tiistai 24. lokakuuta 2017

SYYSIHMISIÄ

Miksi vaalimme kuvaa kiireisestä ja ilottomasta kaupunkilaisesta? Miksi jaksamme siihen aina vain niin ilottomasti palata? Ihmiset voivat olla eleettömiä, mutta se johtuu todennäköisemmin siitä, että he ovat matkalla määränpäähänsä kuin siitä, että heidän elämänsä on ilotonta ja merkityksetöntä. Ehkä he juuri kiirehtivät sinne, missä sitten iloitsevat.  


63 kommenttia:

  1. juha

    vähän arvasinkin että tämä teksti on omistettu minulle! olin arka kommentoimaan sitä, kun pelkäsin ettei vaan tästäkin kaupunkilaisuus-maalaisuus -akselista tulisi jakolinjaa ja kahta leiriä kaiken muun tavoin.

    mulla on kokemusta hesassa asumisesta (54 vuotta) ja ns. maalla asumisesta ( 7 vuotta). voisin siis harjoittaa tutkivaa journalismia ja vertailla. istuisin vaikka kontulan metroon jonkun narkkarin ja kännykkää tuijottavan nuoren väliin ja antaisin mennä. rekvisiittana mulla olis avattu kaljatölkki, huono ryhti ja välinpitämätön ilme.

    tai sitten ajaisin edestakaisen matkan yhteysaluksella kotisaareen, jossa ei istu oksentelevia työttömiä eivätkä kymmenvuotiaat lapset notku meidän omalla mogadishu avenuella, koska sellaista ei tietenkään täällä paratiisissa ole...

    pakanallinen kaupunki vs. kotisaari, tuo sivistyksen ja ultima thulen takalinja!

    vakavasti: kumpi on parempi, kaupunki vai ei-kaupunki? minähän rakastan hesaa, enkä olisi muuttanut sieltä, jos k ei olisi kuollut. pidän siitä, että kaupunkilaisuus vaatii erityistä sosiaalisuutta. stadissa ihmiset kehittävät hienoja taitoja takaamaan yksityisyyttä ja rauhaa. kaupungissa muiden ihmisten äänet tarkoittavat, että apua, sosiaalisuutta ja iloa on lähellä. mutta kyllähän kaupungeistakin löytyy tarvittaessa myös yksityisyyttä ja rauhaa.

    täällä saaressa taas kävelen päivittäin rantaan tuijottaakseni meren horisonttiin. se on ääretön ja puhdas linja, jota katsoessa pää alkaa puhdistua. tähän tyhjään viivaan ankkuroituu tänä päivänä oma rauhani.

    tunnustan silti kaipaavani kaupungin small-talkia. sitä sopimuksenvaraista puskuria ihmisten välissä. se tarjoaa yksityisyyttä ja suojaa siltä, että pitäisi olla avoin ja ystävä jokaisen kanssa. kun asuin liki muita, minun piti oppia pehmentämään reaktioitani siksi, että meitä oli monta ja yhdessä synnytimme yhteistä ilmapiiriä.

    luulen että meillä kaikilla on muutamia yhteisiä perustarpeita. meidän täytyy voida kävellä, olla muiden ihmisten lähellä, leikkiä. me tarvitsemme kosketuksen luontoon, ja meidän täytyy tuntea itsemme tasavertaisiksi muiden kanssa. onnellisen kaupungin kuuluu auttaa meitä saavuttamaan nämä perustarpeet. mutta sitten jos se ei sitä tee, voi olla ihan järkevää etsiä onnea maalta. 'joutua luontoon', niin kuin tuomas nevanlinna sanoisi.

    meri

    VastaaPoista
  2. Sekä kaupungissa että sen ulkopuolella olemisessa on mukavat puolensa. En kuitenkaan jättäisi yhtenäkään vuonna kokematta kesää ja syksyä mökillä, puolisähköttömänä ja modernien mukavuuksien ulkopuolella. Mieli lepää jokapäiväisissä askareissa ja luonto hoitaa monin tavoin. Kiireet keskittyvät kaupunkiin, mutta niin kuin Meri kuvaa, siellä oppii paljon sosiaalisuudesta. Toisaalta sitä tulee sitten niin runsaasti, ettei kesällä ihmisiä juuri kaipaa.

    VastaaPoista
  3. vesa

    kaupunkien vastainen kauna on kurja ja ikävä ilmiö – aivan kuten joidenkin elitististen liberaalien huolellisesti piiloitettu maaseudun halveksuminen.

    monet toisen tai kolmannen polven saaristolaiset mollaavat täällä muovista kaupunkielämää surutta. ne korostavat varsinkin sitä, miten ihmiset ovat töykeitä ja epäkohteliaita. joskus minusta tuntuu että ne näkevät rikollisia ja narkkareita ja kummallisia hiippareita liki joka kadunkulmassa.

    minunkin piti alussa liki pyytää anteeksi entistä asuinympäristöäni ja kohdella kantasaarelaista poikkeuksellisen ystävällisesti, muuten olisi tullut se vaikutelma, että luulen olevani parempi kuin hän.

    luulen että ihminen on paljolti sitä, missä hän asuu. eihän sitä kestäisi asua päivästä toiseen sellaisessa paikassa, jossa tuntuu ikävältä. vaikka kyllä se onnellisuuden mittaaminenkin on tosi vaikeaa: mihin sitä nyt sitten vertaa? ja onko asumismalli niin ratkaiseva, kun tyytyväisyys ihmiselossa rakentuu monesta muusta seikasta?

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten olin taas Tikkurilassa koulutuksessa ja hyppäsin neljän jälkeen lähijunaan. Helssinkiin piti päästä. En sitten löytänyt etsimääni levykauppaa ja päätin kysyä osoitetta(silloin ei ollut googlekarttaa). Pysäytin kohteliaasti keski-ikäisen rouvashenkilön ja ilmaisin olevani hukassa ja kerroin mitä etsin. Hän sanoi että kuules, voin vähän kiertää tuosta niin vien sinut perille. Että sellainen oli minun tyly helsinkiläiseni. On tapahtunut melkein sama toisenkin kerran. Minusta paljon on kysymys siitä, miten itse ihmisiin suhtautuu. Jos sitä kotiin ruokaa laittamaan kiirehtivää vastuunsa tuntevaa ihmistä pitää ilottomana ja tylynä, kai häntä lähestyykin sellaisena.

      Poista
  4. juha

    muistelen että jossakin luontokeskustelussamme vitsailit siitä, miten sun luontokokemus on sitä, kun saat istua pihalla ja sytyttää sikarin ja kumota pienen viskipaukun. mielikuva on hauska ja vapauttava, mutta on mulla silti pieni kiusaus miettiä sitä, että miten sun kaltainen kaupunkilainen pärjäisi henkisesti, jos se vietäisiin metsään ja jätettäisin sinne hakaneulan ja narunpätkän kanssa. tällaiset cast away -tilanteissahan se ihmisen kantti usein punnitaan.

    mun heikko kohtani on klaustrofobia ja se, jos mut sullottaisiin jonnekin suljettuun tilaan, oli se sitten maalla tai kaupungissa. mun kodin huoneissa ei ole ovia. jonkun ikkunan täytyy olla aina auki, muuten ahdistun eksponentiaalisesti.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en minä luonnossa pärjäisi, se on selevä. marjassakin kun olin perheen kanssa niin ahistuin niin että itkua piättelin.

      Poista
  5. juha

    mulle tuo sun olematon luontosuhteesi on hyvin murheellinen uuutinen. ehkä se on se sinun älyllistämishalusi, joka estää sinua rakentamasta yhteyttä. luontosuhdehan on ennen kaikkea tunneside. sitä ei voi luoda tiedon varaan.

    luonnossa parasta on se, että luonto on yhtä luontoa, oli paikka mikä tahansa. ainoastaan asenne ratkaisee. luontoa pitää ammentaa sisäänsä, siihen pitää uppoutua. se on tehty mutkattomaksi, koska luontoa voi edustaa vaikka asvaltin rakosissa viihtyvät voikukat, sammalet ja satunnaiset muurahaisetkin. puhumattakaan hylätyistä tonteista, asfaltin vesilammikoista ja taloyhtiön nurmikoista

    olen muuten ihan samalla kannalla kuin vesakin, eli en usko luonnon suhteen maailmanloppuun. me ihmisparsat saatamme hävitä, ja se olisi ihan oikeinkin, mutta luonnolla ei ole sen jälkeenkään mitään hätää. se hakee uuden tasapainon ja porskuttaa menemään. siksi minua lohduttaakin se, että vaikka ihminen hautautuisi tekemiensä saastekasojen alle, niin kosmos jatkaa kiertoaan siitä yhtään häiriintymättä.

    meri

    VastaaPoista
  6. meri, tuo on hyvä lohdutus, elämä palaa takaisin ihmisen jälkeen ja löytää itsensä tavalla tai toisella aina siihen saakka kunnes planeetta jostakin kosmisesta syystä muuttuu elinkelvottomaksi, esimerkiksi aurinkomme luhistuessa tai jonkin muun vastaavan ison tapahtuman sattuessa kohdalle.

    uskon että luonto puhuu meille monella tapaa ja vaikuttaa meihin, vaikka yhtään lausetta ei kuulu eikä yhtään älykästä mietettä esitetä. Luonnon muodot ja mitat, värit ja tuoksut, lämpö ja kylmyys ovat meissä todella syvällä. Ne ovat sellaista ei-propositionaalista rakennetta, joka esittää meille väitteitä - tunnemme sen ruumiissamme ja mielessämme.

    Minua harmittaa ja ällistyttää eniten se, että ihminen on saanut planeetan sekaisin näin nopeasti, vain muutamassa vuosisadassa. Ja miten: oletetulla älykkyydellään, joka ei kuitenkaan pysty kollektiivisesti laskemaan ja säätelemään sitä mitä tekee.

    Äly on hyvä, mutta voi miten huonosti ihmiskunta on sitä sovittanut olemiseensa. Juuri luonnon unohtaminen on yksi ekokatastrofin ja ihmistsunamin syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoan sivistyssanan kännykkä heitti väärin, kun en jaksanut korjata... Ei-prepositionaalisesta oli puhe...

      Poista
    2. Tuo luonnon jäljelle jääminen ei yhtään lohduta sen suhteen, mitä ajattelen niistä tulevista sukupolvistani. Ei voi mittään.

      Poista
  7. Juha, minun on todella vaikeaa nähdä, että ihmiskunta loppuisi kokonaan sanotaan vaikkapa viitee sataan tai tuhanteen vuoteen. Millä kokoonpanolla se jatkuu on sitten vaikeampi sanoa. Jokainen aika keksii oman loppunsa niiden tietojen ja uhkakuvien pohjalta, joita sillä on käytössään. Luulenpa, että tälläkin sukupolvella menevät tuhoennusteet pieleen, jos niiden kuvitellaan tuhoavan kaiken. Mutta sukupuutto- ja pilallemenoaalto seuraa toistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on. Tässä miettii nykyisen kulttuurimme kuntoa tulevaiduudessa kun tähän on tottunut. Tai sitä miten elintiasta kamppaillaan, miltä kamppailu näyttää ja tuntuu. Mistä sitä oikeastaan tarkkaan ottaen puhuu kun puhuu näistä tuhoutumisista? Tuntuu että lopulta mekin kaikki haemme jotain fokusta, joka katoaa jälkiinsä.

      Poista
  8. Vaikka tiedän tieteestä, luonnontieteestä, suurin piirtein saman kuin tekin, "uskon" siihen, luen tieteestä aina kun mahdollista, samoja helppoja populaarijulkaisuja kuten me kaikki ja iloitsen tieteen saavutuksista ja löydöistä koko ajan ja muutenkin seuraan tähän aikaan päivyttävää tietoa eristämättä itseäni mihinkään ismiin tai periaatteeseen johon ripustautuisin puolustamaan jotain suljettua järjestelmää, niin tunnen itseni varsin friikiksi kun vertaan omaa maailmanloppumis-käsitystäni teidän kirjoittamiinne fiksuihin ja hyvinkin mahdollisesti toteutuviin ajatuksiin, ja ilmeisesti suurimman osan pappien ja uskovaistenkin käsityksiin.

    Nimittäin ajattelen maailmanloppumisen tapahtuvan niin kuin raamatussa se kerrotaan, tai ainakin sinne päin, ja ainakin hieman siinä edeltä kuvattujen tapahtumien mukaisesti. Tai taidanpa rehellisesti uskoa ilman hieman- ja sinne päin -sanoja.
    Mitään aikoja ei kukaan ihminen voi sanoa, se kaikkihan tulee kuin varas yöllä, päivää ja vuotta, vuosisataa ei kannata miettiä, vaan elää ihmisenä, mutta en osaa vaikka haluisinkin, kyseenlaistaa mielessäni asiaa. Ainakaan niin että mieleni kääntyisi kokonaan toisenlaiseen asentoon. Nielen tässäkin taas koko paketin. Joo, ihan sen mitä joku voisi nimittää fundamentalistiseksi käsitykseksi. Se on ihan laillista edelleen:)

    Mikään ansio tämä ei tietenkään ole, päinvastoin, asia saa tuntemaan, että mitä muka, kenelle muka ja miksi muka. Mutta vankkaa intuitiota en ala häätämällä häätämään pois.
    Tämän sepostuksen (sori, Sepot) jälkeen haluankin todeta pääasian johon olen ollut menosssa: ajattelen että kyllä ihminen, ihmiskunta ja ihmisen luomat rakenteet (tai sitten enää vain se yksi rakenne?) on täällä ihan loppuun saakka. Tämä päättyy kyllä niin, että me, siis ihmiskunta, on ja ollaan paikalla. Lohdullista on että silloin e i toteudu yksi yhteen se, mikä meidän mielestämme on oikein, hyvää, oikeudenmukaista jne. - me emme saa sen enempää voitto- kuin kostofantasiaammekaan elää todeksi, vaan tapahtuu Jumalan tahto tämän pallon ja sen asukkaiden suhteen - mikä se sitten onkin.
    Yritetään rakastaa ja yritetään tehdä työtä siihen saakka. Niin kuin te teettekin. Tavallinen elämä.

    Voi olla että tämä on minun suuri älyllinen itsepetokseni, mutta näen että meitä ja kaikkea tätä ei kirjoita pelkkä sattumanvaraisuus, vaikka siltä se minunkin selkärangassani tuntuu 100 prosenttisesti koko ajan.

    Tämä eräänä näkökulmana maailmanloppumisen toiveisiin, fantasioihin ja pelkoihin. Se kaikki tulee tapahtumaan mutta se ei ole lainkaan meidän käsissämme eikä tapahdu meidän käsikirjoituksemme mukaan, Luonnon- ja ihmiskunnan tila tetenkin, ainakin osittain, nyt on.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo on ihan johdonmukaista, jos yleensä uskoo vaikkapa ylösnousemukseen. Miksi sitä ei "hävetä" yhtä paljon kuin helvettiä, taivasta ja konkreettista maailmanloppua?

      Poista
  9. Asioissa ei tarvitse hirveästi haikailla nimittäin sivistys on öljytty. - Me elämme öljykulttuurissa.

    Öljyn riittävyyteen liittyy myös käsite öljyhuippu. Kun öljyhuippu on saavutettu öljyvarat alkavat hiipua.

    Toisin sanoen ihmistsunami prosessoituu huikeana kasvukäyränä ja samalla öljyvarat alkavat vähetä. Tämä tietää kaaosta.

    Meillä ei ole mitään sellaista tässä kiihtyvässä menossa, joka korvaisi öljyn niin massiivisesti kuin tarvittaisiin.

    Suomen näkymä seuraavan 30 vuoden aikana on se, että öljyn hinta huimasti kallistuu. Öljyn saatavuus rajusti vähenee. Seuraa yritysten konkurssiaaltoja.

    Samalla Suomen maaperälle iskee useita suuria kansainvaellusaaltoja. Näin Suomen elintaso romahtaa.

    Kun öljyhuippu ohitetaan niin alkavat tietysti öljysodat, jolloin suurvallat taistelevat pelastaakseen arjen rutiininsa.

    Tuhon skenaarioissa on huomioitava suurina muuttujina ihmistsunami ja öljyn riittävyys.

    Minäkin - kuten aina ymmärrätte vaikka en sitä korostakaan - olen optimisti. Olen optimisti, jos on aikaa. On mahdollista innovoida öljyä korvaavia energialähteitä, jos annetaan aikaa. Ihmistsunami on aika-ahmatti. Aikaroisto.

    Vielä. Eräs tärkeä kokemuksellinen asia on tunne saavutetuista eduista. Eikö niin? Kaikki me olemme onnellisuuskuplissamme ja kun onnellisuuskupliamme oikein toden teolla rikotaan vihastus nousee. Peto nousee. Näin siinä vain käy.

