keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

SCORSESEN HILJAISUUS

Papiksi ensin aikoneen Scorsesen muuten tylsä uutuus kysyy mm. nämä isot kysymykset:

Kuinka vahva ihmisen luottamus armoon sittenkään on? Tai jumalan kaikkitietävyyteen? Tarvitseeko tai saako uskoaan todistaa ihmisen kärsimyksen hinnalla? Ja kenelle sitä on itsensä lisäksi edes tarpeellista todistaa? Entä haluaako epätietoinen yksilö marttyyriudessaan aina lopulta pelastaa vain itsensä? Missä määrin marttyyrius mitataan kanssaihmisten verellä?  Onko martyyriudessa lopulta mitään kunnioitettavaa? Uskooko ihminen oliollista jumalaa enemmän uskoonsa, jota hänen on todisteltava itselleen? 

Shūsako Endon romaania en ole lukenut, mutta lienevät samat kysymykset siinäkin tärkeitä. (Tuohon sukunimen oohon en tuota yläviivaa löytänyt.)



8 kommenttia:

  1. Vaikka noita kysymyksiä ei varmastikaan vastattaviksi ole tarkoitettu, niin mä voisin silti yrittää vastata omalta kohdaltani, kun on tässä nyt aikaa ( niin kuin mulla yleensä aina on jos en ole töissä).

    "Kuinka vahva ihmisen luottamus armoon sittenkään on?"
    -Heikko. Mutta sitähän armo on, luottamusta ei mitata. Jatketaan hengittämistä siinä mitä on. En voi kuitenkaan itse itseäni rimpuilla sisään.

    "Tai jumalan kaikkitietävyyteen?"
    -Heikko, välillä. Mutta. "Se" tietää sen minuakin paremmin. Kysymys ei ole niin radikaali kuin kuvitellaan. Epäilysten paljastaminen on jokapäiväistä leipää, ei raju tunnustus. Siksi joskus kun joku saa tunnustusta epäilyjen tunnustamisesta, se on vähän noloa, koska asia on niin tuttua.

    "Tarvitseeko tai saako uskoaan todistaa ihmisen kärsimyksen hinnalla?"
    -Uskoa ei voi todistaa eikä oikein olla todistamattakaan. Mutta oma usko ja sen tila ei ole uskoni, siis kritinuskon ydinjuttu, siinä ei ole kyse minusta ja minun suhteestani, vaan Persoonan, Kristuksen suhteesta minuun. Tarvitseeko mun pinnistellä uskoakseni näin? Ei. Kun on vähäisen uskon päivä, on sellainen, ja jatketaan hengittämistä.

    "Ja kenelle sitä on itsensä lisäksi edes tarpeellista todistaa?"
    -No, itselle ei ainakaan kannattaa alkaa todistaa. Paljastuu heti. Itse tietää miten heikko usko on, mutta sehän ei olekaan ratkaisematon ongelma, kts. edelliset.

    "Entä haluaako epätietoinen yksilö marttyyriudessaan aina lopulta pelastaa vain itsensä?"
    -Marttyyriudesta en sano enkä tiedä mitään, mutta kyllä sitä usein hämmästelee kuinka harvoin sitä rukoksen piiriin sulkee ihmisiä vähänkin kauempaa. Kts. seuraava vastaus.

    "Onko martyyriudessa lopulta mitään kunnioitettavaa?"
    -On ehkä, jos se tapahtuu lähimmäisenrakkaudesta ilman tietoa omasta "marttyyriudesta."
    Tahaton rakkaus on mitä hienointa. Kelvottoman ihmisen rakkaus on kaikkein kelvollisinta.
    Uuden testamentin mukaan ihmisessä e i ole ominaisuuksia, jotka kelpaisivat vaihtorahana ja sisäänpääsylappuna taivaaseen. Se mitä kutsutaan parannukseksi on saatua, heikkoa eikä kata koko elämää koskaan. Ehkä me olemme kaikki marttyyreitä, kun elämämme paikassa, missä on valtava systeemivirhe, perisynti, painoimme itse väärää nappia, emme uskoneet Jumalan selvää ohjetta.

    "Uskooko ihminen oliollista jumalaa enemmän uskoonsa, jota hänen on todisteltava itselleen?"
    -Tämä on aina hyvä kysymys. Ajattelen monien lailla niin, että usko omaan uskoon on samanlaista kuin usko omien hyvien tekojen tuottamaan kelpaavuuteen: suoranaista kristususkon pilkkaa, lievimmilläänkin uskonnollisuutta, jolla ei ole tekemistä kristususkon ytimen kanssa.
    Jumaalaan oliona, Jumalana uskominen ilman henkilökohtaisia pyyteitä on tavoite... tapahtukoon sinun tahtosi. Yhdenkin askeleen tällä tiellä ottanut tietää ettei todistelu kannata, ei itselle, ei Jumalalle, ei muille. Siis oman uskon todistelu. Kristuksesta voi aina puhua. Hänestä voi aina antaa kertoa niin itselleen kuin jollekin toiselle, jos sellainen joka on alkanut epäillä tätä maailmaa ja sen valtavirtoja, osuu kohdalle. Ajatus että Jumala on, ja että me emme voi hallita häntä mitenkään, pitäisi riittää.
    En kuitenkaan halua pelkkää irtonakkia, pelkkää teismiä, vaan haluan koko paketin, se on mulle kristinusko klassisessa muodossaan. Oma uskoni sitä vasten verrattuna on aivan naurettava juttu.
    Jokaisella on oma tiensä, mutta aavistelen miten siinä käy jos alkaa omaa uskoaan liikaa miettiä, heikosti. Se on kerrottu jo etukäteen Uuden testamentin sivuilla. Ei tässä ole mitään takeita. Onko mahdollista että olen antanut itseni huijata itseäni? On. Kristukseen kääntyvä kääntyy ensin tyhjään. Juuri sinne, mistä Juha niin taitavasti aina filosofoit. Jos hyvin käy, siellä voi osua ristiin.

