YHDENTEKEVÄ KOLONIALISMI

https://areena.yle.fi/audio/1-50587783

Hyvä radio-ohjelma. Täyttä asiaa. Ja kumma kyllä, ohjelma oli vapauttava. En tunne syyllisyyttä edes siitä, etten tunne lainkaan syyllisyyttä. Kännykästäni tietenkin voisin luopua ja kaikesta muustakin, mihin niitä kolonialistisia mineraaleja tarvitaan. Mutta en taida viitsiä. Vanhat kännykkäni tietenkin kierrätän, jos se nyt teitä yhtään lohduttaa. Ohjelmassa pohdittiin myös sitä, miksi tämä aihe herättää tunteita. Oma mielipiteeni on se, että ainakin sen vuoksi, että yksilön odotetaan jotenkin ottavan vastuuta ja kokevan hieman syyllisyyttä siitä. Edes ihan vähän. Mutta kun en ota enkä tunne. Sinänsä historiaa ja sen jälkiä pitää tutkia ja tuoda ihmisten tietoisuuteen.

UUSVANHAA

"Sairas saa olla muttei ruma", sano härmäläinen ku kipiänä tukkaansa kampas.

DERRIDA JA ELÄIMET

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006582079.html

"Tämä avautuminen on mahdollista Derridan mukaan vain siksi, että me emme ole täysin itsetietoisia ja kokonaisia. Olemme rajallisia, kärsiviä ja kuolevaisia. Myötätunto syntyy juuri siitä, että emme ole kokonaisia."

Myötätunto ei uusimman tutkimuksen mukaan ole ehkä vain ihmisen kyky. Eläinkään ei siis saa olla kokonainen tai sitten myötätunto ei vaadi tuota ominaisuutta. Tässä  Derrida ikään kuin haluaa liian innokkaaasti tehdä vajaan kielen filosofiaa ja sortuu ihmiskeskeisyyteen. (Jos siis tuon sitaattini ja siis arikkelin kirjoittaja Derridaa oikein tulkitsee.)

Ja puolustan vielä Descartesia. En nimittäin ole ihan vakuuttunut siitä, seuraako lauseesta 'ajattelen, siis olen' sittenkään ajattelun ensisijaistaminen arvottavassa mielessä. Ajattelu on epäilyn päätepiste, ei enempää eikä vähempää. Hengittäminen ei ole. Eikä mikään ruumiillinen, jos lähtee Descartesin lähtökohdasta: Entä jos demoni vain huijaa meitä? Saa esimerkiksi meidän kokemaan, että hengitämme. Mutta lause 'jokin ajattelee, siis jotakin on' on epäilemätön. (Minän voi poistaa, se aiheuttaa vain epäoleellista kiistaa ja saivartelua siitä, mitä se minä sitten on.)

Mutta myötätunto on minustakin oleellista. (Vaikka lihaa sen 15 kiloa vuodessa syönkin.) Vain sadistinen psykopaatti voisi epäillä havaintoaan lapsen itkiessä hammassärkyä. Ja huomatkaa: hänelläkin on tuo puutteellinen kielen rekisterinsä johon Derrida (ja Lacan) viittaavat, mutta ei sittenkään myötätuntoa.

ANDREI RUBLEV JA ELÄMÄN KAUNEUS (Laajakuva 22.7.)

https://www.laajakuva.com/andrei-rublev-ja-elaman-kauneus/

KIVI, SIBELIUS JA MIESKUORO

Eino Leinon Tähtitarhan lauluksi säveltäminen on mielestäni pienoinen kulttuuriteko Jussi Chydeniukselta ja sen esittäminen lauluyhtye Rajattomalta. Tässä toinen sisintäni koskettava runo: Aleksis Kiven Sydämeni laulu.  Ja tässäkin tapauksessa laulutaide nostaa runon kosmisiin korkeuksiin.

Sydämeni laulu ilmestyi ensimmäisen kerran Seitsemässä veljeksessä. Seitsemän veljestä on tietenkin oleellinen teos kotimaisessa kirjallisuudessa, mutta Itselleni juuri Sydämeni laulu on se osa Kiven klassikkoa, joka menee syvälle tunteisiin. Muu jää enemmän teoreettiseksi arvostukseksi. Tärkeää on myös tietää, että Seitsemää veljestä on kirjoitettu nälkävuosien aikana 1866-1868. Kun kuuntelee äidin raastavaa laulua lapselleen tuon tietäen, runosta tulee historiallisen ajanjakson vaikuttava kuva.

https://youtu.be/MI6JeslXris

VAIKEAA PUHETTA

Onko enää olemassa tabuja? Näin kysyvät usein ns. sivistyneistön edustajat. Rahvaat eivät kysy, koska eivät teeskentele, ettei niitä ole. Tabujen myöntämisestä kun saa helposti yksioikoisen, epäanalyyttisen ja vähän pinnallisen ihmisen maineen. Konservatiivisenkin.

Mutta onhan niitä. Ja jotkut saavat jopa nämä tabujen kieltäjätkin hämmennyksiin. Ajatelkaa miestä, joka sanoo lapsensa ristiäisissä, ettei halunnut mennä mukaan synnytykseen. Toksinen maskuliini? Siinäpä miettimistä. Tai heteromiestä, joka sanoo, ettei mielellään edes ajattele homoseksiä. Homofoobikko ilman muuta. Homoseksuaalin vastaavista mielipiteistä ei laukea mieleemme noin automaattista dikotomiaa. Pidämme sitä helpommin luonnollisena reaktiona. Kummassakaan tuntemuksessa ei tietenkään sinänsä ole mitään väärää. Tai ihmistä, joka sanoo pitävänsä valkoista naista enemmän puoleensavetävänä kuin mustaa. Rasisti? Kukaan ei hämmentyisi, jos sanottaisiin mustasta samoin. Eikä kummassakaan mielipteessä nytkään ole sinänsä mitään oudoksuttavaa.

Voiko tabuista puhua neutraalisti? En usko. Tabut asettavan lausujansa väkisinkin epäilyttävään rekisteriin: Ketä vastaan olet? Ja se tietenkin on automaattisesti mieleen nouseva kysymys. Älä ajattele panssarivaunua. Mitä ajattelit? ("Mutta miksi se valitsi noin maskuliinisen esimerkin?")