perjantai 1. kesäkuuta 2018

UNOHTAKAA MIELIKUVITUS! (Ilkan ja Pohjalaisen kolumni 31.5.)

Hyvä kirja antaa tilaa mielikuvitukselle. Minua ärsyttää tuo hokema ja siksi kirjoitan tämän. Aivan kuin joku vaatisi mielikuvituksensa ensisijaisuutta ja julistaisi sen erinomaisuutta taiteen kustannuksella. Ja samalla vaatisi taiteelta syvyyttä ja haastavuutta (ja mielellään sellaista, jolle hänen mielikuvansa antavat sisällön). Autoeroottisuudeksi kutsutaan vaihetta, jossa vauva on kiinnostunut ylenpalttisesti omasta kehostaan. Mielikuvitukseensa taiteen ystävällä tuntuu olevan usein samanlainen suhde.

Ei luonto tietenkään turhaan ole mielikuvitusta meille rakentanut. Mielikuvituksen alkuperä on käytännöllinen. Se avulla on selviydytty hengissä. Ehkä siksi meillä onkin vaistomainen tarve esitellä omaa mielikuvitustamme kuin riikinkukko sulkiaan. Todistaa että olemme elossa. Taide jos mikä on tähän sielunsa esittelyyn tietenkin mainio väline. Viihdettä ylevämpi. Mutta se mikä palvelee mielikuvitusta, ei voi haastaa sitä. Taiteen pitää näyttää, missä reaalinen tulee vastaan. Sen on näytettävä rajat, ei annettava tilaa. Esimerkkejä? Kaksi teosta tulee heti mieleen.

1975 murhatun Pier Paolo Pasolinin elokuva Salo - Sodoman 120 päivää on tekijänsä mukaan elokuva, jossa "ei ole pienintäkään sijaa perustelemattomalle mielikuvitukselle". Elokuvan nähneenä olen samaa mieltä. Teos pakottaa katsomaan kärsimyksen tyhjyyttä ja turhuutta. Kun kiusattu nuori nainen huutaa ulostetta täynnä olevasta sammiosta "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" ja hänen ylitseen tuijottavat pyhimyspatsaat kuollein silmin, ymmärrän, että taide on hyödytöntä ja passivoivaa, oopiumia kansalle. Tuijotan katsojana kärsimystä ja julmuutta kuin patsas, kylmästi ja hyödyttömästi. (Viihteessä teen sen rehellisesti.)  Niin kauan kuin katson tätä, en tee mitään. Niin kauan taide passivoittaa. Eikä mikään elokuvan sisäinen logiikka, taide tai mielikuvitukseni minua tästä vapauta.

Kafkan Muodonmuutoksessa Gregor Samsa herää eräänä aamuna jättiläismäisenä ja puhekyvyttömänä kuoriaisena ymmärtämättä miksi. Ja kaikkein kummallisinta on, ettei kukaan muukaan, lukijaa myöten, tule sitä koskaan ymmärtämään. Siksi tämä kuoriaisuuden kummallisuus on vain jollain sekavalla ja hämmentävällä tavalla niin lukijan kuin tarinassa esiintyvien henkilöidenkin hyväksyttävä sellaisenaan. Se on reaalinen, jota ei voi kuvitella pois. Ja erityisesti Gregor Samsan on eläydyttävä itseensä kohdistettuun myötätunnon ja säälin sekaiseen inhoon, pelkoon ja kauhuun, jotta hänen olemassaolonsa edes jotenkin olisi mielekästä ja jaettavissa muiden kanssa. Gregor Samsa ei elä eikä puhu mielekkäästi, mutta hän ei voi myöskään kuolla ilman apua. Siksi hänen on hyväksyttävä mieluummin sääli kuin tyhjyys; mieluummin itsepetos kuin totuus. Hänen on elettävä tyhjien mielikuviensa vankilassa. Samsa on niin tosi, etten halua häivyttää häntä mielikuvitukseeni.

54 kommenttia:

  1. Juha,

    hieno kolumni! Ja tästähän voisi jatkaa vaikka pitkänkin esseen, jonka lonkerot ulottuisivat ties mihin!

    VastaaPoista
  2. Tulee ihan lähelle sitä mitä olen viime aikoina todella paljon ajatellut, todellisuus ja/vai taide.
    5-7 vuotta sitten eri taiteenlajien teokset pesivät kiinnostukseni todellisuuteen mennen tullen. Maailman meno oli toki kiinnostavaa, mutta se tapahtui tuossa sivussa. Sitä vilkaisin tv-uutisista ja siitä luin hesarista. Olin sen sijaan paljon enemmän innoissani lukemistani kirjoista ja näkemistäni elokovista. Kovin kauaa ei ollut siitäkään kun musiikin äänimaailmat olivat parempaa materiaalia minä - ja maailmankuvani muodostumiseen kuin se mitä maailmalla tapahtui. Toki yksittäiset isot uutiset ja tapahtumaketjut läpäisivät tajuntani taiteen ohi, mutta kun savu oli haihtunut, palasin takaisin esteettisiin nautintoihin, kulttuuriin ja taiteeseen.
    Kun poliittisesti olin vielä yleisvasemmistolainen ei (nyt tulee hieman ironialla...) minua mukavampaa kaveria voinut kuvitellakaan! Oikeastaan vain Matti Pulkkisen kaikki neljä romaania olivat saattaneet minut ajattelemaan kulttuurin heppoisuutta todellisuutta vasten. Toki oli muitakin, mutta ne olivat yksittäisteoksia ja niidenkin vaikutus aina hälveni. Pulkkisen pysyi koko ajan siinä korvan takana: jope, nuo valehtelloo...

    Se, kulttuurijopeus, oli itse asiassa helppoa elämää. Ja sitten estetiikka keikahtikin pois paikaltaan, koska niin pitikin. Luonto vie tikanpojan puuhun!
    Omaan elämään tuli ongelmia ja samaan aikaan näin, että tietyt tosiasiat eivät täsmää. Muutama "tietoisku" lisää ja koin, että taide ei kykene vastaamaan muusta kuin minun subjektiivista kokemuksistani, ei ottamaan vastaan todellisuutta sellaisenaan ja välittämään sitä. Ei muuten kuin poikkeustapauksissa. Niistä on tällä juteltu eikä niitä ole koskaan liikaa.

    Juhan otsikkoa mukaellen voisinkin monen taidefanin (mun kohdalla ehkä eniten kirjallisuuden) tapaan nimetä tuon ajan elämästäni yläotsikolla Mielikuvituselämää. Nykyään sanonkin helposti jostakin teoksesta, että joo, se on oikein hyvä, mutta loppujen lopuksi VAIN PELKKÄÄ ESTETIIKKAA. Taidemielikuvitusta.

    Autofiktiivisyys on hieman helpottanut oloani tuon kaipaukseni, että teoksen pitäisi olla lisäksi "jotakin muuta" suhteen ja samoin myös avoin poliittinen satiiri silloin, siis harvoin, kun se ei toimi hegemonian ja korrektin pelisääntöjen mukaan.

    Mutta yleisesti ottaen kyllä mulle tietenkin pelkkä (hah) taide kelpaa sellaisenaankin. Mutta Juhan kuvaama perustunto on jo syvällä eikä se sieltä lähde. Kaikki on kuitenkin ensisijasesti todellisuutta, eikö?

    jope

    VastaaPoista
  3. Hmm, varmaan minulle käsite mielikuvitus on nyt aivan eri kuin teille Juha, Vesa ja Jope.
    Minä en ymmärrä, miten ihminen voi koskaan sanoutua irti mielikuvituksestaan, niin kauan kuin on tajuissaan. Aina kun kohtaan jotain uutta, taidetta tai muuta, niin liitän sen johonkin kokemaani ja etsin selityksiä; näen, siis kuvittelen, aiemmin tapahtunutta tai tulevaisuudessa tapahtuvaa, vaistomaisesti ilman eri päätöstä. Mitään ei voi katsoa, kuunnella, nähdä, aistia tyhjänä. Ehkä vastasyntynyt vauva voi, vähän aikaa.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Marjatta, varmasti meillä on hieman erilainen käsitys mielikuvituksesta, mutta en usko että kovin erilainen. Enkä lainkaan väheksy niitä kirjoittajia jotka luottavat mielikuvitukseensa, mutta en ole ikinä uskonut että mielikuvitus olisi taiteen ydin - lukijalle ehkä enemmän, kyky kuvitella laajassa merkityksessä.

    Itselleni taiteen ydin on kieli, havainto ja todellisuuden katkelmien jäsentäminen vastaanotettavaan muotoon. Todellisuuden "kauhun" ja "perusteettomuuden", "pyhän" jne. kohtaaminen myös (vähän Nietzschen esittämään tapaan).

    Jaan myös pitkälti jopen tunnot taiteen lipsumisesta toissijaiseksi, vaikka samalla elän voimakkaasti esimerkiksi kirjallisuuden maailmassa. Autofiktio tai "rehellinen kirjoittaminen" ja vastaavat ovat minullekin tärkeitä juuri nyt.

    En tarkoita kuitenkaan sitä, että taiteen tulisi jäljitellä tosielämää. Se että joissakin elokuvissa / kirjoissa lukee, että perustuu tositapahtumiin, ei tarkoita vielä mitään taideteoksen vaikuttavuuden kannalta.

    Mutta taide kytkeytyy todellisuuteen havainnon, terävän kielen ja aineistojen sitein, esittää väitteitä todellisuudesta. Tällaiseen tekemiseen uskon juuri nyt. Tekemisen tapoja on tällaisessakin suuntaamisessa monia, ja ne jotka kirjoittavat esimerkiksi fantasioita ja allegorioita nykyaikaisin keinoin, ovat valinneet oman tiensä, mutta minua sellainen ei varsin usein kosketa.

    Kuvittelukyky (kantilaisittain) on varmasti juuri tuota mitä, Marjatta, tarkoitat eli siis kykyä luoda kielellisen tai muun taiteellisen esityksen pohjalta mielteitä ja arvioita, siis tuohan on oikeastaan "lukutaidon" määrittelyä. Silti minä käsitän mielikuvituksen / kuvittelukyvyn jotenkin "poliittisemmin" kuin Kant, joka korosti taiteen kohdalla esteettistä pyyteettömyyttä, tarkoituksettomuuttakin: koen sen nimenomaan "taiteellisena" kykynä esittää väitteitä maailmasta.

    VastaaPoista
  6. Vielä: nämä molemmat Juhan esimerkit ovat tekijöidensä mielikuvituksen tuotteita, eikö vain, ei totta eikä autofiktiota.
    Niitä katsoessamme me reagoimme taiteilijan mielikuvituksen tuottamaan tuotteeseeen omalla mielikuvituksellamme.

    Autofiktio on minustakin kiinnostavaa, niin nykyinen sitä erityisesti korostava fiktio kuin entinen, jossa sitä myös on ollut, kätketymmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Pasolinin ajatus omasta elokuvastaan oikeastaan kuvaa sitä, mitä mielikuvitus tuossa kurjoituksessani tarkoittaa. Mielikuvitusta ei tietenkään voi kirjaimellisesti unohtaa. Sen avulla selviydymme. Mielikuvitus on eräänlainen äärimmäisyyden aisti, reaalisen kohtaamista. Nuo kaksi esimerkkiteostani ovat sellaisia, jotka pakottavat siihen.

      "Se mikä ei anna tilaa mielikuvitukselle, haastaa sen." Tässä ei ole kysymys siitä, onko teos totta vai fiktiota, runoutta, proosaa tai filosofiaa. Esimerkiksi Wittgensteinin ajatukset eivät ole koskaan tapahtuneet, mutta ne ovat tuon mietelmäni hyvä esimerkkitapaus.

      Sieppari ruispellossa on myös hieno esimerkki. Kertoja häipyy kuvittelemattomaksi. (Sillä ei ole merkitystä mitä salinger on tarkoittanut vaan sillä, mihin dekonstruktio johtaa.)

      Poista
  7. Entä The Handmaid's Tale? Katsotko mykkänä ja kylmänä?

    Sehän kertoo todellisuudesta 2000-luvulla lukemattomien katsojien mielestä.
    Korrelaatiot mm. seksiorjuuden kautta esim. Islamilaiseen valtioon (Isis ja tms.) ovat ihan ensimmäisten lukutapojen joukossa, jotka nousevat esiin?

    Vai onko se liian etäännytettyä, mielikuvituksen kerroksiin? Ja samalla tulkinnallisuuden.

    Mä olen ihan innoissani siitä miten ko. asia kuitenkin ohitetaan ja luetaan ko. sarjasta mieluummin omia dystopia-fantasioita esim. Trumpin Usa:sta. Naisen asema tuskin on huonontunut sen enempää kuin parantunutkaan muutaman vuoden takaiseen jenkkilässä juuri nyt? Sen sijaan itse asia, se maailma missä tuo kaikki tapahtuu omalla tavallaan jo koko ajan on täällä ollut ja on koko ajan.
    Tässä tuo teos on varmaan hankala, koska sitä on varmasti todella vaikea katsoa ja nähdä se vain jonakin dystopiana ja ohittaa mielessään se, että juuri tuollaistahan naisille elämä jo jossakin on?

    Tekijöiden on täytynyt olla tietoisia siitä mikä kerroksisuus teoksesta nousee esiin vaikka se ei ole välttämättä ollut tarkoituskaan.
    Maailmalla tästä keskustellaan todella paljon ko. sarjan suhteen.

    jope

    VastaaPoista
  8. jope, pitää ottaa HBO kuukaudeksi kesän lopulla ja vetää sarja intensiivisenä putkena. tässä herää lähinnä kysymys katsojuudesta ja erilaisista yleisöstä: mitä halutaan maailmassa nähdä ja miksi esimerkiksi tämä fiktio on erittäin suosittu tiettyjen katsojien joukossa, jotka eivät kuitenkaan korvaansa lotkauta samoille tapahtumille todellisuudessa. Vastaavissa, vain joiltakin yksityiskohdilta poikkeavissa dystopioissa elävät miljoonat naiset ja miehet juuri nyt.

    Jännä muuten miten tulevaisuuden dystopioissa usein spekuloidaan syntymättömyydellä, kun reaalimaailman dystopiatilanne on täysin päinvastainen. Tämä on kiusannut minua usein.

    VastaaPoista
  9. Katson parhaillaan tuota sarjaa, olen 1. tuotantokauden lopussa.
    Sarja kertoo todellisuudesta, jota on ollut ja on ja josta on nyt merkkejä myös demokratioissa.
    Margaret Arwoodin kirja The Handmaid's Tale, Orjattaresi, ilmestyi jo 1985, mutta ei niin kiinnostanut eikä hätkähdyttänyt, koska silloin demokratiat olivat vahvoja. Ongelma ei tullut lähelle. Elokuvakin tästä on tehty, en ole nähnyt.
    On hyvä, että tämä sarja nähdään varoituksena.
    On itse asiassa aivan hassua, jos vanhoilliseen Isisiin yritetään vastata vanhoillistamalla omia yhteiskuntia samansuuntaisiksi.
    Kyllä USA:ssa on Jope merkkejä tästä, ne eivät tule edes vähitellen. Trumpin jatkuvat hyökkäykset oikeuslaitosta kohtaan ovat yksi demokratian murentamisen keino.

    Syntymättömyys on ongelma monissa Euroopan maissa tällä hetkellä. Toisaalta naiset eivät halua synnyttää ja toisaalta miesten sperman laatu on tutkitusti heikentynyt.

    Minulla on tästä keskustelua myös omassa blogissa. En viitsi ihan kaikkea samaa toistaa.
    Hyvä sarja tämä on. Kannattaa katsoa!

    P.S. En vieläkään ymmärrä, mitä pahaa on mielikuvituksessa, mutta ei se mitään.
    Olen aina ajatellut, että jos ihmisellä on ns huono mielikuvitus, niin hän on huono ajattelija, vähän tyhmä.

