sunnuntai 5. elokuuta 2018

RIVOUDEN HEGEMONIAT

"Naisen seksuaalisuutta mystifioidaan. Naisilla on oikeus tutkia itseään, löytää oma polkunsa ja kaivella sisintään loputtomasti jopa muiden mielenterveyden kustannuksella. Miehelle taas runkkaaminen nähdään vain korviketoimintana oikealle naisensaamiselle. Miehen seksuaalisuuden oletetaan suuntautuvan aina ympäristöön. Naisten seksuaalisuutta taas pidetään pyhänä asiana, jonka nainen jakaa vain harvojen ja valittujen kanssa. Olen tosi usein kuullut baarissa naiselta, että ”no niin. Saat panna minua”. Ikään kuin mies vain automaattisesti haluaisi seksiä, keneltä vaan. Jokainen mies tietää, että masturbointi on paljon kivempaa kuin humalaisen naisen kanssa juttelu tuntikaupalla vain seksin saamiseksi."

https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2018/08/03/arvoisa-eeva-lehti-voitteko-lopettaa-miesten-esineellistamisen/#comments


Niinpä. Sitten kun kaikki sukupuolet voivat kehua ja haluta toisiaan ja haluaan toteuttaa yhtä rivosti, elämme tasa-arvossa. Sievistely, herran tai rengin aseman huomioiminen ja varovaisuus asian suhteen kuuluvat yhä eriarvoisuuden dialektiikkaan.

https://juhasaari.blogspot.com/search?q=Ilkassa+ilmestynyt

19 kommenttia:

  1. Oli kyllä asiaa jokaisessa virkkeessä.
    Tuo kannattaisi lukea vaikka lukion seksuaalikasvatustunnilla keskustelun pohjaksi, ja odotan ilman muuta nimenomaan Rosa Meriläisen vastinetta tälle artikkelille.

    Muistitko että ainakin muutamat kohdat ovat olleet täällä sun blogissa käsittelyssä?
    Periaatehan on Suomessa ollut jo pitkään, että Suomessahan saa aina, eri asia sitten kiinnostaako. Muakin on kerran sanottu pihtariksi (mikä olenkin), johon naurahdin, koska asia oli kaiketi leikkisästi ilmaistu mutta joka kyllä sitten jatkui kolmannen kommentilla, että "niin mä olen vähän kuullutkin."

    No, ehkä metoo tulee tätäkin asiaa muuttamaan. Puheet muuttuvat varovaisemmiksi, ja ovat jo muuttuneet.
    Jotkut ovat ilmaisseet näitä asioita kadehtimalla puolihuumorilla homojen täydellistä vapautta naisista.
    Itse olen eri mieltä sillä naiset ovat hyvää ja miellyttävää seuraa enkä näe maailmaa jakautuneena miehiin ja naisiin, vaikka tunnistan toki jokaisen Enbusken esittämän näkökulman.
    Lisäksi kirjoitus oli hauska. Naisen seksuaalisuus/oma ruumis on uskomustasolla ihan eri asia sekä teoriassa että käytännössä kuin miehen seksuaalisuus/oma ruumis.

    jope

    VastaaPoista
  2. Luin tuon artikkelin. Aivan sen lopussa on muutama lukijan kommentti, joista Enbuske on poiminut kolumninsa alkuun tarkoituksella ne esineellistävät, jättäen pois sekä kommentissa olleen jatkon että kaikki ne kommentit, joissa kehutaan seksikkääksi miehen hymyä, hyvää käytöstä, toisten huomioimista, kaunista ääntä jne.
    Itse juttu käsittää kolme aukeamaa ja sen tyyli on alkuinsertin mukainen:"Toimittaja Sami Kuronen teki Eevan lukijoihin vaikutuksen aitoudellaan ja iloisuudellaan. Samanlaisia arvoja Sami haluaa opettaa omalle tyttärelleen, joka on isän elämän tärkein nainen."
    Jutussa on paljon perheestä ja ihmisenä kehittymisestä, ammattitaidosta ja läsnäolosta. Ulkonäöstä on vain yksi sana "pitkänhuiskea".

    Enbuske on käyttänyt juttua omiin tarkoituksiinsa sitä vääristellen.

    Mitä saa sanoa miehestä ja mitä naisesta - ääh, kyllästyyttää koko aihe.
    Minusta on hienoa, kun ihmiset antavat toisilleen tunnustusta, olkoon pyllystä tai persoonasta.

    Eevan kilpailun voittanut Sami Kuronen sanoo hurmaantuvansa naisista, joilla on läsnäolon kyky. "Pysähtymisen taito on kaiken säntäilyn ja kännyköiden tuijottamisen keskellä valloittavaa."

    Eeva-lehti voisi muuttaa tänä tosikkouden aikana nimen Suomen seksikkäin mies vaikka muotoon Suomen charmikkain mies. No, eihän sekään tiettyn kelpaisi. HALOO, MIHIN ON KADONNUT HUUMORINTAJU? Ennen sitä oli, esim. silloin kun tämä kilpailu aloitettiin. Siellä on ollut hyviä voittajia.

    VastaaPoista
  3. Jope, yleensä homomiehet ja heteronaiset viihtyvät hyvin yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kyllä viihtyvät, totta. Johtuneenko siitä että naisilla ei ole homomiehiin pienintäkään valtaa, ei edes seksuaalista.
      jope

      Ja ihme että stereotypia ei mene toisinpäin siten että lesbot viihtyisivät aina mielellään heteromiesten parissa...
      Kyllä Enbuske johonkin osui.


      Poista
    2. Se johtuu siitä, että homomiehet pitävät kauniista asioista, jotka ovat kuuuluneet perinteisesti naisille, kuten vaatteet.
      He voivat harrastaa ystävinä samoja asioita naisten kanssa. Naiset eivät erottele tässä. Ei kaiken tarvitse perustua seksuaalisuuteen.
      Lesbot eivät ole ehkä kiinnostuneet perimiehekkäistä asioista. Ja onkohan niin, että, toisin kuin naisten, miesten on vaikeaa ottaa toista sukupuolta olevaa kaverina porukkaan?

      Huoh, olen niin kyllästynyt tähän aiheeseen! Mielensäpahoittajia on joka mutkassa, vaikka elämä tarjoaa mahdollisuuden mutkattomaan kanssakäymiseen.

      Poista
    3. "Minusta on hienoa, kun ihmiset antavat toisilleen tunnustusta, olkoon pyllystä tai persoonasta."

      Juuri noin. Ja tuota tarkoitan tuolla omalla osallani postausta. (Ja tuolla ilkan jutullani.)

      Siihen enbuske osuu, että puhuttaessa miehen ja naisen seksuaalisuudesta arvotukset muuttuvat. En usko että tuomas itse ärsyyntyy miesten kehumisesta sinänsä, vaan häntä ärsyttää se ero, joka srvottamisessa on.

      Poista
    4. Eikö Juha olekin niin, että sekä naiset että nyt miehetkin ovat kauhean "erityisherkkiä". Ikään kuin ei olisi mitään tärkeämpää aajteltavaa kuin se, miten minua katsotaan ja sanotaanko jotain väärällä sävyllä ja ettei vain kyseessä olisi joku shaming tai häirintä.
      Pieni leikki ja ystävällinen flirtti, mikä oli elämän suola vielä muutama vuosi sitten, on kuin toisesta maailmasta. Eevan juttu perustuu sen aikaiseen kivaan ei-tosikkomaiseen elämänasenteeseen, Enbusken juttu on tätä uutta maailmaa, josa metsästetään virheitä.

      Poista
    5. Herkkyys on nykyään tosi väsyttävää. Naiset on ihania! Ja mua saa kyllä kehua naiset niin paljon ku ikinä huvittaa. Se voimaannuttaa mua. Oikeestaan kun kehutaan ulkomuotoa se on paljon kihelmöivämpää kuin älyn kehuminen. (Mutta tuosta enbuskesta vielä: eikö se kurjoita jotenkin metakommenttointia, yrittää näyttää kaksoiskoodin; niin ettei se oikeestaan ole osa tätä suuttumuskulttuuria?)

      Poista
    6. Luin Enbusken uudelleen. Aluksi harmitti pirusti Eeva-lehden tarkoituksellinen väärin ymmärtäminen. Ilman sitä juttu olisi toiminut paremmin minulle ja varmaan monelle muullekin.

      Se mikä Enbusken kolumnissa on hyvää on sen vanhan kliseen pöllyttämkinen, että nainen olisi se joka seksiä saa ja mies se joka antaa. Eikö siinä olla yhdessä! Siis ihan turha valittaa saaneensa huonoa seksiä.

      Poista
    7. Anteeksi, että nämä pointit tulevat mieleeni näin yksitellen. Se vielä Enbuskesta, että hän vetää joissain kohti todella mutkat suoraksi palvelemaan omaa tarkoitustaan. Tulisi muka kauhea älämölö, jos olisi lehtijuttuja siitä, millaiselta naisen pitää näyttää. Niitähän on ollut maailman sivu. Ja se vielä, että jos niitä olisi Hesarissa! Eihän tämä miesten "kilpailukaan" missään Hesarissa ollut, vaan naistenlehdessä, joka on kevyempi areena.

