sunnuntai 11. helmikuuta 2018

ME TOO OSA 4: Aino-triptyykki

Jutussa Runous haastaa relativistin kirjoitin muun muassa näin:


"Luen Suomessa 2003 ilmestynyttä Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppiasta. Erityisesti sen luku Itsemurha ja laulu on voimakkaita ajatuksia herättävä. Siihen Seierstad on koonnut neljä runoa fundamentalistien murhaaman afganistanilaisen runoilijan Sayd Bahodine Majrouhin kokoamasta runoantologiasta Le suicide et le chant (1994). Kyse on siis naisten salatusta surun, tuskan ja vihan äänestä heitä vaientavassa kulttuurissa. Runot haastavat rajusti (yksilön universaaliuden kyseenalaistavan) kulttuurirelativismin, joka ei niiden valossa olekaan neutraali tapa lähestyä vierautta. Siitä on tullut kuin taikaiskusta hegemonisen valtaeliitin (tahatonta tai pelkurimaista) tukemista "vieraassa kulttuurissa" ja sen alistamien yksilöiden unohtamista yksinäisyyteensä. Alistetut tuntuvat häviävän myös edistyksen ja suvaitsevaisuuden nimissä.


Tässä yksi runoista:


Te julmat ihmisen, te näette miten vanhus

on tulossa vuoteeseeni
Ja te kysytte miksi minä itken ja raastan hiuksiani.

Oi Jumalani! Jälleen olet lähettänyt minulle synkän yön
Ja jälleen vavisen kiireestä kantapäähän
koska joudun vuoteeseen jota vihaan."


Juuri nyt on ajankohtaista huomata, että meillä on myös oma runoelmamme samasta aiheesta: tytöistä ja naisista kauppatavarana meillä ja muualla ennen ja nyt. Se on tietenkin Kalevalassa kerrottu Ainon tarina. (Myös Kanteletar on aiheeseen sopivaa luettavaa.) Samalla sekin muistuttaa siitä, että ihmisyys todellakin mitataan yksilön kärsimyksessä ei vain kaikissa kulttuureissa vaan myös kaikkina aikoina. Miten MeToo sitten liittyy tähän? No siten, että yhtä paljon kuin yksilöä kohtaan väkivaltaa harjoittavalle kulttuurirelativistille suosittelen tuon yllä olevan runon lukemista, suosittelen Gallen-Kallelan triptyykin poistamista vaativille Kalevalaan tutustumista. Tulee paremmin selväksi se, keneen eläytymistä Ainon tragediassa tavoitellaan ja se, kenen kärsimyksen näyttämistä tässä nyt ollaan oikeastaan vaatimassa poistettavaksi ja unohdettavaksi.

Ja jos eivät ihmiset jaksa Kalevalan tylsään rytmiikkaan ja hankalaan kieleen tarpeeksi keskittyä - kuten pahoin pelkään - voin asian ytimen tässä lyhyesti esittää: Ainon tragediassa ei pidä Väinämöiseen, ei hänelle neidon myyneeseen Ainon veljeen eli Joukahaiseen eikä edes hyvistä kaupoista iloitsevaan Ainon äitiin eläytyä. Pitää eläytyä Ainon yksinäisyyteen. Ja samalla taas kerran oivaltaa, että niin kauan kuin ihminen haluaa tuntea vapautta ja välttää kärsimystä,  aina ja kaikkialla yksilö on ihmisyyden mitta.

18 kommenttia:

  1. Olen lukenut tuon Kabulin kirjakauppiaan, mutta en nyt muista siitä paljon mitään. Toimittaja asui perheessä ja kirjoitti näkemästään ja kokemastaan puolidokumentaarisen kirjan, josta kirjakauppias loukkaantui. Hänen mielestään Seierstad käytti hänen vieraanvaraisuuttaan hyväksi ja antoi aivan väärän kuvan heidän elämästään käyttäessään fiktion vapauksia. Totuus on varmaan jossain siellä välissä, varmaan enemmän Seierstadin versiossa.

    Kiintoisasti samaa tosiaan tässä afgaanirunoilijan runossa kuin Kalevalan Ainon tarinassa.
    ...
    Kun annoit minun poloisen,
    Oman lapsesi lupasit.
    Käskit vanhalle varaksi,
    Ikäpuolelle iloksi.
    Turvaksi tutisijalle,
    Suojaksi sopenkululle.
    Oisit ennen käskenynnä
    Alle aaltojen syvien
    ...

