Katsottiin Arrival. Sopii pääsiäisen ylösnousemusteemaan. Sai aivot korkkiruuville mutta mielen liikkumaan. Loin sitä katsoessani uskonnottoman idean ikuisuudesta ja ajasta sekä ainutkertaisen elämän ehdottomasta hyväksymisestä, epäilemättömän Kyllän sanomisesta päähenkilön tavoin (ainakin niin kauan kuin yksilön organismi on tietoisuudelle käsittämätöntä ajan rakennetta kokemassa).
Lineaarisen ajan rakenne voi hämätä elokuvan ymmärtämistä: Miksi tämä nainen ei tunnistanut tulevaa työpariaan tyttärensä isäksi ja mieheksi, joka hänet oli elokuvan alussa jättänyt? Mitä päähenkilö milloinkin jo oli kokenut ja jo tiesi? Oliko elokuvan alku sen lineaarinen alku? Vai mielsinkö sen vain niin, koska on tolkuttoman vaikeaa kuvitella, käsiteellistää ja hyväksyä muuta kuin lineaarista aikaa edes fiktiossa?
Jos joku tietää vastaukset, kommentoikaa. Lisämateriaali tekee selkoa alkuräjähdyksestä ja kylmäkuolemasta sekä teoriasta ajan hamottumisesta niiden välissä. Siitä on pikkuisen hyötyä.
No. Pohjoisamerikkalaiset olivat taas niitä, jotka lopulta ymmärsivät universaalin kielen ja samalla uuden käsityksen ajasta ja saivat kiinalaisetkin järkiinsä. Tämä on tietenkin henkilökeskeisen kerronnan ja viihteelliseen vetoavuuteen painottavan elokuvan pahe. Jonkun kautta asiat on kerrottava suurelle ja tuotannon kannalta maantieteellisesti keskittyneelle yleisölle. Mutta ei tähän itsestänselvyyteen joka kerta kannata juuttua (niin kuin ihan kyllästymiseen asti aina on tehty).
Arrival on mieltä laajentava elokuva. Paras näkemistäni Oscar-ehdokkaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti