Olen itse rikollinen ja pelkään rikoksen uusimista vaikka olen kristillisdemokraatti. Olen kuullut Saaresta monen mutkan kautta. Inhimillinen pakana. Tavallaan älyttömyys johti minut rikoksien tekemiseen ja oikeastaan sama älyttömyys Jumalan luokse. - Koska kuolemaa ei ole niin joutuu kohtaamaan ne joille on vaikka sitten maallisen kuoleman aiheuttanut. Minä en tokikaan ole murhannut ketään. Mutta kun ei ole kuolemaa niin ei ole. Vetää vakavaksi. Jos vetää vaikka itsensä narun jatkoksi niin jatkon jälkeen alkaa uusi tietoisuus. Tietoisuus ei jää naruun roikkumaan. Se lähtee siitä heti pois. Ihminen ei kuole tappamallakaan sen minä niin käsittäisin. Liha tietysti on asia erikseen, mutta kuka nyt lihaa pitäisi tärkeänä. Liha vain nousee ylös koska se on sen luonto! Tai ainakin sielu nousee ylös jos tahdotaan olla henkisiä. - Ymmärrän tietysti että kuolema näkyy pakastetussa lihassa, mutta kun se laittaa uuniin niin se on suussa sulavaa ja melkein elävän makuista.
Näin kerran elokuvan, jossa oli ihmisen lihaa pakastimessa ja laittaja oli tosiaan rikollinen.
Mutta Suuri Jeesus tietää ettei hänenkään pakastetun lihan pakastama ihminen ollut sielullisesti pakastettu vaan elävä!
Jeesus on elämänmyönteinen Jeesus tahdon sanoa eikä synkkä!
Kuolema on vähän liian rankka todistus elämästä, Saari.
juttelin eilen saunassa iästä ja ihmisyydestä. ja dekkareista, joissa joku aina kuolee. nopolan kirjoissakin on usein aiheina yksinäisyys ja vanheneminen: se, kun lapsi muuttaa pois kotoa ja kuinka puhelinnumerot pikkuhiljaa korvautuvat tuttavien hautapaikkojen numeroilla. surullisia asioita, joista syntyy tunteellisia mutta hyvällä tavalla kevyitä tekstejä.
Minä huomaan etten halua enää ostaa turhia kirjoja. Tiedän että olen vasta 56 ja kolesterolini on loistoarvoissa isän perimältä ja eturauhashormonit ovat esimerkilliset verikokeiden perusteella, mutta silti.
Niin, onko kuolema totta? On se ainakin rajana, joka "ylitetään" tai johon olemassaolo katoaa (häiviää) niin kuin me tämän sosiaalisen ja ruumiillisen olemassaolomme täällä puhuvina ja olevina olentoina käsitämme. Ruumiin kuolema ainakin on totta, ellei sitten ajatella, että se vaan lähtee kiertoon.
Missä mielessä kuolema sitten on totta tietoisuudelle? Vaikea kysymys. Elävälle olennolle se on totta juuri rajana, jota kohtaan tunnetaan erilaisia tuntemuksia: kauhua, pelkoa, välinpitämättömyyttä, kaipausta (silloin kun raja ajatellaan helposti ylitettäväksi).
Kaiketi ihmisiä on kahdenlaisia: Niitä, jotka ajattelevat, että juuri tämä tietty yksilöllinen olemassaolo tulee päätepysäkilleen, kun ruumis kuolee, ja sitten niitä jotka ajattelevat, että varsinainen ihmisolento livahtaa ruumiistaan toiseen olemiseen, siis toiseen kuin tämä nyt havaitsevamme ruumiiseen sitoutunut olemassaolo.
Joo, ei minua ainakaan tarvitse manata ajattelemaan kuolemaa. Kyllä se tarjoutuu ihan itsestään, luonnollisena, kaikkialla, niin ihmisten kuin muunkin olemisen osana.
