https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006582079.html
"Tämä avautuminen on mahdollista Derridan mukaan vain siksi, että me emme ole täysin itsetietoisia ja kokonaisia. Olemme rajallisia, kärsiviä ja kuolevaisia. Myötätunto syntyy juuri siitä, että emme ole kokonaisia."
Myötätunto ei uusimman tutkimuksen mukaan ole ehkä vain ihmisen kyky. Eläinkään ei siis saa olla kokonainen tai sitten myötätunto ei vaadi tuota ominaisuutta. Tässä Derrida ikään kuin haluaa liian innokkaaasti tehdä vajaan kielen filosofiaa ja sortuu ihmiskeskeisyyteen. (Jos siis tuon sitaattini ja siis arikkelin kirjoittaja Derridaa oikein tulkitsee.)
Ja puolustan vielä Descartesia. En nimittäin ole ihan vakuuttunut siitä, seuraako lauseesta 'ajattelen, siis olen' sittenkään ajattelun ensisijaistaminen arvottavassa mielessä. Ajattelu on epäilyn päätepiste, ei enempää eikä vähempää. Hengittäminen ei ole. Eikä mikään ruumiillinen, jos lähtee Descartesin lähtökohdasta: Entä jos demoni vain huijaa meitä? Saa esimerkiksi meidän kokemaan, että hengitämme. Mutta lause 'jokin ajattelee, siis jotakin on' on epäilemätön. (Minän voi poistaa, se aiheuttaa vain epäoleellista kiistaa ja saivartelua siitä, mitä se minä sitten on.)
Mutta myötätunto on minustakin oleellista. (Vaikka lihaa sen 15 kiloa vuodessa syönkin.) Vain sadistinen psykopaatti voisi epäillä havaintoaan lapsen itkiessä hammassärkyä. Ja huomatkaa: hänelläkin on tuo puutteellinen kielen rekisterinsä johon Derrida (ja Lacan) viittaavat, mutta ei sittenkään myötätuntoa.
Myötätunto liittyy olennaisesti selviytymiseen. Tosin eläimillä sitä säätelee ehkä ihmistä voimakkaammin biologia tai se, että eläimet luonnossa ovat jatkuvasti tilanteessa, jossa jokaista "tekoa" seuraa vääjäämättä oman aseman heikkeneminen tai vahvistuminen, elämä tai kuolema, joskin on vaikea sanoa, mikä on eläimen kognitio suhteessa näihin ihmiskäsitteisiin.
VastaaPoistaEläinten käyttäytymistä ohjaa laumahierarkia ja myös raaka selviytyminen, mutta ne kykenevät myös ihmiskatseella seuraten myötätuntoon ja lauman jäsenten hoivaamiseen silloin kun siihen on tarve. Luulen, että ne kykenevät aistimaan laumanjäsenen sairaudet ja lähestyvän kuoleman, ja ainakin joskus ne saattelevat lauman arvostetun jäsenen lähtöön.
Psykopatia, narsismi ja muut sellaiset ovat kuitenkin kaiketi lähinnä inhimillisiä häiriöitä, vaikka eivät välttämättä liity suoranaisesti ihmiselle ominaiseksi ajateltuun tietoisuuteen.
Mutta jos psykopatia on orgaaninen peilisolujen toimintahäiriö niin eikö sekin silloin voisi hyvinkin ilmetä myös eläimillä?
PoistaSiis muillakin eläimillä...
PoistaKyllähän ei-ihmis-eläinkin voi tosiaan olla häiriintynyt, esimerkiksi fysiologisesta syystä, kuten kivun vuoksi, tai siksi että sitä on kaltoinkohteltu ja ehdollistettu epätyypillisiin reaktioihin (joka näkyy varmasti myös peilisolujen tasolla jotenkin). Mielenkiintoinen näkökulma tuo peilisolujen toimintahäiriö. Ehkä psykopatia sittenkin liittyy jotenkin, joltakin osin ihmiselle ominaiseen tietoisuuteen tai välittyy sen kautta. Psykopaattikin voisi periaatteessa valita ainakin jollain tasolla pidättäytyvänsä tietynlaisesta käytöksestä, mutta ei taida tämäkään yltää ihan asian ytimeen. En usko, että eläin voi päättää samalla tavalla itsehillintä kuin ihminen. En taida saada nyt ihan muotoiltua ajatustani, joka lienee se, että on jokin pieni juttu joka erottaa ihmispsykopaatin häiriintyneistä eläimistä (tosin puhutaan esimerkiksi luonnevikaisista koirista).
