sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

EPISTEEMINEN TOLKKU JA ÄÄRIPÄISYYS


Lukijani ovat varmasti huomanneet mikä minua erityisesti ärsyttää. Se että oma epävarmuus omien asioiden laidasta jätetään retorisesti huomioimatta. Ollaan valikoivasti skeptisiä eli episteemisesti ääripäisiä. Kukaan kun ei voi olla täysin varma, ei ainakaan siihen asti, kunnes skeptisismi osoittautuu mielettömäksi eli johtaa absurditeetteihin, epäoikedenmukaisuuteen tai kärsimykseen (eli siihen vääränlaiseen tolkkuisuuteen). Episteeminen ääripäisyys on yhteisön ongelma. Yhteisön laatuun ja aatteeseen katsomatta. Joku kun sen ihan varmasti kyllä aatteensa sisarissa huomaa, mutta ei yhteisöllisen ideaalin vuoksi sitä "tule korjanneeksi". 

Minusta ei politiikkaan olisi. Tästä episteemisestä heikkoudestani ei kukaan minua kiittäisi. 

13 kommenttia:

  1. Tää on nyt oikein hyvä! Saanko taas olla eka?

    -Kun miettii että sitä on itsekin lähes koko aikuisikänsä kuullut itseään viisaammilta ( ? ), että: epäile vain, täytyy olla kriittinen, think twice, maailma ei ole vain mustavalkoinen se on harmaa, mikään ei ole lopulta varmaa, viisas jättää vastaamatta, kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset jne. jne. ...siis tätä kaikkea epäilyn pyhitystä ja älyllistämistä, niin on itselle hyvin merkittävää tiedostaa että jossakin kohtaa, edes joissakin asioissa on tärkeää vetää raja ja tietää paikka, missä on, kuka on ja miksi.

    -Omalla kohdallani se ei voi koskea kaikkea asioita, ei läheskään kaikkea, niissä tilanteissa en tiedä on aito valinta, jos ei tiedä, ei tiedä, mutta niitä asioita jotka ovat hengelle, sanan syvimmässäkin merkityksessä elintärkeitä, en halua jäädä skepsikseen, vaikka epäilijäksi ilmoittautuminen ainakin menneinä vuosina toimi (oman) puuttuvan älyn ja tiedon korvikkeena hyvin.

    -Luulen että paras tapa löytää tuo mistä kirjoitit on se, että luopuu kokonaan ajatuksesta että jokin keskustelu tai muu älyn, tiedon tai arvojen kamppailu pitäisi jotenkin argumentaation tasolla voittaa. Sanoilla voi voittaa muutenkaan aika vähän hyvää, vaikka joskus arvot tosiaan niihin kiinnittyvätkin.

    Yhteisön kanssa toimiminen onkin sitten toinen asia. Kompromisseja on siinä pakko tehdä. Sellainen on "hajaannus" jossa ihmiskunta elää lankeemuksen jälkeisessä tilassaan.
    (Ja tässä lankeemus ei ole vain kristillinen termi tai analyysi, vaan myös havainto mikä maailmaa seuratessa on tehtävä. Tai mihin asiat liian usein johtavat. Viittasit politiikaan, joo, muun muassa siellä.)
    Eli omasta luopuminen olisi meille kaikille parantavaa. Myös Juhan päivityksen tarkoittamassa mielessä.


    jope

    P.s.
    Ehdottomuus, se mikä mua joskus kavahduttaa, ja varmuus ovat tai voivat olla kaksi eri asiaa eikä niitä pidä sekoittaa. Ehdottomuus on enemmänkin persoonan ulkoinen ominaisuus ja toteutumistapa kun taas varmuus voi toteutua myös heikossa ja ujossa ihmisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomuus voi olla myös katteetonta varmuuden tunnetta. Eikö? Kulostaa jo jonkinlaiselta paradoksilta...

      Poista
  2. Kyllä varmaan juuri noin, jotain peittyy voluumin tai muun ilmaisun taakse. Mutta kyllä ehdottomuus voi olla aitoakin ja totta. Onhan niitä esimerkkejä ihmisistä jotka eivät ole väistyneet.
    Mut silti en ole halunnut edes sankereitani sellaisina, vaan jossakin kohtaa aina heikkoina, epäröivinä ja mokaavina. ( Jopa tai oikeastaan varsinkin Raamatun "sankarit", vanhan testamentinkin puolelta, sössii ja se katteettomuus paljastuu aina, poikkeuksetta. ) jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin Kokkolasta ajaessani keskustelua afrikkalastaustaisten miesten kouluttautumisesta ym. länsimaissa ja Suomessa. Haastateltiin mm. afrikkalaistaustaista suomalaispsykologia ja puhuttiin siitä, miksi afrikkalaistaustaiset miehet käyttävät niin vähän psykologin palveluja. Psykologin vastaus oli, että psykologia tieteenä on valkoisen kulttuurin perinnettä ja on siksi jo sinänsä vierasta afrikkalaselle. Sitten suomalainen nuorimies, jonka vanhemmat olivat afrikkalaisia, pohti samaa ongelmaa, mutta vastaus oli täysin toinen. Hänen vastauksensa oli, että afrikkalaisen miehen ei kuulu puhua itsestään vaan olla vahva perheen pää. Itsensä pohtiminen ei oikein vielä kuulu kulttuuriin, edes nuorilla miehillä. Minulle tuli mieleeni kysymys, kuuluiko psykologin vastata noin, alaansa kritisoiden, oliko hän silloin odotusten mukainen? Samalla jälleen kerran afrikkalaisuutta uhriuttaen? Tuota toista nuoren kaverin vastaamaa mahdollisuutta hän ei edes pohtinut. (Minusta se olisi ollut kyllä uskottavampi.) Tuossa minulle tuli mieleeni tendenssimäinen, ei toki tietoinen vaan "tiedostamaton" instituution diskurssista kumpuava valikoiva skeptisyys. Jotenkin liian valmis vastaus.

      Poista
  3. Skeptisyyskin voi olla siis eräänlaista (yli?)varmuutta, luonteen tai selitysmallin ehdottomuutta vaikka näyttäytyykin ensin päinvastaisena.

    Mä olen paljonkin aina puhunut taustalla olevista motiiveista. Siis siinäkin mielessä, että ne "paljastaa" meidät. Mutta!
    Entä jos ajattelisikin niin että totta kai mulla on nämä ja nuo motiivit, mä kannatan tätä ja tätä, se minä olen. Liikoja problematisoimatta omia tärkeitä asioita?
    No, tuollaiseen aitouteen pitää tietenkin pyrkiä, ilman muuta, mutta parhaimmillaan se olisi kyllä vasta sitten kun myös omat tiedostomattomat motiivit olisivat (mahdollisimman) hallussa.
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tuohon motiivien kysymymiseen lainaamalla kirjoitustani Pyyteettömyyden käytännöllisyydestä:

      "Hyvän motiiveja ei siis ole paikallaan liikaa kysellä, koska ne katoavat kuitenkin tahtomme hetteikköön ja korvautuvat silloin helposti kyynisyydellämme. Ollaan siis hyviä huoletta. Ainakin niin kauan kuin tulokset tätä periaatetta tukevat."

      Suhteeni motiiveihin on siis pragmaattinen.

      ...

      "Skeptisyyskin voi olla siis eräänlaista (yli?)varmuutta, luonteen tai selitysmallin ehdottomuutta vaikka näyttäytyykin ensin päinvastaisena."

      Jope. Juuri tuosta minusta oli paljolti kyse Marjatan ja sun välisessä jännitteessä. Mitkä arvot(selitysamallit)ja tunteen liemet viittauksissa artikkeleihin ja kaksoiskoodeihin "piilevät"? Eikö?