    Jos on pakko pelkistää ja hylätä kuvailu niin kaikki toki pelkistyy yhteen sanaan ja se sana on: IHMISTSUNAMI.

    VastaaPoista
  10. Aurinko toimii meille suotuisasti vielä noin 900 miljoonaa vuotta. Sen jälkeen vasta maapallolla on liian kuumaa elää ja loppu tulee.
    Auringolla on ikänsä kuten kaikella muullakin, mutta en murehtisi noin kauas.

    Elintasot saattavat romahtaa ja ihmiset siirtyä paikasta toiseen, sellaista on tapahtunut ennenkin, eikä se ole mikään loppu. Joku luonnonvara saattaa loppua ja se korvataan muulla.
    Ihminen on joustava eläin, ja kaikki muutokset ovat hitaita.

    Miksi kieriä maailmanlopun tunnelmissa, kun voi sen sijaan elää?
    Miten teillä aina keskustelut menee näihin samoihin päivittelyihin?

    Juhan alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, minusta ihmisissä maalla ja kaupungissa ei ole kovin paljon eroa nykyään.
    On lohduttomia syrjäkyliä, joissa tehdään paljon itsemurhia toivottomuuden ja syrjäytymisen aiheuttaman ihmispelon vuoksi. Kaupungissa on yhteisöllisempää ja virikkeellisempää kuin harvaan asutulla maaseudulla, joten pidän kaupunkia keskimäärin helpompana paikkana olla onnellinen.
    Entisajan virkeää maaseutuahan ei ole enää.


    VastaaPoista
  11. Olen samaa mieltä Marjatan kanssa: ihmisen tehtävä on elää silloin kun sen aika on. Tämä koskee niin maallistunutta ihmistä kuin kristittyäkin. Toki pitää tehdä asiat niin hyvin kuin voi ja tulevaisuutta ajatellen.

    jope, kyllä minullakin on esimerkiksi Ilmestyskirja yhtenä viitekohtana ajattelussani, mutta kun se on oikeastaan ilmaisultaan ja merkitykseltään yhtä paljon hengellistä runoutta kuin historiankirjoitusta, niin on vähän vaikea sanoa, miten ja milloin nuo tapahtumat todentuvat. Ilmestyskirjasta on kirjoitettu tuhansia selitysteoksia eri aikoina, ja ennustukset maailmanlopusta ja viimeisten aikojen tapahtumista ovat menneet kerta toisensa jälkeen pieleen. Siis kun Ilmestyskirjan (tähänasti allegorinen) kuvakieli on yhdistetty vallitseviin poliittisiin oloihin. Jos uskotaan ilmestyskirjaa, lopputulos on se, että tämä maailma tuhoutuu ja luodaan uusi taivas ja uusi maaa (taitaa olla monikossa tuo taivas eli taivaat - tarkoittaa maailmankaikkeutta). No, sellainen olisi Jumalan teko, jos se sattuisi nyt ihan lähiaikoina, kosmologisesti sellaista ei tapahdu ihan äkkiä todellakaan, kun oma aurinkommekin kestää vielä noin miljardi vuotta. Voihan tietenkin olla, että Ilmestyskirja ennustaa esimerkiksi ydinsotaa, mutta vaikea on mennä sanomaan.

    Ilmestyskirja on tarkoitettu varmasti historialliseksi ennustukseksi, mutta samaan tapaan kuin ei ole mielekästä jahdata maailmanlopun pistettä, ei myöskään ole mielekästä käyttää aikaansa kristillisen ennustuksen toteutumisen jahtaamiseen. Sitä päivää ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala, niin kuin Raamatussa sanotaan.

    Sen sijaan - uskoimmepa tai ajattelimmepa miten hyvänsä - elämäntapa merkitsee. On ollut esimerkiksi vielä 1960- ja 1970-luvuilla (vrt. öljykriisi ja ydinvarustelu) erinäisiä uskonnollisia ryhmittymiä Suomessakin, jotka uskoivat, että Kristus palaa takaisin ja maailmanloppu koittaa heidän elinaikanaan. He jättivät työnsä ja muun arkisen elämän ja alkoivat varustautua tähän suureen tapahtumaan. Aivan turhaan.

    On paljon helpompaa hekumoida maailmanlopun tunnelmissa kuin elää jokapäiväistä elämää ja kantaa sen kuormia tai tarttua sen iloihin. Luulen, että jokainen tietää sen. Luulen, että tämä puhe maailmanlopusta kuitenkin kertoo siitä, että olemme huolissamme - ja ihan aiheesta - siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja mihin ihmiskunta on menossa. Siinä ei ole kyse vain tulevaisuudesta. Minusta on uskomatonta, että ihminen on näin pahasti pilannut planeetan historiallisesti ajatellen silmänräpäyksessä, vain muutamassa vuosisadassa. Tämä kehityskulku on saatava kuriin tai olosuhteet inhimilliselle elämälle järjestäytyneissä yhteiskunnissa käyvät hyvin hankaliksi.

    VastaaPoista
  12. jope, tarkoitan toki Ilmestyskirjan runoudella myös sitä, että sillä on hengellinen opetus siitä, miten tulee olla valmistautunut tapahtumiin, jotka ihmiskunta kohtaa. Nämä eivät tietenkään ole ainoastaan hengellisiä, mutta ratkaisu lähtee täältä hengen puolelta. Kristillisessä ajattelussa nk. maailmanloppuun ei voi varustautua esimerkiksi uudella teknologialla ja siten estää sitä.

    Voi olla, että monet kristityt ovat välinpitämättömiä luotuun maailmaan nähden, koska uskovat ajan loppuvan ja vääjäämättömän tuhon olevan edessä. Minusta tämä on todella typerä ajatus.

    Maallistuneet ihmiset ovat usein vieraantuneet luonnosta: jos ei ole minkäänlaista luontosuhdetta, voi olla vaikea herätellä itsessään eettistä / moraalista suhdetta luontoon. Se tuntuu pakkopullalta, jota aletaan noudattaa vasta siinä vaiheessa, kun eettisempää luontosuhdetta määrittää yhteiskunta.

    Sitten ovat kokonaiset ihmisjoukot, joille ei välttämättä ole edes käsitteellistynyt koko ihmisen ja luonnon problematiikka, kun arkisessa selviytymisessä on aivan tarpeeksi tekemistä.

    VastaaPoista
  13. Typerää tuossa kristillisessä kontekstissa on lähinnä ihmisen itsekeskeisyys: vastuu omista teoista sysätään jumalallisen kohtalon hartioille, koska uskotaan, että eletään viimeisiä aikoja. Tämä on ollut tyypillistä jokaiselle sukupolvelle Raamatun kirjoittamisesta alkaen: aina ME olemme ne viimeiset. Tämä on todellakin itsepetosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miten osasitkin sanoa mitä itsekin koen.

      Tuolla kaiken nielemisellä - jota en siis häpeä - tarkoitan sitä etten halua kokonaan korvata omilla tai pelkillä ihmisselityksellä tuota viestiä mikä r.ssa on, niin moneen suuntaan aukeutuva, tai sulkeutuva, kuin se onkin.

      Marjatta ystävälle: eivät nämä meidän ukkojen puheet päivittelyä ole. Näitä nousee mieleen kuin vuorovettä meressä, se on ihan luonnollista, ei väriltään mustaa eikä edes harmaata eikä ainakaan mulle synkistelyä eikä todellakaan myöskään kaikki mitä mietin.

      Elämän eläminen nyt on aina hyvä tunnistaa. Kukaan ei elä sitä puolestamme.

      jope

      Poista
    2. jope, kyllä minä myönnän ihan rehellisesti, että nykyaika uhkakuvineen repii usein omassa ajattelussani rikki sen ajatuksen, että on Jumala, joka hallitsee tätä maailmaa ja että asiat ovat hänen hoidossaan. Tässä ei ole mitään kehuskeltavaa, koska se tarkoittaa näkymän peittymistä ja epäuskoa eikä suinkaan verhojen pois vetämistä.

