maanantai 30. lokakuuta 2017

TUNTEMATON SOTILAS


Nähty. Eero Aho on timanttia. Älytön karisma. Elokuvan fokus, jonka kautta tavoitettiin vahvimmat hetket. Ja Robin, se laulaja, teki herkän roolin nuorena sotilaana, joka nosti vartiossa liikaa päätään. Haluan nähdä häntä elokuvissa lisää! Mutta mikä minulle tuli mieleen tätä katsoessa: tehkää Tuntemattomasta sotilaasta tv-sarja, jossa keskeiset hahmot saavat oman jaksonsa; tehkää yksilön kokoinen sota. Se toisi tähän jotain uutta. Minulle elokuva jäi etäiseksi. En unohtanut välimatkaa näkemääni kuin tosiaankin parissa Rokka-kohtauksessa. Aku Louhimiehen muista elokuvista tuttu, parhaimmillaan naturalistinen sävy oli tiessään, erityisesti kotirintaman kuvauksessa oli liikaa kiiltokuvaa. Jotenkin vieläkin lähemmäs, enemmän iholle, olisi voitu mennä. Eikö uskaltanut tehdä ihan oman näköistä elokuvaa? Kunnioittiko liikaa? Jähmettikö iso aihe? Ajatteliko enemmän yleisöä kuin taidettaan? Ymmärrän kyllä Hesarin "turhan elokuvan" ja kaksi tähteä. Minulta ehkä 3 heti elokuvan jälkeen. Saas nähdä, montako viikon päästä.

Hetkittäin ajattelin isääni siellä.

63 kommenttia:

  1. https://kp24.fi/uutiset/519876/sujuvaa-sotaa-louhimiehen-tuntemattomassa

    Tämän olisin melkein voinut kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. juha

    kävin katsomassa enkä pitänyt. minä taas olisin voinut kirjoittaa tämän, jos olisi osannut:

    politiikasta.fi/uusi-tuntematon-sotilas-tylsa-ja-kiusaannuttava-elokuva/

    meri

    VastaaPoista
  3. Olen itse kahden vaiheilla, menenkö katsomaan elokuvan. Luultavasti en mene. Olen lukenut kirjan pari kertaa. Tai siis sekä Tuntemattoman että Sotaromaanin. Minulla ei ole hirveää intohimoa Linnaan, mutta mielestäni romaani on hieno ja taitavasti kirjoitettu realismin keinoista ammentava kollektiiviromaani. Ei sen ole tarkoituskaan olla mikään dokumentti vaan kaunokirjallinen esitys. Ymmärrän politiikan tutkijan näkökulman, mutta pidän hänen kommenttejaan romaanista sanalla sanoen typerinä. Kirjoittajalla ei ole kovin tarkkaa esteettistä silmää Linnan kerronnalle. Poliittisesta näkökulmasta ymmärrän, mitä hän hakee sanomisillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttini saattoi olla hiukan defensiivinen, mutta aistin arviossa tietyn poliittisen protokollan ja tendenssin. Linnan romaani on mielestäni kompleksisempi kuin mitä arvio esittää.

      Poista
    2. Sain siis arviosta sen käsityksen, että Vento ajattelee olevansa hieman etevämpi jatkosodan asioissa kuin Linna. Kirjailijaparka tarvitsisi uutta tietoa ja koulimista jatkosodan kuvauksessa, jotta hänen ihmiskuva(ukse)nsa ja käsitys sodasta olisi parempi tai ainakin toisenlainen. Tällainen mestarointi on minusta yksinkertaisesti epähistoriallista.

      Tästä tulee mieleen seuraava kysymys: miksi minua ei niin paljon häiritse se, mitä Vento sanoo elokuvasta? No, ehkä siksi etten osaa ottaa kantaa, kun en ole nähnyt elokuvaa. Ja ehkä siksi, etten pidä Louhimiestä yleisesti ottaen niin hyvänä taiteellisen teoksen laatijana kuin Linnaa, vaikka hänellä on paljon teknistä taitoa ohjaajana - kuten Vento myöntää.

      Kommentissani näkyy tietenkin tietty konservatiivisuus, joka etsii aina perusteita jonkin vallitsevan kannan hylkäämiseksi (esimerkiksi sen, että Linna kuvaa taitavasti jatkosotaa ja tekee siitä oman tulkintansa, joka poikkesi aikansa valtavirrasta). Jonkun mielestä Linna voi olla kömpelö kirjoittaja, jos poliittinen asenne sitä edellyttää, mutta minulle sellainen ei mene pureskelematta läpi.

      Poista
    3. Täytyy sanoa, että itse pidän esimerkiksi Marko Tapion ja Jorma Korpelan tavoista kuvata kriittisesti sotaa. Silti minun on miltei mahdoton käsittää suomalaista tapaa ymmärtää jatkosotaa ilman Linnaa.

      Se, mikä minua erityisesti ärsyttää historiallisessa katsannossa, on se että monet leffakriitikot muistavat huomauttaa, miten Suomi hävisi sekä talvisodan että jatkosodan. Se on minusta aika uskomaton väite. Maamme säilytti itsenäisyytensä murskaavan ylivoimaisen vihollisen edessä. Mitä olisi pitänyt tapahtua, että voisimme puhua voitosta? Olisiko Suomen pitänyt murskata Neuvostoliitto täysin? Juuri tällaiset poliittisesti alentavat väitteet suoraan sanoen satuttavat minua, koska ne osoittavat sen, että hyväosaiset ja lyhytnäköiset ihmiset eivät tajua, että meitä ei yksinkertaisesti olisi täällä, jos emme olisi voittaneet jossakin rajatussa ja strategisessa merkityksessä. Jos Neuvostoliitto pystyi myöntämään Suomen itsenäisyyden ja jossakin määrin kunnioitti taistelutahtoamme, niin luulisi, että nämä poliittisesti orientoituneet pullamössökriitikotkin voisivat sen tehdä.

      Anteeksi paasaukseni, mutta voisi odottaa jonkinlaista perspektiiviä asiaan. Eihän tuollaisia elokuvia ole pakko katsoa, jos ajatus omasta maasta ja sen kalliilla hinnalla ostetusta itsenäisyydestä tuntuu niin vastenmieliseltä.

      Poista
    4. Toki ymmärrän, että Suomen itsenäisyys oli myös uskomattoman monimutkaisen poliittisen kuvion ja sattumankin tulosta, mutta myös strategista osaamista ja pelisilmää löytyi ja ennen kaikkea valmiutta taistella ja liittoutua ja kykyä irtautua, kun sitä odotettiin. Elämämme eri aikaa, ja arvomme ovat nyt osin toiset. Silti juuri tämä poliittinen ja kirjallinen epähistoriallisuus arvioissa on hämmentävää.

      Poista
  4. Kyllä pitäisi kaiken oikeudentuntoisen perusteella erotella toisistaan romaani ja sen elokuvaversiot.

    Kuinka kattava kuva Linnan teos jatkosodasta on, siitä voidaan keskustella. Muitakin näkökulmia tietysti löytyy.

    Olen jossain maininnut, että olisi kaivannut elokuvan esimerkiksi kaukopartiotoiminnasta tai ilmasodasta.

    Mutta myöhempi tietämys tietää, että Linna joutui sensuroimaan romaaninsa aineksia. Ei pysty muuta päättelemään. Siis esimerkiksi sodan huumori oli paljon tolkuttomampaa kuin mitä Linna kuvaa. Pöyristyttävämpää.

    Samaten yleinen näkymä Karjalan hyttysmyrskyineen, luteineen, täineen, torakkoineen, kirppuineen. - Miehen puserohan saattoi suorastaa kiehua täistä.

    Eräässä porukassa miehet olivat päättäneet esiintyä vaimojensa nimillä niinpä yksikin sotilas jäi pysyvästi Jennyksi. - Ei tällaista Linna olisi voinut panna kirjaansa.

    Tai kahta maastossa naivaa sotilasta.

    Linna tekee siis oivallisia rajauksia. En ymmärrä miksi Linnan rajaukset tulisi ylittää, jos ja kun on kysymys romaanin filmatisoinnista.

    Varmaankin tulen katsomaan Louhimiehen teoksen, mutta ei ole juuri nyt tunnetta, että juoksujalkaa menisin.

    Näin itse viime kesänä Harparskogissa Hangon suunnalla oivallisen kesäteatteriversion Tuntemattomasta ja tässä koen, että Tuntematon antaa juuri lavateatterille mahdollisuuksia aina ja ikuisesti.

    Tuntematon sotilas on Suomen westerni, Hyvät, pahat ja rumat, joka kyllä tässä genressä pelittää.