Kuolema saa turhan negatiivisia määreitä usein, kuten sanonnoissa "henkisesti kuollut" ja "ajatus oli kuolleena syntynyt" jne.
Kyllä minulle kuolema on kova juttu. Joskus pelkään sitä, joskus toivon sitä salaa: en osaa suunnitella elämää, mutta osaan ajatella kuolevani.
Kuolema kiertää suvussa tällä hetkellä - alkaa olla senikäisiä ihmisiä, että vanhempieni läheisiä ihmisiä - sisaruksia, heidän aviopuolisoitaan - kaatuu kaiken aikaa.
ulla on sellainen käsitys kuolemasta ollut jo pitkään, että tämän elämän ja sen toisen (ylösnousemuselämän) laadullinen ero on suurin piirtein yhtä suuri kuin tämän elämän ja sitä edeltäneen olemattomuuden.
Eli toinen elämä Siellä Jossakin (mun ajatusmaailmani muistatte, ei mennä siihen) on Toinen elämä, ei tämän elämän jatko-osa vaan kokonaan toinen elämä. Minuus on edelleen tallella, maailmastakin paljon, mutta ero on tuon kuvaamani olemattomuuden ja tämän elämän eron luokkaa. Ja tässä mielessä minulle kuolema on siis täyttä totta, tämä, kaikki tämä kuolee eikä jotenkin vain yllätys, yllätys, hokkus pokkus, jatku.
Kuolema on siis m y ö s todellinen Tämän Loppu. Ja sillä tavalla todella kauhistuttava. Olen mielestäni saanut tälle käsitykselleni taustaa niistä kirjoista (R) joissa asiaa käsitellään. (Ruumiin aineellinen ylösnousemus se on oleva, mutta ei tässä ruumiissa.)
Tuo Juhan kuva kertoo kaiken. Noita elämän loppuun kuluttaneita miehiä ja naisia on kaikkialla. Joskus tietysti näkee samaa omista silmistä peilissä. Kuolemaa tosiaan näkee kaikkialla kuten Juha käänsi asian ympäri toiseksi kuinka yleinen puhe asiasta menee. Ehkä kaikki eivät vain katso.
sanoitat hyvin uudellen nämä Paavalin sanat: "Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."
ja "Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu"."
Palaan taas "maailman parhaaseen" novelliin: Kafkan Muodonmuutos tuntuu kääntävän pelin nurin. Siinä kaikki elävä näyttää kuolleelta, kaikki elävä turhalta; olemassaolosta tulee vuorovaikutuksetonta; sanoista viittauksia ei mihinkään; elämästä tulee kuoleman efekti.
Toinen teos jossa tämä toistuu on Trumbon Sotilaspoika ja sen elokuvaversio. Elämä kuoleman efektinä ja kuolema toteutumattomana vapahduksena. Kafkallahan se toteutuu. Ja siinähän enemmänkin perhe vapautuu gregorista, mitä siskon laskeutuminen eloisasti vaunuista viimeisessä kappaleessa korostaa.
Muodonmuutokseen sopii muuten tuo kuvatekstini oikein hyvin...
Muodonmuutos on tekstikokonaisuutena corpus. Siitä tulee aina sellainen olo, jonkin lausumattoman aineellisen olo, jonkin joka aina palaa takaisin lukijaan eikä palvele hänen haluaan. Se on tekstinä paradoksi: kertoo elämän negaatiosta mutta muistuttaa minua olemassaolostani. Muodonmuutos tuntuu enemmältä kuin tekstiltä.
