tiistai 11. huhtikuuta 2017

HORROR VACUI





Tim Krabbén noin satasivuinen Jäljettömiin vaivaa mieltä. Siinä tappaja hautaa naisen ja lopulta myös naista vuosia etsineen miehen elävältä. Tarina päättyy siihen kun mies herää haudassa ja paniikissa yrittää lausua nimeään pysyäkseen järjissään, mutta tajuaa heti, ettei tuollaisessa paikassa nimillä ole merkitystä. Mutta hyödyttömän totuuden hän saa tietää. Sen, mikä on ollut todennäköisesti myös rakastetun kohtalo.

Kirkkaat jännityskertomukset konkretisoivat usein tahattomastikin filosofiaa. Niin tämäkin. Täydellinen antikatarsis ja sanan kuolema. Elävältä haudatun sana luhistuu itseensä. Sanasta tulee materiaa. Sisäisen ja ulkoisen ero menettää merkityksensä. Tältäkö se reaalinen mistä aina puhutaan tuntuu puhtaimmillaan?

Toivo ilmenee ajassa. Helvetti on ikuisuuden kokemista tilassa. Tietoisuus voi olla vapaa ja absoluutti vain tilassa jäsennettyjen etäisyyksien suhteen. Kun etäisyydet katoavat, tietoisuus menettää voimansa. Ellei uusia etäisyyksiä luo jumalilla tai meditaatiolla.

 Tyhjä tai liian täysi ja liikkumaton tila. Sama asia. Kauhua yhtä kaikki.

Entä antaako loppu sitä tilaa mielikuvutukselle, mitä kirjoilta aina lukijoina odotamme? Makuasia, mutta nyt emme ehkä ihan niin innokkaasti haluaisi sitä.

9 kommenttia:

  1. Raamatun kristususkon ikuisuutta ei voi eikä ole kyetty selittämään meidän termistöllä. Kovin paljon on auki jätetty asioita, suurin piirtein kaikki ajan ja ihmisen haudan tuolle puolen jatkumisen suhteen. Vain joitakin virkkeitä. Jumalan sanaa joillekin (kuten mulle).

    Ikuisuusjuttujen pilkkakuvat kertovat vain meistä kaiken, eivät mitään siitä mitä hämärästi nimitämme ikuisuudeksi kristillisessä mielessä.

    Elävältä hautaaminen on vahva ja monitasoinen kuva. Itsekin yhdistän sen liikkumattomuutteen. Myös tyhjä pysyvä tila tai sulautumisen ajatus voi olla minulle jonkinlainen helvetti.
    Mun koko ruumis sanookin zenin perinteelle (ainakin sille minkä ymmärrän siitä - väärin) vahvasti juuri siksi ei. Ruumis, elävältä jo täällä osin haudattu, olemmehan me kaikki eri tavoilla erilaisissa kahleissa, viestii mulle koko ajan nimenomaan liikkeestä, aineellisuudesta ja elämisen fyysisyydestä.
    En halua sulautua mihinkään vaan olla juuri päinvastoin lopulta joskus oma ruumiillinen itseni. No, sitä juuri luvataankin. Mitä Karitsan hääaterialla sitten tapahtuu, en tiedä, kukaan ei tiedä. Haluan kuitenkin mukaan, en uteliaisuudesta vaan siksi että tämä ruumis tuntuu todellakin elävältä haudatulta verrattuna siihen, mitä intuitio kertoo luvassa olevan. Tule ulos! Ota vuoteesi ja....! Jne.

    Nyt en muuten puhu ollenkaan "vain" kristususkosta!
    Jotain tuollaista vastaavaa viestii olemiseni (eli ruumiini) ja liikkuvan tilan jatkuva kaipuu muutenkin, aivan maallisin aistein.
    En halua nyt olla johdattamassa keskustelua jälleen kerran kristususkoon (nyt olisi kiva kuulla muuta...), mutta arvatkaapa miten hienolta lupaukselta em. näkökulmasta tuntuu sananmukaisesti sana ruumiinylösnousemus.
    Siinä on nyt todellakin uusi mies ja uusi vahva liike kokonaan vielä avaamattomaan maailmaan!
    Täydellinen elävältä haudatun toivo siis.

    jope

    VastaaPoista
  2. "mutta arvatkaapa miten hienolta lupaukselta em. näkökulmasta tuntuu sananmukaisesti sana ruumiinylösnousemus. "

    Tai siis kaksi sanaa:)
    jope

    VastaaPoista
  3. Veikkaan Juhan kouraa sopivasti zoomattuna!

    VastaaPoista
  4. Siinä on ihmiskunnan jokaisen ihmisen yhteisistä "kätevistä" nimikirjaimista (M.M) osa siitä toisesta M-kirjaimesta.

    jope

    VastaaPoista
  5. (Pakko laittaa tätä kautta teille kun olette kirjaihmisiä yksi juttu. Olen tänään iloinnut paljon Miki Liukkosen uusimman romaanin saamasta erittäin myönteisestä arvostelusta Hesarissa. No, miksi? En ole lukenut vielä tietenkään koko teosta enkä ole muutenkaan lukenut kuin sieltä täältä ko. tekijän aiempaa romaania, mutta huomasin että tätä tyyppiä on dissattu aika tavalla monella eri suunnalla sen olemuksen vuoksi. Liian nuori, liian levoton, teinirunoilija, kuka se luulee olevansa (Jante-laki!) jne.
    Olin ihan varma että noista lähtökohdista ei seuraa hyvää kun tuli vielä etukäteistietoja että kirjoittaa todella isoa ja tärkeää kirjaa. Mutta nyt kävikin näin. Hienoa.
    Kunhan ei Miki vain menisi koskaan joukon jatkoksi ihannevävyjen ja setien itkosnousiaistervohotakaiskyrö-paneeleihin höpisemään kivoja. Tai oksasvuoris-kustantamoon vaikka tarjottaisiin hyvin sieltä rahaa.

    Ai, pitäiskö se Liukkosen kirja lukeakin? Onks se paksu? On. Äh... )

    Rahasta ja kirjallisuudesta. Luin tänään Mäkelän Nallea ja Moppea. Ei ne Eino ja Onerva muusta puhuneetkaan koko ajan kuin siitä. Ei siitä. Vaan rahasta, ja sen puutteesta, ja mistä sitä sais lisää, että vois kirjoittaa lisää ja sais jostain lisää rahaa...
    Oikein, olivat oikeita ihmisiä.
    Ja lopussa käsittämättön juttu: Onerva kirjoitti yli satatuhatta!!! runoa. Tai versoa. Totta. Vesa tietää tän.

    jope

    VastaaPoista
  6. Jope, tuota Liukkosen kirjaa en ole vielä lukenut. Pitääpä onkia käsiini - edes Hesarin juttua en ole lukenut, kun katkaisin lehtitilauksen ja siirsin sen kesän jälkeen taas tulemaan. Tuntuu, etten vaan ehdi lukea sanomalehteä juuri nyt.

    Onerva on ollut vähän aliarvostettu runoilijana, mutta kyllä hänellä on tosiaan ainakin harjoitusta ollut, ja onpa hän kirjoittanut monia hienoja runojakin, joskin taitaa olla proosastaan paremmin tunnettu. Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin!

      Voi pahus, just olin päättänyt etten osta kirjoja enää ku ihan pakot. Tuo on niin paksu etten kirjastosta vahingossakaan lainaa.

      Poista