    VastaaPoista
  10. Kyllä yleisesti ottaen länsimaissa naisten asema paranee entisestään. Metoo, Irlanti, naisten määrä korkeakoulutuksessa, lapsimäärien väheneminen/katoaminen, länsimaisten miesten emansipoituminen,

    Toki kaikkien esim. eurooppalaisten naisten asema ei ole hyvä, koska kaikki Euroopassa asuvat naiset eivät saa samoja oikeuksia, koska on jo lukuisia omalakisia piiloyhteiskuntia yhteiskunnissamme. Pahimmillaan juuri sarjan kuvaamia, toki arkisimmissa muodoissa.

    Naisen asema Trumpin USA:ssa verrattuna sitten kymmeniin valtioihin joissa tuo orjattaruus eri muodoissaan on totta, on kyllä täysin eri planeetalta.

    Itse olen seurannut kirjoittelua tuon sarjan tiimoilta ja se on todellakin vaikea sarja, häiritsevä, jos sitä katsoo vertailuna todelliseen todellisuuteen eikä heijastellen sitä mikä on oma poliittinen dystopia.

    Koko sarja onkin kuin sattumanvaraisen käsikirjoittajan jättiosuma sillä tuota esiin nostettua kysymystä ei kai kukaan voi rehellisesti ohittaa.

    Voi tietenkin todeta että naisema asema Puolassa tms. mutta miten ihmeessä voi ohittaa kysymyksen siitä mikä on naisen asema tuohon verrattuna Lähi-idässä ja sen ympäristössä?
    Mielestäni ei kai mitenkään. Kysymyksen täytyy kaivaa jokaista sarjan katsojaa.

    Hyvä esimerkki siitä miten jokin esitetty moraliteetti ei pidättäydykään vain siinä, mikä on aiottu/toivottu tulkinta, vaan se korreloi, tietenkin, todellisuuden kanssa ennalta arvaamattomalla tavalla, ja kuten tässä tapauksessa, laajentaen väistämättä ko. sarjan lukutapaa ja paljastaen jotakin myös katsojistaan.
    Nappisuoritus siis. Haluttu, sattumanvarainen, tai ei-toivottu, mutta kuitenkin.


    jope

    VastaaPoista
  11. Juha, yritin taas vastata, eikä tämä anna minun ilmoittautua blogspot-ihmiseksi. Eikä miksikään muuksikaan.

    Hurrasin vain sille että sinäkin kirjoitat pohjalaislehtiin. Hyvä kolumni. Lisäyksiä voisi antaa jos tämä järjestelmä antaisi. Ehkä se kokee että olen joku amerikkalainen media?

    Jaaha. Google oli sitä mieltä että täytti lain jonka EU on asettanut. Jenkkien linkkejä en ole enää saanut, joitakin siis. Mutta nielaisi ensin tuon ylläolevan, jonka olin ymmärtänyt kyllä kopsata kirjoitettuani.

    Tulin vain miettineeksi tuota Gregor Samsa -dilemmaa. Jään toivomaan että mahdollisimman moni pohjalainen kävelee kirjastoon ja hankkii Kafkaa käsiinsä! Suoralta kädeltä eivät tiedä. Ja kun nimikin on outo.

    VastaaPoista
  12. Marjatta,

    minä korostan ainoastaan sitä, että mielikuvitus on vain yksi elementti kirjoittamisessa. Tärkeämpiä ovat persoonallinen kirjoitustaito ja kyky tuntea, yhdistää ja havainnoida. Mielikuvitusta tarvitaan, mutta runoudessa esimerkiksi hyvin harvoin.

    Hyvää keskustelua täällä, nyt lähden Pietariin, palataan taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan aivan yksinkertaisesti: vaikka olisi kuinka mielikuvitusta mutta ei osaa kirjoittaa, niin ei paljon auta. Vähän sama kuin että olisi mielipiteitä mutta ei osaisi niitä ilmaista. Mutta toki kirjailija tarvitsee kykyä kuvitella asioita ja nostaa niitä todellisuudesta tehokkaasti osaksi teosta.

      Poista
  13. Jope, olet siis katsonut The Handsmaid´s Tale -sarjaa, vai kirjoitatko siitä luulojen ja kuulojen perusteella?

    Kun sitä katsoo, ei tule mieleen, tietenkään, että se olisi yksi yhteen kuvaus mistään tietystä yhteiskunnasta, menneestä tai nykyisestä. Se kuvaa diktatuurin valtaanpääsyä, kuten esim. Orwellin dystopiat ja monet muut.
    Ei tämä sarja ole minusta mitenkään vaikeatulkintainen, jännittävä kyllä ja todella kiehtova.

    Jostain syystä demokratian heikentyessä naisen asemaa on aina heikennetty. Diktatuureissa naiset ovat sivuhenkilöitä.
    Tämä voi tapahtua yhdellä vallanvaihdolla, kuten esim. Iranissa, jossa minihameiset virkanaiset kulkivat minihameissa vielä Reza Pahlavin aikana, mutta määrättiin kaapujen alle ja kotiin lastentekokoneiksi Khomeinin noustua valtaan. Vanhemmilla naisilla on kotialbumeissa kuvia ihmeelliseltä ajalta ennen sortoa. No, nyt siellä on ollut hieman liikettä parempaan suuntaan. Handmaid's Talen entinen USA, nykyinen Gilead, voisi olla vaikka Iran tai mikä muu tahansa paikka, tosi tai kuvitteellinen, jossa palataan taaksepäin ja sieltä vanhasta ajasta omaksutaan kaikki paha.

    Mitä tarkoitat, kun mainitset naisten aseman parantumisen yhteydessä miesten emansipoitumisen. Mistä he emansipoituvat? Vai tarkoititko naisten emansipoituminen?

    VastaaPoista
  14. Olen Marjatta katsonut, mutta myönnän etten läheskään kaikkia jaksoja enkä näkemiänikään kokonaan. Enemmin olen lukenut kansainvälisen lehdistön kolumneja, artikkeleita, kritiikkejä ja yksityisten ihmisten blogeja aiheesta. Niistä tulee asetelma hyvin esiin.

    Myönnän ilman muuta sen että enemmän kuin tuo tv-sarja sarjana, teoksena, minua kiinnostaa sen ns. side effectsit. Mm. tuo minkä toin esiin. Olen hemmetin huono tv-sarjojen katsoja muidenkin tv-juttujen suhteen. Ja on myös niin että jos joskus katson sarjoja, katson niin yksikertaisia juttuja ettei niitä oikein ns. laatusarjojen katsojille kehtaa kertoakaan.
    (Jäitä hattuun esim. on hieno sarja, tunteeko kukaan?
    Mukaan pääsee jos katsoo riittävän määrän jaksoja.)

    Mutta tämä ko. sarja on esillä todella paljon, poikkeuksellisen paljon, ja monella tavalla, ja se on kiinnostavaa. Juuri niin kuin kirjoitin:
    "Hyvä esimerkki siitä miten jokin esitetty moraliteetti ei pidättäydykään vain siinä, mikä on aiottu/toivottu tulkinta, vaan se korreloi, tietenkin, todellisuuden kanssa ennalta arvaamattomalla tavalla, ja kuten tässä tapauksessa, laajentaen väistämättä ko. sarjan lukutapaa ja paljastaen jotakin myös katsojistaan."

    Tuossa mielessä sarja on varmasti nerokas. Ja varmasti myös teoksena sinänsä.

    Miehen emansipoituminen? Hyvä, taisin ajatella sen kummemmin miettimättä miten päin nuo termit nyt loogisesti menevät oikein. Tarkoitin kuitenkin sitä, että nykymiehet ovat tasa-arvoisuuden suhteen edistyneempiä kuin menneet sukupolvet. Sellainen käsitys mulla ainakin on. Länsimaisten miesten suhteen ainakin. Sovinistimies vaikkapa Suomessa 2000-luvulla on aika nolo, eikö?