Olen itse rikollinen ja pelkään rikoksen uusimista vaikka olen kristillisdemokraatti. Olen kuullut Saaresta monen mutkan kautta. Inhimillinen pakana. Tavallaan älyttömyys johti minut rikoksien tekemiseen ja oikeastaan sama älyttömyys Jumalan luokse. - Koska kuolemaa ei ole niin joutuu kohtaamaan ne joille on vaikka sitten maallisen kuoleman aiheuttanut. Minä en tokikaan ole murhannut ketään. Mutta kun ei ole kuolemaa niin ei ole. Vetää vakavaksi. Jos vetää vaikka itsensä narun jatkoksi niin jatkon jälkeen alkaa uusi tietoisuus. Tietoisuus ei jää naruun roikkumaan. Se lähtee siitä heti pois. Ihminen ei kuole tappamallakaan sen minä niin käsittäisin. Liha tietysti on asia erikseen, mutta kuka nyt lihaa pitäisi tärkeänä. Liha vain nousee ylös koska se on sen luonto! Tai ainakin sielu nousee ylös jos tahdotaan olla henkisiä. - Ymmärrän tietysti että kuolema näkyy pakastetussa lihassa, mutta kun se laittaa uuniin niin se on suussa sulavaa ja melkein elävän makuista.
VastaaPoistaNäin kerran elokuvan, jossa oli ihmisen lihaa pakastimessa ja laittaja oli tosiaan rikollinen.
Mutta Suuri Jeesus tietää ettei hänenkään pakastetun lihan pakastama ihminen ollut sielullisesti pakastettu vaan elävä!
Jeesus on elämänmyönteinen Jeesus tahdon sanoa eikä synkkä!
Kuolema on vähän liian rankka todistus elämästä, Saari.
Tuo viimeinen lause on hieno!
Poistajuttelin eilen saunassa iästä ja ihmisyydestä. ja dekkareista, joissa joku aina kuolee. nopolan kirjoissakin on usein aiheina yksinäisyys ja vanheneminen: se, kun lapsi muuttaa pois kotoa ja kuinka puhelinnumerot pikkuhiljaa korvautuvat tuttavien hautapaikkojen numeroilla. surullisia asioita, joista syntyy tunteellisia mutta hyvällä tavalla kevyitä tekstejä.
VastaaPoistatuo kuva on hieno!
meri
Kiitos meri!
VastaaPoistaMinä huomaan etten halua enää ostaa turhia kirjoja. Tiedän että olen vasta 56 ja kolesterolini on loistoarvoissa isän perimältä ja eturauhashormonit ovat esimerkilliset verikokeiden perusteella, mutta silti.
Niin, onko kuolema totta? On se ainakin rajana, joka "ylitetään" tai johon olemassaolo katoaa (häiviää) niin kuin me tämän sosiaalisen ja ruumiillisen olemassaolomme täällä puhuvina ja olevina olentoina käsitämme. Ruumiin kuolema ainakin on totta, ellei sitten ajatella, että se vaan lähtee kiertoon.
VastaaPoistaMissä mielessä kuolema sitten on totta tietoisuudelle? Vaikea kysymys. Elävälle olennolle se on totta juuri rajana, jota kohtaan tunnetaan erilaisia tuntemuksia: kauhua, pelkoa, välinpitämättömyyttä, kaipausta (silloin kun raja ajatellaan helposti ylitettäväksi).
Kaiketi ihmisiä on kahdenlaisia: Niitä, jotka ajattelevat, että juuri tämä tietty yksilöllinen olemassaolo tulee päätepysäkilleen, kun ruumis kuolee, ja sitten niitä jotka ajattelevat, että varsinainen ihmisolento livahtaa ruumiistaan toiseen olemiseen, siis toiseen kuin tämä nyt havaitsevamme ruumiiseen sitoutunut olemassaolo.
Joo, ei minua ainakaan tarvitse manata ajattelemaan kuolemaa. Kyllä se tarjoutuu ihan itsestään, luonnollisena, kaikkialla, niin ihmisten kuin muunkin olemisen osana.
Kuolema saa turhan negatiivisia määreitä usein, kuten sanonnoissa "henkisesti kuollut" ja "ajatus oli kuolleena syntynyt" jne.
Kyllä minulle kuolema on kova juttu. Joskus pelkään sitä, joskus toivon sitä salaa: en osaa suunnitella elämää, mutta osaan ajatella kuolevani.
