan oma kiinnostus.
PoistaMoonlightin kirjoittaja oli ollut silmätikku ja poikkeava, kun ponnisti taidealan opintoihin juuri sellaisesta taustasta, mikä leffassa näytettiin eikä jäänyt sinne räppikulttuuriin, mutta on myös iso joukko varakkaita hyvän taustan omaavia tummaihoisia, joille afrokultturi on samanlaista retroa kuin meille jotkut tanhut.
Nyt pitää kertoa pieni juttu - parikin - lasten "värisokeudesta" ja koukata sitä kautta taksin tähän aiheeseen.
Jossain iltapäivälehdessä oli kuva pikku kaverista, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, joka oli vaatinut saada just samalla tavalla leikatut hiukset parturikäynnillä kuin mitä hänen ystävällään on, niin ettei ope erota heitä toisistaan. No, kuvassa oli sitten pojat vierekkäin päätä pitkin menevissä hiuksissa, toinen valkoinen ja toinen tummanruskea.
Tästä muistui mieleeni oma lapsenlapsi, joka puhui koko ajan kaveristaan Sultanista: tiesin, että tämä on afrikkalaistaustainen ja kysyin, millainen poika se Sultan on. K. mietti ja sanoi:"Tuntanilla on tininen pipo."
Kun nämä kasvavat lukioon asti yhdessä, ja pysyvät kavereina ties vaikka siitä eteenkinpäin niin molemmat varmaan harrastavat aika lailla samoja juttuja. Siitä se yhtenäiskulttuuri syntyy.
Säästyi räpiltä, hienoa. Jos yksi on pelastettavissa, se on pelastettava:) Nyt pistän hieman vapauttavaa inhoa:
PoistaJos jotain taidemuotoa pidän vastenmielisenä niin räp- ja hip hop -kulttuuria. Kaikkine siihen liittyvine juttuineen. Flirttailu rahalla, kullalla, jalokivillä, luksuskmäpillä, se aikuisten miesten pukeutuminen 5-vuotiaiden lippiksiin ja polvihousuihin, naisten perseiden pyöritys miesten edessä, junttimainen machoilu, pullistelu, koko tyhmistämisen kulttuuri.
Huvittavaa on sekin kuinka sanotaan (siis aikuiset sanovat mielistellen penskoille) että sepä hienoa että tuossa räpissä on sentään yhteiskunnallista sanomaa. Ehkä onkin, mutta se on ollut se sama laulu sieltä 80-luvun lopulta saakka, tuhansissa piiseissä oli asialla sitten jenkkimiljönääri tai "katu-uskottava" alakulttuurin räppääjä Itä-Helsingistä. Kritiikki on samaa ja yhtä monipuolisa kuin mitä voisi kuulla jokaisessa keskikaljakuppilassa alan miehiltä.
Itse en koe ko. musassa mitään kapinaa. Lasken koko genren törkeästi yleistäen samaan kastiin kuin Barcelonan jalkapallojoukkue ja vastaavat, kansainvälisen massakulttuurin mannekiineiksi, suurten merkkibrändien hyödyllisiksi idiooteiksi.
Siis jos vähän kärjistän. Toki jos pieni lapsi tai nuori räppää tai pitää siitä musasta, niin hellyn. Yli kaksikymppisten kohdalla en enää.
Koomista on sekin että Suomeen muuttaneet aikuiset afrikkalaismiehet toisinaan kuvittelevat että heidänkin pitää pukeutua noin koska hekin ovat mustia, punainen lippis päähän ja koko se hassu rekvisiitta. Aikuinen mies Nigeriasta esittämässä itsessään Huopalahdessa Nykkiä ja Bronxia. Kyllä on hassu näky. Sama koskee tietenkin suomalaisia miehiä.
Oma vastenmielisyys on lähinnä esteettistä , mutta alla on myös artikkeli räpin kritiikistä Ranskaan liittyen. Jos luette niin lukekaa kokonaan. Varoitan: sisältää vahvaa kulttuurimme kritiikkiä. Kirjoittaja on Ranskan tuntija.
Tässä siis oivaltava kirjoitus johon törmäsin vasta jostakin linkistä: https://palaneenkarya.blogspot.fi/2016/06/verdun-100-vuotta-gangsta-rappia.html
Myönnän itse nyt kärjistäneeni hieman, mutta tuo kirjoittaja näköjään ei.
No, onneksi maailmaan mahtuu monenlaista. En ole siis räppiä sulkemassa mihinkään, suljen sen pois vain korvistani ja silmistäni.
jope
"Moonlightin kirjoittaja oli ollut silmätikku ja poikkeava, kun ponnisti taidealan opintoihin juuri sellaisesta taustasta, mikä leffassa näytettiin eikä jäänyt sinne räppikulttuuriin, mutta on myös iso joukko varakkaita hyvän taustan omaavia tummaihoisia, joille afrokultturi on samanlaista retroa kuin meille jotkut tanhut."
PoistaJostain syystä haluaisin nähdä elokuvan tuosta "sivullisuudesta". Siinä viriää jokin kiinnostava aihe.
Sain tuohon edelliseen inhotuuletukseen inspiksen meriltä joka blogissaan aina välillä pistää vapauttavasti tulemaan ja ampuu inhokkinsa telkussa tai julkisuudessa kunnolla alas. Me molemmathan emme kestä Trivago-mainosta lainkaan ja todella vaikeaa alkaa olla muutaman vakituisen paneelitv-esiintyjänkin kanssa. Yhdellä on parta ja toisella ei. Tuon listan ulkopuolelta Hotakaisenkin kanssa alkaa olla niin ja näin. Se ei ole enää se salaviisas yhden virkkeen pudottelija mikä ennen. Se taitaa olla jo kuka tahansa.
PoistaVesa, kun sulle soitetaan Pasilasta niin mun puolesta voit kyllä mennä, jos asuntolainan korot meinaa karata käsistä sun myyntiluvuilla, mutta sovitaanko ettet mene Jenni Pääskysaaren ohjelmiin?
jope
Ja vielä, jos luette tuon räp-kriitiikin niin ei sitten sitä että kirjoittaja on rasistinen tms. Varmaan onkin siten kuten nykyään sitä käytetään. Jutun mukaan on tuo kriitiikin kohde on samaa tasoa.
PoistaTuo juttu tuo kuitenkin hyvin esiin kuitenkin hyvin sen kuinka aikuiset, keskiluokka, jutun tapauksessa Ranskan sosialistinen eliitti, pelaavat räpin kanssa pelejään oikeastaan tajuamatta itse mistä on joskus kysymys. Toivon ettette ole kuulleet jenkkiläisestä whitey-rasismista, valkoisen sattumanvaraisesta poimimisesta kadulla ja videoiduista joukkopahoinpitelystä.
Voin olla hyvinkin väärässä mutta räpin voimaannuttama musta kultuuri johtaa suuria määriä hienoja mustia nuorukaisia väärään suuntaan.
Peli virkavaltaa ja mitä tahansa vastustajaksi koettavaa vastaan kiinnostaa enemmän kuin opiskelu ja todellisen oman paikan ottaminen yhteiskunnassa.
Trumpille varmasti nuo aikuiset räp-lapset sopivat. Eivät ole mikään todellinen uhka. Ovat yhteiskunnallisesti hallittavissa vankiloilla.
