torstai 29. kesäkuuta 2017

HOHHOIJJAA...

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706292200235168_u0.shtm

http://www.tammilehto.info/blogi/2016/11/03/rikkaat-ovat-ymparistoongelma/


Tutkija on huolissaan elintasoonsa tyytyväisten ihmisten määrästä: tyssääkö talouskasvu kun enempää ei haluta?

Älä setä huoli, kohtaus kestää vain seuraaviin palkkaneuvotteluihin saakka.



sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

TUNTEELLA KYLLÄSTETTY JÄRKI 3: Autistisen statuksen traaginen hehku*



YHTÄÄLTÄ

Tekstissäni Kuinka lukea Nietzscheä ajautumatta säälimättömyyteen kirjoitin suunnilleen näin:

         Koska Nietzschelle olemassaolo ja luonto olivat yhtä eikä luonto näyttänyt äkkiä katsoen hyväntahtoiselta, hän päätteli eräänlaisen ensisijaisuuden metafysiikan, jossa säälivä hyväntahtoisuus oli uskonnollinen, ideologinen ja mielivaltainen luomus ja luonnon brutaali ja säälimätön sattumanmaraisuus jotain alkuperäisempää ja ensisijaisempaa. Siksi ideologinen hyväntahtoisuus kuului olla tahtovan subjektin vastustettavissaOikeastaan yli-ihmisen ideaan saattoi rakentaa ajatuksen, jolla säälin ja hyväntahtoisuuden vastustamisesta tuli looginen väistämättömyys ja melkeinpä velvollisuus. Tähän päättelyyn Nietzsche nähdäkseni perusti filosofiansa, jossa uskonnot ja moraali olivat elämän voimaa nihiloivia oppeja kun taas niiden ylittäminen oli jonkin perustavamman toteuttamista.
          On selvää että tätä päättelyketjua seuraten ajautuu näkemykseen, jossa vallantahtoisuus ja jopa julmuus on todempaa kuin sääli ja hyväntahtoisuus. Jos näin ajattelee, kokee Nietzschen lukija liian helposti itsensä älyllisesti epärehelliseksi, ellei vie "rajattomuuttaan" hyvän ja pahan tuolle puolen. Juuri tässä nähdäkseni on se fundamentaali logiikka, jonka Nietzschen filosofia voi mahdollistaa lukijasta riippuen ja jota esimerkiksi kouluampuja Pekka-Eric Auvinen ehkä koki teoissaan toteuttavansa."


Kun Jonathan Glover Ihmisyydessä sivulla 35 kirjoittaa Nietzschen ehkä olettavan "että vain ulkoinen auktoriteetti voi asettaa rajoituksia, ja sen takia uskoi rajoittamattomaan itsensä luomiseen", hän nähdäkseni myös tulkitsee Nietzscheä samoin kuin minä: jonkinlaisena (sisäisen) ensisijaisuuden metafyysikkona. Varioin itseäni: Nietzschen mielestä "mikä tahansa voi olla mahdollista tulematta hulluksi".


TOISAALTA

Henrik Rydenfeldin kirjoitus Nietzschen maailma tahtona valtaan tarjoaa toisenlaisen lähestymistavan. Siinä Nietzschen mukaan myös lajin selviytymistä edesauttavat sisäiset biologiset ja evolutiiviset ominaisuudet kuuluisi ylittää. Hyväntahtoisuus - ja tämä on nyt omaa olettamistani - lienee siksi ensimmäisinä ylitettävien joukossa, koska se luonnollistaa lauman dynamiikkaa, laumasielua, lajia. Ja koska Nietzschelle luontoaan ylittävä yksilö on filosofinen perusyksikkö, on johdonmukaista korostaa jotain, mikä häiritsee laiskaa ja laumasieluista hyväntahtoisuutta. Näin (yli-)ihminen on siis myös biologisuuttaan - eli sisäistä "vihollistaan"  - ylittävä (eikä vain toteuttava) olento. Tässä  uskonnot voi nähdä biologisen hyväntahtoisuuden ideologisointeina (eikä vain ulkoisina auktoriteetteina), joilla ihmiset saadaan unohtumaan biologisesti annettuun olemukseensa. Se mikä tähän asti on tukenut lajimme selviytymistä voi olla latistava ja yli-ihmisyyttä rajoittava ominaisuutemme, johon Nietzschen mielestä ei pidä unohtua. 

Toisin kuin minun ja (ehkä) Gloverin Nietzsche, Rydenfeldin kirjoituksen Nietzsche on enemmän biologisen olion dekonstruoija kuin ensisijaisuuden metafyysikko. Hyväntahtoisuus on samaa luonnollisuutta mutta juuri siksi se on ylitettävä. Edes biologia ei saa olla yli-ihmiselle kohtalo. 

TAI EHKÄ SITTENKIN


Mutta eikö myös Rydenfeldinkin kuvaama Nietzsche syyllisty ensisijaisuuden metafysiikkaan, kun erottaa tuon annettua biologista laumaisuutta toteuttavan ihmisen olemustaan luovasta ja ylittävästä tahdosta? Tekemällä siis edelleen eroa ensi- ja toissijaisen välillä. Eli luonnon ja yli-ihmisyyden. Ja miksi hyväntahtoisuuden on yhä hävittävä tässä metafysiikassa? Siksikö, että Nietzsche vain nyt sattuu olemaan persoona, joka tuntee ja haluaa niin?

Toisin sanoen: Onko ihmisen, edes Nietzschen, mahdollista olla puhtaasti aktiivinen ilman reaktiivista jakoa ensi- ja toissijaiseen? En usko. Kyllä Nietzschekin turvautuu moraalin kritiikissään liian puhtaaseen järkeen kyetäkseen hulluksi tulematta vaikkapa sitten kuvittelemaan tahdon, voiman ja julmuuden hyväntahtousuutta ensisijaisemmaksi. (No, ehkä tämän ajatteleminen on vielä mahdollista hulluuntumatta, mutta noin eläminen johtaisi empatiaan kykenevän kädellisen hulluuteen.) Järjen kriitikkona hänkin lankeaa huomaamattaan järjen lumoon kyetäkseen kovuuteensa. Mutta jos kertomus piiskatun hevosen puolustamisesta ja hänen luhistumisestaan sillä hetkellä perustuu yhtään todellisuuteen, on selvää, että ei edes Nietzschelle mikä tahansa eettinen rekisteri ollut hulluuntumatta mahdollista.

JA  VIELÄ LOPUKSI

Nietzschen vaarallisuudesta syytetään helposti lukijan mielivaltaa ja mielenterveyttä. (Niinhän minäkin tässä oikeastaan teen.) Nietzsche on kuin uskonnollinen johtaja, jonka ristiriidat halutaan selittää pois, ulkoistaa seurakuntaan. Mutta kovin helposti yhteyden hyväntahtoisuuden ja alhaisen joukkosieluisuuden välillä Nietzschen filosofiassa voi kyllä nähdä. Liiankin helposti. Ja koska olemme sosiaalisia eläimiä, kaikki oletettu ristiriita tuon laumaisen ominaisuutemme kanssa (oli se ulkoisesti tai sisäisesti ehdollistunutta) saa subjektiivista totuuttaan etsivän äärimmäisen luonteen tuntemaan itsensä traagiseksi yksilöksi, lopulta jopa kohtalokkaalla tavalla. Yhteisöstä tulee haaste joka on ylitettävä. Nietzschen metafysiikkaan hurahtavan on helppoa mestariinsa tukeutuen perustella itselleen eriytyvä, ikään kuin autistinen status, joka saa hänet tuntemaan itsensä vahvaksi ja todeksi vasta, kun yhteisö toiseutena on ylitetty ja pahimmassa tapauksessa myös tuhottu. Austistisen statuksen hehku voi käydä liian vastustamattomaksi. Eli mieluummin sen traagisuus kuin ei mitään. Nietzschen metafysiikan haasteeseen lankeaa petollisen helposti. 

Gloverin mielestä Nietzschen haasteesen on vastattava ja mahdollisimman käytännöllisesti: ymmärtämällä, mikä saa ihmisen moraali-identiteetin heikentymään niin, että joukkotuhoamiset ja kiduttamiset tulevat mahdollisiksi ja sitten toimimalla kukin omalta osaltaan niin, ettei tuollaista koskaan enää tapahtuisi. Gloverin vastaus on siis hyvin käytännöllinen ja vähemmän teoreettinen. Julmuutta kokeneiden todistukset ovat hänelle tärkeämpiä kuin yksikään vakuuttava teoria puoleen tai toiseen. (Tätä Noam Chomsky ei tajunnut vähätellessään Pol Potin uhrien todistuksia propagandaksi ja vaikenemalla totuuden lopulta paljastuttua kaikessa karmeudessaan.) Amoralismia ja kovuutta julistanut Nietzsche puolustamassa piiskattua hevosta uskoakseni riittää Gloverille. Se mitä filosofille tapahtuu, voi joskus olla paljastavampaa kuin se, mitä hän ajattelee

-

*Toisaalla haluttiin tarkennusta otsikon tarkoitukeeen. Ei kai siihen kenenkään muun ole velvollisuutta vastata kuin minun. 

Autistinen status syntyi miettiessäni kouluampujia aikoinaan, Auvista lähinnä. Heihin niitze aina tuntuu vetoavan, ruokkivan ikään kuin traagista hehkua yksinäisyyden sisällä, halun olla olemassa yksin koko maailmaa vasten. Autistinen status on jotain, mihin yleistetty toinen, tässä tapauksessa ihmisyyden rekisteri, ei pysty vastaamaan. Mutta koska ihminen haluaa olla olemassa mielekkäästi, hän toteuttaa itseään ylevöitetyllä väkivallalla. Kyse on eräänlaisesta tragedian kaavasta. Itse tulkitsen tragedian siten, että siinä äärimmäiselle merkitystyhjiölle "kirjoitetaan" mieli. Kyse on maailmankatsomuksellisesta autismista. Sitä on autistisen statuksen traaginen hehku.

Ks. myös jutut Autistinen status, Ensisijaisuuden metafysiikasta ja Objektien ikuinen paluu: arvelua hyvyydestä. Tämän kirjoituksen toinen versio on Autistisen statuksen traaginen hehku eli onko Nietzsche vaarallinen filosofi? 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

YLE HOI! TARKKANA SEN KRIITTISYYDEN KANSSA SIELLÄ!

http://netn.fi/artikkeli/maahanmuuttajien-vastustaminen-ei-ole-kriittisyytta#.WUSD3Q15xmw.twitter


Linkissä on niin&näin -lehden artikkeli (maahanmuutto)kriittisyys-sanan huolimattomasta käytöstä. Samanlaisen kirjoituksen voisi nyt kirjoittaa Ylen Turkki-uutisoinnista. Äsken kuulin ja luin, että Turkissa kielletään evoluutioteorian opetus, koska siellä ollaan kriittisiä teoriaa kohtaan. On kuulemma kiistanalainen, vanhentunut ja kumottu teoria. Uskonnon opetusta lisätään kai sitten samasta syystä eli kriittisyyden perusteella?

Olisi kivaa kuulla myös se, miten tätä kriittistä asennetta on Turkissa harjoitettu, miten evoluutioteorian mallia (ei siis sen totuutta) koeteltu validilla tavalla. (Siinä kun on juuri uskon ja tiedon ero, mallien koettelussa.) Tarkkuutta sanoihin, Yle! Luulenpa että kielteisyys olisi tuossa ollut oikea ilmaisu. Tai ainakin olisi pitänyt jättää käyttämättä kriittisyyden käsitettä tässä kohtaa.

Kriittisyyden ongelma on siinä, että emme useinkaan tiedä edes sitä, miten itse perustelemme kriittisyytemme. Silloin kriittisyys ilmenee liikaa tunteena. Tai jopa kokonaan. Maahanmuuttokriittisyys on tästä hyvä esimerkki. Mitä se lopulta on? Tai saa olla? Jos kyse ei ole tieteellisten mallien yhteisesti sovituin säännöin testaamisesta, kriittisyys hämärtyy tendenssien, tunteiden ja arvojen sumuun. Kriittisyys on metodi, ei tunne. Oikeastaan sana kriittisyys pitäisi rajata tieteelliseen käyttöön. Nyt se on liian helposti arvottavan retoriikan käytössä ja mikä pahinta, käyttäjien itse sitä huomaamatta.

Kriittisyyden määritelmiä on netti täynnä, joten ei niistä sen enempää.

https://yle.fi

perjantai 23. kesäkuuta 2017

TUNTEELLA KYLLÄSTETTY JÄRKI 2: moraalista vaistoa ja kuvailevaa etiikkaa (päivitys 25.6.)



"Missä määrin kaikki on sallittua tulematta hulluksi?"  

Kysymys on luonnontieteellinen, psykologinen ja yhteisön toimimisen kannalta tilastollinen. Mihin vielä tarvitaan (yksittäisen) ihmisen käyttäytymistä kuvailevia eettisiä teorioita ja uskomuksia? Niiden vahvistamista tai kumoamista? Tarvitsemme niitä tuon julmuutta kohtaan heräävän vaistomaisen reaktion ylläpitämiseksi julmuuksien psyykkisistä tai konkreettisista etäisyyksistä riippumatta. (Jonathan Glover puhuu inhimillisestä reaktiosta, jota tarvitaan moraalisen tajun toimimiseksi. Näiden reaktioiden hämärtämisen muodot on tunnistettava. Se tuntuu olevan hänelle tärkein eettinen "teoria". Tunteella kyllästetyn järjen ensimmäisessä postauksessa oleva Glover-sitaatti liittyy juuri tähän.)

tiistai 20. kesäkuuta 2017

KÄYTÄNNÖLLISEN KIELEN KAUNEUS



Ostin seitsemällä eurolla näköispainoksen Edit Reinilän, Sofie Caloniuksen ja Valma Krankin keittokirjasta Kotiruoka - keittokirja kotia ja kouluja varten. Kieltäkään ei ole korjattu.

Useimpien suomalaisten klassikkojen ylevästi kaunoilevaa kieltä en tahdo jaksaa. Ahon Juhaa esimerkiksi. En sitten millään. Mutta Kotiruoan ohjeet asiatyyliin vuodelta 1908 ovat konstailematonta kultaa; kielen käytännöllisen funktion ajatonta kauneutta. Kielen yllättävässä suhteessa aikaan on jotain mieltä valpastavaa. Ohjeita lukiessa maailman kohina tuntui jo Suomalaisen kirjakaupan hälinässä katoavan ympäriltäni. Vaikutus oli meditatiivinen ja ostopäätös heti selvä. Ja olen tietenkin varma, että Wittgenstein olisi pitänyt tästä kielen konstailemattomasta välineellisyydestä; käytännöllisen kuvan muodostumisesta.

"Kalasta poistetaan ruodot, se hienonnetaan; munat vatkataan ja kaikki yllä mainitut ainekset sekoitetaan yhteen. Seos kaadetaan voideltuun vuokaan ja paistetaan uunissa." 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

TUNTEELLA KYLLÄSTETTY JÄRKI: sarjamurhaaja erehtyy




Missä määrin kaikki on sallittua tulematta hulluksi? 

Kuten tiedätte, näin se minun mielestäni pitää kysyä eikä mitenkään muuten. Hyvän ja pahan kysymisessä järkeä ja tunnetta ei voi erottaa toisistaan. Vain sillä tavoin kysymys pysyy aidosti mielekkäänä. Pelkän relativistisen järjen matkassa ajaudutaan vain pseudofilosofiaan ja näennäisiin paradokseihin. Järjen perusteella kaikki, ihan kaikki, on tietenkin mahdollista. Mutta tunne kyllästää järjen lauseita tahdosta riippumatta. Ihminen voi periaatteessa ajatella, sanoa ja tehdä tunnettaankin vastaan, mutta ei tuntea mitä vain. Kun sarjamurhaajafiktiossa psykopaatti uskoo haastavansa jokamiehen moraalia pakottamalla jonkun julmuuteen, hän syyllistyy järjen ja tunteen erottamiseen. Ja tietenkin siksi, että hän psykopaattina voi niin tehdä. Kehä umpeutuu.

Teoksessa Ihmisyys (Like 2003*) Jonathan Glover kirjoittaa:

"Eettinen teoria, joka oikeuttaa inhimilliset katastrofit tai ei pysty auttamaan niiden välttämisessä, on puutteellinen. Auschwitzissa ja muualla mieleen tuleva ajatus - 'ei koskaan enää' - on paljon tärkeämpi kuin yksikään absrakti eettinen prinsiippi. Jos minut saataisiin uskomaan, että muutoin vakuuttavan eettisen teorian avulla voidaan oikeuttaa natsien tekemä joukkomurha, hylkäisin teorian empimättä. Kun etiikkaa jälleenrakennetaan, keskeinen sija on sillä vastenmielisyydellä, jota näitä asioita kohtaan tunnetaan."


