lauantai 30. joulukuuta 2017

ONNEKSI EI OLE PAKKO MUTTA JOS OLISI, KAIKISTA TAITEISTA VALITSISIN MUSIIKIN




https://www.google.fi/search?q=cortez+the+killer&oq=cort&aqs





60 kommenttia:

  1. Tuo oli yksi puhkisoitetuimmista biiseistä Decade-kokoelmalta joka on ehkä mahtavin "Valitut teokset" koskaan. Totaalista musaa ja soittoa jota romantikkona kevensin välillä toisella ko. levyn monista klassikoista, A Man Needs a Maid -biisillä:
    "A while ago somewhere, I don't know when
    I was watching a movie with a friend.
    I fell in love with the actress.
    She was playing a part that I could understand."
    jope

    -Neil Young on muuten ehdottomasti rockin Stephen King, jos kuka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä mielleyhtymä toi king. En saa ihan sanallistettua mutta on. Joku vaistonvarainen sävelkielen osaaminen niissä on kumassaki. Myöhemmistä niiloista en ole enää niin innostunut. 70-luku oli sen upeinta aikaa. Tosin Ragged Glory vuodelta -90 on just tuota vaistonvaraista niiloo. Upea levy. Googlesta tietenkin löytyy. (Tilasin zuman, rust liven ja comes a timen amzaonilta ceedeenä autoon kuunneltavaks.)

      Youngilta on vaikea nimetä yhtä parasta levyä kun timantit on useilla (siksi ei tuolla 3 suosikkini joukossa). Ehkä rust live tai Massey Hall -71 live. Eli joo, jompi kumpi neljnneks rock/pop-levyks josta en luovu. Tai ei ku kummakki ja sitte niitä vain on viis...

      Poista
    2. Rust liven kraah, kraah, kraah, kraah-välike Hey hey my my´ssa on sellaista kitarointia että autossasi tutisee. Mahtava levy.
      Mullakin Young liittyy nimenomaan 70-lukuun vaikka sen kuuntelemisen juuuri ja juuri sen puolella aloitin poikasena vielä.

      (Mutta tähän samaan syssyyn kauhea tragedia. Rock on ollut mulle aina paljon, mutta noin viitisen vuotta se valui mun korvista jotenkin pois.
      En koe intohimoista halua kuunella sitä enää. Olen miettinyt että johtuuko se siitä, että koska olen liikaa tekijäkeskeinen niin onko se seurausta siitä, että rockmusan tekijät ovat yksi toisensa jälkeen ajattelijoina täydellisen vaarattomia. Vaikkakaan eivät varattomia, hah! Tiedostavimmillaankin musaporukat ovat tasolla Hollywood, eli korrektin parhaita poikia ja tyttöjä, ennalta-arvattavuudessaan helppoja. Vain Radiohead ja Morrisey ovat tehneet/sanoneet viime vuosina jotakin rockpakkopullasta poikkeavaa.

      Jos tämä musamaailman massa-ajattelu sitten vaikuttaa korviini enkä kykene kuuntelemaan musaa vain musana, niin kuin tietenkin pitäisi, niin todella, todella tyhmäähän se on. Niin, ja sanoitusten kanssa tällä ei ole tekemistä, en minä niihin sillä tavalla kiinnitä huomiota, vaan johonkin kokonaisuuteen. Silti nostalginen rakkaus mulla on tietysti jäljellä Bobbyyn, Costelloon, Bonoon, Henkiin jne. ja jne.
      Voihan olla että korvani odottavat jotain uutta ja kysymys ei olekaan tuosta. )

      jope

      Poista
    3. Minulle musiikki on toimivaa rakennetta, ei muuta. Esimerkiksi Jonathan Richmanin ekalevyn kaikki laulut kertovat tytöistä, pojista, tykkäämistä ja siitä miten USA on parempi paikka kuin mitä opuskelijat väittävät (levy tehty siis hippiaikana!). Pieniä elokuvatarinoita hienosti tuotettuna, americanaa.

      Esim. Magnus Lindbergin tai pierre boullezin tai cecil taylorin maailmankuvat on mulle yhdentekeviä. Sex Pistolsista pidin aina enemmän kuin Clashista koska pistoolit kuulosti paremmalta (i did you no wrong on upea rock-kipale (ei punk!)). Mulle keskustelu siitä oliko ne tuote vai aito juttu oli merkityksetöntä. Se miltä ne kuulosti, oli aitoa kun ne ei kuulostanu miltään muulta kuin milta kuulosti.

      Olen aina pitänyt suorista rakkauslauluista ja kaipauksen tuulettamisesta.

      Musiikki on musiikkia... lajityyppiin katsomatta. Nykymusiikki, freejazz, punk, rock, kantri, bee gees, burt bacharach ovat mulle samalla viivalla; jotain mikä tekee elämästä niin mahtavan ja ainutlaatuisen jutun.

      Poista
    4. Juuri noin se kuuluu ollakin. Itsekään en ole koskaan ymmärtänyt rock"lyriikan" tavaajia.
      Mun merkittävin tekijä, Dylan, on ollut mulle pääsääntöisesti vain ääntä, instrumentteja, soundeja, lauluääniä, fiilistä. MYöskään suomalaisessa rockmusassa sanat, tai se mistä lauletaan, eivät ole olleet ykkösasia, vaan em. asiat. Rock on niin paljon enemmän kuin "aihe" mitä lauletaan tai "sanat." Sama koskee klassista myös. Onneksi en kuule musaa väreissä tai vuodenajoissa vaan äänissä.

      Tuosta triviaalista josta mainitsin se, että nyt vasta mediayhteiskunnassa kun kaikesta infromoidaan niin paljon, on ollut puolipakko kiinnittää huomiota noihin taustoihin. Rocktekijät ja leffantekijät ainakin vaikuttavat muodostavat eräänlaisen yhteneväistön. Sellainen menee aika helposti sellaiseksi me ja ne-asetelmaksi, että olisi ollut parempi kun ei olisi asioista kuullutkaan. Vähemmän mitaleja pressoilta voisi olla ihan hyvä.
      Mainitsemani Morriseyhän tuuletti saksalaishaastattelussa suurin piirtein perussuomalaisen ajatusmaailman puolesta, ja Radiohead halusi soittaa juutalaisille juutalaisvaltiossa (kauheaa!) vaikka juuri tuo, tässä tapauksessa brittien, poliittinen ja kulttuurinen yhteneväistö teki kaikkensa saadakseen soittajamiesten mielet muuttumaan.

      No, näin vuoden vaihtuessa ei ole kovin omakohtaisesti merkittävää, mitä julkkikset tekee ja sanoo. Toivon kaikille täällä sen sijaan hyvää ja niille jotka kokevat sellaisen tarvitsevansa, entistäkin parempaa uutta vuotta. Oma vuosi oli suhteellisen raskas.

      Vuosi vaihtuu 30 min. päästä, mutta mulla on hyvin aikaa kirjoittaa tätäkin. Kotona ollaan keskenään, paisteltiin blinejä ja käytiin kävelyllä katselemassa ilovaloja taivaalla.
      Hyvin maistuisi viinipullokin ja pari paukkua päälle, mutta jatkan helposti kuudetta täyraitisvuottani.
      Mutta kyllä uudenvuodenbileet on vielä joskus kunnolla pidettävä, jos ei itsensä niin elämän itsensä vuoksi.

      jope

      Poista
  2. jope, Juha, Jari, Marjatta, meri ja muut! Hienoa tulevaa vuotta ja onnellista hyppäystä yli sen pienen sekunnin!

    Vuosi oli raskas mutta siitä selvittiin - ensi vuonna omat ilonsa ja surunsa. Otetaan päivä kerrallaan, niinkuin AA:ssa paradoksaalisesti selviytyjiä opastettiin:)

    VastaaPoista
  3. Uuden vuoden aamuun herättiin 11:00. Kimbleä pelattiin yömyöhään koko perhe.


    Jope, tuo radiohead varsinkin oli yllättävää. Silti Karma Police on hyvä kipale.

    VastaaPoista
  4. Juuri siksikin:) "Karmapoliisit" ei onnistuneet siinä mitä halusivat ja Radiohead ei suostunut moraalistiseen laumasieluisuuteen. Splendid!

    Meidän perhe putosi Star Trek-maailmaan ja kohta katotaan taas leffa. En tiedä mikä on noista leffoista leffaihmisten virallinen mielipide, mutta sillähän ei ole mitään väliä.

    Vesalle amatöörin kyssäri (jos jaksat vastata. Jos liian ammatillinen niin ohita).
    -Mahdollisen kirjallisuuuden seura jne.
    -Miki Liukkosen O.
    Eikö tuo O ole "mahdollista kirjallisuutta" jos mikä? Yhtenä joulupäivänä surffailin suomikirjallisuuden blogiaalloilla ja hämmästyin taas sitä, että tämä ruipeliini Liukkonen ja kokeileva kirjallisuus tässä ajassa eivät osuneet missään kohdassa samalle sivulle tai samaan keskusteluun. Onko havaintoni väärä? Onko ML jotenkin sivuutettu?

    jope

    VastaaPoista
  5. Hyvää Uutta Vuotta teillekin kaikille!
    2018 on mukavaa luku, kivaa pyöreyttä. Pidän kahdeksikosta paljon enemmän kuin seiskasta, se on lempeämpi kuin tikkumainen seiska. Jospa tämä olisi myös hyvä merkki vuodelle, antaisi sille paremman sävyn kuin mitä menneessä vuodessa oli.

    En nyt ehdi mitään. Omassa blogissa on käyty kuumana, siellä on pitänyt käydä leipomisten ym. valmistelujen ohessa. Meille on tulossa huomenna koko viikoksi poika ja pojanpojat, ja minähän valmistan näitä lasten tuloja kuin valtiovierailua. Se johtuu varmaan siitä, että isommat pojat olivat jo poissa kotoa, kun muutimme tänne. Tämä ei ole heidän kotipaikkansa vanhoine kavereinen ja tuttuine paikkoineen, joten minä katson (virheellisesti, on monesti todettu kyllä) velvollisuudekseni suunnitella heille myös ohjelmaa.

    Kuuntelin myös Niinistön puheen ja Jarin tavoin pidin siitä paljon.

    Heips, käyn välillä kurkkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta vuotta marjatallekki.

      Jope. Tuo radiopäitten juttu muistuttaa taas siitä, miten dualistinen maailma on ja miten duolistisia tunteemme ovat. Kun joku tekee toisin kuin yleisesti hyväksytään, me arvosramme tekoa vaistomaisesti. Nyt minua kuitenkin kiinnostaa, MIKSI radiopäät noin tekee. Arvostanko motiiveja. Pitääpä lueskellä juttuja netistä.

      Poista
    2. netissä asiasta todella paljon mutta tässä mm.

      https://www.theguardian.com/music/2017/jul/12/thom-yorke-radiohead-ken-loach-criticises-israel-gig

      jope

      Poista
    3. "After tweeting the link to Yorke, the singer replied with a statement: “Playing in a country isn’t the same as endorsing the government. We’ve played in Israel for over 20 years through a succession of governments,“We don’t endorse Netanyahu any more than Trump, but we still play in America. Music, art and academia is about crossing borders not building them, about open minds not closed ones, about shared humanity, dialogue and freedom of expression. I hope that makes it clear Ken.”

      Tuo on totta, jos tuo sanotaan keikan alussa, jos ei, se voi yhtä hyvin olla selittämistä. Mutta Karma Polise on yhä hyvä piisi.

      Israelin kohdalla kai on kysymys koko historiasta eikä yhdestä hallituksesta, kun näitä puidaan.

      Poista
  6. Mulla on, myönnän, suhtautuminen erilaisiin boikotteihin ollut hieman kriittinen. Muistatte varmaan. kun Ranska teki viimeiset ydinkokeensa Tyynenmeren atolleilla niin silloin oli ranskalaisten punaviinien boikotointi kova sana. En tiedä vieläkään tajusiko punaviininsä italialaisen hetkeksi vaihtanut keskiluokka miten hassun kuvan he loivat. Kulttuuri-ihmisten virhearvioinnit antavat kyllä suhteellisuutta lisää.
    Mm. Terijoen hallitus sai innostunutta tukea George Bernard Shaw´lta ja John Steinbeckiltä.
    Jälkikäteen he vastuuttivat oman aikansa valhemediaa, silloin vasemmistolaista.
    Vastaavia esimerkkejä on paljon.
    Tosin oman oikeudenmukaisuuden tunnossa pitää toimiakin, mutta monet historialliset boikotti- tai tuenosoitusjutut ovat kyllä usein epäonnistuneet. Israel-boikottiin sekoittuu miin monekirjavia motiiveja että sen suhteen jos minkä olisin hyvin varovainen, niin kuin Radiohead olikin.

    No, on mullakin juttuja joita kartan juuri omista motiiveistani, idealistisistakin vähän ehkä ja omista oikeudenmukaisuustunnoistani, tosi pieniä toki, mutta en minä niistä muille menisi kertomaan. Vain vaimo tietää :)
    Mun "boikotit" on sitä paitsi ehdottomasti positiivisia, käänteisiä boikotteja, en jätä jotain hyllyyn, vaan juuri iloisesti päinvastoin.

    Toisaalta surullista että tässä maailmassa on kai totta se monen aktivistin väite, että "ruoka on poliittista." Ruoka tuntuu tulleen kaiken tilalle, uskonnon että politiikan. Ihminen ilmaisee itsään syömällä tai jättämättä syömättä.
    Onhan siinä jotain vieraantunutta mun mielestä ainakin. Tai no, kukin vastatkoon itse siitä mitä suuhunsa panee tai jättää panematta ja siitä liittykö siihen periaatteita vai ei.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, mitä sitten vieraantuminen tarkoittaa? Eikö etiikkansa hukkaamista tässä boikottiasiassa? Jos en lainkaan kiinnittäisi huomiota esim. lihansyöntiini, voisin pahoin koska tekoni ja ajatteluni olisivat sovittamattomassa ristiriidassa. Vieraantuisin itsestäni. Jos marxilaisesta vieraantumisesta puhutaan, niin työssäni ei ole oleellista, omistanko tuotantovälineitä (tosin nyt kun olen valtiolla niin omistan) vaan oleellista vieraantumiseni suhteen on se, onko työni ristiriidassa arvojeni suhteen. Siitä Marx nyt puhuisi. Esim. matkoja en voisi myydä vaikka kuinka omistaisin matkatoimiston. Minusta tiedostava kuluttaminen on vieraantumisen VÄHENTYMISTÄ.

      Jos olisin muusikko ja menisin vaikka pohjois-koreaan esiintymään, teko pitäisi sanallistaa poliittisesti. Tätä odotan radiopäiltä. Usassa on tuotu selkeästi esiin näkemys trumpista ja muista hallinnoista taiteilijoiden taholta. Jos maassa on ristiriitaa tämän suhteen, se on aina sanallistettava. Radioheadin tapaus on kiinnostava, mutta tuo heidän selityksensä on vähän huojuva.

      Poista
    2. Tätä varten tänne tekstaillaankin.

      Olet kokonaan oikeassa, näin sen heti kun luin vastauksesi. Tiedostava kuluttaminen, arvojen mukaan eläminen on ensin tietenkin vieraantumisen vastamyrkkyä! Juuri päinvastoin mitä ensin toin esiin punaviini-boikotin hämäämänä. Huvä Juha, jatketaan näin. Sinä omilla valinnoillasi, joita lisäksi arvostan, ja minäkin omillani.

      Toki on rajatapauksia jossa tiedostava valinta lähentelee jo komiikkaa. Tuo ranskalaisesta punaviinistä kieltäytyminen ja vastaavat kyllä lähentelevät sitä kuitenkin efektinsä olemattoman pienuuden vuoksi.

      Mutta tuo positiivinen boikotti voisi olla hyvä myös. Ei vain siis negaation tai minä-ja-minäpä-annan-teille-opetuksen- tyyppisen kuluttamisen kautta.
      Koska olen maanviljelemisen kannattaja kaikin puolin, tunnen iloa aina kun pääsee tukemaan sitä että tässä maassa tuotettaisiin edelleen ruokaa.
      Lihankulutusta yritän kääntää riistaan tai edes tarhattuun puoliriistaan. Harmi että meidän oma poro on niin korkeissa hinnoissa, mutta sitäkin on ostettava juuri em. syistä.
      Sitten olen parin eurooppalaisen maan ostofanittaja sellaisesten tuotteiden osalta joita Suomesta ei oikein saa. Niin positiiivista ja helppoa.

      Ostan myös iranilaisia taateleita, niin jo pitkään, taitaa olla ainoa Iranilainen tuote mitä on saatavissa ja saa nyt nähdä miten tilanne siellä kehittyy. Toivon tietenkin demokraattisten liikehdintöjen menestystä sielläkin, mutta en Syyrian hinnalla. Todella iso asia siellä menossa nyt. Jospa se hyvä asia siellä toteutuisi kerrankin ilman verilöylyjä.

      jope

      Poista
  7. Jos musiikissa pysytään niin sellainenhan tekninen edistysaskel on tapahtunut, että jokainen oikeastaan pystyy tekemään kotistudion ja siellä äänityksiä ja polttamaan jakeluun cdlevyjä tai laittamaan kappaleensa nettiradioon. Itselläni on työn alla kappale, jonka sanoitus on alla:

    MINÄ RAKASTAN SINUA

    Minä rakastan sinua niin kuin
    maahanmuuttaja rakastaa siivoustyötä
    niin kuin alkoholisti rakastaa kauppoja,
    joista nyt saa nelosolutta
    niin kuin vaimo rakastaa taukoa,
    jona ei lyödä

    Minä rakastan sinua niin kuin
    Donald Trump rakastaa valtaa
    Minä rakastan sinua niin kuin
    pohjoiskorealainen kenraali johtajaansa

    Minä rakastan sinua niin kuin
    mies joka rakastaa hiilijalanjälkeään
    minä rakastan sinua niin kuin
    melu rakastaa kaupunkien valloittamista

    Minä rakastan sinua niin kuin
    kuolevan lajin viimeinen eläin elämäänsä
    Minä rakastan sinua niin kuin
    hirmumyrsky rakastaa taloja

    Minä rakastan sinua niin kuin
    punavanki Dragsvikin leirillä silakkaa
    minä rakastan sinua niin kuin
    vuokraisäntä vuokralaisiaan

    Minä rakastan sinua niin kuin
    Jari Tervo rakastaa itseään
    minä rakastan sinua niin kuin
    ihminen joka rakastaa puhua vastuusta

    Minä rakastan sinua niin kuin
    ajatusta että olet epävarma
    rakastanko minä sinua


    VastaaPoista


  8. jarin sanoitus ruoppaa hienosti rakkautta. on kyllä hehkutuksen arvoinen tuo anthem. kertosäkeen inhoajana arvostan sen puutetta. tarinan porskuttaessa eteenpäin tuolla tavalla ei kuulija jää kertosäkeitä kaipaamaan.

    ps. hyvää uutta vuotta kaikille teille murusille. ei kai ketään haittaa, jos tästä ei tule se vuosi joka muuttaa kaiken, eikä haittaa, jos tulee.

    aina kun vuosi vaihtuu uudeksi mietin, tuleeko elämässä koskaan sellaista hetkeä, kun voisi huokaista helpotuksesta ja todeta että selvillä vesillä ollaan. olen varmaan metsästänyt sitä hetkeä koko elämäni, vaikka epäilen, ettei sitä edes ole olemassa. niinhän se menee – etsii, etsii, etsii ja löytää, ja ihan kohta pitää taas etsiä.

    meri

    VastaaPoista
  9. Onpa Jarilla monipuolisia vertauksia rakkauden monista puolista. "Niinkuin hirmumyrsky rakastaa taloja", tämä on suosikkini, visuaalinen ja voimakas kuva.

    Minä täällä vietän aikaa pienten poikien kanssa. Nuorempi, 7 v, ilmoitti juuri, että hän aikoo olla sinkku ja epäilee, että muutkin hänen luokallaan suunnittelevat samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari! Mitä mainioin kappale - vielä sävellys ja maailmalle! Ehkä näemme & kuulemme joskus Jarin youtube-kanavan tuotteita!

      Poista
  10. Ehkä 7-vuotiaalla herrasmiehellä saattaa olla hyvinkin traumatisoivia kokemuksia ikäisistään vielä vapaista neideistä. On mahdollisuus katsoa orastavaa naiseutta tarkoin silmin niin, ettei seksuaalisuus häiritse havaintoja. Neitejä pitää silloin useinkin kailottavina ja kikattavina häiriötekijöinä.

    Mutta arveltavissa on, että vuosien kuluttua rakkaus tunkee puskista. Ne vuosien myötä varttuneet mutta silti kailottavat ja kikattavat neidit ovatkin äkisti tavoittelemisen arvoisia jostain syystä.

    Ennuste, että 7-vuotias herrasmies jäisi sinkuksi on huono.

    Mutta mikäpä siinä kunhan nyt ei aivan vallan mahdottomasti enentäisi neidin kanssa ihmistsunamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti mennä toiseen huoneeseen nauramaan, kun nauruhermoja kutitti niin pikkuherran ajatukset. Hän siis itse aloittaa näitä puheenaiheita.
      Tänään hän jatkoi autossa:" Mää sain kerran päiväkodissa ällöttävän pusun, ja se oli viel yhdeltä pojalta arkkiviholliseltani Sultanilta." Muistutin, että Sultanhan oli hänen paras kaverinsa Tuntan.

      Ei sitä tiedä Jari, vaikka tulevat sukupolvet kääntäisivät suunnan.
      Voi tulla myös jokin "Musta Joutsen", mitä emme ole kukaan osanneet ajatella. Tästä on kai tämän päivän Hesarissa Heikki Ylikankaan kirjoitus. En ole vielä ehtinyt lukea.

