tiistai 12. kesäkuuta 2018

HANDMAID'S TALE

Ilkassa 10.6. Vanessa Valkama kirjoittaa:" Tv-sarja perustuu Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin, jonka vuonna 1985 maalaama synkkä kuva tulevaisuudesta tuntuu nyt pelottavan mahdolliselta."

Mahdolliselta? Atwoodin itsensä mukaan mitään kirjoittamaansa hänen ei ole tarvinnut tuolloin 1985 keksiä. Ja uskon että jos nyt tämän monikulttuurisen kirjon aikana kirjoittaisi, vielä vähemmän. 

Dystopia on petollinen lajityyppi. Sillä voi paeta mielikuvitukseensa sitä, mikä on jossain jo pelottavan todellista. Nenämme edessä. 

Lainaan itseäni, edellistä kirjoitusta Unohtakaa mielikuvitus: 

"1975 murhatun Pier Paolo Pasolinin elokuva Salo - Sodoman 120 päivää on tekijänsä mukaan elokuva, jossa "ei ole pienintäkään sijaa perustelemattomalle mielikuvitukselle". Elokuvan nähneenä olen samaa mieltä. Teos pakottaa katsomaan kärsimyksen tyhjyyttä ja turhuutta. Kun kiusattu nuori nainen huutaa ulostetta täynnä olevasta sammiosta "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" ja hänen ylitseen tuijottavat pyhimyspatsaat kuollein silmin, ymmärrän, että taide on hyödytöntä ja passivoivaa, oopiumia kansalle. Tuijotan katsojana kärsimystä ja julmuutta kuin patsas, kylmästi ja hyödyttömästi. (Viihteessä teen sen rehellisesti.)  Niin kauan kuin katson tätä, en tee mitään. Niin kauan taide passivoittaa. Eikä mikään elokuvan sisäinen logiikka, taide tai mielikuvitukseni minua tästä vapauta."

Kuka on juuri nyt tuo ulostesammioon pakotettu tyttö? Taiteen kanssa ion oltava tarkkana. Se on merkityksetöntä niille, jotka juuri nyt kärsivät. Siksi taiteesta on aina muistettava katsoa pikkuisen sivuun. Ja kun olen ihan rehellinen, pelottavan mahdolliseksi en euro-amerikkalaisessa todellisuudessa Atwoodin visiota ihan heti koe. Jos en siis hae sitä globaaleista yksityikohdista. Ilmaisu pelottava tuntuu tuossa Valkaman tekstissä enemmän halulta kuulua tiedostavaan kohdeyleisöön.

25 kommenttia:

  1. Hesarin otsikointi hetki sitten:

    "Teloituksia, vankileirejä, raiskauksia, pakko­abortteja – Kun maailma keskittyy huippu­kokoukseen, Kimin Pohjois-Koreassa tapahtuu äärimmäisiä julmuuksia
    Pohjois-Korean pahamaineisilla vankileireillä on kuollut arviolta satojatuhansia ihmisiä. Aivopesu on systemaattista, pelkoa pidetään yllä julkisilla teloituksilla ja pakoon ei pääse."

    Edellisessä kommenttiketjussa kirjoitin kantani tähän nyt paljon esillä ollevaan tv-sarjaan. Tai oikeastaan keskusteluun siitä, joka on maailmalla hyvin laajaa juuri noissa yhteyksissä joista kirjoitin.

    Tuossa äsken lainaamassani otsikossa on mukana Handmaid´s Talen elementtejä, mutta Kimin kohdalle voisi laittaa useitakin muita valtioita, joissa on sama meno ja jotka eivät ole dystopioitu USA, vaan totta tässä ja nyt, koko ajan.

    "Dystopia on petollinen lajityyppi. Sillä voi paeta mielikuvitukseensa sitä, mikä on jossain jo pelottavan todellista. Nenämme edessä", kuten Juha totesit.