PoistaKaikki ihmiset jotka olen tavannut tai kaikki joista tiedän muuten ovat myötätuntoisia (totta kai hyvin harvinaiset psykopaatit tms. poikkeus - heitä en ole onnekseni tavannutkaan).
VastaaPoistaSuurin osa meistä on hyvinkin myötätuntoisia.
Ihmisten maailma on täynnä välittämistä. Se kohdistuu ihmisiin, luontoon ja eläimiin, miltei mihin tahansa, ja sehän on hienoa. Esimerkkejä tästä näkee koko ajan. Ja onhan sitä omakin mieli täynnä pakahduttavaakin myötätuntoa monia ihmisiä ja kohtaloita kohtaan.
Se mikä on erityisen mielenkiintoista on myötätuntomme valikoivuus, jota on meissä kaikissa. Mikä on se prosessi joka sulkee toiset myötätunnon kohteiksi ja se mikä sulkee toiset pois? Ja vaikka se ns. lempiuhrimme-juttu josta on paljon puhuttu. Mistä kohtaa aivoja se syntyy?
Miksi ihmisrakkaudesta tai tasa-arvoisuudesta ihan oikein puhuva tai siitä elämänkatsomuksensa rakentanyt ihminen ei kykene kuitenkaan rakastamaan kaikkia? Hän voi kokea voimakasta torjuntaa sellaisiakin ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole tehneet hänelle eikä kenellekään muullekaan mitään väärää.
Ihminen voi kokea hyvinkin voimakasta myötätuntoa mutta samalla käänteisiä tunteita sellaisia kohtaan, jotka eivät mahdu omaan pirtaan.
Eläimillä tässä asiassa lienee selkeämpi peli.
( Vanhukset ja alimman tulo- ja koulutustason ihmiset, ne jotka eivät nyky-yhteiskunnassa ui kuin kala vedessä, ovat esim. mulle olleet aina ihan intuitiivisia empatian, sympatian kohteita. En tiedä mistä se tulee, ei ole ollut mikäään arvovalinta, niin on ollut vain aina. Joku aivoissani peilaa heille jotakin parempaa... )
VastaaPoistaJos ihmisyyden ja eläinen rajaa hakisi vaikka mikä osuus ihmisestä on vapaan tietoisen valinnan tekosia olis mielenkiintoista tietää mikä olisi suurinpiirtein prossaosuus yleisesti ja itse kullakin. Olisko sitä enemmän/parempi ihminen mitä enemmän vapaata valintaa?
PoistaOma prossa mutulla arvioituna tuntuu kyllä aika pieneltä:)
Luen just kesädekkariani, Thomas Mannin Tohtori Faustusta. Siellä tätäkin jotakin kiertotietä pohditaan. Vaistotoimintojen tietynkaltaista demonisuutta mm.
Itsehän usein puhun (pehmoisia?) vaistojen puolesta usein? Että mitä lähempänä vaikka ihminen, muu joukko, elää selkärankaansa, sen parempaa. Mutta eihän se tietty noin simppeliä ole. Vapaat valinnat tuntuvat vain niin vaikeilta usein. Ehkä aivotoimintammekin on kuin nenän muoto joka on syntymässä saatua.
tässä osa hesariin kommentoinnistani: minulle myötätunto on aistimus, joka on tai ei ole (vrt. psykopaatti). se, miten siihen vastaa, on toinen juttu. itse esimerkiksi syön niukasti (mutta kuitenkin syön) lihaa, mutta en voisi kiduttaa elävää olentoa. peilisolut toimivat vain "lähietäisyydeltä". järki ja etiikka hoitavat loput.
VastaaPoistaNoin, mutta kerropa Juha mistä tulee tuo myötätunnon valikoivuus, josta tuolla aiemmin.
PoistaMeillä on esim. lempiuhrimme, ja uhrit jotka eivät ole uhreja ja jotka myötätunto hylkää.
Miksi peilisolut eivätkä järki ja etiikkakaan tuota varmaa ja tasavertaista myötätuntoja kaikkiin toisiin olentoihin?
Tämä em. näkyy oikeastaan ihan kaikessa missä vain ihminen ottaa kantaa arvojensa (oikeidenkin) voimalla. Toista halataan, toiselle on vain kylmää kyytiä, toinen otetaan, toinen jätetään.
Tietyssä mielessä, tuossa valikoivassa kylmyydessämme, ihminen kuin ihminen taitaa olla jokainen jossakin määrin psykopaattinen. Toisten puolesta olemme valmiita moniin asioihin, toisille emme korvaa lotkauta. Hyytävää. Kuka olisi tässä toisenlainen?
PoistaNäille kaksoiskoodeille olen ollut yliherkkä niin kauan kuin muistan. (En tarkoita tietenkään ettei niitä mussa olisi samaan tapaan.) Nykyaikana, tänä jakautumisen aikana, tämä erityisesti on valitettavasti korostunut. Ihmiset joukoissa ja yksilöinä tuottavat tässä pettymyksiä.
Valikoivuus on mielenkiintoista. Sitä näkee paljon, itsekin siihen osallistun. Helsingissä hengiltä joukolla pahoinpidelty nuori mies on mielessäni, koska hän olisi voinut olla poikani. Asialle ei lotkauteta korvaa paremmissa piireissä, koska tapaajaidiootit olivat värillisiä ja nyt on meneillään BLM-kampanjointi. Sama Kuusijärvellä Vantaalla, jossa sompanssilauma melkein tappoi nuoren yrittämällä hukuttaa ja sitten pomppimalla laiturilla laiturin alle pelastautuneen päällä. Tämäkin olisi voinut osua omaan perheeseen. Mietin näitä tapauksia useasti, melkein joka päivä ja tajuan että nämä jatkuvat ja lisääntyvät ja joku kerta voi osua kohdalle. En tunne tekijöitä kohtaan myötätuntoa. Toivon, että heidät poistettaisiin maasta. Mitä heille sitten tapahtuu, ei kiinnosta minua lainkaan. Näin ne peilisolut toimivat.
VastaaPoistaUskon että koemme myötätuntoa uhria kohtaan. Julmureissa ei ole mitään säälittävää.
PoistaNämä on myös niitä, jossa on valtava ero onko omissa valikoivuuksissa kyse arvojen demoamisesta, mielipiteistä, poliittisesta tai elämänkatsomuksellisesta omakuvasta
VastaaPoistavai
omakohtaisuudesta; siitä että paha on koskettanut konkreettisesti tai se muodostaa ihan oikean uhan arjessa.
On helppoa sanoa, että äläpä siinä fobioi sellaisesta asemasta jossa ei oikeastaan ole edes mitään pelkäämistä.
Ihmiset elävät niin erilaissa tilanteissa, osa taloudellisten muuriensa takana ja sosiaalisten kupliensa sisällä - niiden takana tietenkin valikoivuus kukoistaa kuin kaikki suhde maailman paskempaan puoleen on vain sanaa; joko suusta tai paperilla.
Tämä mielestäni korostuu nykyään lähes kaikessa ihmisen toiminnassa ja sitoutumisessa. Jarin sanaa lainatakseni sanoisin, että on turvallisuuskulttuurin hyväosaiset ja turvallisuuskulttuurin huono-osaiset.
Poikani oli kavereineen samana iltana / yönä Kaivohuoneella, kun häntä vuotta vanhempi poika tapettiin porukalla hakkaamalla ja potkimalla. Ei olisi paljon tarvittu, että poikani olisi nyt kuolleena. Nämä porukat, jotka olivat asialla, liikkuvat menopaikoissa ja etsivät tietoisesti ja ärsyttäen syytä hakata jonkun. Porukan dynamiikka on tämä. Vähän niin kuin muutamissa muissa rikostyypeissä, kuten joukkoraiskauksissa.
VastaaPoistaNuoret tuolla baanalla jne. on tässä juuri noin se juttu.
PoistaTai missä tahansa.
Heidän turvallisuutensa ja oikeutensa fyysiseen koskemattomuuteen. Sen pitää toteutua ilman että mikään teoreettinen juridiikka (tai poliittinen juridiikka) heikentää yhteiskunnan mahdollisuuksia pitää turvaa yllä ja edistää sitä.
On myös jo pelkoa kaupungilla. Joukkioita pelätään. Nyt olisi pelon maantieteen (muistatte kyllä) aika uudelleen tulla keskustelluksi.
Paikallisjunia tiettyinä aikoina käsittääkseni jo vältellään. Eihän se ihan kiva signaali ole.
Huh.
PoistaEikä siis nuo kokemukset mitään yksityistä mutua: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006586533.html
Poista"Noin, mutta kerropa Juha mistä tulee tuo myötätunnon valikoivuus, josta tuolla aiemmin."
VastaaPoistaSe tulee eläimestämme. Rutger Bergmanin Hyvän historiassa luku Miten empatia sokaisee käsittelee tätä asiaa. Ehkä relativismi juuri yrittää pääst eroon empatiasta. Tämä siis oma eikä Bergmanin ajatus.