      Poista
    2. Se onkin toisen Heikin juttu, Heikki Aittokosken, joka aloittaa pestin tulevaisuuskirjeenvaihtajana.

      Poista
  11. Elokuvamusiikista tekisi mieli avata keskustelua. Jo elokuvan alusta alkaen elokuva on nähty eräänlaisena kuvamusiikkina.

    Missä katsomissanne elokuvissa musiikissa on onnistuttu erityisen hienosti tai epäonnistuttu kamalalla tavalla?

    Jollekin Sergio Leonelle oiva musiikki on ollut erittäin tärkeä onnistumisen väline.

    Aki Kaurismäen kuvakerronta laajenee musiikkivalinnoista.

    Mutta taannoin katsoin jonkun kehutun elokuvan, jonka kuvat olivat oivallisia, mutta kun musiikki erityisellä tavalla pakko-opetti "nähkää tämä traagisessa valaistuksessa" niin se suurenmoisella tavalla häiritsi katsojakokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonen paras kohtaus on huuliharppukostajan alku eli juna-asemaodottelu. Siinä ei ole musiikkia. Itse pidän morriconen sävellyksiä kitsin rajalla ja välillä ylikin menevänä. Tosin välillä tietoisesti sellaisena. Erityisesti huuliharppukostaja menee musiikissa välillä hirveesti yli. Enkkuohjaajista mike leighin heikko kohta on ylimusiikki. Happy Go Lucky on poikkeus. (Se muuten on mun suosikki siltä. Mahtava elokuva.)

      Poista
    2. Minusta Klaus Härön Heikki Hietamiehen kirjan pohjalta tekemässä elokuvassa Äideistä parhain on maailman kauhein musiikki. Se johdattaa kyynelehtimään nyyh-nyyh, mikä kiukutti minua kovasti. Katsojan aliarvioimista, ihan kuin joku selittäisi korvan vieressä.

      Poista
  12. Kitsi on tosiaan sekin erinomainen puheenaihe.

    "Mistä ei voi puhua siitä on vaiettava ellei sitä kitsillä pysty ilmaisemaan."

    Jos joku tappaa yhden kissan taiteellisena tekona ja joku toinen siitä syystä taidepiireihin päästäkseen tappaa kymmenen kissaa ja tekee sen niin kymmenen kissan tappaminen on kitsiä ja samalla se kitsiyttää myös sen yhden kissan tappamisen.

    Vahinko vain että tässä karusellissa piti yhdentoista kissan kuolla.

    VastaaPoista
  13. Muuten tässä taiteen kissantappokriteerit seuraamuksineen. Tämän jälkeen jätän kissat rauhaan.

    yksi kissa - arvostettu kohutaiteilija

    10 kissaa - maakuntatason taideapuraha mahdollinen

    100 kissaa - kunnan kulttuurilautakunnan stipendi mahdollinen

    1000 kissaa - lähete tahdosta riippumattomaan hoitoon psykoosipotilaana, ilmainen ambulanssimatka

    kissarodun tappaminen sukupuuttoon - muistomitali, mutta ei muita seuraamuksia, kuuluu normaalin ihmiskunnan jäsenen tavallisiin toimintoihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jari

      sun inspiroimana keksin noille kissantappoluvuille toiset parametrit:

      yksi pupu - moni autoilija tietää äänen, joka syntyy kun ajoneuvo osuu pieneen eläimeen. rastaan kallon terävä napsahdus tuulilasin reunaan,
      pupun yläruumiin vaimea muksahdus etupuskuriin.

      kaksi oravaa - "täällä myös luonnon läheisyys sun hurmaa. / erämaa suuren rauhan tarjoaa. / tuhat miestä kun yhtä sutta surmaa, sata jäljittää kahta oravaa." -junnu vainio

      ainakin sata etanaa - maailma ei ole sillä tavalla täydellinen, että eläimet eivät vahingoittuisi, kun ihminen rymistelee luonnon läpi. aina voi kuitenkin yrittää.

      tuhat kissaa - 60-luvun alussa suomessa oli elintarvikeskandaali, kun suvikulta-margariinista löytyi kissaa. jättiotsikoiden myötä syntyi elämään jäänyt lausahdus: 'ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne lyödään suvikultaan.'

      eläinlajin tappaminen sukupuuttoon - toivon, että historiallisesti vielä tuore ja edelleen hauras ja jatkuvaa puolustamista vaativa ajatus siitä, että jokaisella ihmisyksilöllä on kiistattomia oikeuksia, laajenee koskemaan myös eläimiä.

      meri

      Poista
  14. Moi kaikki,

    tuli taas taukoa netissä olemiseen, kun oltiin sukuloimassa.

    jope olit kysynyt:

    "-Mahdollisen kirjallisuuuden seura jne.
    -Miki Liukkosen O.
    Eikö tuo O ole "mahdollista kirjallisuutta" jos mikä? Yhtenä joulupäivänä surffailin suomikirjallisuuden blogiaalloilla ja hämmästyin taas sitä, että tämä ruipeliini Liukkonen ja kokeileva kirjallisuus tässä ajassa eivät osuneet missään kohdassa samalle sivulle tai samaan keskusteluun. Onko havaintoni väärä? Onko ML jotenkin sivuutettu?"

    jope, mun mielestä Liukkosta ei ole sivuutettu koska hän on saanut aika runsaastikin huomiota eri puolilla, mutta on totta, että häntä ei ole usein kytketty "mahdolliseen kirjallisuuteen" siinä määrin kuin esimerkiksi Yli-Juonikasta.

    Luulen, että tämä johtuu ns. piireistä eli kirjallisuussosiologiasta: kun omasta piiristä eli mahdollisen kirjallisuuden piiristä tulee sellainen teos kuin Jatkosota-Ekstra, sitä sitten hehkutetaan siellä ja täällä. Liukkonen ei ole niin kiinteä osa tiettyä skeneä.

    Tosin mm. Hesari on niputtanut esim. Liukkosen ja Yli-Juonikkaan samoihin lauseisiin.

    Ilman muuta Liukkosen uusin on mahdollista kirjallisuutta tai maksimalistista, ensyklopedistakin kirjallisuutta. Yksi mun opiskelijoista tekee kandityötään Liukkosen romskusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin kummallekin tyttärelle mikin jouluksi kotiin. Toinen lukenut jo 300 sivua ja tykkää. Minä taas sain toiselta jatkosotaextran. En vielä ole alottanu kunnolla.

      Poista
    2. juha, yritän lukea tässä tammikuun aikana O:n, jatkiksen luin jo. taisin sanoa, että annan sille arvosanan 4/5. tai jos saisi antaa välinumeroita, niin 4+-4½/5 - ehkä se olisi voinut käyttää satiirisia aseitaan vielä terävämmin, mutta yhtä kaikki hieno kirja.

      Poista
    3. Kiitos Vesa. Noin se varmaan menee.