    Itse 60-luvulla syntyneenä en ole ehtinyt kokonaan ja kaikessa mukaan miesten feministisoitumiseen. Tunnustan sen. Kun ajattelen 70-luvulla syntyneitä tuttujani, niin mielestäni heillä tasa-arvo on aidommin mukana heidän toimissaan. Jokin raja tuntuu kulkevan siinä oliko nuori 70-luvulla vai lapsi. Jälkimmäisten kasvatus on onnistuneempi tässä asiassa. Itse toki teen kaikkia kotitöitä, mutta jokin syvä asenteeni naiseen ei ole, jos rehellinen olen, ja tässä asiassa ei kai kannattaisi olla kovin rehellinen, täysin tasavertainen. Asetan, vaikka en haluaisi, jossakin määrin edelleen naisen jollekin jalustalle, huomaan olevani luonnollisesti enemmän naisten ja tyttölasten puolella esim. maailman asioissa.
    Mutta samalla toki tiedostan etten ole naisten "puolella" kaikessa aina välttämättä sillä tavalla kuin nykyinen naisliike toivoisi. Itse asiassa käytännössä koko elämäni naisen kanssa eläneenä ja asuneena ei välttämättä synny feministinen mies, vaan jotain muuta.
    Naisen kanssa ilman sen kummempia filosofeinteja eläjä?
    No, tämä oli nyt sellaista, jota en toivo sitten käytettävän itseäni vastaan:)
    Ja naisten suhtautumisen kirjossa omaan sukupuoleensa on nykyään onneksi paljon variaatioita. Luulen ja tiedän, että monet heistä haluavat määritellä kokonaan itse itsensä ja tarvittaessa ilman ismien ohjausta.
    Voiko tiukka feminismikin olla eräänlainen Gilead?

    jope



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Voiko tiukka feminismikin olla eräänlainen Gilead?"

      Olisi pitänyt kirjoittaa "voisiko", mutta en nyt tähään hätään löydä, mutta luin, en dystopiasta, vaan polittiittis-seksuaalisesta utopiasta, siis ei mistään taideteoksesta, jossa ennakoitiin naisten lopullista vapautumista (miehistä).

      Kaavailtiin yhteiskuntaa, joka olisi vain naisten ja jonka asukkaat, naiset, synnyttäisivät pelkästään tyttölapsia.
      Tämähän on jo nykytekniikalla täysin mahdollista.

      Tuo oli siis tuon kommenttini mielleyhtymän tausta.

      jope

      Poista
  15. Saudi-Arabian 13 vuotta vangittuina olevien prinsessojen tilanne on ollut varmasti lähinnä tätä sarjaa jos nykyajasta pitää hakea. Olen katsellut nyt vihdoin muutaman jakson, mutta en oikein syty. Mad Men kolahtaa enemmän. On varsinainen Me Too -sarja ja jotenkin tässä ajassa kiinni yhä. Epookkina sarja toimii hyvänä peilinä. The Handsmaid´s Tale on minulle liian karkea dystopia herättämään enää kovin inspiroitnutta mieltä. Edes Trumpin lyhyt kausi vallassa ei tässä auta. Mutta nämä ovat makuasoita pitkälti. Minä koen sarjan noin.

    VastaaPoista
  16. Tuo sarja, joka alkaa kohta Ylelläkin, siis. Minulla on semmoinen käsitys että olen lukenut Atwoodin kirjan, mutta kauan sitten. Onko kyse Atwoodin vanhemmasta tuotannosta? Huterat aivoni eivät ole säilöneet mitään muuta kuin joitakin mielikuvia, joissa naisille käy tosihuonosti, ja suhteellisen säännömukaisesti. Atwoodilla on myös kirja, jossa nainen joutuu vankilaan jossain aurinkosaarella. Eikä aivan ilmeisesti pääse ikinä kotiin. Kirjan nimi on Bodily Harm ja minulla on se. Aivan samoin käsittelee naisten julmaa ja epäinhimillistä kohtelua.

    Huterien aivojeni lisäksi ongelmani on se, että kirjojen nimet eivät sano mitä pitäisi sanoa oli sitten kieli mikä tahansa. Nyt Bodily Harm oli hyvä ja ironinen nimi, suomenkielistä nimeä en muista.

    Tässä oli siis kyse jostain Bahaman tai Karibean kauniista saaresta. Minulla tulee Trumpista mieleen se, miten hän ohitti kylmästi Puerto Ricon, joka kuuluu USA:aan, mutta ei ole osavaltio. Ehkä jonkinlainen territorio.

    Olen tainnut lukea siis tuon sarjan kirjan. Silloin ei ehkä pitäisi katsoa leffaa.

    VastaaPoista
  17. Tiukka feminismi voi ja voisi johtaa mitä kauheimpaan yhteiskuntaan.

    Juha, mielestäni Mad Men on yhtä hyvä sarja kuin Sopranos. Minulla on molemmat ihan esinemuodossa.
    En pidä naisten asemaa siinä mitenkään isona teemana. Se touhu oli normaalia Madison Avenuen mainosmiesten maailmassa, osittain muuallakin siihen aikaan. Ehkä tämä ei hätkähdytä niin naista kuin miestä, koska sen tyylisessä maailmassa (sarjassa kärjistettynä) sitä oppi silloin sumplimaan ja otti siitä sen mikä oli hyvää.
    Minua tässä sarjassa koskettaa syvästi päähenkilön Don Draperin yksinäisyys.

    Jope, minua yleensä kiinnostaa lukea keskusteluja ja mielipiteitä jostain kirjasta, sarjasta jne vasta kun olen sen itse lukenut tai nähnyt ja voin peilata omaa kokemustani toisten kokemaan. Sinulla on toisin päin, luet mielipiteitä etukäteen tai pelkkiä mielipiteitä. Mutta silloinhan sinun mielipiteesi ei perustu itse teokseen vaan mielipidekimaraan.

    Ripsa, se kirja on suomeksi Orjattaresi. Kyllä siitä silloin julkaisuaikaan puhuttiin. Houkuttaisi lukea nyt ja verrata, onko sarja hyvinkin yhtäpitävä kirjan kanssa. Sarjan takaumat entiseen elämään vaikuttavat nykyajalta, joten ilmeisesti käsikirjoittaja on tehnyt omia ratkaisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Handsmaid's Talessa ei ole vain naisten alistamista vaan myös ekokatastrofia. On jouduttu säästökuurille.

      Poista
    2. Tarkoitan siis, että keskusteluissa saattaa painottua vain joku puoli teoksesta tai teos voi sävyttyä keskusteluissa minun mielestäni aivan väärin. Olen joskus hämmästellyt esim. jotain kirjaa koskevasta yleisestä keskustelusta, arvosteluista ja blogikirjoituksista, kun kirjan luettuani en ole ollut ollenkaan samaa mieltä.

      Onpa joskus sattunut, että joku haukkuu tomerasti kirjailijan hänen kirjansa vuoksi, jota ei ole lukenut.


      Poista
    3. Tähän: "Onpa joskus sattunut, että joku haukkuu tomerasti kirjailijan hänen kirjansa vuoksi, jota ei ole lukenut", olemme varmasi kaikki joskus syyllistyneet. Ainakin niin, että meillä on heikko käsitys jostakin tekijästä tuntematta hänen tuotantoaan. Mulla näin esim. Oksasen suhteen.

      Teoksesta jotakin sitä itse kokonaan kokematta sanomiseen en Marjatta tunnusta yleisesti syyllistyvästäni. Jos puhun taiteesta, puhun poääsääntöisesti vain minulle hyvin tärkeistä tekijöistä.
      Tässä nyt käsitellyssä kyllä pieni poikkeus, ja niin kuin kirjoitinkin, minua on tässä teoksen ympärillä käyty keskustelu kiinnostanut eikä niinkään itse teos.
      Voisi sanoa että se keskustelu maailmalla itsessään on jo eräänlainen teos.
      On mahtavaa jos jokin teos todella vielä, postpost-maailmassa selviä ristiriitaisuuksia lukutavassaan.

      Ekologisuus, kovana sellaisena, voi todella olla ja usein onkin myös eräänlainen maskuliiniteetti. Synkkä partainen ja ankara ekologinen puritaani, joka lukee totuuden ihmiskunnalle heidän tilastaan on edelleen hyvin haluttu hahmo, eräänlainen toteemi joka tarvitaan järkyttämään hetkeksi ja aina välillä ihmismieliä. Yleensä se todellakin on mies. Linkolalla ei ole partaa, mutta voisiko olla olemassa esim. Helena Linkola-niminen lopun ajan auktoriteetti, joka nauttisi samaa kunnioitusta kuin Pena? Myyttien tasolla vieläkään kai ei.

      jope

      Poista
    4. Marjatta, mad men on tosiaan mahtava. Sopranos, mad men ja frasier, siinä ne. Tosiaan naisten asema ei ole keskeinen teema, mutta se näyttäytyy tylynä, sisäistettynä. (Se pomo on ihan kusipää metoo-tapaus. Ahdusteli draperin vaimoakin törkeesti.)