      Poista
    3. Mulla se menee nykyään niin että tämä rikkinäisyys saa minut lujemmin pyrkimään siihen suuntaan. Omassa elämässä odotan Jumalan välitöntä apua henkilökohtaisissa asioissa joissa voima alkaa olla loppu. Tämä kokemus erottaa minua muista. Ihmisillä on taakkansa kaikilla, tiedän, mutta en jaksa enää kauan omaani. En tarkoita mitään kohtalokasta luovuttamista vaan sitä että voimia ei enää ole pitää tätä yllä mikä nyt kuitenkin kaikesta huolimatta olen: helvetin pirteä ja iloinenkin.
      Jos päästäisin irti vielä Jumalasta, alamäki jyrkkenisi vapaaksi pudotukseksi.

      jope

      Poista
    4. jope, onneksi sekä epäuskoon että väsymiseen on resepti, rukous, joka alkaa sanoilla "Herra armahda"...

      tiedän, että Jumala huolehtii meistä, mutta en osaa sitä häneltä erikseen vaatia.

      olen lakannut etsimästä yksittäisiä vastauksia yksittäisiin rukouksiin, kun koko tämä elämä on vastaus.

      läsnä on kaikki tarpeellinen tieto siitä, miten Jumala on läsnä. väliin sitä on vain vaikea tavoittaa.

      Jos Jumala on, kuten ajattelemme että hän on, hän on läsnä myös väsymyksessä, epätietoisuudessa, kaikessa.

      tämä on hyvä muistaa.

      Poista
  14. On koko ajan kysymys sivistyksestä. On kysymys myös akateeemisuuden puolustuspuheenvuorosta. On kysymys yliopiston tehtävistä.

    Itse koen edustavani kiinnostusta matemaattisiin laskelmiin enkä hekumointia.

    Mitä vaikeammaksi olosuhteet menevät sitä voimakkaammin alkaa sietämätön uskonnollinen liikehdintä. Erilaiset hurmosnäyt, joilla ei ole tekemistä niiden faktojen kanssa, joihin olen täällä pyrkinyt viittaamaan.

    Marjatta, kun matkustit lentokoneella Espanjaan niin eihän se kone kulkenut auringonvalolla vaan käytti juuri sitä polttoainetta, jonka väheneminen on rajusti käynnissä suunnattoman kulutuksen vuoksi.

    Nykytilannetta ei saa runollistaa, koska runollisuus ampuu yli ja ohi. Nykytilanteeseen on suhtauduttava sellaisena kuin se on ja juuri tämä edellyttää rohkeaa tutkijan otetta.

    Suurinta osaa ihmiskuntaa ei koskaan milloinkaan ole kiinnostanut maailma vaan oma lähipiiri, oma jokapäiväinen elämä. Tällä totuudella viihdeteollisuus tekee rahaa.

    VastaaPoista
  15. Miten voisi houkutella ihmiset kiinnostumaan maailmasta ja sen kokonaisuudesta?

    Monia ei vain kiinnosta muu kuin välittömästi käsillä oleva.

    Mutta luulen olevan sellaisiakin, joilla asia kytkeytyy itsetuntoon. Ihmistä on lyöty päähän ja sanottu, että ole hiljaa. Älä sinä sano mitään.

    Voisi kysyä vaikkapa Vesalta, että millä tavoin yliopisto tänään on ihmistä nostava, aktivoiva ja kansalaiskeskusteluun innostava?

    Esko Valtaoja nyt toki lienee se tieteellinen stand up -koomikko, joka solahtaa mukavasti ajan henkeen. Mutta hänkin on itsensä keskustähti. Ei muiden innostaja.

    Miten teet tavallisesta ihmisestä kotiplaneettansa tarkkailijan ja tutkijan? Kas, siinäpä kysymys.

    VastaaPoista
  16. Jari,

    houkutus syntyy tietoa lisäämällä - nimenomaan sellaista tietoa, joka motivoi ajattelemaan yhteistä parasta ja omaa elämää yhtä aikaa / taju siitä, että ongelmat ja haasteet koskevat kaikkia jo nyt.

    Kyllä yliopisto toimenpideohjelmien tasolla kannustaa maailman ongelmien ratkaisuun. Ja monet opettajat rohkaisevat. Minun on kuitenkin todettava, että nykyiset koulutuspoliittiset linjaukset eivät rohkaise ja mahdollista itsenäistä kriittistä ajattelua ja sen kypsyttelyä. Tarkoitus on tuottaa tutkintoja ja saada ihmiset nopeasti työelämään, tahkoamaan rahaa ja "maailmanloppua" niin kuin sinä sen logiikan ymmärrät (tämä nyt kärjistetysti sanottuna, koska kyllähän etiikasta puhutaan).

    Monet yliopistonuoretkin voivat pahoin tässä paineita ja puristusta tarjoavassa ajassa, jossa elämän merkitys on monelta kadoksissa ja tulevaisuutta värittävät uhkakuvat.

    Sanoisin silti, että ihminen joka käy läpi yliopistokoulutuksen tiedostaa kokonaisuuksia paljon paremmin ja suhtautuu lähtökohtaisesti esimerkiksi ympäristöön eettisemmin kuin vähemmän koulutusta saanut - yksinkertaisesti siksi, että hänellä on paitsi tietoa myös kokonaiskuva siitä missä mennään. Sivistys ja koulutus on avainsana.

    Tarvitaan todella monen tason koulutusta ja opetusta, aivan alakoulusta lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jope, vesa, marjatta

      luulen että meidän kaikkien maailmakuva on vähän hajalla, koska emme näe metsää puilta. minäkin saatan lukea jonkun kirjan, joka räväyttää silmäni auki ja jonkun aikaa maailmankuvani on kristallinkirkas, mutta sitten, jonkun uuden tiedon valossa kaikki näyttää taas umpisolmulta.

      minusta tuntuu, että maailmanlaajuisista ongelmista keskusteleminen on tiedolla kikkailua. on liikaa yksityiskohtia; maita, ryhmiä, kulttuureita, intressejä ja erilaisia ympäristöongelmia. tietoa on valtavasti.

      antaako maapalloa tuhoava länsimainen elämänmalli minkäänlaisia vastauksia? ainakin omat ajatukseni sirpaloituvat ja punainen lanka katoaa, kun pohdin näitä erilaisia mahdollisia ratkaisuja. kyynikkona pääsisin helpolla: kaikki yritykset parantaa maailmaa valuvat valtaapitävien voiteluun. rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. maapallo tuhoutuu kuitenkin.

      kannatan kokosydämisesti marjatan elämänvoimaista asennetta. kaipaan arvoja, joiden ympärille kasata kahmimani tietomäärän. kaikenlainen lähimmäisen auttaminen on se tärkein asia. heitetäänhän hukkuvallekin pelastusrengas, eikä jäädä puntaroimaan, kenen syytä onnettomuus on tai meneeköhän rengas ohi

      meri

      Poista
  17. Mietin kirjoittamaasi, Vesa. - Tuo alakoulu sattuu sydämeen, koska itse työskentelen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen hallinnon erityisasiantuntijana.

    Sitten suhteessa yliopistokoulutukseen on meidän blogistimme! Pidän häntä tohtorina vailla tohtorin tutkintoa. Ilman yliopistokoulutusta. Hän edustaa sivistyksen itsekasvatusväylää erinomaisimmillaan.

    Tältä itsekasvatusväylältä tuli aikanaan sellainen kirjailija kuin Väinö Linna.

    Joskus ajattelen, että jos puhutaan maisterin tutkinnosta että se on monille vain väline, leipätyökalu. Ei koskaan olla havahduttu missään mielessä syvällisempään sivistykselliseen oivaltamiseen.

    Ja taas opiskelu yliopistossa ajaa jotkut herkät sielut mielenterveysongelmiin. He saavat eteensä opettajiltaan kysymyksiä, joita sielu ei oikein kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, olet oikeassa tuossa mitä sanot yliopistosta ja mielenterveysongelmista. En tosin tiedä, onko yliopisto varsinainen syy, mutta opiskeluaikoina mielenterveysongelmat monilla puhkeavat. Ihminen joutuu lujille, on irtonainen eikä koulutuksessa juurikaan paneuduta lähtökohtaan eli opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen. Painotus on tiedossa ja sen prosessoinnissa niin kuin tietenkin tulee ollakin.

      Korostan: yliopistossa ei opi sydämen sivistystä eikä välttämättä ahkeruuttakaan, joskin sitä kylläkin hiukan.

      Sivistys liittyy ihmiselle itselleen ominaiseen haluun oppia ja tietää ja koetella asioita - niin kuin on Juhan tapauksessa. Sydämen sivistys on asia, jota olen tavannut välittömämmin muualla kuin korkeasti koulutettujen kohdalla - ehkä puhummekin siinä kohtaa sydämellisyydestä, lämmöstä, empatiasta ja tilannetajusta.

