sunnuntai 13. tammikuuta 2019

VAIKUTTAVA FLORIDA PROJECT




Ehkä kulttuurievoluutio hoitaa kapitalismin, mutta sitä ennen on pelastettava lapset.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kolmannen kerran katsottuani olen vakuuttunut siitä, että tämä on moderni klassikko. Draama eskaloituu luonnollisesti. Impressionistiset ja upeasti näytellyt kohtaukset tukevat kokonaisuutta. Kirjoitettu, ohjattu, kuvattu ja näytelty vakuuttavasti. Edes lopun tunteellisuus lapsen ahdistuksen avulla ei häiritse. Lapsen tuska kulminoi kaiken. Tuo postaukseni lyhyt "aforismi" ja kuva tiivistää elokuvan sisällön.

      Poista
  2. Juha,

    mikä hoitaa kapitalismin pois päiviltä? Ei luultavasti mikään, mutta ehkä resurssien väheneminen jotenkin rajoittaa sitä. Parasta mitä voisimme toivoa on ehkä kapitalismin muuntuminen joksikin, jossa luonto ja ihminen otettaisiin vakavasti.

    Miltä lapset on pelastettava? No, jos tuo edellisen kappaleen toive halutaan toteutuvan, niin ainakin jyrkältä kapitalistiselta ajattelulta. Mitä se tarkoittaa? Varmasti sensitiivisyyttä muillekin merkityksille ja olemassaololle ylipäätään.

    En ole katsonut elokuvaa, joten saatoin ajatella ihan pieleen suhteessa siihen, mitä tarkoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et pieleen, mutta kato, niin tiedät just mistä lapset tuossa tilanteessa on pelastettava. Elokuva ei kyllä yhtään romantisoi "kurjuutta" eikä kritisoi pääomaa naiivisti. Ei siis aseta vastakkaisuuksia helpolla tavalla. Suosittelen todella.

      Poista