Pitääpä katsoa tuo Moonlight.
jope
Jope, katsopa Moonlight ja kerro mitä ajattelit. Se pohjaa Tarell Alvin McCraneyn osittain omaelämäkerralliseen näytelmään. Mies on kertonut pohdiskelleensa, miten on erikoista, että hänestä tuli teatterimies eikä huumediileriä. Hän siis teki luokkahypyn, kuten niin moni Suomessa. Koen tuon tilanteen tutuksi; minunhan olisi pitänyt jäädä maalle, mennä jonnekin maalaistaloon emännäksi ja käydä lavatansseissa sen sijaan että lähdin opiskelemaan ja siirryin kaupunkikulttuuriin.
VastaaPoistaJuha, kun puhuimme ihonväristä, niin pyrin sanomaan, että minusta yhteiskuntaluokka määrää, mitä kulttuuria ihminen harrastaa, ei enää niinkään etninen tausta. Nyt sain sen vasta muotoilluksi.
Räppi on äijäkulttuuria ja eihän siihen äijäilyyn todellakaan mikään pehmo sovi. Hakkaavat homoja ja pomottavat tyttöystäviään.
No, sitten on tietysti tätä meidän koulupoikien pehmoräppiä, mikä on heille murrosiän vaihe, saa esiintyä, vaikka ei osaa laulaa.
Räp on mun silmään jotenkin pikkupoikamaista, kaikki ne lelut ja lippis, ei niinkään äijää ja siksi kai sen jollakin tapaa vaaralliseksi koenkin, tulee intuitiivisesti mieleen lapsisotilaat, kymmenvuotiaat joilla on käsissä Kalasnikov. Liioittelenko? No, ehkä räp ja hip hop ei vain sovi mun musiikkimakuun. Toki kouluikäisten räp ei kuulu tuohon maalaamaani kuvaan.
PoistaKun viittasin siihen että räp on hokenut samaa 80-luvulta saakka niin eiköhän se koske muitakin taidemuotoja. Onko mitään merkittäviä uusia innovaatioita tehty sieltä lähtien? Ainakin kaikki 2000-luvulla tehty tuntuu samalta. Leffa, kirjatkin, musiikki, koko ajan kuin sama vuosi tuolta 90-luvun ja 2000-luvun taitteesta saakka. En tiedä koetteko kuin samoin. Mutta ikään kuin jokavuosi sama sisältä hieman erilaisessa paketissa? Oikeastaan ainoa iso muutos viimeisen globaalin viidentoista-kahdenkymmenen vuoden sisällä on liittynyt viime vuosien poliittisen ilmapiirin muutokseen. Siksi se ehkä kiinnostaakin. Taiteessa on melkein sama onko vuosi 1998 vai 2012 tai 2015 vai 2002. Ikään kuin se kuuluisa historia olisi ollut loppu. Nyt vasta Putin, Trump ja pakolaiskriisi on tuonut särön siihen suureen plasmanäyttöön.
Mietin vielä mustien asemaa USA:ssa. Kysyin miksi mustat eivät ota todellista yhteiskunnallista paikkaansa kouluttautumalla. Raha tietenkin. Ei ole aina samoja mahdollisuuksia. Tai ne ovat yhtä huonot kuin köyhillä valkoisilla. Pakko kysyä miksi Obama ei tehnyt asialle, tarpeeksi. USA:n valtion koulut käsittääkseni aika heikossa jamassa, kaikkalla ei opi kunnolla edes lukemaan. Siltä pohjalta ei pääse edes stipendillä (mikä monen köyhän jenkin pelastus) eteenpäin. En tiedä oliko Obamalla kahdeksan vuoden aikana tilaisuus korjata asiaa, mutta nyt on jokatapauksessa myöhäistä. Toki kyllä sieltä noustaakin kaikesta huolimatta. Mutta liikaa porukkaa jää kadulle lippis väärin päin päähän keinahtelemaan Niken-tossut jalassa. Se riittää. Sääli.
jope
Khmm, siis tässä kouluttautumattomuutta arvostelee mies joka itse meni vasta 29-vuotiaana yliopistoon. Sitä ennen ei kiinnostanut. Liikaa omia ideoita:) Ajattelin että kaiken kiinnostavan voi yhtä hyvin lukea itsekin. Niin kuin muuten voikin!
Poistajope
jope. yritin laskea tähän, kuinka paljon inhoan räppiä, mutta en löydä näppäimistöltä äärettömän symbolia. toivoisin että kaikki maailman gangstaräppärit saisivat maistaa karman katkeransuloista esanssia, ja joku päästäisi ilmat pihalle jokaikisestä hiphouse-pumpusta.
Poistameri
"Juha, kun puhuimme ihonväristä, niin pyrin sanomaan, että minusta yhteiskuntaluokka määrää, mitä kulttuuria ihminen harrastaa, ei enää niinkään etninen tausta."
PoistaTuo on juuri se kysymys, mikä minua kiinnostaa. Missä suhteessa nuo ovat toisiinsa? Lähtöoletukseni on se, että luokkaerot ja etnisyys ovat eri
kategoriota. Jo siitä, käykö ihminen nykymusiikin konserteissa vai kuuntelemassa sitä sokeaa tenoria (en muista nimeä), voi löytää luokka-eroa. Mutta etnisyys tuo tuohon vielä uuden muuttujan. Eurooppalainen nykymusiikki on valkoista musiikkia vahvasti luokkiin katsomatta. Samoin joku punk oli valkoisen työväenluokan juttu enemmän. Etnisyys on oma muuttujansa, näin näkisin. Kai nyt tuota on tutkittu, eikö luulisi? Kun eihän se ole arka aihekaan kun ei ketään laadullisesti arvioida.
Juha, tämäkin jää taas meillä mietintämyssyyn.
PoistaSuomessa varmaan maahanmuuttajat tuovat oman lisänsä, jos heidän annetaan jäädä. Meidän kaupungissa on kaikki yhteiset tilaisuudet irakilaisten turvapaikanhakijoiden kanssa päättyneet yhteiseen tanssiin. He kuuntelevat Lähi-idän poppia, iloista, rytmikästä ja tarttuvaa. Hätämajoituksessakin he diskoilivat, kun eihän siellä oikein muutakaan ollut, ei edes televisiota.
Räppi on lähtenyt kai jostain Bronxin kaduilta mustien ja latinoiden kortteleista. Cheekin ja Elastisen musa taitaa olla aika kaukana tuosta rajummasta versiosta.
Tämä musiikkilaji ei kuulu todellakaan minunkaan suosikkeihini.
Juu, meri osaa olla pureva sivistyneellä tavalla. Hyvä meri!
Jope, kyllä se Obama varmaan yritti parhaansa, mutta vastarintakin oli melkoinen. USA:ssa pitää vanhempien ruveta lapsen synnyttyä säästämään rahaa hänen opintoihinsa. Jos meillä Suomessa olisi näin, niin eihän meillä olisi kuin varakkaiden muksut yliopistoissa. Valtion tukema opintolaina tuli juuri kun minä aloitin opinnot, jos ei sitä olisi ollut, niin enhän minä olisi osannut hakea mitään yksityisiä takaajia. Isäni mielestä koulunkäynti oli turhaa, hän kuvitteli että maatalous elättää hänen tyttärensä. Omatkin pojat joutuivat nostamaan täyden opintolainan, vaikka kävivät opiskelujen ohessa töissä ja saivat meiltä aina jotain "apurahaa".
