maanantai 29. toukokuuta 2017

HOUELLEBECQIN JÄLKIMAKU 3: Seksi ja rappio




Vielä kerran herra Huusta. Houellebecq varoittaa lukijaansa seksuaalisen vapautumisen vaaroista: seksualisaatiosta ja sen myötä halun määrittelemästä kulttuurista eli arvojen ja sivistyksen rapautumisesta.

Minusta seksuaalinen vapautuminen sinänsä ei vaaranna ketään, seksuaalirikollisuus, pornoaddiktius ja hyväksikäyttö kylläkin. Ja ylenpalttinen kulutus, vaikka sitten sen seksin. Mutta mainittuja vaarantavia tekijöitä on seksuaaliseen vapautumiseen mahdotonta yhdistää. Seksituristit ja -rikolliset ja seksiaddiktit (jotka siis eivät tietenkään välttämättä vahingoita muita kuin itseään) eivät ole tähänkään asti tarvinneet lupaa keneltäkään. Ja voiko edes heidän sanoa vapautuneen? Ainakaan he eivät edusta seksuaalisuuden vapauttajia vaan sen riistäjiä. Heidän kuvansa ihmisestä halujensa tyydyttäjänä ei ole vapautuneen ihmisen kuva.

Seksuaalinen vapautuminen on hegemonisoidun häpeän voittamista. Siitä kuuluukin vapautua ja siksi tämän vapautumisen yhdistäminen seksiturismiin tai seksuaalisten nautintojen pidäkkeettömään toteuttamiseen on kategoriavirhe. Ikään kuin häpeästään puhuvat ylipainoiset vaarantaisivat kaiken sen, mitä normaalipainoiset syömisessään arvostavat.

On pohdittu myös sitä, vaikuttaako kulttuurin seksualisoituminen tabuisuuden katoamiseen ja sitä, miten se taas vaikuttaa arvoihimme. Toisin sanoen: kysytään, mikä on tabun ja seksuaalisen vapautumisen suhde? Mikä merkitys tabuilla jälkimodernin yhteydessä on, olisi epäilemättä kiinnostava tutkimuksen aihe. Mutta on mahdotonta ajatella niin, että jokin ryhmä, esimerkiksi homoseksuaalit tai transseksuaalit olisivat se ryhmä, joka joutuisi vapaudellaan maksamaan tabujen säilymisestä. Hegemonisoidun häpeän kokeminen ei voi olla kenenkään velvollisuus.

En siis jaa Houellebecqin huolta. Mielestäni hän yhdistää kaksi eri asiaa tosiinsa väärin, tekee siitä huolimattoman yleistyksen ja lukija sitten eläytyy hänen huolimattomaan estetiikkaansa. 

-

Kuva osa Lilja 4-everin dvd:n kannesta

47 kommenttia:

  1. Vielä multa tämä tähän savottaan.

    Itse ajattelen epämodernisti.
    Tämä: "Seksuaalinen vapautuminen on hegemonisoidun häpeän voittamista. Siitä kuuluukin vapautua..." tarkoittaa myös t a b u n harteilta karistamista.
    Jos ajatellaan, niin kuin ajattelen, ja on ajateltu, että tabun merkitys on olla kulttuuria ja sen traditiota s u o j e l e v a a
    häpeää, niin eikö siinä käy niin että kun häpeä poistuu, poistuvat suojelumekanismit ja sen myötä pimeät puolet saavat tilaa ja valtaa, ja seksualisointi/erotisointi normalisoituu. Ja sen seuraukset. Nykykeskustelu tukee tätä: lähes kaikenlaisia seksiä pidetään oikeina ja luonnollisina. Ihminen itse määrittelee normaalinsa, tabuista luopunut yhteisö puuttuu vain rikolliseen toimintaan.
    Tiedän että ajattelen ei-modernisti mutta tältä pohjalta ymmärrän rappion ja kulttuurisen vajoamisen kriitikot. En sanoisi että herra Huu on sellainen, hän vain viittaa nykymaailman groteskilla siihen (menneeseen) maailmaan joka ei ole enää haluttu ja riittävä.

    jope

    VastaaPoista
  2. Niin minustakin, siis yhdistää asiat väärin tämä herra Huu!
    Hyvinvointi, jossa monenlaisia haluja voidaan ja halutaan tyydyttää, saattaa jopa vähentää raiskauksia.
    Ei kaikki haluaminen ole samaa eikä johda toiseen. Shoppailuaddiktille tuskin tulee mieleen, että pitäisi rynnätä raiskaamaan.

    VastaaPoista
  3. Jope, jotkut tutkijat ovat olleet huolissaan siitä, että seksuaalisuus vähenee hyvinvoivissa yhteiskunnissa,
    kun ihmiset "laiskistuvat".

    Ei ole mitään sellaista porttiteoriaa, että vapautunut seksi johtaisi seksirikollisuuteen.

    VastaaPoista
  4. Kolmas kommentti ...;), mitä tästä olisi pääteltävissä, someaddikti! Some on soma (Aldos Huxleyn Brave New World)), kuten eräässä merin blogikeskustelussa todettiin. Mutta tämän jälkeen lähden kävelylle Kymijoen rantaan.

    Se vielä, että nykyään en edes enää piittaa joistain ylimenevistä seksuaalisuuden ilmaisuista, kuten jotkut esiintyjien vaatteet, joista yritetään tehdä sen näköisiä että on alasti, Rosa Meriläisen kannustukset, että naisen on hyvä kulkea hieromasauva käsilaukussa, niin että voi työtauolla käydä helpottamassa oloaan vessassa.
    Minua on alkanut nämä vain huvittaa. Sitäpaitsi U muistutti minua Afrikka-tunikasta, jota käytin 70-luvulla mekkona, vaikka se oli oikeastaan vain pusero.

    Jokaisen sukupolven pitää löytää seksinsä.

    Olen myös huomannut, että romantiikka ei häivy minnekään ylilyönneistä huolimatta. Ei yleisesti eikä minulla.

    Hera Huun rappiopuhe on huuhaata.

    Tuli juuri mieleeni, miten selitin oppilaille, että tänään otin oikein tämän marikassin (iso Marimekon Matkuri-laukku), kun on niin paljon palautettavia kokeita. Oppilas:"Mitä, onko sulla Mentis maria mukana. Anna meillekin!" Jos kassista olisi vielä pudonnut koepinoa nostaessa välituntikäyttoöön tarkoitettu seksiväline, niin olisin ehkä saanut jonkin uuden lempinimen.

    VastaaPoista
  5. Nyt mielestäni keskustelu H:sta vinoutuu. Ei hän mielestäni vastusta mitään rappiota tms.
    Me teemme itse sen johtopäätöksen kun hän n ä y t t ä ä, k u v a a millainen on itsensä tabuista vapauttanut ihminen. Kuvaus riittää viittaamaan meissä itsessämme jonnekin muualle, minkä siirrämme sitten H:n ominaisuudeksi.
    Itse en ole toki mikään Houellebecq asiantuntija enkä fani, olen vain iloinnut että hänen kaltaisiaankin on ja kirjoittaa.
    jope


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, en tuossa kappaleessa ajatellutkaan houellen kirjaimellisesti noin väittävän tabuista, viittaan yleiseen keskusteluun, siihen mitä mekin olemme täällä keskenämme käyneet täsäkin ketjussa.

      Mutta kyllä houelle mutkia myös mielestäni suoristaa nautinnon suhteen, tosin haastaa meitä ja sitä arvostan. Peilin pistää eteemme mutta minä pistän oman peilini hänen tekstinsä eteen myös. Sitä kirjailija kai myös hakee lukijaltaan. Oman ajattelunsa haastamista, noin teoriassa siis ainakin.

      Poista
  6. H-becqiltä tuntuu kirjan edetessä lopsahtavan kiinnostus länsimaisen ihmisen seksin, vallan ja rahan tarpeiden analyysiin, vaikka minusta tuo ihmiskaupan ja seksuaalisuuden kuvaus on kaikessa raadollisuudessaan sinänsä ihan osuvaakin ja yhä erittäin ajankohtaista - kukapa ei olisi jossakin elämänsä vaiheessa jollakin tavalla tullut tukeneeksi ihmiskauppaa esimerkiksi seksibisneksen ja pornon kuluttamisen myötä (no, tässä on tietenkni asteita).

    H:n suorasukaisesta länsimaisen ihmisyyden peilailusta tulee mieleen monessa kohtaa Amerikan psyko. Oman, länsimaisen sairaan ja yksilöiden toteuttaman väkivallan rinnalle nousee H:lla uskonnollinen joukkoväkivalta. H kehittelee pitkin teosta erittäin tympeänä esitettyyn islamiin liittyviä motiiveja, myös ajankohtaista terrorin ajatusta, ja sitten lopussa räjähtää. Paskat länsimaalaiset seksituristit ja muutkin saavat tuta idioottimaisten kiihkomuslimien pommi-iskun.

    Minusta H kirjoittaa aika paljon siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Itse tunsin aitoa inhoa aivan kuten Ellisin Amerikan psykoa lukiessani. "There's no exit", tuntuu kumpikin sanovan (ei ole mitään toiseutta / toista kulttuuria, joka tarjoaisi ulospääsyä ja esimerkiksi pelastaisi elämänsä pilanneen länsimaisen ihmisen). Samalla koen, että H. tarjoaa negaation kautta jonkinlaista itseensä katsomisen mahdollisuutta, mitä Brett Easton Ellis ei tee postmodernismissaan. H. ei ole idean tasolla aivan yhtä lohduton kuin Ellis, näin ainakin koen. No, ehkä hän on sitten moralisoiva, mitä Ellis ei niin selkeästi ole.

    VastaaPoista
  7. Kai se sitten tämäkin kirja pitää lukea. Olen tässä kommentoinut vain kommentteihin.

    Onko sinusta Vesa tässä kirjassa kyse tabujen sortumisesta?

    Kun sanoin tuolla edellä, että Herra H:n rappiopuhe olisi huuhaata, niin tarkoitin, että jos hänen mielestään tabut ylläpitävät (seksuaali)moraalia ja niistä luopuminen on rappiota, niin minä en ainakaan näe sellaisesta syystä johtuvaa rappiota.

    Suurin osa seksuaalirikoksista tehdään tabuvaltioissa, kuten Intia ja jotkut Afrikan valtiot. Eihän niistä edes raportoida, joten tilastoissa voi näkyä koomisesti kärjessä esim. Ruotsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, en osaa ihan suoraan vastata tähän kysymykseen. Pitäisi lukea uudelleen ja tarkasti. Sellainen kuva minulle kuitenkin jäi, että H. kyseenalaistaa sen, mitä joskus kutsuttiin seksuaaliseksi vapautumiseksi (ja kun se ei kai oikein riittänyt todella vapauttamaan ketään, siis kestävänä elämänarvona tai -tapana) mutta myös sen nykyaikaisen muodon eli (pakonomaisen) seksuaalisuuteen ripustautumisen eli sen, että ikään kuin seksuaalinen itsensätoteuttaminen olisi suurin arvo mitä länsimainen maallistunut ihminen ylipäänsä keksii (oman ruumiin arvostaminen kokemusten ja tavanomaisuuden ylittämisen päämääränä ja paikkana). Minusta H. sanoo, että jotkut maksavat kovan hinnan ahneesta halustamme (ja ehkä myös me itse).


      Poista
  8. tiedän että houellella on agendana rusikoida ihmisiä ja heidän kaksinaismoraaliaan pornon ja yhteiskuntasatiirin asein.

    mun oli silti lopetettava holle kesken pääosin siksi, että hänen tekstinsä jännittyy minusta sellaiseen raakaan seksuaalisuuteen jonka rinnalla joku henry miller tuottaa pelkkiä aurinkoisia idyllejä, tai niin rankkaan todellisuuskuvaukseen, että joku pol pot tuntuu melkein prerafaeliittien muotokuvalta.

    mulle tulee sellainen olo, että hollea lukiessa osallistun itsekin pornografiseen bisnekseen - joka muuten on liiketoimena autoteollisuuden luokkaa. laskelmien mukaan pornoteollisuuden liikevaihto on runsaat 30 miljardia dollaria.

    se saattaa silti olla autoteollisuutta vähän vulgaarimpi, ihmisiä halveksivampi, nöyryyttävämpi, raaistavampi tai silpovampi.

    meri

    VastaaPoista
  9. Tuolta Juhan viimeisestä lähtien kaikilta teiltä fiksut kommentit.
    Houellebecq on mielestäni jo tehtävänsä tehnyt, jättänyt poikkeuksellisen suuren jäljen teoksillaan. Olen lukenut ne kaikki paitsi viimeinen jäi kesken. Myöskään monen pääteoksena pitämä Alkeishiukkaset ei ole ihan mun eturivissä.

    On totta että on kulttuurissa tabuja tai ei, paha kukkii. Silti ajattelen, ehkä naivisti, että jos me edes yritämme säilyttää häpeän rippeetkin niin se on enemmän hyvä kuin hyveen tekeminen siitä että "kaikki käy, kaikki on luonnollista" ja ihmisen subjektiivinen valinta päättää mikä on mitä. Minusta kulttuurijärjestelmän parhaat suojelevimmat traditiot ovat edelleen arvokkaita säilytettäväksi. Aina ei tarvitse (Juha) ajatella että toinen vaihtoehto tyhjyyden subjektivismille on se "metafyysinen agentti."

    Joskus kun olen täällä viitannut siihen mitä kirjailija saa sanoa Ranskan julkisessa keskustelussa ja miten vastaavaa kukaan kirjailija ei saisi sanoa Suomessa, olen viitannut nimenomaan Houellebecqiin.
    En nyt ala niitä kirjoittamaan tähän auki mitä se on sanonut, ettei keskustelu lähde siihen suuntaan, mutta monet sen julkiset sanomiset on olleet niin rajuja (ja silti Ranskassa keskustelua herättäviä) että edes ajatusleikkiä jonkun suomalaisen kirjailijan samanlaisista sanomisista ei voi tehdä. Suomessa H ei sellaisten sanomisten jälkeen kirjoittaisi enää yhtään teosta, häntä ei julkaisisi yksikään kustantamo eikä kukaan kävisi hänen kanssaan minkäänlaista dialogia.
    Ranskalaisten "nollatoleranssi" on huomattavasti häilyvämpi. Me ollaan heti torilla huutamassa että hiljaa, kun Ranskassa alkaa keskustelu että mitä hittoa tämä nyt oli.
    Ehkä tässä jyräämisessä näkyy suomalaisen puheen traditio. Saisio-tapaus vahvisti tämän: jo ihan homoepaattisen kokoinen huojunta kulttuuri-ihmiseltä odotettavista kannanotoista, ja niittiä tuli heti.
    Houellebecq on ottanut kantaa välipitämättömällä tyylillään niin radikaalisti että on hyvä että pysymme vain hänen teoksissaan.
    Mutta mihin se on juuri nyt menossa...sitä en tiedä.
    Englannin lehdistön hakusanoilla saa jotain selville.

    Houellebecq ei ole mulle mun tärkeimpien kirjalijoiden listalla, siis niiden joita tarvitsen. Mutta kyllä hän on uskoa kirjallisuuteen luonut erilaisuudellaan ja oppositiostaan.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, on ihan totta mitä sanot. Olisi kutkuttavaa ajatella, mitä Suomessa tapahtuisi jos esimerkiksi Jari Tervo tai Laila Hietamies / Hirvisaari alkaisi puhua asioista, kuten H-becq. No, tämä tuli vain mieleeni kuumottavana ajatuksena - en todellakaan tahtoisi nähdä ajatukseni toteutuvan...

      Poista
  10. Olen lukenut kyllä sen Alistumisen. Enkä arvosta. Mutta eikö tässä ollut kyse jostain muusta kirjasta? No ilmeisesti hänellä on sama sanoma kaikessa mitä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  11. Somekohkaus ei ole este tärkeiden aiheiden esiin nostamiseen. Vain diktatuureissa kritiikki kielletään, ei Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin, Marjatta, sinulle tuolla ylempänä.

      Täytyy sanoa, etten nauti H:n kirjojen lukemisesta. Ne eivät tuota minulle esteettistä nautintoa. Silti ne ovat kiusallisella tavalla pysäyttäviä, vähän kuin herätyssaarnoja. Niissä on jotain samaa groteskia suorasukaisuutta. En muista missä kirjassa tämä oli, mutta siinä päähenkilö jätti seksipaikassa kesken ryhmäseksin / parinvaihdon tms. halvaantuneen naisystävänsä eikä mennyt katsomaan häntä edes sairaalaan ennen kuin nainen kuoli. Pariskunta oli mennyt tällaiseen paikkaan muistaakseni päähenkkilömiehen halusta, nainen miestään ja tämän haluja miellyttääkseen. H. on parhaimmillaan kuvatessaan ihmisen raadollisuuden ja liki demonisen voimattomuuden oman pahuutensa keskellä. Siksi sanoin, että hänen teoksensa ovat kuin Kierkegaardin kuolemansairauden kuvitusta. Ne ovat sitä silloinkin, kun kulissit ovat pystyssä tai ehkäpä juuri silloin: synti jäytää ihmistä ja hänen tahtoaan, vaikka ulospäin ei näy mitään. Tässä mielessä H. on miltei moralisti ja uskonnollinen kirjailija. Luulen, ettei noista asioista joista H. kirjoittaa, voi kirjoittaa ilman että on elänyt tietynlaisen elämän ja tuntenut todella olemassaolon tylyyden ja itsensä sen aiheuttajana. Tai ehkä riittää, että on elänyt ranskalaisten hedonistien aikakaudella.

      Poista
    2. Kirjassa tämä nainen sairasti jotain vakavaa sairautta, jonka vuoksi hän oli vaarassa halvaantua tms. Hän riskeerasi oman terveytensä osallistuakseen miestään miellyttäviin seksijuttuihin. Ja sitten mies hylkäsi hänet todella törkeästi. Tässä oli yksi voimattomuuden kuva, joka romahdutti kummankin henkilön arvon totaalisesti, niin että kumpikin taatusti tunsi olevansa täyttä roskaa. Asetelma oli kuvottava, mutta samalla kieltämättä jotenkin nerokas. En tiedä, ovatko nämä henkilöasetelmat H:lle myös jonkinlaisia miniatyyriallegorioita vai mitä. Jossakin määrin näen hänessä aikalaiskuvaajana samaa kuin B E Ellisissä, mutta moraalisemmassa mielessä myös samaa kuin Dostojevskissa, vaikka moni voi pitää tätä rinnastusta liian imartelevana H:lle. Kaikkia H:n teoksia ei kannata lukea, jos tahtoo kuulla jotain uutta - ne toistavat itseään, ja kuten sanoin, mielestäni kirjallisesti menettävät potkuaan mitä pidemmälle miehen ura menee.

      Poista
    3. Hyvin pyörittelet vesa.

      Houellen "teesit" ovat niin vahvoja, että ne vaativat minua lukijana kysymään prinsiippien pätevyyttä. Voiko myös peili sittenkin olla vääristävä? On epäortodoksista ajatella kirjallisuudesta näin, mutta taide ei lunasta kokonaan analyysin validiutta.

      "Kun ukee Houellebecqiä, tuntee aivan liian helposti vastustavansa rappiota."

      Tuon efektin hoo mielestäni luo, ei auta.

      Poista
  12. (Marjatta, kirja josta nyt puhuttiin on Oikeus nautintoon, toin sen esiin jo aiemmin kun Juhan päivitys Liljan kautta siihen johti, jope)

    VastaaPoista
  13. Ja joo, en minäkään suosittelisi esim. tuota kirjaa kenellekään, kuten jo aiemmassa ketjussa totesin, mikään kiva kirja se ei ole sellaisessa kulttuurikiva mielessä. Tosin se ei ollut mikään taas yksi läntisen pahoinvoinnin kuvaus vaan enemmän, jotenkin sinne päin mihin Vesa jo viittasi ja mistä yritin tuolla aiemmin turhan monimutkaisesti sanoa.


    Itselleni MH on ollut kuitenkin yksi tärkeä viesti monien monien muiden lisäksi joka sai minut jättämään pois vasemmistolais-ideologistisen kehitysuskon vapaaseen ja vapautuvaan ihmiseen joka vapautensa myötä tulee entistä paremmaksi ja muuttaa "rakenteet" inhimillisimmäksi. jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin että täydelliseksi vapainkaan ihminen ei tule.

      Poista
    2. Itseäni ehkä vaivaa isohoossa kultturin patologisointi, sairaskertomuksen yleistäminen.

      Poista
    3. Ei se musta yleistä, tai väitä varsinaisesti mitään, se kuvaus sen kirjoissa, havainnointi kertomuksen ja kerrottujen ihmisten kautta riittää saamaan juuri meidät yleistämään, ja miettimään näitä juttuja kuten täällä nyt näinkin innokkaasti. Tässä mielessä se on tehnyt taitavia kirjallisia huijaustemppuja meille, ja siis huijauksen hyvässä mielessä, koska ajatusta ja liikettä syntyy.
      Harva tekijä saa vastaavaa aikaiseksi, se on myönnettävä.
      Itse en jaksa niitä sen kirjoja enää uudestaan lukea, mutta kyllä mä odotan siltä vielä jotakin ennemmän kuin keskiverrommilta ja hyviltäkin kirjantekijöiltä. jope

      Poista
  14. Sairaskertomuksen yleistäminen.

    Minäkään en pidä seksuaalisuuden korostumisesta, mutta näen sen kuitenkin melko harmittomana ja pinnallisena asiana isompien ongelmien joukossa. Kaiken lisäksi jo ehkä ohimenevänä.

    Kun katselee nuorempaa polvea, niin he ovat ennen kaikkea kauhean työteliäitä ja vastuullisia.
    Verratkaa - Henry Millerin Sexus, Plexus ja Nexus renttuiluineen ja iloisine seksinlätinöineen ja Knausgårdin Taisteluni-sarja, jossa huolehditaan lapsista ja eletään arkipäivää.
    Kyllä tuollaiset orgiat, mistä Vesa kertoo eräästä H:n kirjasta lukeneensa, ovat harvinaisia länsimaissa, Mugaben Zimbabwessa ei ehkä niinkään.
    Joten sopiiko se allegoria meihin? (Nyt tunnen epävarmuutta, kun en ole lukenut tätä tekstiä.)

    Ihmisen raadollisuus, se että hylkää toisen halvaantuneena on kai pikemmin yksilöllinen ominaisuus kuin kulttuurinen. Kaikissa kulttuureissa on ihmisiä, jotka pakenevat paikalta ajettuaan jalankulkijan yli ja toisia jotka jäävät auttamaan.

    VastaaPoista
  15. Marjatta, kyllä minä luen H:n tarinoita kertomuksina yksilöistä, mutta on heissä jotain yleistäkin - heitä voi ajatella esimerkiksi luokkansa tai aikansa edustajina samaan tapaan kuin vaikkapa Camus'n tai Sartren henkilöitä. Minusta H:n kuvaama seksuaalinen käytös niin Euroopassa kuin muualla on tavanomaista, aivan mahdollista ja jopa tosipohjaista - tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki käyttäytyisivät noin. On totta, että H. kuvaa sisältä rikki olevia tai turtuneita ihmisiä ja se näkyy myös seksuaalisuuden kuvauksessa.

    VastaaPoista
  16. En nyt tarkoita kenenkään kommentteja, luen itseni tähän mukaan,mutta muta tämä H-keskustelu on mielestäni epäonnistunut. Viitattiin johonkin mistä ei oikein tiedetty mihin viitattiin, puhuttiin siitä mitä ei ollut luettu, ja siihenkin mikä on luettu, mutta josta ei voi päätellä mitään sellaista mitä täällä on sanottu, paitsi yksityisesti kyllä.

    Oma kantani on ihan selvä, poikien- ja tyttöjen kansainvälinen lihakauppa on rikos ja suuri paha.
    Prostituutio pitäisi yksiselitteisesti kieltää, siihen pitäisi suhtautua yhtä vakavasti kuin ilmastonmuutokseen.
    Ei voi olla oikein että on maita jonka ykköstuotteita on ihmisliha reikineen.

    Yksityinen arvojeni valitsema kantani on, että ihmisen vapautuminen ei ole onnistunut, mitta en minä siitä voi enkä halua johtaa mitään analyysiä mistään mikä olisi millään tavalla relevantti esim. kaikille täällä.

    Havaittu kantani on että H:n esittämät kuvaukset on tosia.
    MUTTA ei siitä mielestäni voi johtaa ihan kaikkea sitä mikä täällä on johdettu.

    Taidekeskustelu menee aika usein muuten juuri tällä tavalla päin seiniä: oman tulkinnan ylitulkintaa ja oman mieltymysten puolustamista tai takaisinvetämistä aina tilanteen liikkuessa.

    Lopuksi: me emme taida tietää tästäkään aiheesta muuta kuin mielipiteemme ja intuitiomme.

    Ollaan kiltisti/ let´s be carefull out there.


    jope

    VastaaPoista
  17. jope, en tiedä miten ilmaisin omat kantani (tai ilmaisinko kyllin selvästi), mutta olen ihan samaa mieltä kappaleesta 2 ja 3 ja 4.

    Prostituutio ja ihmiskauppa ovat perseestä. En usko prostituoitua, joka sanoo että se on hänelle ihan ok hommaa. Ihmisessä on mennyt jotain pahasti rikki, jos hän myy itseään tai sitten olosuhteet ovat ottaneet hänestä voiton.

    En edes tiedä, miten ihminen voitaisiin vapauttaa seksuaalisuuden kautta. Kaikki sellainen epäonnistuu ennen pitkää.

    Keskustelumme oli hiukan epätarkkaa joo, kun kukaan ei ollut lukenut H:ta ihan hetkeen, mutta ei tämä keskustelu täysin epäonnistunut ollut. Tässä en siis ole ihan samaa mieltä (kpl 1, ja 5-6).

    Kiltisti ollaan, ainakin niin kiltisti kuin osataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla ollaan, sitä en epäillytkään, ja se on antaa muuten hyvän pohjavireen, mutta jotenkin alkoi vaivaamaan kun aloimme keskustella yhden pienen ranskalaiskirjailijan (toki hyvin tärkeän) läpi häntä ja hänen tuotantoaankin niin paljon isommista asioista.

      Mutta Houellebecq-efekti tapahtui täälläkin: mitä siinä onkin, se herättää jotakin ja ei vain kulttuurikivaa yhtenä tuhansista "totuttuja totuuksia ravistelevana lahjomattomana taitelijana" (hah).
      Kuten olemme todenneet, siinä on enemmän. Ei ole hänen vikansa jos vastaavia romaaneja niin harva tekee vaikka esim. Franfurtin kirjamessuilla esitellään joka vuosi 50 000 uutta teosta.
      Tai voihan olla että muitakin on, mutta MH on ainakin vienyt radikaalilla havainnoimisellaan (siis havainnoimisellaan) ja julkisilla välinpitämättömillä lausunnoillaan kaiken tilan.

      Itse myönnän ja tunnustan hieman ratsastaneeni Houellebecqilla konservatiivisuuksieni kanssa, siis ihan samoin kuin melkein jokainen hyväksi ihmiseksi itsensä laskeva ihminen nykyään "todellisella" Jeesuksella.
      (Siis sillä joka ei ole Kristus vaan sosialisti tms.)

      Kansainvälinen matkailuteollisuus, seksi- ja pornoteollisuus ja ruokahifistely, ruokakeskeisyys, "oliko siellä hyvä ruoka"- maailmaamme - kyllä ne kuitenkin ajankuvaa on, ja pahimmillaan lankeemuksen palveluksessa.