-
*Teksti löytyy helposti kirjan etukannen liepeestä. Teoksen on suomentanut Petri Stenman.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

NOSTALGIAN TÄYDELLISYYS




Nostalgialla on huono maine aidon ja toden kieltämisenä.  Minä taas otan siitä kaiken irti. Se ei ole menneen vaan läsnäolevan kaipaamista. Sen muistamista. Se kokoaa yhteen sen, mitä havainnosta ja ajattelusta jää yli. Tai puuttumaan (mikä on tietenkin ihan sama asia koska tietoisuuteni ei voi ajatella itseään). Nostalgia on minulle yhtä tärkeää kuin hyvyys, kauneus ja totuus, koska niistä jokaisesta se minua muistuttaa. Ja tietenkin hetken tärkeydestä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

PSYKOPOLITIIKKAA

Kuka masinoi vai masinoiko kukaan? Haluttiinko hallitukseen? Missä määrin arvot lopulta kelläkin eroavat?

Näitä on mukavaa arvailla, varsinkin kyynikkojen, opposition ja poliittisten toimittajien. Joka tapauksessa kiinnostavaa on tämä: miten tämä poliittinen jakautuminen näkyy siinä, kuinka uusvaihtoehtoiset joutuvat tästä edes puhumaan itsestään? Mikä heille tulee nyt liian näkyväksi? Nyt kun ei enää voi vähätellä äärioikeistoisen siiven merkitystä puolueelle, hyötyä heistä ja sitten häivyttää arvojen sovittamatonta ristiriitaa tai samuutta poliittiseen retoriikaan. Nyt kun sitä ei enää voi sietää eikä hiljaa kompata kun se asettuu keskiöön ja pakottaa jakamaan tai kieltämään äärimmäisyytensä. Millainen julkinen ja yksityinen minä tässä itse kullekin nyt muotoutuu? Miten se ilmenee itselle ja muille?

Entä oliko niitä natsitervehdyksiä? Ainakin Halla-aho joutui Tiina Elovaaran ansiosta ensimmäistä kertaa sanomaan julkisesti ääneen, ettei itse hyväksy niitä. Antti Rinteen ponteva ja asioita yksinkertaistava kommentointi tänään eduskunnassa minua kertakaikkiaan vitutti.

-
Alla oleva linkki on hyvä kirjoitus maahanmuuttokriittisyys-sanan vesittymisestä. Jutussa kommentoidaan myös hallituskriisiä.

http://netn.fi/artikkeli/maahanmuuttajien-vastustaminen-ei-ole-kriittisyytta#.WUSD3Q15xmw.twitter

maanantai 12. kesäkuuta 2017

LIIAN KOHTELIASTA RELATIVISMIA?

Ylen välittämässä tiedotustilaisuudessa ja Kolmosen uutisten haastattelussa Sipilä lausui seuraavasti: ”Arvopohjia ei ole oikeita tai vääriä, ne ovat vain erilaisia.” 

Jos ihmisyys on mittana niin kuin Sipilän ja Orpon mukaan oli (haluaa itse että nimi taipuu noin), en ymmärrä lausumaa. En tajua, miksi arvojen neutraalisuutta pitää erikseen korostaa sen jälkeen, kun arvojen syvästi laadulliset erot on ensin tehty selväksi. Ymmärrän että pääministerin täytyy olla varovainen sanoissaan, mutta lisäys on turha. Varsinkin kun tuosta kohteliaasta relativismista voi kukin nyt napata sen mitä haluaa siitä kuulla. ”Eihän pääministerikään meidän arvoja sinänsä tuominnut.”

Arvot ovat tässä maailmassa oikeita tai vääriä. Tässä maailmassa jokainen alistettu ja syrjitty ne oikeiksi tai vääriksi kuulee ja kokee. Heille niissä ei ole mitään puolinaista. Aina kun ihmisyys on mittana, tuon mukaan me tekoja ja sanoja arvotamme oikeiksi ja vääriksi eikä sitä periaatetta tarvitse yhtään loiventaa. 

Ja että tämä nyt tulee ihan selväksi, olen siis sitä mieltä, että hallituksessa tehtiin oikea päätös. Varsinkin kun Halla-aho ei näe kirjoittamissaan törkeyksissä mitään kummallista. Ja toisin kuin Laura Huhtasaari luulee, aika ei lausumia arvoiltaan oikaise, jos niiden lausuja ei teen niitä okaisevia valintoja. Laura. Etkö sinä todellakaan edes salaisimmassa sisimmässäsi näe tässä mitään ristiriitaa?