Minun alkuperäinen kommenttini meni jotenkin niin, että taideteosten ollessa kyseessä henkilöhahmojen värillä / rodulla / yhteiskunnallisella asemalla on selkeä merkitys. Ne toimivat lukijan reaktioita ennakoivina motiiveina ja lukijan / katsojan on syytä tiedostaa, missä roolissa eri hahmot ovat teoksessa ts. on osattava lukea ikään kuin teoksen oletetun yleisön mukaisesti, jos teoksesta (esim. elokuvasta) tahtoo saada irti juttuja, joita siihen on kirjattu. Toki voi olla niinkin, että asetelma on monitulkintainen tai hankala.
VastaaPoistaJoka tapauksessa mietin tätä rotuun / ihonväriin liittyvää juttua siten, että siinä on liukumoja. Jos katsomme esimerkiksi holokaustista tai mustien orjuudesta kertovia elokuvia, voimme toki yleistasolla tuntea inhimillistä kauhua, sääliä ja vihaa, mutta kuitenkin reaktiomme jakautuvat pitkälti eri "roduille" tai ihmisryhmille annettujen roolien mukaan (varsinkin historiallisissa elokuvissa): natsit ja juutalaiset, mustat orjat ja puuvillaplantaasien isännät muodostavat melko selkeät ryhmät, joskin yleensä kumpaankin joukkoon luodaan henkilögallerian avulla joitain nyansseja ja jopa sisäisiä eroja (toki tässäkin paljastetaan usein hahmon asema yhteisössä).
On melko vaikea katsoa esimerkiksi holokaustielokuvia ajattelematta, että ne käsittelevät juuri juutalaisten vaiheita. Toki tuohon asetelmaan valistunut katsoja voi listata muita rodun vuoksi alistettuun asemaan joutuneita ihmisryhmiä ja vetää yhteyksiä vaikkapa nykyhistoriaan. Useinhan elokuvat onkin tehty niin etteivät ne ole pelkästään epookkikuvia, vaan laajenevat allegoriaksi myös esimerkiksi oman ajankohtansa yhteiskunnallisista tilanteista, ainakin jossakin määrin.
Mutta kun sitten katsoin vaikkapa Greenleaf-sarjaa Netflixistä, jossa liki kaikki roolihahmot olivat mustia (paria valkoista "pahista" tai päähenkilöiden dilemmoja alleviivaavaa sivuhenkilöä lukuunottamatta), jouduin miettimään, kuvaako sarja nimenomaan mustien megakirkkoa vai mitä. Esimerkiksi teologialtaan sarjan Calvary-kirkko oli yhtä aikaa liberaali, karismaattinen, evankelinen ja toisaalta myös luterilainen (koska lapsi kastettiin, mitä ei omaa uskonratkaisua painottavissa vapaissa suunnissa tehdä). No, en itse tarttunut siihen ajatukseen, että tämä sarja kuvaisi mustien uskonveljien ja -sisarten kähmintöjä kirkossaan, vaan ihmisluontoa yleisemmin: olisi ollut rasistista ajatella, että vain mustien seurakunnissa esiintyisi kuvattuja ongelmia (rahan tekemistä uskonnon varjolla, seksuaalista hyväksikäyttöä, väkivaltaa, kieroilua, valtapelejä jne.). Päättelin, että sarjan tekijä oli kuvannut luontevasti memphisiläistä seurakuntaa kuvaamalla sen mustien yhteisöksi. Ihmillisellä perustasolla seurakunta olisi voinut olla valkeiden ihmisten, joskin mukana oli myös musta / valkoinen -asetelma rotukysymysten muodossa.
No, joo. Joka tapauksessa katsojalla pitää olla nykyisin paljon tietoa siitä, mitä esimerkiksi erilaisten rotujen edustajien roolituksilla tietyssä asetelmassa haetaan (pitäisi tuntea myös esim. ohjaajan tapa esittää asioita ja hänen elokuviensa arvonormisto, jotta asiat näyttäytyisivät oikeassa valossa). Meillä on joka tapauksessa jonkinlaiset esteettiset / yhteiskunnallis-poliittiset ennakko-odotukset sen suhteen, miksi esimerkiksi johtava hahmo on tietyn värinen / tiettyä rotua ja mitä siitä stereotyyppisesti tietyssä lajissa seuraa. Ja varmasti on niin, että eri kulttuurien ja alueiden elokuvissa rodulla on tietyntyyppinen painoarvo, joka vaihtelee historiallisesti (esim. elokuvahistoriallisesti ja aktuaalisen historiallisen tilanteen mukaan).
Tarantinon Inglorious Basterds ja Django ovat mielenkiintoisia rodullisessa "karnevalismissaan" ja siinä, miten tietty kostofantasia-lajityyppi kytketään historiaan ja rodullisiin epäkohtiin. Minusta elokuvat ovat itse asiassa omituisella tavalla hauskoja, koomisuus sekoittuu historian elokuvalliseen uudelleen tulkintaan.
Jotain tällaista veivasin viimeksi asiaa pohtiessani.
Minä pidän monistakin rap/hiphop-jutuista, esimerkiksi Eminemin jotkin biisit kolahtivat nuorempana kovaa (Cleanin' Out My Closet https://www.youtube.com/watch?v=RQ9_TKayu9s&list=PLC0w3lEHx2SF3NsbnqnLbWBWyF_3g0cjZ&index=17, Sing for the Moment https://www.youtube.com/watch?v=D4hAVemuQXY, Lose Yourself https://www.youtube.com/watch?v=_Yhyp-_hX2s, miksei myös ne "törkeämmät" biisit ja jotkut 50 cent -jutut suorassa "eläimellisyydessään". Näissä on yleensä valtava määrä raakaa tunnetta & paikoin sellaista herkkyyttäkin, mitä tavoittaa vain hyvästä runoudesta.
VastaaPoistaToki tykkään myös suomalaisesta räpistä tiettyyn rajaan saakka (esim. tää Asa ft Raappana Huojuvat puut on ihan kelpo biisi https://www.youtube.com/watch?v=xuJXzl5cdxc), (puhe)laulettuina teksteinä toimivia löytyy paljonkin.
PoistaEsim. noi Eminemin kappaleet on lajinsa perustavaraa, kliseitä tai klassikoita, riippuu kuulijan lähestymistavasta.
PoistaTaideteoksen kokijan kokemukseen vaikuttaa paljon paitsi perehtyneisyys myös se, elääkö hän itse monikulttuurisessa maassa vai Suomen tapaisessa vasta monikulttuurisuudelle avautuvassa.
VastaaPoistaUsalaiset katsovat monia heidän elokuviaan toisin silmin kuin me, näkevät esim. juutalaisuudessa enemmän nyansseja.
Inglorious Basterds on varmaan sellainen, joka kolahtaa samalla tavalla kaikkialla, missä juutalaivainot tunnetaan - luulisi. Vai voiko uusnatsi olla yhtymättä voitonriemuun koston tapahtuessa!