      Eräs myös joka varmasti tekee kokeilevaa mahdollista kirjallisuutta on ikipöllö Pellinen, mutta liekö sitten ikä tai jokin muu ettei "sitä lasketa mukaan." Ja onko se niin tärkeääkään? Pellisen viimeaikainen kirjavyöry on aika uskomaton ilmiö - kirjoittaako kukaan niin kuin se? en usko. Itse olen niitä tavaillut ja joskus kyllä kyllästyttääkin ollakseni rehellinen, mutta koska se kokeileva metodi on niissä jotenkin niin luonnollinen, niin niihin sen vuoksi tartun. Laadusta en ole mikään sanomaan mitään enkä edes niin lukemaani juuri ajattele.

      Tänään luin mielenkiintoisen kirjan, Matias Riikosen hyvin ohuen kirjan, joka oli kirjoitettu tekijän mukaan erään Bachin biisin muotoon ja se "kertoi" junasiivojista, Kiertorata. Jari saattaisi tykätä. Omaperäinen, ei yliyrittävä teos, joka ei oikein mussa kyllä soinut, mutta jotenkin kyllä myös arvostin.

      Huomaan muuten yhä useammin ja useammin hakeutuvani lukemaan pienoisromaaneja tms. Alkoi saksankielisistä, parista ohuesta calvinosta ja pellisistä. Sellainen alta sadan sivun muoto on aika kiinnostava romaanina, novellistiikasta en ole muutamia yleisimpiä lukuunottamatta koskaan ollut kovin kiinnostunut. Ehkä pienoisromaanista saa helpommin vaikutelman tekstin käsitettävyydestä ja hallittavuudesta silloinkin kun teksti sekoilee.
      Eli tässä mielessä O:n ja Jatkosodan kokonaan lukeminen tulee multa kyllä vaatimaan ponnistusta ja aikaa, vaikka nopea olen lukijanakin.

      jope

      Poista
    4. Kävin varmistamassa että olin kirjoittanut tänään (kirjastossa) lukemani Kiertoradan nimen varmasti oikein. Selvisi että tuo vihkomainen kirja kuuluu Riikosen laajemman teoksen, Suuri fuuga, yhteyteen ja on julkaistu yhdessä sen kanssa. Eli nyt lukuun sekin sitten. Mielenkiintoista. Mutta omalla tavallaan tuo junasiivous-proosakin toimi varsinkin kun olen rautatieasemalla tullut tuohon ammattiryhmään tullut huomiota kiinnittäneeksi laiturilla joskus istuskellessani. Vaikka kirjassa toki tuo työ oli suuremman kokonaisuuden verrokki.

      jope)

      Poista
  15. jope, Riikonen sai tuosta kirjaparista Kalevi Jäntin palkinnon joulukuussa. En ole itsekään vielä lukenut, mutta pakko tutustua näihin mammuttiromaaneihin. Riikosen esikoisteos oli Nelisiipinen lokki - novellikokoelma, jonka tarinat muodostavat jonkinlaisen ketjun. Riikonen oli opiskelijoitani, kunnes päätti lähteä kirjoittamaan kokopäiväisesti. Oli kyllä suvereeni kirjoittaja opiskelijanakin.

    VastaaPoista
  16. Siis en ole lukenut O:ta enkä Fuugaa. Molemmat tsekkaan kuitenkin. Ymmärsin, että monet ovat pitäneet Kiertorataa huomattavasti rennompana ja luontevampana kuin SF:aa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikista taas: Tyttäreni ohjasi kuuntelemaan pop- ja rock-klassikoita remiksattuina. Ihan ku kuulis ne eka kertaa. Ihan mahtavia. Ku googlettaa tällä niin ainakin tulee perille: reflexremixyoutube. Mm. Iggy pop, bowie, b.b.king, michael jackson, james brown, talking heads... meni koko ilta surffatessa. Kyllä netti on musiikillinen taivas.

      Poista
  17. Kyllä, "vaikea" Kiertorata ei ollut. Mulle tuli kaukaisia mielikuvia Salmisesta ja Saramagon Luolasta (joka aivan mahtava kuluttamiskulttia kritisoiva teos savenvalajista! ja muusta) mutta ne oli tietty ihan henkilökohtaisia. No, toivottavasti tuokin nuori tekijä saa kirjoittaa haluamiaan teoksia.

    Tuossa mitä Juha kerroit musasta niin siinä tulee hyvin esiin musan ero muuhun taiteeseen, kirjallisuuteen ja leffaan varsinkin. Musassa teos on aina liikkeessä, se ei ole paikallaan, vaan muuntuu koko ajan jo livemusiikin kautta toiseksi. Ensimmäinen levytetty alkuperäiskappalekin on sekin vain versio.
    Sama pätee myös klassiseen. Eräs sellaisen tuntija kertoi, että klassisen edesmenneet säveltäjät jos kuulisivat kappaleensa nykyorkesterien esittämänä, nämä lentäisivät persiilleen, sillä orkesterien taso, akustiikka ja osaaminen nykyään niin huimasti parempaa kuin 1700/1800-luvulla ja soittimet myös paljon parempia.
    Koskeekohan sama kirjoittamistakin?
    Mitähän nykyiset kustannustoimittajat tekisivät Tolstoin, Dostojevskin, Strindbergin ja muiden teoksille? Hauska ajatusleikki joka ei onneksi toeteudu. Luulen kuitenkin että sitä mitä me pidämme jaarituksena karsittaisiin rankasti.
    Vaikka luen nykyään paljon pienoisromaaneita pidän samalla myös runsaudesta tai sellaisestakin kirjoittamisesta missä jokainen lause ei ole aforismi, puheenomaistakin kerrontaa on mukava lukea timanttilauseiden välissä ja uskon että Knausgårdin vaikutus alkaa näkyä tässä jollakin viiveellä. Suomalaiessa kirjallisuudessa mielestäni kirjoitetaan todella hyvää tekstiä, lauseet ovat tarkkaan punnittuja, kirjailijoiden kirjoittamisosaaminen näkyy. Joskus tuntuu, että liikaakin. 70-luvulta taaksepäin kun lukee suom. kirjallisuuttakin niin meilläkin kirjoitettiin mielestäni vapaammin, rennommin. No, tuo oli tietty vain yleistys, joka perustuu pelkästään omiin lukemisiin.

    jope

    Yksi mielenkiintoinen aihe keskustelvaksi olisi millaista olisi olla kirjallinen tekijä Knausgårdin jälkeisessä kirjallisessa ajassa. No, minähän en sitä lukijana voi mitään tietää, mutta osaan kuvitella että KOK olisi toteemi jonka juurella pitää hengähtää ja ottaa happea tai joka pitää kokokonaan kieltää, jotta voisi itse jatkaa tuollaisen totaaliteoksen jälkeen omilla jäljillään. Joku kirjailijahan tämän tunnustikin ja sanoi, että Taisteluni luettua teki mieli heittää hanskat tiskiin.

    VastaaPoista
  18. Mielestäni kirjallinen tekeminen alkaa tietämisestä. Pysyvästi kiinnostavaa on sellainen onnistuneesti ja kiinnostavasti ilmaistu teksti, joka pohjautuu tietoon.

    Rikosseuraamustyöntekijä imaisee lukijansa, jos kirjoittaa asiantuntemuksensa perusteella romaanin rikosseuraamustyön arjesta.

    Ajatelkaapa, että jostakin löytyisi keskitysleirin vartijan romaanikäsikirjoitus vuodelta 1944. Kaikkihan siitä kiinnostuisivat.

    Minähän itse odotan Prisman asiakaspalvelijan kuusiosaista suurromaania Kassailuni.

    Knausgård on vain yksi näkökulma todellisuuteen - olen lukenut häntä vain vähän. Todella kiinnostava, havahtunut ääni, mutta ei hän muiden yli vyöry ellei niin sallita.

    Jos ajatellaan julkaistavia romaaneja jäävuoren huippuna niin kuinka paljon ne ilmentävät itse jäävuorta?

    Kustannustoimittajat sen tietävät! Julkaistaan kirjoja oletetun ostajan toiveiden mukaisesti.

    Kun aikakaudessa aletaan luomaan sädekehää jonkun kirjailijan ylle en oikein tiedä mitä ajattelisin...

    Niin. Minulle teurastajan omakohtaiset muistelmat ovat aina kiinnostavammat kuin ammattikirjailijan haastatteluihin perustuvat ajatelmat teurastajan työstä.

    Mutta minulle Stephen King on kiinnostavampi kuin Knausgård tai Päätalo. - Siksikin kun joku kummallinen myötähäpeä kohdistuu Knausgårdiin ja Päätaloon eikä Kingiin. En tahtoisi ottaa lukijalta niin jumalattomasti aikaa omiin elämänsattumuksiini vaan mieluummin viehättyvän sellaisesta jännityskertomuksesta, jossa asetelma on jännityskertomukseksi rakennettu.

    Edelleen Päätalo on parempi kirjailija kuin Knausgård, koska hän on kirjoittanut enemmän sivuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ajatelkaapa, että jostakin löytyisi keskitysleirin vartijan romaanikäsikirjoitus vuodelta 1944. Kaikkihan siitä kiinnostuisivat."

      Valtava ajatus.

      Kingin Uinu uinu lemmikkini on hieno kertomus, populaari Kuiskauksia ja huutoja.

      Poista
  19. Kun tässä olen painottanut työtä ja työn osaamista eräänä kirjailijan toiminnan tärkeänä viitekehyksenä niin tuossa tulikin telkkarissa jakso Lapin poliiseja.

    ... partio sai tiedon hirvikolarista, jossa ei ollut ihmisvammoja, mutta hirveltä olivat jalat irti poikki.

    Kuvassa näkyi kun konstaapeli käveli metsän reunaan ja hänet havaitessaan vahingoittunut kärsivä hirvi ojenteli kaulaansa. Hirvessä oli epätietoisuuden leima.

    Poliisi siinä asettautui pistoolinsa kanssa ja vielä katsoi aiheelliseksi tarkistella tälläytymistään sanoen hirvelle: "Oota."

    Sitten meni vielä muutama ajan hitunen, sekunti, ennen kuin pistooli pamahti.

    VastaaPoista
  20. Haluan vielä lisätä, että työ ja työnantajan moraali ovat kaksi eri asiaa. Keskitysleirin vartija teki hänkin työtä.

    Koska työssä on mahdollista kuten viime vuosikymmenet olemme tottuneet ilmaisemaan palaa loppuun niin on oikein sanoa tarpeen vaatiessa, että keskitysleirin vartija paloi loppuun (ei tietenkään samalla konkretialla kuin juutalaiset paloivat loppuun, koska kysymyksessä on kielikuva, vertauskuva).

    Sitä en tiedä, paloiko keskitysleirillä kukaan vartija loppuun työuupumuksen vuoksi. Arvelen että erilaisia virkistymistoimia työnantaja järjesti sen estämiseksi.

    Mutta vuoden 1944 löydetyssä romaanissa eräs juonikuvio olisi voinut olla se, että keskitysleirin vartija kertoo siitä miten hän paloi loppuun leirityössä.

    VastaaPoista
  21. Jari,

    jos tuollainen käsikirjoitus löydettäisiin, juonikuvio olisi vakuuttava. Jos nykyään joku kirjoittaisi tuollaisen "loppuun palamisen" kertomuksen ja asia vielä nimettäisiin noin, siitä tulisi hetkessä netissä leviävä ironinen meemi, olkoonkin että monet osaisivat lukea tarinan asian vaatimalla pelolla ja vavistuksella. Luulen näin.

    VastaaPoista
  22. Niin, Vesa. Jos minulla olisi vaakunalause (olen löytänyt sen kauan yleisen käymälän seinään kirjoitettuna) niin se kuuluisi "köyhän paras huvitus on vilkas mielikuvitus" toisin sanoen voi mielikuvituksessaan kuvitella, että ko. vartijan autenttinen originaali romaanikäsikirjoitus löydettäisiin. Mutta homma vesittyisi heti, jos se ei olisi totta vaan nykyiskirjoittajan kuvitelmaa.

    Mutta kuviteltakoon hiljaa mielessään...

    Että olisi sinänsä perusluonteeltaan kiltti keskitysleirin vartija, joka uupuisi työn paljouteen. Hänen tekstissään ei tietenkään mainittaisi käsitettä loppuun palaminen mutta me lukijat oivaltaisimme mistä on kysymys.

    Ehkä siinä olisi lause "taivas, miten joskus tunnen muuttuvani tuhkaksi kuin nuo juutalaiset, jotka eivät ilmeisesti koskaan lopu, helvetti, ne eivät koskaan lopu!"

    Ehkä hänen käsikirjoituksessaan olisi häiritsevässä määrin itsesääliä mutta mitä se haittaa!

    Hän kertoisi työnsä yksityiskohtia omasta näkökulmastaan.

    Ehkä hän toisi rivien välissä ja riveilläkin esiin ponnistelujaan, että lukija varmasti käsittäisi kuinka hän on ponnistellut.

    Ehkä hän kertoisi työyhteisöstään meidän porukkana. Pihkaantumisestaan johonkin naisvartijaan.

    Ehkä käsikirjoituksen mukana vielä olisi entisen opettajan saatekirje, jossa hän kertoo lukeneensa käsikirjoituksen ja suosittelevansa sen julkaisemista.

    Käsikirjoitus löytyisi nyky-Saksasta vanhan terroristi-iskussa hajonneen talon ullakolta.

    Jestas, kun tämä olisikin totta! Vain totena se olisi kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukulaisteos olisi nabokovin lolita. Valheellinen minämuoto ja julmuuden selittäminen parhain päin.

      Poista
  23. Jari, Juha,

    olen jo pitkään miettinyt sellaista kerrontamuotoa, jolla kuvaisi dissosiaatiosta kärsivän ihmisen elämää ja tragedioita, joihin ko. henkilö on joutunut ja tragedioita, joita hän aiheuttaa toisille traumojensa (ja niiden taustojen) vuoksi. Hankala pala, en osaa vielä tehdä tätä kirjaa. Aineistoa on, mutta annan sen muhia tulevaisuuteen. Se olisi psykologinen romaani, ei mikään postmoderni kokeilu, koska siinä subjekti todella kärsisi.

    VastaaPoista
  24. Niin paljon hyviä, ja tärkeitä kirja-aiheita, että on pakko keventää, todellisuudella.
    Kai tiedätte että Kari Hotakainen kirjoittaa ja kerää parhaillaan aineistoa Kimi Räikkösestä kirjoittamaansa urheilijaelämänkertaan? Hotakainen on kuulemma oikein valitsemalla valittu tehtävään. Onnea.
    Ja joo, minä en heitä ensimmäistä enkä toistakaan kiveä, luen kyllä kun on tullut valmista, olenkin sitä mieltä että sitten Marlon Brando-aiheen Hotakainen on taas pitkästä aikaa kunnon aiheen parissa:) Ei kun oikeesti.

    Maailmaan mahtuu kyllä monenlaista tekstiä. Kaikkea on niin paljon ettei oikeastaan mitään tyypillistä voi sanoa mistään. Tänään katselin tuota juuri Akateemisessa. Siellä teoksiksi saatetut käsikirjoitukset olivat tarjolla sanajanoisille. Kirjan tai lukemisen hiipumisesta ei näkynyt merkkiäkään, ihmisiä oli paljon, tai ainakin meitä keski-ikäisiä.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesa. Olisiko henkilö saraudetunnossa? Kokisiko olevana uhri vai subjekti? Sävy muuttuisi sen mukaan?

      Poista
  25. Dissosiaatio aihealueena on hyvin moniuloitteinen ja monikasvoinen. Itsehän sitä blogissani olen pyrkinyt tarkastelemaan.

    Eräs suurimpia vaikeuksia potilaan kannalta on se, että dissosiaatiota ei tunnisteta eikä hän saa tarvitsemaansa hoitoa.

    Huh! Aihe on vaikea, jos on käynyt läpi pakkohoidon psykoosin vuoksi kuten minä.

    Tässäkin yhteydessä voi nostaa esiin Onno van der Hartin, Ellert Nijenhuisin ja Kathy Steelen teoksen Vainottu mieli.

    Käytän dissosiatiivisesta psykoosista myös käsitettä demoninen psykoosi, koska siinä traumatisoituneet ainekset yltyvät demonisiksi ääniksi ja kuviksi, jotka valtaavat uhrin koko olemuksen. En tiedä miten tätä vallatuksi tulemisen kokemusta pystyisi sanoittamaan ja kiinnostaako lukijaa sen oivaltaminen. Ihmisissä on myös torjuntaa.

    Ja kaikkihan eivät pääse koskaan perille dissosiaatiostaan, koska traumakokemukset koteloituvat amnesiaan.

    Ja jos amnesia purkautuu kovin myöhäisessä elämänvaiheessa joutuu aina epäilemään sitäkin, että kysymyksessä ovat valemuistot. Silti potilas tuskailee näkyjensä kanssa.

    Sekundaarisina oireina voi olla paniikkikohtauksia ja derealisaatioita ja depersonalisaatiota, jolloin uhri kokee viallisuutta ja epäkelpoisuutta elämässä ja kehittelee välttelevän elämän.

    Dissosiaatiosta kärsivien ihmisten suuri ongelma ymmärtääkseni monessa tapauksessa on elämätön elämä. Kun elämä jää elämättä niin ei aiheuta tragedioita muille, mutta itse elää tragediassa. Elämästä syntyy pakoonjuoksu.

    Romaanikirjailijan tehtävä on tietenkin rakentaa mahdollinen ihminen ja siinä on sitten tosiaan suoritettava valintoja. Ja romaanikirjailija on vapaa valintoihinsa.

    Minäkin kaiketi yritän vielä kirjoittaa käsikirjoituksia, mutta oma haasteeni on kirjoittaa sellaista, joka ei syvällisessä mielessä lähde elämänkokemuksieni purkuun.

    Jope tuossa toteaa, ettei mitään tyypillistä voi sanoa mistään. Eiköhän siinä ole sitten niin, että romaanien puutarhaan silloin mahtuu yhä uusia kirjakasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, olet hyvin käsitellyt aihealuetta. Kuten sanoit, dissosiaation alue on laaja. Tuntemani alue on sellainen, että ihmiselle on jäänyt dissosiaatio ikää kuin defenssiksi päälle hankalissa elämäntilanteissa (joita tuntuu kasaantuvan vaikka mihin). Itse traumaattinen kokemus, joka laukaisi tämän defenssistä laajemmaksi selviytymiskeinoksi kasvaneen häiriön, on jäänyt vuosia sitten taakse, ainakin akuuteimmassa muodossaan. Alunperin dissosiaatio oli defenssinä todella voimakas (sillä torjuttiin voimakkaita, toistuvia väkivaltakokemuksia), mutta minusta dis. monistuu yhä uusiin tilanteisiin.

      En tiedä, onko dissosiaatio edes oikea käsite ko. tapauksessa kohdalla, mutta henkilö itse nosti sen esiin selittääkseen uskomattomalta tuntuvaa käytöstään... Ulkopuolelta arvioiden tilanne on niin sekava ja täynnä itsepetosta, että en oikeastaan edes tiedä, mikä on mitäkin...

      No niin, hyvin vaikea tällaista on kirjallisessa muodossa esittää. Tarkoitukseni on luonnollisesti luoda kirjallinen hahmo ja tuoda esiin tämä problematiikka, ei osoittaa kehenkään tiettyyn henkilöön. Luulen, että asian tarpeeksi hienojakoinen esittäminen vaatisi hyvin monia kerrontatapoja ja eri näkökulmien vähittäistä esiintuomista, jolloin häiriön moniulotteisuus ja pettävyys olisivat edes jotenkin esitettävissä.

      Sanon tämän siksi, että minusta realistisella kerronnalla on yhä paljon tehtävää ja kuvattavaa. Tällaisia henkilöitä ja ilmiöitä ei voida esittää postmoderneina tekstuaalisina olentoina / kollaaseina.

      Poista
    2. Hyvä Vesa! Minä ainakin todella kaipaan kaiken kokeilun keskellä perinteistä tarinankerrontaa.
      Tee se kirja!

      Poista
  26. Lisäisin vielä, ettei kannata hakea omaa kohtaloaan toisten kohtaloista ja ehkäpä aika pitkälle omassa kamppailussaan on päässytkin kun tämän tajuaa.

    Vapautuu kohtalonsa hyviinkin puoliin.

    Esimerkiksi siihen, että matkan varrella on kasvanut kokemus ja tietopääoma. Osaa arvioida entistä painokkaammin ihmisyyttä tällä planeetalla.

    Osaa erotella sekundaa käypäisestä.

    Kun tarkastelen elämääni niin se mihin blogistin aloitus - musiikki - viittaa on ehdottoman tärkeää.

    Taustalla kodissani soi parhaillaan vinyylilevyltä The Moody Blues...

    VastaaPoista
  27. Musiikista. Tulin juuri Tuomari Nurmion (Dumarin) konsertista. Se oli vanhassa elokuvateatterissa, ei missään ravintolamökässä, vaan kunnon folk-konsertti, lavalla vain mies ja kitara. Valtavan hienoa musaa, myös uusia lauluja.

    Seuraava kappale sai minut pidättämään henkeä kauneudellaan.

    Vielä yksi opetus

    Jos se joka palvoo kauneutta
    Ei tunne rumuutta kohtaan rakkautta
    Hän kitukoon päivän kirkkaudessa
    Ilman yön antamaa lohdutusta

    Vaikka valot ja varjot taistelevat
    Ne ovat toisiaan varten olemassa
    Yön sylissä enkelit matelevat
    Ja jumalat nukkuvat lattialla

    Jos ihminen ei elämässään
    Ymmärrä muita kuin itseänsä
    Hän on vain tylsä näyttelijä
    Ja näyttelee väärässä näytelmässä

    Vaikka totuus ja valhe vaihtelevat
    Vaatteita ilman varoitusta
    Pimeinkin yö aavistamattaan
    Kuljettaa aamua kainalossaan

    Vain rakkaus on lahjomaton
    Sen ilme on viisas ja vaatimaton
    Ehkä ei muuta tarvitakaan
    Kuin halua antaa rakkautta

    VastaaPoista
  28. Kiitos kannustuksesta, Marjatta! Joskus varmasti kirjoitan, kunhan osaan hahmottaa asiat kyllin selkeästi itse. Varmasti hieno konsertti!

