Risto Ahti on Suomen William Blake vai miten tämä pitäisi sanoa. Erittäin ajankohtainen runo tämäkin, voidaan sijoittaa miltei mihin hyvänsä yhteyteen ja on purevan tosi.
Minusta Ahti ei varsinaisesti runoilijana kehity, vaan on jatkuvasti oma itsensä: aforistista runoa / proosarunoa, profeetallinen ääni. Taustat visioissa ja etiikassa, joka ei nojaa minkään poliittisen / aatteellisen eturyhmän suosioon. Nostan hattua Ahdille! Hän on jäänyt nykyisin turhan vähälle huomiolle, vaikka tuskin hän huomiota kalastelee tai yrittää mihinkään itseään tunkea. Ahdin parhaat kokoelmat ovat todella ajattomia - muotoa ja sisältöä on vaikea erottaa.
(Poistamassani kommentissa oli kirjoitusvirheitä, siksi nappasin sen takaisin.)
Tuossa haulikkomiehen kuvassa on absurdi yksityiskohta: ase otsaa vasten... ehkä luontevampi olisi ase / tukki poskea vasten, mutta Ahti on tahtonut paitsi kääntää aseen toisinpäin myös sijoittaa sen toisin (tuntuu viittaavan suorempaan itsetuhoiseen touhuun, kun asetetaan piippu otsalle - no, itsaritapauksessa tehokkaampaa olisi kai asettaa piippu ohimolle, kun siinä on pehmeä kohta).
Haulikko kyllä on otassa varmaan itsarissa kun ylettyy kyyryssä paremmin liipasimelle. Itsemurhaa minäkin ajattelen tässä. Jos piippu ois poskella tukin sijaan niin ois vain koominen.
Mut upea teksti. Ja tosiaan ku tätä päivää. Muistan ku muistaakseni Sianhoito-oppaassa pojat vähätteli Ahtia. Minusta ei mitään syytä. Kirjoittaa upeaa läpinäkyvää tekstiä.
Tämä muuten on mukava juttu: https://nuorivoima.fi/lue/juttu/olen-ollut-siita-aina-ylpea-terveeseen-kasvuun-kuuluu-haveta-eskelinen-ja-lehtola
"Eskelinen: Muistaakseni pahimmat pohjat veti Anna Makkonen, jolta menivät kaiken muun ohella myös Barthes ja Foucault keskenään sekaisin ja jonka mielestä Artaud’nyksityiskielistä mantrarallatusta Otara jne. [Antonin Artaud’n Rodezin kirjeistä lainattu hengityshuuto-katkelma] ei olisi saanut siteerata englanninkielisestä laitoksesta. Onneksi Makkonen on sittemmin ymmärtänyt keskittyä puuhastelemaan paremmin omalle tasolleen sopivan omaelämäkerrallisuuden kanssa, mutta hänen samoin kuin monen muunkin olematon asiantuntemus on onneksi tallentunut ehkä joskus toteutuvaa vastaanottotutkimusta odottamaan.
Lehtola: Pelkään, että minulla itselläni menivät jo silloin käsitteet sekaisin, ja nykyään yhä syvemmin."
Juuri näin Jyrki! Kun on itse tavannut kaikenlaista itselle liian vaikeaa (tai sitten vain muuten paskaa), on tuo hyvin tuttu kokemus jo tälläiseltä estetiikan maallikkomaanmatoselta. Mulla menee vähintään jo ranskalaiset filosofit D, F ja B iloisesti sekaisin myös enkä osaa varmaan edes yhtä virkkettä kirjoittaa jolla voisin tuntea että "hallitsen" sen mitä ne sanoo.
Ahdilta lukenut jonkun pari elämänkerrallista kirjaa ja ajattelin että siinäpä näkijä missä tekijä, juurikin kuin joku Blake. Olen sen teoksia suositellut parille elämäntapaintiaanille. Toivottavasti eivät ole rikkoneet itseään ilossaan.
Ja pisteet Anna Makkoselle! Derrida, Barthes, Lacan ja Foucalt on mulle siis ihan kokonaan vierasta kieltä. Juha, sun ja Vesan asiantuntevat kommentit niistä saa hädin tuskin mussa mitään valoa syttymään. Yritän kyllä yhdistää mutta harvoin välähtää. Heideggerin sisään, noin kaksi senttiä, pääsin sentään hyvän Wikipedia-artikkelin taluttamana:) Ajattelen taidetta enemmän suoraan tekijöiden ja niiden teoksien kautta kuin teoreetikkojen.
Minuakaan ei enää oikeastaan kiinnosta taiteessa filosofia ellei se ole syvään juurtunutta tekijän omaa filosofiaa - tendenssimäinen ismien viljely ei innosta. Ahti on vaikuttava juuri siinä että luo myös omaa ajattelua, joka ei palaudu jonnekin muualle vaikka mies kaikenlaista lainaa toisilta.
Risto Ahti on Suomen William Blake vai miten tämä pitäisi sanoa. Erittäin ajankohtainen runo tämäkin, voidaan sijoittaa miltei mihin hyvänsä yhteyteen ja on purevan tosi.