Kuolema kiertää suvussa tällä hetkellä - alkaa olla senikäisiä ihmisiä, että vanhempieni läheisiä ihmisiä - sisaruksia, heidän aviopuolisoitaan - kaatuu kaiken aikaa.
Juha, Jaan Kaplinskin serkku eksynyt kuvaan? Hehän ovat kuin kaksi marjaa - varsinkin jos saisi virolaiselle sikarin suuhun.
VastaaPoistahttp://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Rikhardinkadun_kirjasto/Tapahtumat/Kirjailijavieraana_Jaan_Kaplinski(92431)
Vielä kun saisi semmoisen kyvyn runouteen kun serkulla on.
Poistaulla on sellainen käsitys kuolemasta ollut jo pitkään, että tämän elämän ja sen toisen (ylösnousemuselämän) laadullinen ero on suurin piirtein yhtä suuri kuin tämän elämän ja sitä edeltäneen olemattomuuden.
VastaaPoistaEli toinen elämä Siellä Jossakin (mun ajatusmaailmani muistatte, ei mennä siihen) on Toinen elämä, ei tämän elämän jatko-osa vaan kokonaan toinen elämä. Minuus on edelleen tallella, maailmastakin paljon, mutta ero on tuon kuvaamani olemattomuuden ja tämän elämän eron luokkaa.
Ja tässä mielessä minulle kuolema on siis täyttä totta, tämä, kaikki tämä kuolee eikä jotenkin vain yllätys, yllätys, hokkus pokkus, jatku.
Kuolema on siis m y ö s todellinen Tämän Loppu. Ja sillä tavalla todella kauhistuttava.
Olen mielestäni saanut tälle käsitykselleni taustaa niistä kirjoista (R) joissa asiaa käsitellään. (Ruumiin aineellinen ylösnousemus se on oleva, mutta ei tässä ruumiissa.)
Tuo Juhan kuva kertoo kaiken. Noita elämän loppuun kuluttaneita miehiä ja naisia on kaikkialla. Joskus tietysti näkee samaa omista silmistä peilissä. Kuolemaa tosiaan näkee kaikkialla kuten Juha käänsi asian ympäri toiseksi kuinka yleinen puhe asiasta menee.
Ehkä kaikki eivät vain katso.
jope
jope,
Poistasanoitat hyvin uudellen nämä Paavalin sanat: "Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."
ja "Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu"."
Kovaa settiä apostolilta.
No joo, siinä olisikin kykyä - mutta toinen runoilee, toinen filosofoi.
VastaaPoistaMuuten, hyvä todistus kuoleman olemassaolon puolesta: Tuhannet runoilijat eivät voi olla väärässä.
Palaan taas "maailman parhaaseen" novelliin: Kafkan Muodonmuutos tuntuu kääntävän pelin nurin. Siinä kaikki elävä näyttää kuolleelta, kaikki elävä turhalta; olemassaolosta tulee vuorovaikutuksetonta; sanoista viittauksia ei mihinkään; elämästä tulee kuoleman efekti.
PoistaToinen teos jossa tämä toistuu on Trumbon Sotilaspoika ja sen elokuvaversio. Elämä kuoleman efektinä ja kuolema toteutumattomana vapahduksena. Kafkallahan se toteutuu. Ja siinähän enemmänkin perhe vapautuu gregorista, mitä siskon laskeutuminen eloisasti vaunuista viimeisessä kappaleessa korostaa.
Muodonmuutokseen sopii muuten tuo kuvatekstini oikein hyvin...
Muodonmuutos on tekstikokonaisuutena corpus. Siitä tulee aina sellainen olo, jonkin lausumattoman aineellisen olo, jonkin joka aina palaa takaisin lukijaan eikä palvele hänen haluaan. Se on tekstinä paradoksi: kertoo elämän negaatiosta mutta muistuttaa minua olemassaolostani. Muodonmuutos tuntuu enemmältä kuin tekstiltä.
Poista