      Jope. Tuo että oisko naislinkola mahdollinen on hyvä kysymys.

      Poista
  18. 'Tähän: "Onpa joskus sattunut, että joku haukkuu tomerasti kirjailijan hänen kirjansa vuoksi, jota ei ole lukenut", olemme varmasi kaikki joskus syyllistyneet.'
    Jope, minä en ole! En ymmärrä miksi niin tekisin.

    Miksi niin tehdään? a)Näyttääkseen lukeneemmalta? b)Koska luottaa niin paljon joidenkin muiden mielipitesiin tai on päättänyt olla joidenkin kanssa aina eri mieltä?

    Miten voi tietää kirjailijan motiivin, tyylin yms jos ei ota siitä selvää lukemalla? Ei mitenkään. Silloin vain liittyy johonkin kuoroon. Minulla on joskus ollut blogikeskusteluissa tietävimpänä kirjaa lukematon. Tällainen on kirjallisuutta rakastavalle tyrmistyttävää.

    Juha, briteillä on myös paljon kivoja huumorisarjoja, Dibleyn kirkkoherra, Doc Martin, Pokka pitää jne, joita voi katsoa myös yksittäisinä osina, vaikka niissäkin on jatkuva juoni.

    Olen nyt katsonut 1. tuotantokauden The Handmaid's Talea, jännite pitää.

    Naisia on luonnonsuojelujärjestöissä ja käytännön työssä paljon, ettei olisi enemmistö.
    Taivas meitä varjelkoon naispuoliselta Linkolalta! Siis Linkolahan on teoreetikko. Ekoterroristeissa, kettutytöt ym. on naisia ja miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se 'Pokka pitää' on kyllä kauhea nimi sarjalle ja aivan harhaanjohtava, samalla tavalla hölmö nimi kuin nörteistä (ihana aspergertyyppi Shledon!)kertova 'Rillit huurussa', The Big Bang Theory.

      Poista
  19. Hesarin tämän aamun nettilehden otsikko:

    "Päivän timantti: Pentti Linkola haluaisi, että suuri osa ihmiskuntaa kuolisi, mutta nyt tapahtunutta lintujen joukkotuhoa hän suree sydämensä pohjasta."


    Päivän timantti? Timantti? Hs? Todellako.
    Entä jos tuon sanoisi joku muu? Kuka tahansa muu?
    Tai jos vaikka joku sanoisi että toivoo, ettei suuri osa ihmiskunnan vielä syntymättömistä syntyisi?
    Eikö se olisi parempi? Mutta missä on sen keskustelun tila. Tämän Linkolan tilaa tulee aina säännöllisestu, kun k-luokka tarvitsee kahvinjuontiinsa aamiaispöydässä muutakin kuin sokeria.

    Halla-aho ja Välimeri.
    Linkola ja linnut.
    Jne.

    Ihmismieli on irrationaali temmellyskenttä, kun dystopioista jotka ovat aina vuorovaikutussuhteessa omiin poliittisiin arvomotiiveihin, puhutaan.
    Juuri siitä tuo mun Handsmaid's Tale -kommentti ajaa takaa.


    jope

    VastaaPoista
  20. Juha, aivan totta, Mad Menissä on enemmistö miehistä aivan surkeita. Naiset hoitavat asiat paremmin, kunhan pääsevät hoitamaan.

    VastaaPoista
  21. (Lukeneeksi Marjatta ei lukemalla tule. Kaikkea on niin paljon, että sitä pysyy aina ei-lukeneena ja alussa.
    Marjatta, on mulle jos käynyt niinkin että en ole kertonut lukemistani kirjoista jos ovat tulleet puheeksi. Tavallaan olen häpeillyt. Mm. Anja Kaurasen/Snellmannin joistakin kirjoista olen pitänyt paljon omista hyvin subjektiivisista syistäni ja eihän sellaista uskalla tunnustaa..:) Nämä viimeiset "tunnustukirjat" Pääomasta eteenpäin ovat olleet hyviä varsinkin kun ne sen 80- ja 90-luvun alun jutut ovat tuttuja. Ne kommentoivat mm. hyvin sinne. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei sitä voi "tunnustaa" lukeneensa mitä vain! Minä ainakin luen ihan sekalaista, viimeksi luin tienvarsimyymälästä (Kasvihuoneilmiö Turkuun mennessä) ostamani Erään gentlemannin muistiinpanoja, Nainen ja taito valloittaa hänet, joka olisi muka/ehkä vuodelta 1919, ja kuuluisi parisuhdeopassarjaan, Kyllä on hauska opas!

      Minusta kirjoja lukemalla tulee lukeneemmaksi kuin niistä kirjoitettua lukemalla. Saatan kiinnostua kirjasta luettuani jonkun arvostelun, mutta minua ei kiinnosta lukea siitä sen enempää ennen kuin olen itse lukenut kirjan.

      Pääomasta pidän hyvin paljon, se on minusta Snellmanilta lukemistani paras, joitain aiempia Kaurasena kirjoitetuista en ole lukenut, mutta Snellmanin viimeisimmät ovat minusta huonoja, Antautuminen (se hsp-teema) ja Lähestyminen (keskusteluja psykiatrisen asiakkaan kanssa).

      Poista
    2. Marjatta, toki voi kertoa ja tunnustaa lukeneensa mitä tahansa, itse luen ja katson ihan höpöä ja kevyttä, tykkään lukea mm. elämänkertoja (jos aihe kiinnostava) ja niitähän ei oikein kirjallisuudeksi lasketa eikä se tietenkään hävetä, mutta tässä tulee nyt se mitä naiset eivät voi koskaan meistä neljännesosamadmeneistä ymmärtää: on jotain mitä ei tehdä. Hah ha. Anja kuuluu joukkoon. Tätä eivät ymmärtäne myöskään noin vuoden 1972 jälkeen syntyneet meiehetkään. Itse pidän Anjasta, karjalaisii niinku miekii....

      Kirjoja toki luen ennen kuin niistä puhun, kyllä sinä sen tiedät, mutta kuten totesin tämän ko. tv-sarjan suhteen keskustelu on ollut mielenkiintoisempaa juuri noilla esittämilläni kriteereillä, siis minulle ainakin, ja kaipa myös asiasta kirjoittaneille. Niissä ei käsitelty sellaisia henk.koht. kokemuksia kuin onko sarja hyvä vai huono, vaan juuri tuota, että salliiko esim. liberaali katsoja itsensä katsoa todellista todellisuutta sarjan kautta vaikka onko se pakko heijastaa v a i n johonkin Trump-USA/konservatiivit/taantumukselliset... -kuvioon. Dystopiaan kun nuo ihmiset, tytöt, naiset ovat jo nyt täällä ja noissa tilanteissa.