      Poista
    2. En halua nyt missään tapauksessa mennä tuohon keskusteluhommaan, mutta yleisesti ottaen varmasti on kyllä noin.
      Joskus vittaukset artikkeleihin on ihan ok siltäkin kannalta ettei kaikki ole vain sitä mitä itse sattuu ajattelemaan, vaan mm. lisäravintona keskustelulle mitä joku muu on tutkinut tai ajatellut.
      Samalla logiikallahan me katsotaan uutisiakin telkusta. Oma pää kun on aika tyhjä usein.
      Arvot on sitten ehkä myös yleisesti ottaen aika vaikeita yhteisinä sanoina. Ihmiset jotka nimeää samat arvot voi toimia hyvinkin eri tavalla reaalisessa ja myös päinvastoin, eri nimisillä arvoilla varustetut tekevätkin maailmassa usein ihan samaa työtä ja samalla tavalla. Tästä on mulle ihan arkikokemusta. Ei ole oikeastaan lainkaan merkitystä mitä joku edustaa tai mihin ryhmään se kokee kuuluvansa, esim. poliittisesti, vaan mitä se oikeasti tekee. Tosin parasta on kun esim. mitkään yhteistyötä kyseenalaistavat ryhmäytymiset eivät edes tule esiin. Arvokeskustelussa ne kyllä usein tulevatkin, mutta arvoteoissa ei välttämättä lainkaan.
      Kaksoiskoodeja tai kaksoistandardeja, miten niitä haluammekin nimittää vastaan kamppailu on kaikille yhteinen. Sellaisten nimeäminen/näkeminen ei ole kenenkään tai minkään suuntauksen monopoli, vaan se on juuri sitä tiedostamattoman tiedostetummaksi tekemistä johon varmasti kaikki on aina kutsuttu mukaan ja joka on myös ihanne kaikille? Eikö niin.

      Mä olen päätynyt sellaiseen jokamiehen arkifilosofiaan arvojen suhteen että haluan tunnistaa vain ihan muutaman keskeisimmän arvon, jotka on mulle aika pitkälle turhan epäilyn ulkopuolella ja yrittää elää niitä jotenkin tosiksi. Muitten ihmisten arvokokemuksista on paha mennä sanomaan mitään paitsi tietenkin tilanteissa, jotka on ihan päivänselviä kaikille ihan yleispäteviä pohja-arvoja, oikeuksia. Silloin jonkinlaiseen puolueettomuuteen vetäytyminen olisi tosiaan sitä kyynisyyttä.

      Nythän juuri näillä tunneilla testataan politiikan mahdollinen kyynisyysaste. Luulen ja toivon että saamme esimerkin siitä, että sanoihin kiinnittyneillä arvoilla on merkitystä ja uusiksi menee.

      jope

      Poista
    3. Juuri tässä näitä aprikoitaessa telkusta tullut aivan loistava suora lähetys jossa Sauli Niininistö haastattelee nobelisti Bengt Holmströmiä Kultarannassa. Ja mikä yllättävintä niin tämä BH tuo koko ajan esiin sen helpon skeptisismin tai helpon totunnaisajattelun ulkopuolelta ajatuksia, ihmetteli mm. euron valintaa ja muitakin ihan perusjuttuja joita me pidämme ihan varmoina ja valmiiksi ja loppuun ajateltuina. BH toi esiin Niinistön kanssa myös jenkkien ajatteluun liittyvää tietoa ja ei todellakaan ihan niistä perusasetelmista, mitä mediasta esim. lukee. Kun maan oma pressa ja tuollainen asiantuntija virtailee ajatuksissaan sinne, missä ei heidän heti uskoisi olevan niin se on mulle ainakin yleiselle kyynisyydelle/helpolle varmuudelle parasta vastamyrkkyä. Lisää tälläistä! Voin olla naivi mutta en usko tässä maassa mihinkään eliitteihin. Taloudellisia eliittejä ja muita kuplia on, mutta aika avoimesti on muu esillä koko ajan.
      jope

      Poista
    4. Miksi äänestän enemmän puoluetta kuin ihmistä? (Sirpa Pietikäinen olisi poikkeus.) Koska puolueen myotä ehdokas tekee arvovalintansa näkyväksi. Ja arvoihin koen voivani vaikuttaa äänestämällä enemmän kuin talouteen. Se on nyt maailmassa nähty.

      Tunteissa ja arvoissa on se sama ongelmallinen juttu, että niiden ytimessä on episteeminen taso. Ihan totta, näen niin että tieto on perustavinta. Arvotunne hajoaa tiedollisten elementtien muuttuessa.

      Täytyy katsoa se keskustelu jos vain onnistuu.