    Jahka pääsen eläkkeelle niin teen neljättä elokuvaversiota varten käsikirjoituksen, joka nimenomaan pyrkii olemaan italowesternin suunnassa. Lee van Cleefin tyyppi on Rokka.

    Musiikkiehdotuksissa tulee oleman etäistä uhkaa ja kirkonkellojen ääniä.

    Tulee myös paljon kuvia ahdistuneista hikisistä kasvoista.

    Kaikki naisroolit on karsittu pois lukuun ottamatta jotain etäistä evakkomassaa.

    VastaaPoista
  5. Huom lisäys: Honkajoki saapuu korsuun kaaripyssyineen intiaanipäähine päässään (vrt. kulttuurinen omiminen).

    VastaaPoista
  6. vesa, jari

    tykkään tuosta paneutumisasteestanne, se on inspiroivaa. mun on sanottava, että linnan kirja on mulle todella, todella rakas, vaikka vaarini muisti aina tuhahdellakin sille, miten siinä on korvattu rivimiesten kokemukset valemuistoilla.

    tässä akun versiossa saadaan joku ydinidea melkeinpä hienommin esiin kuin romskussa. laineen versio menee mun mielestä himpan verran sotilasfarssin puolelle. siihen verrattuna akun näkemys on poikkeuksellisen kiintoisa muunnelma ilman muuta, vaikka ei tässäkään versiossa ihan ilman letkeyttä selvitty. toisaalta nämä kaverit esitettiin hienon todenmukaisesti kuoleman tirkistysluukusta nähtyinä.

    sitä vartenhan näitä uusia versioita tehdään, että joku totunnainen kronologia rikkoutuisi. joskus se tosin muuttuu niin paljon, että vanhojen versioiden katsoja joutuu vähän eksyksiin, mutta tässä ei kyllä sellaista tapahtunut, päinvastoin.

    olen kiinnostunut sotatantereitten kliimaksista, ja siinä mielessä tätä leffaa oikeastaan katsomaan meninkin. mua muuten kiinnostaisi tietää, miten meillä vietettäisiin itsenäisyyspäivää, jos olisimme edes parista kahakasta kunnolla selvinneet. sellaisen pienen ehdotuksen tekisinkin, että satavuotiaan suomen itsenäisyyspäivänä ei esitettäisikään tuntematonta, vaan puhuttaisiin rauhasta koko päivän. tämä siksi, että joulukuun kuudennen päivän ruudinkatkuisessa ilmapiirissä auroille ja mietteille ei aina jää tilaa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri,

      yhdyn täysin viimeiseen toiveeseesi!

      itse pidän Linnan romaania pasifistisena tai ainakin se näyttää, miten mieletöntä sota on. toki se puhuu myös tavallisen ihmisen sankaruudesta, joka ei ole mitään isänmaallisuutta ensisijaisesti vaan liki eläimellistä halua pysyä elossa. tämä halu on maassamme toisaalta eriasteisesti traumatisoinut kokonaisia sukupolvia, toisaalta luonut mahdollisuuksia.

      joskus on vaan niin tiukka paikka että ei auta kuin tappaa vaikka se rikkoo ihmisen itsensä ja uhraa myös hänet. siinä on hyvin vähän tekemistä ideologian kanssa. kyse on vaistoista ja halusta elää. silloin vetää vaikka amfetamiinia ja tarttuu tilaisuuteen jaksaakseen seuraavaan hetkeen.

      Linna oli aikoinaan niin poliittisesti rehellinen kuin niissä oloissa pystyi, näin ajattelen.

      Poista
    2. meri, juuri tuota logiikkaa en ikinä ymmärrä: "jos olisimme edes parista kahakasta kunnolla selvinneet". Mihin historialliseen ajatuskulkuun tämä perustuu?

      Poista
    3. En ymmärrä tätä ajatuskulkua historiallisesti siksi, että tuskin meillä vietetään itsenäisyyspäivää tai kirjoitetaan romaaneja kompensaatioksi tappiosta. Ymmärtäisin tällaisen selityksen, jos emme olisi olleet itsenäisiä 100 vuotta ja selvinneet esim. 40-luvusta itsenäisinä. Kun menen haustausmaalle kävelemään ja katson nimiä risteissä ja katson minkä ikäisiä ihmisiä on kuollut, ei minulle tule mieleenkään kutsua sitä mitä nämä ihmiset ovat tehneet ja kokeneet hävityksi pikku kahakaksi vaan mahdollisuudeksi niin katkeralta kuin tuntuukin ajatella, että nämä ihmiset ovat kuolleet.

      Poista
  7. Vielä: luulen, että vaikka kaikki sotilaat eivät olleet erityisen isänmaallisia ei heitä myöskään kiinnostanut ajatus elämästä Neuvostosuomessa.

    VastaaPoista
  8. Suomalainen mies ei sodan oloissa oikein ilkeä puhua sellaisesta sanasta kuin isänmaallisuus. Se on olemassa, mutta kukaan ei puhu siitä, ettei pidetä tärähtäneenä korulauseilijana.

    Isänmaallisuus ei ole teon sana siinä mielessä kuin esimerkiksi "nyt rakennetaan korsu" tai mennäänpä pojat ja heitetään kranaatti järveen että saadaan kaloja. Korsussa hyvä lätynpaistaja oli arvossaan, jos oli jauhoja. Ja hyvä lätynpaistaja on tärkeämpi kuin tuhat puhetta isänmaallisuudesta.

    Pierun polttaminen oli terapeuttisempaa kuin jauhaa isänmaallisuudesta.

    Mutta esimerkiksi talvisodassa Suomussalmi ja Raatteen tien suunta olivat valtavia voittoja. - Jatkosodassa nyt aina tulee mieleen Tali-Ihantala, jonka jytinä kuului Jyväskylässä saakka. Jne.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, juuri noin. Minun on kristittynä vaikea ymmärtää Jeesuksen ristinkuoleman metafyysistä välttämättömyyttä eli pyhän ja väkivallan sidosta. En ole kuullut yhtäkään uskottavaa selitystä ja asia pysyy paradoksina älylleni. Suomalaisen sotilaan konkreettisen uhrauksen pystyn ymmärtämään monin tavoin. Se ei ole ideologis-isänmaallista sanojen, ei edes ajatusten tasolla vaan ruumiillisesti eli siinä, että tänne ette perkeleet tule meitä tappamaan - siitäkin huolimatta, että tuskin kaikki ajattelivat neuvostoliiton sotureita yksilötasolla minään hirviöinä vaan hekin toteuttivat heille annettua hyökkäystehtävää.

      Poista
  10. vesa

    muotoilin asian turhan kärjekkäästi sorry. en vain oikein tahdo kestää tätä kansa taisteli, miehet kertovat -verihurmetta. tarkoitan häviämisellä sitä, että yhdessäkään sodassa ei ole sankareita. taka-ajatukseni on sama kuin linnallakin: "tahdon antaa kaiken arvostukseni ihmisille jotka koko onnettomuuden hartioillaan kantoivat, mutta itse sodalta minä tahdon sen ottaa pois.”

    kavahdan tätä mentaliteettia, joka katsoo sodan jonkinlaiseksi inhimilliseksi arvoksi. linnakin totesi jossakin esseessään, että sotamiehet eivät todellakaan olleet innostuneita sotaan, mutta että hän ei laskenut sitä heidän viakseen vaan ansiokseen.

    niin monet kuitenkin sanovat, että tämä tuntemattoman tarina on merkittävä osa kansallista identiteettiämme, eikä siksi saa unohtua. mutta tuntematon sotilashan puhuu elämän voiman puolesta sotaa vastaan, joten miksei se sota saisi jo unohtua. tai ne sarkaunivormuissa möyrivien sotilaiden tarinat.

    eri asia on vaikkapa ns. sotilaan sosiaalipsykologia, jota saisi minun puolestani tutkia vaikka kuinka paljon.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, meri, näin olen itsekin asian ymmärtänyt. sodassa ei ole voittajia. silti minua pistää vihaksi se miten usein mitätöidään ne jotka kuitenkin olosuhteiden pakosta taistelivat. ei ollut paljon vaihtoehtoja ja he ovat - oltiinpa sodasta mitä mieltä hyvänsä - mahdollistaneet elämämme näissä puitteissa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. meri, vielä tuohon edelliseen. Sekä Hesarin kritiikissä että tässä nyt esillä olleessa kriitikot tosiaan tuntuvat ajattelevan, että Suomi hävisi sotansa. Väitteessä ei ole kyse mistään ylevästä periaatteesta "sodassa kaikki häviävät", vaan selvästi jostakin historiattomasta mantrasta, jota kriitikot hokevat ilman pienintäkään kritiikkiä. Luulen, että se liittyy jotenkin vasemmistolaiseen itseymmärrykseen. En tavoita sen realismia historiallisena faktana, korkeintaan jonakin ihmeellisenä tulkintana, joka tuntuu hyvältä omasta itsestä.

      Sota oli ja on aina tuhoisaa. Linnan sotaromaani on siitä jännä, että se mahdollistaa yhtä lailla pasifistisen, herooisen (tavallisen ihmisen sankaruus), hyvällä tavalla isänmaallisen, vasemmistolaisen ja oikeistokriittisen tulkinnan (romaanissa suhtaudutaan kriittisesti esimerkiksi päällystön ratkaisuihin, yltiöisänmaallisuuteen sekä kenttäoikeuden julmuuteen).

      Juha, sitä minä en oikein ymmärrä, miten Linnan romaani olisi huono tai miten Linnaa pitäisi sivistää jatkosodan käsittelyssä niin kuin tuo kriitikko tekee. Sadattuhannet suomalaiset miehet ottivat Tuntemattoman omakseen ja kokivat, että siinä käsiteltiin heidän historiaansa ja kokemuksiaan. Kirja oli kriisiterapiaa, mutta ilmestyi toki siihen nähden vuosikymmenen myöhässä. Ihan sitä kaikkea mistä Jari mainitsit mukaan ei saatu. Tehostaisi toki sodankuvaa mainiosti!

      Poista
    4. Mitään kansa taisteli, eläköön Suomi-fiilistä, mulla ei ole kun käy kirkkomailla katsomassa sankarihautausmaita. Luen nimet, kuolinajan, paikan, ne kertovat jo tarinan, ja tuskin on monta kertaa tapahtunut se, etten olisi itkenyt jo toisella rivillä.
      Vaimo, ja tytär, siinä että hei, älä nyt taas...Tai siis tytär.
      Pääasiassa tuollainen tunne nousee siitä että on tuollaista oikeassa elämässä ja että joku on kuollut minun puolesta oikeasti, vaikka ei sitä rintamalla välttämättä niin ole kukaan mieltänyt.
      En ole mikään kiihkeä pasifisti, en ajattele noissa tilanteissa jotka siis useimmiten johtavat kyyneliin sodan mielettömyyttä, vaan enemänkin sitä että nuoret pojat, miehet kaatuivat ja heidän elämänsä jäi siihen.
      Mun lapsuus meni näiden sodankäyneiden miesten ympäröimänä ja parin sota-orvon, isättömän seurassa. Muistan hajun ja hölinän meidän keittiössä hyvin. Usein oli pöydällä kirkas pullo ja edessä avattu kalakukko tms. Se oli todellinen jatkosota-extra:)

      Hienoin sodasta kirkoitettu romaani on mielestäni Paavo Rintalan pienoisromaani Velkani Karjalalle. Uwaka, uwaka, auttakaa, auttakaa, huutaa Puolan radio syksyllä, Paavon isä lähtee ja jää rintamalle, kuvaus äidistä on musertava. Lukekaa jos saatte käsiinne. Tietenkin kannaslaisia sukujuuria omaavana kokemus jopa liian raju mulle.

      Louhimiehen leffoista en ole pitänyt minäkään, joku Vuosaari tympäisi syvästi, mutta tämä aihe oli sittenkin hyvä. Ehkä sankarihautausmaat saavat nuoria kävijöitä lisää. Siellä ei ole niinkään kysymys mistään Suomi-fiiliksistä vaan elämän hinnasta. Ihan liian läheinen aihe mulle, kun kävi vielä niin, että isä oli täsmälleen samaa sukupolvea kuin Tuntemattoman kaksikymmpiset, jotka koki ensimmäisen taistelunsa kesällä 41.

      jope

      Poista
    5. jope, vaikka mulla ei ole noin henkilökohtaista kokemusta sodan jälkimainingeista, niin olen tippa linssissä, kun menen kesällä esimerkiksi Keuruun hautausmaalle (mökki sijaitsee Keuruulla). toki koko vaimoni puolen sukutarina anoppini isästä alkaen on tätä traumahistoriaa, joka on heijastunut nykypäivään saakka perheen sisäisinä jännitteinä.

      ei mulla tule noiden ristien edessä mieleen mitään muuta kuin sanaton kunnoitus ja suru. joudun nieleskelemään, että ylipäänsä voin puhua mitään. siinä makaa kokonaisia kylällisiä ihmisiä ja missä iässä. parikymppisiä sotamiehiä, vanhimmat ja sotilasarvoltaan vähän korkeammat reiluja kolmekymppisiä.

      itsellä tämä menee jotenkin todella primitiiviseksi. eiväthän nämä nuoret miehet ehtineet itse kokea elämässään paljoakaan, mutta tarjosivat sen sijaan elämää muille. toki myös traumansa kantaen ja monet muutkin sairastuttaen mutta silti.

      toivon, että ihmiset menisivät kävelemään hautasmaalle ja miettisivät elämänsä asioita. en voi sille mitään, että minua suututtavat aivan silmittömästi ne puheenvuorot, joissa nämä konkreettiset uhrit mitätöidään tavalla tai toisella.

      toki meillä on yhteiskunnassamme paljon nykyisiäkin ongelmia ratkaistavana, joihin voisimme puuttua, eikä sitä voi kiistää. totta kai meidän pitää käydä oman aikamme taisteluita. mutta en tunne mitään kunnioitusta näitä hyväosaisten kriittisiä heittoja ja puheenvuoroja kohtaan, joissa Suomi on paska paikka ja kaikki on aivan väärin. silloin tekee mieli kysyä: ja mitähän me olemme tehneet asioiden hyväksi?

      nyt menee niin pateettiseksi, että lopetan.


      Poista
    6. Jatkosodasta on tehty meille miltei ainoa kansalliseepos, aivan kuin itsenäisen Suomen historiasta ei löytyisi mitään muuta kohtaa tai yhteistä tilannetta (sotahan on tilanne ja olosuhde) joka on ollut dramaattinen, traaginen, monimutkainen ja ristiriitainen, uhkaava.

      Onhan muitakin merkityksellisiä aikoja ollut, ja monia, sadan vuoden aikana. En väitä, että Linnan romaani olisi turha tai merkityksetön. Väitän, eletyn elämäni perusteella, että tämän kirjan merkitystä sota-ajat eläneelle sukupolvelle liioitellaan. Läheississäni on ollut ja yhä on heitä joilla sota-aikakokemus on elettyä todellisuutta, todellista elämää. Niin kauheaa se oli monta vuotta (todellisuudessa vain viisi vuotta kuitenkin - esim Somalian sotaa on kestänyt jo noin 20 vuotta), etteivät omat läheiseni ole halunneet niitä aikoja hirveästi muistella. Ei enää koskaan, on heidän yhteinen toive, jota toistavat.

      Tällä elokuvalla on luultavasti eniten merkitystä nuoremmille sukupolville. Että he muistaisivat oleellisen: sota on hirveä.

      Olisin toivonut tilaa jo muillekin aikakausille, muillekin sukupolville, ja niille kertomuksille joita ei ole vielä kerrottu, niille aiheille joita pitäisi aivan välttämättä ryhtyä jo käsittelemään kirjallisuudessa, elokuvissa ja muissakin taiteissa.

      Näitä vaiettuja yhteiseen historiaamme kuuluvia aiheita on kyllä jonkun verran näkynyt kirjallisuudessa, viimeisimpänä mm Rosa Liksomin uusin romaani. Mutta se kerran vuodessa kaikille esitettävä (uusi) elokuva puuttuu. Kansallinen kertomus joka koskettaisi katsojia samoin kuin Tuntematon. Sitä odotellessa.

      Poista
  11. meri,

    noin on.

    Muuten aika pitkälti jos itse saisin valita niin filmattaisiin vain alkuperäiskäsikirjoituksia.

    Minua vähän hävettää kun ei ikään kuin luoteta romaanin lukijan luomiskykyyn lukijana.

    Ja sitten hyvin usein kai käy niin, ettei romaania lueta kun se on mukamas täydelleen koettu elokuvissa.

    Kyllä se perustavin Linna-kokemus on romaaniin solahtaminen lukijana.

    Sodassa on mielestäni kiinnostavaa yksilö, ryhmäytyminen ja elämäntapa.

    Esimerkiksi sellainenkin kuin korsu kenttäolosuhteissa täytyi oikeastaan hahmottaa, keksiä monin tavoin yrityksen ja erehdyksen kautta.

    Vaatehuolto oli kehnoa, peseytyminen oli kehnoa. Silloin kun saunoja rakennettiin rintamalla niin niitäkin syntyi erilaisia ja kaikki eivät toimineet lainkaan.

    Kun nälkä oli kiusana täytyi oppia metsästämään ja kalastamaan. Joskus syötiin tuttu ja monissa koitoksissa palvellut hevonen.