    Minä olen aina kokenut tämän kohdan Kalevalasta opetusrunoksi, joka on täynnä katumusta.
    Kyllähän siinä äiti katuu syvästi, itkee silmät päästään ja varoittaa toisia äitejä, etteivät ikinä tekisi mitä hän teki, kun antoi tyttäriään "vastoin mieltä miehelähän".
    Väinämöinen taas "itki illat, itki aamut, yöhyet enemmin itki" ja kalassa vielä hourii kun näkee veneestä pakoon pomppaavassa kalassa hänen vuokseen hukuttautuneen Ainon hahmon.
    Minusta Kalevalan henkilöhahmot ovatkin juuri siksi hyviä, että he eivät ole yksiulotteisia, kuten eeposten hahmot usein ovat, vaan heräättävät monenlaisia tunteita.

    Ainon tarina väärinkohdeltuna tyttönä on toistunut monissa kirjoissa ja elokuvissa eri versioina.
    Onpa neitsyeitä uhrattu elävältä jumalillekin joissain alkuperäisuskonnoissa.
    Kummallista, miten hitaasti opetukset tarttuvat!

    VastaaPoista
  2. Aino on hieno runoelma, tosiaan, myös katumuksesta!

    VastaaPoista
  3. Tämä on nyt ihan eri asia, mutta kun täällä on keskusteltu paljon siitä, miten ihminen tuhoaa omaa palloaan ja pyrkii löytämään avaruudesta uusia asuinsijoja, niin tuon teille tämän Uutisen: ihminen, tämä raparipa, tuhoaa jo avaruuttakin.

    Kuulin radiosta, että avaruus on täynnä aavruusromua, siis kaikki sinne läehetetyt ja vanhentuneet sukkulat sekä niistä irronneeet osat muodostavat kauheaa vauhtia kiitävän romun, jota pitää väistellä, kun mennään avaruudesta käsin tekemään tutkimusta maasta, saastepilvistä, sääoloista yms. Sitä romua on jo niin paljon, että se pitää hakea pois. Sitä varten on suunniteltu laitteita.
    Siis ihminen tämä jalo eläin, on paitsi roskannut meriä jo aika pahasti, niin tehnyt samaa myös avaruudelle!

    VastaaPoista
  4. Vesa, laitan tätä kautta lyhyesti, koska en nyt oikein tohdi viimeisen päivityksesi kommentteihin kirjoittaa mitään. En halua lisätä nimittäin sinne sanaakaan enkä ikään kuin liata siellä näkyäsi omilla ajatuksillani. Laitan tänne Niitseen myös siksi, että myös muut kävisivät lukemassa.

    Olen aika sanaton. Luonnoksesi on sekä runoa johon mieli uppoaa kuin kylmään suohon että suoraa viestiä samaan aikaan. Totta ja enne. Toivon että koet vahvasti olevasi oikealla tiellä käsikirjoituksesi suhteen. On tietenkin suuri mahdollisuus olemassa, että se suora viesti tullaan tuomitsemaan runoilijan harhapolkuna ja turhanpäiväisenä tiedostamisena.
    Kuitenkin jos onnistut kirjoittamaan niin, että tulee uutta tietoa (runouden sisällä) esim. juuri niistä "luvuista" niin ettei sitä voi luokitella taas yhdeksi ääneksi joka puhuu ympäristöhuolista, on mahdollisuus sanoa enemmin ja aiemmin käsiteltyjen aiheiden sivussa ja ehkä jopa ensi kertaa.

    Oletteko muuten lukeneet Aniaran? En tiedä mutta sain senkin jotenkin mukaan kun Vesan luonnosta luin. Mehän olemme se alus avaruudessa ja meidän toteemimme ja epäjumalamme on tavallaan juuri se väestö josta emme suostu ajattelemaan mitään. Väestö on tämän päivän mammona ja väestölle on vain pari kulutustehtävää: toteuttaa kaikkien subjektiivisten annettuja ja koettujen (ihmis)oikeuksiensa mielivaltaa ja ajatella vain tätä päivää. No, ilmastosta saa aina olla vähän huolissaan, koska sitä voi korrektin pragmatian kautta toteuttaa, vaikka syömällä enemmän kasviksia.


    jope

    VastaaPoista
  5. jope,

    katsotaan miten minun käy, lähetin käsiksen jo yhteen paikkaan ja vähän oudot vibat on sen suhteen, että onko tämä väestökysymys tässä korrektissa maailman(lopun)ajassa hieman liikaa - en siis tiedä onko väestöasia maailman tarkimmin varjeltu salaisuus vai mikä, mutta helpostihan ihminen tuomitaan rasistiksi, kun sanoo tämän asian tiimoilta jotain ääneen.

    mulla on hyllyssä Aniara ja olen sen joskus lukenut tai ainakin osia siitä, pitääpä ottaa esiin uudelleen!

    tuo runo syntyi keskusteluistamme ja lähti lentoon siitä, kun aloin lukea Peter Mickwitzin Passport Somalilandia (2012).

