maanantai 31. heinäkuuta 2017

VANKILAKIRJAT




Tyhjennän hyllyäni "turhista" kirjoista. Osaksi lähenevää muuttoa varten, mutta muutenkin. Jälkeläisten ei ole mukavaa miettiä, mitä tehdä kirjoilleni kun minusta joskus aika jättää. (Tyttäreni on selvästi tyytyväinen projektistani.) Ja kyllä tämä tuntuu jotenkin niin puhdistavalta ja vapauttavalta tämä ylimääräisen ja jotenkin turhalla tavalla velvoittavan materian raivaaminen silmistään ja mielestään. Lahjoitan kirjat Vaasan vankilalle. Rikosta, katumusta, filosofiaa, runoja, dekkareita, logoterapiaa... Noin 10 hyllymetriä. Naiskirjailijoitakin olen ujuttanut mukaan vaikka lukijakunta tietenkin koostuu miehistä. Ja yhdestä Beckettistäkin luovuin. Jo työni puolesta minun on uskottava ihmisen mahdollisuuteen muuttua, myös lukutottumuksissaan.

Hyllyä putsatessani osui käsiini kirjoja, joita en enää muistanut tarvitsevani tai joihin en ollut hankkimisen jälkeen koskenut. Joitakin kirjoja lukaisin vielä hätäisesti ennen lopullisia jäähyväisiä. Kirjoista luopuminen oli yllättävän helppoa, koska hyvin näytin sittenkin tietävän, mikä vielä on tärkeää. Tämä on vähän niin kuin oman päänsäkin siivoamista.


Ajattelin kirjoja pakatessani myös vankilaa lukemisen paikkana. Rajatussa vapaudessa on aikaa johonkin uuteen. Ehkä kirjaston hyllyjä katsoo siellä toisin silmin kuin vapaudessa. Salaa muilta, niin vangeilta kuin työntekijöiltä, melkein itseltäänkin. Joillekin vankilaan sijoittamilleni sanonkin, että yritä ajatella paikkaa luostarina ja keskittyä kerrankin kunnolla itseesi ja arvoihisi. Nyt voin vielä lisätä, että siellä Vaasassa on muuten aika hyvä kirjasto, jota voit meditaatiossasi hyödyntää.

5 kommenttia:

  1. Hieno juttu, ja varmasti lukijoita löytyy sieltä jostakin. Ties mitä oikea kirja oikealla hetkellä saa aikaan.

    Itse olen omalla tavallni pitänyt huolta ettei minkäänlaista kotikirjastoa pääse syntymään, oliskos mulla omassa hyllyssäni noin 100-150 kirjaa vain.
    Olen antanut pois, jättänyt kirjoja bussien penkeille, heittänyt paljon roskiinkin, ja vienyt tietysti divariin. Joskus katson tätä pientäkin kirjakokoelmaani sillä silmällä, että miksi tuo on mun hyllyssä. Silloin päätyy helposti opus paperinkierrätykseen. Varsinkin jos kirja on vähänkin sellainen etten ole siitä ihan aidosti pitänyt. Viimeksi meni mun ainoa Auster.
    On muuten mahtavaa että on olemassa vielä jotakin missä ei tarvitse yrittää olla tasapuolinen, tasa-arvoinen eikä laaja-alainen eikä sellainen subjektiivinen tylytys voi loukata edes ketään toista. Tarkoitan siis kirjallisuuden lukemista.
    Mutta muuten mulla maku sellainen että jos kirja, leffa, levy vähänkin toimii, niin pidän heti ja helposti, ehkä liiankin helposti. Vasta myöhemmin sitten kun teos katoaa kokonaan korvien välistä, huomaa että ei se ihan mun sielulle ollutkaan. Ne kirjat ei sitten jää Ikean hyllyyn makaamaan.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Austereita multakin lähti. New York -trilogian pidin.

      Poista
    2. ...tai oli sun sielulle silloin joskus... se on jännä kattoo että mikä pitää pintansa.

      Poista
    3. Juuri niin, aika ja paikka voivat olla hetken otollisia.
      Menetän tässä nyt loputkin rippeet älykköydestäni mutta pidän loppuun katsomistani leffoista tai loppuun lukemistani kirjoista noin kahdeksasta kymmenestä. Voi olla että ennakkovalinnalla on tekemistä jo asian kanssa ja sillä että lopetan heti alkuunsa noin sivulla 48, jos ei lähde.
      Mutta jatkoon päässeistä pidän helposti suurimmasta osasta, ja usein paljonkin. Mutta niistä kyllä sitten iso osa, ellei suurin, jää siihen yhteen kokemisen kertaan. Osa sen sijaan roikkuu mukana koko ajan. Niiden olemassaolosta on jo tyytyväinen ellei onnellinen. Voisin luetella vähintään kaksikymmentä kirjailijanimeä joiden kirjailijauran posttallustelusta maanpinnalla on mulla helpottunut olo: mahtavaa että ne teki sen mikä teki, nyt kelpaa olla, niin näkijän kuin kokijan.
      En tajua vieläkään miten kirjallisuuteen pitäisi suhtautua fanina eri tavalla kuin esim. rockmusaan suhtauduin aikoinani. Mulla voisi hyvin olla Italo Calvino- tai Paavo Rintala -juliste tässä seinällä.
      Mutta fanius ei tarkoita välttämättä henkilökohtaista tavaraobjektien omistamista. Noiden mainitsemieni kirjoja mulla ei hyllyssä ole kuin muutama. En vaan osaa kuvitella juuri meidän kotiin sellaista kulttuurikirjastoa, jonka edessä ottaisin vaikkapa facebook-päivityskuvan tms.

      jope


      Poista