      Poista
    8. Tosiaan miksi Hesari piti vetää tuohon?

      Juttuja naisista on ollu maailman sivu, mutta huonossa valossahan ne ovat.

      Siinä miten hottia miestä ja naista katsitaan, on eroa. Historia vaikuttaa siihen.

      Olen joskus kirjoittanut postauksen siitä, miten tilanteet "naiset katsomassa miesstripparia" ja "miehet katsomassa näisstripparia" latautuvat eri lailla. Siinä on jotain samaa kuin tuossa enbusken dildo vs. tekovagina asetelmassa. Naisten seksuaalisuudessa on jotain leikkisää, vähemmmän likaista kuin miehen himokkuudessa. Joskus kun katsoo naisia katsomassa sripparia, tuntuu että he ikään kuin kätkisivät huumoriin haluaan. Saakko yhtään kii?

      Poista
    9. Minusta stripparin katsominen ON leikkisää. Himokkuuus tapahtuu sitten muualla erilaisissa olosuhteissa.

      Poista
    10. Tuota tarkoitan. En osaa kuvitella strippiklubeilla käyvän miehen sanovan noin. Ja jos sanoisi, kuulostaisi melkeinpä joltain uudelta alalajilta. Ristiriitaiselta. Kulttuuri, biologia? Kumpikin. Ehkä.

      Tuo enbusken seksileluesimerkki on kiinnostava. Miksi tekopilluja ei mainisteta televisiossa? Jotenkin liian rivoa? Ja kumpi siinä on rivo? Se jolle mainostetaan välinettä, käyttäjä, vai väline itse? ILO irti hassusta dildosta. Entä tekovaginasta?

      Ja se että dildo ei ole miessubjektin alentamista välineeksi mutta tekovagina on naissubjektin... tuo on kiinnostavaa. Herättää kiinnostavia kysymyksiä. Inspiroivaa.







      Poista
  4. Juha, ehkä tekovagina ei ole niinkään naissubjektin alistamista tms. vaan osoitus siitä, että mies ei saa luonnollista siten kuin haluaisi tai ei saa ollenkaan. Jotenkin liian rivoa on kyllä mainostaa kaalimato.comin tapaan miehille tekopilluja radiossa parhaaseen kuunteluaikaan. Jos niitä mainostettaisiin, pitäisi se tehdä jotenkin näin: "Kuumat treffit Jenna Jamesonin kanssa omassa kodissasi - flesukat joka makuun..." Siis pitäisi mennä naisen kautta ja sitten leikillisesti jotain kaalimatoa vastaavaa. No, en ole markkinaihminen, mutta joku nainen + huumori tähänkin pitäisi saada, jotta toimii. Ehkä nykynuoret ja -ihmiset ovat niin leikkisiä ja seksirekvisiittaan tottuneita, että heille kaikki on paljon luonnollisempaa ja nämä seksilelut ovat välineitä siinä missä haarukat ja veitset.

    VastaaPoista
  5. Minä puolestani toivon, että nämä julkkisnaiset keksisivät muita koruja kantaakseen. Häpeän uusfeminismin pinnallisuutta ja omaan napaan, ei kun jalkoväliin, tuijottamista.
    Voi olla, että tämä omituinen kohkaus tästä piankin laimenee. Suomessa, seksuaalisesti mitä vapaimmassa maassa, jossa alastomuuskaan ei ole tabu, tällainen tuntuu naurettavalta. Jotkut vain haluavat matkia suuren maailman muotia kaikessa, vaikka sitten pitäisi väittää, että me olemme niin estyneitä, ettemme tunne omia sukupuolielimiämme. Ruotsalainen Liv Strömquist kirjoitti jopa "sarjakuvatietokirjan" Kielletty hedelmä, jossa tätä mystiikkaa avataan. Minusta tällainen kirja olisi ollut pohjoismaissa paikallaan joskus 1900-luvun alussa.

    Koen vieraannuttavana sellaisen, että intiimin ja julkisen raja häivytetään. Tämäkin liittyy jotenkin minusta tuohon oikean väkevän seksielämän vähenemiseen kulttuurissa."...välineitä siinä missä haarukat ja veitset" kertoo juuri tästä. Erotiikka vähenee, seksi on vain jotain mikä hoidetaan kuten hampaiden pesu.
    Siltä näyttää, mutta toivon, ettei ole niin.
    Tehdäänkö nykyään romanttista erotiikkaa tihkuvia elokuvia, joissa jätetään intiimit hetket katsojan kuviteltaviksi, vai mennäänkö elokuvissakin yleensä seksi edellä?