Räpistä vielä tuli mieleen, että eikös näissä uusissa ole sitä alkuräpin parodiointia myös? Prinssi Yusuf ja Musta Barbaari kuuluvat samaan genreen, mutta ovat vain poikamaisia ja hauskoja. Samoin kiltti poika Elastinen. Tekniikka on sama, mutta sisällöt eri.
Marjatta, tässä on varmasti rap-kappele josta pidät (gg caravan):
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=t3VxTjeNjZE
Populaaripuolelta Palefacen Miten historiaa luetaan? on hieno biisi, ajankuva ainakin. https://www.youtube.com/watch?v=KbwgCZJNZDA
VastaaPoistaRap / hip hop on vaan niin tavattoman laaja alue, että sieltä löytyy melkein mitä hyvänsä.
Niin, minäkin kärjistin tietenkin, millä taidemuodolla tahansa voi ilmaista mitä tahansa merkittävää, ei se ole paketista kiinni. Tunnustan että mun räp-kritiikki ehkä perustuu siihen että sieltä löytyy hiljaa hyväksyttyä rasismia, mitä sitten muuten ollaan kitkemässä. Johtuuko tämä syytesuoja sitten ihonväristä, en tiedä. Toki puhun nyt vain jenkkien hardcore-jutuista. Palefacehan on sellainen räpääri että jokainen keskimääräinen Marimekko-setä/täti voi sen hyvin hyväksyä kun sillä on oikea sanoma aina. Ja me muutkin, marimekottomat. Tämä nyt siis pilke silmässä sanottuna.
Poistajope
Palefacen "oikea ja auktorisoitu sanoma" on varmasti omiaan herättämään pientä kriittistä äänensävyä (kun se on niin korrektia eikä ollenkaan vaarallista), mutta silti sanoma on hyvä (en tiedä onko aina parhaiten perusteltu), mutta kun tässä uskotaan muutamaan muuhunkin hyvään sanomaan, niin miksei sitten kalpeanaamahemmon - en itsekään pidä läheskään kaikista hänen kappaleistaan enkä muuten myöskään pidä marimekkopaitoja - marimekkoverhoja meillä sen sijaan on ollut aina:)
VastaaPoistaTuli vielä mieleen: Kenen asialla teidän mielestänne tällä Perhosveitsi-Heikin ja Lika-Akin Aakkos-kappaleella ollaan?
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=oWPoWQ8QsVY
Tämäkin on karu diagnoosi ajastamme, ja ihan hienosti aakkosten mukaan mennään. Tässä en kuitenkaan näe huumeiden ja leveän elämän glorifiointia ja persettä heiluttavat muijatkin loistavat poissaolollaan.
No joo, jotenkin tykkään siitä, kun nämä nuoret tekevät musiikkia, tuo esiin asioita, monessa mielessä tämä on runoutta tääkin.
Hyvä asia on hyvä asia, se on selvää.
VastaaPoistaOngelma on mun eikä esittäjien. Mä olen Vesa suureksi osaksi aika toivoton romantikko, ja siksi jos esittäjä x tulee jotenkin "kivoista ja stilisoiduista sisätiloistra" ja ottaa "katujätkän" imagon, mä ärsyynnyn, ja ehkä turhaan. Muuten olen em. taustojen suhteen hyvin suvaitsevainen mutta räp joka jotenkin kliseisestikin asemoituu kadulle (mitä se sitten onkin), joutuu katseeni kohteeksi väärällä tavalla.
Mun täytyisi vain hyväksyä että working class boys and girls tekee maailman kantaaottavasta taiteesta ehkä vain 10 prosenttia. Jos sitäkään. Mutta tuo asetelma häiritsee silti mua, myönnän. Siksi en voi ottaa tosissani (vaikka myönnän että pitäisi) monien shampanjasosialistien oikeudenmukaisuuspaatosta.
Nuoret tietää mitä tekee. Kuten tuolla sanoinkin, nuorten kasvuikäisten räp saa multa kaiken hellyyden ja kannustuksen. Kunhan vain ne tajuaisi pysyä äidinkielenopettajien taputtamattomissa! Ja kyllä ne sen tekeekin.
Marimekkoa ja nyt, äidinkielenopettajia vastaan mulla ei ole tietenkään mitään. Tunnen molempia lajeja itsekin. Jotakin on vain sanottava jotenkin että jotakin voisi sanoa jostakin.
Nuoruuden voimasta ja siitä kypsymättömästä energiasta puhuit oikein. Siellähän se elämä juuri on.
Karu diagnoosi on usein musassa se että ajat ja arvot on kovat, raha ja mammona ratkaisee, kaikki on pintaa, päättäjät on paskoja, meidän unelmille nauretaan, luonto sotketaan. Se on tietysti diagnoosi sekin ja oikea sitä paitsi, mutta mä kaipaan kantaaottavuudelta joskus muutakin kuin tuota josta kaikki on jo valmiiksi samaa mieltä.
Samuli Putroa haastateltiin juuri ja se sanoi tehneensä poliittisesti epäkorrektin levyn. No, se arvosteli juuri niitä asioita joidenka arvostelusta saa vastuullisen ja hyvän ihmisen maineen. Siinä ei tietenkään olekaan mitää vikaa (itsekin haluan olla sellainen) mutta en tajua miten tuon tason tekijä voi kuvitella tehneensä epäkorrektin levyn kun korrektimpia näkökulmia ei voisi kuvitella.
Kuvittelavatko todella esim. vasemmistolaisen tai vihreän kulman ihmiset (osa,pieni osa mustakin on siellä) että heidän todellisuuskäsityksensä on jotenkin kapinallinen, epäkorrekti tässä ajassa, eihän korrektimpaa ja sovinnollisempaa asennetta voisi olla. Ehkä tuosta kumpusi Kalpeanaamalle dissailuni, samasta lähteestä mistä erään Aki K:n.
jope
jope, ehkä Putron radikaalius oli siinä, että poliittisesti korrektia olisi ollut nimetä uusi albumi nimellä "Valkoinen hetero(ksi itsensä tunnistava) cis-mies.
PoistaTottapa turiset, jope. Hyvyyden asialla on helppo olla, varsinkin kun sen voi tehdä julkisesti - no, he ovat palkkansa jo ansainneet, kuten eräs Jeesus sanoi, mutta niin pitää ollakin, kun harva heistä mitään tuonpuoleista tavoittelee.
VastaaPoistaEn minä silti hirveästi kritisoisi, jos joku tahtoo hyvää (vaikka sitten kovin sovinnaisesti). Parempi sekin. Hyvin monessa paikassa kaikki on nimittäin ihan päin persettä ja ihmiset tahtovat lähinnä huumata itsensä selviytyäkseen jotenkin. Paleface on hyvistä lähtökohdista, se on totta, ja se näkyy. Sitten nämä Heikki Kuulat ja muut edustavat lähtökohtaisemmin katutasoa, ja jo se, että he jotenkin sanoittavat (vaikka aakkosten muotoon) näkemänsä elämän ja tuovat siihen edes pienen etäisyyttä luovan twistin, on minusta hyvä lähtökohta. Eiväthän nämä jutut mitään suurta taidetta ole, mutta paikkansa kaikella. Minua inhottaa räpissä eniten itsestä uhoaminen ja materian esittely, mutta se on vain osa asiaa.