    Täytyi oppia sietämään toisia korsuissa, joissa paska ja jalkahiki haisi. Inhottava kessu haisi, koska jotain poltettavaa täytyi olla niillä, jotka olivat ehdottomasti tupakkamiehiä.

    Täytyi oppia kestämään omituisuuksia ja friikkimäisyyttä.

    Täytyi kestää tosiaan täitä ja luteita ja kirppuja, jotka pongahduttivat monta kertaa yössä repimään korsun pihalla paitaa päältä.

    Täytyi oppia käymään rottasotaa.

    Korsujen miesliha myöri viheliäisessä naisen puutteessa.

    Joskus ulostettiin juoksuhaudan pohjalle ja paiskattiin tavaraa lapiolla haudan reunalle.

    Voi sodan hajut! - Tässä joku deodoranttitehdas saisi tehdä aluevaltauksen ja valmistaa spraypullon, josta jokainen voisi haluamansa määrin ruiskuttaa kodissaan sodan hajua niin paljon kuin tahtoo ettei tarvitse pelkkään elokuvaan tyytyä ja pitää isänmaallisen runoillan.

    ... Voisi tehdä sotaelokuvan, jossa se varsinainen vihollinen olisi siirretty täydellisesti sivurooliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on ollut.
      On myös otettava huomioon se, ettei monella ollut siihen aikaan kotioloissakaan kovin hääppöistä hygieniaa.

      Poista
  12. Kuulin eilen radiosta Louhimiehen haastattelun. Hän sanoi halunneensä kertoa yksilöistä sodassa Linnan romaanin pohjalta. Kyseessä ei siis ole romaanin kuvitus, kuten ei romaanitaustaisissa elokuvissa yleensäkään, ei myöskään edellisten elokuvien toisto vaan Louhimiehen oma näkemys. Toivottavasti elokuvassa on uutta materiaalia. On siinä ainakin jotain Rokan kotielämästä. Olen nähnyt kuvissa Paula Vesalan Lyyti Rokkana lastensa kanssa. Toisen tuntemattoman loppunovellissa Antti Heikisellä on mainio novelli, jossa Lyyti yrittää murtaa Antti-miehensä roolimaisen reippauden edes hetkeksi ja saada tämän ilmaisemaan heikkoutensa ja tarvitsevuutensa. Moni mies jäi vahvan ja kovan rooliin sodan jälkeen, mikä ei ole mikään ihme. Ja tarvittiinhan sitä vahvuutta edelleen sodan jälkeenkin.

    En ole nähnyt vielä elokuvaa, muutaman päivän sisällä menen katsomaan, joten sen onnistumisesta en tiedä. Aika hyviä arvosteluja näkyy.

    Tuo mistä sinä Jari kritisoit Linnan romaania, ettei se kerro sodan koko kuvaa, on aikamoinen vaatimus.
    Tarkoitus oli näyttää joukko miehiä, jotka tekivät, mitä heidän piti, kaikin keinoin - myös huumoria käyttäen - yrittäen selvitä hengissä ja ehjinä kotiin ja säilyttää Suomen itsenäisenä.
    Linna oli itse mukana. Hän kuvasi mitä näki, joten on se aika nenäkästä, jos joku sotien jälkeen syntynyt tutkija luulee tietävänsä kaiken paremmin.
    Onhan hänen romaanissaan raadollistakin, mm. tämä kuvaus Kariluodon touhuista Karjalassa:
    "Vanhemmat ja saamattomammat sotamiehet voivat huoletta kääntyä hänen puoleensa naisasioissa, hän tunsi jo kaikki ne, jotka olivat valmiit vaihtamaan itsensä leipään. Oman seitsemäntoistavuotiaan lempivaimonsa äidin hän myi kahdesta tupakka-askista eräälle lääkintäkomppanian miehelle."

    Laineen elokuvan tyyli oli terapeuttista aikanaan. Mollbergin leffa sopii siihen aikaan. Nuorempi katsoja ei näe tätä historiaa elokuvien tyyleissä, joten on ihan paikallaan, että on tehty uusi elokuva, joka ymmärretään tänä aikana.

    Sinä olet nyt Jari muuttanut mielipidettäsi tuosta sotamiesten huumorista. Hyvä! Aiemmin kirjoitit minun blogissani, miten suomalaiset sotilaat olivat oikeasti pelottomia tappokoneita ja Linnan näkemys heistä pelkäävinä ja leikkiä laskevina olisi väärä. Nyt nostat huumorin arvoonsa.

    Ihmiset käyttävät huumoria aina pahoissa paikoissa selviytyäkseen . Ryhmissä syntyy oma ryhmähuumorinsa, esim. syöpäosastoilla ja mielisairaaloissa, miksei sitten korsuissa. Huumori kannattelee ja saa unohtamaan ankean todellisuuden ja pelon. Isäni kertoi tästä paljonkin.

    Jotkut haluaisivat nähdä sotamiehet ylevämpinä kuin he olivat, siksi paheksutaan heidän rallatustensa kirjaamista yms. Minusta se on todellisuuden kuvaamista. He olivat ihan tavallisia ja hyvin nuoria miehiä.
    Tämä ei vie mitenkään pois arvostusta siitä, mitä he tekivät.

    Sama ylevyyden vaatimus koskee muuuten esim. kuolevien viimeisiä sanoja. En usko, että Aleksis Kivi sanoi viimeisinä sanoinaan "Minä elän!" Se sopii legendan rakentamiseen, mutta ei ole totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntemattomasta romaanina olen pikkuisen samaa mieltä, kuin tuossa arviossa sanotaan. ja siinä linkin jutussa. Elokuvasta olen hyvinkin paljon samaa mieltä. björkbackan arvio on nappiin osutunut.

      Poista
    2. se rokan jäniskohtaus mistä tuossa jutussa vento marisee on hieno. siinä arvioija on ihan metsässä.

      Poista
  13. Olen vaikeina vuosinani joutunut ja ehkä oivaltanutkin samastumaan kaukopartiomiehiin ja partioissakin sitä huumoria varmasti oli. Mutta arvioin että pitkillä partiomatkoilla linjojen tuolla puolen tilanne oli toisenlaista kuin korsuolosuhteissa.

    Ei voi vaatia, että Linna kaikkea kertoisi. Ja sen minkä hän kertoo niin hän tekee hyvin. Ja on tietenkin tolkutonta esittäytyä loppulausunnon antajana silloin kun omakohtainen kokemus on ainoastaan vittumaisista ihmisistä rauhan aikana. En tarkoita teitä ketään, jotka ette tietenkään ole mitään pelkkiä hahmoja. - OLen antanut teille ylennyksen hahmoista ihmisiksi.

    Olisi muuten hauska nähdä lista romaaneista, jotka omissa ilmestymiskulttuureissaan olisi filmattu kolme kertaa tai enemmän.

    Tässä minulla iso pyörä sutii tyhjää.

    Itse aion sanoa viimeisinä sanoinani: "Elinkö minä?"

    Jos kerkiän.

    VastaaPoista
  14. Minusta Tuntematon on aivan mahtava kirja, paljon parempi kuin Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta, nuo Vesan mainitsemat monet tulkinnat, joihin se taipuu, se että lukijat ottivat ja ottavat edelleen kirjan omakseen (onhan se nyt tärkeämpi kuin jonkun kriitikon tuomio), Jarin mainitsema fakta, että tämä kirja on filmattu kolmesti ja se, että se on antanut sytykettä paljolle muulle taiteelle.

    Ei Tuntemattoman ympärillä kai ole koskaan ollut mitään hurraa-isänmaallisuutta ja sodan juhlimista, vaan juuri nöyrää ja vaatimatonta hiljentymistä.
    Kirjaahan syytettiin ylevän alentamisesta.

    Itselleni isänmaallisuus on juuri hiljaisuutta. En haluaisi itsenäisyyspäivänä mitään amerikkalaistyylistä 4th of July elämöintiä ja partyjä. Tietenkin, jos meidän itsenäisyyspäivämme olisi kesällä, niin siihen saataisiin iloisempi tunnelma. Rauha on arvokas asia, kyllä sitä varmaan muistetaan tulevana itsenäisyyspäivänä.
    Keski-Euroopassa sodan veteraanit ovat käyneet paljon enemmän esim. kouluissa kuin meillä, on paljon muistomerkkejä jne. kun taas meillä on monet vuodet häpeilty puhua sodan aikaisista asioista. Nyt kun viimeiset veteraanit ovat elossa, niin on hyvä, että heitä muistetaan.
    Silti toivon, meri, ihan samaa kuin sinä, että 6.1. puhuttaisiin rauhasta. Veteraanit tuovatkin kyllä muuten minulle heti sen mieleen eikä sotaa.
    Meillä Kouvolassa veteraanit ja saattajat pääsevät ilmaiseksi Louhimiehen leffaan, mies- ja naisveteraanit. Hyvä, HYVÄ! Meillä on muutoinkin hieno teatteripäällikkö (jännä nimike), persoonallisia juttuja usein hänen johtamissaan kahdessa elokuvateatterissa.

