tiistai 10. huhtikuuta 2018

EVELYN FOX KELLER, DE BEAUVOIR JA DESCARTES

Käteen osui kirjahyllyä harventaessa Evelyn Fox Kellerin Tieteen sisarpuoli. Aloin selata ja sitten lukea uudelleen 30 vuotta sitten ostamaani kirjaa. Inspiroivaa, tosin siksi, että olen perusideasta eri mieltä Kellerin kanssa.

Kellerille kohteestaan etäisyyttä ottava objektiivisuuden periaate on maskuliininen johtuen siitä, että isä edustaa maailmaa, erillistä kohdetta, äidin taas vetäessä vielä heikkoa egoa takaisin eriytymättömyyteen:

"Näin ollen me kaikki, niin miehet kuin naisetkin, olemme taipuvaisia varhaisten kokemustemme perusteella yhdistämään objektivointiin kuuluvan affektiivisen ja tiedollisen asenteen mieheyteen, kun taas prosessit, joihin liittyy subjektin ja objektin rajojen sekoittuminen yhdistetään helposti naiseuteen. 

Olennainen kysymys tietenkin on se, mitä tapahtuu näille varhaisille mielleyhtymille? Mallit, joiden sisällä nämä mielleyhtymät syntyvät, saattavat olla melkeinpä universaaleja (omassa ydinperhejärjestelmässämme ne ovat epäilemättä kaikkein voimakkaimmin vaikuttavia), mutta malleja ylläpitävät ehdot eivät sitä ole.  (...) Jos nämä nämä väiteeni pitävät paikkansa, meidän on syytä tutkia, miksi edelleen pidetään kiinni objektiivisesta tieto-opista. Objektiivinen tieto-oppihan pitää totuuden mittapuuna etäisyyttä subjektiivisista tekijöistä ja edellä esittämäni määritelmästä seuraa se, että itse totuuskin on tullut sukupuoliseksi." (s. 93 ja 94)

Mitähän radikaali perhevapaauudistus toisi tähän Kellerin esittelemään malliin? Vai kykenisikö sekään vielä tarpeeksi haastamaan synnyttäneen äidin ruumiillisuutta? Ihan sivuhuomautuksena: Simone de Beauvoirin mukaan naisen historia on säilyttäjän ja hoivaajan historiaa, miehen historia luojan ja uudistajan historiaa. Ja luonnolla on tässä naisen osassa tietysti merkitystä, "lajin valta häneen on suurempi".* Beauvourin mukaan naiseksi ei synnytä, siis siihen rooliin jonka nainen saa. Ei tietenkään, mutta kyllä luonto nähdäkseni hänen rooliaan vahvalla kädellä on ohjannut. 

No. Mielestäni objektiivisuuden vaatimus ei sinänsä selity Kellerin esittelemällä kehityspsykologisella mallilla. Malli kyllä antaa jollekin perustavammalle kulttuurisen hahmon tai rakenteen, johon voimme liian helposti unohtua. Mutta objektiivisuuden ydin on universaali ja sukupuoleton. Näin uskallan väittää. Kyky havaita eroja, ymmärryksemme siitä, että kaikki ei ole samaa, tai ymmärrys, että minä en ole tuo, on rakenteemme ontologista ydintä, maskuliinisuus,  feminiinisyys ja perhemalli ovat erojen havaitsemisen suhteen satunnaisuutta. Kun siis Keller kysyy, miksi edelleen pidetään kiinni objektiivisesta tieto-opista, minä vastaan että siksi, kun todellisuutemme on sen muotoinen eikä katoa tai muunnu satunnaisten "edustajiensa" myötä. Tieto-opin vaatimus objektiivisuudesta eli eron ja sen vaikutuksen huomioimisesta ei siis mielestäni ole maskuliinista, se ei ole siitä peräisin, vaikka Keller niin väittääkin. 

Epäilemättä ihminen on vuorovaikutuksessa maailmaa ja ominaisuuksiaan opetteleva eläin. Mutta, vielä kerraten, ihan ensin ihmisen penikan on ymmärrettävä olevansa eri kuin kukaan tai mikään toinen. Ja mikä tässä oleellisinta: ihmisellä on rakenteellinen valmius tuon eron hahmottamiseen eli tietoon ja epäilyyn samalla tavalla kuin kieleen. Tietenkin nuo valmiudet voidaan valjastaa ideologioihin ja sukupuolittaa, mutta ne eivät ole ideologioista tai sukupuolen asemasta peräisin. Valmiuksien ja sukupuolien "linkkiytyminen" on tietenkin asia, joka on tiedostettava. Ja tähän tiedostamiseen Evelyn Fox Kellerin kirja on ymmärrystä avaavaa luettavaa. Tiedeyhteisössä saamastaan aiheellisestakin kritiikistä huolimatta.

Ajattelen, siis olen. Ja kaikkea muuta voin epäillä. Tuohon tulokseen on kaikkien lopulta tultava sukupuoleen katsomatta.
...
*Simone de Beauvoirin Toisen sukupuolen (uuden ja lyhentämättömän 2009 painoksen) ensimmäinen osa Kohtalo kannattaa ainakin lukea, jos ei muuta jaksa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti