Kuulemma Toy Story -elokuvien leluista tulee sukupuolineutraaleja.
Sukupuol(t)en filosofointi sinänsä on tärkeää, mitään inhimillisesti merkittävää ei saa jättää mielen katveeseen. Mutta itsesensuurin ja mielekkään pohdinnan ero hämärtyy kuin huomaamatta.
Mielestäni tässä nykyisessä keskustelussa tavoitellaan utopiaa, jossa sukupuol(i)en eroille ei enää olisi ILMAISUA. Pois kielestä pois mielestä. Näin sen näen. Mutta jos tuo utopia toteutuisi, tulisiko SIITÄ sitten totalitarisoiva käytäntö? Kokisivatko ihmiset, lapset erityisesti, hämmennystä typistyneestä itsensä ilmaisusta?
Nykyinen sukupuolikriittisyys lähtee siitä ajatuksesta, että biologista sukupuolta (sex/naaras-uros) ei saa yhdistää kulttuuriseen sukupuoleen (gender/mies-nainen). Ajatellaan niin, että tähän mielivaltaiseen yhdistämiseen liittyy vallankäyttöä. Se tietysti on tottakin: mikä osa siitä, miten käsitämme sukupuolemme, on kulttuurista syötettyä, mikä taas biologista? Missä raja kulkee? Tähän ei saa ihan tarkkaa vastausta.
Sukupuolisia fyysisiä eroja tietenkin on. Esimerkikisi jos mies haluaa korjata itsensä naiseksi, tutkimuksissa on huomattu, että hänen aivonsa vastaavat naisen aivoja. (Huomasittehan, että en käyttänyt utopian mukaista ilmaisua "jokin haluaa muuttaa itsensä joksikin".) Biologian ja psykologian välinen raja hämärtyy, ja sekin on kiinnostava asia tässä keskustelussa. Monien evoluutiobiologien mielestä tätä erottelua ei pitäisi edes käyttää.
Itse ajattelen niin, että sukupuoli ei ole vain sosiaalisesti rakentunut vaan että evoluutio on tehnyt biologisista valmiuksistamme epäjänmukaisia, anakronistisia. Siksi niistä, käytännössä perusteettomina, on tullut sosiaalisen vallan välineitä. Tai tarkemmin: valta ja käytäntö ovat alkaneet erottua toisistaan. Kyllä muinaisuudessakin varmasti valtaa käytettiin. Tämä epäajanmukaisuus tässä olisi nyt tiedostettava, ei paniikissa sensuroitava käsitteitä. Mielestäni sex ja gender menevät jollain reaalisella tasolla limittäin. (Esimerkiksi Simone de Beauvoirin teesin "naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan" tulkitsen niin, ettei siinä kielletä biologiaa vaan viitataan biologisen sukupuolen anakronismiin naista määriteltäessä. Beauvoir ei käsittääkseni kieltänyt luonnon merkitystä sukupuolissa. )
Niinpä. Olisi mielenkiintoista lukea orwelilainen romaani tästä sukupuolineutraalin kielen maailmasta: mitä saa sisäisestä ja mahdollisesti biologiaan perustuvasta kokemuksestaan ilmaista ja miten? Syntyykö uusi "kaappikokemus"? Nyt vain ympärikääntynyt sellainen.