Ennen kaikkea hirveä määrä levotonta energiaa tuolla nuorten tyyppien takana on kiinnostava juttu, ja hyvä että se on löytänyt jonkun muodon.
Vesa, lyriikat on noissa puhuttelevia. GG Caravanin biisin alku toi mieleen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin - mun ja merin suosikki - mutta se laulutyyli ei niin viehätä.
VastaaPoistaPaleface tekee hyvää työtä väkivaltaa vastaan ja on tuominnut suomalaisen rasismin. Siitä työstä kiitän häntä.
Olen muuten menossa huomenna Right to Live -mielenilmaukseen Kouvolaan. Huomasin Kouvolan Sanomien jutussa kyltin "Toivon, että Suomi löytää taas sielunsa". Kantaisin mielellään sellaista. Tämän meidän kulkueen järjestävät turvapaikanhakijat muutamien vapaaehtoisten kanssa. Juttuun oli tullut heti kommentteja joissa kysytään, milloin järjestetään mielenosoitus KELA:n jonojen purkamiseksi. Huomaattehan passiivimuodon.
Minua huvittaa, kun jope joudut aina kiemurtelemaan nopeiden heittojesi vuoksi. En minäkään ole marimekkotäti, eei. Ja koulussa pojat tekevät niitä räppiesityksiä koulun musatunnilla koulun tilaisuuksiin. Sanoituksia saattaa hyvinkin syntyä äidinkielen tunneilla. Sulla on aikalailla ennakkoluuloinen kuva opettajista.
Inkeroisissa musiikinluokka oli mun englanninluokan vieressä ja rokki, heavy ja muu äänekäs musa soi koko ajan. Kyselin jo, eikö voisi harrastaa välillä vähän vienompaa. Oletko sä luullut, että kouluissa lauletaan maakuntalauluja? Pojanpoika teki kuudennella koulussa kaverinsa kanssa luonnonsuojeluräpin.
Hyvä, Marjatta, hieno suunnitelma lauantaille!
PoistaMarjatta, en mä joudu kiemurtelemaan, mutta kun en halua ketään loukatakaan, kiltti mies, vähän tasoitan.
VastaaPoistaMun kirjoitustyyli on hyvin atribuuttinen näin livenä, heitän joskus paljon kuvailevaa ja määrittävää juttua eteen ja maalaan karikatyyrin toisinaan. Antiikin Kreikassa olis pitänyt asua, siellä vasta retorisesti kärjistettiinkin, se kuului puhetaidonkin opetukseen. Mä jopa näen maailman ihmiset useinkin niin, itsenikin. Tultiin äsken hemmetin isosta espoolaisesta kauppakeskuksesta. Dudsonit screeneillä, ikuiset pikkupojat, julkkiskokki selittämässä, jättikokoisia ilmapalloja, vähän aikaa sitten avattu superhieno kirjastotila täynnä pulinaa ja huutoa kuten aina, luin Knasun Syksyä lääkikseen pyrkivien opiskelijatyttöjen seassa hiljaisessa huoneessa, ihmisiä ostarin käytävät täynnä, pulleita tavaratiskejä, Subwayssa hirveä kiire päättää mitä ottaa leipään, ihmiset siinä niskassa ....jne.
Kyllä se paikka meidän perhe mukaanluettuna oli täynnä monenlaista hassua attribuuttia.
(Knasulta sain muuten taas anteeksiantoa. Nostalgia. Sitähän mä sairastan. Se on monen asenteeni takana. Niinsanottu jänistystauti. Hauskempi sana menetysahdistukselle. Joka ilmenee myös konservatiivisuutena. Kannattaa siis todella käydä kirjastossa lukemassa. Kuin lääkärissä:)!
Räphän on jo ollut pitkään nykyajan perinnemusaa. Paradoksaalisesti sanottu mutta niin se on.
Kun se löi läpi 80-luvulla on jo perheitä jossa räppiä vedetään jo toisessa polvessa, se on siis jo monen vanhemmankin isukin musaa. Mulla on tähän kyllä oikein hyvä kosketus, sekä isien että poikienkin kautta.
Hauskaa ja tärkeää mielenosoitusta Marjatta.
Muistan aina kun Manskilla, entisellä Kauppalankadulla ? rauhanmarssin 80-luvun alussa itsekin. Se oli sitä risteilyohjusaikaa. En tiennyt vielä silloin eikä juuri kukaan muukaan tiennyt silloin, että maailmanrauha oli hyvin Reaganin hanskassa ja suunnitelma eteni omaan tahtiinsa kohti rauhanomaista maaliaan. Silloin tietenkin porukoille joihin jotenkin kuuluin Reagan oli sen ajan Trump, hyvin mustavalkoisesti.
Mutta joo, kyllä Kouvolaan maahanmuuttajia ja pakolaisia mahtuu, jos ihmisillä on vain asennetta ottaa vastaan.
Täällä meillä alkaa olla jo yli 10 prossaa, eli jos saatte sinne samassa suhteessa uutta väkeä Euroopan ulkopuolelta niin se tarkoittaisi noin yli 8000:tta tulijaa sinne teille. Siinä olisi sinne aika iso muutos.
jope
"ehkä Putron radikaalius oli siinä, että poliittisesti korrektia olisi ollut nimetä uusi albumi nimellä "Valkoinen hetero(ksi itsensä tunnistava) cis-mies."
PoistaVesa, eikö putron levyn nimi tarkoita juuri tuota? Mitä muuta se voisi tarkoittaa? Epäkorrekti Samuli Putro? Pyöreä neliö? Tosin en ole levyä kuullut kun en jaksa putron tärkeileviä sanouituksia ja kankeita metaforia (piha ilman sadettajaa) ja sävytöntä ja soinnutonta ääntä kuunnella. Levyn nimi Valkoinen hetero kuulostaa minusta laskelmoivalta.
Juha, tuo on tietenkin kummankin ilmaisun merkitys, mutta kukaan Putron polven perusheteromies ei itseään sanoisi cis-mieheksi paitsi ehkä jotkut harvat Setan kouluttamat yksilöt.
VastaaPoistaTuo väännökseni oli jopelle heitetty läppä siitä, miten pitkälle korrektissa ilmaisussa nykyisin on menty: jos joku kutsuu vielä itseään valkoiseksi heteroksi on hän joko jäänyt nykyisistä määreistä jälkeen eikä osaa esittää olemistaan suotuisassa ja tiedostavassa valossa (elää vanhassa maailmassa) tai sitten on korkeamman asteen ironikko ja todella ottaa riskin ja on poliittisesti epäkorrekti.
Tämä oli siis läppäni taustakuvio. En ole kuullut levyä ollenkaan, mutta voi olla että Putro tietoisesti viittaa valkoisella heterolla sanoituksissaan suomalaisiin junttimiehiin tms. Sellaisista hän on ennenkin laulanut, parhaissa biiseissä ihan onnistuneesti ja monivivahteisesti. Tykkäsin noin 13 vuotta sitten Zen Cafesta, mutta sain jokseenkin kylläkseni.
Muuten, Johannes Ekholmin romaanin päähenkilö Joona määrittää itsensä valkoiseksi 30-vuotiaaksi cis-mieheksi ikään kuin nykynormin mukaan. En tiedä onko tämä todella jo yleinen käytäntö, ehkä täällä tiedostavassa etelässä on.