      Jos joku haluaa lukea hieman kevyemmän Houellen, suosittelen Maasto ja karttaa, joka käsittelee mm. kansainvälistä taidebisnestä, taidekulttia, ja kirjassahan esiintyy itse sankarimme myös, omana itsenään...



      jope

      Poista
  18. jope

    nylén kirjoitti vyhdeksän vuotta sitten, että houelle herättää voimakkaita fanireaktioita. ja että fanius on eräänlaista rakkautta ja rakkaus omimista: purematta, kokonaisena nielemistä.

    sinä kirjoitit tommin blogissa kaksi vuotta sitten, että olet hollen suhteen niin täysilaidallinen fani, että et osaa arvioida yhtään hänen kirjaansa kovin analyyttisesti.

    minä en ole hollen fani, päinvastoin. en osaa asiaa perusteella, eivätkä syyt ole loppujen lopuksi oleellisia. kun ei maita, ei vain maita. minun ei olisi pitänyt osallistua tähän keskusteluun ollenkaan - koin sisimmässäni ( en siis teidän painostuksestanne ) että minulla on todistustaakka, kun sanon, että nihilisti-holle ei ole mitään verrattuna johonkin len deightoniin.

    minulla on se teoria, että kaikki riippuu siitä, missä me kirjoja luemme. minkälaisessa elämäntilanteessa ja minkälaisessa paikassa. olen varma että kehäkolmosen sisäpuolella holle olisi minullekin isompi asia. täällä kartan reunalla mies ei ole juuri hyttystä isompi asia. käsikirja linnuista on paljon mielekkäämpi juttu.

    joskus tuntuu että kaikki kirjakeskustelut ovat turhia. olo on kuin absolutistilla alkon viinihyllyn edessä: tuollainen määrä merkkejä, ja kuitenkin kaikki samaa myrkkyä.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en meri ole varma kyvystäni sanoa analyyttisesti mistään mistään.
      Sen myönnän että vaikka en ole lainkaan shokkiefektien perässä yleensä (kartan esim. leffoja joissa väkivaltaa ja seksiä), oli aluksi Hollen poliittinen epäkorrektius jotakin sellaista mihin innostuin. Tuolla Juhan aluksi esiintuomalla kirjalla oli osuus asiaan myös. Vasta sen myötä, muistaakseni, aloin lukea Hollea, siis kymmenien muiden teosten ohella.
      Koska kirjallisuus on mulle se tärkein taidemuoto, olin jo alistuneesti luovuttamassa sen suhteen että sieltä mitään entisten aikojen kaltaista strindbergiä enää tulisi, kaikki olisi vain keltaistanobel-kirjastoa ja austerin brooklynilaisperheen kirjapiiri-kirjoja.
      (toivottavasti tuosta ei kukaan loukkaannu)
      Otin siis Hollen riemulla vastaan. Hyvä Ranska.
      Nyt olen jäähtynyt. Arvostan edelleen tuota hyttystä, mutta en siis jaksa lukea sen kirjoja uudestaan, en jaksanut tätä sen viimeistä islam-kirjaakaan kuin vähän matkaa.

      Teoriasi elämäntilanteiden vaikutuksesta pitää varmasti paikkansa. Teemme sellaisen soundtrack of our lives -tyyppisen sekoituksen joka osuu meihin, etsimme kirjoja joita tarvitsemme. Minä tarvitsin Hollea siinä vaiheessa kun pääni irtautui jonkin sortin vasemmistolaisuudestani ja ryhdyin vain köyhien ystäväksi ilman sosialismia.
      Siitä ei siis ole kovin kauan.
      Mutta! Minä olen keväällä lukenut aika paljon erilaisia elämänkertoja! Pekka Laiho, Alberto Moravia, Oriana Fallaci, C.S. Lewis, Hannu Mäkelä, John Lennon...
      Olenko vähän yli viiskymppisenä siinä iässä että alan siirtyä elämä-ohi -osastolle?? Kaikki nuo oli muuten oikein hyviä.

      jope

      Mäkin olen katunut useita kertoja kirjallisuuskeskusteluun osallistumista. Osallistuin kerran jos toisenkin Sofi Oksas-keskusteluun ja karu totuus on etten ole lukenut yhtään teosta siltä. Tälläiseen varmasti jokainen meistä on syyllistynyt joskus. Me aina yritetään olla fiksumpia kuin olemme, ainakin minä yritän:)

      Poista
    2. Kävin kaivamassa merin huomiosta vanhan MH-keskustelumme esiin: http://blogit.image.fi/antiaikalainen/houellebecqin-omalaatuinen-kosto/#comments

      Itse huomaan olevani nyt paljon optimistisimmissa tunnelmissa, MH:kin on jäänyt hyllyyn taakse pölyyn, oma kirjoitteluni oli aika sekavaa, tyypillistä kulttuuri-vanabiin hörinää, mutta mäköjään olen väittänyt silloin samaa kuin nytkin.
      Juhakin oli paikalla!

      Mulle nuo muutaman vuoden takaiset ajat olivat uutta pyrkimystä ideologiattomuuteen (kts. yllä) ja takaisin kristinuskoon. Silti omat hengellisyyteni olen näköjään pitänyt taka-alalla, coolia leikkien.
      Ja se Soulmission jota näköjään odotin vielä tuossa, kesken jäi.

      jope

      Poista
    3. (Ja huom, jos joku tuhlaa aikaa ja lukee tuon linkin, en siis ollut se kommentin misogyyni; lue toinen kommentti, ei pitäisi pelkällä perustutkinnolla käyttää sivistyssanoja lainkaan...)