    VastaaPoista
  29. En aio ryhtyä täällä keskustelemaan dissosiaatiosta. - Dissosiaatio on tieteellinen käsite ja siihen perustuu myös terapia.

    Itse kirjoitan blogissani rakenteellisen dissosiaatio teorian perustalta.

    On huomattava, että dissosiatiivinen amnesia on tila, jossa ihminen ei muista dissosiatiivisia kokemuksia - ennen kuin alkaa muistaa.

    Samoin dissosiatiivinen psykoosi - joka tietojeni mukaan ja kuten myös kohdallani - alkaa räjähdysmäisesti ja myös päättyy dramaattisen voimakkaalta näyttävään toipumiseen.

    Itse näen niin, että dissosiatiivista ihmistä - silloinkin kun on kysymyksessä dissosiatiivinen identiteettihäiriö - profiloi eräänlainen ritualismi. - Koska hän reagoi erilaisiin triggereihin niin hän tahtoo välttää niitä. Hänestä tulee elämän edessä arka ja säikky. Hän ei ole teoiltaan pursuileva ja impulsiivinen vaan hän rakentaa suojaprosesseja mahdollisuuksien mukaan. Hän on uhanalainen.

    Vesa, en aio sinulle mitään ohjeita antaa, mutta ehkä romaanikirjailija voisi kirjoittaa mielenkiintoisen romaanin käyttämättä siinä käsitettä dissosiaatio.

    Minun mielestäni lukija on se, joka saa käsitteellistää lukemaansa kuinka tahtoo.

    Omalta osaltani kirjoittaminen dissosiaatiosta tässä blogissa päättyy tähän.

    Vaikka olisinkin tylsä näyttelijä niin sanoisin siten, että rakkaus nousee siltä perustalta, että jotenkin pystyy ymmärtämään itseään. Silloin saa otetta esimerkiksi depersonalisaatio- ja derealisaatiokokemuksiinsa, jotka salpaavat sitä että tulisi rakastetuksi tai pystyisi rakastamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, totta tämä "jotenkin pystyy ymmärtämään itseään", mutta toisaalta täysin ei kukaan pysty ymmärtämään itseään eikä muita, vain osin. Se juuri tekee elämästä itse asiassa mielenkiintoista.
      Tiedän, että tarkoitat jotain syvempää tunnetta jonkin oleellisen ymmärtämisen puuttumisesta. Halusin vain sanoa tämän, ettet luulisi muiden olevan haavoittumattomia itsetuntemuksesssaan.
      Minä esim. olen luullut olevani melko vahva, kestävä ja reipas, kovien kokemusten vahvettama, mutta viime viikon olen itkenyt hiljaa toisaalta lastenlasten kipuja ja omia sairauden pelkojani, toisaalta mielipahasta, jota olen kokenut sinä-kielisistä syytöksistä omassa blogissani. Eilen se purkautui, kun porukat lähtivät ja pystyin antamaan tunteilleni vallan. Hyvä konsertti puhdisti. Musiikin voima! Olemme särkymään alttiita olentoja.

      Vesa jos kuka saa ihmisen hauraudesta aikaiseksi hyvän romaanin.
      Sinä myös, Jari, jotain kirjallista! Ilmeisesti etsit vielä lajia. Miten olisi esseetyyppisistä teksteistä koostuva elämäntarkkailuteos, päiväkirjamuotoinen ehkä, jossa voisit käyttää pohjana sekä blogikirjoituksiasi että yleisönosastokirjoituksiasi?

      Poista
  30. Tarkoitan tuossa yllä, että dissosiatiivinen amnesia ja dissosiatiivinen psykoosi ovat TEESKENTELEMÄTTÖMIÄ tiloja.

    Dissosiatiivisen amnesia alkaessa purkautua tai dissosiatiivisen psykoosin jälkeen ihminen on peruuttamattomasti uudessa todellisuuspisteessään kuin ennen niitä.

    Mutta tässä tämä.

    VastaaPoista
  31. Jari, en missään nimessä käyttäisi dissosiaation käsitettä paitsi ehkä siten että romaanihenkilö esittää sen itse oman tilansa kuvauksena, mutta se ei kuitenkaan olisi - kuten ei ehkä ole tosielämässäkään tässä tietyssä tapauksessa - totuus, vaan pikemminkin defenssi jollekin muulle psyyken ongelmalle.

    Minusta on koko joukko psyyken ongelmia, joita ei voi rajata yhteen diagnoosiin, niillä on niin monia liitännäisongelmia ja piirteitä. Jo se monimutkaisuus ja -muotoisuus, millä tietyt ongelmat ilmenevät, on tavattoman "kiinnostavaa": ihminen voi samalla jatkaa selviytymistaisteluaan ja "mennä elämässään eteenpäiniin", mutta monessa kohdin näkee, että sairaus hallitsee taustalla ja muovaa päätöksiä ja tekoja... Sanoisin, että milteipä kuin toisena periaatteena ihmisen omien hyvienkin tarkoitusperien taustalla. Joka tapauksessa tapaus, jota kuvaisin, ei olisi ihan "klassisin", ja jo tässä olisi hyvä syy olla paketoimatta sitä yksin dissosiaation piiriin. Luulen, että kyse on monimutkaisesta persoonallisuuden häiriöstä, jossa aiempi dissosiaatiokokemus (tai asioiden unohtaminen ja lohkominen itsen ulkopuolelle selviytymiskamppailussa) jota ei ole päästy työstämään tai kohtaamaan tarvittavalla tavalla, alkaa kummitella eri puolilla elämää epäterveenä toimintatapana, ehkä "lievempänä" kuin varsinainen aiempi dissosiaatio mutta kuitenkin. Toisaalta voin epäillä, että puhe dissosiaatiosta on kenties defenssi sekin, jolla käsittelemäni tapaus peittää oman persoonansa toisenlaista hajanaisuutta ja torjuu ikäviä asioita, jotka eivät liity vain hänelle tehtyihin kauheuksiin vaan myös tekoihin, joita hän itse on toisille tehnyt oman persoonansa hajanaisuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  32. Vesa, olet kiinnostavalla tiellä. - Sellainen romaanihenkilö, joka käyttäisi aivan miten sattuu dissosiaation käsitettä olisi sekä traaginen että hupaisa.

    Kiitos kannustuksesta minullekin, Marjatta.

    Itse en pyri kokemusasiantuntijaksi kirjallisessa mielessä. Oma blogini on itselleni hirmuinen psyykkinen taakka ja todennäköisesti mikäli minulta julkaistaisiin kirja paperimuodossa niin se katoaisi sen siliän tien.

    Haaveilen kohdallani kingiläisestä kirjasta, jonka kirjoittaminen olisi jännittävä ilo. Pitäisi vain päästä haaveilusta työn alkuun.

    Marjatta, nuo blogisyytökset ovat aika paska juttu nekin. En ole käynyt juuri nyt lukemassa blogisi keskusteluja. Mutta siis ne vaikuttavat. Voimia.

    VastaaPoista