    No, täytyy olla optimisti. Ideologinen lukutapa murtuu varmasti vähitellen todellisuuden painon alla. Niinhän se on aina tehnyt, lopulta. Ideologialle rakennettu ei kestä realismia vasten. Vallankumoukset syövät ensin ei-avoimet rakenteet ja vallankumoukset syövät sitten lapsensa.

    Olen lukenut sellaistakin että länsimaissa on juuri nyt menossa kulttuurinen vallankumous. Eräs toinen muisteli että kun hän oli nuori nuoret kapinoivat sananvapauden puolesta, niin nyt ne kapinoivat sananvapautta vastaan. Jos sananvapaudella tarkoitetaan sitä, että katsotaan ohi juuri tässäkin viitattuja asiouta, niin niinhän on. Tosin jenkeissäkin kuohuu. Kaikki eivät ole some-median hallinnassa.
    Kts. mm. Jordan Peterson, joka on uusi "kapinajohtaja" - ja juuri - oikein väärin päin!

    Mulla on hassu muistijälki siitä kuinka suomalainen keskiluokka boikotoi ranskalaisia viinejä, kun franskit tekivät viimeisiä ydinkokeita 90-luvulla vielä. Handmaid´s Talesta lukemani suomalaiskeskustelu esim. mediassa muistuttaa jotenkin sitä. Jotenkin niin ohi asian, niin ohi todellisen, välineenä tuohtumus kohteelle, jote ei oikein edes ole ja joka on kiedottu tunnistamattomuuteen, kuin punaviini jota jotkut kieltäytyi nielemästä.

    No, tuo on mun mielipide. Toivon että Suomessakin ko. tv-sarjan ympärillä käyty keskustelu laajenee myös.




    jope

    jope

    VastaaPoista
  2. Siis arvostatko Juha vain dokumentteja?
    Tämän hetken kärsimyksestä on pilvin pimein dokkareita, esim. Pohjois-Koreasta loikanneiden haastatteluihin perustuvia. On myös jo voitetuista hirmuhallintoajoista kertovia, elämästä Maon Kiinassa, punakhmerien Kamputseasta, natsien keskitysleireistä jne.
    Minusta niiden oheen vasta sopiikin hyvin dystopia, joka selittää, miten helppo tällaiseen tilanteeseen on luisua demokratiasta. Sarja on onnistunut, jos se saa katsojan tuntemaan, että tämä on mahdollista.
    Mutta oletko katsonut sitä? Viimeksi kerroit katsoneesi vähän, samoin Jope. Ei minusta kritiikkiä voi perustaa toisten kritiikkiin, vaan omaan kokemiseen. Ei tietenkään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, mainitsemistasi maista toki löytyy dokkareita vaikka millä tavalla, mutta sieltä missä varsinkin naisten ja tyttöjen asema on pahimmillaan ja juuri NYT tuon tv-sarjan kaltainen, ei niin paljon, tv-sarjoista puhumattakaan.

      Nyt olen katsonut sarjaakin.
      Keskustelu sarjasta ja keskustelemattomuus sarjan väistämättä herättämistä mielleyhtymistä ei ole symmetrinen, ei ainakaan vielä Suomessa.
      Siksi itse keskustelu toimii ikään kuin rinnakkaisteoksena tämän sarjan suhteen, ja on jopa mielenkiintoisempi minun mielestäni. Itse sarja, vaikka sen toki voisi sijouttaa minne tahansa, mielikuvituksessaan, sisältää kuitenkin niin paljon viitteitä jenkki/oikeisto/teekutsu/-juttuihin, että se on liikaa pelkkä kannanotto eikä yleistettävissä oleva teos. Tekijät ovat valinneet todella heikon vihollisen. Dystopiassa on tuossa aika paljon henkilökohtaisen dystopian makua. Ehkä sarjan vastaanotto on hyvä siellä, missä juuri tuo, valikoitunut dystopia, koetaan henkilökohtaisesti. Siitä ei voi tietenkään ketään syyttää. Itse kun en koe moisen kehityksen mahdollisuutta kaltaisessamme yhteiskunnassa mahdolliseksi, en voi tunnistaa pelkoa, ja ehkä siksi mulla näin.