      Poista
  19. Minusta tämä EI ole turha keskustelu. Ja haasteesi jope on hyvä. Yritän vastata:

    Olen Hoosta selkeästi jotain mieltä ja sen olen yrittänyt sanoa kiertelemättä. Kirjailija ei voi ola VAIN peili koska hän valitsemalla aiheensa ja näkökulmansa valitsee minulle myös oman prismansa, joka minulle taittaa todellisuutta. Kirjailija on osa sitä maailmaa, jota hän kuvaa. Ja kun joku kärjistää ja provosoi, luen myös lähtökohtia sen mukaan. Kysymys kuuluu: missä määrin uskon provokaation lähtökohtiin? Silloin taiteilija ei voi olla erillinen teoksessaan tekemistä valinnoista eikä teos maailmasta. Ja sellaista metatasoa en Houellelta löydä, jossa hän "mitätöisi" itsensä. MUTTA: Juuri tämä haasteellisuus on hänessä ärsyttävän kiinnostavaa. Se että joku on jotain mieltä MAAILMASTA eikä vain TAITEESTA, on kiinnostavaa. Se minua Liljassakin kiinnostaa ja sitä arvostan. Moodysson on toki helpompi tapaus, kun hän keskittää asenteensa Liljassa yksittäiseen ongelmaan, jonka kautta maailman pahuutta vihaa.

    Taiteeseen liittyy jollain tavalla uskonnollisia sävyjä. Taiteilija palautetaan ikään kuin vaistomaisesti Taiteeseen eikä hän sen jälkeen tunnu enää olevan vastuussa lähtökohdistaan, vain vastaanottaja vastuutetaan. Taideteos ikään kuin puhdistaa ja vapauttaa tekijän maailmasta. Tätä lähtökohtaa en ole koskaan hyväksynyt. Tämä vapautuminen tietenkin voi olla metainen metodi itsessään, mutta siis Houellea en sellaista näe.

    VastaaPoista
  20. Juha. Yes. Tuo itsensä erillistäminen teoksesta.
    Luepa tuo Maasto ja kartta. Siinä MH murhauttaa itsensä. Siis kirjailija Michael Houellebecqin. Osaat varmasti analysoida mitä se siinä on ja mitä se on sillä teoksessa hakenut. Onko se kommentti juuri tuohon mitä mietit.
    Koska olet myös kuvataideihminen, olet pohtinut täällä myös mm. performancea jne. voisi Maasto ja kartta olla aiheensa ja taidekelauksen vuoksi sulle juurikin se kirja jota sinä tarvitset?? Timanttipääkallo ja Houellebecq, ne kuuluvat yhteen, tulet huomaamaan. Huijauksen efekti?

    jope

    VastaaPoista
  21. En ole pitänyt näistä Lilja- ja Houelle-keskusteluista.

    En pidä Houellebecqista enkä muista ns. kirjallisuuden pahoista pojista. Hännikäinen on mielipiteiltään pöyristyttävä ja Houelle (Hullupekka - muistatteko J----:n väännös, kirjoittiko hän runonkin!) on ehkä mieleltään järkkynyt ja kirjoittaa sen mukaisesti. Antautuminen on pelkkää tuhon ennustusta. Sellainen on minusta köyhää ajattelua, helppoa ja helppoheikkimäistä. En tykkää "paasaajista" yleensäkään.

    Melender intoili myös jonkin aikaa "pahoista pojista", samalla tavalla kuin kertoo lukiossa diivailleensa nojaamalla seinään tietyt runokirjat näyttävästi esillä. Jope heh, päinvastoin kuin sinä siellä kirjastossa peittäessäsi runokirjan kannen miesten kulkiessa ohi. :)

    Minä kyllä osallistun kirjakeskusteluihin yleensä vain, jos olen lukenut kirjan. Nyt keskustelu alkoi käydä jossain ihan muussa. Nykyajan turmeluksesta puhumisen koen yleensä "paasauksena". Asia vaatisi tarkempaa määrittelyä.

    Näissä keskuteluissamme toisaalta änkäsin vastaan toisaalta yritin keventää keskustelua, vaikka parempi olisi ollut, että en olisi osallistunut koko keskusteluun, josta jäi huono maku.

    Ihmiskauppa ja sen yksi muoto seksuaalinen hyväksikäyttö ovat niin laajoja ja monimuotoisia asioita, että niistä on turha nimetä yhtä syyllistä.

    Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja. Miksi lukea huonoja, nuivia, ei-kohottavia, ärsyttäviä, totuutta venyttäviä, mutkat suoriksi vetäviä?
    Ja mitähän muuta minun piti vielä sanoa...ei varmaan mitään tärkeää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta juuri näin kuin me keskustelimme, taiteesta on puhuttava. Jos olen ihan rehellinen, taide on useimmiten tylsää ja saa ihmiset puhumaan elämästä värittömästi ja yhdentekevösti.

      Kiitos teille jokaiselle.

      Poista
  22. Tämä on kyllä aika pieni otos, viisi ihmistä, mutta jotenkin täälläkin näyttäisi toteutuvan aika tuttu jako Houellebecqin suhteen,
    eli aika harvat naiset siitä innostuu, miettii tai sitä lukee. En tiedä onko Ranskassa sitten tilanne toinen, en tiedä, enkä tiedä sitäkään mitä tämä mies-nais -jako ehkä kertoo.
    Joidenkin naiskirjailijoiden olen kyllä lukenut puhuneen innostuneesti Hollesta, mutta onko
    niillä sitten siihen jokin ammatillinen näkemys sitten?