      Poista
    5. Katson hallituksrn tiedotustilaiusuutta. Sipilä julistautui yllättäen (kristittynä!) relativistiksi:"Ei ole oikeita ja vääriä arvoja, vain erilaisia." Jotenkin noin.

      Poista
    6. Just, tuo keskikappaleesi on juuri sitä mistä olen usein höpissyt havaintoina. Kirjoitin sen joskus muistaakseni niin että tieto ensin, arvot seuraavat sen seurauksena. Sanat tulevat vasta uusien havaintojen jälkeen. Tässä mielessä todellisuus juuri virtaa. Havainnot tuottavat tietoa, tieto muuttaa arvoja, tai siis ainakin käytännöllisiä arvoja. "Käyttöliittymää" jolla me maailmassa olemme.
      Sehän on osittain juuri liikkeessä koko ajan, me tarkennamme koko ajan, niin ainakin itse ajattelen. Betoniin ei kannata kaikkea valaa.
      Toki on myös juttuja joista havaintoja ei saa, mm. metafysiikan alueella, mutta ne eivät taidakaan olla pohjimmiltaan arvoja, vaan valintoja. Tai muuta.

      Sitten se politiikan tämänpäiväinen arvovalintakin ratkesi. Selkeä oikea päätös tässä tilanteessa. Ja varmasti tekijöille helppokin.

      jope

      Poista
    7. Samaa mieltä arvovalinnan ratkeamisesta.

      Havaintojen ja ajattelun suhde on tuskallinen filosofinen ongelma. Derridan différance, Lacanin reaalinen ovat tästä hyviä esimerkkejä... Muna vai kana? Kenen havainto ja minkä arvopohjan perusteella? Minkä tunteen? Ja missä kohtaa ne aiemmin mainitsemasi ehdottomuudet alkavat meissä kaikissa ratkaista tätä kysymystä? Tämän takia sotia käydään ja ihmissuhteita särkyy. Voiko ihmistä lopulta erottaa asioista eli mitkä vai ketkä riitelvät? Minussa herää aina se ikävä ja epäkorrekti ajatus, että sota on lopulta yhteisin kielipeli. Onneksi ennen sitä tehdään useimmiten kompromissi arvojen ja totuuksien välillä. Hyväksytään siis onneksi ennen väkivaltaa se ihmisyyteen perustettava ratkaisu, ettei yhteistä arvopohjaa löydy.

      Poista
    8. Joo, ehdottomuuksista ei pääse muuten ulos...kuin antautumalla, jossakin ja jotenkin. Miten sitten olla ehdottomasti oma ja tosi itselleen, ja miten olla ei-ehdottomasti yhteisessä mukana? Siinä on sananmukaisesti soveltamista. Itseä helpottaa ajatus, ettei vaadi keneltäkään ihmiseltä jonka kanssa tekee vaikka työtä, arvojen samuutta.
      Ja tuokin on totta että aina yhteistä ei ole, ja silloin kai mennään tuon äärimmäisen pelin asteelle.
      Monet, varsinkin 1900-luvun sodathan ovat olleet myös ideologioiden eli arvojen erään sovelluksen kamppailua, eli siinä mielessä tuo viimeinen kielipeli ajatuksesi toimii. Jos huono maku sallitaan niin Clint Likaisessa Harryssä ei käy enää arvokeskustelua eikä pyri argumentaatiolla voittamaan mitään, mutta tekee kyllä arvonsa hyvin läpinäkyviksi. No, täytyy ajatella että se on vain fiktiivinen maailma ja siellä pysyy vaikka eihän
      se pysy. En ala esimerkkejä maailmalta luettelemaan.

      Mun kesäsomekevennys on muuten se, että olen yhtä vähän somessa kuin ennenkin (täällä menee 80% siitä someajasta), mutta sanoin uutiskanavapaketin perjantaina irti. Se oli aika iso paketti ja uutisia tuuttasi lukuisista maista, mutta enpä niistä nyt hullua hurskaammaksi ole tullut, eli jäävät nyt pois. Pidin niiden kanavien kuvavirroista ja intensiteetistä, mutta kesään kuuluu uutiset ja sää omin silmin ja aistein. Ja maailma pysyy muuten paikoillaan katsomattakin. Rönkkö saa kertoa nyt.



      jope

      Poista