PoistaRomaani on Rakkaus niinku (2016).
PoistaTuo määrittelyjuttu on varmaan noin, mutta ylipäätään sellainen että jokin vihertävä hernekeppi (sallitaan nyt tämä leikkisyys) sanoo vapautuneesti olevansa myös "lihaa syövä valkoinen hetero" ja tunnustaa olevansa vähä niiku sellane paha oikee karju, niin onhan se loppuun kaluttu argumentti.
VastaaPoistaOllut sitä jo pitkään.
Suurin osa mustista miehistä, käytännössä 99,99 prosenttia on lihaa syöviä miehiä mutta miksei sitä heidän kohdallaan nimetä ?
Mitä tässä TAAS sillä hemmetin pigmentillä on mitään tekemistä?
Tuossa valkoisen heteron-käsitteen esilläpidossa haistan manipulaatiota, informaatio-operaatiuon suorastaan, hah. Koko typerän käsitteen esillä pitäminen tekee siitä jotakin problemaattista.
Toki tajuan ajattelun länsimaisesta hegemonista siellä takana ja sanojen roskasangon, heteronormatiivisuuden myös, mutta jos korostaisin valkoista heterouttani ja vielä lihansyöntiäni jonain erittyisen vapauttavana genrenä, johonkin minäkin ihan reippaasti ja rohkeasti tunnustan (!) kuuluvani vaikka olenkin tiedostava ihminen, niin kyllä mä aika himmeä olisin.
Ville Superselittäjä Niinistökin teki niin telkussa ja odotti suurin piirtein aplodeja, että on se vaan rohkea, vihreä mamis ja syö silti lihaa ihan heterona!
jope
jope, kyllähän minäkin tunnustan ihan ilolla olevani suomalainen valkonaamainen mies, joka tykkää naisista. lihan syöminen on minulle hyvin käytännöllinen asia, mutta olen alkanut kartella pihvilihaa jne. eihän se ole edes hyväksi pääasiassa istumatyötä tekevälle ihmiselle, ja miksi minun pitäisi syödä niitä mukavia viisaita lehmiä? kaloja tykkään kyllä popsia. kanoja myös, siinä suhteessa olen mustien poikien seurassa, vaikkei sekään syöminen ole ongelmatonta.
Poistasinänsä lihan syömisen ja valkoisen miehen yhdistäminen jotenkin olemuksellisesti / kulttuurisesti on kovin epämääräistä ja tarkoituksenmukaista. ei tuollaisista yhdistelmistä kannata ottaa itseensä, ellei niistä tule henkilökohtaista eettistä asiaa jostain syvemmästä syystä.
en nyt osaa ottaa paremmin kantaa Putron valkoiseen heteroon. "olet puolisoni nyt" on minusta hyvä kappale noista Putron viime vuosina tekemistä.
Jope, sanoin ihan hyväntahtoisesti tuon, että joudut kiemurtelemaan, kun nopeesti kirjoitat jotain värikästä ja tyypittelevää. Kaikki joutuu joskus.
VastaaPoistaMuunsukupuolisuus ja cis ja mitä näitä on. Uusia käsitteitä tulee koko ajan ja niissäkin sävynsä. Kyllä cis-sanan käyttö kuulostaa lähinnä läpältä kehäkolmosen ulkopuolella. Olen ihan varma, että meidän talossa ei missään muussa lukaalissa tunneta kumpaakaan sanaa paitsi meillä. Ehkä ei koko Mylsällä.
Jope, kyllähän me pidettäisiin nämä pakolaiset, mutta kun Migri lähettää kielteisiä päätöksiään. Kolmesta vastaanottokeskuksesta on kohta jäljellä enää yksi, kun Kuusaan keskuksen aktiivinen väki siirretään jonnekin muihin keskuksiin ahtauteen ja koko talo puretaan. Ei ole kovin kaukonäköistä puuhaa.
Rakkaus niinku on minulla lukusuunnitelmissa, kuten muutama muukin teos.
(Marjattain`ymmärsin toki että hyvällä heitit. Alamme olla jo sen verran pitkäaikainen pari :) että alamme oppia lukemaan toisiamme...eikä haittaa vaikka joskus otettaisiin yhteenkin, kyllähän meillä nahka on.
Poistajope)
Minä näen silmissäni aina Jari Lindströmin tyyppisen miehen, kun kuulen termin "valkoinen lihaasyövä heteromies". Minusta sitä käytetään vitsinä samanlaisten kesken, kuten mustat saattavat sanoa toiselle "hi nigger". Ei se paha ole! Naisilla ei ole mitään vastaavaa. Miehillä on enemmän tuollaista kaveripiirihuumoria.
VastaaPoistaPakolaiset tuppaa, nuoremmat ainakin, karkaamaan mukavista sisä-Suomen pikkukaupungeista tänne isolle kirkolle, eivät ymmärrä vielä hyvän päälle. Mutta ajatuskokeena tuo 8000 pakolaista teillä siellä avaa sitä mikä on jo tilanne täällä. Joskus harmittaa kun joku asiantuntija päivittelee etteihän meillä Suomessa pakolaisia ole kun vertaa "Eurooppaan." Kyllä monta kertaa on menty metrossa ja melkein vähemmistönä. Mä poistan kaikki varmistimet heti jos joku sanoo että maahanmuuttajia pitäis saada että saataisiin "vähän väriä ja kansainvälisyyttä" kaduille. En voisi itsekkäämpää ja luokittelevampaa syytä keksiä. Pakolaiset katukuvan lisäkuvittajina!
PoistaPakolaiskriisi on eri asia. Siinä on kysymys hädästä eikä siitä millainen olisi kiva uudenlainen Kouvola tai Helsinki meille.
jope
Just noin.
PoistaMonella pikkupaikkakunnalla on vain huomattu, miten se värikkyys onkin kiva juttu eikä se paha asia ole, jos hyödytään molemmin puolin.
Olikos se nyt köyhä pikkukylä Kivijärvi Keski-Suomessa, jossa kerättiin oikein nimilista, että saisivat pitää ne ketä heillä oli. Ja Lapissa on matkailuyrittäjä Päivikki Palosaari todennut, etä pitäisi mielellään Irakissa vainotun toimittajan joulutontun tehtävissä firmassaan turvassa, mutta kielteinen päätös on tullut. Minusta on ihan hirveätä, että noita palutuspäätöksiä perustellaan sillä, että voi vaihtaa ammattia tai muuttaa toiseen maahan. Miksi se maa ei sitten voi olla Suomi!
Työ, tai siis toivo työstä, on se minkä perässä niin paikalliset kuin pakolaisetkin muuttavat isoihin kaupunkeihin. Toinen motiivi on sosiaalisempi elämä. Turussa on myös paljon ulkomaalaistaustaisia, mm. somaleja. Pojanpoikien päiväkoti- ja koulukuvissa on "värikkyyttä", mitä pojat eivät siis näe. :)
Katsotaan nyt taas tänään, miten hätään vastataan. "Puhdistajat" käyvät kuumana, kun Helsingin kaupunki ei tottele heitä ja hajota Right to Live -leiriä. Toivottavasti ei tapahdu mitään ikävää.