    VastaaPoista
  6. Marjatta, joku Rosa Meriläinen tietynlaisen voimaantumisen julkisena esittelijänä on minusta tässä suhteessa jotenkin tragikoominen. Ymmärrän kyllä, että hän on löytänyt itsensä (samalla koko juttua julkisuudessa performoiden), mutta on jotenkin säälittävää seurata, kun selvästi itsensä kanssa hukassa oleva ihminen toimii julkisuudessa kuin olisi joku käyttöohje.

    Tulee sellainen nolo ja teennäinen olo itsellekin kun sivusta seuraa, vaikka tietenkin kaikille on sallittava omat toimintatapansa. Ehkä jota kuta naista RM:n tyylinen juttu rohkaisee. Eikä tietenkään kenenkään tarvitse olla ehjä ja kokonainen, kun harva sitä on, mutta jotenkin syntyy sellaista myötähäpeää. En osaa ihan selittää. Mutta en voisi kuvitella esimerkiksi omaa vaimoani tuohon tilanteeseen. Hän olisi aivan liian tervejärkinen sellaiseen. "Tavalliset" ihmiset ovat jotenkin paljon voimaannuttavampia kuin tällaiset julkisuushahmot.

    VastaaPoista
  7. Yksi juttu mikä mua on jotenkin ällöttänyt on yhteiskunnassa lanseerattu termi seksuaaliterveys.
    Terveysviranomaisten tulee olla huolissaan jos ei elämässä ole riittävästi orkkuja.
    Asiaa perustellaan lehdissä ja muuallakin mm. sairauksien ja stressin ehkäisemisellä. Henki on että mitä enemmän sitä parempi.
    Ja jos seksi tökkii parisuhteessa, heti jonnekin saamaan apua ja ohjeita ja seksuaaliterapiaa.
    Ja suorastaan seksuaalinen kansalaisvelvollisuus kokeilla kaikkea "uutta ja jännää."
    Liioittelen tietenkin mutta näitä juttuja saamme lukea melkein kaikista lehdistä koko ajan. Ja seksuaaliterveys on todellakin yksi vakiintunut terveydenhoidollinen asia.

    Ajattelen että asia on sittenkin täysin yksityinen, intiimi eikä kuulu samaan kategoriaan kuin verenpaineen mittaus.
    Jos joku elää ilman riittävää orkkumäärää, niin se on hänen asiansa.
    Jos parisuhteessa on "huonoa seksiä" (siinä yksi paskamainen laumatermi), mutta eläminen jatkuu yhdessä, niin se ei kuulu kenellekään.
    Sekin on yksityinen asia puhutaanko siitä avoimesti pariskunnan kesken vai ei.

    Ajattelen että kyllä elämä ohjaa. Jollekin naiminen on se juttu, toiselle se on vain yksi juttu muiden monien juttujen rinnalla, joku tulee toimeen ilman sitä kokonaan.

    jope

    VastaaPoista
  8. jope, telkkarista tulee näitä huvittavia parisuhdeohjelmia, joissa parin rempalleen mennyttä suhdetta aletaan paikkailla, ennen kaikkea seksin ja lavastettujen romanttisten kuvioiden, kuten yhteisten romanttisten illallisten, avulla. sokerina pohjalla on tosiaan se, että "terapeutti" kysyy: oletteko todella keskustelleet seksuaalisista fantasioistanne ja uskaltaneet heittäytyä, voisiko anaaliseksi pelastaa liittonne... no, tämäkin oli kärjistys, mutta noin se menee.

    vakavasti: kyllä minäkin uskon, että seksuaalisuus on yksi liima parisuhteissa, mutta ei se pidä liittoja koossa. vähälläkin seksillä pärjää, kunhan on luottamusta ja rakkautta. kyllä kestävät liitot ovat pikemminkin kahden toisensa löytäneen ja toisiaan tukevan ihmisen yhteisiä yrityksiä selvitä kuin seksuaalihormonien jatkuvaa virtaa. näin ainakin itse ajattelen omien kokemusten pohjalta.

    noista tv-formaateista: seksi edellä on tietenkin seksikästä mennä, mutta jos kaikki olisi nussimisesta ja orkuista kiinni, niin tuntuisi elämä kyllä tosi falskilta. ei sillä, etteikö silläkin olisi oma arvonsa, mutta kyllä orkku on huomattavasti helpompi hankkia kuin tyytyväinen ja hyvä elämä.

    VastaaPoista