    Jari, jippii, hienoa olla ihminen!
    "Elinkö minä?" - Elit ja vielähän sinulla on hyvässä lykyssä 40 vuotta aikaa, kerkiät hyvin.

    Oli kiva lukea tätä(kin) ketjua, mutta nyt hyppään pois, meidän 1-vuotias kullanmuru on tulossa ja vie kaiken huomioni.

    VastaaPoista
  15. vesa: "joskus on vaan niin tiukka paikka että ei auta kuin tappaa vaikka se rikkoo ihmisen itsensä ja uhraa myös hänet."

    leikin tässä sellaista ajatusleikkiä, että vieläkö se kollaa kestäisi. miten pärjäisi älylaiteitaan hypnoottisesti tuijottava nykynuoriso tosi toimissa, jos suomi joutuisi sotaan? sellaiseen perinteiseen, talvi- ja jatkosotaa muistuttavaan. kävisikö niin, että nuorten videopeliopit sulautuisivat todellisuuteen ja tappaminen ei tuntuisi oikein miltään. keljulle kaverille työnnettäisiin kranaatti suuhun ja ei kun sokka irti. villi arvaukseni on se, että kurin suhteen facebook-kansa pistäisi pahemmaksi kuin rokka: mene itte, homo.

    marjatta: "ihmiset käyttävät huumoria aina pahoissa paikoissa selviytyäkseen. ryhmissä syntyy oma ryhmähuumorinsa, esim. syöpäosastoilla ja mielisairaaloissa, miksei sitten korsuissa."

    tuota korsuhuumoria kun mietin, niin tulee mieleen kirjailija mark twainin näkemys, jonka mukaan huumorin salainen lähde on surussa eikä ilossa. taivaassa ei ole huumoria, ja raamatusta huumori puuttuu täysin. huumoria ei muuten ole ilman hyväntuulisuutta ja ystävyyttä.

    jope: "kun käy kirkkomailla katsomassa sankarihautausmaita. luen nimet, kuolinajan, paikan, ne kertovat jo tarinan, ja tuskin on monta kertaa tapahtunut se, etten olisi itkenyt jo toisella rivillä."

    sama juttu, paitsi että itken yleensä kaikilla haudoilla. ja tuntematon sotilas itkettää, samoin veteraanin iltahuuto -laulu. joskus myös suomen lippu saa kylmiä väreitä selkäpiihin. myös se junnu vainion laulu, jossa lauletaan näin: "vihollinen saa tulla luoteesta / tai sitten ihan mistä vaan / sotavammasairaalan vuoteesta / ei osku jaksa vastaamaan / on sissi tuo painettu pimeään / ei muisteta kohta ees nimeään / raju ostovoima rintamaeläkkeen / sillä sämpylän saa, ja teen"

    jari: "olisi muuten hauska nähdä lista romaaneista, jotka omissa ilmestymiskulttuureissaan olisi filmattu kolme kertaa tai enemmän."

    toi on todella hyvä kysymys. kuvittele että joku astrid lindgrenin katto kassinen filmattaisiin aina ja aina uudestaan. tai joku kaari utrion kartanoromanssi. ja sitten ihmiset kiistelisivät niistä versioiden aitouksista yhtä hartaasti kuin tuntemattoman sotilaan.

    meri

    VastaaPoista
  16. "Juha, sitä minä en oikein ymmärrä, miten Linnan romaani olisi huono tai miten Linnaa pitäisi sivistää jatkosodan käsittelyssä niin kuin tuo kriitikko tekee."

    Mutta eikö kriitikko puhu elokuvasta itsestään, ei jatkosodan tulkinnasta? Samoin kun kritisoi romaania. Sen hahmot ovat minustakin liioiteltuja "maakuntansa" ja luonteensa edustajia, jos ajatellaan siis vain romaanin ajattomuuden kannalta. Toki kun hyväksyy että hahmot ovat tyyppejä eivätkä hekilöitä, antaa enemmän anteeksi. Se ettää romaani on suomessa tärkeä, on fakta. Tietenkin voi ksysyä, mikä kirjallisuudessa on tärkeää. Sen merkitys yhteisölle vai sen toimivuus teoksena. Tästä vosimme jatkaa...

    Kuten tuossa jutussa sanon, tästä pitäisi tehdä laadukas tv-sarja, jossa joka hahmolle olisi oma jakso. Silloin olisi tilaa syventää niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha, on totta, että Linna käyttää tyyppejä, mutta jos valitsee realistisen kollektiiviromaanin lähtökohdaksi ei siitä tule esim. modernismia kuten Marko Tapion Arktisessa hysteriassa, joka on omassa lajissaan taiteellisesti kunnianhimoinen.

      Se että Linna käyttää tyyppejä mahdollistaa tuon tyyppisen kollektiivisen päähahmon eli kk-kompanjan esityksen. Monet hahmoista ovat moniulotteisempia kuin pelkät tyypit. Tyypistä kääntyy uusi puoli esiin romaanin edetessä. Leikkaukset yksityiskohdista isompiin kokonaisuuksiin ovat hienoja, mielestäni. Mutta tokihan Linnan romaania voi arvioida kriittisesti, ei sitä tarvitse pitää täysosumana, mutta omassa lajissaan se on vaikuttava, siis minusta on, vaikkei se mitään James Joyce ole.

      Poista
  17. meri,

    en usko että Kollaa kestäisi. Suomi-pojilta loppuisi kunto eikä kyse ole edes siitäkään: materiaalinen ylivoima olisi nyt täysin murskaava. en usko oikein tuohon puolustustahtoonkaan. myös näistä syistä arvostan kovasti noita 40-luvun nuorukaisia. vertailu on jokseenkin mahdoton, luulen. minusta Suomella ei ole nykyisellään hirveän uskottavaa sotilaallista puolustusta, jos isot uhkakuvat realisoituvat. toivottavasti diplomatialla ja hyvillä suhteilla paikataan tätä heikkoutta. tosin riittävän uskottavakin puolustus riittää.

    VastaaPoista
  18. Itse olen harmissani natolobbaukseta joka läpäisee nykyään niin paljon, Remes tekee asiassa parhaansa julkaisusta toiseen kuin palkkasoturi, eräs kansainvälinen kirjailijamme omansa, Ilta-Sanomien eräät toimittajat ahertavat lööppien parissa ja "paljastavat" tietoja joukoista itärajan takana joita kuka tahansa voi lukea kahdella klikkauksella. Kovin on muuten vähän niitä joukkoja N-liiton päiviin verrattuna.

    Voi olla että uutta Tuntematontakin tullaan käyttämään sen muistuttamiseen että kuka ja mikä se siellä itärajan takana on. Viesti: pelolle on syytä antaa valtaa. Siis tässä asiassa.
    Erkki Tuomiojalta tuli onneksi tänään järkevä kommentti tähän hysteriaan, joka kyllä saavutti huippunsa jonkun komitean ajatuksissa siitä miten Venäjä voi vaikuttaa Suomen pressanvaaliin, sala-murhilla!
    (Ja muutenkin pieni historian tietojen suhteellisuus tekisi hyvää. Suurvallat ovat vaikuttaneet aina pienten ja suurempien maiden presssanvaaleihin. USA:sta kannetttiin SDP:lle dollareita kommareita vastaan ja KGB rahoitti suomalaista rauhanliikettä. Ja satoja muita esimerkkejä.)

    Pari vuotta sitten jenkkiyksikkö (!) harjoitteli (!) maihinnousua (!) Suomessa. Mikä oli perusälykön tai jopa klassisen jenkkikriitikon reaktio? Tyrmistys ja huuto? Se oli: hoh hoijaa, ei toi oo niinku kiinnostavaa, ja kato Putin....et niinku.
    Hitto, mie en tajua, mikä meihin on mennyt.

    Toivon itsekin siis, että pärjätään diplomatialla ja tähän saakka erittäin hyvin toimineella puolueettomuuspolitiikalla. En halua 1000 km Nato-rajaa tuohon viereen. En siis pelkää. En koe tarvitsevani suurta suojelijaa. Karhuja sieltä tulee kyllä rajan yli, mutta eläimet eivät ole venäläisiä.
    Kun tätä maltillisista maltillisinta kantaani toin eräässä paikassa kerran esiin, sain kuulla monista suista olevani ryssän trolli. Kannatat miedointa mahdollista linjaa ja oletkin trolli? Tämä kuvaa myös sitä miten nopeasti kansakunnan mielentilat vaihtuvat. Kekkonen olikin muka surkea pelkuri jne.