Minäkin laitan nyt yhden linkin, joka saattaa olla teille tuttu, Uuninpankkopojan blogikirjoitus Imagessa: http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/03/08/ihmisyyden-raunioilla/?_ga=1.72942931.1561442082.1489078504
Katselin Kouvolan Sanomien kuvassa yhtä isää, jonka olen nähnyt perheineen ensimmäisen kerran 2015 syksyllä, siinä vaiheessa kun tulivat hätäkeskuskeen. Mies näyttää kalpealta ja väsähtäneeltä. Onneksi tänään paistaa aurinko. Manskin tapahtumaan odotetaan myös Migrin edustajaa. Tilaisuus on varmaan hyvin spontaani, kotikutoinen ja turvallinen.
Kun olen seurannut tätä ihmisten lähettämistä takaisin tai sitten ei, niin oma virkamiestyöni tuntuu sunnuntaikävelyltä puutarhassa. En kestäisi tuota henkistä ristiriitaa tuossa työssä.
PoistaNyt ei jumiteta, kiva että nähdään yhteinen alue, mutta laitan ihan lyhykäisesti oman perustelun sille miksi laajamittaista maahanmuuttoa en kuitenkaan voi mitenkään 100 prosenttisesti suosia havaintojeni ja tietojeni yli vaikka tunteeni viestisivät muuta.
Poista-Koska Eurooppa on maahanmuuton kannalta jo ohi.
-Koska uusia työpaikkoja tänne ei enää synny niin että jo täällä oleva väestö (ja jo täällä olevat miljoonat maahanmuuttajat voisivat täystyöllistyä)
-Koska edellä mainittu johtaa elinikäiseen sukupolviseen elämään pelkkien tulonsiirtojen varassa ja sen tulokset on nähty eikä sellainen muutenkaan mahdollista pakolaisille täyttä hyvää ihmiselämää.
-Se oikea osoite, siis jos pidämme kiinni ideaalista että ihmisoikeuteen kuuluu oman itsensä ja perheensä elättäminen työllä, on jossakin muualla.
Persianlahdella kasvu on kymmenen prosentin luokkaa. Tarkoittaa että ne alueet pursuavat työtä vielä niin kauan kuin öljyä ja länsimaiden öljyriippuvuus jatkuu, eli ainakin 20-30 vuotta.
Tämä siis rationaalisena kantanani asiaan. Jos jostakin muusta syystä haluamme hyväksyä ihmisten ja perheiden elinikäisen elämän pelkillä tulonsiirroilla, asia on sitten eri. Totta kai pakolaisia työllistyy, mutta poikkeukstapaukset eivät muuta Euroopan suurta kuvaa, duunit katoavat monilta aloila robotisaation ja digitalisaation myötä kiihtyvällä vauhdilla, palkat laskevat entisestään, pikettyläinen paluu Dickensin aikaan on hyvin todennäköistä. Tästä monet (lähi)tulevaisuudentutkijat ovat yhtä mieltä aika pitkälle.
En haluaisi siis olla noita nuoria miehiä ja naisia erityisesti kannustamassa illuusioon Euroopan tarjomasta leivästä ja arvokkaasta elämästä.
Väliakaisena syynä tänne tuleminen on tietenkin ymmärretävää varsinkin pakolaisena.
Mutta tämä ei ole enää millään reaalisen mittarilla sama Europpa kuin mihin esim. kolme miljoonaa turkkilaista tuli Länsi-Saksaan 60- ja 70-luvuilla ja rakensivat itselleen täällä oikean elämän. Me olemme valinneet, tai meillä on valittu toisenlainen Eurooppa, joka toteutuu jo nyt vauhdilla. Ja suurkaupunkien laitamilla oireillaan ja koko ajan rajummin. Jos olisin syyrialainen perheenisä luulen, että haaveilisin laivasta itään, en tänne, tai en tiedä. Maailma on pirun kova paikka, liian kova paikka liian monille.
jope
Tuossa valkoisesta heteroudesa... marjatta, kyllä sitä minusta käytetään alkuperäisessä poliittisessa merkityksessä arvottavana ja hegemoniaa kuvaavana terminä. Kyllä sen käyttöä tietenkin ironisoidaan sitten ei siinä mitään. Tytärkin kun joskus vittuuntuneena käsitettä käyttää, niin juuri tuossa hegemonisessa tarkoituksessa. Joo, just niin että se on ideologinen käsite - isäänsä se kyllä pitää ihan mukavana valkoisena heteromiehenä. Ja näinhän se juuri menee muutenkin, pitäs vaan olla ottamatta ilmaisua liian henkilökohtaisesti. Erottaa subjektiivinen kokemus ja ideolginen diskurssi.
PoistaMuetin että kirjoitan tästä omn juttunsa. Niin tärkee kysymys...
Laitan vielä tämän. Olen meidänkin tärkeiden keskustelujen vaatimana kysynyt itseltäni uudestaan ja uudestaan kannatanko rajoittamatonta maahanmuuttoa esim. hyvien ja todella arvokkaiden ihmisoikeus-periaatteiden ohjaamana.
VastaaPoistaSydän ja arvot ovat sanoneet että tietenkin jope, millainen kristitty tai ihminen ylipäätään olisit jos et hyväksyisi!
Seuraava yksinkertainen mutta toimiva logiikka avasi sen solmun. En ole ihmishirviö, vaan ihan tavallinen ihminen ihmiskunnan selviytymisen ketjussa.
Eli, jos hyväksyn vaikkapa muuttajaerän 1. kooltaan 30 000 ihmistä ihmisoikeuksiin perustuen (niin kuin hyväksyinkin!) niin eikö se tarkoita sitä että minun on samalla logiikalla hyväksyttävä myös seuraavat 30 000 ja sitä seuraavat 30 000? Jne. Jne.
Tulijoita kriisialueilla on potentiaalisti kymmeniä, satoja miljoonia. Koska tulijanumero 30 000:n ihmisarvo ei ole yhtään suurempi kuin tulijan numero 30 000 001 niin silloinhan kaikkien on saatava tulla ja jäädä, jos pidämme edellä mainittua arvologiikkaa kaiken muun ohiajavana.
Koska ei ole mitenkään mahdollista että Eurooppa voisi ottaa noita kymmeniä miljoonia rajoittamattomasti eikä ole millään tavalla reaalista että Suomi voisi ottaa ihmisiä sen enempää rajoittamattomasti, tulee eteen tilanne jos totuutta, eli reaalista on katsottava silmiin ja arvot jäävät toiseksi niin kuin aina kriisiaikoina ovat jääneet yleisen selviytymisen nimissä.
Onko tämä surullista? Tavallaan on, mutta se on myös se maailma jossa elämme. Kaikki täällä ei ole mahdollista, vaikka kuinka haluaisimme oman halumme, omien toiveidemme ja omien ideaaliemme toteutuvan.
On siis kysyttävä itseltään kannatanko ihmisten täyttä rajoittamatonta ja vapaata liikkuvuutta ihmisoikeus-periaatteella äärettömään rajaan saakka kaikista mahdollisista seurauksista huolimatta.
Oma vastaukseni on etten kannata. Tulijaparka numero 30 000 Isak on yhtä arvokas kuin tulija 30 000 001 Mehmed. Tämä ei johda siihen että kaikki tänne, tapahtuu mitä tapahtuu, vaan juuri päinvastaiseen malliin, ongelma on hoidettava toisin, se on pakko hoitaa toisin niin meidän itsemme kuin Isakin kuin Mehmedinkin vuoksi.
