sunnuntai 23. helmikuuta 2020

EI ENÄÄ OIKEIN MEINAA JAKSAA

Kirja-arvostelu: Silja Järventaustan runokokoelma paljastaa arkikielen kömpelyyden ja rajoittuneisuuden https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006416195.html?share=e3f9830892fadff3df5efe151e53a70e


Vaikka filosofia voi olla jopa kaunista, niin kuin vaikkapa Wittgensteinin Varmuudesta, joskus se tuntuu vain pelkkältä saivartelulta. Esimerkiksi ettei muka nyt tässä maailman ajassa tiedetä, mitä "ympäristö" oikeasti tarkoittaa. Minä voin auttaa: se tarkoittaa esimerkiksi lomailulentämisen minimointia tai lihan syömisen vähentämistä.

Kirjallisuuspalkntoja tällä voi hyvinkin voittaa. Älymystö kun rakastaa estetisoitua epätietoisuutta.

16 kommenttia:

  1. Silja Järventausta on todella lahjakas kirjoittaja. Tunnistan silti, Juha, ärtyneisyytesi. Tietyt runoilijat eivät lähde helpolla siihen sinänsä oikeutettuun ja tärkeään ja jopa ensisijaisen tärkeään ajatteluun, joka poliittisella ja yhteiskunnallisella kentällä vallitsee: maailman pelastamiseen. He tahtovat pitää maailman salaisuutena ärsyttävyyteen saakka. Joo, saattaa kuulostaa saivartelulta, ja monesti tyhjää käyvän filosofian kohdalla onkin sitä. Järventaustan kirjoitus on jonkinlaista käsityötä - ajattelunkin käsityötä. Arvostan sitä. Mutta kyllähän nykyihmiselle pitäisi olla selvä, mitä ympäristö tarkoittaa. Siinä lähinnä herättää ihmettelyä, kuinka ihmiset keksivät syitä olla piittaamatta "ympäristöstä".

    "Älymystö kun rakastaa estetisoitua epätietoisuutta." Ihan totta, epätietoisuus iskee useimmiten silloin päälle, kun pitäisi sanoa jotain aivan itsestäänselvää.

    VastaaPoista
  2. Estetisoitu, ja yhtä hyvin politisoitu, epätietoisuus koskee muutakin kuin ilmastomuutos-ympäristö -juttua. Tarkoitan tietenkin tuhovoimaa väestönkasvu>kansainvaellukset.

    Mitä Juhan mainitsemiiin tekoihin tulee, ihan selviin, olen vähentänyt lomalentoja nolla prosenttia (koska niitä ei olekaan; viimeksi lentänyt 90-luvulla. Ulkomailla toki vähän käyty laivalla, autolla ja junalla). Lihansyöntiä vähentänyt ehkä 25 prosenttia. Syy siihen hämärä, mutta jos käy yhteen ympäristön kanssa, se on ihan sama.

    Maailmaa nykyään kyllä pelastetaan (kyllä sinne vähän epäkieltä ja kokeilevaa kieltä siksikin sekaan mahtuu), mutta vuotavan veneen yksi laita vain tuntuu kiinnostavan.

    Suoran kirkkaan kielen fani yleisesti ottaen olen minäkin, kun sellainen kieli on parhaimmillaan ja on samalla myös ilmaisuvoimaista. Sehän on kielen alkuperäkin. Näyttää, osoittaa, pyytää tulemaan ja katsomaan: kato! kuule!

    Toisaalta sitten kielihimmeleitäkin on hauska lukea. Kieli on siinä silloin jotakin materiaalia josta rakennetaan ihan oma talonsa.

    Filosofian kieli on mulle vaikeaa. Teoreettisen ainakin. Menee yli. En saa kiinni. No, lyhyt matematiikka sekä aivoissa että sielussa. Mulle sopii paremmin biisimuoto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kuuntelin Afrikka-salkkua pitelevän Jutta Urpilaisen puhetta Afrikan tulevaisuudesta. On kuulemma syytä mennä hyvät asiat edellä. Olen samaa mieltä. Silti realismia ei saisi unohtaa. Jutta tunsi demografian, mutta ei pystynyt sanomaan olennaisia asioita - toki tärkeää lähestyä Afrikkaa mahdollisuutena, mutta on siinä paljon muutakin, kun nuorisopullistuma on sellainen, että nuoria on kohta 200 miljoonaa enemmän kuin Euroopassa väkeä yhteensä.

      Poista
    2. Jotenkin kun tajuaa maailman tilanteen kokonaisuudessaan kyllin vakavasti, niin voi olla myös houkutus vetäytyä laatimaan johonkin tarkasti rajattuun nurkkaan jotain mielestään kestävää (sillä ehdolla että tuskin paljonkaan säilyy ja ymmärretään).

      Poista
  3. MIljardin päälle kun pamahtaa kaksi miljardia lisää tuolle manterelle niin mitään ei voi tehdä.
    Ja tämä +2000 miljonaa on se todennäköisin skenaario.

    Ilmastojutuissa hyvin tuomittavana ja surkeana argumenttina pidetään ajatusta ettei meidän kannata tehdä mitään "kun Kiina, kun Intia, kun USA."

    Väestönkasvussa ei ole edes tuota näkökulmaa kun sen suhteen ei ole mitään muutakaan keskustelua. Mutta kun tälle pallolle pamahtaa se 10 miljardia täyteen ja nuorisopullistumat lähtevät liikkeelle jo aiemmin kohti pehmeitä maitamme ja maanosaamme on Jutan ja muiden suunnitelmat paperia, mitä ne ovat ehkä jo nytkin.

    Vituttaa ajatella aina vain näin, mutta en ala näissäkään asioissa vaihtoehtoisiin tai rajattuihin totuuksiin (lue: poliittisiin) uskomaan.

    Tuossa ja tuota on juuri se "ympäristö."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jotenkin kun tajuaa maailman tilanteen kokonaisuudessaan kyllin vakavasti, niin voi olla myös houkutus vetäytyä laatimaan johonkin tarkasti rajattuun nurkkaan jotain mielestään kestävää."

      Tuohan on juuri menossa. Kukin valitsee oman katastrofinsa. Liian painavat samassa korissa on liikaa.

      Jos korissa on jo ilmastonmuutos, Trump, oikeistopopulismi ja mitä muita niitä samassa korissa usein on, patriarkaatti... niin ei sinne sitten muuta painavaa kamaa mahdukaan.
      Muuten kaislakori humpsahtaa pinnan alle, syvyyksiin.

      Ja kun todellisuuden hahmotustilanne on vielä niin sekava että ihminen saa omassa mielessään ja omissa kuplissaan nämä katastrofit vielä riitelemäänkin keskenään.

      Poista
    2. Olipa hyvin sanottu, Jope. Totta kai on realismia sekin, että on asioita, joille voimme itse kukin tehdä jotain ja paljonkin ja on asioita, joihin emme voi paljoakaan vaikuttaa. Silti kai pitäisi uskaltaa vaikuttaa edes sen pienen osuuden verran, mikä on mahdollista. Mutta kun näistäkin asioista saadaan aikaan riita.

      Poista
  4. Järventaustan teksteillä, niin kuin arviossakin sanotaan, ei paljon kirjallisuuspalkintoja ole voitettu, eikä, jos tyylinsä on tässä uudessa teoksessa sama kuin aiemmin, paljon välttämättä voiteta.

    Hänen runonsa ovat siihen liian vaikeita. Suomessa annetaan palkinnot "vaikean taiteen" kliseistä huolimatta kuitenkin suht helposti markkinoitaville teoksille eikä kokeellisille teksteille.

    Eivät toki minua itseänikään tuollaiset "mitä ympäristö on?" -tyyliset kysymykset hetkauta. Lähinnä siksi, että taiteessa ei mielestäni – ainakaan kovin helposti – voida kysyä järkeviä kysymyksiä, eikä erityisesti kysymyksiin vastaaminen ole taiteen ominta lajia ollenkaan, vaikka kritiikeissä sellaista pyritään aina nostamaan esiin. Kysymyksen esittäminen on älykkään esittämistä, ja kun kriitikko huomaa kysymyksen olemassaolon, myös hän saa tuntea olevansa älykäs jne.