      Itseoppinut on paras oppinut, sanotaan, mutta kyllä opetetutkin pärjäävät, kunhan pääsevät itsenäisen ajattelun alkuun.

      Poista
  18. Aloitin opiskeluni matematiikan opiskelijana, joka heti kohta muuttui yhteiskuntatieteisiin.

    Minulla oli kuitenkin mahdollisuus osallistua luentoihin, joita piti Veikko Nevanlinna, kuuluisaan Nevanlinnan matemaatikkosukuun liittyen.

    Matematiikka, fysiikka, kemia edellyttävät yliopistollista koulutusta. Me voimme luulostella niihin liittyen tai makustella niitä, mutta niiden totuus vaatii perehtyneisyyttä, joka tapahtuu yliopistoissa.

    Sama koskee epäilyksettä lääketiedettä.

    Todellisuus on matemaattisesti mallinnettavissa. Niin väitän. Mutta missä ovat mallintajat?

    Ehkä he ovat kaikessa hiljaisuudessa. Mutta mitä sillä sitten voittaa?

    Yliopistolaitos ei kommunikoi ympäristön kanssa. Juuri yliopistolaitoksella on kommunikointiongelma.

    Ymmärrän tietysti todellisuutta ja ympäristöä välttelevät tiedepajat. Siis että kansanmiehelle ei väännetä rautalangasta mikä on homman nimi.

    Miksi sahaisit omaa oksaasi sillä todellisuustiedolla, joka sinulla on?

    Ja joka tapauksessa ymmärtääkseni yliopistoissa on luotu sellainen ns. tieteellisten julkaisujen tuottamuspaine, ettei siinä enää sivistyksellä ole arvoa. Tärkeintä on että tuotat.

    VastaaPoista
  19. Jari,

    uskon, että yliopisto tahtoisi kommunikoida ja kommunikoikin ihmisten kanssa. tietoa - tieteellistä, laskettua jne. - on tarjolla vaikka kuinka paljon.

    poliitikkoja - alan nyt syytellä toisia tahoja - ei kiinnosta tieto ja tutkimus. he haluavat hyötyä itselleen ja puolueilleen, he haluavat omia tietoa, joka nostaa heidät pelastajiksi, vaikka sitten kuinka lyhytnäköisesti.

    mediaa ei kiinnosta kuin kohulööpit. siellä se raukka tieto seilaa kaiken paskan seassa eikä suurin osa porukasta enää erota mikä on tärkeää tietoa ja mikä ei, koska tämä näkyvyysaspekti vääristää mittasuhteet.

    ilman koulutusta olemme tuuliajolla. saamme täyttää maailman millaisilla keksinnöillä ja applikaatioilla hyvänsä, mutta jos ei ole tietoa siitä, mitkä nyt olisivat tärkeitä asioita elämän pysymisen kannalta, niin kohta kaikki on kuralla.

    mitkä muut laitokset tuottavat tällaista tärkeää tietoa kuin yliopistot? nykyisin on hyvin vähän todellisuutta ja ympäristöä vältteleviä työpajoja. ainakin Helsingissä suurin osa mielenkiinnosta kohdistuu juuri yhteiskuntaan, ympäristöön ja maailman ongelmiin, tavalla tai toisella.

    myös sellainen tutkimus, josta ei näytä oikopäätä löytyvän linkkiä polttavimpiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  20. Tämän päivän Hesarissa oli muuten kuudennesta massasukupuutosta oma artikkelinsa Ulkomaat-osastolla (A20-21) sekä lehden Tiede-sivuilla hyvä juttu auringosta (B10). Eli tietoa jaetaan kansalle näistä meidänkin keskustelunaiheista.

    VastaaPoista
  21. Buenas noches amigos! Mun alkaa tehdä jo mieli kotiin Hesaria lukemaan.

    Jope, minun piti sanoa, että te pyörittelette näitä asioita yhä uudestaan eikä että päivittelette. Huono sanavalinta, anteeksi.
    Ja tottakai pitää puhua siitä, mikä on tärkeää.
    Huolestun sinun puheistasi tulla aiemmin, ettet jaksa kohta enää taakkaasi. Mitä - liikaa työtä vai mitä? Take care, brother.

    Arvostan opiskelua ja tutkimusta yli kaiken. Kuten Vesa sanot, ilman koulutusta olemme tuuliajolla. Jossain vaiheessa on tullut muodikkaaksi väheksyä koulutusta, puhutaan 'kaiken maailman dosenteista' ja 'kympin tytöistä'. Tämä on valitettavaa ja surullista.

    Meri, totta, lähimmäisen auttaminen on tärkeämpää kuin teoretisoiminen. Pienistä asioista lähtee joskus liikkeelle suurta. Minä toivon, että syntyisi taas oikeita kansanliikkeitä hyvien asioiden puolesta kaiken nettikohinan tilalle.

    Jari, en koe, että minun lentämiseni silloin tällöin olisi kovin iso juttu, kun ottaa huomioon, että säästän asumalla ekologisesti kerrostaloasunnossa ja käyttämällä yleisiä kulkuvälineitä.
    Olen kyllä harkinnut myös matkailua niin, että menisin laivalla Ruotsiin tai Tallinnaan ja sieltä junilla eteenpäin.
    Kaikkein kuluttavinta olisi se, että lentokoneellinen väkeä matkustelisi kaikki vajailla henkilöautoilla.
    Minulle matkat ovat tärkeitä terveyden kannalta monella tavalla.
    Nivelet, hengitys ja mieli saavat Välimerellä aurinkohoitoa.

    Ai niin, tuosta auringosta vielä. Minä olen ajatellut, että ne ilmestyskirjan loppuvisiot kuvaavat meidän aurinkomme hiipumisen aiheuttamaa loppua. Alkuperäiskansoilla on tällaisia legendoja, kuten myös maailmansyntykertomuksia, neitseestäsyntymisiä, kuvauksia suuresta tulvasta ym. samoja joita Raamatussa, joskus samalla kuvakielelläkin. Tiedättehän Kalevalan tarun, miten Marjatalle (huom, kröhöm!) syntyi poika metsässä puolukasta.
    Siis maailmanlopun runollinen ennustus Raamatussa olisi sama kuin tieteellinen kuvaus elämämme ylläpitäjän aurinkoenergian aiheuttamasta maailman lopusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi sana jäi pois: ... aurinkoenergian h i i p u m i s e n aiheuttamasta maailman lopusta.

      Poista
    2. ( Juu, Marjatta, pyörittely, päivittely menee kyllä joskus päällekkäin.

      Älä huolestu taakasta joka mulla koska kaikilla varmasti omansa. Muutama liian pitkään mukana roikkuva asia, elämää kapeuttava juttu, ei eksistentiaalinen eikä mitään sellaista, vaan hyvin konkreettisia juttuja. Kerron jos joskus vaikka Manskilla kohtalon oikusta osutaan kohdakkain; siis sitten kun on muut tärkeämmät kuulumiset ensin vaihdettu. Minä tunnistan sinut kyllä. Sinä minut siitä että tulen luoksesi ja sanon heti, että terve Marjatta, tämä on suuri ilo, onko sulla hetki aikaa...:) :) Tuntomerkit: Tukkaaa saattaa olla hieman silmillä, silmälasit, roomalainen nenä. Tosin kuljen Kouvolan Main Streetillä vain pari kertaa vuodessa.

      jope)

      Poista
    3. ( Juu, Marjatta, pyörittely, päivittely menee kyllä joskus päällekkäin.

      Älä huolestu taakasta joka mulla koska kaikilla varmasti omansa. Muutama liian pitkään mukana roikkuva asia, elämää kapeuttava juttu, ei eksistentiaalinen eikä mitään sellaista, vaan hyvin konkreettisia juttuja. Kerron jos joskus vaikka Manskilla kohtalon oikusta osutaan kohdakkain; siis sitten kun on muut tärkeämmät kuulumiset ensin vaihdettu. Minä tunnistan sinut kyllä. Sinä minut siitä että tulen luoksesi ja sanon heti, että terve Marjatta, tämä on suuri ilo, onko sulla hetki aikaa...:) :) Tuntomerkit: Tukkaaa saattaa olla hieman silmillä, silmälasit, roomalainen nenä. Tosin kuljen Kouvolan Main Streetillä vain pari kertaa vuodessa.

      jope)

      Poista
  22. Marjatta, kaikki maailman matkailijat perustelevat oikeutustaan matkustamiseen kuten sinä ja siitä juuri on seurauksena jättimäinen resurssien kulutus. Ei se sen kummoisempaa ole.

    Mutta tässä en ole erikoinen. Minäkin matkustaisin, mutta en pysty kovinkaan paljon matkustamaan dissosiatiivisten oireitteni vuoksi. Minulle siis matkustaminen aiheuttaa takautumia.

    Toisissa olosuhteissa sinä Marjatta ehkä olisit ollut sellainen hyväntekijä, joka auttaa minua matkustamaan. Että olisimme yhdessä matkustaneet. - Tähän ei nyt liity mitään parisuhteeseen viittaavaa vaan hädänalaisen auttamisesta on kysymys.

    Matkailua täytyy vastustaa, jos tahtoo ehkäistä ekokatastrofia.

    Ja samalla kun tämän sanon minulla itselläni on matkailun himo, joka ei pysty toteutumaan, koska lähelläni ei ole turvahenkilöä, jonka kanssa pystyisin matkustamaan kuten sanottu dissosiatiivisten oireitteni vuoksi.

    Dissosiaatio liittyy varhaiseen traumatisoitumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, olen ymmärtänyt tuon traumatisoitumisesi ja dissosiaation. Olen myös lukenut näistä asioista paljon, kuten esim. sen Error-kirjan, josta joskus kirjoitinkin.
      On upeaa ja erityistä että osaat kertoa noista kokemuksistasi. Minusta sinä voisit kirjoittaa myös niistä pahimmista asioista mihin viittaat, autofiktiivisesti. Kaikesat voi ja saa kirjoittaa, kun etäännyttää.

      Matka on aina koettelemus ihmissuhteille, joten tuntemattoman kanssa ei kannata lähteä ensimmäiseksi ulkomaan matkalla. Me olemme tuttuja blogikirjoituksista, mutta pitää olla tuttu myös reaalielämässä.

      Kolme tai neljä matkustamassa yhdessä on aina parempi, jos ei olla aivan läheisiä.
      Miten ois meri, jope, Vesa ja Juha, lähdetäänkö kaikki tai ne ketkä pääsee jonnekin blogiperhematkalle?
      Ensin voisi toteuttaa sen kerran jo suunnitellun piknikin jossain Helsingin puistossa.
      Olen niin tottunut "juttelemaan" teidän kanssanne, että sekä eilen konsertissa että äsken, kun pysähdyimme seuraamaan katusoittajaa, minä huomasin ajattelevani, mitä te kukin tykkäisitte sellaisesta, mikä kosketti minua.


      Poista
  23. Me emme koskaan tapaa. Joten sen asian voi höllentää.

    Olen ensimmäinen joka karkaa pois.

    Minä suhtaudun tämän blogin kirjoittajiin hahmoina enkä ihmisinä.

    Mutta mitä on ihminen? Se on oivalluksestani pois.

    Mutta tosiaan se mikä on aivan varmaa on se, että milloinkaan emme tapaa.

    VastaaPoista
  24. marjatta, sinä kiltti ja kultainen sielu

    olen vahoilla päivilläni muuttunut misantrooppiseksi george houseksi, joka ei juuri välitä siitä, miltä potilaista tuntuu. eipä häntä juuri kiinnosta edes tavata heitä, jollei se ole aivan välttämätöntä.

    hahmotin muuten juuri, että minulla on takana ihan liian pitkä historia verkkokeskustelijana. kun joku kosminen sähkökatko joskus vetää töpselin seinästä, olen varmaankin vain helpottunut. nettikeskustelu on hieman liikaa psyykelleni tätä nykyä - minkään näkemyksen puolustaminen on rasittavaa, koska niin moni juttu perustuu vänkäämiseen ja poteroiden kaivamiseen.

    olen siis huono tapaamaan ketään, mutta sinä olet kyllä aina tervetullut tänne saareen. koska ikinä haluatkin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin kyllä tavata kaikkia teitä, jos siihen joskus tilaisuus syntyisi. Ei sen suhteen mitään esteitä.

      Poista
    2. Omasta pstani Marjatalle tuolla yllä jo vastasin, mutta sopii kyllä tännekin. Voisi olla hyvä tavatessa nauraa yhdessä pitkä ( ei-kyyninen ! ) nauru kaikelle sille mitä olemme sanoneet täällä, vaikka olemme sen kaiken enemmän tai vähemmän tosisssamme sanoneetkin. Ohjelmana voisi olla viinin/kahvinjuonti ilman mitään varsinaista keskustelua.
      Ja joo, kyllä te usein lähellä tunnutte olevan monin tavoin. Olette enemmän olemassaolevia kuin monet ystävistäni.
      Jos jotain täällä olen ihmisistä oppinut ja itsestäni niin sen, että ihminen on niin paljon muuta kuin se mitä se mistäkin asiasta sanoo jossakin yhteydessä. Sanoilla on merkitys tietenkin mutteivät ne ole se ihminen.
      Mut mursi (ah, miten dramaattista, hah) Knasun teokset sitten lopulta jotenkin. Tajusin vasta niiden kautta miten arkipieniä me kaikki olemme. Nämä kommenttimme täällä suurentavat meitä väärään mittasuhteeseen. Tajuuttekste mitä mä tarkoitan?
      Tietenkin tajuatte!

      jope

      Poista
    3. Täsmennän vielä. Yritän ajatella ja ajattelenkin, koska arkipäiväni on aikamoinen aikuisten ihmisten virta, että ihminen ei ole se mitä hän on mieltä asiasta x. Hänen käsityksensä ja maailmankuvansa ovat häntä itseään kyllä, mutta mulle se on vain osa häntä. Poliittiset, filosofiset, uskonnolliset käsitykset eivät saisi estää meitä näkemättä sitä ihmistä. Mielipiteet sitä paitsi muuttuvat, eivät ne pysähdy, itse olen siitä elävä esimerkki.

      Voin toimia hyvin arjessa ja töissä ja vapaa-ajallanikin sellaisen ihmisen kanssa joiden em. käsitykset ovat omieni vastakohta. Olen ollut itsekin oma vastakohtani niin monta kertaa ja voi olla että tulen vielä olemaan.

      Ihmisessä on se henkilökohtainen kamppailu mitä kukin käy, olennaista. Siinä minä tunnen veljeyttä tai en tunne. Politiikka esim. ei eroa, mutta elämäntilanne voi hieman erottaa kyllä.
      Esim. siellä missä on kovin paljon erilaista valikoivaa nirppanokkaisuutta milloin minkin hifistelyn suhteen, mie en oikein viihy. Mulla taitaa olla nollatoleranssi nollatoleransseille, hah..

      jope

      Poista
  25. En voisi tavata. Vaikka ne Vesan leipomat pullat tuntuisivat kyllä melkein ehtoollisleiviltä, jos hän niitä toisi mukanaan.

    VastaaPoista
  26. mua kiinnostaa hirveästi ihmisten luontaiselta tuntuva pyrkimys rakentaa yhteenkuuluvuutta toisiin. valitettavasti yhteenkuuluvuuden rakentamiseen sisältyy määritelmällisesti erottelu ja rajaus: jotta on me, on oltava myös muut. haluan kuitenkin uskoa, että yhteenkuuluvuutta voi rakentaa myös hyväksyen erimielisyyttä ja erilaisuutta.

    itse luovin reaalielämässäni melkein päivittäin representaatioiden, diskurssien ja käsitteenmäärittelyiden sekasotkussa, ja ehkä juuri siksi arvojen moninaisuus on minulle kuin leppoisa päiväkävely aurajoen rannassa lempeänä kesäaamuna. ei minun punaisuuteni siitä vähene, jos joku on sininen.

    on kuitenkin yksi asia jota minun on silti vaikea sietää, ja se on keskustelukumppanin systemaattinen dissaus. draamaa, kontrastia ja kitkaa voi luoda monilla tavoin. se, että päättää dissata, on yksi tapa. täällä niitsessä tunnen olevani jarin systemaattisen dissauksen kohde. se kokemus on todella outo.

    joku viisas ihminen sanoi joskus jossain kirjassa, että jokainen vuorovaikutustilanne jokaisessa ihmissuhteessa on lampeen heitetty kivi, jonka renkaat näkyvät pitkään ja lyövät rantaan. suhteessa toisiimme me joko autamme tai traumatisoimme. päätös on meidän.

    no, ihmissuhde on aina kahden kauppa ja joskus kauppoja ei tule, tämä on tietenkin selvää. ketään ei voi pakottaa toisen ystäväksi, eikä toista voi muuttaa, mutta kommunikoinnin voi hoitaa hyvin tai huonosti.

    olen ollut aivan vitun kiltti tyttö ja ajatellut itseäni tässä tilanteessa aivan saatanan vähän, joten annan tämän tulla ulos nyt tässä. kiitos marjatalle yksityisestä tsempistä - ilman sitä tämä kovin hauras itsetuntoni horjuisi vieläkin enemmän.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri, yleisesti ottaen kilttinä tyttönä sua ainakaan sun blogin perusteella on vaikea pitää. Siellä saa kyytiä jatkuvasti milloin mikin ja kukin (kukahan se on?) etkä inhoasi tai vastenmielisyyttäsi peittele etkä anteeksipyytele. No, omalla tontilla on tietenkin aina ainakin verbaalinen license to kill.
      Rohkeutta sanoa ainakin piisaa, mutta kyllä varmasti rakkauttakin.
      Someragen ja tyylikkään kovan sanasi välillä on kyllä iso ero, politiikkona toki et olisi ministeriainesta kommentoinnin perusteella ainakaan. Elämäsi uskomattomia vaiheita on myös hieno lukea. Koen sinut kyllä hyvin vahvana ihmisenä.

      Jari, sun blogi sen sijaan on toisenlainen tapaus. Kiivautta on sielläkin. Erilaisessa paketissa toki. Koen ulkopuolisuutta siellä, mutta melkein joka kerta joku yksittäinen lause tuntuu kuin tikarina tai toisinaan lämpimänä kätenä minunkin elämäntilanteeseen kirjoitetulta. Se on omalla tavallaan yhtä ihmeellistä kuin merin maailmakin.

      Ja sen sanon vielä että ihmisiä me näiden sanojenkin varassa ollaan, emme hahmoja. Sanat eivät ole koko me, mutta ne ovat kuin lankoja jotka toisinaan yhdistävät, toisinaan solmuuntuvat, joskus kommunikaation vaikeuden vuoksi katkeavat hetkeksi.

      Marjatalle pehmeää lentokyytiä takaisin tänne Fennoskandiaan.

      jope

      Poista
    2. Minä pidän kovasti sekä merin että Jarin blogeista. Kaksi erilaista ihmistä, kaksi persoonaa. Kävin tänään kirjamessuilla, mutta siitä ei jäänyt niin paljon käteen kuin Hesarin aukeamasta A22-23, jossa käsiteltiin samoja asioita, joista me olemme pitkään puhuneet täällä: puhuttiin siis sukupuolten tasa-arvosta ja sterilisaatiosta. Molemmat kyllä todella jännitteisellä alueella, koska jutut käsittelivät muslimeja.

      Tuli mieleen, Jari, että tuo sterilisaatio voi olla lähitulevaisuudessa yksi ihmistsunamin pysäyttämisen keino, mutta vain yksi. Kumpikaan jutuista ei ollut mitenkään helppo poliittisesti, mutta hienoa oli että asiat nostettiin esiin.

      Poista
  27. OK, minä en oikein ymmärtänyt Jari sinun tuota ilmaisuasi "toisissa olosuhteissa". Itsekin olen mieluiten blogiystävien kanssa vain blogiystävänä.
    Joskus voisi tavata kyllä sattumaltakin vaikka jopen kanssa Vesan esiintymisständin laitamilla kirjamessuilla, kun se Vesan seuraava Suuri Romaani julkaistaan.
    Ja jope nyt minä alan katsella roomalaisen nenän omaavia Kouvolassa sillä silmällä.

    Haluan nyt sanoa jotain tuosta mitä meri sanoo edellä.
    Minä olen rähissyt täällä ainakin kahdesti. Asia painaa mieltä niin kauan kuin se kenelle on rähissyt ohittaa. Nyt kun Jarikin taas puhuu minulle (vai hahmolleniko) niin sydämeni on kevyt, eikä jope näytä edes muistavan, että olen häntäkin uhmannut.
    Eivät yhteenotot ole vaarallisia. Kerran olimme automatkalla ja pienempi poikamme, silloin heitä vasta kaksi, kyllästyi matkantekoon ja sanoi isolle veljelleen "Sinä olet minun velini. Tapellaan täyttä päätä." Siinä tappelun oikeutus, sinä olet minun velini.
    Jari, miksi sinä vieroksut meriä? Meri on monesti puhunut sinulle suoraan, mutta sinä et vastaa. Mykkäkoulu ON pahempi kuin vänkäys, joka puhdistaa ilmaa.
    Minä ymmärrän asian jotenkin niin, että sinun on vaikeaa ottaa keskusteluihin mukaan uusia tyyppejä, Vesaa myös vähättelit aluksi pitkään kevyen luokan "nuorena miehenä", mutta Vesa ei antanut periksi.
    Meri on säihkyvä sanataiteilija, kuten sinäkin, se on teillä yhteistä. Minä esim. olen paljon yksitotisempi.

    Kaikille mukava sunnuntaita. Minä lähden nyt vielä viimeisen kerran täällä pulikoimaan mereen.

    VastaaPoista
  28. Hienoa sunnuntaita sinulle, Marjatta ja muille myös! Olen käynyt lukemassa matkakuvauksiasi, vaikka en ole kommentoinut - juuri tänään aamulla, keskellä räntäsadetta, ymmärsin miksi olet niin iloinen ja pirteä: ei noissa maisemissa ja tuollaisen valon kirkastamana voi murjottaa. No, tietenkin tärkein valo tulee sisältä, mutta sittenkin. Oikein hyvää loppureissua!

    VastaaPoista
  29. Kiitos oman blogini lukemisesta. Itse pidän sitä moraalisena riesana ja kiusankappaleena, jonka aina silloin tällöin deletoin kokonaan.

    Kävin taas oikein kuopassa ja ennen kuin aloin tämän ketjun viimeisimpiä viestejä lukemaan niin mieleeni tuli että mielelläni lukisin Merin blogia vaan mitenkä sen löydän, koska käytät täällä vain tuota Meri-nimeä.

    Jos blogillasi on joku erityinen nimi niin voitko antaa sen käyttööni. Kiitos.

    Niin tuo sterilisaatio. - Mielestäni se jo viittaa dystopiaan. Tavallaan että siitä voisi kirjoittaa romaanissa.

    Mutta ihmistsunami tapahtuu nyt. - Eikä koko käsite ihmistsunami ole kuin harvan ihmisen päässä taakkana.

    Presidenttiparimme on roolimalli ja ikonisoi sitä elämäntapaa, jota enemmistö tahtoo elää.

    - Merissä on tällä hetkellä viisi muovijätepyörrettä, mutta emmehän me niitä suunnissamme näe en minäkään täällä merenrantakaupungissani.

    Elonkehän musertumista ihmisen painon alla ei suinkaan monin paikoin vielä näe.

    Ihminen on niin konkreettinen, että kaaoksen pitää koputtaa omaan kotioveen ennen kuin ihminen tajuaa.

    Ja kyllä se kaaos koputtaakin. - Vaikka tulijatsunamin perheinä, joille ei löydy muuta majoituspaikkaa kuin juuri sinun kotisi.

    Niinpä niin. Kun käyn jossain lounaspaikassa syömässä niin havaitsen ylikiihtymystä, hölinää, mölinää. Tällainen ylikiihtynyt ihminen on siten jo tullut.

    Hetkittäin minun tekisi mieleni repiä kaikki palasiksi ja siitä varmasti on lentänyt tännekin. Minä haluaisin, että tällä planeetalla ilmenisi sellainen kuin aristokraattinen ihminen, jolla ei ole mitään tekemistä rahan ja mammonan kanssa.

    Toisen maailmansodan raunioilla ihminen olisi voinut säikähtää itsensä aristokraattiseksi.

    Mutta ihmistsunami pauhusi ja nosti jo aaltoaan toisen maailmansodan taustalla. Se pauhu oli suurempi kuin lentokonepommitusten ja ydinpommien räjähdysten ääni.