    Edvin Laineen Tuntemattoman loppukuva, henkiinjääneet. Suhtaudun siihen ehkä romanttisesti, mutta ajattelen että siitä alkaa oikea tie pohjoisissa metsissä jossa tullaan toimeen omillaan luottamatta tärkeimmissä kysymyksissä vieraan apuun ja keskustelemalla avoimesti kaikkien kanssa ilman erilaisa poliittisia nollatoleransseja. Nythän käymme tälläkin hetkellä pienimuotoista taloudellista sotaa Venäjää vastaan EU:n paineesta ja maksamme siitä miljadeja per vuosi. Tarkoitan tietenkin pakotteita. Mielestäni EU:n pitäisi hoitaa Ukrainan asiaa toisin eikä maksattaa kovia puheitaan Suomen kaltaisilla pikkuvaltioilla. Venäjältä vaaditaan, ja ei vaadita, ja vaatimuksen illuusiota pidetään yllä pakotteilla. Niille menetetyille verorahoille olisi todella käyttöä maassamme, tai vaikka kehitysavussa.
    Tässä maassa voi kyllä pärjätä ilman aseilla kalistelua.
    Voi olla että olen kyllä tässäkin asiassa väärässä, mutta itäfoobikoksi en ala ennen kuin tulee se ensimmäinen uusi uhkakuva joka ei ole syntynyt mielikuvituksessa.

    jope

    VastaaPoista
  19. Venäjä on ortodoksikristillinen maa ja jos meidän maaperältämme tehdään isku Pietariin siten, että jäljet johtavat suomalaisen maahantulopolitiikan holtittomuuteen ja siihen, että emme huolehdi riittävästi turvallisuuskulttuuristamme niin Venäjä miehittää Suomen ja se käy nopeasti.

    Suomen turvallisuuskulttuuri on meidän pelastusrengaskäsitteemme. Meidän kohtalomme on todellakin sidottu siihen miltä näytämme Pietarista päin arvioiden.

    Muutoin se mikä näkyy Tuntemattomassa sotilaassa ei enää toistu koska se ei voi toistua nyky-Venäjän miehitysvoiman edessä.

    Meillä pitää tänään olla puolustusvoimat ja riittävän toimiva poliisi, että annamme Venäjälle turvatakeet.

    Tuntematon sotilas kertoo siitä tapahtumaketjusta, jolla hiuskarvan varassa Suomi pelastui siihen mikä meistä tuli tänään. Murtuminen Talin-Ihantalan maastossa kesällä -44 oli niin lähellä kuin olla voi.

    Jos ajattelemme nuoriamme niin yhtenäistä lausuntoa ei pysty antamaan. Meillä on erittäin kenttäkelpoisia ja motivoituneita nuoria ajatellen sotaa ja taas sellaisia citynörttejä, jotka jäykistyisivät metsäoloissa heti toimintakyvyttömiksi.

    Venäjälle Tuntematon sotilas on tärkeä, koska venäläiset odottavat meiltä samanlaista maamme rajojen puolustuskykyä, jos uhka tulee muualta kuin Venäjältä.

    Siis jos olemme sinisilmäisiä ja maahamme lappaa terroristiaineksia, jotka suunnittelevat ja toteuttavat Suomen maaperältä iskun Pietariin niin voimme sanoa hyvästit itsenäisyydelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän tuosta mitä asian esitit:
      Meidän pitääkin siis itse asiassa miettiä mitkä turvatakuut m e annamme Venäjälle, ja tietenkin myös päinvastoin, he meille. Näinä militarisoituvina aikoina melkein vallankumouksellinen ajatus. Rauhanajatus.
      Niin kuin kahden naapurin on tultava toimeen keskenään. Ei siihen haeta kolmatta ulkopuolista takaamaan mitään.

      Ymmärrän tietenkin niitä jorka miettivät pahinta skenaariota. Sitä en ymmärrä että Putinista tehdään Stalin. Putin on varmasti monin tavoin demokratian vihollinen ja ihmisoikeuksien polkija, sopimusrikollinenkin politiikan mittareilla, mutta vertaaminen historiallisiin tyranneihin osoittaa mittasuhteiden täydellistä tunnistamattomuutta.

      Oma suhde Venäjään on sekoitus. Kannas, äitini maisema män. Venäjä lähes tuhosi Suomen. Luonnonvarojen ja oman maan säälimätön ryöväys. Se historia kyllä painaa.
      Toinen puoli sitten peukuttaa itäistä ruokaa, taidetta, elämäntunnetta, pateettisuuttakin, ja sitä että maa on edelleen kuriton, vapaa agentti. Toistaiseksi kahlitsematon, gölobalisoimaton. Vähän vielä villi.

      Helsinki muuten venäläistyy uudestaan aika kovaa vauhtia. Venäjä on metroissa ja busseissa ja tietyissä kaupunginosissa hyvin yleinen kieli.
      Harvoin törmää kuitenkaan siihen, että juuri tästä aidosta kansainvälistymisestä varsinaisesti iloitaan. Tätä voisi ihmetellä.

      Hyvä kuitenkin että Venäjä pysyi ja pysyy Vuoksen takana varmasti. Se onnistuu sillä että Suomi pysyy kasassa niin kuin se juuri ja juuri pysyi silloin 1944.

      Miten tää liittyy Juhan aiheeseen? Siten että elokuvien ja kirjan henkilöt eivät sotineet tyhjää vasten. Siellä ei vastassa ollut leffojen paha pahis, vaan imperialistinen = internationalistinen suurvalta, jolla oli säälimätön ideologia, jolle yksittäisen ihmisen henki ei painanut mitään. Ja pojat ja miehet jotka heitettiin sieltäkin puolelta kuolemaan. Rokan konepistoolin eteen.

      Tämä kommentti siis kaupungista jossa on edelleen Leninin puisto. Se on surullista ja kertoo siitä että poliittisen korrektiuden vaatimukset ovat hyvin joustavia ja relativistisia.
      Helsingissä joillekin on ongelma Mannerheim ja sen hevonen, mutta kansanmurhiin syyllistyneen omassa nimikkipuistossa vietetään ilman ongelmia hipstereiden kesäpäiviä.

      Tää on niin tätä, hah....

      jope

      Poista
    2. "gölobalisoimaton." !!!

      Tuossa oli hyvä sana, ajatus ja asenne. Ryhdyn heti ja välittömästi
      GÖLOBALISMIN kannattajaksi, jopa perustajaksi.
      Mestari Juhani Peltonen ja Unkari yhdistyvät siinä uudella tavalla. (Kuka tajus?)
      jope

      Poista
  20. Tuntematon sotilas on Suomen kuuluisin työpaikkaromaani. - Se kertoo sotilasorganisaation työntekijöistä ja johdosta sodan aikana.

    Siksi Tuntematon sotilas on meille terapeuttinen, koska otetaan mikä tahansa organisaatio niin siellä on vähän persoonia eli tyyppejä.

    Suurin osa on kuulostelijoita ja annetun normin täyttäjiä, tarkkailijoita. On erittäin riskialtista olla tyyppi.

    Me haaveksimme, että uskaltaisimme kasvaa ja pompahtaa tapetista persooniksi eli tyypeiksi.

    Meitä kiinnostaa katsoa miten työpaikan persoonille käy.

    Uskon - en tiedä - että Linna samalla Tuntemattomassaan peilasi tehdasolosuhteita rintamalle.

    Joku rintamalla huomaamaton ja tehtaassa huomaamaton henkilö saattoi kirjoittaa Tuntemattoman avulla itselleen henkilöhistoriaa, jota hänellä ei ollutkaan.

    Silti nämä Linnan persoonat dokumentaarisen aineiston perusteella ovat olleet.

    Linna kirjoitti terapeuttisia välineitä - ja kuitenkaan hän ei syyllistynyt historiallisiin virheisiin.

    VastaaPoista
  21. Sziastok! Hogy vagy? Köszönöm, jöpe, gölobalism.

    VastaaPoista
  22. Minusta Linnan luomat henkilöt ovat aika todellisia. Honkajokea on pidetty karikatyyrinä, mutta heti tulee opettajauran varrelta mieleen monta pikku honkajokea.

    Mistä romaaneista olisi tehty useampi elokuva: Juhani Ahon Juhasta on tehty 4, Emily Bronten Humisevasta Harjusta 6, William Shakespearen Romeosta ja Juliasta useita, samoin Jane Austenin romaaneista, esim. Ylpeys ja Ennakkoluulo, Anna Kareninasta ainakin 2 jne. on niitä. King Kongista ainakin 2, ai niin, mutta perustuuko se mihinkään kirjaan? Agatha Christien Idän pikajuna on tehty elokuvaksi myös useamman kerran.

    Uudesta Tuntemattomasta on tulossa minisarja, kuten Louhimiehen joistain muistakin elokuvista.

    Jari, osut oikeaan tuossa työpaikkakommentissasi. Tuntematonta on käytetty materiaalina johtajakoulutuksessa.

    VastaaPoista
  23. Korjaus:... tulossa minisarja, kuten Louhimiehen joistain muistakin on tehty aiemmin.

    Oliko muuten myös niin päin, että jostakin oli ensin sarja ja sitten elokuva?

    Mietin millaisen elokuvan Dome Karukoski tekisi Tuntemattoman pohjalta?

    VastaaPoista
  24. Marjatta on näemmä huima tiedonetsijä(kin). Kiitos.

    Munkin mielestä tuo työpaikkaromaani on hauska juttu. Huvittelen usein josssakin kokouksessa ja mietin kuka olisi kuka Tuntemattoman pohjalta. Kyllä sieltä perustyypit löytyy. Lahtinen löytyy aina, ja Lahtiseen minä yleensä luotankin. Lammiosta muuten se sana että sekä Laine että Molberg teki siitä pelkän stereotyypin, mielestäni kirjassa kuva on laajempi. Johtajuus ei ole helpppoa. Jos kaikki olisivat olleet sodassa koskeloita, mitenköhän olisi käynyt? Kaarna on myös hieno tyyppi, katsoo luontoa kaiken keskellä, marjamätästä, tolstoilainen tekniikka siinä käytössä - ja toteaa suuren tärkeän totuuden pojille, että kyllä ne tytöt antaa, jos ovat äitiinsä tulleet. Kirjallisena teoksena Tuntematon ei innosta, mutta se tyyppigalleria siellä on koskettava ja elämänmakuinen kerta toisensa jälkeen ajateltuna. Etsikääpä seuraavassa tiimissä tai muussa vastaavassa tilanteessa ryhmästänne Suen Tassu. Sekin hiljainen symppis muuten löytyy aina. Itse en se valitettavasti ole.

    Noista vielä saamattomista pojista sellainen näkökulma, että oletteko ajatelleet miten monta neitsyttä, siis poikuutensa menettämätöntä niissä 90 000 kaatuneessa oli. Niitä oli käsittääkseni paljon. Sen jälkeen se ristien rivin kirkonmäellä on entistä koskettavampi kuva. Älkää vaan kysykö millä perusteella. Mutta eiköhän se korosta sitä että elämä annettiin heti jo silloin kun sitä ei ollut itselleen edes kunnolla saanut.

    jope

    VastaaPoista
  25. Juha,

    Vento esittää Linnan romaanin ongelmia näin
    - henkilöt liian yksipuolisia nykykatsojalle
    - henkilögalleria liian laaja
    - yliampuvan kliseistä kuvamateriaalia
    - luonnoton dialogi
    - osa romaanin kohtauksista aivopieruja eli eivät kuvaa uskottavasti sotilaan toimintaa

    Yhteenveto: Ei vedä vertoja klassikkokirjallisuudelle, vaikka Suomessa onkin klassikko.

    En tiedä minkä sortin kirjallisuuskriitikko tämä Isak Vento on, mutta ei hän minusta kovin vakuuttava ole, oltiinpa Linnan romaanista sitten mitä mieltä hyvänsä esteettisesti. Hän esittää Linnan romaanin pääosin negatiivisessa valossa mitenkään perustelematta. Lisäksi hän vetää monet arvioistaan Tuntemattoman englanninnoksen pohjalta. Luulen, että esimerkiksi väite dialogin kankeudesta tulee suoraan käännöskritiikin pohjalta. Itse hän ei tunnista, ovatko jotkin replat Tuntemattomasta vai Sotaromaanista.

    Tässä perusteet miksi minua ärsyttää tämä besserwisser.


    Vesa, joka naputteli tämän vaimon tabletilla

    VastaaPoista
  26. Kuvamateriaali po kuvaelmat - näillä Vento tarkoittaa ilmeisesti kuvauksia niin kuvakielen kuin laajempien kuvaavien jaksojen osalta. En itse näe Linnan kieltä mitenkään kliseisenä. Luulen, että Vento saa ideansa jälleen käännöskritiikistä, johon hän linkittää arviossaan. Vesa
    Vesa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "- osa romaanin kohtauksista aivopieruja eli eivät kuvaa uskottavasti sotilaan toimintaa"

      Tuo on tyhmää, totta. Miten vento voi tuetää linnaa paremmin sotilaan toiminnan?

      Myös rokan jäniskohtauksen moittiminen oli surkeaa tyyliin "miten vasta veäläisiä ampunut ja ryssitellyt sotilas silittelee jänistä hellitellen". Vihollista ja jänistä ei voi verrata. Minusta kohtaus oli upea. Herkistyminen julmuuden keskellä. Pysähtyneen hetken hakeminen.

      Itsekin olen kyllä kokenut hahmot ja dialogin jotenkin niin, etteivät ole oikein aikaa kestäneet. Siksi puolystan vähän tuota arviota. Luin nyt vähän uudestaan Tuntematonta, kun tästä puhutaan. Nyt muistan. Eniten minua häiritseekin ehkä se, että romaanin kertojaäänen sävy ei ole itsetietoinen vaan jotenkin naiivin välitön, siksi aika on sille niin armoton. Nyt tuntuu siis, että linna selittää hahmoja ja tapahtumua ikään kuin "naiivisti", tyyliään tiedostamatta. Se minua häiritsee. Romaani syntyi vanhana. Perhana saakko vesa nyt tästä kiinni... mutta jatketaan...

      Poista
    2. Oikeastaan tuo venton näsäily sotilaan tilanteesta ärsyttää vuelä enemmän, kun isäni oli noissa joussain tilanteissa, joista linna kirjoitti. Oli linnan nähnyt siellä. Siksikin pistin tuon isän kuvan tuohon ja tuon loppulauseen.

      Minä tosiaan tekisin tuntemattomasta televisiosarjan ja laajentaisin ja syventäisin hahmoja tyyliin "osa 5: Riitaojan pelko". Silloin romaani olisi tietenkin vain pohja tekstille.

      Poista
  27. Juha, tunnistan hyvin tuon mitä sanot Linnan kertojasta: hän esittelee hahmot - varsinkin eka kertaa - tietyn nykyisin jo "vanhanaikaisen" kaavan mukaan: nimi, sosiaalinen asema, luonne, joku kuvaava luonnehdinta ja sitten toiminnan kuvaus, joka vahvistaa jo sanottua. Tämä on usein kaava ja tuntuu ehkä aikansa eläneeltä. Toisaalta kun kyse on kollektiivista ja henkilöitä on paljon, ratkaisua voi perustella, vaikkei se niin hirveän elegantti ole.

    Sitten myöhemmin esim. Lammiosta ja Mäkilästä ja muista tulee toiminnan ja uusien tilanteiden myötä laajempi ja monivivahteisempi kuva kuin mitä heidän tyypittelevä alkuluonnehdintansa antaa ymmärtää.

    Oikeastaan monissa klassikoissa olisi tällaista parantamisen varaa, jos editoriksi alkaa: Dostojevskin ja Tolstoin romaaneja voisi lyhentää, kieltä jäntevöittää jne. En koe tällaista kuitenkaan asiaksi, joka ensimmäisenä pomppaa esiin kun luen ko. klassikoita. Kauneusvirheet kuuluvat asiaan. Ja onhan niinkin, että ei klassikoista yksinkertaisesti tarvitse ehdoitta pitää.

    VastaaPoista
  28. Jäniksestä tulee mieleen nälkä, joten kyllä se jänis olisi suurimmalla todennäköisyydellä pakkiin ruuaksi päätynyt. En ole vielä elokuvaa nähnyt. Jos yhtään olen jyvällä niin kyllä kaiketi Tuntematon sotilas täyttää Alex Matsonin romaaniteorian. - Siis Tuntematon oli Linnalta tietoinen reflektoitu taiteellinen akti.

    Tuntematon näyttää sodan muodon ja toimijat omissa yhden romaanin rajoissaan. Ja tietenkin tarvitaan myös muita romaaneja täydentämään kokonaiskuvaa.

    Missä kohdin Tuntematon "vuotaa", jankkaa, kyllästyttää? En ymmärrä.

    Linna on taatusti laatinut synopsiksen teokselleen ja voisihan tehdä itsekin pienen kirjoitusharjoituksen, että laatii Tuntemattomasta parin liuskan synopsiksen.

    Tuomas Anhavan tärkeitä sanoja oli todenkaltaisuudesta. - Nyt on niin, että historiallinen aineisto perustelee Tuntemattoman todenkaltaisuuden siinä todellisuusikkunassa missä Linna asioita tarkastelee. Se ei ole ainoa.