    Huomauttaisin kuitenkin, että tuo, ettei tiedettäisi mitä ympäristö on, ei ole suora lainaus kirjasta vaan kriitikon tulkintaa, johon ei anneta tekstistä otettua esimerkkiä. Ehkä runokokoelmassa esitetään niin, ehkä ei, mutta kritiikin kautta siitä ei ainakaan saa selvää kuvaa. Pitänee siis tämä(kin) opus lainata kirjastosta ja lukea itse.

    Sivuhuomiona: pystyn tätä blogia lukiessa jo ennustamaan, milloin kommentoija JoPen vinyylilevyn neula jää paikalleen hyppimään. Nyt ei tässä lyhyessä kirjoituksessa tarvittu kuin sanaa "ympäristö", niin arvasin jo, mihin suuntaan kommentit ovat menossa.

    Sanon tämän siksi, että keskustelu on takavuosina ollut tässä blogissa hyvinkin tasokasta ja sitä on ollut hauskaa lukea, mutta viime aikoina yhä kasautuvammin koen kommenttien kiertävän kehää ja jatkavan spiraalina kohden pohjaa, jossa odottaa aina sama lopputulokseton lopputulos. Eli epämääräisyys, josta sitten kuitenkin voidaan syyttää helposti muita.

    Tämä ei tietysti ole blogistilta pois (tai blogistin vika: Juhan aiheet ovat laajalta alueelta) eikä tämä ole moite esimerkiksi kaikille JoPen blogin historian ajan esittämille kommenteille. Tulipa vain sanottua tällainenkin ääneen, koska mielestäni se on ironista & harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tuo ainakaan isoille palkinnoille pääse. Ihan olet oikeassa. Enkä ole tuota kirjaa lukenut mutta haluan uskoa, ettei kriitikko ole keksinyt tuota ympäristöjuttua vaan löytyy kirjasta.

      Tällä kertaa taisin itsekin johdattaa tuolla pragmaattisella kielifilosofiallani jopea häntä kestävästi tuskastuttavaan aiheeseen. Ja kaikki lukijani ovat jopeakin täällä sivuillani vapaat haastamaan. Oleellista olisi, että kommentoijia olisi mahdollisimman paljon. Silloin yhden kommentoijan ääni ei loisi vahvaa efektiä (siis nyt en tarkoita jopea vaan asiaa yleensä; mutta jos nyt jopeen niin sinussakin on vuosien mittaan ilennyt monta ääntä kun olen omalta osaltani sua haastanut; ja muuten: väestökysymys on nyt tullut vähän enemmän framille).

      Vaikka itseni määrittelen jonkinlaiseksi vasenvihreäksi, uskon että blogiani pidetään jossain määrin siinä käydyn keskustelun vaikutuksesta konservatiivisena. Se ei haittaa. Ja tätä seikkaa vouvat lukijani itsekin korjata kommentoimalla ja luomalla moniäänisyyttä. Kuten Kangasvalo esim.

      Poista
    2. Siis ILMENNYT monta ääntä. Oikeastaan hauska lapsus...

      Poista
    3. Kangasvalo,

      "Hänen runonsa ovat siihen liian vaikeita. Suomessa annetaan palkinnot "vaikean taiteen" kliseistä huolimatta kuitenkin suht helposti markkinoitaville teoksille eikä kokeellisille teksteille."

      Viime aikoina kokeellinen runous / kirjallisuus on ollut paljon framilla ja palkintoja, ehdokkuuksia ja rahoitustakin on tullut, esimerkiksi jos ajatellaan Cia Rinnettä, Harry Salmenniemeä, Jaakko Yli-Juonikasta ja muita. En tiedä, ovatko he helposti markkinoitavia, ainakin he ovat nousseet esiin tekemisellään ja päässeet henkilöimään sitä mikä on kokeellisuus.

      No, Silja Järventausta on vaikeammin profiloitavissa kokeelliseksi, vaikka hän sitä monessa mielessä onkin - ainakin hän on kehittänyt omintakeista runokieltään teoksesta toiseen ja hallitsee sen mitä tekee. Mitään erityisen raflaavaa sisältöä ei näy, johon voisi julkisuudessa tarttua jne.