      Harvassa on muutenkaan sarjat jotka jaksaisin katsoa alusta loppuun. Telkusta on tullut kolme saksalaista sarjaa viime aikoina joista olen pitänyt, tv-klassikojen klassikko Heimat, sitten toista maailmansotaa viiden nuoren kautta käsittelevä juttu, se oli kökkö mutta ei haitannut, ja nyt uusintana Deutschland 84. Mitään taidepläjäyksiä kaksi viimeistä ei ole, mutta virkistyn nykyään aina kun saa lukea tai katsoa muutakin kuin angloa, vaikka olen itsekin ollut angloamerikkalaisen kulttuuritehtaan kyllästämä pästä varpasiin.
      Tiedän toki että "parasta kirjallisuutta nykyään on tv-käsikirjoittaminen" (monen mielestä), mutta mä en osaa olla siinä mukana. Jokin vamma. Onneksi miljoona kirjaa odottaa.
      Tänään ehdin käydä jo Akateemisessa aamulla ja selailin pariakin kirjaa jotka tekisi mieli ostaa. Päätin odottaa tilipäivään.
      Knausgårdin vuodenaikakirjoista kaksi ekaa oli myynnissä kahdella eurolla! Mutta mä tykkään niistä kahdesta viimeisestä. Niitä ei näkynyt.

      jope

      Poista
    3. Siis: Deutschland 83 , ei 4

      Juuri tuona vuonna olin sekä armeijassa että sitä hieman ennen rauhanmarsseilla. Tilanne oli silloin todella huolestuttava ja vuonna 83 sota lähempänä kuin koskaan sen jälkeen. Kävi vielä niin että yksikössäni etsittiin ohjusampujia joiden tarkoitus oli yrittää pudottaa noita lännen itään sotatilanteessamatkalla olevia risteilyohjuksia. Itse jätin testeihin menemättä koska koulutus olisi ollut Lapissa.
      Tuona vuonna olin lähes varma miljoonien muiden lailla, että se jännitys päättyy sotaan. Muistan surun, en dystopiaa!!, että tähänkö se nyt päättyy, 20-vuotiaana. Rauhanliikkeet lietsoivat samalla myös paniikkia ja dystopioilla suorastaan kilpailtiin.
      Ehkä sieltä mulle on jäänyt peruskriittisyys ei-ratkaisukeskeiseen ympäristöliikkeeseen.
      Ja hämmennys siitä, että väestökasvu ei ole vieläkään sillä paikalla missä sen tulisi maapallon kakkien tiedostavien ihmisten mielessä olla.

      Tuo sarja tavoittaa jotakin niistä tunnelmista.

      jope

      Poista
    4. Deuts -83 oli hyvä!

      Marjatta. Dog Martinista pidän paljon. Eikös siitä tuu uusia jaksojakin vielä? Se niiden kuminauharomanssi on ihana (ja se ope on toooosi nätti).

      Tunnustan nyt minäkin. Joskus kolmekymmenta vuotta sitten päätin hakea kesämökille divarista pinon naisten lukemistoa, romanttisia kioskikrjoja. Noin 10 ostin. Luin kaikki. Muista yhden erityisen hyvän, jossa yksinhuoltajaäiti rakastui. Oli melkein eksistentiaalinen kokemus.

      Poista
  22. Vielä. Tyttöjen silpominen.
    Eikö se jos mikä oli tyttöjen/naisten alistamista lapsensaantikoneiksi?

    Ehkä pitää katsoa tuo sarja kokonaan, että näen onko naisten sukuelinten silpominen tuossa dystopiassa mukana?

    Pitäisi ilman muuta olla.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän asiaa ajattelen, hieman särpii se, että koko sarjan kuvio heijastetaan jonnekin USA:aan, kun tuo kaikki on ihan meidän neniemme alla koko ajan ja äärimmäisen pitkälle menneenä jo tässä ajassa lukemattomissa valtioissa kymmenien miljoonien tyttöjen ja naisten elämässä. Atwoodin ja sarjan tekijöiden tulisi nostaa asiaa esiin isosti eikä tyytyä helppoon. Miten tuollainen ohipuhuminen/ohikatsominen on edes mahdollista?

      Lupaan ajatella tänään missä asioissa, teoksissa minä itse luen noin ohi.

      (nyt mun täytyy kai kill my darling, tää sarja ja antaa asian olla)

      jope

      Poista
    2. Voi Jope, siinä on pahempaakin. Homoseksuaalit ovat uudelta nimeltään sukupuolipettureita, enpä nyt pilaa katsomiskokemuksia kertomalla enempää, jos aiotte katsoa. Siis eihän siellä, uudessa maailmassa, mitään seksiä ole, vain siittämistä.
      Nythän tämä sarja alkaa myös Teemalla, Yle Areenalla.

      Minusta tämä voisi olla sijoitettu ihan minne vain. Pitäähän se jonnekin sijoittaa, ei kaikkialle. Miksei USA? USA:ssa on hyviä näyttelijöitä ja olisi etäännyttävää jos paikka olisi esim. Japani tai Suomi ja usalaiset näyttelijät käyttäisivät omaa kieltään.

      Atwood on kanadalainen ja Kanadahan on aina ollut se paikka, jonne usalaiset pakenevat, esim. nuoret miehet Vietnamin sodan aikana. Hän kirjoitti kirjan 1985. Ei kai käsikirjoittajilla ollut mitään syytä ruveta vaihtamaan tapahtumapaikkaa.

      USA:ssa on ollut ja on edelleen (voimistunutkin viime aikoina) vahvaa uskonnollista ahdasmielisyyttä, mistä on tullut oikein nimitys eräille osavaltioille, raamattuvyöhyke. Siellä on näitä mielenososituksia, joissa roikotetaan jotain abortoidun sikiön näköistä (aitoa tai muovista) kepin nenässä ja jahdataan aborttiklinikan laidalla niin lääkäreitä kuin potilaita. Olen nähnyt tästä dokkarin.
      Siinäkin mielessä USA sopii tähän hyvin.

      Ei tässä siis mitään ohikatsomista ole, vaan suoraan kohti ja hyytävästi.

      Poista
    3. Heimat on tuttu. Unto on katsonut sitä iät ja ajat. Olen katsonut joskus seurana jonkin osan. En viitsi noin pitkää, ja minuahan vetää englanninkielisiin kielen nyansseista nauttiminen. Tykkään katsoa esim usalaista Modernia perhettä juuri kielen vuoksi, samoin animaatiosarja Kukkulan kuningas oli aivan mahtava erilaisten puhetyylien ansiosta ja muutenkin.
      Onko teille tuttu?
      Entä ihana Pennies from Heaven? Tulispa uusintana tai jossain suoratoistona.

      Poista
    4. Kiitos vastauksista Marjatta,tietenkin USA on perusteltu paikka niistä syistä mistä kirjoitit, mutta miksi ei USA koko aiheen ja teeman kannalta? Koska se pointti oli että tuo Gileadin valtakunta on jo totta kymmenille miljoonille tytöille ja naisille tänäkin päivänä.
      Kuulun edelleen niihin jotka odottavat että tämän maailman atwoodit ja metoo-liike nousee sitä kaikkea vastaan tällä samalla näkyvyydellä, voluumilla ja voimalla.

      On vain kaksi kirjaa jotka jonkinlaisena dystopiana ovat tehneet minuun aidon ja kestävän vaikutuksen, Saramagon ja McCarthyn Tie. Dystopia ei taida olla mun suosikkityylilaji. Nuo molemmat ovat saaneet minut ajattelemaan toisella tavalla, ja tuntemaan myös. Ovat siis kasvattaneet itsetuntemustani.

      Tällä käsitellyllä, tai oikeastaan jollakin tulevalla vielä kuvaaamattomalla sarjalla olisi olemassa valtava inhimillinen tarve, käsitellä noita naisia ja tyttöjä jotka elävät tuossa kuvitellussa maailmassa koko ajan.

      Maailmahan on monissa valtioissa jo nyt pelkkä synnytysleiri naisille, silpominen tapa kiduttaa ja alistaa ja uskonnolla tuota kaikkea perustelevien miesten täydellisessä hallinnassa. Palasia tästä on jo osissa Euroopan suurkaupunkeja.
      On kyllä ihme, jos tv-sarjojen historiaan tästä ajasta ei taltioiudu muuta kuin Hollywoodin trumpfobia (tämä ei ollut sulle nyt M suunnattu).

      jope

      Poista
  23. Unohda nyt Jope kaikki salaliittoteoriat ja katso tämä (ja yleensäkin kaikkea) ihan ilman ennakkoajatuksia.

    En ymmärrä, miten tämä sarja ei voisi toimia juuri tämän hetken alistettujen naisten hyväksi ihan missä tahansa. Juuri sitä tämä on. Ja tietysti paljon muuta, selviää kun katsot.

    Sulla on kyllä hurjia ennakkoluulojaja ja rajanvetoja. Kuulostat ihan samalta kuin eräs tuttavani, joka arvostelee huonon elokuvan aina sanoilla "liian amerikkalainen"!
    USA:ssa on tietysti huonoakin tuotantoa, mutta se on myös ykkönen elokuva-alalla. Siellä on tehty parhaat sarjat ja elokuvat.

    Trumpfobia? En tiedä mitä lähteitä luet, mutta ei tässä mitään sellaista ole.
    Jos joku lukee tätäkin sarjaa näin, niin hän tekee kuten äärifeministit, jotka näkevät sortoa kaikkialla. Äsh!