    Mickwitzin kirja on hieno runollinen tutkielma, joskaan en realismin nimissä pysty samastumaan sen ideologiaan ihan täysin. Jos joskus luette kirjan, niin kommentoin suoraan sen sivuja 33-36. Siellä puhutaan mm. solidaarisuudesta ja rajoista tavalla, joka on minusta aivan äärimmäisen naiivia tai vaihtoehtoisesti utopistista. Minun on oikeasti todella vaikea ymmärtää tiettyä vasemmistolaista ideologiaa ja ajattelua, vaikka itsekin olen monessa suhteessa kallellani siihen suuntaan. Sanonpa vielä: Mickwitz on runoilijana erittäin hieno, yksi parhaista mitä Suomessa / Pohjoismaissa tällä hetkellä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen myönnän, että M:n tapa ajatella vanhanajan työväenliikkeen käsittein globaaleja kysymyksiä on idealismissaan ihailtavaa, mutta en näe realistisia toteutuksia ajassa, joka pyyhkii joskus ideaaleina toimineet käsitykset unholaan. Tiedän, että M:n humanismi on juuri se oikea ajattelutapa, jota runoilijalta odotetaan. Siis kaunis vasemmistolainen utopia.

      Poista
    2. Onhan runoilijoita ollut myös toiselta puolelta, mm. Ezra Pound.

      Vanhasta työväenliikkeestä minäkin pidän edelleen elossa työväenluokka-käsitettä ja siihen koen itsekin kuuluvani. Useimpina päivinä on paita hiessä.
      Toki on niin että vasemmistolla ei ole enää monopolia yrittää parantaa työväenluokan asemaa.

      Mutta joka tapauksessa on kiinnostavaa miten kässärisi otetaan vastaan.
      jope

      Poista
  6. Vielä palautetta tätä kiertoreittiä (ja samasta aiemmin mainitusta syystä): nyt tekstiä lisää vielä tullut.
    Jos nuo ovat mukana lähettämässäsi kässärissä niin hatun nosto halusta puhua eri tavalla totta kuin moni tähän saakka.
    Menet pidemmälle kuin olisin arvannut, mutta kuten täällä keskustelleet tiedämme, et liian pitkälle.
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa tosiaan nähdä, miten tuo otetaan vastaan kun et vesa pyri tuossa "hämärän tanssissa" runolliseen kieleen oikeastaan...

      Poista
  7. Juu, katsotaan miten käy! Vasemmistoa käsittelevä runo ei ehkä tule mukaan. Mun näkökulmasta Ezra Pound oli vaan runoilija ja oikeistolaisuudessaan lähinnä hullu. Mutta kyllähän hän oli oikeistolainen, omalla oudolla tavallaan.

    VastaaPoista
  8. Juha, on siinä käsiksessä myös paljon runollistakin mutta enemmän tällaista Sonnevin 70-lukua, tylyä lyhyttä säettä. Mutta sitten on esimerkiksi Kalervo Palsan, William Blaken ja Francis Baconin teosten pohjalta tehtyjä runoja välissä.

    VastaaPoista
  9. No, minä en kyllä osaa sanoa mikä on runoa, runollista, mikä ei, mutta ajattelisin myös lukemani perusteella että myös suorempi teksti on runoa jos mahdollista. Sonnevilla, se mitä olen kirjastossa lukenut, on tosiaan myös ihan suoria "kommentteja" omaan aikaansa. Ja tietysti Haavikolla. Juuri se riitasointuisuus voisi olla kiinnostaa, myös runona. Se tilastokin mistä puhuttiin, voisi olla oikea runo.

    Yhteiskunnallisuus runossa, ympäristöasia runossa ovat paljon toteutettuja juttuja.

