maanantai 19. kesäkuuta 2017

TUNTEELLA KYLLÄSTETTY JÄRKI: sarjamurhaaja erehtyy




Missä määrin kaikki on sallittua tulematta hulluksi? 

Kuten tiedätte, näin se minun mielestäni pitää kysyä eikä mitenkään muuten. Hyvän ja pahan kysymisessä järkeä ja tunnetta ei voi erottaa toisistaan. Vain sillä tavoin kysymys pysyy aidosti mielekkäänä. Pelkän relativistisen järjen matkassa ajaudutaan vain pseudofilosofiaan ja näennäisiin paradokseihin. Järjen perusteella kaikki, ihan kaikki, on tietenkin mahdollista. Mutta tunne kyllästää järjen lauseita tahdosta riippumatta. Ihminen voi periaatteessa ajatella, sanoa ja tehdä tunnettaankin vastaan, mutta ei tuntea mitä vain. Kun sarjamurhaajafiktiossa psykopaatti uskoo haastavansa jokamiehen moraalia pakottamalla jonkun julmuuteen, hän syyllistyy järjen ja tunteen erottamiseen. Ja tietenkin siksi, että hän psykopaattina voi niin tehdä. Kehä umpeutuu.

Teoksessa Ihmisyys (Like 2003*) Jonathan Glover kirjoittaa:

"Eettinen teoria, joka oikeuttaa inhimilliset katastrofit tai ei pysty auttamaan niiden välttämisessä, on puutteellinen. Auschwitzissa ja muualla mieleen tuleva ajatus - 'ei koskaan enää' - on paljon tärkeämpi kuin yksikään absrakti eettinen prinsiippi. Jos minut saataisiin uskomaan, että muutoin vakuuttavan eettisen teorian avulla voidaan oikeuttaa natsien tekemä joukkomurha, hylkäisin teorian empimättä. Kun etiikkaa jälleenrakennetaan, keskeinen sija on sillä vastenmielisyydellä, jota näitä asioita kohtaan tunnetaan."


-
*Teksti löytyy helposti kirjan etukannen liepeestä. Teoksen on suomentanut Petri Stenman.

7 kommenttia:

  1. Hyvä. Tuossa on järkeä ilman relativismia. Ja etiikkaa ilman ideologiaa. Tässäkin ajassa on ihan selviä asioita jotka viitaten aikaisempiin ketjuihin tulisi hoitaa eeettisellä järjellä eli teoilla. Ilman politiikkaa, filosofiaa tai ideologiaa, oikeassaolemista. Syyria lienee niistä hirvittävin juuri nyt, se mitä tapahtuu ihmisille siellä.
    Mitä me voisimme sitten tehdä? En keksi muuta kuin suhtautua myönteisesti jokaiseen Syyriasta sotaa paenneeseen ihmiseen.

    Yksi juttu vielä tapani mukaan:

    Kun ajattelevat ihmiset, lasketaan nyt meidätkin mukaan, alkavat puhua ihmiskunnan hirmuteoista ja pahuudesta, älkää kiinnittäkö huomiota siihen mitä nimiä ja kauhutekoja luetellaan, vaan siihen mitä ei luetella.

    Sillä juuri noissa kohdissahan se relativismin perkele tai ideologinen opportunismi (sama asia) helposti pilkistää silloinkin kun ne kielletään.
    Siksi tuota mitä Juha kirjoitit tulee koko ajan ajatella ja mieluiten peilin edessäkin.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mitä me voisimme sitten tehdä? En keksi muuta kuin suhtautua myönteisesti jokaiseen Syyriasta sotaa paenneeseen ihmiseen."

      Tuohon ei ole lisättävää.

      (Tuo kysymyksenihän koskee myös väkivallasta kieltäytymistä. Väkivallattomuus ei siis ratkaise ongelmaa, koska lopulta oleellista ei ole itsensä marttyyrinen uhraaminen vaan se, mitä sen seurauksena tapahtuu kanssaihmiselle. Hulluus on helppoa välttää silloin kun seuraukset väkivallattomuudesta eivät kuulu havainnon piiriin.)

      Poista
    2. Eli ei tarvita sitä natsismia aina esimerkiksi, varsinkin kun keskiössä jutussani on yksilön kyky julmuuteen. Mutta natsismi on tietenkin arkkityyppi ja siksi sitä käytetään jo meraforana.

      Poista
    3. Noin juuri se on, natsismi oli pahuuden pohja johon kaikki vertautuu, mutta sillä että aina mainitaan "aina" ne hitlerit ja myös stalinit tavallaan myös aktiivisesti siirrytään muun pahuuden unohtamiseen, eikö?
      Tässä tulee taas tää yhdenmukaistuminen. Kun tietoa on liikaa, vain ensisijaistetut tarinat jää henkiin. Ja ehkä sitä kautta syntyy myös viholliskuvia ( ? ) kun typistyneen historian kautta me alamme itsekin uskoa siihen että että kansakuntien joukossa on hyviksiä ja pahiksia. Yhdessä hetkessä niin toki voi ollakin, tai siis kansakuntien toimintapojen suhteen, mutta kun katsotaan pidemmällä aikavälillä, on pahuus löytänyt kyllä meidät kaikki, vuorollaan.

