torstai 15. maaliskuuta 2018

ARI-PEKKA LAHDEN JA JUHA LUUKKOSEN SAARNAAJA VAATII OMAPÄISEN TULKINNAN OLLAKSEEN KIINNOSTAVA NÄYTELMÄ (päivitys 18.3.)

http://seinajoenkaupunginteatteri.fi/moraali-lahti-vaellukselle/




Jos yritän tulkita Seinäjoen kaupunginteatterin Saarnajaa tuon liitteenä olevan ohjaajan näkemyksen mukaan, se on tavoitteissaan epäonnistunut näytelmä. Yhteiskunnallisuus jää kliseiseksi ja populistiseksi; tärpeiksi, joiden avulla katsoja voi uskoa olevansa jonkin aidosti poliittisen äärellä ja osallistuvansa sen asettamiin haasteisiin (mikä ei tietenkään ole vain tämän näytelmän vaan myös taiteen yleisempikin ongelma).

Jos taas näytelmän tulkitsee nihiloivan voimattomuuden ja sen ratkais
emisyrityksen kuvaukseksi, sen voi kokea vähintään kiinnostavaksi. Jumala ja poliittinen koneisto ovat yhtä tavoittamattomissa ja niihin viitataan pateettisin mutta lopulta yhtä turhin ja neuvottomin elein. Rakkauden saarnaajan fundamentaali uskokin on osa henkilökohtaista väkivallan kehää.

Mitä jää jäljelle? Vain subjektivinen usko tai
nietzscheläisen kyllän sanominen elämälle. Oikeastaan kyllän sanominen korostuu kaikkein kirkkaimpana viestinä. Uskoon tai uskonnottomuuteen katsomatta. Jumala tai kaunis sattuma eivät ole tässä näytelmässä vastakohtia. Loppukohtauksen tarkoituksettomuuden ylittäminen koskettaa.

Toisaalta: ei pelastus eikä kauneinkaan sattuma sovita vääryyksiä eikä katastrofeja eikä tuo katoavaa luo
ntoa meille takaisin. Yksilö kyllä voi vapautua, mutta riittääkö se? Riitääkö sen enempää uskonnollisen kuin filosofisen eskapismin totuus?


Saarnaaja kumoaa sitä, mitä haluaa sanoa. Siinä intention ja lopputuloksen ristiriita dekonstruoi ideaa. Mutta toisaalta: minulle haltioituminen syntyy juuri tuosta lohkeamasta, pakko myöntää. Nautin tekijöiden tahattomasta kaksoisviestistä. Nihililoivan voimattomuuden tulkintani Saarnaajasta itsessään aiheuttaa minulle haltioitumista; luo pakoa ankarasta todellisuudesta; eskapismin ja tiedostamisen nautinnollisen kehän, joka sitten taas palauttaa minut ristiriitaan:  vapautumiseen kaikesta siitä vastuusta ja haasteesta, jota näytelmän piti kuuluttaa.

Lahti ja Luukkonen
tekivät huomaamattaan - ja väitän että vastoin tarkoitteitaan - nihilistisen näytelmän.

2 kommenttia:

  1. Seuraavan postauksen kommenttiketjussa syventävää vatkausta Saarnaajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivitin juttua Marjatan kanssa tuossa seuraavassa postauksessa käymäni haltioitumiskeskustelun jälkeen. Kiitos marjatta siitä. Lähetin ihan pikkuusen ekakappaleesta muunnellun version seinäjoen teatterin blogiin.

      Poista