    (Mun vaimo kyllä luki Maasto ja kartan ja se naureskeli kyllä sen kirjan Michael Houellebecq-hahmolle. Tuo kirja oli muuten aika melankolinen. Ei millään tavalla raju tms. sellaista tyhmää.)
    jope

    VastaaPoista
  23. Juha, en ole lukenut viimeistä eli Maastoa ja karttaa. En pidä H:ta metamiehenä enkä minään postmodernistina. Juuri tietty vakavuus linkittää hänet Dostojevskiin. Se ei ole pelkkää repimistä, vaan on siinä oma syvällisyytensäkin, vaikka ihminen kuvataan inhottavana.

    En usko, että vaimoni pitäisi näistä kirjoista. Mutta en toisaalta tiedä, onko kyseessä pelkästään sukupuoli. Varmasti myös tapa nähdä elämä. Jos kaikki olisi H:ta, olisi todellisuus liian synkäksi heijastettu. Mutta jos H:n tyyppistä kirjallisuutta ei taas olisi lainkaan, olisi jotain pahasti vialla. Kyllä tällainenkin ääni kirjallisuuteen mahtuu ja pitää mahtua.

    H. ei ole tendenssikirjailija. Hän ei ole esimerkiksi Tervon tapainen "hyvän" roolin ottanut kirjailija. Mutta en näe häntä "pahuuden" ihannoijanakaan. Juuri Dostojevski, peliriippuvainen mies, tulee mieleen. Rehellinen, ehkä tiettyyn monotonisuuteen saakka rehellinen. Kuvaa elämää niin kuin se tietyiltä osin on ja siinä osuu kyllä ihan oikeaan.

    Mietin tuota mitä sanoin prostituoidusta. Saatoin olla liian jyrkkä, mutten tarkoita että tuomitsisin ihmisen, joka harrastaa itsensä myymistä. Syitä on liian monia, jotta voisi kategorisesti sanoa ihmisestä itsestään jotain tuomitsevaa. Mutta kyllä pahasti on jossakin pieleen menty, jos ihminen kokee vapaudekseen tai laupeudekseen sen, että tarjoaa itseään rahaa vastaan toisille. Varmasti helpottava kokemus monelle yksinäiselle miehelle, mutta siltikin. Ei hyvä. Ei kestä katsomista pohjaan saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan, että jotain siellä pohjalla on muuta kuin tyytyväisyys siihen, miten ihminen on. Olen toki tietoinen monista prostituutiota myönteisesti kuvaavista kertomuksista ja jopa naisten itsensä kertomuksista, mutta niissä on useimmiten jotain ristiriitaista.

      Poista
  24. yksi ihan merkittävä hienous tässä, niin kuin kaikissa muissakin käymissämme keskustelussa on ollut: kukaan meistä ei halua olla ehdottoman oikeassa. oikeassa oleminenhan on kai suurinpiirtein sitä, että tumppaa systemaattisesti sen, joka on väärässä.

    täällä olen usein tajunnut sen, miten hienoa on osata pitää toisen mielipidettä arvokkaana ja omaa kantaani vahvistavana näkökulmana, joka voi auttaa minua määrittelemään tarkemmin sen, mitä haluan sanoa.

    voin siis todeta juhan, jopen ja vesan holle-kantojen olevan perustavassa ristiriidassa oman kantani kanssa, mutta samalla pitää niitä niin hyvin perusteltuina, että minulla voisi olla hyvä syy hylätä oma kantani ja omaksua teidän kilpaileva näkemyksenne.

    en luultavasti tee niin, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesa. Jep, ei postmies missään tapauksessa, mutta jotenkin maasto ja kartta luo ylätason enemmän kuin nuo muut. Mutta ei millään vapautuneella ja leikitelevällä tavalla, yhäkään.

      Poista
    2. Juuri noista mainitsemistasi syistä vesa prostituutio pitäisi laillistaa ja rakentaa ammattiliitto, jonka kautta voi ohjautua ulos muihin hommiin ja koulutuksiin turvallsesti ja terveellisesti.

      Poista
    3. Laillisuus olisi avarampi mahdollisuus VALITA toisin. Ei vain se, miten valitsee vaan myös se, miten on mahdollista valita, tekee meidät siksi mitä olemme.

      Poista
  25. Hyvä näkökanta, Juha, erittäin hyvä. Joku voi myydä itseään elättääkseen esimerkiksi lapsensa. Minä ymmärrän tällaisen ratkaisun, mutta samalla tulee mieleen, että ihmisen pitäisi saada apua, niin taloudellista, sosiaalista kuin psykologista. Siinä suhteessa olen kapeakatseinen, että en ymmärrä, miksi joku valitsee vapaaehtoisesti prostituoidun ammatin. Ajatus tällaisen ammatin kunniallisuudesta vertautuu omassa ajattelussani ammattitappajan työhön ja vieläpä sellaiseen, jossa laillistettu tappaja sanoo nauttivansa työstään, ihan työstä työn vuoksi. Mutta en tosiaan kiistä sitä, etteikö tietty ammattikunta olisi tuonut helpotusta monelle ihmiselle. Ehkäpä jossain mielessä yhteiskunnassa on sijansa ruumiillisen rakkauden ja ruumiiden tekijöiden ammattikunnille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesa. Minusta juuri nämä merkityksiä, arvoja, vapautta ja ohjautuvuutta, kärsimystä ja nautintoa leikkaavat linjat vahvistavat käsitystäni prostituution laillistamisesta. Miksi ihminen myy seksiä? Kysymkseen on niin monia vastauksia, että juuri siksi mahdollisutta valita toisin on tarjottava.

      (Teidän kanssanne vatkaaminen on henkisesti voimaannuttavaa ja inspiroivaa. Jossain vaiheessa aion jatkaa tästä, kirjoittaa omaksi jutuksi perusteeni. Minusta tämä on tärkeä ihmisyyteen ja poliittisen päätöksentekoon liityvä kysmys.)

      Poista