    Sen sijaan humanismin utopioiden (humanismissa ei ole tietenkään mitään vikaa!), eli kuviteltujen, ja himottujen subjektiivisten oikeuksien mielivallan käsittely nimemomaan tämän väestöasian kautta on varmasti tuore näkökulma. Eri asia onko esim. kustannuspuolen ammattilaiset halukkaana näkemään sitä.
    Aihe toki liippaisee läheltä vasemmiston heikoimpia kohtia, mutta nykyään myös oikeiston, liberalismin. Siitä vihreästä (kaunein väri muuten, koska puut, kaikki heidän....) väristä puhumattakaan.

    jope

    VastaaPoista
  10. jope, odotan jännityksellä, mitä kustantaja sanoo. runollista voi olla ihan kaikki, Sonnevilla esimerkiksi on, joskus jouhevammin, joskus jäykemmin.

    juuri tämä subjektiivisten oikeuksien juhla, joka jatkuu aivan täysillä, jolla hekumoidaan ja jolle haetaan jatkuvasti yhä uusia toteutumisen ja soveltamisen paikkoja ja johon itse asiassa kuuluu myös voimaantumisen ja vapautumisen ideologia, niin, jos ollaan aivan rehellisiä, se ei ole tulevaisuudessa eikä nyt mielestäni mitenkään itsestään selvästi oikeutettua, ainakaan kaikissa tapauksissa. monessa kohtaa sanoisin valitettavasti.

    ihmisoikeudet, niistä täytyy pitää kiinni - vaikka on niin, etteivät ne mitenkään täysimittaisesti tule täyttymään tässä maaillmassa, pelkäänpä että yhä huonommin, kun ihmismäärät ovat mitä ovat.

    mitä enemmän ajatus solidaarisuudesta ja oikeudesta sidotaan suoraan "materiaalisiin" arvoihin ja päämääriin, sitä tuhoisampaa. toki uskon, että uudet vihertävät ja tehokkaat teknologiat auttavat tässä jonkin verran, mutta volyymit ovat niin valtavia, että siinäkin suhteessa näyttää heikolta.

    en tiedä, miten ihmiset ylipäänsä kykenevät hahmottamaan näitä globaaleja kysymyksiä. väittäisin - siitäkin huolimatta että asiat ovat olleet tapetilla vuosikymmeniä - juuri kukaan nykymediassa ja muualla ei ole kiinnostunut. sen sijaan jahdataan julkisuutta, jahdataan vanhoja rupisia äijiä, jotka ovat ahdistelleet seksuaalisesti naisia (ihan oikein kyllä), jahdataan vaurautta ja kauneutta ja seksiä. no niin, mitäpä muuta oikeastaan voitaisiin odottaa. maailma pitäisi saada hetkeksi jäähylle, miettimään.

    VastaaPoista
  11. (Ehkä viimeinen kommentti Vesan uusiin teksteihin, varsinkin tekstiin Pieni fakta + pitkään keskusteluun ja sen tuloksiin.)

    1. Niin. Nyt näet, tai me näemme ehkä tarkemmin,
    Aloitimme mielästämme yleisestä huolesta yleisine kliseineen ratkaisuista ja se kiteytyi nyt viimein viime viikkoina todellisuuteen eli siihen mitä väestönkasvun kumulaatiolla on varattuna Maa-planeetalla ja ihmiskunnalle. Ja yksilöille yksi kerrallaan, perheille. Tuleville ihmisille, nille jotka ovat jo täällä.
    Niille järjestelmille jotka pitävät ihmisistä huolta. Emme tiedä mikä tässä on aikajänne, MUTTA se ei ole ainakaan se, että parasta on työntää tämä tieto pois.

    2. Mulle on käynyt niin että monet muut aiemmin ongelmallisina pitämäni asiat on nyt menettäneet arvonsa. Omia yksityisiä huolia on, tietenkin, mutta melkein kaikki asiat mistä ihmiset vaahtoavat poliittisen tms. kentän millä laidalla tahansa, näyttävät nyt naurettavan pieniltä. Myös kysymykset siitä kuka sanoi ja mitä sanoi ja missä sanoi ja miten olisi pitänyt sanoa.

    3. Mielessä kaikesta tästä on haikeutta, muttei paniikkia. Ja en todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä tai mitä minun pitäisi tai mitä voisin tehdä. Itse asiassa olo on puhdistunut lähes, tyynikin, mutta mitä se auttaa ketään, se on vain oma psykologinen tila jonka kertomisen ei olisi kannattanut nähdä edes muutaman sanan vaivaa.

    4. Mitä nyt? Minne tästä?

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtaminen, itseen keskittyminen, ilonpito tässä hetkessä, se tulee kyllä kuin itsestään. Ihminen on epäjohdonmukainen optimisti. Mutta se ei olekaan, kuten nyt nämä loppupäätelmät antavat vähitellen ja viimein ymmärtää, sittenkään eloonjäämisvaistoa puhtaimmillaan.
      jope

      Poista