      Kuten Juhakin totesi ei länsimaissa ole pienintäkään vaaraa luisua mihinkään tuollaiseen. Joku voisi mainita Unkarin, Puolan, Usan ääriuskonnollisen oikeiston, mutta nainen on kaikissa noissa täysin, ellei täydellisen, vapaa verrattuna sinne, missä mielestäni tuo sarja todellisuudessa tapahtuu, tilanteita ei voi verrata edes samana päivänä.
      Mutta juuri tuohon keskustelu usein menee, tai johdatetaan.
      Atwood päivitettynä 2010-luvulle olisi kova juttu.
      Sarja tapahtuisi vaikkapa jossakin Pariisin rajuimmista lähiöissä, joissa on jo olemassa omalakisia rinnakkaisyhteiskuntia.

      Kun Hollywood (sisältää koko tämän läntisen viihde/taidetuotantoapparaatin) nousee puhumaan siitä todellisuudesta suoraan, tulen muuttamaan käsityksiäni.

      jope

      Poista
    2. Jopelta hyvä analyysi. "Itse sarja, vaikka sen toki voisi sijoittaa minne tahansa, mielikuvituksessaan, sisältää kuitenkin niin paljon viitteitä jenkki/oikeisto/teekutsu/-juttuihin, että se on liikaa pelkkä kannanotto eikä yleistettävissä oleva teos."

      Tuo on kiinnostava tuo kannanoton ja yleistettävyyden erottaminen. Ne tullut ajatelleeksi tuota, mutta jotenkin noin.

      Olen katsonut sarjaa. En viittaa dokumentteihin, vaan tapaan katsoa fiktiota. Sitä, miten se voi johtaa mielen näennäiseen tiedostamiseen. Oikeastaan vapataa meidät sanomasta äneen jotain aidosti vaikeaa. Tuo Pasolinin kommentti elokuvastaan on tosiaan hyvä tässä yhteydessä.

      Poista
  3. Minä katsoin tämän sarjan kertomuksena siitä, miten totalitarismi saapuu ja miten ihmiset siihen taipuvat, selviävät tai murtuvat ja miten elämä ehkä sen jälkeen jatkuu. Se voisi olla missä tahansa ja milloin tahansa eikä sorrettuna aina ole naiset.

    Coetzeellä on teoksia, joissa kerrotaan samalla tavalla asioista jonnekin sijoittaen, mutta lukija lukee niin, että nämä toistuvat aina samoin kuvioin ja sama voi tapahtua anywhere anytime, ei siis kirjaimellista tulkintaa vaan allegorinen, kuten useimmiten fiktiossa.

    Kyllä sekä Euroopassa että USA:ssa on totalitarismiin pyrkimystä, joka on aika uutta ja hämmentävää.
    Some muun muassa on tuonut mukanaan vainoamista ja toverituomioita. Ihan tavalliset ihmiset ovat ryhtyneet pahaisiksi ilmiantajiksi, vaikka kukaan ei pakota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjan eksistentiaalinen taso on vaikuttava. Kohtaus jossa nainen on hyppäämässä sillalta TYTTÖlapsen kanssa mutta antaa lapsen pois ennen kuin itse hyppää, on tuskallinen. Hyppäisinkö minä isänä tyttären kanssa vai haluaisinko jättää lapseni tuohon helvettiin? Siinä kysymys, johon en pysty vastaamaan. Paradoksi: lapsi on toivon lihallistuma mutta pitääkö lapsen maksaa elämällään hinta MINUN toiveikkuudestani? Kauhea kysymys.