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

EPISTEEMINEN TOLKKU JA ÄÄRIPÄISYYS


Lukijani ovat varmasti huomanneet mikä minua erityisesti ärsyttää. Se että oma epävarmuus omien asioiden laidasta jätetään retorisesti huomioimatta. Ollaan valikoivasti skeptisiä eli episteemisesti ääripäisiä. Kukaan kun ei voi olla täysin varma, ei ainakaan siihen asti, kunnes skeptisismi osoittautuu mielettömäksi eli johtaa absurditeetteihin, epäoikedenmukaisuuteen tai kärsimykseen (eli siihen vääränlaiseen tolkkuisuuteen). Episteeminen ääripäisyys on yhteisön ongelma. Yhteisön laatuun ja aatteeseen katsomatta. Joku kun sen ihan varmasti kyllä aatteensa sisarissa huomaa, mutta ei yhteisöllisen ideaalin vuoksi sitä "tule korjanneeksi". 

Minusta ei politiikkaan olisi. Tästä episteemisestä heikkoudestani ei kukaan minua kiittäisi. 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

ODOTAN KESKUSTELIJOILTA ALKUPERÄISYYDEN TARKEMPAA MÄÄRITTELYÄ

Katsoin Ylen Oddasatia.  Puhuttiin taas alkuperäiskansoista yleistäen, eli rinnastaen vaikkapa inuiitit, aboriginaalit, "intiaanit" ja saamelaiset keskenään.

Minua tämä kiusaa. Odotan joka kerta käsitteen tarkempaa määrittelyä ja erityisesti sen käyttäjiltä. Mitä alkuperäisyys saamelaisten kohdalla tarkalleen merkitsee eli mihin lain myöntämä oikeus käyttää ilmaisua tarkalleen perustuu? Kun ei ainakaan siihen, että he olisivat olleet täällä muita ennen (ja sitten syrjäytetty Amerikan tai Australian alkuperäsväestön tapaan). Tuntuu kuin luonnonmukaisuuden ja alkuperäisyyden ideat sekoittuisivat tässä keskenään. Ehkä jo itse siis vastaan kysymykseeni. Toinen alkuperäisväestö on ikään kuin jäänyt enemmän juurilleen ja toteuttaa yhä jotain alkuperäisempää elämäntapaa kuin muu alkuperäisväestö. Kulttuurin ominaispiirteiden säilyttämisestä historian saatossa on paljolti kysymys. Missä määrin kyse on sisiaalisesta konstruktiosra ja nissä määrin historiallisesta, kulttuurusesta ja masntieteellisestä faktasta on se kysymys, mihin epätietoiset odottavat tarkkoja vastauksia. Saamelaisten ihmisyyttä loukkaava kohtelu taas ei ole mitenkään epäselvä asia.

Alkuperäisväestön tarkka määrittely on tärkeää, koska siihen liittyy niin paljon poliittista, eettistä ja filosofista retoriikkaa. (Viimeksi politiikassa asiassa kunnostautui Vihreiden Emmi Kari.) Käsitteen epämääräisyys saa sen käyttäjät tuntumaan joko välinpitämättömiltä, tietämättömiltä tai vilpillisiltä. Ja se tekee avoimesta vuoropuhelusta jos ei mahdotonta, niin ainakin hirveän vaikeaa.

---

Alla olevasta linkistä löytyy yksi vastaus alkuperäiskansan oikeutukselle saamelaisten kohdalla:

"Sana ”alkuperäiskansa” ei tosin tarkoita, että saamelaiset olisivat jotenkin alkuperäisempiä kuin suomalaiset.

'Se on hieman harhaanjohtava termi', sanoo arktisten alueiden historiaan erikoistunut dosentti Matti Enbuske Oulun yliopistosta. 'Saamelaiset on määritelty alkuperäiskansaksi siksi, että heitä elää edelleen samoilla alueilla kuin Norjan, Ruotsin ja Suomen nykyisten valtionrajojen määrittelyn aikaan. Kun kansallisvaltioiden rajat muodostuivat, saamelaiset joutuivat ikään kuin valtioiden väliin', Enbuske sanoo."

(https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sortoa-sanovat-saamelaiset-jo-usein-siita-tullut-vahan-pakkomielle/)

PYYTEETTÖMYYDEN KÄYTÄNNÖLLISYYDESTÄ

Pyyteettömyyden idea ei tietenkään ole mahdollista ilman uskoa vapaaseen tahtoon, uskoista syvimpään ja epäilemättömimpään. Kukaan kun ei halua olla hyvä liian käytännöllisistä syistä. (Pahan käytännöllisiä syitä taas on vapauttavaa etsiä ja jos hyvin käy, uskoa myös löytävänsä.)

Hyvän motiiveja ei siis ole paikallaan liikaa kysellä, koska ne katoavat kuitenkin tahtomme hetteikköön ja korvautuvat silloin helposti kyynisyydellämme. Ollaan siis hyviä huoletta. Ainakin niin kauan kuin tulokset tätä periaatetta tukevat.

torstai 8. kesäkuuta 2017

JALOA HEIKKOUTTA

Johtuuko hyväntahtoisuus, oikeamielisyys, reiluus ja sovittelevuus luonteen vahvuudesta vai hajoamisen pelosta? "Jalous" voi hyvinkin olla myös hyödyllistä evolutiivista heikkoutta, jonka kohdalta yhteisö taipuu vaan ei katkea. Luonteensa heikkoudestaan ihmistä siis kuuluu tässä kohtaa kiittää (vaikkakin siis ansiotta, koska kyseessä ei ole valinta eikä siksi kiitoksen arvoinen siinä merkityksessä kuin kiittäessämme uskomme). Näin, kiittäessään, yhteisö huolehtii itsestään pienin ja huomaamattomin elein.


tiistai 6. kesäkuuta 2017

SYYLLISYYDEN IHANUUDESTA JA TURHUUDESTA



Ennen koin syyllisyyttä vessan vetämisestä ja niukistelin siinä ihan naurettavalla tavalla. (En kehtaa edes kertoa.) Ikään kuin se vetämätön vesi olisi päätynyt maailman janoisille. No. Olen tullut järkiini ja nyt se lapsellinen vouhotus vain hymyilyttää.



Kukaan ei hyödy moraalisesta velvollisuudesta ja syyllisyydestä, jos sitä ei voi "panna täytäntöön". Syyllisyydestäni on jonkun aina hyödyttävä. Muuten se on pelkkä tapa tehdä politiikkaa, luoda syvällinen efekti vaikkapa taiteelleen tai kokea itsensä todeksi ja erottua muista. Toisin sanoen: tapa tuhlata elämäänsä.

ARMON VUONNA 1846

Kuvan Inkvisiittorin tuolia on käytetty oikeudenkäynneissä Keski-Euroopassa aina vuoteen 1846 saakka. Erityisesti Nürnbergissä ja Regensburgissa. (Samana vuonna ilmestyi muuten Kierkegaardin Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus.) 

Voi aikoja, voi tapoja. Sanonta ei kuitenkaan tässä kuittaa kaikkea. Keskiaikaisen kidutusvälineen käyttö Euroopassa vielä tuolloin tuntuu hämmentävältä. Varsinkin tuolia ihan vierestä katsoessa.

-

Kuvan ottanut Niina Salonpää Tallinnan vanhakaupungissa keskiaikaisten kidutusvälneiden näyttelyssä.





maanantai 5. kesäkuuta 2017

SANANVAPAUS JA TABU



Neekeri! Rasistisesta historiastaan ja yhteydestään irronnut sana ei ole koskaan täysin neutraali. Sanatkin voivat olla kuin keskiaikaiset kidutusvälineet, joita äskettäin Tallinnassa näin. Niissä on "sammuneinakin" liikaa ihmisen kärsimystä, jotta niitä voisi käyttää neutraalisti edes sisustukseen. Tai ajatella niiden taloudellista arvoa kokematta ristiriitaisia tunteita.

Sanat kiinnittävät tabuja ja siksi on tärkeää, miten ja erityisesti missä niitä käyttää. Sanavapauden ja tabun suhde on siis kompleksinen. Mutta virkamiehellä vähemmän. Hänen sananvapautensa on rajattu ja niin kuuluukin olla.

Kun virkamies puhuu asiattomuuksia, niin kuin poliisit nettiryhmässään tekivät, hän rikkoo tabua, joka säilyttää turvallisuutta, vapautta ja ihmisyyttä ja tasa-arvoa. Näin se on. Siksi virkakielenkin on oltava neutraalia ja vain asioihin, syihin ja seurauksiin keskittyvää.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

PROSTITUUTION LAILLISTAMISESTA JA MOTIVOITUMISEN KÄSITTEESTÄ



Yritän tässä kirjoituksessa vastata itselleni ja muille kysymykseen, miksi prostituutio olisi mielestäni laillistettava. Aloin pohtia asiaa taas uudelleen varsinkin kirjoitukseni Seksi ja rappio komentoinnin inspiroimana. Minusta tämä on tärkeä ihmisyyteen ja poliittiseen päätöksentekoon liittyvä kysymys ja siksi haluan tehdä aiheesta oman kirjoituksen.

                                                                     

Miksi ihminen myy seksiä? (Ja voiko aina sanoa, että kokonaista itseään?) Kysymykseen on niin monia vastauksia, että juuri siksi aitoa mahdollisuutta valita toisin on tarjottava. Vain siten voimme vastata nousematta yksittäisen prostituoidun yläpuolelle. Ja vapautta, pakkoa, terveyttä, traumatisoitumista, ohjautuvuutta, kärsimystä, nautintoa, arvoja, paritusta, itsemääräytymistä ja taloudellista hyötyä ristiin leikkaavat linjat vain vahvistavat käsitystäni prostituution laillistamisesta.

Prostituution laillistamisessa on kyse motivoitumisen politisoitumisesta ja politisoimisesta samoin, kuin vaikkapa asunnottomien päihdeaddiktien kohdalla. 

Kun noin 18 vuotta sitten aloitin työni rikosseuraamusalalla, kyseenalaistin aika pian motivoitumisen käsitteen siinä yhteydessä ja merkityksessä, missä me työntekijöinä sitä käytimme. Miksi odotimme päihdeaddiktilta asunnottomalta motivoitumista päihteettömyyteen, jotta asuminen sitten onnistuisi suunnitelmien mukaan? Tulin siihen tulokseen, että liian paljon siksi, että viranomaisilla ei ollut tarjota välineitä motivaation konkreettiseen koettelemiseen. Motivaatiopuhe jota puhuttiin asiakkaalle, tuntui ammattini yhteydessä kumpuavan syvästä neuvottomuudesta (ja uskon että asiakkaat usein aistivat tämän). Kuvittelin usein kokouksissa mielessäni tilanteen, jossa joku billgates tulisi ovesta sisään ja löisi rahalaukun pöytään. Miten ajatteluni asiakkaan motivoitumisesta silloin muuttuisi? Paljon, koska sitä ei enää tarvittaisi. (Ihmisen motivointi olisi tietenkin yhä tärkeää, mutta siihenkin me tarvitsemme uskottavia rakenteita, sillä niinhän se on, että ihminen ei edes itse tunnista motivaatiotaan ennen kuin saa mahdollisuuden koetella sitä.) Lisäksi motivoitumisen odotukseen tuntui sisältyvän kuin salaa oikean asenteen velvoitusta; kiitollisuuden odotusta. Sosiaali- ja rikosseuraamustyön yhteydessä motivoituminen siis tuntui lopulta vahvasti luokkia ja asemaa jakavalta käsitteeltä, jossa rakenteet, talous ja omat asenteemme puhuivat meissä paljon enemmän kuin arvasimmekaan. Siksi lakkasin käyttämästä käsitettä työssäni.


Kun ajattelen prostituoidun motiiveja ja motivoitumista tehdä työtään tai vapautua siitä, tunnen ajattelevani samalla tavoin tyhjiä ajatuksia, ellei hänen motivoitumisensa uskottavuutta voi koetella ja motivoida konkreettisesti. Mielestäni tämän motivoimisen perustavin väline on poliittinen: laillistaa prostituutio ja mahdollistaa siten ammatillinen järjestäytyminen, työteveydenhoito ja -turvallisuus, kouluttautuminen tai siirtyminen uuteen ammattiin asenteiltaan turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Tai jatkaa työtään niin halutessaan. Laillisuus olisi avarampi mahdollisuus valita toisin tai jatkaa samaa. Siis nähdä, mitä itse on todella valmis valitsemaan.