    VastaaPoista
  30. jope

    olen aina ollut sellainen, jonka naamasta näkee, jos on paha päivä. tunne-elämäni on nousuissaan ja laskuissaan näkyvää ja voimakasta. joskus vuosia sitten olin vähän nolo siitä. nykyisin ajattelen,  ettei mielialoja tarvitse koskaan hävetä tai piilotella – vain niiden esitystapa tulee harkita- erityisesti täällä netissä.

    koen mun blogin todella yksityisenä tilana, jossa on mun lisäkseni vain ystäviä ja kavereita, joiden seurassa on turvallista sanallistaa sekä positiivisia että negatiivisia asioita. jos mä jättäisin jakamattaa kaiken negatiivisen, muuttuisin ällöttävän kiiltokuvamaiseksi. en jaksa sellaisia blogeja, joissa elämän nousut ja laskut kerrotaan jonkun oudon filtterin lävitse – aina paistaa aurinko, päivä on aina täydellinen, nyhtökauran jälkeen on aina superenerginen olo.

    voi olla että olen täällä vähän turhan berserkkinä nyt, muttaa minusta tuo kommenttisi oli pikkuisen salavihainen. eikä niin pikkuisenkaan. en tätä nykyä jaksa mitään sellaista. on kornia mutta totta, että elämä on liian kallisarvoinen ja lyhyt sellaiseen.


    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja vielä: blogitekstini eivät ole objektiivisia, kaikki huomioon ottavia, absoluuttisen totuuden esiintuovia kirjoituksia. en ole missään kohtaa väittänyt sellaista. kirjoitustapani on osa omaa paranemisprosessiani. harmi, jos se on nyt sinulle vaikeaa kestää ja sietää.

      ehkä voisit itse kokeilla kirjoittaa nimelläsi omista henkilökohtaisista kokemuksistasi ja huomata, miten mukavaa se on. tulen mielelläni sitten kommentoimaan tekstejäsi ja ruotimaan sinua ihmisenä nimimerkin suojista.

      meri

      Poista
    2. Olet oikeassa meri. Anteeksi sydämestä jos joku sana oli mielestäsi huonosti osuva ja harkinnatta kirjoitettu, olen blogisi fani juuri tyylisi vuoksi.
      Varsinainen teksti on kuin taideproosaa, kommenteissa irrottelet joskus niin kuin mielestäni pitääkin.
      En halua eikä mulla ole oikeutta arvioida blogiasi, ihmisyydestäsi puhumattakaan, kehuksi tarkoitin ja eräänlaisena ajattelemisen taidon mallina sua pidän... Voi hyvin siellä tuulenpieksemällä saarella, ja missä sitten liikutkin.
      (Oma blogi on ollut tosiaan mielessä kun asioita haluan sanallistaa itselleni, mutta ensin pitäisi muuttaa kai suhdettani nettiin kirjoittamiseen, se on mulle kuin puhetta, joka menee yhdellä otolla purkkiin. Ja siinähän niitä merkitysohareita sitten tapahtuukin...)
      jope

      Poista
  31. jari

    kiitos sanoistasi. olen ollut täällä niitsessä nyt tasan vuoden, ja ensimmäisen kerran tuntuu siltä, että välillämme voisi olla pieni ystävyyden lanka. aluksi hauras ja vähän heikko, mutta kuitenkin. kiitos siitä!

    meri

    VastaaPoista
  32. Toivon sydämestäni että se ystävyyden lanka vahvistuu.
    Meri, jos ja kun haluat antaa viehättävän blogisi osoitteen Jarille, niin minulla on teidän molempien s-postiosoitteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. marjatta

      kiitos. toimitaan noin.

      aloin vähän itkeä bussissa, kun luin jarin kommentin. tuli hyvä ole siitä, että sen enempää jari kuin minäkään ei ole mikään mystinen kolmannen persoonan kirjoittaja vaan ihminen, ihan oikea, tunteva, olemassaoleva ihminen. se tuntuu hiton hyvältä.

      meri

      Poista
  33. jope

    mähän aloitin blogin siksi, että k sairastui ja halusin että hän voisi rutiininomaisesti käydä sitä lukemassa niin kauan kuin alzheimer sallisi. sitten kun hän ei enää osannut käyttää nettiä, päätin kuitenkin jatkaa kirjoittamista eräänlaisena terapiana; siinä vaiheessa olin jo vaipunut mustaan aukkoon, jossa vietin koko k:n kuoleman jälkeisen vuoden - kävin psykologin vastaanotolla lähinnä huutamassa ja itkemässä.

    kirjoitusteni pysyvyyttä mulle itselleni kuvaa se, että en säilytä arkistoja teksteistäni. pistän ne pilkkeiksi aika nopeasti, koska ne on jo ajaneet asiansa. mitä sitä kuollutta painoa säilyttämään.

    on totta, että olen todella ärtsy, kun sille päälle satun. vastapainoksi mulla on paljon myös näitä mea culpa -juttuja, joissa pistän itseni pilkkomisen aluspuuksi ihan urakalla, koska reehellinen syylliseksi myöntyminen hoitaa mua myös.

    nyt, yhdeksän vuoden jälkeen olen jotenkuten kunnossa. edelleen suruni on aina kaksinkertaista: kun minulla on huolia, itken paitsi niitä myös sitä, että olen menettänyt ihmisen, jota rakastin eniten maailmassa. joskus se mikä ei tapa, haavoittaa iäksi.

    en halua vaikuttaa katkeralta, en mustamaalata enkä olla vihamielinen, joten jos sellainen asenne lukijalle välittyy, olen todella murheissani. sen tiedän, että omassa suhtautumistavassani on aina parannettavaa, jotta pystyisi näkemään toisen ihmisen lähtökohtia.

    ja anteeksi, jos olin defenssit pinnassa, tämä on itselle niin arka aihe. rutistus sulle, jope.

    meri


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välity mustuus, välittyy elämän ja itsen havainnointi sellaisella taidolla, että myönnän monta kertaa miettineeni mistä se on peräisin, oletko ollut tai olet kirjantekijä tai toimittaja. Ja sanon myös että väsymättömät esimerkkisi ja havaintosi ovat muuttaneet omia käsityksiäni useinkin. Katson maailmaa hieman eri tavalla sinun silmissäsi ikään kuin käyneenä, vaikka tavassasi vaellella ja seurata asioita on myös aika paljon samaa kuin omassani.

      t. jope

      Poista
  34. jope

    en ole oikeastaan mitään noista, vaikka nuoruudessa olinkin vähän aikaa mukana vaihtoehtolehtien tekemisessä, mutta niissäkin ainoastaan tuuraajana; jos jonkun juttua ei tullut lehteen ajoissa, sain armon kirjoittaa jotakin oraansuojelusta tai muusta piiperryksestä.

    mulla on taidealan koulutus, ensiksi opiskelin englannissa ja sitten suomessa. valmistuin -82. vuosia myöhemmin ajauduin sattuman kautta kirja-alalle, mutta en mitenkään aktiiviseksi toimijaksi, vaan ihan vaan taustahahmoksi. ei mulla ole koskaan ollut ambitioita kirjoittamisen suhteen, päinvastoin. olen nähnyt sen raadollisen puolen kirjailijatuttavissani.

    yhtä asiaa suren joka päivä ja se on se, miten näissä mielipide- ja muissa kannanottoasioissa tunteet vaikuttavat vähintäänkin piilotetusti. minäkin, järjelliseen objektiivisuuteen uskova saatan olla tunteiden läpivärittämä ilman, että tiedostan asiaa lainkaan. valitsen tietoa tunteiden perusteella. seulon politiikkani, moraalini ja tapani orientoitua muihin tunteiden kautta.

    niin kauan, kun kukaan ei näitä asetelmia avaa, jää keskustelu kuoppiin. siihen avaamiseen me tarvitaan toisiamme täällä niitsessäkin.

    meri

    VastaaPoista
  35. "yhtä asiaa suren joka päivä ja se on se, miten näissä mielipide- ja muissa kannanottoasioissa tunteet vaikuttavat vähintäänkin piilotetusti. minäkin, järjelliseen objektiivisuuteen uskova saatan olla tunteiden läpivärittämä ilman, että tiedostan asiaa lainkaan. valitsen tietoa tunteiden perusteella. seulon politiikkani, moraalini ja tapani orientoitua muihin tunteiden kautta."

    Juuri tuo! Tuota juuri ajattelun taidollasi tarkoitan. Näet itsesi, ja taas tuonkin kautta minäkin, kiitos, juuri tuohon syyllistyvänä.

    Mutta ei vaadita itseltämme meri täydellistä objektiivisuutta kaikessa.
    Sillä tavalla syntyy valkoiseksi kalkittuja ihmisiä,jotka ei oikeasti elä.

    jope

    VastaaPoista