Tämä on minusta erittäin inhimillinen näkökulma, minun ajatuksissani jopa se kaikkein inhimillisin ja arvoperusteisin näkökulma.
jope
Nopeesti, en edes ehdi nyt lukea Juha sun uusinta kirjoitusta. Minä koen, että valkoinen (lihaa syövä) heteromies termi, nyt vielä lisäys cis, on syntynyt vitsinä jossain naisporukoissa, jolloin sen vastakohtana on monikulttuurisuutta ymmärtävä, vegetaristi, sukupuolten moninaisuuden tajuava nainen. Siitä mieht ovat ryhtyneet käyttämään sitä ihan niin kjuin suvakikis haukutut keskenään toisten keksimää haukkumanimeä, me suvakit me nekrut.
PoistaJopelle. En nyt mieti teorioita ja pakolaispolitiikkaa teoriassa jalaajasti, vaan juuri näitä joille on tehty henkeä uhkaava päätös ja heidän kohtaloaan.
Menoks...
Tämä on kysymys, jossa joudun minäkin elämään.
PoistaSiis nämä jopen kysymykset.
PoistaEhkä on syntynyt vitsinä, mutta nyt se on vähän kuin homovitsit, jotka viestivät arveluttavaa asenteellisuuttaan joutuessasn väärään seuraan. (Sorry ku jankkaan marjatta, inhoan itseäni tässä asiassa, että miks on aina pakko jatkaa...)
Nimenomaan siis tuossa ylhällä noissa kahdessa vikassa yhdessä otin kantaa siihen miten juuri näiden ihmisten elämää voisi turvata ja hätään vastata.
PoistaMitään teoreettista niissä ei ole.
Minun vastaukseni oli että hätään ei voi vastata näin kuten me nyt lyhyellä tähtäimellä koemme oikeaksi, koska tällä nyt olijan lisäksi on olemassa samassa hädässä olevia ihmisiä vielä loputon määrä.
Ainoaa realismia olisi näiden nyt tänne tulleiden kanssa selviäminen ja heidän auttamisensa, mutta samalla meidän täytyy hyväksyä myös kiinni vedettävä ovi muilta samankaltaisilta, ennemmin tai myöhemmin.
Ideaalimme ei voi korvata luonnonlakeja ja ja resursseja.
(Tai no...Jeesus kyllä teki kahdesta kalasta ja viidestä leivästä ja kahdesta kalasta paljon.)
Kiitos jos luitte ja ajattelitte mitä kirjoitin, kerro Marjatta miten meni Manskilla ja mikä oli tunnelma.
jope
Minä puolestani luulen, että valkoinen heteromies on ihan vakava kategoria, joka on syntynyt sukupuolentutkimuksellisessa keskustelussa. Siellä ihmistä (tai subjektia) tarkastellaan nk. intersektionaalisesti, jolloin ajatellaan, että yksilö on erilaisten luokkaa, etnisyyttä, biologista sukupuolta, seksuaalista suuntautuneisuutta, ekonomista asemaa jne. määrittävien tekijöiden leikkauskohta. Minusta analyysikäsitteistö on hyvä.
PoistaSitten kun tullaan vallan analyysiin, siellä länsimainen valkoinen heteromies on sellainen otus, jolla on kaikki historian painolasti ja synnit niskassaan (lihansyönti, kolonialismi, sosiaalinen etulyöntiasema, maskuliininen hegemonia jne.).
Toki historiallisia ja sosiaalisia eroja on myös valkoisten heteromiesten kesken - siinäkin työkaluna voidaan käyttää intersektionaalisuutta.
Ehkä "naisten" kesken puhe valkoisesta heterosta on läppä, mutta tuskin "sukupuolentutkijoiden". Valkoinen hetero on ainakin paperilla lähtökohtaisesti miltei pahinta mitä voi olla... Tämän kuvan ainakin itse olen saanut. Ei siinä paljon mietitä kysymystä ihmisen persoonallisuudesta tms.
Noin minäkin ilmaisun historian ole käsittänyt. Ja kyllä ymmärrän tuon historian painolastin yllämme.
PoistaAhaa, siis Valkoisen miehen taakan jatkumoa, kolonialismi jne. Tuon kolonialismiaspektin tiedän, siinä ilmeisesti heterous oli itsestäänselvyys.
PoistaNoin se varmaan on, kuten Vesa ja Juha sanotte. Arkielämässä termi näkyy vitsinomaisena, kuten naisista käytetyt bimbo tai blondi.
Yritin jäljittää googlen avulla 'valkoinen heteromies' -termin kehittäjää, en tietenkään löytänyt. Kuka sitä on käyttänyt ensimmäisenä ja missä? Onko sinulla Vesa tarkempaa tietoa?
Jope, ei me sillä voida kieltäytyä auttamasta nyt luonamme olevia apua tarvitsevia ja mahdollisesti väärän päätöksen saaneita, että on niin paljon toisia, joihin apu ei yllä. Jokainen autettu ihminen on autettu ihminen. Ei kai kukaan ole hallitsemattoman maahanmuuton kannalla. Tätä nykyistä hallituksen ja Migrin toimintaa en ymmärrä.
Kirjoitin blogiin tästä enemmän.
Tilaisuus oli vakava ja surullinen. Ajattelin millainen lapsuus noilla pikkuisilla oikein on. Eräskin viisihenkinen perhe on saanut palautuspäätöksen eikä heillä ole mitään mihin palata, mukavia ihmisiä. Yksi lapsista tapettiin kadulle sieppausyrityksessä ja äiti haavoittui. Tämä isä juonsi tilaisuutta ja luki joitain palautuspäätöksiä, välillä liikuttuneena. En ihmettele.
EU-maiden pitäisi perustaa turvapaikkoja rajoille, mutta ei mitään armeijojen johtamia keksitysleirejä, vaan humaaneja paikkoja. Sotaakäyvien maiden naapurit ovat äärirajoilla, ei heille voi enää sälyttää enempää vastuuta. Myös Suomeen mahtuu lisää pakolaisia, eihän meillä tällä palautusvauhdilla ole täällä enää paljon ketään muutoin kuin paperittomina piileskelemässä.
PoistaHyvä ehdotus. Väliaikainen turvallinen oleminen siellä ja kun on turvallista kotimaata jälleenrakentamaan.
PoistaJa tietenkin ne jotka voidaan realismin puitteissa ottaa elämää rakentamaan tänne, voivat jäädä turvallisin mielin tänne tervetulleina.
Jos pakko priorisoida niin kuvaamasi perheen kaltaiset tietenkin ensisijaisesti tänne.
jope
Ei ole, Marjatta. Itsekin näen sen vähän arkisempana muunnoksena "valkoisesta miehestä", mutta samaa pahaa juurta: kyseessä on etuoikeutettu valta-asema, jonka perustelu on niin automatisoitunut, ettei sitä useinkaan kyseenalaisteta. Joskus myös "valkoinen keskiluokkainen mies" - no, nykyisin tiedämme, ettei tämä asema ole arvoltaan ikuinen.
VastaaPoistaMutta varmaan jos tutkisi tarkemmin feministisiä / sukupuolentutkimuksellisia teoksia, niin käsite löytyisi.