    Toivottavasti kukaan ei ottanut näitä sanojani todisteluna. Ne olivat kesähullun puolustuspuhetta vaan hyvien kysymysmerkkien äärellä.

    jope

    VastaaPoista
  2. Jope, komppaan mökiltä, hyviä vastuksia.

    Itse kunnioitan marttyyreja, siis heitä jotka ovat valmiita pitämään kiinni uskostaan elämän päättymisen uhalla. Heitä on yhä ympäri maailmaa. Pejoratiivinen nimitys "marttyyri" kuvaa manipuloivaa ihmistä, joka tekee itsestään teennäisellä nöyristelyllä keskipisteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terroristit eivät liioin ole marttyyreja vaan väkivallan tekijöitä.

      Poista
    2. Vesa, marttyyreita tosiaan vielä on eikä asia ole heille teoreettinen, ihmisiä kuolee Kristuksen motivoimien tekojen puolesta jatkuvasti koko ajan. He ovat minulle mysteeri ja ihmetyksen aihe. Kaikki eivät elä ottaakseen elämästä kaiken irti itselleen. Se on ihme ja mahtava asia ja sitä voisi pitää myös esikuvana, mutta..., ei minulla ainakaan siihen ole antaa mitään. Se "vanha maailma" josta me katselemme ja luemme vain erilaisia kuvituksia on täällä koko ajan. Näitä kun ajattelee oma usko tuntuu entistä naurettavammalta.
      Juha, joskus olen minäkin miettinyt voisiko luottamus Jumalaan ja hänen armoonsa olla niin suurta että Jumalan ja armon voisi sulkea pois mielestään ja elää ilman niitä kuin niitä ei olisikaan. En ajattele enää niin, koska tiedän että nyt täsmälleen päinvastaista haluavana minä tosiasiallisesti myös samalla teen koko ajan niin, elän ilman Jumalaa. Niin hataraa on ihmisen usko yleensä.

      jope

      Poista
  3. Joo, marttyyrius on minulle todiste uskon todellisuudesta ja rohkeudesta. Se ei ole sellainen valinta, joita me täällä länsimaissa päivittäin teemme miettiessämme, miten saisimme elämämme mahdollisimman mukavaksi / mallikkaaksi.

    Armon kokemuksen saavuttamiseen ei tarvita kovin monta sanaa, käsitteitä ei yhtään. Ihminen joka pyytää armoa on jättänyt käsitteet taakseen, samoin kaiken välimatkan ja etäisyyden, joiden turvista voisi heijastella valintojaan.

    VastaaPoista
  4. Tossa elokuvassa asian tekee haastavaks se että usko pitää kieltää ettei TOISTA ihmistä kiduteta. Silloin pitää luottaa jumalansa ymmärykseen jos milloin. Juuri uskonsa kieltäminen on silloin rohkeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Uskon kieltäminen tuollaisessa tilanteessa tuntuu kuiteskin enemmän uskon tunnustamiselta. Noinhan pitääkin tehdä. Koska oma usko ei ole uskon kohde, ei sen vuoksi tulee uhrata ketään.
      Mutta pitää katsoa elokuva, vaikuttaa mielenkiintoiselta.

      Jos kun Jumala on kaikkivaltias ei hän tietenkään voi olla uskon tunnustamisen suhteen mekaaninen. Uskon tunnustaminen voi olla iso juttu, tai se ei sitä ole. Lopputulos ratkaisee.
      Henkilökohtaisesti esim. jätän uskostani kertomatta ihan jatkuvasti. Varsinkin jos ajattelen että mukaan tulisi vaikuttamisen makua. Uskon jatkuva kieltäminen on toinen juttu. Helposti se kyllä menee siihenkin, koska orginaali kristinusko on marginaliaa tänään. Niin sanottua evankeliumin häpeää ei mielellään halua kantaa. Jos on kristitty niin on kivempi puhua vaikkapa vain kirkon sosialisesta sanomasta jota iso osa ihmisistä arvostaa, mutta ei Kristuksen veren sanomasta, siitä mistä todella on kysymys.
      Jokainen vaikka minkälaisen tai vaikkapa miten matalan profiilin kristityn tielle lähtenyt, pudonnut, joutunut tietää kieltäneensä uskonsa, tai oikeastaan uskon, kolme ja kolmekymmentäkolme kertaa ja koko ajan tulee kertoja lisää.
      Tälläisiä me olemme.
      Jos joku nimittää minua tai kokee minut tekopyhäksi valeuskovaksi, pelkäksi hang-aroundaajaksi, jonka usko ei todellakaan tule todeksi ja uskottavaksi sen enempää sanoissa kuin varsinkaan teoissa ja joka ei voi olla mitenkään aito uskova tai kristitty, niin ilmoittaudun heti: osuma, juuri niin, tässä on sinulla on sellainen, itsessään riittämätön.

      jope

      Poista