      Toivon, että SJ saisi tunnustusta. Onhan hänkin toki saanut joitakin ehdokkuuksia, mutta en muista onko saanut varsinaisia palkintoja. Kyllähän runous on kaiken kaikkiaan hyvin marginaalista näkyvyydeltään, jos ajattelee, miten paljon on hienosti kirjoittavia ja tärkeistä aiheista kirjoittavia runoilijoita - Suomessa ja muualla.

      Poista
    4. Vesa, olen samaa mieltä siitä, että kokeellista on viime aikoina nähty enemmän ehdokaslistoilla. Ajattelen trendin tosin olevan verrattain tuore, enkä uskalla veikkailla kauanko se kestää; vaikka se on itseäni kovasti ilahduttava trendi.

      Ehdokkuuksia on toki tullut, pari vuotta sitten Finlandia-ehdokkaat olivat kirjavaa sakkia, ja nyt sitten Runebergista kisanneet. Näistä on huomannut, että ehdokkaita valinneet ovat todella perehtyneet uuteen kokeelliseen kirjallisuuteen.

      Finlandia tosin palasi pian raiteilleen tuon yhden "hairahduksen" jälkeen – onneksi se ei toki ole ainoa palkinto tässä maassa.

      Järventaustan tekstit eivät ole raflaavia sisällöltään, mutta kuten totesit, hänen kielensä on jatkuvasti kehittyvää. Juuri hänen kielenkäyttönsä asettama haaste tekee niistä minulle kokeellista kirjallisuutta. Tiedostan kyllä, että nämä ovat veteen piirrettyjä viivoja.

      Mainitsit sisällön raflaavuuden: ajattelen, että "lähestyttävien teemojen" teokset ovat usein palkinnot kerääviä – eli muodon pitää olla tarpeeksi helppo. Esimerkiksi Salmenniemen novelleja on niiden leikkisyydestä huolimatta (tai sen vuoksi) pohjimmiltaan helppo lukea ja ymmärtää teosten teemat ainakin kursorisesti – ei ihme että suitsutusta on tullut. En siis sano, että tämä on mitenkään huono asia, tai hyvä, se vain on.

      Tuosta toisesta asiasta taas sen verran, Juha, että kommenttini kärki ei oikeastaan ole sanottavan sisällössä (konservatismi, liberalismi, mitä näitä nyt on), vaan lähinnä pohdin sitä, että aistin joskus kommentoijissa itsessään tuskastumista aiheisiin, jotka nousevat uudestaan esiin. Se on toki sillä tavalla kiinnostavaa, että se saa pohtimaan asioita, joihin itsekin jää helposti kiinni.

      Mitään sen kummempaa haastamisen tarvetta ei ole. Yhteiskunnallisissa asioissa ainakaan.

      Poista
    5. Sen saitte nyt vesa ja kangasvalo aikaan, että pitää tuo järventausta lukea. Ja kirjoitan kokemuksestani sitten uudelleen. Melkein jo huono omatunto tuosta ärsyyntymisestäni tuli. Johtui sitten toimittajasta tai runoilijasta.

      (Jope. Osallistu sinäkin nyt tähän aiheeseen. Olet tätä ärsyyntymistäsi kaksoisstandardiin joskus kommentoinutkin kun sinua sen toistuvuudesta on moitittu. Ja älä nyt häivy vaan mihinkään! Kyllä tämän kestät.)

      Poista
    6. Juha, minun ymmärtääkseni Silja on kotoisin Seinäjoelta.

      Poista
  5. Juha, Järventaustasta saa parhaan kuvan kun lukee kirjat järjestyksessä. En välttämättä takaa, että saat hirveät sävärit, mutta itseäni kiehtoo se, että isoimman julkisuuden valokeilan ulkopuolella on todella hyviä tekijöitä. Suosittelen myös Jonimatti Joutsijärven uusinta Esiinkaivatut. Luulen, että tykkäisit.

    VastaaPoista