VastaaPoistaMinusta Ahti ei varsinaisesti runoilijana kehity, vaan on jatkuvasti oma itsensä: aforistista runoa / proosarunoa, profeetallinen ääni. Taustat visioissa ja etiikassa, joka ei nojaa minkään poliittisen / aatteellisen eturyhmän suosioon. Nostan hattua Ahdille! Hän on jäänyt nykyisin turhan vähälle huomiolle, vaikka tuskin hän huomiota kalastelee tai yrittää mihinkään itseään tunkea. Ahdin parhaat kokoelmat ovat todella ajattomia - muotoa ja sisältöä on vaikea erottaa.
(Poistamassani kommentissa oli kirjoitusvirheitä, siksi nappasin sen takaisin.)
Tuossa haulikkomiehen kuvassa on absurdi yksityiskohta: ase otsaa vasten... ehkä luontevampi olisi ase / tukki poskea vasten, mutta Ahti on tahtonut paitsi kääntää aseen toisinpäin myös sijoittaa sen toisin (tuntuu viittaavan suorempaan itsetuhoiseen touhuun, kun asetetaan piippu otsalle - no, itsaritapauksessa tehokkaampaa olisi kai asettaa piippu ohimolle, kun siinä on pehmeä kohta).
PoistaHaulikko kyllä on otassa varmaan itsarissa kun ylettyy kyyryssä paremmin liipasimelle. Itsemurhaa minäkin ajattelen tässä. Jos piippu ois poskella tukin sijaan niin ois vain koominen.
PoistaMut upea teksti. Ja tosiaan ku tätä päivää. Muistan ku muistaakseni Sianhoito-oppaassa pojat vähätteli Ahtia. Minusta ei mitään syytä. Kirjoittaa upeaa läpinäkyvää tekstiä.
Tämä muuten on mukava juttu: https://nuorivoima.fi/lue/juttu/olen-ollut-siita-aina-ylpea-terveeseen-kasvuun-kuuluu-haveta-eskelinen-ja-lehtola
Totta, haulikon piippu on sen verran pitkä, että otsa varmasti paras - eiköhän sillä henki tarpeen vaatiessa lähde.
VastaaPoistaAhtia ei ole mitään syytä dissata. Opettanut monet vuodet runoutta ja myös leiponut maailmalle monen monta runoilijaa.
Tästä menevät pisteet Lehtolalle
VastaaPoista"Eskelinen: Muistaakseni pahimmat pohjat veti Anna Makkonen, jolta menivät kaiken muun ohella myös Barthes ja Foucault keskenään sekaisin ja jonka mielestä Artaud’nyksityiskielistä mantrarallatusta Otara jne. [Antonin Artaud’n Rodezin kirjeistä lainattu hengityshuuto-katkelma] ei olisi saanut siteerata englanninkielisestä laitoksesta. Onneksi Makkonen on sittemmin ymmärtänyt keskittyä puuhastelemaan paremmin omalle tasolleen sopivan omaelämäkerrallisuuden kanssa, mutta hänen samoin kuin monen muunkin olematon asiantuntemus on onneksi tallentunut ehkä joskus toteutuvaa vastaanottotutkimusta odottamaan.
Lehtola: Pelkään, että minulla itselläni menivät jo silloin käsitteet sekaisin, ja nykyään yhä syvemmin."
Juuri näin Jyrki! Kun on itse tavannut kaikenlaista itselle liian vaikeaa (tai sitten vain muuten paskaa), on tuo hyvin tuttu kokemus jo tälläiseltä estetiikan maallikkomaanmatoselta. Mulla menee vähintään jo ranskalaiset filosofit D, F ja B iloisesti sekaisin myös enkä osaa varmaan edes yhtä virkkettä kirjoittaa jolla voisin tuntea että "hallitsen" sen mitä ne sanoo.
Ahdilta lukenut jonkun pari elämänkerrallista kirjaa ja ajattelin että siinäpä näkijä missä tekijä, juurikin kuin joku Blake.
Olen sen teoksia suositellut parille elämäntapaintiaanille. Toivottavasti eivät ole rikkoneet itseään ilossaan.
Ja pisteet Anna Makkoselle!
PoistaDerrida, Barthes, Lacan ja Foucalt on mulle siis ihan kokonaan vierasta kieltä. Juha, sun ja Vesan asiantuntevat kommentit niistä saa hädin tuskin mussa mitään valoa syttymään. Yritän kyllä yhdistää mutta harvoin välähtää.
Heideggerin sisään, noin kaksi senttiä, pääsin sentään hyvän Wikipedia-artikkelin taluttamana:)
Ajattelen taidetta enemmän suoraan tekijöiden ja niiden teoksien kautta kuin teoreetikkojen.
Minuakaan ei enää oikeastaan kiinnosta taiteessa filosofia ellei se ole syvään juurtunutta tekijän omaa filosofiaa - tendenssimäinen ismien viljely ei innosta. Ahti on vaikuttava juuri siinä että luo myös omaa ajattelua, joka ei palaudu jonnekin muualle vaikka mies kaikenlaista lainaa toisilta.
Poista