sunnuntai 27. lokakuuta 2019

REALISMIN PUOLUSTUS (Ilkka ja Pohjalainen 24.10.)

Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin romaanien loppuja käsittelevässä
kirjassa Maailmojen loput Melender kirjoittaa Thomas Pynchonin
Painovoiman sateenkaarta avatessaan seuraavasti: "Pynchon ei siis tarjoa
kirjallisia hallinnan ja järjestyksen tunteita, vaan niiden asemesta perinteistä
realismia todenmukaisemman kuvan siitä, minkälaisia repeytymiä sodan
kaltainen ääritila aiheuttaa ihmistietoisuudelle." 

Olen eri mieltä. Pynchonilla on paikkansa todellisuuden kuvaajana, mutta
realismi ei viittaa vähemmän todenmukaisesti ihmismieleen tai yleensä
todellisuuteen. Kaikki riippuu realismin laadusta ja siitä, mihin osaan
kokemustamme sen on tarkoitus viitata. Ehkä Pynchonkin yrittää kuvata
hajoavaa todellisuutta mahdollisimman realistisesti. Mutta hänhän ei
tunnetusti kommentoi tekemisiään.    

Jos pysytään sota-aiheessa, en keksi yhtään syytä, miksi Marta Hillers omaelämänkerrallisessa teoksessaan Nainen Berliinissä kuvaisi yksilön
kokemusta sodasta vähemmän todenmukaisesti kuin Pynchon. Uskallan
väittää, että pikemminkin toisin päin. Ja realismia voi venyttää äärimmilleen,
kuten vaikkapa Beckett "romaanissa" Millaista on. Teoksen voi halutessaan
lukea sotaromaanina, jossa kauhistuttavasta taistelusta selvinneen ihmisen
olemassaolosta ovat jäljellä enää perustavimmat olemisen koordinaatit. Maan
kamara, muta, ruumiillisuus, hengitys, sekavat aistit, aika, paikka ja yksinäisyys
niissä, eloon jääminen tai kuoleminen, uhrit ja pyövelit. Kirjoittiko Beckett siis
realismia, joka viittaa avantgarden näköiseen ja tuntuiseen todellisuuteen?

Realismi ei tarjoa todellisuutta yhtään enempää valmiina kuin avantgarde.
Me vain olemme tottuneet ajattelemaan niin, koska alati uudistumista vaativat
taiteen teoreetikot sitä meille uskottelevat. Mitä liian valmista todellisuutta
esimerkiksi Haanpään kehämäinen Noitaympyrä lukijalle tarjoaa? Vai onko
se sittenkin avantgardea, joka johdattaa lukijansa todellisuuden näköiseen
tyhjyyteen ja mielen neuvottomuuteen? Ja vieläpä mainiosti omaan aikaamme
osuen.

Kumpi oli todellisuuden suhteen oikeassa, Beckett vai Haanpää? Kumman
valitsema muoto-oppi oikeampi? Nämä kysymykset voivat tietysti olla vain
retorisia.

"Minulle ei riitä realismi. Se ei ole kiinnostavaa, vastaako joku oikealla tavalla
jotakin todellista." Noin minulle on kommentoitu realismia. Mutta toisin kuin
kommentoija ajattelee, vastaavuus ja todellisuus eivät ole vain passiivista
havaitsemista vaan myös aktiivista ajattelua. Realismi ei vain vastaa oikealla
tai väärällä tavalla todellisuutta, se myös luo sitä.

Ihminen haluaa yhdistää reaalisen ja ideaalisen. Tätä vartenhan filosofiakin
on keksitty. Pyrkimys on tietenkin mahdoton. Tai ihan alun perinkin mieletön.
Siksi realismikaan ei koskaan voi näyttää kaikkea. 

lauantai 12. lokakuuta 2019

TULI MIELEENI EILISTÄ PERJANTAITA KATSOESSA

En jaksa enää kuulla yhtään asiantuntematonta mielipidettä sukupuolesta. Toiset vetävät mutkia suoraksi yhteen, toiset toiseen suuntaan... "on vain kaksi sukupuolta", "sukupuoli on sosiaalinen konstruktio"...

Tässä hyvä vaihtoehto identiteettipolitikoinnille:

https://youtu.be/Vk1r1E9lOeQ

maanantai 7. lokakuuta 2019

KANNATTAJIEN VELVOLLISUUDESTA

Greta on nyt menossa Perun kokoukseen vaarallisen viidakkotien läpi. Kukaan ei tietenkään tiedä paljonko kyse on jo pakkomielteestä, mutta nuorten joukkokokoontumisissa pitäisi nyt näkyä kylttejä joissa lukee:

"GRETA! SINUN EI TARVITSE ENÄÄ TODISTAA MITÄÄN. TERVEHDYS VIDEOITSE RIITTÄÄ MEILLE. ME JATKAMME TÄSTÄ."

Minusta se on jo heidän velvollisuutensa. Muten käy niin, että kaikki jotka puhuvat hänen jaksamisestaan, koetaan hänen vastustajinaan ja se saa hänet vain yrittämään enemmän.