      Holocaust on tietenkin siinä mielessä ehdottoman tärkeä muistaa, että menneisyys ei tunne muuta teollisesti (!) johdettua ja toteutettua kansanmurhaa. Tästä kirjoitti Peter Englund muistaakseni kirjassa Kirjeitä nollapisteestä. Aihe oli siinä sama kuin Gloverilla.
      Tästä näkökulmasta pitää olla hyvin varovainen mm. sanan keskitysleiri käytössä. Ne olivat ainutlaatuisia ja liittyvät vain holocaustiin. Nykyäänkin ko. sanaa kuitenkin käytetään aika vapaasti, valitettavasti jopa propagandistisessa mielessä. Juutalaisten teollinen kansanmurha ei ollut todellakaan asia johon mitä tahansa kamaluuksia voisi vertailla.

      Mutta ehdottomasti kyllä: koska Syyriassa on menossa yksi sodista moraalittomin, ei kai muuta ole tehtävissä kuin vetää maasta pois ja turvaan jokainen perhe, mies, nainen, lapsi vielä jos on aikaa, vaikka niin monelle se on jo myöhäistä. Ja se tarkoittaa tietenkin inhimillistä turvapaikkapolitiikkaa Syyrian sotapakolaisten suhteen.


      jope

      Poista
  2. Kun tästä pakolaisuus-teemasta nyt puhutaan niin mulle on ollut pettymys monessa mm. julkisessa keskustelussa esiin tullut, sanalla sanoen kyynisyys näiden ps-loikkareiden suhteen.
    Eikö nyt pitäisi olla tyytyväinen siitä, että he ovat irtiottaneet itsensä halla-aholaisuudesta?
    Nyt kun he ovat hallituksessa vaikuttamassa todennäköisesti hyvin heikolla vaikutusvallalla ilman ääriporukoiden painetta niin se ei kaikille kelpaakaan. Tämä kertoo ehkä liikaa siitä, että ihmiset eivätkä asiat riitelevät. Siis mielikuvat ja omat intohimot, omat varmuudet riitelevät.

    Helsingin Sanomien Leena Halminen kirjoitti tästä vääristyneestä tavastamme olla oikein hyvin.
    Vastaavia kokemuksia kuulee koko ajan ihmisiltä.
    Jonkinlainen tuomioiden langettamisen kulttuuri on
    kovin yleistä. En iloitse siitä,että olen tästä kirjoitellut ennenkin ja nyt todellisuus vastaa, mutta totean että pitäisi uskoa ihmisistä parempaa ellei ole jonkun roistomaisuudesta ehdottoman varma. Tätä voisi ehkä hieman enemmän näiden "sinisten" suhteen soveltaa eikä epäillä heidän itse ilmoittamaansa vakaumusta ennen kuin he ovat mitään ehtineet edes tehdä.
    Jos joku haluaa Hesarista toimittaja Leena Halmisen jutun lukea, löytynee jutun otsikolla "Toisille edustan rasistia, toisille suvakkia – Tohtiiko tässä enää olla mitään mieltä?"
    Kyllä:)
    Halmisella on siinä monta hyvää ohjetta ja viisautta tähän aikaan.
    Kaiken laillisen (!) kanssa on osattava keskustella jotta kestäviä päätöksiä voidaan tehdä. Ja ne päätökset on todellisuudessa kovin usein kompromisseja. Jotenkin mulla on intuitio, että tämä poliittinen tappelu jollakin lailla löytyy vielä edestämme. Mutta voi sieltä löytyä hyvä tulevaisuuskin.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...kirjoitti.. tavastamme olla oikein hyvin."
      Siinäpä vasta lauseen osa, heh. Mitähän tarkoittaa?
      No, onko sillä nyt mitään väliäkään.
      Sanojalla oli asiaakin, mutta jos se jäi matkalle niin maailma ei menetä mitään. Mutta kuiteski, Halminen sentään puhui asiaakin.
      jope

      Poista
    2. Tuossa psykopolitiikkajutussa just tota mietin; haluan nähdä mihin asiat sinisten kohdalla etenevät. Miten tämä dialektiikka rullaa. Ilmaisu kesäteatteri ärsytti mua hirveesti. Oikein kilpaa yritettiin ottaa irti tilanteesta kaikki mahdollinen poliittinen hyöty. Kyynisyys, juuri niin. Voin olla väärässä, mutta sen haluan ensin nähdä.

      Poista