ONKO HOIVAN IKUISESTI OLTAVA LÄNSIMAISEN NAISEN BURKA? (10.3.2019 korjattu ja uudistettu versio)

1
Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli on yhä inspiroivaa luettavaa. (Minun kohdallani se vanha puolitettu painos.) Miten ja miksi ajattelen naisesta ja miehestä ja sukupuolesta niin kuin ajattelen. Ja kun vielä ottaa Lotta-Leena Peltosen Beauvoir-gradun Mikä on nainen? siihen rinnalle, niin hyvä tulee.

Beauvoirin mukaanhan naiseksi tullaan, ei synnytä. Mutta minä sanoisin kyllä, että nainen on on tullut tässä maailmassa naiseksi paljolti juuri sellaiseksi, millaiseksi hän on syntynyt. Beauvoir itsekin piti tässä mahdollisessa maailmassa luontoa melkeinpä naisen vihollisena. Tässä todellisuudessa naisen ontologia on luonnosta erottamaton. 

Hoiva on aina ollut ideologisesti haastava aihe. Tuntuu että aina jonkun muun kuin hoivaavan naisen hallinnassa. Joko naisten vapautumista vaativien tai sitten naisen luonnolliseen tehtävään vetoavien. Hoiva triggeroi kuten nykyään on tapana sanoa. Sen varovainenkin arvostaminen kuulostaa herkästi naista mystifioivalta pyhittämiseltä eli ylistämällä alistamiselta. Pitää siis olla tarkkana miten, miksi ja missä naista kehuu.* Tätä hyvän ja pahan hoivan dualismia on vaikea ylittää. Boxin ulkopuolelle on vaikea päästä. 

Eikä sitä hirveästi yritetäkään. Aiheesta käydyissä keskusteluissa ja teoretisoinneissa se näkyy niin, että sukupuoli halutaan ymmärtää pelkästään sosiaaliseksi konstruktioksi että päästäisiin eroon häiritsevästä biologiasta. Tästä esimerkkinä vaikkapa Judith Butlerin teoriat. Tämän dualismin kanssa Beauvoirkin kamppailee pääsemättä mielestäni siitä täysin vapaaksi. Mutta hän kirjoittaa kiinnostavasti ja kiihkottomasti ja mielestäni kyllä uskaltaa nähdä puhtaita ideoita häiritsevät biologiset muuttujat. Hoivaava, luontoa ja olevaa säilyttävä naaras ja itseään ja olemista luovasti ylittävä uros. Siinä Beauvoirin mielestäni toimiva eksistentiaalinen tiivistelmä sukupuolia erottavasta (luonnon)historiasta.

2
Mitä olisi sukupuolen sosiaalinen konstruktio ilman lisääntymisen ja siihen naisen kannalta kohtalokkaasti liittyvää hoivan historiaa? Voisimmeko edes ymmärtää, mitä sukupuolisuus tarkoittaa? Puhuisimmeko siitä ollenkaan? Butler ei kiellä biologiaa mutta kylläkin sen merkityksen sukupuolien konstruktiossa. Mutta voiko Butlerin puhtaasti konstruktoitua sukupuoisuutta silloin olla olemassa? Voiko ajatella, että sosiaalinen ja biologinen ovat sukupuolien historiassa vain täysin sattumanvaraisesti kohtaavia entiteettejä? Vai liukuvatko ne jollain reaalisen tasolla erottamattomasti yhteen?  

3
Judith Butler esittää, että sukupuolieron voisi yhtä hyvin määritellä sillä, onko ihminen vasen- vai oikeakätinen. Mihin kokemukseen väite perustuu? Minä uskon, että käden (tai jalan) ja sukupuolelimien käyttöön liittyy mielikuvissamme, tunteissamme, käyttäytymisessämme ja aistimuksissamme ontologinen ero. Jokin reaalisen luoma ehto. En ymmrrä, minkälaisen käden ja sen käytön Butler kuvittelee. Puhuessaan sukupuolesta niin vahvasti mielivaltaisena sosiaalisena konstruktiona kuin puhuu Butler kuvittelee minusta todellisuuden, jota emme tässä ja nyt pysty kokemaan emmekä aistimaan. Hän sulkeistaa pois jotain kokemuksemme historiasta.

4

Katsoin YouTubesta professori Kaarina Kailon esitelmän ekofeminismistä ja lahjataloudesta. Häntä kuunnellessa ajattelin, että hoivaavan naisen ajatteleminen ilman "toxista syyllisyyttä" on sittenkin mahdollista. (Kailon video löytyy nimellä googlaamalla Wikipediasta.)

Kailon erilaisten kulttuurien tuominen sen kulttuurin ja kielen rinnalle, joissa itse elää ja ajattelee tai jotka ajattelevat minussa, oli itsessään tärkeää. Enkä tuosta tuntemuksesta halua edetä kiistelevään kriittisyyteen, niin kuin nykyään tuntuu olevan tapana. Haluan viipyillä esityksen aiheuttamissa tuntemuksissa. Maistella niitä. 

Kailon näkemyksessä hoiva ja naisen biologia eivät ole välttämättä kielteisiä ja alistavia määrittelyjä. Niitä ei tarvitse kieltää, ne taytyy vain yrittää nähdä erilaisessa yhteydessä. Tuntuu että Kailon näkemyksessä juuri äärimmäinen sosiaalinen konstruktivisti on oikeastaan patriarkaattia ja taloudellisen kasvun kulttuuria tiedostamattaan vahvistava. Kieltämällä naisen luonnon ja biologian se tukee huomaamatta maskuliinia ja taloudellista hegemoniaa, jossa luonnosta vapautuva miehinen luovuus ja henkisyys on ensisijaista ja naisen jo olevaa synnyttävä, hoivaava ja säilyttävä toissijaista. Mitä vähemmän diskursseissa ilmenee tuota toissijaista, sitä enemmän ne vahvistavat tasa-arvoa. Mitä enemmän luontoa häivytetään, sitä enemmän naista koetaan vapautettavan. Koin Kailon feminismin tätä mutkikasta sex/gender-dualismia purkavaksi, dekonstruoivaksikin. 

5
Miksi se, että nuoret naaraspuoliset marakatit valitsevat hoivaleluja usein toistetuissa (ja arvattavasti tulenaroissa ja kiistellyissä) testeissä mutta urokset eivät, aheuttaa lähestulkoon idelogista paniikkia? Kyse on tietenkin siitä, että pelätään patriarkaatin vetoavan testeihin naista alistavalla tavalla. Mutta eikö pelko siitä, että testi vahvistaa hegemoniaa, voisi jossain toisenlaisessa todellisuudessa olla täysin turha? Miksi testin tulos itsessään, kategorisesti, on kiellettävä? Ikään kuin se olisi naisen kohtalo ikuisesti, kulttuurievoluutiosta huolimatta. Toisin sanoen: jos tuntemamme patriarkaatit kulttuurit ovat määritelleet synnyttävän, hoivaavan ja olevaa säilyttävän naiseuden epäluovaksi ja -itsenäiseksi toiseudeksi, onko näin oltava aina ja kaikkialla? Kailon näkemykset ovat näiden kysymysten suhteen inspiroivia.

4

Lopuksi otsikosta. Onko hoiva länsimaisen naisen burka? Vertaus on raju, mutta mielestäni ongelman tiivistävä ja sitä havahduttavasti kuvaava. Onko patriarkaatin mytologisoiman ja sosiaalista konstruktivismia edustavan feminismin demonisoiman feminiinisrn hoivaamisen puolustaminen tässä todellisuudessamme koskaan mahdollista ilman, että heti valitsee puolensa idologisessa kiistassa? Vahvistaako puolustaja väistämättä hegemoniaa, niin kuin huntujaan ja huivejaan puolustava musliminainen? Kun muslimifeministi vakuuttaa Ylen lähetyksessä Arto Nybergille burkan olevan yksilön valinta tai kun musliminainen suhtautuu sharia-lakiin periaatteessa myönteisesti tai kolmas tekee ontuvan vertauksen ihmettelemällä, miksi länsimainen tapa paljastaa vartaloaan on sallittua mutta halu peittää sitä on paheksuttua, he kaikki tukevat väistämättä hegemoniaa ja hylkäävät sen alistaman ( yksinäisyyteensä vaikenevan) yksilön. Elleivät sitten sanallista tai muulla tavoin tee läpinäkyväksi ajatustensa ristiriitaa! (Kuten iranilaiset huivipakkoa vastustavat naiset, jotka tekevät videoita ilman huivia). Kyllä, feminismi todellakin kaipaa sisäistä intersektionaalisuutta.

5

Tarvitseeko sitten sen enempää hunnun kuin hoivankaan olla ikuisesti hegemonian määrittelemää? Ei välttämättä. Tosin hunnun kohdalla uudelleen määritteleminen on kyllä helpompaa. Sen kun voi riisua julkisesti (kuten nuo YouTuben naiset). Sen jälkeen sitä on mahdollista käyttää vapaasti. Siitä on tullut henkilökohtainen asu. Mutta voiko länsimainen ihminen, mies tai nainen tai kuka tahansa siltä väliltä, ajatella neutraalia hoivaa ilman, että haastaa ensin naisen biologisena olentona? Paljonko odotamme naisen tulevan ensin joksikin muuksi jotta hän voi vapautua historiastaan? Pitääkö hänen itsekin ensin syyllistyä siitä? Ja paljonko feminismi itsessään pitää yllä tätä dialektiikkaa? Siinäpä feminismille tehtävää. Kutsuttakoon sitä sitten vaikka metafeminismiksi.

6
Olenko feministi? Uskoakseni.

-

*Ks. tunniste ulkonäkö/älykkyys