      Poista
    2. Heillä on toivo vastarintaliikkeessä. Siellä on koko ajan menossa ja valmisteilla kapina.
      Hyppääjä tietää, että Offred, jolle hän lapsen ojentaa kuuluu taistelijoihin. Itse hän, ilopilleri, vain on sillä kertaa liian väsynyt ja pettynyt.

      Poista
  4. Moi kaikki,

    pakenin mökille jo ja luin täällä Marjatan suositteleman teoksen Lupaathan tappaa itsesi. Todella hyvä tutkimus. Joku tuollainen nöyryytyksen jälkeinen euforinen nousu kuin natsi-Saksassa voisi olla länsimaissa - ainakin jossain muodossa - mahdollinen tulevaisuudessa. Siinä ei välttämättä vainottaisi juutalaisia vaan jotain toista uskontoa, josta on muutaman vuosikymmenen tai yhden vuosisadan ajan saatu kylliksi.

    Islamilainen maailma on paljon lähempänä HMT:n maailmaa kuin mikään muu tällä hetkellä. Ainoastaan syntyvyyskuvio on räikeästi toinen.

    Minulla on yhdysvaltalaisia fundamentalistisukulaisia. Lännen kristillisissä suunnissa naiset eivät ole millään mittarilla alistettuja, näin voi sanoa miltei sataprosenttisesti. Jos jossain alistetaan, se koskee yhtä hyvin miehiä ja koko perhemuotoa. Toki voi olla sekulaareja konservatiivisempi perhemuotoa, mutta ei niistä saa sen kummempaa dystopiaa kuin muista ryhmistä. Hullut erikseen.

    VastaaPoista
  5. Juha, hienosti kirjoitettu. Eka mentiin vuoteen 45 ja sitten kelattin kolmannen valtakunnan nousuun 30-luvulta alkaen. Olisin odottanut vielä syvempää analyysia, mutta populaariesitykseksi tosi hyvä ja ajatuksia herättelevä. Ei ollenkaan mahdoton kuvio - voisi toistua jossain muodossa milloin tahansa, historian varoittavista esimerkeistä huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Kristinuskohan, jos kuolonuhreilla mitataan, on jo nyt maailman vainotuin uskonto. Siitä ei ole epäselvyyttä.
    Myös länsimaissa klassisen kristinuskon sananvapautta kavennetaan rajusti.
    Toisaalta uskonnottomuus on aatteellinen megatrendi, demografinen islam toisaalta.
    Tila joka kristityille jää on todella ahdas, ainakin jos sydän edustaa jotakin muuta kuin moneen kertaan laimennettua nykykirkollisuutta, eräänlaista vulgääriä kristillis-humaanisuutta, uskonnosta ja Kristuksesta mahdollisimman pitkälle
    riisuttua. Pääasia että piippalakki piispan päässä on yhtä suorassa kuin turvallisten lauseiden kokoelma pitkä.
    Jos uskontoa arvostellaan vaikkapa taiteen suunnasta, tapahtuu se 9 kertaa kymmenestä suhteessa kristinuskoon.

    Dystopia ei välttämättä ole aina brutaali järjestelmä. Oman dystopiani olenkin juuri siitä näkökulmasta kuvannut näissä blogeissa moneen kertaan.
    On kai itsestään selvä että dystopia ilmoittaa aina olevana hyvän puolella ja kaikkien parhaaksi. Totalitarismi ei välttämättä aina yllätä meitä siitä suunnasta, mistä sitä ensimmäiseksi odotetaan.
    Ruotsin syksyn vaaleissa tulemme taas kokemaan ja näkemään totalitarismin hipaisun. Kontrollin.

    HMT on ollut kyllä hieno keskustelunavaaja. Pakkohan sen keskustelun on rantautua Suomeenkiin niin, että todellisuus tulee tunnistetuksi sarjan kautta, vaikkakin esittäjien avaamaa kiertotietä (ilmeisesti tahatonta).

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "esittäjillä" tarkoitan tietenkin tekijöitä.

      Poista
    2. jope, kristinuskon tapauksessa on juuri noin kuin sanot.

      se voi olla seuraava iso vainojen kohde joskus, hyvinkin.

      toisaalta islam saattaa nostaa ihmiset kapinaan paikallisemmin mikäli se hakee liian aggressiivisesti paikkaansa yhteiskunnissa.

      saa nähdä, mitä kaikkea sitä vielä saa elinaikanaan todistaa.

      Poista
  7. Minä ymmärsin vasta tästä kirjasta ensimmäisen kerran, miten kaikki Saksassa oikein tapahtui ja miten se oli mahdollista, tästä ja Sihteeristä, vaikka olen lukenut natsiajoista aika paljon faktaa ja fiktiota.

    Jos Kansallissosialismin aikaa ei olisi Saksassa ollut ja joku olisi kirjoittanut vähän ennen tällaisesta ajasta kertovan dystopian, niin kaikki olisivat sanoneet ei ikinä, ei ole mahdollista täällä, ei Saksassa ja ei Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kirjasta Lupaathan tappaa itsesi. Piti laittaa tämä tuonne Vesalle, mutta myöhästyin.

      Mukavaa mökkielämää, Vesa!

      Me valmistelemme Sodankylän filmijuhlille lähtöä.

      Poista
    2. Vanhimman pojan appivanhemmat asuvat siellä. Tulee samalla kyläiltyä. Muutoin ei tulisi lähdetyksi.
      Asuispa joku sukulainen tai tuttu Kuopiossa. Kuopio tanssii ja soi...

      Poista
  8. Kiitos, Marjatta, ja kiitos myös hyvästä kirjasuosituksesta! Loppuviikoksi pitää palata vielä työn pariin, mutta kausi on avattu. Suosittelen puolestani lämpimästi Pietaria - monipuolinen ja erittäin iloisesti yllättänyt suurkaupunki. Toki omat ongelmansa sielläkin, mutta aika lailla sivuun siivottuna. Paikkana monin tavoin henkeäsalpaavan öh massiivinen. Ruoka ensiluokkaista!

    VastaaPoista
  9. Jos nykyinen läntinen maailmanjärjestys, globalismi ja arvoliberalismi, murtuu ja hajoaa vaikka taloudellisiin ja väestöllisiin kriiseihin, ei-toivotun todellisuuden painosta, niin mitenkähän tyypillinen läntinen aikalainen käsittelee sen asian? Onko yhtä vaikeaa kuin Saksassa oli? Tämä tuli mieleen tuon kirjan aihepiiristä.

    Saksa vuonna nolla (1945).
    Eurooppa vuonna nolla (...2035?...)
    jne.

    Dystopiat sikseen kuiteski ja faktarealismi kunniaan, ei -inho.

    No, nyt ulos, sieltä kuuluu lokkien ja muiden siivekkäiden erilaisia ääniä avatusta ikkunasta. Eilen istuskelin meren äärellä kalliolla Espoossa, taas tekee mieli. Mun mökkielämää hah...


    jope

    VastaaPoista
  10. jope,

    tuo sinun kuvaamasi luhistumisskenaario on jossain vaiheessa ihan mahdollinen. Eiköhän siinä ole sitten vaan kyse selviytymisestä ja jonkun poliittisen tahon syyksi asia pannaan - niin kuin Saksassa aikoinaan. Merkel, Juncker ja Macron hyvinä ehdokkaina katastrofin edesauttajina. Aikamme hyvä ihminen on täysin näköalaton näiden asioiden suhteen. Tosin ongelmat ovat niin suuria, että yhtä tai kahta syyllistä tähän on turha hakea. Elämme globaalissa maailmassa ja katastrofit ovat samassa mittakaavassa - sitä saafsaa mitä tilataan.

    VastaaPoista