    Trump on kyllä pyrkinyt jo myös naisten oikeuksien rajoittamiseen muutoinkin kuin kourimalla. Siinä mielessä tämä osuu hyvin aikaansa. Sarjan kähmijäukot ovat kyllä kierompiakuin diilimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tässä nyt ei mistään salaliittoteorioista ole kyse, ei sinne päinkään; ne ovat muuten juttu joille olen todella allerginen.

      Kysymys tässä on vain Keskustelusta isolla K:lla jota ko. sarja on muailmalla herättänyt juuri tuosta esittämästäni näkökulmasta. Se kiinnosti minua ja toin sen täällä esiin, jos se olisi teitäkin kiinnostanut.

      Alistettujen naisten puolesta toimii tietenkin sitten muissa yhteyksissä asioista ihan suoraan puhuminen ja raportoiminen. Ja kansainvälinen painostus joka vain viipyy ja viipyy. Siinä ei tarvita etäännytyksiä, metaforallisuutta, käsikirjoituksia eikä dystooppisuuttakaan.

      Ilman ennakkojatuksia eli ajatuksien vyöryä, osittaisia valmiita sitoumuksia ja poikkoilua tuskin kukaan pystyy katsomaan, lukemaan yhtään mitään. Mistä me muuten keskustelisimme, ellemme luuloistamme?

      USA on toki myös upea maa. Sen monimuotoisuus (monikulttuurisuus!) tulisi vain eurooppalaisten hyväksyä. Ei siitä saa (onneksi) Eurooppaa. Mulle kalskahtaa aina kun joku mainitsee käyneensä esim. Bostonissa ja sanoo myönteisesti että se oli niin ihanan eurooppalainen paikka. Jos mulla on joskus mahdollisuus käydä jenkeissä niin etsiydyn kyllä jonnekin mistä ei voi sanoa noin. Tyttären kanssa ollaan kartalta jo suunniteltu mitä reittä ajetaan itärannikolta länsirannikolle - sitten joskus:)

      jope

      Poista
    2. "Alistettujen naisten puolesta toimii tietenkin sitten muissa yhteyksissä asioista ihan suoraan puhuminen ja raportoiminen. Ja kansainvälinen painostus joka vain viipyy ja viipyy. Siinä ei tarvita etäännytyksiä, metaforallisuutta, käsikirjoituksia eikä dystooppisuuttakaan."

      On tosiaan tärkeää kysyä, miksi tai ketä varten allegoriat, dystopiat tehdään... mitä niissä halutaan nähdä, mitä unohtaa... Orjattaressa nämä kysymykset ovat ilmeisiä. Jos niitä ei ajattele, teos jää torsoksi. Trump on niin ohimenenevä ilmiö, etten itse jaksa hänen kauttaan mitään teoksia tulkita. Jos jostakin haluaisin Trump-elokuvan nähdä, niin tuosta Pohjois-Korean keissistä. Jokin osa minusta on vahingoniloinen sen puokesta, jos se onnistuu siinä jotenkin.

      Odotan elokuvaa Mitä meistä puhutaan. Kabulin kirjakauppias on tärkeä kirja myös. Jos siis ilman metaforia haluaa asioita kokea.

      Olen ahminut ruottalaista Ennen kuolemaa. Kunhan vain hyväksyy hirveän epäuskottavan perusasetelman, sarja koukuttaa jälkimmäisen puoliskonsa osalta ihan saakelisti.

      Poista
    3. Laajalti katsotut dystopiasarjat ja suositut dystopiaromaanit voivat kyllä vaikuttaa tehokkaasti mielipiteisiin. Nähdään ihan kuvina ja tunteisiin vaikuttavina tarinoina, millaisia merkkejä yhteiskunnassa on hyvä varoa ja mitä tilastot ja numerot tarkoittavat. Kaikkihan eivät enää seuraa uutisia kuten ennen saati lue raportteja.
      Tämä hyötynäkökulma ei tietenkään ole ensisijainen tai ainoa, kun kyseessä on fiktio. Miksi me nyt yleensä luemme romaaneja tai katsomme elokuvia ja sarjoja - vapaa-ajan viihteenä.

      Trump on ohimenevä, kuten Juha sanot. En ymmärrä, mistä Jope olet tuon trumpfobian keksinyt. Uskonnollinen fundamentalismi on pysyvämpää ja siitä tämän sarjan kauhuvaltio saa alkunsa.

      Jope, minunkin tekisi mieli käydä USA:n länsiosissa ja etelässä, Nykissä myös.
      Olen viettänyt nuorena aikaa yhteensä vuoden USA:ssa kolmessa kaupungissa Boston Massachusetts, Chicago Illinois ja Madison Wisconsin, jossa pääosan ajasta. He sanovat siellä osavaltion nimen kaupungin nimen perään. Se on ihan tarpeenkin, kuten esim. elokuvan nimi Paris, Texas osoittaa.

      USA:ssa on kaikkea. Jo New Yorkissa on satoja kulttuureja, suurkaupungin menoa ja luontoelämyksiä saman metropolin sisällä. Myös ihmisissä on kaikkea. Jos suomalaisista jotenkin saatetaan kärjistää, että olemme jonkinlaisia (keskimääräisesti), niin usalaisista ei.

      Katselin sarjan loppuun. Eniten jäi mieleen Elisabeth Mossin roolisuoritus ja radioaktiivisen jätteen lapiointi. Samoin se, miten nopeasti voidaan mennä hullun aatteen perässä.

      P.S. Jope, tarkoitukseni oli käyttää sanaa salaliittoteoria leikillisesti. Siis kuka käsikirjoittaja nyt viitsisi alistaa pitkän sarjan jonkun pölvästin haukkumiseen! Kyllä siinä on ihan muut teemat.

      Poista
    4. Korjaan yhden asian. Sanoin jossain aiemmin, että sarjan takaumat viittaavat nykyaikaan ja että käsikirjoittaja olisi poikennut siinä Atwoodin 80-luvulla kirjoittamasta romaanista, mutta tottakai Atwood on sijoittanut kirjansa tapahtumat tulevaisuuteen eli ehkä tämän hetken nykyisyyten.
      Nyt houkuttaa lukea tuo kirja. Lähden katsomaan löytyisikö meidän kirjastoista englanniksi.

      Poista
    5. Kyllä, kyllä, M, alamme olla jossakin määrin samalla viivalla nyt, mutta kumpa edes tämän ajan atwoodit kirjoittaisivat uskonnollisista hirmuvaltioista , jotka ovat jo täällä eivätkä mielikuvituksessa.
      Palasia näistä on jo Euroopassakin suurkaupunkien monissa kaupunginosissa. Tyttöja, naisia silvotaan ja käytetään synnytyskoneina.
      Tekisi mieli laittaa tähän muutama linkki ns. demografisesta jihadista, mutta jätän nyt laittamatta. Siinä on idea nimemomaan lapsiluvuilla päihittää länsimainen jälkikristillien maailma ja ottaa uutta tilaa haltuun.
      TOlen katsos niin naivi ihminen, sittenkin, etten millään koskaan tajua miksi maassamme hiljaisuus näistä asioista, joista maailmamma puhutaan paljon.
      Ja juuri tuossa yhteydessä tämä sarjakin nousi esiin.

      No, nyt mekin olemme siitä keskustelleet ja keskustelu on osittain mennyt kyllä juuri sen jo aiemmin lukemani keskustelukaavan mukaisesti, mikä ei tarkoita että joku olisi ollut enemmän oikeassa.

      By the way, kun puhun hollywoodmoraalista niin sitä on sun ehkä vaikea hahmottaa. Mieti silloin omien meksikonmuuriensa ja vartijointifirmojensa taakse miljoontaloihinsa jossakin Santa Monicassa suojautuneita liberaaleja elokuva- tai tv-taiteen tekijöitä, jotka hyvin poikkeuksellisesta sosiaalisesta ja ekonomisesta kuplastaan käsin ottavat kantaa maailman asioihin, maailman jossa he eivät oikeastaan edes todella elä. Niistä asemista käsin on hyvin helppoa ja hyvin löysää antaa eettisiä julistuksia ja tehdä se vielä hyvin valikoivalla tavalla. Voisin kirjoittaa pitkänkin esimerkkilistan. Mutta haluan tämän aamun alkuun ajatella mieluummin jotakin mukavampaa.
      (vaikka Kouvolan kirjastoa, jossa synnyin kuin uudestaan 80-luvun alussa....)

      jope



      Poista
    6. Kumpa ja kunpa tappelivat, kuka voitti?
      jope

      Poista
    7. Minua kiinnostaa katsoa tuo Juhan mainitsema norjalaiselokuva Mitä meistä puhutaan. En ole huomannut sitä vielä meillä elokuvateattereissa.
      Kabulin kirjakauppias on myös norjalaisen kirjoittama. Siitä syntyi oikeusjuttukin, kun perhe, jonka elämää toimittaja tarkkaili ei tykännyt siitä, miten tämä näki heidän elämänsä. Tämä tapaus oli aika paljon esillä. Kirja on hyvin visuaalinen, toimisi elokuvana.

      Lehtijuttuja ja käännöskirjoja alistettujen naisten asemasta on mielestäni ollut hyvin esillä. Minulla on parhaillaan lainassa Nadia Muradin omelämäkerrallinen teos, Viimeinen tyttö, mutta en ole varma luenko, koska olen lukenut ja nähnyt tämänaiheista jo niin paljon. Tästäkin oli Hesarissa juuri koko sivun juttu. Kyse ei ole minusta esille ottamisesta, asia on esillä koko ajan, vaan siitä mitä tilanteelle voidaan nykyisten lakien mukaan tehdä.
      Toisten maitten lakeihin on vaikeaa puuttua. On järjestöjä, jotka tekevät valistustyötä paikan päällä kaiken aikaa ja tuloksiakin on tullut. Jopa yksittäinen henkilö, kuten Meeri Koutaniemi valokuvillaan, voi saada muutosta aikaan.

      Elokuvateollisuus tarttuu mielellään sortoteemoihin. Luulen, että saamme nähdä yhä enemmän tämän aihepiirin tuotteita, Hollywoodissa ja muualla tehtynä.
      Siitä tehdään, mikä on pinnalla.
      Homoelokuvia tehtiin, kun lait raahsivat perässä. Jonas Gardellin 'Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin' saattoi vaikuttaa mielipiteisiin aika paljon.

      Hienoa Jope, että olet kokenut tuon Kouvolan kirjastossa. :)
      Meillä on nyt yhteinen Kyyti-järjestelmä, jossa on mukana iso joukko kirjastoja. Minun lähikirjastoni Myllykoskella on auki joka päivä aamusta iltaan, palveluaikojen lisäksi omatoimiaikaa. Olen tosi tyytyväinen. Atwoodia ei löydy englanniksi, tilaan Adlibriksestä.

      Poista
  24. Juha, onko kolumniisi tullut palautetta Ilkassa Ja Pohjalaisessa?

    Onhan meillä se elokuva 'Mitä meistä puhutaan', käyn ehkä ensi viikolla katsomassa. Jossain lehtijutussa tekijä oli hyvin sovinnollinen ja ymmärsi myös hänet "pois paheista" lähettäneitä.
    Tämä tuli mieleeni, kun sain tietää, että eräs gambialainen nuori mies aivan lähipiirissäni epäröi ryhtyä hakuprosessiin saadakseen poikansa Suomeen perheenyhdistämisen kautta, koska täällä lapset käyttäytyvät niin huonosti. Uskonnolla ei ole hänellä tässä mitään merkitystä. Ja tottahan tämäkin on, sen on huomannut koulussa niin selvästi.

    VastaaPoista
  25. Nyt pyydän anteeksi tuhannesti kun pomppaan aiheesta reippaasti, mutta hyvien ihmisten kanssa sitä haluaa jakaa....

    Ja tämän on positiivista!

    Noin pari kk sitten aloin lukea Hesarin artikkeleiden, minun mielestä tietty tärkeiden, kommentointiketjuja ensimmäistä kertaa oikein kunnolla.
    Tänäänkin olen lukenut päivän aiheista.

    No, normaalistihan kommentointi haukutaan, vaikka kommentointia on se kommentoinninkin kommentointi, mutta minä olen sen sijaan löytänyt kymmeniä hyvin paljon ja pitkälle ajattelevia kommentointoijia.
    Taso on parhaimmillaan todella korkea. Samoin tietämyksen taso.

    Usein on jopa niin, ja vähän liiankin usein, että tietyt kommentit ylittävät faktapohjaisuudessaan, osuvuudessaan ja asioita aukikirjoittamisessaan alkuperäisen artikkelin mennen tullen.
    Miten hemmetissä mä en ole ennen näitä lukenut! Fiksuja ihmisiä maa täynnä. Hienoa, toivoa ja iloa herättävää. Kuvani hesarista ja hieman koko maasta on parantunut tämän "uuden harrastukseni" myötä. Suosittelen siis.

    Ja joo, mulla ei todellakaan ole siellä profiilia. Koen jo nyt luetun perusteella aikamoista alamittaisuutta moniin valopäihin verrattuna.
    Mutta missä nuo ihmiset, jotka eivät todellakaan ole katkeria sivustapistelijöitä, vaikkakin toki usein näkökulmien tarkastajia, luuraavat muuten?
    Samoja leirityksiä ja kuplia sieltä löytyy kyllä kun muutenkin, mutta todella hienoilla variaatioilla.

    Lukemisesta vielä.
    Joskus 10 vuotta sitten yritin ymmärtäen lukea Paul Celanin runoutta (suomennettuna). En ymmärtänyt mitään. En todellakaan mitään.
    Muutama vuosi sitten yritin lukea uudestaan ja nyt yrittämättä ymmärtää. Olin pihalla, ei onnistunut taaskaan.
    Tänään Malmin kirjastossa luin taas Celania. Nyt vain luin, yrittämättä ymmärtää, yrittämättä olla yrittämättä ymmärtää.Ja eikä mitään! Kiihkeästi halusin: Sano minulle jotakin Paul Celan.
    Mutta ei.

    Tuli mieleen että niin se on usein konkreettisilta näyttävien keskustelujenkin suhteen. Sanaristikko on liian vaikea vaikka se ei olisi ristikko lainkaan.



    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole palautetta tullut, en ainakaan löydä.

      Kiinniostavaa nähä tuo elokuva. On tietenkin selvää että isässä ajattelee sama hegemonia ja hänen tuskansa on todellusta.

      Poista
    2. Hei, tässä päivän kevennys. Linkki ja kopsu sen huipennuksesta:

      https://www.hs.fi/elama/art-2000005710600.html


      " 7. Pysy turvallisissa puheenaiheissa
      JOS haluat selvitä mahdollisimman pienillä tuhoilla sukujuhlista ja työpaikan kesäjuhlista, kannattaa tietyistä puheenaiheista luopua kokonaan, Virtanen vinkkaa.

      ”Vaikka se olisikin klisee, kannattaa politiikka ja uskonto jättää kokonaan keskusteluista, jos seurue koostuu sellaisista henkilöistä, joiden arvomaailmaa ei tunne”, Virtanen sanoo.

      Sen sijaan turvallisia puheenaiheita ovat usein harrastukset, lomasuunnitelmat ja esimerkiksi televisio-ohjelmat sekä elokuvat, Virtanen sanoo."


      Touche, kuten fransmanni sanoisi. No, me tunnemme toisemme mutta tuossa koko artikkelissa niin tuttuja juttuja.
      Pysytellä vaarattomissa tv-sarjoissa ja leffoissa, hah ha...

      Yrittelen jonkinlaista kesätaukoa kommentointiin minäkin, mutta koska aikaa jotenkin mun erittäin simppelillä elämäntavalla niin paljon (edelleen se elämä hankittavana...), saa nähdä miten käy. Yritän kuitenkin olla olematta blogikäki, joka munii monologiaan toisen pesään. Oman pesän perustaminenkin käynyt mielessä. Mutta eihe pitäisi ehdottomasti rajata politiikan ja uskonnon tuolle puolen. Eli to be or not to be.

      jope

      Poista
    3. Blogikäki, hoh hoh hoo 😁 😃 😅

      Poista