    Emme voi sanoa: "Lue Tuntematon ja tiedät kaiken jatkosodasta." Mutta voimme sanoa: "Lue Tuntematon ja saat erään vaikuttavan romaanimuotoisen kuvauksen sodasta."

    Linna valitsee kohtauksia oman näkemyksensä mukaan, mutta ei tee sitä valehdellen.

    Lienee selvää, ettei esimerkiksi Raatteen tien maisemissa talvisodassa tai Talin-Ihantalan suurtaistelussa voinut olla suurta nokkelointia, vitsailua tai purnailua. Silloin toiminta, sotatyö korostui.

    Taas asemasotavaiheessa on ollut korsuissa kortinpelaajia, joiden keskeinen läsnäolon eksistenssi rintamalla on ollut kortinpeluu.

    Ja kuten aikaisemmin mainittu korsuissa pidetyissä pierunpolttokilpailuissa ei heti kohta hahmotu rintamasotilaan rooli vaan täysin villiksi räjähtänyt huumori.

    Niin tuosta pelosta muistuu mieleen lukemani, jossain erittäin peloissaan oleva sotamies oli saapumassa ja rintamalle ja kysyi: "Ei kai siellä nyt ainakaan aterian aikana ammuta?" - Joopa joo...

    Suomalaiset saivat saksalaisilta rintamalla jänispaistista konjakkipullon. Kunnes sitten suomalaiset intoutuivat tappamaan heitä varten kissoja ja sakut pääsivät siitä perille...

    Sotaan mahtuu niin kaikenlaista!

    Jos osaisin niin kirjoittaisin tästä ajasta romaanin tasan Linnan tyylillä.

    "Mis sie tarvihet hyvvää turvapaikanhakijaa niin täs siul o sellane!"

    VastaaPoista
  29. jari

    hieno kommentti. ihan siis kerta kaikkiaan. kun kirjasi valmistuu, olen ensimmäisenä jonossa. ja takakannen suljettuani tulen epäilemättä toivomaan, että olispa tätä lisää. ps. tuo rokka-muunnos on paras.

    meri

    VastaaPoista
  30. meri ja Jari ja muut,

    kirjasuositus kesken lukemisen: Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-ekstra. En ole aikoihin nauranut näin paljon kirjan äärellä. Tämä on poliittinen satiiri jossa naurusta tulee jotain muuta kuin jollekin nauramista. Lämmin suositus.

    VastaaPoista
  31. vesa

    tässä taas tätä johdatuksen sivumakua: ostin kirjan viime viikolla turusta ja olen pantannut sitä yöpöydällä. en panttaa enää.

    meri

    VastaaPoista
  32. meri,

    hauskaa! kun jaksat mennä sellaiset sata sivua ja mika kingelin haastattelukierros alkaa, niin vannon että naurat kunnolla.

    on turha odottaa selkeää juonta, hahmot ovat hyvin teennäisiä eli ne ovat pikemminkin erilaisten poliittisten puhetapojen (ja totuttujen sellaisten) säriseviä ja muokattuja edustajia mutta joka tapauksessa hauskoja ja inhimillisiä (omalla oudolla tavallaan).

    Jaakko tuntee valtavan määrän vaihtoehtokirjallisuutta ja sen käyttö antaa hänen kirjoittamiselleen todella omintakeisen humoristisen särmän.

    Itse menen nyt kolmensadan sivun hujakoilla. En ole seurannut kirjan sekoitetussa kompositiossa tapahtumia luku luvulta, koska se edellyttäisi edestakaista plaraamista. Ehkä kannattaisi, mutta toisaalta kirjaa voi lukea lineaarisestikin, koska "juoni" on tässä teoksessa hyvin heikko koossapitävä voima. Tilanteet, keskustelut jne. toimivat itsessään. Vähän kuin lukisi massiivista runokirjaa, jossa toistuvat tietyt elementit.

    Kirja muistuttaa minusta mahdollisimman vähän sitä ennakkobuffia, joka joskus alkusyksystä Hesarissa oli. Tässä yksikään puolue tai hahmo ei säästy komiikalta.

    VastaaPoista
  33. Tyydytti niin itseä mukavasti yllä sanomanne joten kiitoksia vain.

    Tämmöinenkin tapahtuma muistuu mieleen kun nyt todesta ja taiteesta puhumme.

    Suomalainen luutnantti tuli erään kerran rintamalta lomalle ja yllätti vaimonsa sängystä saksalaisen yliluutnantin kanssa. No, suomalainen rintamaurho veti pistoolin esiin.

    Asiat eteneivät niin, että luti pakotti vaimon pesemään vittunsa vadissa ja sen jälkeen käski saksalaisen upseerin juomaan vitunpesuveden mitä sitä oli useampi litra. Ei auttanut muuta kuin juoda. Lämmintäkin se vesi vielä oli.

    Sakun täytyi poistua alasti jonkinlaisen nyyttimytyksi kaapaistun vaatteistonsa kanssa.

    Tässäkin lienee Tuntemattomasta karsittua aineistoa eikä siitä Tuntematon heikkene. Kaikkea totta ei tarvita.

    Täytyy Yli-Juonikkaaseen perehtyä.

    VastaaPoista
  34. Niin, klassikkoja pitää lukea klassikkoina eikä verrata nykytyyleihin. Nykyään on paljon kaikenlaista kokeilua.
    Yksi kannatettava idea tosiaan olisi kokeilla kirjoittaa nykyajasta vanhalla tyylillä.

    Jarin idea uudesta Tuntemattomasta, jossa elämästään taistelisivat turvapaikanhakijat on idea, jota kannattaa viedä eteenpäin. "Irakin Rokka" hakemassa töitä Suomen Rokan CV:llä, kotimaassaan jo kidutuksissa karskiutunut ja sitkeä.

    Pelon kokeminen ja kestäminen teki monista sodan läpikäyneistä pelottomia. Isäni tuhahteli turhille peloille tunnuslauseenaan "Olen mä Vuasalmmellaki ollu" ja turhille napinoille olosuhteista "Korsus oli erilaista".

    En ihmeemmin halua että vanhoja kirjoja modernisoidaan (ei ainakaan niin, että alkuperäistä ei saa enää mistään, se on rikos!), mutta elokuvissa minusta on hauskaa, että tehdään vanhalle elokuvalle uusi käsikirjoitus ja se kuvataan uusin tekniikoin ja näkemyksin.
    Kolme Tuntematonta ovat aikansa kuvia, jotka keskustelevat kiinnostavasti keskenään.
    Jane Austenin 1800-luvun alun brittiläisen kartanoromanttisen draaman tapahtumien sijoittaminen nykyajan usalaiseen high school -ympäristöön teinielokuvaksi on hauska temppu ja toimii vaikka ei tietäisi taustoja, mutta siitä saa enemmän, kun tietää romaanin ja aiemmat filmatisoinnit.

    Meillä oli illalla nuorimman pojan perhe ja heidän kanssaan muisteltiin noita moneen kertaan filmattuja. Miniä on niin elokuvahullu, että on katsonut Oscar-gaalatkin yöllä reaaliajassa.

    Se muistelemani Louhimiehen leffa, joka oli ensin sarjana on Valkoinen kaupunki, ensin oli sarja Irtiottoja.
    Ja Juha, tästä Tuntemattomasta siis ON tulossa minisarja.

    Luen varmaan Yli-juonikasta jossain vaiheessa. Nyt valtavat kirjakasat pöydällä.

    VastaaPoista
  35. Jarilta putkahti kommentti kun sain omani valmiiksi. Siihen kommenttia.

    Kyllä minulla pienenä posket punoitti, kun isäni kertoi juttuja naisista ja mitä oli kokemattomana poikana sotaretkillään nähnyt.
    Taisi tulla aika kokeneena sodasta pois. Hän oli kuulemma myöhästynyt päivällä kotiin lähdöstäkin, kun oli ollut jonkun naisen luona. Kerran hän puhui ohimennen naureskellen naisesta, joka teki samanlaista vaginajumppaa, mistä Rosa Meriläinen naisia nyt kovasti valistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtiottoja on louhimiehen paras ehottomasti! Jännä nähä, miten tv-sarja lähestyy tuntematonta. Onko vain tästä leikattu vai onko syvennetty hahmoja. Se ois mahtavaa. Tosin se vaatis akutekstin laajentamista.

      Poista
    2. Yli-juonikas pitää lukea. Ostin jo miki liukkosen. Yli-juonikkaan pikkuteos Uneksija on hyllyssä kans.

      Poista
    3. Jep, tuo turvapaikanhakijarokka on tosi hyvä!

      Poista